Matkalla alkoholismiin?

[U2]

Tällä viikolla kaksi kertaa päihdeasemalle - ambulanssilla. Tämä ei varmaan pääty hyvin...

 

[godspeed]

Tällä viikolla kaksi kertaa päihdeasemalle - ambulanssilla. Tämä ei varmaan pääty hyvin...

No perhana. Jaksatko avata tilannettasi enempää?

 

[U2]

No viina/lonkero maistuu ja sitten olen tuossa 3km kotimatkalla vetänyt pahasti turvalleni...

 

[12961]

Mä olen miettinyt ihan perinteistä disulfiraamihoitoa eli tuttavallisemmin Antabusta. Alkoholi ei sillä tavalla mun elämääni hallitse, että sitä olisi pakko saada päivittäin tai edes viikoittain, mutta selkeitä tuurijuopon elkeitä löytyy. Starttasin kesäloman juomalla neljän päivän rännin ja joka ilta päätyyn asti. Siitä vielä muutamana iltana vähemmällä määrällä, mutta tämä päivä näyttäisi olevan loman ensimmäinen varsinainen tipaton päivä kokonaan. Pari vuotta meni tuossa välissä hyvin, mutta viime vuoden lomien aikaan ja sen jälkeen vanhat tavat ovat nostaneet päätään ikävällä tavalla, niin nyt olisi hyvä aika taas hakea vaihtoehtoisia ratkaisuja viinan kyllästämille vapaille.

Tuo Antabus on ihan hyvä oman päätöksen vahvistus ja itsekin pidän purkkia kaapissa. Taitaa olla päiväyksetkin paukkuneet, mutta esimerkiksi juopotteluun keskittyviin juhliin osallistuminen on helpompaa kun tietää ettei niissä todellakaan voi juoda. Toimii ikään kuin vakuutuksena sille, että vaikka nyt häitä tai muuta iltajuhlaa edeltävä tunne siitä, ettei tarvitse juoda, myös pitää. En siis syö kuurina, vaan satunnaisesti ennen sellaisia tilaisuuksia, joihin liittyy korkeampi retkahtamisen riski.

Muija sanoi, että jää vaan mökille, kun hän lähtee kaupunkiin. Mutta. Tiedän, että sitä en välttämättä kestäisi ja hakisin kaupasta juotavaa. Mökillä yksin, mitä muita vaihtoehtoja? Eli lähden mukana kaupunkiin ja jatkan himoitsemista. On kova jano ja masennus nostaa päätään, vai ahdistus, kumpi? Lääkettä se pää taas kaipaa.

Järjellähän tästä kuitenkin selviää, kun se kuitenkin taas hirttäisi pidemmän päälle kiinni, ja kun ajattelee, että päivä kerrallaan. Legenda näyttelijä Danny Trejo on ollut yli 50 vuotta raitis ja hän sanoi, että päivä kerrallaan hän sen on tehnyt.

Kiitos, että saa kirjoittaa.

Näihinkin tuosta sihisevästä poretabletista saa yllättävästi uskonvahvistusta. Ei kannata pelätä niiden pyytämistä, eivät maksakaan paljon paskaakaan. Helpottaa kummasti retkahtamisen pelkoa kun tietää, ettei juominen ole ilman aivan saatanallista oloa ja potentiaalisesti sairaalareissua mahdollista.

 

[godspeed]

Tupakkia lopettaessani vedin niksatabuja pitkän aikaa, mutta alkoholin kohdalla olen kokenut parhaaksi olla ilman mitään. Tämä on ollut sellaista raakaa psykologista peliä, jossa pitää ottaa vastaan kaikki paska mitä eteen ikinä tuleekin, jotta demoneistaan pääsee kunnolla eroon. Antabustakaan ei voi vetää koko loppuelämäänsä, joten mieluusti totuttelee heti kärkeen päihteettömään elämään ensin lopettamalla seinään ja siitä aina siedättyneempänä mitä pidemmälle päästään. Mutta tämä on vain minun tapani, toisille sopii eri keinot. Tässä on kuitenkin vähän puolivahingossa menty jo näin pitkälle, joten aina ihmiset voi yllättyä mihin kykenevät.

 

[godspeed]

Olen muuten huomannut, että sellainen jatkuva levottomuus, kierrosten nousu ja muu ADHD-kama on väistynyt. Osaa arvostaa ihan vaan olemista ja parantunutta keskittymiskykyä, jos aiemmin oli kokoajan käsi lasissa tai tölkissä kiinni ja se määritteli sen käytöksen. Siinä minun mielestäni näkyy riippuvuus ja sen katoaminen eniten, että mikä on se sun hengailun taso ilman juomaa. Osaako olla ja vaan elää?

 

[Straight Edge]

Kuten nimimerkistä voi päätelläkuin en käytä (enää) päihteitä ollenkaan. Täysin alkoholitta olen ollut vasta maaliskuusta, toki aikaisemminkin pidin alkoholittomia jaksoja aina silloin tällöin.

On erittäin vapauttavaa, kun ei tarvitse säätää. Ei tarvitse miettiä montako voi ottaa, jos haluaa nähdä illemmalla jonkun bändin tms. Tai säätää kyytien kanssa, voi ajaa aamulla ja illalla ja lähteä milloin huvittaa. Ei tarvitse harmitella, kuinka olisi ollut aikaa urheilulle, mutta tuli otettua pari liikaa eikä oikein kulje ja sydärikin tulee. Ylipäätään koskaan ei mene päivä tai kolme huokailuun ja olon paranteluun. Tosi harva enää jankuttaa, että ”kyllä sä nyt yhden voit ottaa, älä oo hei tylsä!” Ihmiset tottuvat, ja antavat olla.

En keksi mitään negatiivista sanottavaa absolutismista.

 

[godspeed]

Tosi harva enää jankuttaa, että ”kyllä sä nyt yhden voit ottaa, älä oo hei tylsä!” Ihmiset tottuvat, ja antavat olla.

Ajattelin, etten puhu kenellekään asiastani. Jos joku jossain kysyy, niin sanon vaan olevani tipattomalla. Ehkä pelkään jotain suorituspainetta tässä prosessissa, ehkä en, mutta on rauhoittavampaa, kun pidän ainakin toistaiseksi vain omassa tiedossani sen, etten juo. Sitten joskus sen voi kertoa, jos tuntee tarvetta, koska vain äärimmäisen harva tietää ryyppymenneisyyttäni sellaisena kuin se nyt rehellisesti ja oikein katsottuna on ollut. Varmaan tässä nolottaa ja hävettääkin liikaa vielä...

Erinomainen viesti btw. Olen käynyt iltaisin kaupassa hakemassa kaikenlaista pientä, kun voi autolla ajaa aina kun tarvitsee :)

 

[Jeppe_68]

Moro. Oon semmosessa tilanteessa että apua varmaan tarvittaisiin. Jos joku vois laitta noita esim avominnen hoitojaksojen hintoja, niin olisin kiitollinen. Itestähän tuo tervehtyminenlähtee, joten en nyt avaa sen enempää, mutta Vellu Ketolan sanoin, olen juonut yhden järven, toista en viittis aloittaa. Yv:kin toimii hyvin tässä, en viittis alkaa palstalla tätä enempää pureskelemaan tässä vaiheessa.

 

[SeitsemäsPakki]

Moro. Oon semmosessa tilanteessa että apua varmaan tarvittaisiin. Jos joku vois laitta noita esim avominnen hoitojaksojen hintoja, niin olisin kiitollinen. Itestähän tuo tervehtyminenlähtee, joten en nyt avaa sen enempää, mutta Vellu Ketolan sanoin, olen juonut yhden järven, toista en viittis aloittaa. Yv:kin toimii hyvin tässä, en viittis alkaa palstalla tätä enempää pureskelemaan tässä vaiheessa.

Tsemppiä hommaan ja iso arvostus jo siitä, että on valmis itse hakemaan apua. Nähnyt sedän juovan itsensä hautaan ja se ei ollut kivaa katsottavaa.

 

[godspeed]

Tänä päivänä 27 vuotta sitten isäni kuoli alkoholismiin, kun hänen haimansa petti. Varoittava esimerkki sikäli, että varsinaista järisyttävää ongelmajuomista ei kestänyt mitenkään erityisen kauaa, mutta se oli rajua viinan latkimista, ja haimahan voi paukahtaa koska tahansa periaatteessa, jos sitä liikaa rasitetaan. Haimatulehdus kun tulee, niin oikeastaan alkoholistinkin ura on siinä, mikäli hengissä selviää. Se nimittäin voi uusia teoriassa jo saunakaljojen juomisesta, jolloin kuolemanriskikin suurenee. Nykyään tulehduksista selviää elossa paremmin kuin 90-luvulla, jolloin kuolleisuus oli haimatulehduksessa huomattavasti suurempi.

 

[avs]

Tuolla NHL-puolella on nyt Kapasen tilanteeseen liittyen monesti viitattu alkoholismiin.
En siellä tätä viitsi jauhaa, joten omat ajatukset tänne.

Olen juonut alkoholia nyt sen miltei 30 vuotta eikä ikinä ole tehnyt mieli lähteä ajamaan autoa humalassa.
Olenko liikuttanut ajoneuvoa humalassa? Olen, ehkä muutaman kerran. Näistä pari on sellaisia joista en ole ylpeä, mutta toisaalta riski sekä kuljettava matka olivat pieniä. Loput menee sitten siihen laariin että poltellaan edellisen päivän höyryjä. Toki noissakin promilleja on, mutten kyllä väheksyisi sitä krapulan mukanaan tuomaa oksennushommaa liikenneturvan kannalta. Tarkoitan siis sitä, että vaikka puhaltaisi nollat, niin ei sitä silti välttämättä kelpoinen rattiin ole.

Nuo kaikki omat rikkeet ovat tapahtuneet siis tuolla parikytä vuotta sitten.
Jos olisin miljönääri, en ajaisi autoa enää ikinä itse.

 

[Realcowboy]

Nuo kaikki omat rikkeet ovat tapahtuneet siis tuolla parikytä vuotta sitten.
Jos olisin miljönääri, en ajaisi autoa enää ikinä itse.

Ei ole Kasperi varmaan lukenut Aku Ankkaa, kun ei tiedä miten miljonäärinä käyttäydytään, viestin ensimmäinen kappale.

 

[avs]

Ei ole Kasperi varmaan lukenut Aku Ankkaa, kun ei tiedä miten miljonäärinä käyttäydytään, viestin ensimmäinen kappale.

Aika kova haku oli nyt.

 

[godspeed]

Klassinen kuukausi täynnä. Eiköhän se ole tässä. Eikös siellä Minnesota-hoidossakin olla läsnä vain kuukausi, ja sitten tullaan kotiin ja ollaan toivon mukaan opittu läksyt ja raittiutta vaalitaan toivottavasti tervein mielin?

Erittäin suuri kynnys olisi ostaa edes yksi.

 

[Kilgore Trout]

Klassinen kuukausi täynnä. Eiköhän se ole tässä. Eikös siellä Minnesota-hoidossakin olla läsnä vain kuukausi, ja sitten tullaan kotiin ja ollaan toivon mukaan opittu läksyt ja raittiutta vaalitaan toivottavasti tervein mielin?

Erittäin suuri kynnys olisi ostaa edes yksi.

Joo se on Amerikan mallin mukaan 28 päivää, mutta sen jatkona on 11 kuukauden jatkohoito, jolloin tavataan kerran viikossa.
28 päivän hoitojaksosta on tehty myös elokuva, nimeltään yllättäen 28 päivää, jonka pääosissa ovat Sandra Bullock, Viggo Mortensen ja Steve Buscemi.

 

[godspeed]

Joo se on Amerikan mallin mukaan 28 päivää, mutta sen jatkona on 11 kuukauden jatkohoito, jolloin tavataan kerran viikossa.

Okei. Se mitä itseäni nykyään tunnen, niin pitää olla tarkkana sitten seuraavat 11 kuukautta. Teen tällaisen itsenäisen version jatkohoidosta. Tiedän, että ensimmäisestä juomasta ei tapahdu mitään sellaista kytkentöä, että löytäisin pian itseni katuojasta, kun on pitänyt heti juoda korillinen kaljaa. Mutta sen yhden jälkeen haen todennäköisesti pian (seuraavana päivänä) muutaman, ja sitten taas muutaman, ja sitten ollaan entisellä tiellä, vaikka määrät eivät olisikaan sikspäkkiä enempää. Mutta sekin on liikaa, siitä olen tietoinen. Eli helpointa ja turvallisinta on, kun ei leiki tulella lainkaan. Enkä koe tätä omaa toimintaani kitumiseksi, jossa lopulta annetaan periksi, vaan olen kovalla työmoraalilla tässä pelissä mukana.

Kiittänyt olen kaikkia ja kaikesta, mutta eihän se ole sellainen sana, joka kuluisi.

 

[Kilgore Trout]

Sanonnan mukaan yksi ryyppy on liikaa, mutta tuhat liian vähän. Minnesotamallissa painotetaan ehdottomuutta eli ei oteta sitä ensimmäistäkään, koska sen jälkeen juominen jatkuu siitä mihin se oli jäänyt.

Se on kuitenkin vain yksi tapa raitistua, väärää tapaa ei olekaan, ja ominpäin kannattaa tutkailla omia tuntemuksia.

 

[adolf]

Teen tällaisen itsenäisen version jatkohoidosta. Tiedän, että ensimmäisestä juomasta ei tapahdu mitään sellaista kytkentöä, että löytäisin pian itseni katuojasta, kun on pitänyt heti juoda korillinen kaljaa. Mutta sen yhden jälkeen haen todennäköisesti pian (seuraavana päivänä) muutaman, ja sitten taas muutaman, ja sitten ollaan entisellä tiellä, vaikka määrät eivät olisikaan sikspäkkiä enempää. Mutta sekin on liikaa, siitä olen tietoinen.

Tätähän se addiktion noidankehä on. Sanot uskoakseni tuossa aika olennaisen asian siitä. Ei niiden itse määrien tarvitsekaan välttämättä mitään aivan poskettomia olla, mutta addiktiota on tuo mitä itsekin kuvaat, eli että se addiktion kohde rupeaa pyörittämään sitä koko elämää. Et pysty itse valitsemaan sitä, että käytätkö vai et. Sinulle ei tule hyvä fiilis siitä, vaan pelkästään paska, ja tiedostat sen selvästi itsekin. Etkä pysty kontrolloimaan tätä silloin, kun otat sen yhdenkin.

Kyllä minäkin sen tiedän, että yksi pullo olutta ei aja minua mihinkään armottomaan ryyppykierteeseen siltä samalta istumalta. Mutta sen tiedän, että kun kerran siitä alkoholiriippuvuuden tuomasta piinasta on päässyt pois, ja nähnyt kaiken sen vaivan mitä sen eteen on tehnyt, niin sen saman aineen kanssa ei halua enää leikkiä uudestaan. Tiedän itsestäni sen, että olen herkkä addiktoitumaan asioihin, ja elämässäni on vieläkin paljon sitä, että opettelen elämistä ja selvitän itselleni niitä pohjimmaisia syitä, että miksi olen alunperin addiktoitunut niin voimakkaasti. Ja sitä alkoholia ei sanota turhaan kuningas alkoholiksi, mitä näihin riippuvuuksiin tulee.

Aivan huikaisevan paljon helpompaahan tämä on nyt, kuin silloin 13 vuotta sitten, mutta edelleen ajoittain haastavaa. Elämä on kovasti toisenlaista, kun kaikki asiat ja omat tunteet tulee kohdata sellaisenaan, eikä ole mitään filtteriä. Mutta lopulta sen ymmärtää, että se on hyvä asia. Se on vähän semmoinen tervehtymisen edellytys, että suostuu kohtaamaan kaiken "raakana". Omat tunteensa ja elämän ylipäätänsä. Addiktiot ovat ainakin omalla kohdallani olleet omanlaistaan pakenemista. Ja tervehtymistä on ollut se, että minun on pitänyt suostua kohtaamaan sitä, että mitä olen paennut? Jotain todella syvältä kumpuavia tunteita olen ainakin itsestäni löytänyt, joiden olemassaoloa en itsekään ole tiedostanut. Sellainen itsepetoksen kierrehän tässä on tarvinut purkaa.

Se aivan musertava henkinen pahoinvointi ainakin itselleni oli silloin aikanaan se, joka käänteen sai aikaan, kun juomisen lopetin. Nykyään siinä pystyy näkemään hyvän tarkoituksen, mutta ei sitä silloin kyennyt mitenkään tajuamaan. Nyt siihen pystyy suhtautumaan jopa kiitollisuudella. Että olipas hyvä, kun sain semmoisen oppiläksyn.

 

[Kilgore Trout]

Myös yhdessä tunnetuimmista suomalaisista tangoista kerrotaan viinan voimasta, vaikka sen yleisesti luullaan kertovan naisesta.

Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.

 

[Ujcik#11]

Omia ajatuksia ylläoleviin.

Eläminen raitistuneena on mielestäni se isoin juttu mikä pitäisi oivaltaa. Löytää faktat taudista, peilaa ne itseensä ja ymmärtää syyt omalle juomiselleen, pystyy ne hyväksymään ja ymmärtämään osana sairautta.

Jos pystyy antamaan itselle anteeksi, vaikka siellä olisi mitä kännissä tehtyjä asioita.
Mahdollisuudet raittiuteen kasvavat merkittävästi.


Vertaistuki on siinä mielessä hyvä, että kun riittävän usea ihminen puhuu asioista, vähän kuten kertoisi omasta elämästään, se puhuttelee ja antaa oikeaa peilipintaa. Miten on mahdollista että kaikilla ihmisillä tauti etenee lähes samoilla oireilla ja kaavalla.

Jokainen pystyy periaatteessa lyömään korkin kiinni ja lopettamaan juomisen, esimerkiksi omasta päätöksestä, joskus kun tilanne menee siihen että joutuu suljettuun paikkaan kuten vankilaan? sairaalaan yms.
Näistä päästessään tilanne jatkuu juuri siitä mihin se jäänyt ja yleensä vielä pahentuen.
Ei sairaus sieltä mihinkään katoa.

Kun ei ymmärretä alkoholismin sairaus käsitteitä, taudin etenemistä ja ylipäätänsä ei tiedetä tarkemmin päihderiippuvuuden mekanismeista, mennään aika paljon omintakeisilla faktoilla ja uskomuksilla.
Tauolta palatessa juodaan kuten ennenkin eikä mikään ole muuttunut.

Suhteellisen nopeasti ihminen pääsee irti fyysisestä riippuvuudesta, henkinen puoli onkin sitten kimurantimpi.
Mitä kauemmin ihminen on juomatta, sen paremmalta juovasta ihmisestä rupeaa henkisesti ja fyysisesti tietysti tuntumaan ja aiempi juominen näyttäytyy enemmän, ikään kuin boxin ulkopuolelta katsottuna. Helpohkosti keksitään syyt aiemmalle rajulle juomiselle ja ollaan vakuuttuneita, ettei nykypäivänä enään siihen pisteeseen juotaisi, varsinkin kun on nyt jo itselle ja muille näytetty että tarvittaessa ollaan vaikka vuosi juomatta.


Jostain syystä silloin kuin luulee taudin parantuneen ja kuvittelee taas pystyvänsä kontrolloimaan, riski retkahtamiselle on suuri ja aika usea alkoholisti kertoo juuri sellaisen hetken olleen se käänne, kun homma lähti käsistä ja meni lopulliseen pisteeseen ja seinä oli vastassa.

Harvalla se ensimmäinen kerta on se pahin tauon jälkeen, päinvastoin, yleensä kerta se antaa sen toivon että homma olisi korjaantunut kun ei montaa enempää juonut kun oli tarkoitus ja mitään ei sattunut.

Tosiasiassa muutamassa viikossa käyttäjä on aivan alkupisteestä ja vielä syvemmällä kuin ennen taukoansa.

Alkoholismista toipumiseen en henkilökohtaisesti usko, mitään lääkityksiä ei tarvita. Riittää kun ei vaan juo ja ymmärtää ja hyväksyy miksi ei juo. Se ymmärrys vapauttaa alkoholistin sekä käyttäjä ymmärtää antaa sellaiselle taistelulle periksi, mitä ei ole mahdollista voittaa.

Kehään ei kannata nousta jos siellä ei ole mitään muuta tiedossa kuin valtaisa selkäsauna. Vaikka kuinka kuvittelisi muuta.

Taudin saa kyllä kuriin oikeanlaisilla faktoilla ja mahdollisesti vertaistuella aivan alkuvaiheissa. Vertaistuesta on se hyöty, sillon tietää mitä odottaa ja mahdollisesti tunnistaa ne tilanteet.

 

[adolf]

Alkoholismista toipumiseen en henkilökohtaisesti usko, mitään lääkityksiä ei tarvita. Riittää kun ei vaan juo ja ymmärtää ja hyväksyy miksi ei juo. Se ymmärrys vapauttaa alkoholistin sekä käyttäjä ymmärtää antaa sellaiselle taistelulle periksi, mitä ei ole mahdollista voittaa.

Tämä koko tekstisi vilisi oivalluksia, jotka voisin ihan sanasta sanaan allekirjoittaa. Mutta erityisesti tähän lihavoimaani lauseeseen kiteytyy paljon.

Minulle meni tosi pitkään ymmärtää ja hyväksyä se, että mitä tuo luovuttaminen tarkoittaa. Sen olen itsekin juuri näin kokenut, että se on luovuttamista sellaisen taistelun edessä, jota en vaan mitenkään kykene voittamaan. Tuo on pitänyt vähän kovemman kautta minunkin oppia. Siis sen jälkeen, kun sen varsinaisen dokaamisen ensin lopetin. Ei se ongelman ratkaisu päättynyt kohdallani siihen, kun juominen päättyi, vaan se alkoi siitä.

Se miksi tappelin sitä luovuttamista vastaan, niin nykyään tajuan sen, että miksi niin tein. Se luovuttaminen olisi nimittäin tarkoittanut sitä, että olisin oikeasti ja konkreettisesti joutunut vastatusten omien tunteideni kanssa. Tulla haavoittuvaksi, ja siis toisin sanoen omaksi itsekseni. Kohdata esimerkiksi omia pelkojani. Siis niitä kaikkia tunteita, joita siihen dokaamiseen pakenin.

Tuossa se alkoholistin elämän suuri tragedia juuri minun mielestäni piilee. Taistelemalla tuota ongelman paljastumista vastaan, alkoholisti itse luo itselleen sellaisen päättymättömän kurjuuden tilan.

Minulla tuo taistelu johti semmoiseen tilanteeseen, missä sitten paljon korvasin sitä alkoholia vaan muilla riippuvuuksilla, mutta sellainen ydinongelma jäi selvittämättä, kun en uskaltanut/osannut/ollut valmis antamaan periksi.

Tämän vuoksi - tai näin se ainakin minun kohdallani on mennyt, on hirvittävän tärkeää ymmärtää se, että siinä alkoholismin ratkaisemissa on kyse tosi paljon muustakin, kuin vain pelkästään siitä että se korkki menee kiinni. Minulla esimerkiksi se sairastuminen tähän tunne-elämän sairaudeksi nimitettävään alkoholismiin on alkanut jo pienenä lapsena alkoholistikodissa kasvaessa. Tämän ymmärtämiseen meni kauan, ja niiden lapsuudessani kokemieni tunteiden läpikäynti sitten selvinpäin on ollut erittäin olennainen osa omaa toipumistani.

 

[godspeed]

Onpas mahtavia viestejä täällä!

 

[godspeed]

Minua suoraan sanoen tympäisee juominen, tai pikemminkin se jatkuva kalvava himo, siksi tämä yritys varmaan on muuttunutkin hiljalleen yhä varmemmaksi. Toki joku voi olla sitä mieltä, että ei se päivien laskeminen mitään auta tai miksi niitä pitää kokoajan laskea, mutta kyllä minulle viikot, kuukaudet ja toivottavasti myöhemmin aina vuodet tuntuvat juhlistamisen arvoisilta. Jossain vaiheessa laskeminen loppuu tai juomattomuus arkipäiväistyy tasolle, jossa sitä ei enää muista edes huomioida. Jos asian välillä muistaa, se nopeasti myös taas unohtuu. Mutta niin kauan kun minä mietin päivittäin juomaa puolihuolimattomasti siten, että se käy välillä mielessä, pitää laskutoimitusten pysyä mukana tuomassa voimaa tässä asiassa. Olen tehnyt tämän tempun jo kerran ja tiedän, että mahdollisuuteni onnistua on suuri.

 

[Nahkasohva]

Pistinpä viikko sitten korkin kiinni, syynä tämän ketjun otsikko. Päätin kertalaakista, etten halua enää edetä sitä vääjäämätöntä reittiä, joka olisi ollut edessä.

Lyhyesti: Juon liikaa. En ole vedellyt perskännejä, mutta kokonaiskulutukseni on ollut kaikki riskirajat monin kerroin ylittävää. Olen jo pari vuotta selittänyt itselleni kaikki mahdolliset tyhmät selitykset, kuten ettei minulla ole ongelmaa, koska

– hoidan työni ja kotityöt
– olen ns. mukava juoppo enkä koskaan ole vaaraksi itselleni enkä muille
– en hölmöile humalassa
– en oksentele enkä menetä muistiani
– pystyn jollain lailla kontrolloimaan juomistani, eli pystyn lopettamaan, jos tulen liian humalaan
– henkilöt X ja Y ovat paljon pahempia juomareita kuin minä.

Näillä olen perustellut sitä, että juomiseni olisi ollut jotenkin normaalia, vaikkei se sitä ole pitkään aikaan ollut. Tai kyllähän koko ajan tiesin, ettei ole millään tavalla normaalia ottaa maanantai-iltana viisi viskipaukkua, kun tiistaina on tavallinen työpäivä, mutta jotenkin sain väännettyä päivittäisen tissuttelunkin muka normaaliksi.

Nyt kun olen ollut viikon juomatta, olen suorastaan hämmästellyt, miten helposti kaikki kävi. Oikeastaan mitään vieroitusoireita ei ole ollut, joten ehkä olinkin vain suurkuluttaja, joka ei vielä ollut ehtinyt alkaa todella alkoholisoitua. Mutta niin tai näin, nyt mennään raittiina ja olo on hyvä. Tulevaisuudesta en tiedä kuin sen, että entiseen masentavaan olotilaan ja itselle valehteluun en halua palata.