Tässä on tullut tarkasteltua omaa alkoholinkäyttöä melko tarkalla silmällä. Vanhemmat eivät juoneet edes hirveän paljon, mutta kun joivat, niin sitten mentiin päätyyn asti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä oli ihan normaalia 90-luvulla. Juhannuksena keräännyttiin isolla porukalla, lapsilla oli limukkaa ja karkkia loputtomiin, ja aikuiset kiskoivat naulan otsaan. Oli sukulaisia, naapureita, kavereiden vanhempia, ja suurimmalla osalla touhu oli tuota. En ole mitenkään traumatisoitunut, mutta kyllä minä muistan, miten epämukavaa känninen äiti tai isä oli. Näin jälkikäteen sitä on miettinyt, että jos jotain olisi sattunut, niin olisiko paikalla ollut yhtään ajokuntoista aikuista.
Omassa kaveriporukassa kuvioissa on alkoholi lähes aina, tavalla tai toisella. Jos käydään urheilemassa, pelien jälkeen on oluen paikka. Jos käydään pelaamassa korttia, on jokaisella olut kädessä. Jos kokoonnutaan perheiden kesken, juodaan vähintään muutama. Sitten on tietysti mökkireissut, pikkujoulut ja muut, joissa alkoholi näyttelee pääosaa.
Tavallaan olen kasvanut tuohon, että kun jotain tehdään, niin siihen kuuluu ottaa ainakin muutama. Ja jos mennään isosti, niin sitten pitää vetää niin isosti, että kotona jalat kantaa juuri ja juuri.
Ikää kun tulee lisää, niin alkoholin haittapuolet nostaa myös päätään aika tavalla. Jos parikymppisenä kävi kunnolla radalla, niin aamulla korkeintaan vähän väsytti. Nyt väsymys on infernaalinen, ja olo normalisoituu keskiviikkona. Varsinkin omien lasten kautta asiaa katsoo aivan eri tavalla, lapset eivät näe isiä humalassa, mutta näkevät seuraavana päivänä väsyneen ja nuutuneen isin, joka ei jaksa tehdä mitään.
En ole alkoholisti, mutta jollain tasolla riippuvainen alkoholista. Tunnistan, miten tietyissä tilanteissa aivot suorastaan huutavat olutta, koska olen niissä tilanteissa sitä olutta lähes aina juonut. Lisäksi suvussani on alkoholismia, joten epäilen "voittaneeni" tässä geenilotossa suotuisat geenit.
Heräsin asiaan jokunen viikko sitten, kun mietin, että en halua luisua tielle, jossa alkoholi näyttelee pääosaa elämässäni. Haluan olla lapsilleni virkeä isä, jonka kanssa voi touhuta aamusta alkaen. Haluan olla puolisolleni parempi aviomies, sellainen jonka sanaan voi luottaa.
Absolutistiksi tuskin rupean, mutta en sulje sitäkään vaihtoehtoa pois. En ole tehnyt mitään "nyt olen kuukauden juomatta" lupauksia, koska en halua tehdä tästä asiasta suoritusta, jonka loppuun lusimalla voi hyvällä omatunnolla sitten dokata. Annan nyt kropalle ja mielelle aikaa totutella elämään ilman alkoholia, ja katson miltä elämä näyttää kuukausien päästä.
Kavereiden kanssa otetut muutamat oluet on vaihtuneet sujuvasti kokikseen/vissyyn, eikä maailma siihen kaatunut. Osa kavereista on sitä koulukuntaa, että jos työt ja perheasiat hoituu, niin ei voi olla ongelmaa. Mutta minä taas ajattelen niin, että on hyvä viheltää peli poikki, ennenkuin tulee ongelmaa.
Omassa kaveriporukassa kuvioissa on alkoholi lähes aina, tavalla tai toisella. Jos käydään urheilemassa, pelien jälkeen on oluen paikka. Jos käydään pelaamassa korttia, on jokaisella olut kädessä. Jos kokoonnutaan perheiden kesken, juodaan vähintään muutama. Sitten on tietysti mökkireissut, pikkujoulut ja muut, joissa alkoholi näyttelee pääosaa.
Tavallaan olen kasvanut tuohon, että kun jotain tehdään, niin siihen kuuluu ottaa ainakin muutama. Ja jos mennään isosti, niin sitten pitää vetää niin isosti, että kotona jalat kantaa juuri ja juuri.
Ikää kun tulee lisää, niin alkoholin haittapuolet nostaa myös päätään aika tavalla. Jos parikymppisenä kävi kunnolla radalla, niin aamulla korkeintaan vähän väsytti. Nyt väsymys on infernaalinen, ja olo normalisoituu keskiviikkona. Varsinkin omien lasten kautta asiaa katsoo aivan eri tavalla, lapset eivät näe isiä humalassa, mutta näkevät seuraavana päivänä väsyneen ja nuutuneen isin, joka ei jaksa tehdä mitään.
En ole alkoholisti, mutta jollain tasolla riippuvainen alkoholista. Tunnistan, miten tietyissä tilanteissa aivot suorastaan huutavat olutta, koska olen niissä tilanteissa sitä olutta lähes aina juonut. Lisäksi suvussani on alkoholismia, joten epäilen "voittaneeni" tässä geenilotossa suotuisat geenit.
Heräsin asiaan jokunen viikko sitten, kun mietin, että en halua luisua tielle, jossa alkoholi näyttelee pääosaa elämässäni. Haluan olla lapsilleni virkeä isä, jonka kanssa voi touhuta aamusta alkaen. Haluan olla puolisolleni parempi aviomies, sellainen jonka sanaan voi luottaa.
Absolutistiksi tuskin rupean, mutta en sulje sitäkään vaihtoehtoa pois. En ole tehnyt mitään "nyt olen kuukauden juomatta" lupauksia, koska en halua tehdä tästä asiasta suoritusta, jonka loppuun lusimalla voi hyvällä omatunnolla sitten dokata. Annan nyt kropalle ja mielelle aikaa totutella elämään ilman alkoholia, ja katson miltä elämä näyttää kuukausien päästä.
Kavereiden kanssa otetut muutamat oluet on vaihtuneet sujuvasti kokikseen/vissyyn, eikä maailma siihen kaatunut. Osa kavereista on sitä koulukuntaa, että jos työt ja perheasiat hoituu, niin ei voi olla ongelmaa. Mutta minä taas ajattelen niin, että on hyvä viheltää peli poikki, ennenkuin tulee ongelmaa.