Matkalla alkoholismiin?

[vetti]

No ainakin itsellä ainoa ero vapaa-arjessa ja työarjessa on se että voi ottaa sitä olutta. Itse tekeminen on sitä samaa. On vaan kevyempi olo, eikä vituta kun voi turruttaa pään.
Itse aiheeseen sanoisin, että mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa. En ole siirtynyt kovempiin aineisiin, en dokaa kun on töitä, en ole juonut taloa ja pidän omaa juomista edelleen ihan maltillisena. Olkoonkin, että jonkun ulkopuolisen mielestä kellonajat, joina olueni juon ovat "ammattilaisen tunteja".
En myöskään koe tarvetta mitenkään käytöstäni muuttaa, joten ehkä tänne ketjuun on taas jonkun vuoden päästä asiaa.

Jos syy on pään turruttaminen, niin jossain mennään vikaan. Ei elämä voi olla sitä arjen karkuun juoksemista viinan voimalla.
Mulla lähti viinanjuonti lapasesta juuri noin. Onneksi opin. Vieläkin kamppailen.

 

[adolf]

Jonkinlainen merkki jostakin se jo rupeaa olemaan, jos pitää alkoholismi nimiseen ketjuun tulla perustelemaan omaa juomistaan, että miksi se ei muka olisi ongelmallista.

 

[banaaninviljelijä]

Välipaalu. Tasan neljä viikkoa tipatta, eikä ole tehnyt mieli kuin yhden hetkellisen sekunnin.
Jos en nyt kokonaan päätä/onnistu lopettamaan, niin ainakin tämä on taas eteenpäin.

 

[I am not Jesus]

Välipaalu. Tasan neljä viikkoa tipatta, eikä ole tehnyt mieli kuin yhden hetkellisen sekunnin.
Jos en nyt kokonaan päätä/onnistu lopettamaan, niin ainakin tämä on taas eteenpäin.

Tuo on kyllä hyvä juttu! Toivottavasti saat lopullisesti vähennettyä juomista, niin voit käyttää tonnit kaikkeen järkevään ja järjettömään. Tekeehän se tietysti terveydellekin hyvää.

 

[avs]

Jonkinlainen merkki jostakin se jo rupeaa olemaan, jos pitää alkoholismi nimiseen ketjuun tulla perustelemaan omaa juomistaan, että miksi se ei muka olisi ongelmallista.

Et suoraan mua maininnut, mutta taisit kuitenkin viitata viestiini.
Enhän minä mitään perustellut. Kerroin vain, että matka alkoholismissa voi olla 100 metrin sprintin sijaan myös maraton. Enkä mä myöskään koe mitään häpeää sanoa sitä, että olut maistuu viikottain. Pidän itseäni kuitenkin kohtuu fiksuna ja järkeviä ratkaisuna tekevänä ihmisenä, vaikken lasiin syljekään.
Mutta merkki mistä? Olen mielestäni tiedostanut ongelman, tunnistan sen laajuuden ja voin elää sen kanssa.

 

[hooceebruins]

Välipaalu. Tasan neljä viikkoa tipatta, eikä ole tehnyt mieli kuin yhden hetkellisen sekunnin.
Jos en nyt kokonaan päätä/onnistu lopettamaan, niin ainakin tämä on taas eteenpäin.

Perässä tullaan vähän, hitaasti ja varmasti.

 

[Hauptmann]

Välipaalu. Tasan neljä viikkoa tipatta, eikä ole tehnyt mieli kuin yhden hetkellisen sekunnin.

Yhtä kauan olen ollut tipatta. Saa nähdä, että kumpi ratkeaa ensin. Minulla pitäisi olla melko helppoa olla selvä marras-joulukuun vaihteeseen, mutta saa nähdä, että mitä elämä tuo tullessaan. Ei minulla periaatteessa olisi mitään erityistä muuta syytä olla juomatta kuin se, että selvinpäin on pidemmän päälle kivempaa (ainakin minun mielestäni). Jos tulee "hyvä" syy juoda, niin juon. Mutta jos juo yhtenä viikonloppuna, niin sitten todennäköisesti tekee mieli juoda seuraavanakin.

 

[ZayWest]

Mietin että kirjoitanko mitään, koska koko elämäni olen ollut alkoholismin ympärillä ja nuorena meni todella lujaa 25 vuotiaaksi asti.

Ammattilaiset olivat läpi elämäni korostaneet alkoholismia sukurasitteena, tuli todistettua itse ja ennen vuoden 2021 kesää olin ollut edes kaksi viikkoa selvänä viimeksi alaikäisenä. Täytin viime keväällä 34.

Kukaan ei uskonut kun sanoin viime kesänä että nyt korkki menee kiinni. Miksi olisivat uskoneet? Unohdin vain mainita etten aloita mitään absolutismia vaan kiintiö oli täynnä. Oli velvoitteita helvetisti, vuorokaudessa rajatut tunnit ja piti valita. Halusin aikaa itselleni ja yksinkertaisesti levänneen sekä skarpimman mielen.

Nyt tämän kesän alkaessa olikin sitten selkään taputtelua ja suunnilleen sävyä miten minuun aina oli uskottu. En viitsinyt heittäytyä mulkuksi vaikka jotain tsemppiin liittyen olisi voinut puhua.

Myös psykologini puhui että olen tehnyt melko ihmeellisen asian. En ole. Ja tämän vuoksi kannustan jokaista lähestymään asiaa vaihtoehtona muuttaa elämää. Olla itsekäs. Sen kyllä huomasin itsessäni miten mieli sekä elimistö alkoi vierastamaan pelkästään vuodessa alkoholia. Tai lähinnä miten se tuhoaisi uudet rutiinit ja uudet mielenkiinnon kohteet.

En myöskään romantisoi tätä sairautta. Haluan vain korostaa että joskus kliseet voivat toimia. Ylipainoon liittyen puhutaan siitä että elämäntavan muuttaminen on se juttu. Ei tehdä projektia jossa kyttäät kellon kanssa pikavoittoja. Alkoholin suhteen kaikki kertoimet olivat minua vastaan. Hirveä stressi, jatkuva kiire ja valppaustila 24/7.

Nyt sitten nämä samat ihmiset ovat kauhuissaan kun olen käynyt viihteellä kesän lopussa ja alkusyksystä. Tässä palaankin alkuun. En luvannut absolutismia koskaan.

Nyt sitten ilmeisesti pitäisi todistaa taas jotain, mutta kenelle ja miksi? Mieleni sekä elimistöni on jo ilmoittanut että minulla on klo 2 herätys ja aion pelata uutta fifaa 2h. Tuo on se oma aikani ja siihen mieleni on asettunut.

Lopuksi: vakava asia, hakekaa apua. Tai ottakaa apu vastaan jos on läheiset huolissaan. Halusin vain jakaa tämän oman juttuni, koska ei ole vain yhtä tietä. Yksi epäonnistuminen ei tuhoa kaikkea. Yksi onnistuminen ei tee sankaria. Tämä ei ole peli minusta. Se on elämäsi.

 

[Ujcik#11]

Aika usein ammattilaiset, eli alkoholismiin sairastuneet raitistuneet alkoholistit
kertovat siitä, että juomisen todellista syytä ei nähdä tai tiedetä. Alkoholismi on aivosairaus. Moni sanoo myöntävänsä sen, että alkoholismi on sairaus, mutta harva todellisuudessa tajuaa miten se sairaus näkyy käyttäjässä konkreettisesti. On tietysti sairasta juoda liikaa, valehdella ihmisille, ajaa päissään autolla tai pettää lupauksia. Moni ei kuitenkaan tajua, että se sairaus on kaikille käyttäjille täysin samanlainen ja ajattaa ihmisiä tekemään aivan ihmeellisiä asioita, koska kontrollikyky itseensä katoaa. Se kontrollikyvyn menetys on ensimmäisiä vakavia merkkejä. Koska päihderiippuvuus on krooninen ja etenevä aivosairaus se vaikuttaa ihmisen persoonaan.

Puhtaan kahdesta eri persoonasta ihmisessä, eli tavallinen raitis ihminen ja sitten tämä päihdepersoona joka ottaa yliotteen ihmisestä kuin ihmisestä. Punainen viiva, mitä ei ylitetä on yleensä käyttäjän itsensä asettama raja, mutta sairauden edetessä kaikki rajat rikkoontuvat. Alkaa häpeä tai herää helvetinmoinen tarve lopettaa juominen, vähentää sitä. Tauti etenee siis siltäkin osin samalla tapaa. Kuulostaako tutulta.. Pitkään juodaan ja se on hauskaa, jossain vaiheessa joku siitä viattomasti huomauttaa ja sitten jopa suututaan huomauttamisesta. Juominen jatkuu ja aika moni itseasiassa huomauttaa tai vittuilee jo toistuvasti ja se pistää hieman jo miettimään. Lopulta näytetään koko maailmalle ja itselle että pystytään olemaan pitkäänkin juomatta. Tulee näitä kuukauden parin pausseja maksimissaan ja sitten onkin hyvä syy juoda kun voidaan sanoa kaikille isoon ääneen, että oltu juomatta 30 päivää 7 tuntia ja 12 minuutta.. Eli mitään ongelmaa ei ole ja koska tahansa voidaan lopettaa.

Alkoholisti kieltää viimeiseen asti ongelmasta ja tilannehan ei ole edes paha koska on työ ja ehkäpä vielä perhe sekä moni tuttu on ojassa, ojanpohjalla.. niillä on se paha tilanne.
Jotkut saattavat myöntää ongelmansa vain, jos siitä on hänelle jotain hyötyä.

Raitistuneet alkoholistit sanovat ettei heidän tarvitse taistella enää himoansa vastaan, se peli on hävitty ja käyttäjät ovat hyväksyneet sen tosiasian, ettei alkoholi voi tuottaa enää pienintäkään nautintoa. He kertovat myös sen, että syiden hakeminen on lopetettu ja vastuu toipumisesta ja elämästä on otettava itse. Kuulostaa todella helpolta asialta, mutta valtaosa alkoholisteista on työssäkäyviä ihmisiä jotka selittävät ja keksivät syitä ja tarinaa siitä, miksi ne juovat aina kun voivat ja enemmän mitä kertovat.

Ihminen joka on alkoholisti, ei ymmärrä sairauttaan ja pitää korkkia kiinni esimerkiksi kuukauden sinillään. Sellainen on todella raskas persoona läheisilleen. Hokee juomattomuuttaan, osaa laskea päivät, tunnit ja hyvä ettei sekunnit raittiille hetkelleen ja vaatii erityiskohtelua, kun kerran tällaisen uhrauksen omassa elämässä on tekemässä, et on kuukauden selvinpäin. Sellaista ihmistä kutsutaan yleensä raivoraittiiksi.

 

[ZayWest]

@Ujcik#11

Kirjoitit juuri sellaisen listan jota esimerkiksi itse olen kuullut elämäni läpi sukuuni liittyen aina lapsesta aikuisuuteen. Kohdallani oli iso vaara ja se toteutui liikakäyttönä ja siten puhtaana alkoholismina. Tähän voisi kirjoittaa kritiikkiä siitä että onko ammattilaiset ja ympärillä olleet ihmiset omanneet syytä katsoa peiliin lapsuudestani alkaneen asenteen puolesta. En heitä kuitenkaan ketään bussin alle kun kohdallani asiat toteutuivat.

Kirjoitin ettei ole vain yhtä tietä ja itse en esimerkiksi koskaan kieltänyt alkoholismia, en vetänyt defenssejä päälle saati säveltänyt asioita parhain päin. Häpeä oli myös enemmänkin lamaantumista ja tyytymistä faktoihin. Muut povasivat asiat oikein ammattilaisia myöten. Tässä skenaariossa on paljon pelottavia uhkakuvia ja siksi nostin esiin oman juttuni.

Kun koko elämän on tämän aihealueen ympärillä kuullut faktoja, tulkintoja ja syytöksiä, huomaa nyt tuon puhumani täysin raittiin ajanjakson myötä katsovansa peiliin tarkemmin. Muiden syyttely ei auta minua mitenkään.

Halusin tägätä sinut, koska kyseessä on todella monisyinen sairaus ja samaan aikaan helppoja sekä selkeitä pointteja omaava sairaus. Tämän vuoksi mietin alkuun että sanonko mitään. Koska alkoholismia on todella helppo säveltää parhain päin. Ja tuo on tasan viimeinen asia mitä haluan ilmentää.

Se on minusta askel oikeaan suuntaan jos ei kyttää juurikin sekuntikelloa tai maalaa kuvaa jostain sankarimenosta kun menee paremmin. Kyllä niitä kehuja tulee, mutta tuolloin ainakin minusta on tervettä käsitellä asioita faktojen kautta. Kuten kirjoitin: kyseessä ei ole peli vaan elämäsi.

 

[Ujcik#11]

@Ujcik#11

Halusin tägätä sinut, koska kyseessä on todella monisyinen sairaus ja samaan aikaan helppoja sekä selkeitä pointteja omaava sairaus. Tämän vuoksi mietin alkuun että sanonko mitään. Koska alkoholismia on todella helppo säveltää parhain päin. Ja tuo on tasan viimeinen asia mitä haluan ilmentää.

Se on minusta askel oikeaan suuntaan jos ei kyttää juurikin sekuntikelloa tai maalaa kuvaa jostain sankarimenosta kun menee paremmin. Kyllä niitä kehuja tulee, mutta tuolloin ainakin minusta on tervettä käsitellä asioita faktojen kautta. Kuten kirjoitin: kyseessä ei ole peli vaan elämäsi.

Syvällisemmin ajateltuna sairautena hyvinkin yksinkertainen, kaavamainen helvetin tarkasti ennustettavissa. Vastaavasti erittäin hyvin hoidettavissa jos käyttäjä vain haluaa ottaa apua vastaan.
Hoitomuoto on vain armoton ja sen toteuttaminen vaatii siten elämänhallinnan harjoittelua. ( alkoholismin saa kuriin vain ja ainoastaan kun ei käytä alkoholia. Yksittäiset tapaukset kohtuukäyttöön siirtymisestä ovat niin harvinaisia, etten laske niitä tähän lainkaan )

Kokemuksien mukaan tieto sairaudesta kokonaisvaltaisesti auttaa käyttäjää eniten toipumisessa. Vertaistuki on siitä hyvä, että kun huomaa ettei omalla henkisellä kovuudella, kasvatuksella tai elämän arvoilla ole mitään tekemistä sairauden hallittavuuteen/etenemiseen, se antaa mahdollisuuden ymmärtää omaa toimintaansa syvällisemmin. Kun ymmärtää sairauden mekanismit, on helpompi antaa itselleen anteeksi joka taas auttaa toipumisessa. Henkinen tasapaino on äärimmäisen tärkeää toipuvalle alkoholistille ja ilman tunnetta, että on sinut itsensä kanssa tämän sairauden osalta, se on todella vaikeaa.
Moni ihminen joka avun saa, puhuu ettei itsessään sairauden sisäistäminen ja korkin kiinni laitto ole se vaikea juttu, vaan pitäisi pystyä elämään myös sen jälkeen. Se varmaankin se suurin haaste.

Harjoittelua ja tahtoa vaatii oppia elämään raittiina. Kun sen oivaltaa, elämä tuntuukin sitten elämisen arvoiselta kun riippuvuus ei ohjaa enää valintoja. Vapautuminen ja valtava helpotus, se kait se tunne on kun tajuaa pärjäävänsä sairautensa kanssa.

Monisyisempi on sitten tämä tie tähän alkoholismiin.
Paperilla asiat näyttävät kyllä selkeiltä ja alkoholismin vaaroista tietää jokainen Suomalainen ihminen, mutta se saattaa tuntua niin kaukaiselta ja varsinkin kun luotto omaan kontrollointikykyyn on ilman sairautta yleensä korkea. Sairaus todella harvalla tulee nappia painamalla päälle. Kyllä se tyypillisesti kehittyy ajan saatossa. Tässä vaikuttaa nimenomaan ne perityt geenit mistä usein puhutaan. Toiset lähtevät geeniensä takia hurjasti etumatkalta ja jos ajatellaan alkoholismi kolmeen vaiheeseen jotka ovat 1. alkuvaihe , 2. keskivaihe ja 3. loppuvaihe. Alkoholismiin altistavilla geeneillä lähdetään 70 % etumatkalta henkilöön jolla ei ole näitä geeniperimiä. Loppuvaihde voi siis tulla jopa muutamassa vuodessa paskoilla geeneillä.

Tietoa ja hyviä hoitomuotoja on Suomessa paljon. Ongelma ei ole niiden toimivuus vaan avun piiriin pääseminen. Hoitovaste esimerkiksi minnesota tyyppisessä hoidossa on erittäin hyvä.

 

[adolf]

@Ujcik#11

Ihan sanasta sanaan oli teksti semmoista, että olisin itse voinut tuon kirjoittaa. Ehkä sillä erotuksella vaan, että isolla osalla ihmisistä se riippuvuus alkoholiin taitaa syntyä erittäin nopeasti. Lähes siitä ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien, ja se sairaudeksi nimitettävä riippuvuus laukeaa monissa ihmisissä samantien.

Semmoista itsensä pettämistä ja itselleen valehtelua. Sitähän se touhu pohjimmiltaan ainakin oman kokemukseni mukaan oli. Siinä kehittyy sen verran taitavaksi, että ei sitä oikein itsekään enää edes ymmärrä kaiken aikaa tekevänsä. Ja se toipuminen taas on moniakin asioita, mutta ainakin semmoinen itselleen armollisuuden opetteleminen näyttelee siinä isoa roolia. Opettelee tykkäämään itsestään oman kokoisenaan ja omana itsenään.

 

[Ollakseni]

Tämä alkoholin liikakäytön nettiterapia on ihan mielenkiintoinen kokemus. Onhan tämä vähän työnomaista kun ei meinaa muistaa tai sitten "löytää" aikaa sille. Olen tässä kuitenkin aika vahvasti päättänyt luopua kalsarikännäämisestä, kun se on vähän ikävää hommaa. Välillä saa aikaiseksi asioita ja välillä sitten vaan nuokkuu koneen ääressä jonnekin aamuseitsemään saakka. Sen verran oppinut unta arvostamaan että mieluummin nukkuu rauhassa tuonkin ajan.

 

[Ränse]

En ole itse koskaan ymmärtänyt millä perustein alkoholismi on spesifi sairaus? Eikö päihderiippuvuus tai riippuvainen käytös tjms. olisi parempi "diagnoosi" kuin alkoholismi. Varmasti samat mekanismit toimivat myös peliriippuvuudessa, heroiiniriippuvuudessa, lääkeriippuvuudessa, seksiriippuvuudessa jne, eli ts. aivojen dopamiini/palkitsemiskeskuksen manipuloinnissa. Mutta miksi alkoholismi on sitten spesifinen sairaus ja nuo muut eivät(tietääkseni) ole? Samaten kun sanotaan että alkoholismi on periytyvä sairaus. Mielestäni periytyvää on käyttäytymismallit ja miten aivosi handlaa riippuvuutta, ei alkoholi, eikä alkoholismi. Alkoholi sitten aineena tuo fyysisen riippuvuuden joka pitäisi erottaa psyykkisestä riippuvuudesta (joka siis voi siis tietääkseni samoilla mekanismeilla tehdä sinusta mistä tahansa riippuvaiseksi), joka taas on merkki että yrität täyttää elämässäsi jotakin tyhjiötä.

Aika monet toipuneet alkoholistithan vaihtavat "riippuvuuden" esimerkiksi Jeesukseen tai raivopäiseen liikuntaan tjms. Eli tavallaan samaa alkuperäistä "ongelmaa" hoidetaan jollakin muulla. On kai myös niitä toipuneita jotka ns. "tajuavat" oikeasti mistä on kyse eikä tilalle haeta väkisin "tyhjiön" täyttäjää. Henkilökohtaisesti täytän yleensä yksinäisyyden/vapaa-ajan toimettomuuden tunnetta alkoholilla, en kuitenkaan koe olevani alkoholisti(määrät kohtuullisia) vaikka varmasti samoja käyttäytymismalleja voi välillä ollakin. Tai sitten kaikki jotka ovat viinan makuun päässeet ovat osittain alkoholisteja.

 

[Ujcik#11]

En ole itse koskaan ymmärtänyt millä perustein alkoholismi on spesifi sairaus? Eikö päihderiippuvuus tai riippuvainen käytös tjms. olisi parempi "diagnoosi" kuin alkoholismi. Varmasti samat mekanismit toimivat myös peliriippuvuudessa, heroiiniriippuvuudessa, lääkeriippuvuudessa, seksiriippuvuudessa jne, eli ts. aivojen dopamiini/palkitsemiskeskuksen manipuloinnissa. Mutta miksi alkoholismi on sitten spesifinen sairaus ja nuo muut eivät(tietääkseni) ole? Samaten kun sanotaan että alkoholismi on periytyvä sairaus. Mielestäni periytyvää on käyttäytymismallit ja miten aivosi handlaa riippuvuutta, ei alkoholi, eikä alkoholismi. Alkoholi sitten aineena tuo fyysisen riippuvuuden joka pitäisi erottaa psyykkisestä riippuvuudesta (joka siis voi siis tietääkseni samoilla mekanismeilla tehdä sinusta mistä tahansa riippuvaiseksi), joka taas on merkki että yrität täyttää elämässäsi jotakin tyhjiötä.

Aika monet toipuneet alkoholistithan vaihtavat "riippuvuuden" esimerkiksi Jeesukseen tai raivopäiseen liikuntaan tjms. Eli tavallaan samaa alkuperäistä "ongelmaa" hoidetaan jollakin muulla. On kai myös niitä toipuneita jotka ns. "tajuavat" oikeasti mistä on kyse eikä tilalle haeta väkisin "tyhjiön" täyttäjää. Henkilökohtaisesti täytän yleensä yksinäisyyden/vapaa-ajan toimettomuuden tunnetta alkoholilla, en kuitenkaan koe olevani alkoholisti(määrät kohtuullisia) vaikka varmasti samoja käyttäytymismalleja voi välillä ollakin. Tai sitten kaikki jotka ovat viinan makuun päässeet ovat osittain alkoholisteja.

Alkoholisti terminä kertoo ihmisestä, jolla on krooninen hermosolutason sairaus. Eli alkoholisti on menettänyt pysyvästi kyvyn hallita ja kontrolloida omaa juomistaan. Se on lopullinen tila ja siksi krooninen ja parantumaton.

Näitä tapauksia tunnen paljon, liikaakin... alkoholismi on muisto vain, se oli nuoruutta, tyhmyyttä mitä ties, Ihminen on ottanut itseään niskasta kiinni kuten sanotaan, lukenut, sivistynyt, perustanut perheen. Voi olla henkisesti todella hyvässä kunnossa ja kaikki palikat elämässä kohdillaan. Muiden ja myös alkoholistin omastakin mielestä. Juomisesta saattaa olla taukoa yli 10 vuotta. sitten, Yksi vitun lasi, yksi vitun annos ja tämä hallitsemattoman juomisen tila kytkeytyy päälle kuin katkaisimesta ja mitä tapahtuu.. Todella lyhyessä ajassa ihminen juo itsensä aivan karmeaan kuntoon ja mikään järki, mikään sana, mikään, ei yhtään mikään saa tilannetta katkeamaan, kunnes haimatulehdus ajaa käyttäjän pakotettuna sairaalaan ja katkaisuun. Siellä herätään painajaisesta ja tehdään uusi päätös juomattomuudesta. Saatuaan homman haltuun, hän palaa vanhaan elämäänsä ja ei voi koskaan käsittää mitä siinä tapahtui. Menee taas vuosia ja nyt ollaan varovaisempia ettei juoda, kunnes... Sama uudelleen.

Tapauksia jotka juovat paljon, välillä lähes itsetuhoisesti, mutta päihderiippuvuus ei ole siirtynyt tasolle kolme. He kuitenkin pystyvät pääosin hillitsemään juomista, töiden, harrastusten, tapahtuminen vuosi, näitä suomi on täynnä. Alkoholismi kehittyy portaittain, eli on alkuvaihde, keskivaihde ja loppuvaihde. tästä syystä sairaudesta tietämättömän on vaikea käsittää, miten joku omalla sinnikkyydellään voi lyödä korkin kiinni, miten joku juo vuoden, on toisen juomatta ja taas juo, tai miten joku ei saa millään kuriin juomista vaikka itkee, valittaa ja hakee jatkuasti apua ongelmaansa ja tuntuu ettei mikään auta.

Alkoholisti ei siis välttämättä juo usein, mutta kun hän juo niin hän ei pysty lopettamaan riippumatta äärimmäisistä ongelmista mitä juominen aiheuttaa. Päihteet sekä alkoholismi vaikuttaa siis alkoholistiin, on hän päihteiden vaikutuksen alaisena tai sitten ei. Jeesuksen löytymiset, muut mahdolliset addiktiot tulevat tosiasiassa siitä, että alkoholisti tajuaa itse tilanteen karanneen niin pahasti käsistä, että pelkää seuraavaa ryyppyä enemmän kuin mitään muuta. Kun ihminen kokee kerran hallintansa täydellisen menetyksen ja selviää sitä jollain tasolla ( mikä tahansa keino ) hän tajuaa, että yksikin ryyppy laukaisee syvällä sisällä olevan päihdepersoonan jolle ei mahda yhtään mitään. Juova alkoholisti ei häpeile mitään keinoa tai mitään tapaa juoda, koska hän juo siksi, että pystyy olemaan normaali olotilassa mitä muut ihmiset kokevat selvinpäin.

Jos vedän mutkat suoriksi ja yritän pukea sanoiksi jokseenkin ymmärrettävästi mitä tuo geeniperimä itsessään tarkoittaa. Päihderiippuvuuteen ja alkoholismiin voi päästä ainoastaan juomalla alkoholia. Jos sinulla ei ole geeniperimää, voit juoda runsaasti jopa vuosikymmeniä ja nuo aiemmin tarkoittamani kolme steppiä etenevät suhteellisen hitaasti. Kun olet juomatta pitkään, alkaa matka alkoholismiin alusta. Väärillä geeneillä matka jatkuu aina siitä mihin se jää.

Mutta kun sinulla on geeniperimä, lähdet todella pitkältä etumatkalta ja käytännössä siirryt tasolta 1 tasolle 2 aivan todella lyhyessä ajassa. Alkoholi vaikuttaa aivan erilain tällaiseen ihmiseen ja "rakastuminen" aineeseen alkaa välittömästi ensikokeilusta. Muutamassa vuodessa juovat itsensä todella rajuun kuntoon. Osa pystyy kärvistelemään pidempään, mutta lopputulos on aina sama. Alkoholistigeenit omaava henkilö, joka käyttää alkoholia, on yleensä viimeistään kolmikymppisenä ensimmäisiä kertoja todella suurissa ongelmissa alkoholin käyttönsä kanssa. Suurin osa huomattavasti tätä aiemmin. Nämä kuitataan usein vain nuoruuden hömpötyksillä tai itsensä etsimisillä.


"Alkoholi sitten aineena tuo fyysisen riippuvuuden joka pitäisi erottaa psyykkisestä riippuvuudesta (joka siis voi siis tietääkseni samoilla mekanismeilla tehdä sinusta mistä tahansa riippuvaiseksi), joka taas on merkki että yrität täyttää elämässäsi jotakin tyhjiötä."

Tyhjiötä omassa elämässään voidaan helposti täyttää sekoittamalla päätä ja aletaan hankkimaan päihderiippuvuutta, ajautumalla siis alkoholismiin. Tapoja hankkia tämä parantumaton sairaus on monia, hiljaa tissutelleen, runsaasti dogaten tai siltä väliltä. Se on totta, ettei se alkuperäinen syy tissutella katoa, vaikka oppisi elämään alkoholisoiduttuaan raittiina. Taas siihen, miten nopeasti kaikki kehittyy, vaikuttavat geenit.

Miksi tunnen tätä sairautta hyvin on tietenkin omat kokemukseni hyvinkin läheltä. Olen ollut pakotettu tutustumaan itse sairauteen, miten sitä hoidetaan ja miksi jotkut onnistuvat, jotkut eivät.
Olen tutustunut toimintamalliin jossa hoidetaan alkoholistia elämään sairautensa kanssa ja tämän saman hoidon on käynyt mm. Marko Jantunen. Kyse ei todellakaan ole mistään Jeesuksen löytymisestä ja tai uskoon tulemisesta tai aivopesusta. Kyse on sairauden ymmärtämisestä ja avuista löytää keinot sen kanssa elämiseen.

 

[Alejandro]

Miksi tunnen tätä sairautta hyvin on tietenkin omat kokemukseni hyvinkin läheltä. Olen ollut pakotettu tutustumaan itse sairauteen, miten sitä hoidetaan ja miksi jotkut onnistuvat, jotkut eivät.

Hyvä teksti kaikenkaikkiaan. Itsekin olen joutunut seuraamaan liian läheltä alkoholistin elämää noin parisenkymmentä vuotta. Oma isäni alkoi vetämään viinaa kovemmalla kädellä 2000-luvun alusta lähtien ja nyt kun tätä ajanjaksoa miettii, niin harvassa ovat ne kerrat, jolloin olen nähnyt hänet selvinpäin. Kaikki uhkailu, kiristys, lahjonta yms. keinot ovat olleet käytössä, mutta minusta tuntuu, että hän ei ole edes kunnolla yrittänyt lopettaa. Ja miksi olisikaan, kun äidin toistuvat erouhkailut eivät ikinä konkretisoituneet ja me lapsetkaan emme vetäneet välejä täysin poikki. Valitettavasti isän juominen on mitä ilmeisemmin ollut suurena syynä pari vuotta sitten diagnosoituun etulohkorappeumaan ja hänelle on myös puhjennut alzheimer. Nämä ikävät taudit eivät kuitenkaan ole hiljentäneet juomista, pikemminkin päinvastoin. Näin isänpäivänaattona tuntuu ahdistavalta matkustaa junassa Lappeenrantaan ja kohdata lapsuudenkodissani asuva isäni, joka on kuin tyhjä kuori siitä aikaisemmasta rakastavasta vanhemmastani, joka meistä välitti. Teen tämän varmaan jostain velvollisuudentunnosta. Tiedän, että on typerää ajatella näin, mutta kun hänet joku kaunis päivä haudataan maahan, niin en voi välttyä ajatukselta, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisinko voinut vielä yrittää. No olisin, mutta ei se olisi muuttanut mitään. Hän on ollut monta vuotta silkkaa teflonia alkoholismidenialisminsa kanssa. Kuulin monta kertaa, että eihän voi olla alkoholisti, jos käy töissä. Lisäksi lupasi parantaa tapansa monta kertaa ja sössötti, että onneksi minä jaksan välittää ja puhua. Usea varmaan tunnistaa nämä käyttäytymismallit.

Vittumainen sairaus, varsinkin läheisille. Onneksi minulla ei nähtävästi ole periytynyt samoja alkoholistigeenejä, kuten isälleni (hänen oma isoisänsä oli myös tunnettu juoppp kylillä), tai sitten olen saanut liian varoittavan esimerkin rappiollisesta juomisesta. Niin tai näin, niin en tule toistamaan hänen virheitänsä ja tulen elämään paremman elämän. Isäni on malliesimerkki ainutkertaisen ihmiselämän tuhlaamisesta.

 

[adolf]

Heräsi tuosta yllä olevasta keskustelusta muutamia ajatuksia mieleen. Sitä mitä minä itse olen omalta kohdaltani kokenut alkoholismin ja laajemminkin addiktiokäyttäytymisen olleen.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sen voisi tiivistää, että se on omien tunteiden pakenemista. Se on sitä, että ei ole oppinut rakastamaan ja välittämään itsestään terveellä tavalla. Paljon lapsuuden alkoholistikodissa syntyneitä haavoja, joita on sitten kantanut itse aikuisuuteen mukanaan. Tiedostamatonta toimintaa hyvin pitkälti. Addiktioista toipuminen on minulla ainakin kulminoitunut hyvin pitkälti juuri siihen, että ymmärtää itse sen oman tilansa, ja niitä juurisyitä, että mitä on addiktioihinsa paennut. Eihän se toipuminen loppujen lopuksi ole mitään muuta, kuin sitä, että pidättäytyy siitä addiktionsa kohteesta ja suostuu kohtaamaan niitä sen addiktion alla velloneita tunteita. Eihän se helppoa ole omaa keskeneräisyyttään, omaa häpeäänsä, haavoittuvuuttaan ja pelkojaan kohdata raakana ja rehellisesti, mutta tuota se omaksi itsekseen kasvaminen ainakin minulta on vaatinut ja vaatii edelleen.

Tuossa yllä kirjoitettiin, että jos alkoholisti ei hoida niitä juurisyitä, niin hän helposti vaan korvaa sen riippuvuuden jollain toisella, mutta se varsinainen ongelma jää silloin ratkaisematta. Olen tuosta ihan täysin samaa mieltä, koska tiedän omasta kokemuksestani, että minulle kävi juuri noin. Jos niitä omia tunteitaan ei tuolta sisältä kohtaa ja käsittele, niin ongelman ratkaisu jää silloin tosi pahasti puolitiehen. Paras itselleni mieleen tuleva mittari tuon todentamiseen on ihmissuhteet. Miten aito, keskeneräinen, haavoittuva ja auki uskaltaa olla itselleen tärkeiden ihmisten lähellä? Jos sisällä on valtavasti sitä kaikkea vellovaa tunnemassaa, jota ei ole käsitellyt, niin silloin tuo on ihan mahdotonta, ja sitä on ihan kyvytön muodostamaan yhteyttä ja läheisiä sekä merkityksellisiä ihmissuhteita muihin. Ja kun näin asianlaita on, niin silloin elämästä jää jotain todella tärkeää uupumaan. Sä kyllä selviät elämässä hengissä, mutta et oikein uskalla elää tätä elämää. Ikään kuin koko ajan kävelisit munankuorien päällä sipsutellen.

 

[sporttipappa]

Väittäisin että aivan varmasti se on jokaisella joka päihteisiin tai mihin tahansa riippuvuuden muotoon itsensä hukkaa, kyse tunnekontrollin häiriöstä. Ne jotka itseään ymmärtävät, pystyvät ymmärtämään riippuvuuttaankin. Silloin ihminen osaa pureutua siihen, mitä pakenee tai miksi ei pysty hallitsemaan käyttöään tai käytöstään. Kaikki eivät siihen pysty, jolloin sitten se oma käsitys riippuvuudesta rajoittuu tuohon aivosairaus-diagnoosiin. Tässä se hankaluus, että ymmärtääköhän sitten syitä päihdekäytölle, osaako välttää itsensä hukkaamisen toiseen riippuvuuteen?

Päihderiippuvuudesta irtipääseminen ei taida kenellekään olla aivan vaivatonta. Lopettaminen vaatii kai näistä asioista vähintään kolmea, ja mieluiten kaikkea neljää. Ensimmäinen kaikista tärkein, jota ilman ei kolme viimeistä taida riittää mitenkään.
1. Ongelman myöntäminen ja päätös lopettaa.
2. Mielekäs arki ja merkitykselliset kokemukset elämässä.
3. Läheisten tuki. Tähän voi yksinäisillä riittää "kokemusasiantuntijaryhmän" tuki.
4. Ammattilaisten apu päihdekäytön syiden selvittämiseen.

Tarpeeksi kauan jos päihteitä on käyttänyt liikaa, voi olla aika vaikea saada arkea mielekkääksi jos läheisiä ei yksinkertaisesti enää ole, velkaa on ja työmahdollisuudet itse vedetty vessanpöntöstä alas. Suomalainen päihdekuntoutus kai yhä toimii niin, että jonoja riittää, sossusta järjestetään oma pikku koti kerrostalossa jossakin lähiössä ja annetaan vielä taskurahaa käteen? Ei helpoin tilanne vaikka yksinäiselle ihmiselle, jolla pahimmillaan kaljakauppa joka nurkalla.

Se mistä aika harvoin puhutaan, on miten paljon elämästä onkaan hukattu loppupäästä laadukkaita elinvuosia, kun aivoja liuotettu esimerkiksi alkoholilla säännöllisesti vuosikaudet useana iltana viikossa. Jossain vaiheessa ne hermosolut lakkaavat riittämästä, valot ovat päällä mutta ketään ei kotona. Saa nähdä, tuleeko tästä ja muiden huonojen elintapojen seurauksena vielä minkälainen epidemia rapakuntoisia ja jonkinlaisen avohoidon varassa olevia 60-vuotiaita vanhoja aikuisia / nuoria vanhuksia?

 

[adolf]

Lisäksi addiktioista puhuttaessa on tärkeää huomioida se, että niiden kourissa kärsii ihmiset sosio-ekonomiseen asemaan katsomatta. Lääkäri ja toimitusjohtaja voi olla alkoholisti ihan siinä, missä duunarikin.

Tuli vain tuosta yllä olevasta mieleen, että alkoholistit tai muutkaan addiktit eivät suinkaan ole pelkästään niitä yhteiskunnasta syrjäytyneitä ihmisiä, vaan heitä löytyy ihan joka puolelta yhteiskunnan portaita.

 

[sporttipappa]

Lisäksi addiktioista puhuttaessa on tärkeää huomioida se, että niiden kourissa kärsii ihmiset sosio-ekonomiseen asemaan katsomatta. Lääkäri ja toimitusjohtaja voi olla alkoholisti ihan siinä, missä duunarikin.

Tuli vain tuosta yllä olevasta mieleen, että alkoholistit tai muutkaan addiktit eivät suinkaan ole pelkästään niitä yhteiskunnasta syrjäytyneitä ihmisiä, vaan heitä löytyy ihan joka puolelta yhteiskunnan portaita.

Ikävä kyllä tutkimusten mukaan sosioekonominen asema sanelee aika vahvasti myös päihteisiin liittyvää käyttäytymistä. Siinä missä esim. lukiolaisista on kerran kuussa todella humalassa 15 %, ammattioppilaitoksen nuorista vastaava lukema on 30 %. Ja tämä sama "huonompi valinta" jatkuu aivan kautta linjan kaikissa terveyskäyttäytymisen muodoissa. Harmittavinta on tietenkin se, että tutkimusten mukaan sosioekonominen asema myös periytyy, vanhempien matala koulutustaso ja tuloluokka siirtyvät lapsille. Sehän se näitä eroja myös nuorten kohdalla eniten selittää, kasvuympäristön mallit.

Kun aikuisten ja ikääntyneiden terveyttä tutkitaan, korkeammin koulutetut ja enemmän tienaavat käyttävät vähemmän päihteitä, elävät muutenkin terveemmin ja pidempään, ja mikä tärkeintä kokevat elämänsä onnellisempana kuin vähemmän koulutetut ja vähemmän tienaavat. Hyväosaisella on luonnollisesti paremmat mahdollisuudet saada mihin tahansa asiaansa hoitoa, parempi turvaverkosto.

Mutta pakoon ei kukaan pääse itseään ja päihteitä, jos niihin itsensä hukkaa. Samalla tavalla näiden asioiden edessä on polvillaan niin hyvä- kuin huono-osainenkin. Inhimillinen katastrofi se on varmasti aina.

 

[adolf]

Ehkä sillä tavalla huonosti muotoiltu minulta tuo, että varmasti on noin, jotta suhteessa enemmän päihderiippuvaisia löytyy heikoimmin koulutetusta väestönosasta. Ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle ja se on omanlaistaan kierrettä.

Mutta pointti, jota yritin sanoa, on se, että addiktioita, sekä myös päihderiippuvuuksia esiintyy ihan kaikissa yhteiskunnan kerroksissa. Muistelisin, että ainakin jossain vaiheessa lääkärit olivat tuolla avominnen päihdehoidossa erityisen edustettu ammattiryhmä.

 

[Ujcik#11]

Ikävä kyllä tutkimusten mukaan sosioekonominen asema sanelee aika vahvasti myös päihteisiin liittyvää käyttäytymistä. Siinä missä esim. lukiolaisista on kerran kuussa todella humalassa 15 %, ammattioppilaitoksen nuorista vastaava lukema on 30 %.

Missä ja milloin tällainen tutkimus on tehty? Jaksatko muistaa?

Oman kokemukseni mukaan alkoholismi ei juuri katso sosioekonomista asemaa. Lähinnä sairauden hoidossa sillä on merkitystä, sillä paremmasta sosioekonomisesta asemasta tuleva ihminen pystyy taloudellisesti hakeutumaan hoitoon ilman kuntien/kaupunkien maksusitoumuksia ja apua saadaan käytännössä heti kun käyttäjä niin vain haluaa. Surullisinta on katsoa niitä, jotka apua haluaisivat ja olisivat valmiita ottamaan, muttei hoidolle maksajaa löydy..

 

[sporttipappa]

Missä ja milloin tällainen tutkimus on tehty? Jaksatko muistaa?

Oman kokemukseni mukaan alkoholismi ei juuri katso sosioekonomista asemaa. Lähinnä sairauden hoidossa sillä on merkitystä, sillä paremmasta sosioekonomisesta asemasta tuleva ihminen pystyy taloudellisesti hakeutumaan hoitoon ilman kuntien/kaupunkien maksusitoumuksia ja apua saadaan käytännössä heti kun käyttäjä niin vain haluaa. Surullisinta on katsoa niitä, jotka apua haluaisivat ja olisivat valmiita ottamaan, muttei hoidolle maksajaa löydy..

Ei kyllä alkoholismiin liittyy ennen kaikkea lapsuus ja elämän koettu mielekkyys. Vanhempien korkea koulutus- ja tulotaso ei ole yksiselitteisesti paremman elämän tae lapselle, mutta sosioekonominen asema on vahvasti ja valitettavasti yhteydessä lasten ja nuorten terveyskäyttäytymiseen. Aikuiselle hyvä sosioekonominen asema takaa laajemman turvaverkon ja keinovalikoiman päästä irti päihteistä. Päihteiden käyttöä on eniten alemman koulutus- ja tuloluokan ihmisillä. 3/4 päihteiden ongelmakäyttäjistä on miehiä.

Tutkimuksia nuorten terveyskäyttäytymisestä tehdään säännöllisesti. Kyse on kouluterveyskyselyistä joita tehdään kouluissa joka toinen vuosi. Tästä saa monenlaista tietoa ja aluekohtaisesti. Muistin vähän väärin tuon prosenttiluvun päihteiden käytön eroista juuri tämän mittarin kohdalla. Olen katsonut näitä viimeksi 2011. Tuolloin se 15 % ero tosi humalassa kerran kuussa olemisessa oli lukiolaisilla noin 25 ja amislaisilla 40.

Tässä linkki kouluterveterveyskyselyihin THL:n sivuille. Valmiina täysin raittiiden määrän kehitys vuodesta 2006 lähtien eroteltuna oppilaitoksen mukaan.

Ja aika mukava lukea tätä tilastoa ja nimenomaan siten, että raittiiden osuus on yleistynyt tasaisesti sekä lukiolaisilla että ammattioppilaitoksissa.

Kouluterveyskyselyn ulkopuolelle jää tietenkin se osa nuorista, joka ei käy koulua. Toivottavasti kynnys omista asioista puhumiseen olisi sen verran matala jokaisella, ettei ongelmien tarvitse kasvaa niin suuriksi että elämä hukkuu päihteisiin. Terveystieto ja tunnekasvatus lapsille ja nuorille on parhaimpia keinoja lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä terveen mielekkään elämän perusteista. Tällä on hyvä peittävyys kokonaisille ikäluokille peruskoulussa. Onneksi päihdekasvatus ei ole enää "juot kerran niin tulet olemaan alkoholisti" -valistusta.

 

[Dino]

Heräsi tuosta yllä olevasta keskustelusta muutamia ajatuksia mieleen. Sitä mitä minä itse olen omalta kohdaltani kokenut alkoholismin ja laajemminkin addiktiokäyttäytymisen olleen.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sen voisi tiivistää, että se on omien tunteiden pakenemista. Se on sitä, että ei ole oppinut rakastamaan ja välittämään itsestään terveellä tavalla. Paljon lapsuuden alkoholistikodissa syntyneitä haavoja, joita on sitten kantanut itse aikuisuuteen mukanaan. Tiedostamatonta toimintaa hyvin pitkälti. Addiktioista toipuminen on minulla ainakin kulminoitunut hyvin pitkälti juuri siihen, että ymmärtää itse sen oman tilansa, ja niitä juurisyitä, että mitä on addiktioihinsa paennut. Eihän se toipuminen loppujen lopuksi ole mitään muuta, kuin sitä, että pidättäytyy siitä addiktionsa kohteesta ja suostuu kohtaamaan niitä sen addiktion alla velloneita tunteita. Eihän se helppoa ole omaa keskeneräisyyttään, omaa häpeäänsä, haavoittuvuuttaan ja pelkojaan kohdata raakana ja rehellisesti, mutta tuota se omaksi itsekseen kasvaminen ainakin minulta on vaatinut ja vaatii edelleen.

Tuossa yllä kirjoitettiin, että jos alkoholisti ei hoida niitä juurisyitä, niin hän helposti vaan korvaa sen riippuvuuden jollain toisella, mutta se varsinainen ongelma jää silloin ratkaisematta. Olen tuosta ihan täysin samaa mieltä, koska tiedän omasta kokemuksestani, että minulle kävi juuri noin. Jos niitä omia tunteitaan ei tuolta sisältä kohtaa ja käsittele, niin ongelman ratkaisu jää silloin tosi pahasti puolitiehen. Paras itselleni mieleen tuleva mittari tuon todentamiseen on ihmissuhteet. Miten aito, keskeneräinen, haavoittuva ja auki uskaltaa olla itselleen tärkeiden ihmisten lähellä? Jos sisällä on valtavasti sitä kaikkea vellovaa tunnemassaa, jota ei ole käsitellyt, niin silloin tuo on ihan mahdotonta, ja sitä on ihan kyvytön muodostamaan yhteyttä ja läheisiä sekä merkityksellisiä ihmissuhteita muihin. Ja kun näin asianlaita on, niin silloin elämästä jää jotain todella tärkeää uupumaan. Sä kyllä selviät elämässä hengissä, mutta et oikein uskalla elää tätä elämää. Ikään kuin koko ajan kävelisit munankuorien päällä sipsutellen.

Tunnistan kyllä aika vahvasti kaiken tämän, ja käynyt itsekin läpi näitä asioita tässä aikuisiällä vuosikausien tunnelukkojen ja sosiaalisten ongelmien jälkeen. Minullakin siis tausta alkoholistikodista, ja tässäkin takana useiden sukupolvien kierre jossa nämä alkoholiongelmat aina vaan siirtyivät seuraavaan sukupolveen. Minulla ja myöskään siskollani tämä ei tosin ole johtanut addiktioon tai alkoholiongelmaan, mutta minä silti tunnistan että minulla ei ole millään tavalla terve suhde alkoholiin ja siksi jätin sen jo yli 10 vuotta sitten. Minulla ei siis koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa alkoholin käytön suhteen, mutta huomasin että en pysty nauttimaan siitä yhtään vaan pelkäsin todella paljon kontrollin menettämistä ja join vahvasti "käsijarru päällä", ja jos joskus otin vähänkin enemmän niin seurauksena oli ihan armoton ja täysin irrationaalinen morkkis. Siksi aloin jossakin vaiheessa käymään tätä läpi ja totesin että minun on parempi olla kokonaan ilman, ja näin on ollut.

Mutta minullakin tämä alkholistiperheessä kasvaminen tosiaan johti monenlaisiin tunnelukkoihin, kyvyttömyyteen käsitellä asioita läpi ja ennen kaikkea puhua niistä, ja sitä kautta sosiaaliseen vetäytymiseen ja jopa sosiaalisen tilanteiden pelkoon sekä ahdistushäiriöön. Meni pitkään, että tätä ei kyennyt tunnistamaan, vaan sisällä oli vaan omituinen negatiivisten tunteiden möykky jota ei saanut sanoitettua eikä purettua. Lopulta äidin kuoleman jälkeen ja siitä seuranneiden tapahtumien jälkeen tuota möykkyä uskaltautui tutkimaan ja selvittelemään pala palalta, ja se alkoi sieltä purkautumaan. Samalla tosiaan tunnistin sitten tuonkin, että minulla ei ole myöskään alkoholiin terve suhde ja aloin sitäkin asiaa prosessoimaan. Pitkä prosessi se oli, ja tulee olemaan varmaan aina vähän kesken, mutta nyt ollaan jo reilusti voiton puolella ja on päässyt siihen pisteeseen että osaa ja uskaltaa käsitellä omia tunteitaan ja ennen kaikkea puhua niistä. On alkanut oikeasti elämään tätä elämää.

Se ikävä puoli tässä toki sitten oli, että tämän seurauksena välit isän kanssa menivät kokonaan poikki. Isällä ei edelleenkään ollut kykyä ja halua käydä ongelmaansa läpi, ja kun siskon kanssa lopulta nostettiin se kissa pöydälle ja haluttiin käydä asia läpi ja lopettaa se, että isä jatkuvasti käyttää meitä syynä juomiseen ja syyllistää meitä siitä, niin se johti täydelliseen välirikkoon. Isä ei ole koskaan pystynyt näitä tunteitaan käymään läpi ja myöntämään ongelmaansa, ja ei varmaankaan tule siihen koskaan kykenemäänkään.

 

[adolf]

@Dino

Jonkinlainen surutyö ainakin minulla on kuulunut ja kuuluu edelleen, mitä tulee tuohon lapsuuden alkoholistikodissa kasvamiseen. Tuolla tunteiden tasolla käsittelee sitä, mitä on silloin lapsena menettänyt. Se auraa tietä siihen itsensä rakastamiseen ja toipumiseen.

Joskus luin jostain kirjasta, että se tunteiden käsittely on ikään kuin viimeinen, mutta samalla eniten huojuva junanvaunu tässä toipumisen tiessä. Niitä on myös syväjäädytetyiksi tunteiksi kuvattu. Kenties näin. Ainakin se on niin, että tuon tunnetyöskentelyn aikaa ja paikkaa en itse ole pystynyt päättämään. Ne tulevat silloin kun tulevat, eikä tunteitaan voi pakottaa esiin. Mutta silloin kun niitä tulee, niin niiden äärelle on ollut tärkeää pysähtyä, ja antaa niiden sitten kanssa tulla.

Enää en häpeä niitä tunteitani, vaan ymmärrän sen, että niiden syntyminen on ollut täysin normaalia siinä kasvuympäristössä, jossa olen kasvanut. En ole viallinen sen vuoksi, että minulla on tämmöisiä tunteita.