Matkalla alkoholismiin?

[nummenkallio]

Ajattelin mielessäni, että syöpäsairauden selätys toisi elämään jotain uutta kulmaa, mutta ei. Sama ralli näyttää jatkuvan.

Joku voi tottakai herätä sairastumisesta. Hän voi ajatella, että tässä on nyt tullut varoitus, ja on syytä korjata elintapoja.

Valitettavasti joillekin tämä voi näyttäytyä tietynlaisena kuolemattomuutena, jos esimerkiksi syövästä selviää. Exän setä on juonut vuosikymmeniä. Hän on nykyään joku seitsemänkymppinen, ja kaikenlaista tautia on tullut matkan varrella, myös syöpää. Hän oli töissä virkamiehenä ja ihan kunniakkaasti eläköityi, vaikka töistäkin oli välillä pois ryyppyputkien takia. Jo työaikanaan ihan tunnettu alkoholisti.

Sitä ukkoa ei vain ole tappanut mikään. Ei edes syöpä, siitäkin hän selvisi. ja sama meininki jatkuu. Enkä toki halua, että hänelle huonosti kävisi, mukava ihminen hän on pohjimmiltaan, mutta tämä siis vain esimerkkinä siitä, että ihminen voi juoda vaikka miten paljon, eikä hän silti siihen kuole.

 

[Ränse]

Ystävällä meininki alkaa olemaan aika huolestuttavalla tolalla. Juo käytännössä (todella vahva epäilys tästä) päivittäin, on hyvä tärkeä työ mutta nyt Covidin jälkeen on jäänyt aivan kotitoimistolle. Surkuttelee yksinäisyyttä jne mutta koko ajan on ryyppäämässä eri porukoiden kanssa. Pyörittelee tinderissä emäntiä ja tuskailee kun ei ketään saa (vaikka syy lienee ilmeinen; rima korkealla, fiksut ihmiset näkee kyllä toisesta päällepäin heti alussa jos viina maistuu). Ryyppäämisestä mainittu monta kertaa kun vanhalla kaveriporukalla ollaan yhdessä mutta lähipiiristä tiedän että tuo on ihan turhaa. Itsestä se lähtee. Huonot merkit ovat ilmassa. Toki kaveri on teinistä asti ollut kova ottelemaan mutta nyt viime vuosina tuntunut lähtevän aivan käsistä touhu. Eli ollaan siirrytty varmaan alkoholistitasoportaalla seuraavalle.

Tuli tuosta mieleen tuo työympäristö ja kulttuuri Suomessa alkoholin näkökulmasta. Tuntuu ettei työyhteisössä kiinnosta vaikka aivan varmasti näkee jo päällepäinkin että häppää maistuu vähän liikaakin. Helpottaisi ehkä toipumista jos työpaikoilla puututtaisiin aikaisin asioihin. Ei siis liity suoranaisesti tuohon ystävääni mutta tuli vaan mieleen.

 

[avatar]

Oma faija otti bisseä lapsena kesäisin kun grillattiin. Taisi jonkun saunabissen ottaa myös talvisin. Tämä siis kun olin 10 ja faija 40.

Kun lähestyin 20:ta ikävuotta ja faija oli lähemmäs 50 oli ero tulossa ja molemmat vanhemmat hukuttivat vitutustaan jo ihan viinaan. Ei ollut mitään oikeaa alkoholismia vielä.

Ero tuli ja mutsi lopulta jätti uuden miesystävänsäkin kun ukko läträsi liikaa.

Faija deittaili naisia vanhemmalla iällä, charmi ukko kun oli. Hommat luulisin kaatuneen viinaan lopulta. Talouskin meni lopulta kuralle vaikka on varsin hyvä eläke.

Nyt ukko on jo pitkälti yli 70 ja oli lähellä kuolla kännipäissään myös. Asui pari vuotta broidin luona Fugessa mutta se vasta virhe olikin. Siellähän alkoholi on ilmaista ja aikaa loputtomasti.

Broidin vaimo kantoi parin viikon rännin perään äijälle lihalientä kolme päivää kun ei mikään muu pysynyt sisällä. Lopulta sille riitti hyysäys ja äijä sai muuttaa takaisin Suomeen.

Nyt asustelee yksinään ja kai tuurijuoppoilee edelleen. Joku nainen vissiin pitää vähän aisoissa.

Ei olla juteltu kuin kerran viimeiseen viiteen vuoteen. Jotenkin raskasta.

Itselläni on hyllyssä yli sata pulloa viskiä. Niissä on kiinni aika monta tonnia. Tykkään vitusti hyvästä viskistä. Sitä nautiskellaan. Ylipäänsä hyvä alkoholi on hyvää. Hyvä punkku. Hyvä brandy. Hyvä barrel aged Stout.

Ei mene silti vuotta tai liki kuukautta ettenkö joskus miettisi mitä itselleni lopulta käy.

 

[K.A.H]

Se on jännä miten jotkut perii vanhemmiltaan alkoholismin tai vähintäänkin riskikäytön, tai sitten se voi mennä ihan päinvastoin, kuten meikäläisen tapauksessa eli en käytä alkoholia käytännössä lainkaan. Äiti oli alkoholisti ja isällekin on aina maistunut enemmän ja vähemmän. Myös heidän vanhemmilleen eli isovanhemmilleni on maistunut. Mikähän tämän kaiken määrittää? Itse en saa alkoholista käytännössä mitään irti, siitä seuraa ainoastaan raskas ja pökkyrä olotila ja voin sanoa olevani selvinpäin sosiaalisempi ja iloisempi. Ainoa mistä nautin on joku ykkösolut saunan päälle, mutta siinäpä se. Teräviin en koske lainkaan, sillä rinnastan ne suoraan koviin huumeisiin kun äitini viinan kanssa lutraamista aikanaan seurasin.

Emännän kanssa meille on tulossa kesällä esikonen ja tuon pikkuisen ei tosiaan tarvitse koskaan olla peloissaan ja nähdä vanhempiaan kännissä kuten minä niin usein lapsena näin ja pelkäsin. Sen ainakin opin omasta lapsuudesta.

 

[adolf]

Se on jännä miten jotkut perii vanhemmiltaan alkoholismin tai vähintäänkin riskikäytön, tai sitten se voi mennä ihan päinvastoin, kuten meikäläisen tapauksessa eli en käytä alkoholia käytännössä lainkaan. Äiti oli alkoholisti ja isällekin on aina maistunut enemmän ja vähemmän. Myös heidän vanhemmilleen eli isovanhemmilleni on maistunut. Mikähän tämän kaiken määrittää? Itse en saa alkoholista käytännössä mitään irti, siitä seuraa ainoastaan raskas ja pökkyrä olotila ja voin sanoa olevani selvinpäin sosiaalisempi ja iloisempi. Ainoa mistä nautin on joku ykkösolut saunan päälle, mutta siinäpä se. Teräviin en koske lainkaan, sillä rinnastan ne suoraan koviin huumeisiin kun äitini viinan kanssa lutraamista aikanaan seurasin.

Niinhän ne asiaa tutkineet sanoo, että sieltä geeneistä se tulee. Ehkä et vaan geenilotossa sattunut saamaan niitä geenejä? Kyllä minäkin kaljuunnun kovaa vauhtia, vaikka tietääkseni suvussani ei kummaltakaan puolelta tule mitään selvää linjaa, että kaikki miehet olisivat olleet kaljuja. Enemmän niitä on, joilla hiukset ovat kestäneet ihan hyvin päässä.

Minulla on myös tosi vahvaa taustaa alkoholismiin suvusta. Ja se naksahti ihan heti alusta pitäen päälle.

Alkoholismi on loppujen lopuksi tosi yksinkertainen asia ymmärtää. Mutta samaan aikaan ihan pirun vaikeaa. Sitä on hiton vaikeaa sanoin yrittää selittää, jolla ei itsellään sitä ole ollut, että mistä siinä ihan loppuviimenään on kyse. Sillä tavalla että se toinenkin ymmärtäisi. Toipuneet riippuvaiset sen sijaan ymmärtävät asian pääsääntöisesti varsin hyvin.

 

[Ränse]

Se on jännä miten jotkut perii vanhemmiltaan alkoholismin tai vähintäänkin riskikäytön, tai sitten se voi mennä ihan päinvastoin, kuten meikäläisen tapauksessa eli en käytä alkoholia käytännössä lainkaan. Äiti oli alkoholisti ja isällekin on aina maistunut enemmän ja vähemmän. Myös heidän vanhemmilleen eli isovanhemmilleni on maistunut. Mikähän tämän kaiken määrittää? Itse en saa alkoholista käytännössä mitään irti, siitä seuraa ainoastaan raskas ja pökkyrä olotila ja voin sanoa olevani selvinpäin sosiaalisempi ja iloisempi. Ainoa mistä nautin on joku ykkösolut saunan päälle, mutta siinäpä se. Teräviin en koske lainkaan, sillä rinnastan ne suoraan koviin huumeisiin kun äitini viinan kanssa lutraamista aikanaan seurasin.

Emännän kanssa meille on tulossa kesällä esikonen ja tuon pikkuisen ei tosiaan tarvitse koskaan olla peloissaan ja nähdä vanhempiaan kännissä kuten minä niin usein lapsena näin ja pelkäsin. Sen ainakin opin omasta lapsuudesta.

Oot onnellisessa asemassa ettei alkoholi aiheuta ylitsevuotavaa euforian tunnetta. Yleensä ton huomaa jo eka kännistä onko alttiutta alkoholismiin vai ei. Jos se nousuhumala on parasta ikinä, ollaan riskiryhmässä selvästi.

 

[avatar]

Oot onnellisessa asemassa ettei alkoholi aiheuta ylitsevuotavaa euforian tunnetta. Yleensä ton huomaa jo eka kännistä onko alttiutta alkoholismiin vai ei. Jos se nousuhumala on parasta ikinä, ollaan riskiryhmässä selvästi.

En mä kyllä niinkään sanoisi.

Itse pidän alkoholin rentouttavasta vaikutuksesta sen lisäksi että se maistuu hyvälle. Todella laatujuomia nautin vain muutamat ensimmäiset vaikken ylipäänsä vedä alekokkia ja tapioviinaa missään vaiheessa.

Ja tosiaan saatan ottaa enemmänkin välillä. Taatusti enemmän mitä lääkäri suosittelee.

Mutta vanhemmiten olen oppinut miettimään juomisiani enemmän. Esim. koska juon viskejä ja useimmiten nykyään hyvärunkoisia viskejä joiden abv on yli 50%, olen viime ajat siirtynyt nauttimaan sivussa mietoja bissejä. Koffin 2,5% IPA on aivan loistava olut.

Ymmärrän ajatuksen että euforia ajaa alkoholismiin. Varmasti se joillain niinkin tekee. Mutta en vain usko että se on mikään määräävä tekijä.

 

[Knox]

Tässä on tullut tarkasteltua omaa alkoholinkäyttöä melko tarkalla silmällä. Vanhemmat eivät juoneet edes hirveän paljon, mutta kun joivat, niin sitten mentiin päätyyn asti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä oli ihan normaalia 90-luvulla. Juhannuksena keräännyttiin isolla porukalla, lapsilla oli limukkaa ja karkkia loputtomiin, ja aikuiset kiskoivat naulan otsaan. Oli sukulaisia, naapureita, kavereiden vanhempia, ja suurimmalla osalla touhu oli tuota. En ole mitenkään traumatisoitunut, mutta kyllä minä muistan, miten epämukavaa känninen äiti tai isä oli. Näin jälkikäteen sitä on miettinyt, että jos jotain olisi sattunut, niin olisiko paikalla ollut yhtään ajokuntoista aikuista.

Omassa kaveriporukassa kuvioissa on alkoholi lähes aina, tavalla tai toisella. Jos käydään urheilemassa, pelien jälkeen on oluen paikka. Jos käydään pelaamassa korttia, on jokaisella olut kädessä. Jos kokoonnutaan perheiden kesken, juodaan vähintään muutama. Sitten on tietysti mökkireissut, pikkujoulut ja muut, joissa alkoholi näyttelee pääosaa.

Tavallaan olen kasvanut tuohon, että kun jotain tehdään, niin siihen kuuluu ottaa ainakin muutama. Ja jos mennään isosti, niin sitten pitää vetää niin isosti, että kotona jalat kantaa juuri ja juuri.

Ikää kun tulee lisää, niin alkoholin haittapuolet nostaa myös päätään aika tavalla. Jos parikymppisenä kävi kunnolla radalla, niin aamulla korkeintaan vähän väsytti. Nyt väsymys on infernaalinen, ja olo normalisoituu keskiviikkona. Varsinkin omien lasten kautta asiaa katsoo aivan eri tavalla, lapset eivät näe isiä humalassa, mutta näkevät seuraavana päivänä väsyneen ja nuutuneen isin, joka ei jaksa tehdä mitään.

En ole alkoholisti, mutta jollain tasolla riippuvainen alkoholista. Tunnistan, miten tietyissä tilanteissa aivot suorastaan huutavat olutta, koska olen niissä tilanteissa sitä olutta lähes aina juonut. Lisäksi suvussani on alkoholismia, joten epäilen "voittaneeni" tässä geenilotossa suotuisat geenit.

Heräsin asiaan jokunen viikko sitten, kun mietin, että en halua luisua tielle, jossa alkoholi näyttelee pääosaa elämässäni. Haluan olla lapsilleni virkeä isä, jonka kanssa voi touhuta aamusta alkaen. Haluan olla puolisolleni parempi aviomies, sellainen jonka sanaan voi luottaa.

Absolutistiksi tuskin rupean, mutta en sulje sitäkään vaihtoehtoa pois. En ole tehnyt mitään "nyt olen kuukauden juomatta" lupauksia, koska en halua tehdä tästä asiasta suoritusta, jonka loppuun lusimalla voi hyvällä omatunnolla sitten dokata. Annan nyt kropalle ja mielelle aikaa totutella elämään ilman alkoholia, ja katson miltä elämä näyttää kuukausien päästä.

Kavereiden kanssa otetut muutamat oluet on vaihtuneet sujuvasti kokikseen/vissyyn, eikä maailma siihen kaatunut. Osa kavereista on sitä koulukuntaa, että jos työt ja perheasiat hoituu, niin ei voi olla ongelmaa. Mutta minä taas ajattelen niin, että on hyvä viheltää peli poikki, ennenkuin tulee ongelmaa.

 

[adolf]

Osa kavereista on sitä koulukuntaa, että jos työt ja perheasiat hoituu, niin ei voi olla ongelmaa.

Tämä lienee se kaikkein yleisin valhe, jolla addikti itseään sumuttaa. Tosiasiassa alkoholi on voinut viedä jo vuosia tai pahimmillaan vuosikymmeniä ihmistä, kuin pässiä narussa, mutta tällä tavalla itseään kusettamalla siltä totuuden kohtaamiselta ihminen välttyy.

Siitä nämä addiktiot ovat kyllä merkillisiä, että se totuuden kohtaaminen olisi juuri parasta, mitä addiktille voisi tapahtua. Mutta sitä hän kuitenkin aivan kaikin keinoin ja käsittämättömyyksiin asti on valmis väistelemään. Olen tuumannut niin, että järjen kanssa jos pelkästään addiktioita koittaa ymmärtää, niin ei pääse kovin pitkälle.

 

[Knox]

Tämä lienee se kaikkein yleisin valhe, jolla addikti itseään sumuttaa. Tosiasiassa alkoholi on voinut viedä jo vuosia tai pahimmillaan vuosikymmeniä ihmistä, kuin pässiä narussa, mutta tällä tavalla itseään kusettamalla siltä totuuden kohtaamiselta ihminen välttyy.

Siitä nämä addiktiot ovat kyllä merkillisiä, että se totuuden kohtaaminen olisi juuri parasta, mitä addiktille voisi tapahtua. Mutta sitä hän kuitenkin aivan kaikin keinoin ja käsittämättömyyksiin asti on valmis väistelemään. Olen tuumannut niin, että järjen kanssa jos addiktioita koittaa ymmärtää, niin ei pääse kovin pitkälle.

Kyllä. Omalla kohdallani hälytyskellot soivat, kun huomasin valehtelevani itselleni syitä, miksi on hyvä ajatus lähteä nyt parille kaljalle. Ja varsinkin, kun ne pari kaljaa ei aina edes riittäneet. Tyyliin kun muu perhe nukkuu, niin ketä se haittaa jos käyn kaljalla, tai useammalla, kunhan tulen kotiin kohtuu ajoissa. Ja sitten olen rättiväsynyt aamusta, ei jaksa tehdä lasten kanssa mitään, eikä vaimokaan varsinaisesti onnesta hehku.

Pitkään pohdin, kehtaanko tähän ketjuun kirjoittaa, koska ongelmani on lievästä päästä. Mutta toisaalta, tarvitseeko ongelman lähteä käsistä, jotta kehtaa tänne kirjoittaa. Itse asiassa kirjoittaminen tuntui pirun hyvältä, joten päädyn siihen, että ratkaisu oli täysin oikea.

 

[Creed Bratton]

@Knox hienoa, että oot asiaan ”herännyt”. Itsellä sama näkemys tänä päivänä, en halua omien tyttöjen seurassa olla krapulaisena. Senpä takia usein oluet jää 3-4 jos lähden kavereiden kanssa pubiin käymään.

Hankin reilu vuosi sitten ouran älysormuksen ja sen tuottaman unidatan perusteella huomaa heti jos illalla on ottanut enemmän kuin yhden alkoholiannoksen. Ja unen seuraaminen on parantanut omaa vireystasoa joten olen ne ”pari olutta illalla” jättänyt kokonaan pois.

 

[Peppuli]

Kirjoitellaampas tänne itsekkin, koska on aika ajankohtainen asia itselle. En ole matkalla alkoholismiin, olen alkoholisti ja matkalla toivottavasti raittuiteen. Alkoholin käyttö on ollut oikeastaan koko aikuisiän mukana elämässä. Ensimmäinen työsuhteeni kesti 8-vuotta, ja joka päivä töissä olin ja asiat hoitanut mutta vkloput meni aina enemmän tai vähemmän juodessa. Tämän jälkeen perustin oman yrityksen, joka meni 5-6 vuoden jälkeen konkurssiin. Jo yrityksen loppu aikoina alkoholi oli erittäin isossa osassa elämää, ja konkurssin jälkeen siitä tuli joka päiväistä. 2018 vuonna kävin katkolla liian pitkän ryyppäämis putken jälkeen.

Sen jälkeen alkoholi on edelleenkin ollut elämässä isossa osassa. Välillä on ollut kokonaan kuivia jaksoja, jotkut on kestänyt viikon, jotku kolme viikkoa tai jopa 2 kuukautta. Aina kuitenkin on palattu siihen samaan, ja taas on menty. Kaikki asiat olen aina saanut hoidettua, on koiraa ja parisuhde, ja sen mukana tulleet lapset. Toki parisuhde tietenkin on kärsinyt alkoholismistani, lasten nähden en juo, meillä on 2 eri asuntoa joten se mahdollistaa sen että niiden kanssa ei tarvitse silloin olla kun juo.

Jollain tavalla juominen on alkanut painamaan mieltä, hiljaa ja hiljaa enemmän. Kunnes nyt jouluna, olin taas juonut ja vähän loiventelin perjantaina, ja sitten perjantaina iltapäivällä aattoa ennen mietin tulevaa jouluaattoa, ja että mitenköhän selviän siitä kun tulee olemaan hirviä krapula. Soitin paremmalle puoliskolle, että nyt mää meen hakeen apua, ja menin ja olin joulun pois. Tulin maanantaina takaisin. Ja se oli parempi niin, en ollut krapuloissa "tärisemässä" joulua siellä.

Nyt olin uudestaan viikon hoidossa, tulin eilen. Huomenna menen kyllä taas käymään uudestaan siellä, tosin vain muutaman tunnin ja tulen käymään aina sunnuntaisin. Olen saanut siellä jutella ammattilaisten kanssa, miettiä, jutella uudestaan, miettiä uudestaan, ja olla rauhassa. Voi olla että käyn vielä lisääkin jaksoja hoidattamassa itseäni.

Alkoholismin myöntäminen itselle ei ole ollut ongelma eikä siitä johtuvat kaikki seuraukset. Tällä hetkellä työstän sitä että minun ei tarvitse juoda. Aina olen laskenut sitä että kauvanko on ollut selvinpäin. Kun joku kaveri kysyy että "kauvanko oot ollut juomatta?" Aina sitä laskee ja vastaa että viikon / kaks tai jtn. Siihen voi vastata myös että "En mää nyt juomatta ole, mutta ei mun tarvi nyt juua". Tai vaikka ihan kun joku kysyy että "ootko nää juomatta?" Niin siihen voi samallain vastata eikä selittävästi että "joo, kun.."

Kaikki ne "En tänään, kun..", tai "Oon ollut jo 2 viikkoa" on jollain tapaa negatiivisa vastauksia itselle. Ihan kuin kärsis siitä että ei ole juonut / voi juoda. Itselleni se että saa vastata että "Ei mun tarvi juoda" luo posiitivisen fiiliksen. Kaverini tekevät tavallaan palveluksen kysyessään mua juomaan, toivonkin että kysyisivät vaikka joka päivä 10 kertaa juomaan, ja saan vastata että ei mun tarvi.

Alkoholisti, joka ei ole lopettanut juomista, mutta tänään mun ei tarvi juoda.

 

[Evil]

Kirjoitellaampas tänne itsekkin, koska on aika ajankohtainen asia itselle. En ole matkalla alkoholismiin, olen alkoholisti ja matkalla toivottavasti raittuiteen. Alkoholin käyttö on ollut oikeastaan koko aikuisiän mukana elämässä. Ensimmäinen työsuhteeni kesti 8-vuotta, ja joka päivä töissä olin ja asiat hoitanut mutta vkloput meni aina enemmän tai vähemmän juodessa. Tämän jälkeen perustin oman yrityksen, joka meni 5-6 vuoden jälkeen konkurssiin. Jo yrityksen loppu aikoina alkoholi oli erittäin isossa osassa elämää, ja konkurssin jälkeen siitä tuli joka päiväistä. 2018 vuonna kävin katkolla liian pitkän ryyppäämis putken jälkeen.

Sen jälkeen alkoholi on edelleenkin ollut elämässä isossa osassa. Välillä on ollut kokonaan kuivia jaksoja, jotkut on kestänyt viikon, jotku kolme viikkoa tai jopa 2 kuukautta. Aina kuitenkin on palattu siihen samaan, ja taas on menty. Kaikki asiat olen aina saanut hoidettua, on koiraa ja parisuhde, ja sen mukana tulleet lapset. Toki parisuhde tietenkin on kärsinyt alkoholismistani, lasten nähden en juo, meillä on 2 eri asuntoa joten se mahdollistaa sen että niiden kanssa ei tarvitse silloin olla kun juo.

Jollain tavalla juominen on alkanut painamaan mieltä, hiljaa ja hiljaa enemmän. Kunnes nyt jouluna, olin taas juonut ja vähän loiventelin perjantaina, ja sitten perjantaina iltapäivällä aattoa ennen mietin tulevaa jouluaattoa, ja että mitenköhän selviän siitä kun tulee olemaan hirviä krapula. Soitin paremmalle puoliskolle, että nyt mää meen hakeen apua, ja menin ja olin joulun pois. Tulin maanantaina takaisin. Ja se oli parempi niin, en ollut krapuloissa "tärisemässä" joulua siellä.

Nyt olin uudestaan viikon hoidossa, tulin eilen. Huomenna menen kyllä taas käymään uudestaan siellä, tosin vain muutaman tunnin ja tulen käymään aina sunnuntaisin. Olen saanut siellä jutella ammattilaisten kanssa, miettiä, jutella uudestaan, miettiä uudestaan, ja olla rauhassa. Voi olla että käyn vielä lisääkin jaksoja hoidattamassa itseäni.

Alkoholismin myöntäminen itselle ei ole ollut ongelma eikä siitä johtuvat kaikki seuraukset. Tällä hetkellä työstän sitä että minun ei tarvitse juoda. Aina olen laskenut sitä että kauvanko on ollut selvinpäin. Kun joku kaveri kysyy että "kauvanko oot ollut juomatta?" Aina sitä laskee ja vastaa että viikon / kaks tai jtn. Siihen voi vastata myös että "En mää nyt juomatta ole, mutta ei mun tarvi nyt juua". Tai vaikka ihan kun joku kysyy että "ootko nää juomatta?" Niin siihen voi samallain vastata eikä selittävästi että "joo, kun.."

Kaikki ne "En tänään, kun..", tai "Oon ollut jo 2 viikkoa" on jollain tapaa negatiivisa vastauksia itselle. Ihan kuin kärsis siitä että ei ole juonut / voi juoda. Itselleni se että saa vastata että "Ei mun tarvi juoda" luo posiitivisen fiiliksen. Kaverini tekevät tavallaan palveluksen kysyessään mua juomaan, toivonkin että kysyisivät vaikka joka päivä 10 kertaa juomaan, ja saan vastata että ei mun tarvi.

Alkoholisti, joka ei ole lopettanut juomista, mutta tänään mun ei tarvi juoda.

Voimaa, veli. Tee kuten täytyy.

 

[U2]

Ei tästä tule mitään. Irtisanouduin töistä, kun ei sinne voi kännissäkään mennä. Seuraava steppi onkin sitten varmaan avioero. Ainoa hyvä asia on se, että itsetuhoisia ajatuksia ei juuri nyt ole.

 

[Ujcik#11]

Ei tästä tule mitään. Irtisanouduin töistä, kun ei sinne voi kännissäkään mennä. Seuraava steppi onkin sitten varmaan avioero. Ainoa hyvä asia on se, että itsetuhoisia ajatuksia ei juuri nyt ole.

Olisiko tahtoa kuitenkin saada korkki kiinni ?

 

[Iisoppi]

Ei tästä tule mitään. Irtisanouduin töistä, kun ei sinne voi kännissäkään mennä.

Edellisessä viestissä tähän ketjuun kerroit että jäit työpaikalla kiinni ja sait ohjauksen hoitoon ja antabus-reseptin. Jos hoidon anti oli vain tuo resepti niin hoito oli kyllä todella riittämätöntä. Koko hoitoonohjaus taisi olla sinulle pakon sanelemaa (kun jäit kiinni puhallutuksessa) etkä ollut itse ihan valmis luopumaan. Irtisanoutuminen töistä siksi ettei sinne voi mennä kännissä on kyllä tyhmää. Toisaalta se on vain tosi asioiden toteamista, tosi asioiden joita ei vain jaksa kohdata.

Kyllähän se on sinun valinta miten jatkat. Jossain vaiheessa voi käydä niin että kadut että annoit alkoholin hallita elämääsi niin että annoit sille työsi ja jopa parisuhteesi. Mutta sen hetki ei ole vielä kun sinulla taitaa edelleen olla viinan voima kertomassa totuutta. Jossain vaiheessa useat ovat valmiita antamaan periksi ja haluavat elää ilman viinaa. Jotkut jää siihen loputtomaan alkoholin kierteeseen ja kuolevat juoppoina. Sitä en toivo sinulle...

Edit. Oikeasti... Hae apua jostain. Minä ymmärrän sinua ja olen oman polkuni kulkenut alkoholismiin ja sieltä elämään. Eli tiedän jostain jotain... VOIMIA.

 

[adolf]

Terveys | Osaa tipattoman tammikuun viettäneistä uhkaa nyt ”helmikuun helvetti” – Tunnista nämä vaaran merkit

Juuri nyt on hyvä hetki käydä itsensä kanssa keskustelu omasta alkoholinkäytöstä, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

www.hs.fi

Hyvä juttu, että alkoholismista puhutaan nykyään mediassa jo melko avoimesti. Sitä en oikein tiedä, että onko asialle hyväksi, että A-klinikan ylilääkäri arvovallallaan ja itse alkoholisoituneet ihmiset antavat julkisuuteen asiasta keskenään niin ristiriitaista informaatiota.

Raitistuneet alkoholistit ovat usein ihan liian ehdottomia ja mustavalkoisia, mitä tulee ihmisten alkoholinkäyttöön. Myös jonkinlaista maailmanparantajan vikaa tuntuu kuuluvan tähän oireyhtymään.

Tunnistan kuitenkin itse tuon ilmiön, josta Schoultz puhuu. Voi tosiaankin olla niin, että riippuvainen kusettaa itseään vaan tosiasiallisesti sillä, että on jonkun X määrän aikaa juomatta. Ei se välttämättä tarkoita sen riippuvuussairauden hoidon kannalta yhtään mitään, että riippuvainen kykenee jonkun pitkänkin ajan olemaan juomatta. Siis paljon pidemmänkin, kuin yhden kuukauden.

Olen joskus miettinyt, että tämän Simojoen ja muutamien muiden päihdehoidon kentällä olevien ihmisten olisi hyvä istua yhdessä alas, ja puhua asioista. Ei tämä mediassa toisten piikittely ole hyväksi.

 

[Kilgore Trout]

Olen joskus miettinyt, että tämän Simojoen ja muutamien muiden päihdehoidon kentällä olevien ihmisten olisi hyvä istua yhdessä alas, ja puhua asioista. Ei tämä mediassa toisten piikittely ole hyväksi.

Molemmin puolin olisi hyvä ymmärtää, ettei ole väärää tapaa raitistua. Jokaisen pitää se päätös omalta kohdaltaan tehdä, joiltain se vaatii rankan pohjakosketuksen, menee työpaikka, vaimo, ajokortti, ihmissuhteet ja terveys. Toiset tekevät käännöksen jo aiemmin. Jotkut juovat pohjasta läpi.

Meillä raitistuneilla alkoholisteilla on usein vankka usko siihen, että se oma tapa on ainoa oikea. Toisaalta sitä uskoa tarvitaan siihen, että pysyy raittiina. Siihen on pakko suggeroida itsensä uskomaan riittävästi, ei se muuten toimi.

 

[adolf]

Molemmin puolin olisi hyvä ymmärtää, ettei ole väärää tapaa raitistua.

Ei niin. Mikä siinä itselleni on ollut olennaista, on se, että suostuu olemaan rehellinen itselleen. Sanoiksi tuota on vaikeaa pukea näin näppäimistöltä kirjoitettuna, että mitä tuolla tarkoitan, mutta uskon, että toinen addiktiostaan eroon päässyt ihminen ymmärtää, mitä tuolla tarkoitan.

Jostain sieltä itsensä pettämisen ja omien tunteidensa laiminlyönnin seasta rupeaa sitten löytymään ihminen, joka onkin ihan hyvä tyyppi. Ja elämässä pystyy tekemään kaikkia asioita ihan selvinpäinkin. Siitä sitä sitten ymmärtää, että ei se raittius ole mikään uhraus, vaan kaikin tavoin iloisemman, paremman ja mielekkäämmän elämän mahdollistaja.

Ja minulla se on ainakin vaatinut sitä, että kyllä itsensä kanssa on saanut tehdä paljon töitä, että noista yllä mainituista asioista pikkuhiljaa on alkanut tulemaan todellisuutta. Armollisuutta itseään kohtaan tässä pitää myös opetella.

 

[nummenkallio]

Nuoruuden kaveri kuoli juuri alkoholismiin. Saman ikäinen kuin minä. Suvussa oli toki taustaa, kun isänsä oli alkoholisti. Kuitenkin paperilla ns. hyvä perhe, isä oli hyvätuloinen lääkäri, ja alkoholismistaan huolimatta oli töissä eläkeikään asti. Pojalla ei käynyt kuitenkaan yhtä hyvin. Harhaili koko elämänsä ja lopulta kävi näin. Mahdollisuuksia olisi ollut, ja kykyjä myös, mutta...

Viimeksi näin häntä joku reilu viisi vuotta sitten. Vanhempani kertoivat enemmän kuulumisia, kun häntä aina sattumalta näkivät, olimme perhetuttuja ja sikäli tiesimme suunnilleen, mitä kenellekin kuuluu. Minä näin hänen kuulumisiaan lähinnä somesta. Parin viime vuoden ajalta saatoin päätellä, ettei kovin hyvin mennyt, mutta se oli niin helppo unohtaa, kun itselläkin oli kaikenlaista.

Kun kuulin uutisen porukoilta, niin heti mielessä alkoi pyöriä filmi. Nuorena leikittiin sotilailla, kuunneltiin Kissiä, tehtiin kaikkia hölmönnäköisiä hahmoja muovailuvahasta, sotkettiin naamat partavaahdolla - ja naurettiin. Siitä eteenpäin historiamme alkoivat mennä eri suuntiin, hitaasti mutta varmasti. En tiedä, pitäisikö tästä tuntea huonoa omaatuntoa, mutta surullista se on.

Aina nämä pysäyttävät. Alkoholismiketjuun nämä kuuluvat siksi, että vasta puoli vuotta sitten veljeni meinasi kaatua tähän tautiin, ja nyt sitten tämä kaveri kaatui oikeasti. Veli on päässyt nyt jaloilleen ja sillä menee hyvin, mutta mietin vain omasta näkökulmasta, että alkaako tämä tulla nyt turhan lähelle, ja pitääkö siitä tehdä jotain johtopäätöksiä.

 

[godspeed]

Kun täällä kuolla pitää, niin miksei se sitten tapahtuisi kännissä?

 

[PeteX]

Kun täällä kuolla pitää, niin miksei se sitten tapahtuisi kännissä?

Joo. Jim Morrisonkin kuoli ammeeseen hymy huulillaan.

 

[godspeed]

Joo. Jim Morrisonkin kuoli ammeeseen hymy huulillaan.

Ja Elvis nautti viimeisestä paskastaan täysin rinnoin.

 

[godspeed]

Olin yksin tuossa viikko sitten itsekseni pitkästä aikaa ja join Seltzeriä. Jossain vaiheessa, olisko ollut kun join 15 tölkkiä kolmeen-neljään tuntiin, niin tuli yrppä. Pidän sitä hyvänä merkkinä, koska esim Heikki Silvennoinen sanoi aikanaan, että hän ei koskaan sammunut, vaan pystyi juomaan niin kauan kun vaan hereillä oli ja juomaa riitti. Tuollaisia ne aidot alkoholistit on, eli minusta tulisi huono sellainen, kun jossain vaiheessa lentää satsit. Elimistö ei vaan ota vastaan ja kieltäytyy käsittelemästä. Viinaa en ole juonut koskaan, ja sitähän ne kovat jätkät vetää kuin vettä. Vettähän siinä vain oli!

 

[Peppuli]

Kirjoitellaampas tänne itsekkin, koska on aika ajankohtainen asia itselle. En ole matkalla alkoholismiin, olen alkoholisti ja matkalla toivottavasti raittuiteen.

Kirjoitellaan jälleen tänne, jos jollekkin tästä hyötyä on ja ainakin itselle siitä on hyötyä kun asioita purkaa. Tähän ketjuun ei näköjään kovin paljon tekstiä tule, kun tammikuussa kirjoittamani teksti löytyy edeltävältä sivulta. Lainattu siitä teksti, joten pääsee halutessaan suoraan viestiin. Olen tuohon kirjoittanut tammikuuhun asti tuntemuksia jne. joten en niitä uudelleen kirjoita.

Tammikuun jälkeen olin jälleen juomatta jonkin aikaa, mutta eihän se taaskaan pitänyt. Jossain vaiheessa taas join, ja kohta olin samassa tilanteessa, join aivan liikaa. Tuolloin tammikuussa oli ollut puhetta Minnesota-mallisesta hoidosta, ja tavallaan silloin päätin että jos en onnistu ilman, niin menen sinne. Huhtikuun alkupuolella lompsin katkolle, kaikki tavarat mukaan pakattuna että nyt sitten lähden. Olin siellä noin viikon hoidossa, ja asioita järjesteltiin mutta sinä aikana minulle tuli käden mahdollisesta leikkauksesta aika lääkärille Ouluun. Olin tätä odottanut melkein vuoden, joten menin sinne ensin. Kävin siellä, ja kun palasin takaisin maanantaina 15 toukokuuta, niin keskiviikkona oli aika päihdeterapeutille ja perjantaina asiat oli selvät, ja lauvantaina olinkin Minnesota-mallisessa hoidossa Kantamossa, josta vkloppuna olen kotiutunut.

Vaikka olen juuri kotiutunut, voin jo sanoa tämän olleen elämäni paras päätös mitä olen tehnyt. Olen kipuillut alkoholismin kanssa pitkään. Hakenutkin apua, taistellut, jumpannut ja taistellut. Se taistelu meille alkoholisteille on turhaa, kun sen taistelun häviää aina, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa tassut pystyyn ja luovuttaa kokonaan. En voi juoda alkoholia ollenkaan, koskaan, missään tilanteessa. Toivottavasti mun taistelut olisi nyt käyty.

Hoito oli erittäin hyvä! Olen yrittänyt jutella noiden päihdetyöntekijöiden kanssa aikaisemminkin, ja jutella muidenkin ihmisten kanssa. Niistä ei haittaa ole ollut, mutta se että juttelee tunnin tai kaksi viikossa ei ole auttanut. Hoidossa on noin 50-tuntia terapiaa / viikko, ja lisäksi kaikki muu juttelu. Voi sanoa että noin 75h/viikko siihen menee aikaa, eli käytännössä koko ajan, +300h kuukaudessa. Jos juttelee sen tunnin viikossa päihdeterapeutin kanssa niin se vastaisi sellaista noin 6-vuotta, ja lisäksi se vertaistuki minkä hoidosta saa on korvaamaton.

Sitä on hankala lyhyesti kertoa. Siellä olo sisälsi tuskaa, ahdistusta, surua, itkua mutta vastapainoksi myös välillä naurua, rauhallisuutta, helpotusta ja kiitollisuutta. Hoito jatkuu vuoden eteenpäin, ja tuonne saa palata aina kun haluaa. Viikoittain jatkuu kotikonnuilla jatkoryhmät. Ja kaikki se vertaistuki, ihmiset joihin tutustui, siitä tuli kuin toinen perhe. Kiitollinen on olo, niin näitä muita hoidossa olleita, kuin terapeutteja ( jotka kaikki ovat myös entisiä päihderiippuvaisia ), jopa itseäni kohtaan että tuonne meni.

Kohti uutta elämää.