Pitkään on pitänyt kirjoitella tähän ketjuun omastakin meiningistä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Muutama vuosi sitten taisin tänne avautua isäni alkoholismista, ja sainkin tsemppaavia ja ohjeita antavia yksityisviestejä, kiitokset niistä. Sillä saralla tilanne on mennyt vähän parempaan päin, saanut hieman dokailua kuriin mutta ei todellakaan nollille. Mutta se on toinen tarina se.
Oma tilanne minua on jo pari vuotta mietityttänyt. Alkoholi määrittää tällä hetkellä suunnan elämälle. Kaikki asiat mitä tekee, taitaa tapahtua kännissä, töitä lukuunottamatta. Arki helvetin tylsää, maanantai menee yleensä palautuessa viikonlopusta ja maanantain työpäivä on aina ihan turha omalta kantilta. Offlinessa omassa toimistossa suljetun oven takana tuntien laskemista, että koska pääsee kotiin. Tiistaina alkaa vähän jo hymyilyttää, mutta vieläkin omissa oloissa. Keskiviikko on yleensä hieno päivä, koska tietää että enää pari päivää viikonloppuun ja olo alkaa olemaan normaali, torstai omalla tavalla vittumaisin, koska tietää, että vielä yksi päivä viikon kohokohtaan. Viikon ehdottomasti hienoin päivähän on perjantai, koska yleensä pidän vähän lyhemmän työpäivän ja sen jälkeen joko nopeasti himaan ja siitä pubiin istumaan, tai sitten alkon kautta kotiin 10 miedon ja viinipullon kanssa. Siitä alkaa elämästä nauttiminen, tukka täyteen, lauantai-aamuna suoraan pubiin loiventelemaan ja siitä sitten pieni lepohetki ja suihkut jne kotona ja taas yöhön. Sunnuntai luonnollisesti jäätävässä morkkiksessa ja pelkotiloissa odottaen uutta alkavaa viikkoa. Yhteenvedettynä viisi päivää kärvistelyä ja kaksi päivää pubeissa notkumista. Aikamoinen oravanpyörä.
Työt hoidan hyvin, alkoholinkäyttö ei ole juurikaan niihin vaikuttanut muuta kuin väsymys jne. Tykkään työstäni ja tienaan siinä hyvin. Rahat menee asuntolainaan ja muut pakolliset kustannukset tulee hoidettua, loput meneekin sitten puhtaasti viinaan. Tätä on nyt jatkunut jo muutama vuosi, ja en todellakaan ole tyytyväinen tilanteeseeni. Viimeinen vuosi on ollut raskas henkisesti, töissä ollut jäätävää kiirettä ja stressiä, palautuminen jäänyt olemattomiin viinanvedon vuoksi. Olen varmaan joka sunnuntai luvannut itselleni, että nyt saa riittää. Väkipakolla saatan olla yhden viikonlopun juomatta, se tarkoittaa käytännössä että perjantaina töistä kotiin ja puhelin kiinni ja kotoa ei voi poistua ja keneenkään ei voi olla yhteydessä, tai korkki aukeaa.
Dokailen oikeestaan sen takia, että saan lievitettyä stressiä ja unohdettua työasiat ja sosiaalisen elämän takia. Yksin en tiputtele ikinä, ja viikolla en juo yhtäkään annosta. Voin samaistua hyvin täälläkin käytyyn keskusteluun, että elämä selvinpäin on helvetin tylsää. Viikonloppu ilman känniä on yhtä tuskaa, tuntuu että jään jostain paitsi jos en lähde yöhön. Samat naamat sielä on joka kerta kuitenkin ja samat jutut, mutta saan siitä jotain outoa nautintoa. Selvän viikonlopun jälkeen sunnuntaina herätessä fiilis on kuitenkin vielä parempi, mutta tästähän saa sitten luvan vetää seuraavana viikonloppuna taas 2-3 päivää keittoa, koska viime viikonloppuhan meni juomatta joten tää on ihan ok. Läheiset on aika huolissaan tästä meiningistä, ja olen itsekin, mutta silti en saa tehtyä mitään muutosta. Kaveripiiri on myös aika kosteaa sakkia, ja sekin tekee selvinpäin olemisesta haastavampaa. Se ei ole mikään syy, itsestähän se kaikki lähtee, mutta millään en saa hommaa kuriin.
Unelmoin elämästä ilman alkoholia. Viihdyn hyvin sinkkuna ja yöstähän löytää aina hyvää seuraa yöksi. Tämähän on varmasti yksi ongelma, koska oikeastaan mitään muuta tekemistä ei ole kun dokailu. Urheilemassa olen nyt käynyt ihan ok, 3-4 kertaa viikossa. Tästäkin saa taas hyvän syyn tiputella. Olen jutellut asioista kavereiden ja läheisten kanssa, mutta ihan sananhelinäähän se on ollut tähän asti. Aina vakuutan itselleni että nyt niskasta kiinni, sitä kestää 5 päivää ja sen jälkeen löytyy taas jokin uskomaton syy lähteä tiputtelemaan. Esimerkiksi taas perjantai, töistä peliä katsomaan ja ajattelin etten juo. Sitten ajattelin että no eikös nyt yhden kaksi voi peliä katsellessa ottaa. Yhtäkkiä sitä taas huomaa, että onpas hauskaa ja miksei nyt tämän kerran vetäisi, huomenna sitten ei juo mitään. No miten kävikään, lauantaiaamuna taas pubiin ja päivä tiputtelua sielä. Yleensä jatkan suoraan yöhön, mutta tällä kertaa tapahtui jotain outoa: Päätin lähteä kotiin nukkumaan jo klo 21.00. Katsoin itseäni peilistä ja katoin että ei vittu minkä näkönen jätkä sieltä katsoo vastaan. Pöhöttynyt, väsynyt jne. Paino on pysynyt kurissa, tosin lihakset kadonneet ja pientä pöyreyttä on tullut poskiin ja keskivartaloon. Ylipainoa ei ole. Laitoin musiikin soimaan, otin vielä pari lasia viiniä ja aloin kirjoittamaan asioita paperille ylös. Kirjoitin siihen fiiliksiä mitä sillä hetkellä päässä pyöri, ja aika negatiivisia ne oli. Isolla paperille kirjoitetunna: "TEE MUUTOS!" Lähdin tähän vuoteen tavoitteena vähentää alkoholinkäyttöä reilusti, tammikuu menikin hyvin, 3vko juomatta, mutta sitten kun kerran lähti dokailemaan, niin samaa rataa menty taas eteenpäin. Helvetin pettynyt olo.
Tästä päästäänkin sitten siihen, että millä helvetillä tämän homman saa muuttumaan? Nautin ajastani kännissä, kavereiden kanssa hauskanpitoa ja naisten huomiota, jota ihmettelenkin juuri pöhöttyneestä lookistani johtuen. Ehkä olen hauska tyyppi. Haluaisin lopettaa tiputtelun, näyttää taas hyvältä, saada elämän järjestykseen ja elää ilman häpeäntunnetta, jonka alkoholi aiheuttaa. Onhan se nyt noloa, kun tapaa esimerkiksi jonkun hauskan ja kiinnostavan mimmin, ja se tokaisee että eikö elämässäsi ole mitään muuta kuin keitonvetäminen, ja lähtee halveksuen pois. Tai äiti soittaa lauantaina päivällä ja kysyy että lähdettäiskö syömään, kiva vastata että ei oikein onnistu kun oon tässä 5 tuntia istunut lähipubissa.
Olen ajatellut, että pitäisikö mennä juttelemaan johonkin? Vai pitääkö tässä oikeasti terveyden pettää, ennen kuin sen oikeasti tajuaa? Monta vuotta tätä samaa meininkiä, niin ei se terveyskään varmasti ihan paras mahdollinen ole.
Osa varmasti tulee sanomaan, että yksinkertaista: Älä juo. Ja näinhän se onkin, kukaan ei viinaa mun suuhun kaada, itse mä sen päätöksen aina teen, peilistä se ongelma löytyy. Vielä alkoholi ei kuulu arkeen, mutta eiköhän se siihenkin ala kuulua jos mikään ei muutu parempaan suuntaan. Kai tämä on silti alkoholiongelma?
Täältä varmasti löytyy tovereita, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa. Mielellään otan vinkkejä ja apua vastaan. Saa myös piikitellä ja puukottaa, en siitä herneitä vedä nenään.
Epäselvää tekstiä varmasti, mutta toivotaan että pointti tulee esiin.