Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 411 143
  • 4 768

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa ei saanut rahoitusta, koska hakemus koski jo meneillään olevaa hanketta.
Nyt sitten suunnitellaan uusia hankkeita, joita varten laitetaan uusi hakemus.

KalPan toimitusjohtaja Toni Saksmanin mukaan kuopiolaisseuran kehitysrahoitushakemuksen hylkäämiselle oli selkeä peruste.

– Haimme kehitysrahoitusta Kuntolaakson kahvilatoimintaan. Business Finlandilla hakemuksen käsittelijä otti jo pitkän aikaa sitten yhteyttä ja kertoi, ettei hankettamme voida rahoittaa sääntöjen mukaan.

– Tuki on tarkoitettu uusiin hankkeisiin, ja KalPa oli jo tehnyt esimerkiksi Kuopion kaupungin kanssa kahvilatiloista vuokrasopimuksen. Siinä mielessä hankkeemme hylkääminen oli täysin ymmärrettävää, kun se oli jo käynnistetty ennen hakua, tuumi Saksman.

Hänen mukaan KalPa suunnittelee uusia hankkeita toimintansa kehittämiseen, ja uusi hakemus on lähdössä jossain vaiheessa Business Finlandille.

– Juuri nyt hakemusten käsittelyajat ovat aika pitkiä, joten pikaista avustusta ei ole luvassa.

KalPan lisäksi myös Vaasan Sportin hakemus hylättiin. Saksmanin mukaan syyt olivat suurin piirtein samat kuin kuopiolaisten hakemuksessa.

Lähde: Savon Sanomat, maksumuurin takana
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Miksi niitä uusia hakemuksia lähetetään, jos kerran eka ei mennyt läpi? Aikooko nuo hylsyn saaneet seurat yht´äkkiä keksiä jotain uutta? Eihän rahaan ollut alunperin tarvettakaan, koska uuden kehittämiseen se oli tarkoitettu. Nyt sitten kehitetään uutta ja jos saadaan rahat, niin maksetaan vanhoja asioita??? Rahan pitäisi olla korvamerkittyä
 
rolston

Luitko ollenkaan Saksmanin vastauksia? Puhutaan uusista hankkeista ja sitä kautta uusista hakemuksista. Raha on tarkoitettu uuden kehittämiseen ja siihen se myös käytännössä käytetään, koska seuranta. Ota koronalasit pois päästä ja lue nuo vastaukset ajatuksella.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Se raha on korvamerkittyä. Se on tarkoitettu kehittämään yritysten toimintaa muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Kunhan yritys onnistuu vakuuttamaan ideallaan, niin se saa tukirahaa. Tämä siis kannustaa yrityksiä ideoimaan uutta.

Ja sitä rahaa ei saa käyttää mihinkään "vanhoihin" asioihin, vaan raha on tarkoin korvamerkittyä ja se tulee käyttää toiminnan kehittämiseen. Jos osa jää käyttämättä tai käytetään väärin, niiin se peritään takaisin.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Luitko ollenkaan Saksmanin vastauksia? Puhutaan uusista hankkeista ja sitä kautta uusista hakemuksista. Raha on tarkoitettu uuden kehittämiseen ja siihen se myös käytännössä käytetään, koska seuranta. Ota koronalasit pois päästä ja lue nuo vastaukset ajatuksella.

En lukenut. Tuo oli toteamus eikä kysymys tuo korvamerkitty juttu.

Kuinka saatanan huonosti sitten eka hakemus tehdään jos sieltä tulee hylsy? Se tässä ihmetyttää, ei muu
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En lukenut. Tuo oli toteamus eikä kysymys tuo korvamerkitty juttu.

Kuinka saatanan huonosti sitten eka hakemus tehdään jos sieltä tulee hylsy? Se tässä ihmetyttää, ei muu

Pääsisit pitkälle ihan vain lukemalla nuo edellä lainatut Saksmanin kommentit; hanke ei yksinkertaisesti täyttänyt rahoitukselle asetettua "uusi hanke" -vaatimusta. Toki hakijan olisi pitänyt ottaa tarkemmin selkoa edellytyksistä ennen hakemuksen tekemistä.
 
Tuamas

Niin, kuvastaa liigaseurojen ammattitaitoa, ettei kyetä edes lukemaan/ymmärtämään ehtojen yhtä keskeisintä osaa.
 
Kukko

Jäsen
Niin, kuvastaa liigaseurojen ammattitaitoa, ettei kyetä edes lukemaan/ymmärtämään ehtojen yhtä keskeisintä osaa.
Voihan se olla, että kyseisessä tapauksessa on ymmärretty. Rajanveto kuitenkaan jo suunnitteilla olevan, ja uuden välillä ei välttämättä ollut täysin selvillä / selkeä.

Tuohon tehtiin hakemus, jolla haluttiin selvennys olisiko kyseiseen projektiin mahdollisuutta saada rahoitus tätä kautta. Mitäänhän ei kokeilulla menetä, ja aina voi laittaa uutta matoa koukkuun. Nyt sitten pitänee keksiä jokin uusi diibadaaba juttu, josta yhtiölle olisi jotakin arvoanostattavaa hyötyä. Löytynee helpostikin, kun riski minimaalinen.

Taitaa kyseisen rahoitusmuodon heikkous olla nimenomaan siinä, että pitkällä aikavälillä mitään oikeasti tuottavaa tuolla ei välttämättä saavuteta.

Varmaankin tuottavin tulos yrityksen kannalta saadaan, kun on jo alkujaan ollut jokin hieno idea. Idea jota ei vielä ole laitettu vireille, mutta selkeä liikevaihdon kasvun mahdollisuus olisi onnistuessa olemassa. Tätä rahaa voidaan nyt käyttää sitten kyseiseen projektiin. Samalla projektin taloudellinen riski pienentyy.

Tapparan/Ilveksen puolesta tämä rahoitus luulisi osuvan aika nappiin. Uuteen halliin mentäessä tarvitsee joka tapauksessa käyttää rahaa erilaisiin projekteihin. Nyt tätä rahaa ei tarvi laittaa omasta pussista, vaan siihen saadaan rahoitusta. Organisaatiolle saatava hyöty on päivän selvä. Epäilen jopa etteivätkö kyseiset projektit olisi toteutuneet ilmankin tätä rahoitusta.

Ilvekselle asiasta toki suhteessa isompi hyöty. Sehän on epätoivoisesti yrittänyt kerätä puskureita juurikin näihin menoihin. Eiköhän Ilveksen hankehakemus nähdä ja varmasti menee lävitse samoilla perusteluilla.
 
Viimeksi muokattu:

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Tomek Valtosta ja heti sen jälkeen
Aikooko nuo hylsyn saaneet seurat yht´äkkiä keksiä jotain uutta? Eihän rahaan ollut alunperin tarvettakaan, koska uuden kehittämiseen se oli tarkoitettu.

Vähän eilinen haastattelu telkkarissa antoi kuvan ettei Tapparallakaan mennyt ihan putkeen: voivotteli ettei 100 kata kuin 1/4:n kuukauden palkkakuluista :)

tuolla linjalla kun pojat jatkaa niin pian saa maksaa pikavipin takaisin
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Eikös ne rahat ollu tarkoitettu toiminnan ja innovaatioiden kehittämiseen?
 
axe

Jäsen
"100 tonnia on neljäsosa kuukauden palkkakuluista" on vaan suhteutus siihen millaisia kuluja kiekkoseuroilla ylipäätään on. Ei kukaan sanonut että tällä sadallatonnilla maksetaan neljäsosa ensi kuun palkoista.

Kyllä se Tapparan kertoma käyttökohdekin kehitysrahoille löytyy kun pojat jaksaa vähän kaivaa.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Ehdittiin hakea tuota BF-rahaa 5 hengen firmalla heti ekan päivän aamuna, ennen kuin se rajoitettiin koskemaan vähintään kuutta työntekijää työllistäviä firmoja. Kehitysidea oli valmiina, ja se olisi ilman koronaa aloitettu toukokuun aikana joka tapauksessa. Sataatuhatta haettiin ja myöntävä päätös saatiin. Rahaa tuli tilille muutaman päivän päästä 70k€. Raportoimalla kehityshankkeen etenemisestä ja palkkakuluista, on sitten mahdollista saada ne loput 30k€ tilille. Lisäksi tähän on mahdollista liittää Finnveran laina kattamaan muita kuluja, niin halutessaan kehityshankkeen edetessä. BF-rahan saa tosiaan käyttää kehityshankkeen kehitystyöhön eli esimerkiksi koodarin palkkoihin tai ulkopuoliseen konsulttiin. Sillä ei saa maksaa muun toiminnan kuluja, investointeja tai palkkoja. Raha on toki samalla tilillä, muiden firman rahojen kanssa, eli seuranta perustuu siihen, että BF:lle raportoidaan kehitykseen käytetyt rahat. Koko sadantonnin tuki siis edellyttää että kehitykseen on käytetty vähintään 125k€ palkkoihin ja palkkioihin sisältäen sivukulut, koska vähintään 20% tuosta kehitykseen kuluvasta on rahasta on tultava firman omasta kassasta. Myös esim kehitystyöhön liittyvät laiteinvestoinnit on tehtävä firman ”omilla” rahoilla. Toki tuossa on mahdollisuus jonkin verran säätää palkkoja ja palkkioita omantuntonsa mukaan, niin että raportti täyttää BF:n reunaehdot. Mikään varsinainen lottovoitto tuo tuen myöntö ei yrittäjille ole. Nettopalkkoja tuolla maksaa sivukulujen ja verojen jälkeen sen noin 35-40k€, ja Bentleyt jäävät siis nyt toistaiseksi vielä kauppaan. Tuossa valtio säästää peruuntuneina lomautuksia kuitenkin noin 1,5 henkilövuotta ansiosidonnaisia päivärahoja, eli käytännössä tuossa lähinnä saadaan uusi innovaatio työllistämään ja maksamaan uusia veroja valtiolle pidemmällä aikajänteellä menettämättä mitään. Todennäköisesti jopa vientituloja.

Jos oikein ymmärsin, tämä ei siis ole varmaa, niin kyseessä saattoi olla EU-raha, joka nyt ei suoraa ole sekään pois valtion kassasta. Korjailkaa jos olen käsittänyt BF:n kirjeitä lukiessani asioita väärin.

Mitä tulee Liiga-seurojen BF-tukihakemuksiin, niin siellä taitaa muutamalla seuralla olla talous viime vuodet sen verran heikoilla, että tuo verovelattomuus kriteeri tuen myöntämiseksi ei välttämättä täyty.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ilves on saanut myös oman vappusatasen.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilves on saanut myös oman vappusatasen.

Tämän tuntuu saaneen, jos vain on osannut kysyä(oikeilla sanoilla). Ja hankkeen etenemisen raportoinnissa käyttöön hieman mielikuvituksellisuutta järjestelyjen ja kirjanpidon osalta, niin rahat voi käyttää parhaakseen näkemällä tavalla. Odotusarvohan hankkeille on epäonnistuminen tai vähintäänkin merkittävä muuttuminen matkan varrella.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Siitä sitten makselemaan Telialle pennejä keskeytyneestä kaudesta. Yhtä joukkuetta kohden ei tekisi kuin 350k, joka tuskin tuntuu missään, kun muutenkin yksi jos toinen seura tekee kuusinumeroisia tappioita.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Telialla on toki oikeus vaatia korvauksia liigalta tai jättää viimeinen / viimeiset erät maksamatta liigalle jos ei kaikkia ole maksanut, mutta vaikka Telia joutui antamaan tulosvaroituksen heikentyneen mainosmyynnin takia niin se teki kuitenkin 3 kuukaudessa voittoa n 240 miljoonaa euroa eli siis noin 2 vuoden kaikkien lligajoukkueiden budjettien verran. Olisikohan tässä nyt liigan ja Telian mahdollista sopia vaikka niin että Telia maksaisi nyt koko vuoden sopimuksen eikä karhuaisi sitä liigalta nyt vaan vähentäisi jonkun sovitun summan sitten seuraavien kausien maksusta? Telialle sillä ei olisi mitään merkitystä, mutta liigalle iso apu tähän hetkeen. Tuskin on Teliankaan etu jos seuroja menee nurin liigassa tai liigasta tulee ihan junnusarja joka ei enää kiinnosta suurta yleisöä.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisikohan tässä nyt liigan ja Telian mahdollista sopia vaikka niin että Telia maksaisi nyt koko vuoden sopimuksen eikä karhuaisi sitä liigalta nyt vaan vähentäisi jonkun sovitun summan sitten seuraavien kausien maksusta? Telialle sillä ei olisi mitään merkitystä, mutta liigalle iso apu tähän hetkeen. Tuskin on Teliankaan etu jos seuroja menee nurin liigassa tai liigasta tulee ihan junnusarja joka ei enää kiinnosta suurta yleisöä.

Eiköhän se juuri noin tule menemään, eli korvaukset vähennetään tulevien kausien suorituksista.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Telialla on toki oikeus vaatia korvauksia liigalta tai jättää viimeinen / viimeiset erät maksamatta liigalle jos ei kaikkia ole maksanut, mutta vaikka Telia joutui antamaan tulosvaroituksen heikentyneen mainosmyynnin takia niin se teki kuitenkin 3 kuukaudessa voittoa n 240 miljoonaa euroa eli siis noin 2 vuoden kaikkien lligajoukkueiden budjettien verran. Olisikohan tässä nyt liigan ja Telian mahdollista sopia vaikka niin että Telia maksaisi nyt koko vuoden sopimuksen eikä karhuaisi sitä liigalta nyt vaan vähentäisi jonkun sovitun summan sitten seuraavien kausien maksusta? Telialle sillä ei olisi mitään merkitystä, mutta liigalle iso apu tähän hetkeen. Tuskin on Teliankaan etu jos seuroja menee nurin liigassa tai liigasta tulee ihan junnusarja joka ei enää kiinnosta suurta yleisöä.

Täytyy muistaa, että Telia on pörssiyritys ja näillä ei ole taipumus ruveta "hyväntekijöiksi" vaan kvarttalitalous hyvin paljon ohjaa toimintaa. Telian osakkeenomistajia tuskin kiinnostaa tukea suomalaista kiekkoa, kun muutenkin osakekurssi on tullut noin neljänneksi alaspäin tämän vuoden aikana.
 
Korvausten anteeksi antaminen olisi hyväntekeväisyyttä, mutta korvausten jaksottaminen on taas aivan normaalia liiketoimintaa. Ei kukaan voi edes juridisesti vaatia korvaamaan tuota summaa yhdellä kerralla etenkin jos se vaarantaa toisen osapuolen toimintakyvyn.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Siitä sitten makselemaan Telialle pennejä keskeytyneestä kaudesta. Yhtä joukkuetta kohden ei tekisi kuin 350k, joka tuskin tuntuu missään, kun muutenkin yksi jos toinen seura tekee kuusinumeroisia tappioita.

Kun esitetään, että näin paljon tuli turskaa kuukaudesta, niin toivottavasti laskutus on mennyt oikein kaikilta osin. Laskutusjakso menee itsellä siten, että 11.02.2020 - 10.03.2020 maksoi 19,90€ ja 11.03.2020 - 31.03.2020 puolestaan 13,48€. Maksoin siis ilmeisesti torstain 12.3. pelistä tuon 13,48€ joukkuepassilla. Laskutus olisi loppunut joka tapauksessa lauantaihin. Käsittääkseni jos karhuaa tuotetta tuottavalta (siihen kykenemättömältä taholta) rahojaan takaisin perustuen siihen, että sitä ei voida toimittaa, olisi ihan aiheellista toimittaa myös kuluttajalle, joka on periaatteessa samassa tilanteessa nuo rahat takaisin samasta syystä?
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Korvausten anteeksi antaminen olisi hyväntekeväisyyttä, mutta korvausten jaksottaminen on taas aivan normaalia liiketoimintaa. Ei kukaan voi edes juridisesti vaatia korvaamaan tuota summaa yhdellä kerralla etenkin jos se vaarantaa toisen osapuolen toimintakyvyn.

Samaa mieltä, mutta pörssiyrityksissä ei aina katsota pitkäjänteisesti kun "päivän kunnon" voi tarkastaa Kauppalehden nettisivuilta. Kvarttaalitulos oli heikko ja antaa painetta johtoon lukujen oikaisemiseksi mahdollisimman pian.
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Eiköhän se juuri noin tule menemään, eli korvaukset vähennetään tulevien kausien suorituksista.
Lisätään loppuun ylimääräinen vuosi josta maksetaan vähemmän tai jopa sama kuin nykyinen sopimus maksaisi per kausi (tämä siis jos tämä on menestyksellinen tuote ja hinta menee ylöspäin vuosi vuoden jälkeen).

JOL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös