Kyllä se sarjauudistus varmasti auttaa siihen, että urheilujohto saa käytännössä 100 prosentin täyttöasteella aikaan liki miljoonan tappiot. Ja sitten tätä sekoilua yritetään paikata sillä, että ryhdytään monialayrittäjiksi kamppailemaan elintilasta jo alalla toimivien ammattilaisten kanssa. Välillä mietityttää, että kuinka epäpätevää urheilujohtajuutta Suomessa on - SaiPa tästä paraatiesimerkki -, mutta tokihan voimme uskoa sarjauudistuksen kaiken parantavaan voimaan ja jatkaa töhöilyä Suomen kiistattoman ykköslajin parissa sen jakamattomasta mediahuomiosta nauttien. Vähän kuin mestisseurat vielä hetki takaperin ja osin edelleen syyttävät kaikesta Liigaa, niin liigaseurat, osa niistä, haluaa sarjan auki ja hieman läskiä vyötäröltä sarjaporrasta alemmaksi. Se, että tekeekö, tai edes pyrkiikö saamaan parasta mahdollista jälkeä jo näillä palikoilla, on sivuseikka.
Disclaimer: En vastusta sarjauudistusta. Vaadin sitä, mutta mietin samalla, että muuttuuko lopulta mikään?
Edit: HIFK-ketjua lukiessa kyse on ilmeisesti monen asian summasta mm. yhteistyökumppaneiden maksuvaikeudet.
Edit2: Pahoittelut hieman provosoivasta tekstistä.