Mainos

Liigan valmentajaruletti

  • 1 471 080
  • 5 612

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täh? Pennanen on valmentaja parhaassa iässä ja istuskeli eiliseen asti pallejaan pyöritellen sohvallaan työttömänä. Täysin ymmärrettävää ja odotettavaa, jos hän on ilmoittanut kiinnostuneille seuroille suosivansa tarjousta, joka mahdollistaisi paluun sorvin ääreen heti eikä vasta ensi kaudeksi. Tuskin kaverilla, jolle kaikesta päätellen valmentaminen on intohimo, on ollut mitään halua vetää jotain välivuotta, kun alla on juuri pari vuotta maajoukkuevalmentajana.
"Täh?" itsellesi ;) Hän itsekin sanoi IS:n sivuilla, että ei ole ideaalia varsinaisesti aloittaa prosessia hyppäämällä liikkuvaan junaan. Vaikea uskoa, että Pennanen pistäisi seuroille painetta, että "seura, joka antaa heti kenkää nykyiselle valmentajalle, saa minut". Vaikka samoista työpaikoista taistellaan, niin Suomessakin on pienet piirit ja jonkinlainen kunnioitus täten valmentajien kesken. Eiköhän se ole mennyt juuri niin kuin julkisuuteen on sanottu, eli Ilves ja Pennanen pääsivät sopuun vuodesta -23 eteenpäin, jonka jälkeen Ilveksen johto palaveerasi tykönään ja mietti, että pitäisikö Pendolta kysyä olisiko tällä mahdollisuutta hypätä jo nyt ruoriin. Ja tähän Pennanen suostui toki, koska on nyt vapaana.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ilves on pelannut muutaman pelin todella vakuuttavasti, mutta seuraava on saattanut olla täydellinen floppi. En silti uskonut Myrrän potkujen olevan edes harkinnassa.

Jonkinlaista huhua on väitetty siitä, että Pennasen ehtona olisi ollut aloittaminen välittömästi ja koska Ilves halusi hänet tulevien kausien valmentajaksi, oli tehtävä kovia peliliikkeitä.
Ei ole, tämä tyrmättiin jo sekä Pennasen että Jalon toimesta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jonkinlaista huhua on väitetty siitä, että Pennasen ehtona olisi ollut aloittaminen välittömästi ja koska Ilves halusi hänet tulevien kausien valmentajaksi, oli tehtävä kovia peliliikkeitä.
Pennanen ja Jalo molemmat kiistäneet tämän.

Tässä vielä heidän kommenttinsa aiheeseen liittyen ja tuon huhutun ehdon olemassaolon kiistäminen:

Iltalehti kirjoitti:
– Lähtökohta oli se, että viikonloppuna neuvoteltiin tämän kauden jälkeen alkava kahden vuoden sopimus. Siihen olin alustavasti sitoutunut, mutta eilen alettiin puhumaan tästä hetkestä, missä nyt ollaan.

Pennanen painottaa, ettei hänellä ollut mitään ehtoa sen suhteen, että hän aloittaa Ilveksen päävalmentajana nyt heti.

– Ilves on varmasti käynyt kriittisen keskustelun asiasta, ja minä halusin myös käydä Ilveksen kanssa kriittisen keskustelun siitä tarpeesta, mikä muutokselle nyt on. Niiden keskustelujen jälkeen – enempää yksityiskohtiin menemättä – pesti alkaa jo nyt.

– Isoja päätöksiä ei tehdä ihan kevyin perustein. Taustalla on kriittinen keskustelu.

Iltalehti kirjoitti:
– Viikonloppuna saimme Antti Pennasen kanssa sopimuksen tulevista kausista allekirjoitettua, Jalo viittaa kahteen seuraavaan sesonkiin eli vuosiin 2023–24 ja 2024–2025.

– Kun johdon kanssa pureskelimme asiaa, niin ajattelimme, että jos hän aloittaisikin yhteistyön nyt saman tien. Meidän aloitteestamme eilinen päivä käytiin keskustelua ja tehtiin päätöksiä hallitustasolla saakka. Yksimielisesti päätimme, että lähdetään hoitamaan tämä asia näin ja katsotaan sinne tulevaisuuteen jo enemmänkin.

Suosikkijoukkue
Tappara
Raipe ei sitten vaatimattomana miehenä ilmeisesti halunnutkaan ykköseksi, vaan piti jostain etsiä korvaava vaihtoehto pikaisella aikataululla ja tällä kertaa arpa osui Pennaseen.

Mielekiintoista näin mestaruutta tavoittelevan suurseuran kannattajana seurata miten Tampereella onnistutaan.
Tampereella kyllä onnistutaan. Ilveksestä en ole ihan varma.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tästäkö tää sekoilu taas alkaa? Tappioputki ja Pennaselle kenkää joulukuussa, Raipe ykköseksi. Raipelle kenkää helmikuussa ja Hiitelä vetää loppukauden. Koskelalle ja Jalolle kenkää, Honkalehto ja Hautamaa tilalle. No kai tässä pelataan upporikasta tai rutiköyhää. Kova päätös Jalolta, mutta sellaisia kovat yritysjohtajat tekee. Aika näyttää kuka on oikeassa. Itselle olisi riittänyt vähän rauhellisempikin menestyksen jahtaaminen.
Olet ajan hermolla, mutta mihin Kaario unohtui?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä tarkoitat suuhun paskantamisella? Myrrän potkuja?

Arvostan ja luotan Jaloon & Koskelaan 100%. Tiedän, että he ajattelevat kokonaisuutta menestymisen kantilta. Terveisin 30 vuotta seuraa kannattaneena, myös Myrrän palkan maksamista mahdollistaneena.
Oletko muuttanut kaupunkiin 30 v. sitten? Vai oletko ihan kakara muutoin?
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ei ole, tämä tyrmättiin jo sekä Pennasen että Jalon toimesta.

Toki mahdollista että herroilla sovittuna yhteinen viestinnällinen linja.

Ilvekseltä kyllä aika sekopäinen päätös, jos Pennanen olisi tosiaan suostunut aloittamaan vasta playoffien jälkeen. Hulluutta ja karsea riski, inhimillisesti myös vittumaisen ja sisäsiittoisen organisaation tekosia. Uhkapeli, joka joko ampuu kissapetoa tassuun pahasti tai saattaa tuoda menestystä pitkällä aikavälillä. Sikäli skitsofreenistä, että tällä rosterilla sitä olisi saattanut tuoda myös Myrrä.
 
Esa Toskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Myrrän päävalmentajapesti saunottiin Ilveksen toimistolla miehen ollessa juniorivalmentaja viime vuosikymmenellä (useasta lähteestä kuultuna) joten jos ulosheitto tapahtui hieman kyseenalaisesti niin kyllä sisälle ottokin...
Näistä ajoista ollaan onneks kaukana ja viimeistään tämä osoittaa kuinka Ilveksessä ollaan tosissaan. Kukaan ei ole enää seuraa isompi ja tulevaisuuden kannalta ollaan valmiita tekemään koviakin ratkaisuja. Jos siinä muutama "uhri" tulee niin sitten tulee. Tämä on kuitenkin ammattilaisurheilua, jos ei kestä niin vaihtakoon alaa.
 
Viimeksi muokattu:

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Nyt kannattaa muistaa, että nyky-Ilves ei ole samanlainen tivoli kuin takavuosina. Kyseessä ei siis ole jatkumo sekasorrolle vaan uudenlainen ajattelu, jonka takana voi nähdä ainakin kahdenlaista logiikkaa.

Ensinnäkin, hyvistä tuloksista huolimatta Ilveksen peli ei ole täysin vakuuttanut. Joukkue oli taktisesti alakynnessä viime kevään pudotuspeleissä niin Kärppiä kuin TPS:aa vastaan. Tämä ei takuulla jäänyt huomaamatta seuran vahvoilta miehiltä, urheilupomo Timo Koskelalta ja toimitusjohtaja Risto Jalolta.

Vaikka joukkue voitti jäällä Kärpät, Myrrän johtama valmennusryhmä oli puolivälierissä vaikeuksissa oululaiset kesken kauden komentoonsa ottaneen Lauri Marjamäen kanssa. Välierissä taas Tepsin luotsi Jussi Ahokas koulutti tempoilevaa Ilvestä.
Nyt alkukaudella Ilves onnistui hallitsemaan keskustaa ja lyömään Tapparan sekä Kärpät, mutta oli toisaalta tuuliajolla vierastappioissa Lahdessa ja Kuopiossa. Myrrä nosti kätensä pystyyn ja otti vastuun mahalaskuista.
Tästä päästäänkin Antti Pennaseen. Hän on profiloitunut pelin valmentajaksi. Kun Pennanen vei HPK:n Suomen mestariksi, Kerho oli nimenomaan taktisesti muita edellä – esimerkiksi siinä, miten joukkue täyttää hyökkäysalueen ja väsyttää vastustajaa. Myrrän Ilveksellä oli kasassa kaikki muut palaset palauttaa seura mestaruuskantaan ensimmäistä kertaa vuoden 1985 jälkeen, mutta taktinen etu puuttui. Tätä etua Ilves yrittää nyt saavuttaa Pennasen avulla.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on yllätys uutisesta. Kun aikaa kuluu, laineet tasoittuvat. Kolmen vuoden päästä yllätys on se, ellei Tampereen areenan katossa roiku tuore Ilveksen mestaruusviiri.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki mahdollista että herroilla sovittuna yhteinen viestinnällinen linja.
Näinhän se on. Jostain syystä Jalolla oli tarve korostaa, että ensin tehtiin sopimus kausille 2023-2025 ja sen jälkeen vasta alettiin miettiä mahdollisuutta aloittaa jo nyt. Melko ammattitaidotonta ja tuulella käyvää väkeä Ilveksen toimistossa, jos siellä oikeasti noin hurlumhei -tyyliin tehdään näin isoja ratkaisuja. En usko tuohon pätkääkään. Pidän käytännössä varmana, että Ilves on lyönyt kilpakumppanit nimeomaan sillä, että Pennaselle on luvattu töitä heti.

Sitten Pennanen, tuo valehteleva pieni mies. Ei kai kukaan usko, etteikö Pennanen olisi vienyt neuvotteluja siihen suuntaan, että töiden tarve on suuri jo nyt. Ei Pennanen mikään miljonääri ole. Tuollainen +150k tämän kauden töistä himotti varmasti. Lapsenusko on suuri heillä, jotka Pennasen ja Jalon selitykset tästä asiasta noin vain uskovat.
 
Minäkin veikkaan, että Ilveksellä oli tarjota jotain enemmän kuin esim. Tapparalla. Ja se jokin oli juuri tämä valmennuspestin aloitus välittömästi, eikä vasta kauden jälkeen.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko sillä loppupeleissä mitään merkitystä miksi Pennanen siirtyy puikkoihin jo täksi kaudeksi?

Hulluahan se olisi jos avoimesti kerrottaisiin että, Pennanen sanoi vaatimuksena on, että aloittaa heti. Eli potkikaa Myrrä vittuun niin teen diilin.

Valmentajat ovat omalla tavallaan myös yksilöurheilijoita. Paikkoja on rajoitetusti ja siellä on syötävä toisia tieltä jotta pääsee itse päävalmentajan pallille.

Nousihan Myrräkin aikanaan potkujen vuoksi päävalmentajaksi. Harvemmin kakkosvalmentajat ovat niin lojaaleja ykköskoutsille, etteivät ottaisi roolia vastaan kun sitä tarjotaan.

Outo ratkaisu Ilvekseltä, mutta jos uskovat tämän olleen paras ratkaisu heidän kannalta niin silloin se kannatti tehdä, sarjasijoituksesta huolimatta.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Myrrä on kyllä todella kunnioitusta herättävä valmentaja. Ilveksen arvojen näköinen valmentaja. Ei selitellyt, marissut tuomareille, hakenut syytä mistään. Arvokkuus ja arvostettavuus aivan tapissa. Arvostan itse näitä ominaisuuksia.

Harmittaa ja surettaa hyvän tyypin puolesta. Varsinkin kun tämä kenen edestä heitetään bussin eteen on Pennanen. Tää Blumqvistin kanssa pelleily jätti kyllä paskan maun suuhun ja itsellä ärsyttää tällaiset nousukkaat jotka tekevät mukamas vaatimattomana itsestään peliä suuremman.

Sitä voi menestyä tyylillä tai sitten röyhkeästi hinnalla millä hyvänsä.
Jos 14 vuoden työ päätetään tuolla tavalla, ilman minkäännäköistä empatiaa tai inhimillisyyttä ja tuolla tyylillä, niin paskalta tuntuu nimenomaan Myrrän puolesta, joka sentään palautti uskottavuuden koko Ilvekseen.
Myrrä on nimenomaan hyvä tyyppi. Herrasmies ja hyvä ihmisten johtaja, jota pelaajat arvostavat.

Myrrä ei ollut kuitenkaan enää seuran jatkosuunnitelmissa mukana ja riskinä on tietynlainen motivaation tai keskittymisen katoaminen, kun tiedät, ettet saanutkaan haluamaasi jatkosopimusta ja tulevaisuus on epäselvä. Toki ammattilainen hoitaa pestinsä kunnialla maaliin ja tietää pelin hengen.

Ilves on kasannut menestyskelpoisen nipun ja nyt oli mahdollisuus vahvistaa sitä myös valmennusosastolla. Peliliike oli tyly, mutta kuitenkin johdonmukainen.
 
Tavares

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & HIFK
Saako todella valmentajan vaihtaa mielivaltaisesti ilman mitään kunnon perusteita? Eikö valmentajilla ole mitään oikeuksia? Ymmärrän sen, että valmentajaa vaihdetaan jos esim. tulostavoite ei täyty tai on tapahtunut joku muu sopimusrike.
 
ADX_03

Tottakai saa. Saahan Jokke palkan ensi kevääseen asti, mutta hänet on vapautettu valmennusvastuusta. Ei tässä ole mitään kyseenalaista.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllähän Ilveksen ratkaisu on kova, mutta vaikeaa on nähdä tilanteeseen muutakaan järkevää vaihtoehtoa. Pennanen tuli tarjolle, se kannatti hankkia. Haluttiin Pennanen kevääseen 2025. Pitkä suunnitelma on siis mennä Pennasella seuraavat kaudet. Miksi tässä tilanteessa tulisi odotella Pennasen ottamista sisään tämän kauden loppuun? Ilveksen tavoite on ottaa malja seuraavina kausina, joten tottakai mies sisään välittömästi. Eihän tässä ensisijaisesti lähdetty Myrrää potkimaan pois, vaan hankkimaan hänelle jatkaja ensi kaudesta eteenpäin. Kun se löytyi, oli vaihto järkevää tehdä jo nyt. Myrrän vuoden palkka oli tässä ainut joka nyt joudutaan kärsimään, mutta jos olisi ollut vaara menettää Pennanen ja jatkajan kartoitus olisi hankaloitunut, olisi tilanne ollut Ilvekselle haastava. Myrrä jouduttiin nyt uhraamaan. Ei kovin siistiä, mutta seuran edun kannalta välttämätöntä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Lehkosen kommentteja tuossa.

JYP voisi potkia Rautakosken ei ole peli kehittynyt tatpeeksi vaikka joukkuetta on vahvistettu.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Saako todella valmentajan vaihtaa mielivaltaisesti ilman mitään kunnon perusteita? Eikö valmentajilla ole mitään oikeuksia? Ymmärrän sen, että valmentajaa vaihdetaan jos esim. tulostavoite ei täyty tai on tapahtunut joku muu sopimusrike.
Saa. Hän on täysin suojaton ja paikka on tuulinen.. edes sarjataulukko ei suojele, tai tilastot pelasta. Sama tosin on työelämässä muutenkin nykyään.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Saa. Hän on täysin suojaton ja paikka on tuulinen.. edes sarjataulukko ei suojele, tai tilastot pelasta. Sama tosin on työelämässä muutenkin nykyään.
No tää nyt on ihan sitä itseään. Eihän työelämässä meinaa päästä työntekijästä millään eroon, vaikka syitäkin löytyisi. Mutta itse en kyllä kaipaisi urheiluun mitään tällaista ay-kiihkoilua ja kyllähän seuran tulee voida päävalmentaja erottaa, oli se sarjasijoitus mikä tahansa.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
No tää nyt on ihan sitä itseään. Eihän työelämässä meinaa päästä työntekijästä millään eroon, vaikka syitäkin löytyisi. Mutta itse en kyllä kaipaisi urheiluun mitään tällaista ay-kiihkoilua ja kyllähän seuran tulee voida päävalmentaja erottaa, oli se sarjasijoitus mikä tahansa.

No, eihän Jokke saanut samalla tavalla potkuja kuin työelämässä, Jokke siirrettiin pois päävalmentajan tehtävistä mutta sopimus Ilveksen kanssa käsittääkseni jatkuu edelleen kauden loppuun. Tuossa toki voi olla jokin kohta sopimuksessa, että jos Jokke siirtyy toisen joukkueen leipiin niin sopimus purkautuu/uuden joukkueen pitää maksaa Jokelle Ipan osuus loppukauden sopimuksesta pois.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Myrrä on kyllä todella kunnioitusta herättävä valmentaja. Ilveksen arvojen näköinen valmentaja. Ei selitellyt, marissut tuomareille, hakenut syytä mistään. Arvokkuus ja arvostettavuus aivan tapissa. Arvostan itse näitä ominaisuuksia.

Harmittaa ja surettaa hyvän tyypin puolesta. Varsinkin kun tämä kenen edestä heitetään bussin eteen on Pennanen. Tää Blumqvistin kanssa pelleily jätti kyllä paskan maun suuhun ja itsellä ärsyttää tällaiset nousukkaat jotka tekevät mukamas vaatimattomana itsestään peliä suuremman.

Sitä voi menestyä tyylillä tai sitten röyhkeästi hinnalla millä hyvänsä.
Jos 14 vuoden työ päätetään tuolla tavalla, ilman minkäännäköistä empatiaa tai inhimillisyyttä ja tuolla tyylillä, niin paskalta tuntuu nimenomaan Myrrän puolesta, joka sentään palautti uskottavuuden koko Ilvekseen.
Nää on hienoja muistopuheita ja itsekin tykkään Myrrästä. Hieno persoona.
Totuus on kuitenkin se, että Ilveksen nykyjohto ja vannoutuneet fanit ovat palauttaneet Ilveksen uskottavuuden. Myrrä oli yksi palanen suurta kokonaisuutta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä tämä ratkaisu on myös riskialtis. Tässä luodaan Pennaselle isot paineet ja samalla Ilveksen johto asettaa itsensä tiukkaan paikkaan. Jos Pennanen ei onnistu, niin paskaa valuu sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta totuus on, että ei tässä touhussa pärjää, jos ei uskalla ottaa riskejä. Välillä kovien ratkaisujen kautta seuraa viedään juuri ratkaisevalla tavalla eteenpäin.
 
Delta88

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No tää nyt on ihan sitä itseään. Eihän työelämässä meinaa päästä työntekijästä millään eroon, vaikka syitäkin löytyisi.
Määräaikaiselle työntekijälle voi samalla tavalla kertoa missä tahansa työpaikassa ettei tarvitse/saa tulla töihin, mutta palkka pitää maksaa sopimuksen loppuun asti.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Kyllä tämä ratkaisu on myös riskialtis. Tässä luodaan Pennaselle isot paineet ja samalla Ilveksen johto asettaa itsensä tiukkaan paikkaan. Jos Pennanen ei onnistu, niin paskaa valuu sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta totuus on, että ei tässä touhussa pärjää, jos ei uskalla ottaa riskejä. Välillä kovien ratkaisujen kautta seuraa viedään juuri ratkaisevalla tavalla eteenpäin.

Kärpät teki ratkaisunsa viime kaudella liian myöhään, Ilves teki ennakkoon. Kattellaan, miten nyt käy.

Hauskana huomiona, Kärpät oli 3.10.2021 Liigassa piikkipaikalla pistekeskiarvon mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös