Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 473
  • 13 890

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
No kaivoin vielä ne säännöt. Aika yksinkertainen asia jossa ei tulkinnanvaraa juuri ole.

Edit. No sen verran on tulkintaa, onko kontakti tahaton vai ei (tahattomassa ei rangaistusta, mutta maali hylätään). Tässä tapauksessa tuskin tahattomasti hyökkäävä pelaaja tunkee mailansa mv patjan alle ja tunkkaa mvn kumoon samalla kun kiekko valuu sen patjan alta maaliin. Eli ihan päivän selvä tuomio.

Unohdit mainita, että Haatainen osuu ensin kiekkoon, josta saattoliike sitten osui patjoihin. Muutenkin kiekko oli menossa jo maaliin. Rehellisesti sanottuna minusta oli röyhkeä kanukkimainen "good goal"

Toki voisin pitkin hampain hyväksyä maalin hylkäyksen,koska maalivahdin jalka niin voimakkaasti irtoaa tolpasta ja Haatainen sinne voimalla menee kiekon perässä. Toisaalta en ole useinkaan vastaavaa tilannetta nähnyt hylätynkään.

Jäähy se ei minusta voi olla. Tuo jäähy on varattu sille, että joku käy koukkaamassa tai työntämässä maalivahdin pois edestä ja siitä syntyy maali. Ei kai jatkossa ole, että jokainen maalinedustilanne on 2 minuuttia kun pelaaja menee kiekon perään ja pyrkii kairaamaan sitä maaliin?
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Aika lavealla pensselillä saa vedellä, jos tuon lanauksen saa tulkittua saattoliikkeeksi.

Kattokamerasta tuon kyllä näkee aivan selkeästi, että tarkoitus on nimenomaan runnoa mailalla vaikka koko maalivahti kiekon kanssa maaliin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kattokamerasta tuon kyllä näkee aivan selkeästi, että tarkoitus on nimenomaan runnoa mailalla vaikka koko maalivahti kiekon kanssa maaliin.
Tuota runnomista näkee liigassa tosi paljon. Olen ihmetellen seurannut, kun niistä seuraa poikkeuksetta hyökkäyspään aloitus. Siinä vaiheessa, jos kiekko menee maaliin, tutkitaan sitten oliko maalivahdin häirintä vai ei. Tuomiot ja niiden perusteet hylkyjen suhteen ovat sitten perin kirjavat. Jäähyjä noista ei tavata antaa koskaan, paitsi nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Tuota runnomista näkee liigassa tosi paljon. Olen ihmetellen seurannut, kun niistä seuraa poikkeuksetta hyökkäyspään aloitus. Siinä vaiheessa, jos kiekko menee maaliin, tutkitaan sitten oliko maalivahdin häirintä vai ei. Tuomiot ja niiden perusteet hylkyjen suhteen ovat sitten perin kirjavat. Jäähyjä noista ei tavata antaa koskaan, paitsi nyt.

Varmaan samaa kuin poikkarien kanssa. Säännöt määrää rangaistuksen poikkarista, mutta jostain syystä niitä ei jaeta muuten kuin ruumiista. Sitten kun kerran sadasta mennään sääntöjen mukaan, niin palsta käy kuumana kun linja ei pidä.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Varmaan samaa kuin poikkarien kanssa. Säännöt määrää rangaistuksen poikkarista, mutta jostain syystä niitä ei jaeta muuten kuin ruumiista. Sitten kun kerran sadasta mennään sääntöjen mukaan, niin palsta käy kuumana kun linja ei pidä.

Edelleenkin ei tuossa kauheasti sääntöjä seurattu. Ei. Noista. Vaan. Anneta. Jäähyä. Koska. Se. Ei. Ole. Jäähyn. Arvoinen.

Mä en ole 30-vuotisen kiekon seuraamisen aikana nähnyt jäähyä tuollaisesta tilanteesta. Oletko sinä?
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Edelleenkin ei tuossa kauheasti sääntöjä seurattu. Ei. Noista. Vaan. Anneta. Jäähyä. Koska. Se. Ei. Ole. Jäähyn. Arvoinen.

Mä en ole 30-vuotisen kiekon seuraamisen aikana nähnyt jäähyä tuollaisesta tilanteesta. Oletko sinä?

En muista 100% täysin samanlaista tilannetta, mutta useakin jäähy muistaakseni on jaettu kun maalivahtia on häiritty. Nyt vaan siinä samalla sattui kiekko menemään maaliin ja se maali luonnollisesti hylätään siinä samalla.

Mutta jos vastaavia on ennen ilman rangaistusta hylätty, niin pitäisikö sääntökirjaa muuttaa vai vaatia rttä tuomarit ottaisi silmän käteen ja alkaisi jakamaan tuomioita sääntöjem mukaan?
 
Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Minusta on hämmentävää, että tästä tilanteesta edes käydään keskustelua. Itsekin toki harmittelin live-tilanteessa, että miten voi mokella etukulma vuotaa noin. Mutta maalikameran hidastuksen nähtyäni päättelin vain, että itseäni paremmin sijoittunut päätuomari näki livenä sen, mitä minä näin hidastuksesta: Pelicans-pelaaja työntää mailan maalivahdin patjan alle, ja kampeaa sen irti jäästä.

Kai ne on ne värilasit sitten. Mutta mielestäni jäähyn aiheellisuudesta voidaan käydä keskustelua, hylkäyksen aiheellisuudesta missään nimessä ei. Muussa tapauksessa maalivahdin tehtävä käy mahdottomaksi.

Otetaan nyt kantaa tuohon TPS-Saipa-pelin ratkaisuun, kun se Niemelänkin toimesta otettiin esille. Tepsi-pelaajan maila saattaa osua tilanteessa Markkasen patjaan; maalikamerasta osumaa ei pysty varmuudella toteamaan. Mokkea ei kuitenkaan työnnetä tai (patjaa) nosteta mailalla. Ennemmin näyttää siltä, että Markkanen joko pyrkii väistämään Tepsi-mailaa tai liioittelemaan sen vaikutusta torjuntatyöskentelyyn mahdollisen maalin varalta. Mielestäni oli oikein hyväksyä maali.

Niin tai näin, niin tilanteita ei juuri voi verrata toisiinsa. Kontakti maalivahtiin on aivan eri luokassa.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En osaa sanoa miten pääkohdistunut taklaus tarkalleen tulkitaan, mutta kyllähän tuossa kyynärpäällä ajetaan suoraan naamaan. Täysin tahaton pelitilanne sinänsä ja päähän kohdistuneiden taklausten rangaistavuutta on nostettu aivotärähdysten ja vakavien loukkaantumisten takia. Tuossa en näe isoa vakavan loukkaantumisen riskiä, mutta toisaalta kyllähän tuosta olisi pitänyt vähintään 2min antaa... ehkä 2+10min olisi ollut sopiva, mutta ei sen enempää, valitettavaa, että sattui osumaan nenään.
Toisaalta jos taklaus täyttää päähän kohdistuvan taklauksen kriteerit niin sehän pitäisi ollaa automaattiset 5 peliä... taklaus kohdistuu ylöspäin jne...
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olkapaaltä tuo mielestäni näytti. Ei oikein näytä miltään taklaajan vastuulta/virheeltä. Paljon pahempiakin jätetty Liigassa rankomatta, esim Case Peltola-Keränen. Tuossa ei sentään vedetty vauhdeilla puuntakaa, suoraan kupoliin. Puhumattakaan yli puolen kauden loukkaantumisesta.
Jaa onkos sinulla sitten tiedossa Nikkasen paluuaikataulu, kun noin toteat?. Minulla ei.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lämsän rautaperseet, HKI Gulls
En osaa sanoa miten pääkohdistunut taklaus tarkalleen tulkitaan, mutta kyllähän tuossa kyynärpäällä ajetaan suoraan naamaan. Täysin tahaton pelitilanne sinänsä ja päähän kohdistuneiden taklausten rangaistavuutta on nostettu aivotärähdysten ja vakavien loukkaantumisten takia. Tuossa en näe isoa vakavan loukkaantumisen riskiä, mutta toisaalta kyllähän tuosta olisi pitänyt vähintään 2min antaa... ehkä 2+10min olisi ollut sopiva, mutta ei sen enempää, valitettavaa, että sattui osumaan nenään.
Toisaalta jos taklaus täyttää päähän kohdistuvan taklauksen kriteerit niin sehän pitäisi ollaa automaattiset 5 peliä... taklaus kohdistuu ylöspäin jne...

Eihän tuossa kyynärpää näytä osuvan naamaan, vaan olkapää?
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin rikkinäinen pumppu
Ei tässä tilanteessa voi puhtaammin taklata.
- Skalinskyn polvikulma kasvaa ennen kontaktia, jolloin painopiste matalampana ja polvikulma ei pienene ennen osumaa (suuntaudu ylöspäin)
- Kyynärpää on kiinni vartalossa taklaus hetkellä

Nikkasen katse ei ole missään vaiheessa muualla kuin kiekossa. Samoin pään korkeus laskee juuri ennen (alle 1 metri) kontaktia.

Ainoa tapa estää tämän kaltainen tapahtuma on jättää taklaamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin rikkinäinen pumppu
Rauman tuomareille voisi opettaa ihmisen anatomiaa ja kertoa missä kohtaa sijaitsee miehen erittäin arat sukukalleudet.

TIlanteessa Ässien pelaaja yrittää nostaa vastustajan mailaan takaapäin jalkojen välistä osuen pelkästään munille. Tilanteessa tuomittiin 2 min jäähy huitomisesta.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Onko tämä sääntökohta lainkaan käytössä Liigassa?

56.2
Pieni rangaistus estämisestä tuomitaan
(IV) Pelaajalle, joka kiekotonta vastustajaa taklaamalla pakottaa vastustajan paitsioasemaan aiheuttaen pelikatkon.

Tänään Ässät-Lukko -ottelun toisessa erässä tapahtui tuollainen hyvin selkeä tilanne. Jäi jotenkin sellainen olo että joko tuota sääntöä ei Liigassa sovelleta tai sitten tuomarit olivat vain unohtaneet sen. Vaikea hakea siitä sellaista tulkintaa etteivät nuo säännössä mainitut rikkeen tunnusmerkit olisi täyttyneet.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eilinen Ilves - KooKoo pelin Bonsaksen 2+2+10.

Bonsaksen huitasee mailalla Babtistea niin, että molemmat on tuomariin selin ja tuomari katsoo sinne kiekon suuntaan ja nostaa kätensä rangaistuksen merkiksi. Hetkeä myöhemmin Ilves tekee maalin. Bonsakselle tuomitaan silti 2+2+10 keihästämisestä..

Mikäli keihästämistä ei sitten tapahtunut pelikatkolla jälkeenpäin, miten tuon sr:n aikana tehty maali suhtautuu tuomittuun jäähyyn?

Paikanpäällä en kuitenkaan mitään tällästä maalinteon jälkeistä keihästämäistä pistänyt merkille ja kuitenkin aika hyvällä paikalla peliä katsomosta katsoin. Tänään suurensin ja hidastelin Cmoren lähetyskuvaa, josta kirjotin ton kuvauksen alkuun, ja siinä ei ole kuvattu kuin juhlivaa Ilvestä, joten ..

sääntöniilot avatkaas vähän tätä… Eikö SR aikana tulleen maalin pitäsi vaikuttaa tohon jäähyyn? kakkonen vähemmän tms?
 
Glove

Istuiko sijainen 2 vai 4 minuuttia?

15.3. KAKSINKERTAISEN PIENEN RANGAISTUKSEN TUOMISEMINEN – MAALI SYNTYY
Kun rangaistuksen määräämiseen sovelletaan Sääntöä 47 (Puskeminen), Sääntöä 58 (Mailan päällä lyöminen), Sääntöä 60 (Korkea maila) tai Sääntöä 62 (Keihästäminen) ja ei-rikkonut joukkue tekee maalin, rikkoneelle pelaajalle tuomitaan kahden (2) minuutin asianmukainen rangaistus.
Rangaistus kuulutetaan kaksinkertaisena pienenä rangaistuksena asianmukaisesta rikkeestä, mutta pelaaja kärsii vain kaksi (2) minuuttia.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bonsaksen huitasee mailalla Babtistea niin, että molemmat on tuomariin selin ja tuomari katsoo sinne kiekon suuntaan ja nostaa kätensä rangaistuksen merkiksi. Hetkeä myöhemmin Ilves tekee maalin. Bonsakselle tuomitaan silti 2+2+10 keihästämisestä..
Brännare näytti olevan päätytuomari, joka nosti kätensä siirretyn rangaistuksen merkiksi. Bonsaksenin keihästämisen kävi ilmoittamassa Heikkinen ja tosiaan vasta kun peliä oltiin jo jatkamassa. Luulen että maalin jälkeen Bonsaksen teki rikkeensä ja linjatuomari raportoi Heikkiselle.

2+2+10 tarkoittaa myös keihästämisen yrittämistä, mutta Bonsaksenin maalia edeltänyt huitaisu näytti kyllä osuvan.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Minä käsitin, että tuo SR-kakkonen oli tulossa siitä, kun KooKoon pakki osallistui pelaamiseen niin että hänellä oli sekä oma, että maalivahdin maila käsissä. Mailanhan saa antaa maalivahdille, mutta ei samalla saa muuten osallistua peliin. Maalin jälkeen Bonsaksen huitaisi Baptisten suuntaan osumatta häneen ja tuo sitten ilmeisesti tulkittiin keihästämisen yritykseksi.
 
Luulin kans ensin tota mailatilannetta SR:n syyksi, mutta kun suurensin ja hidasti tilannetta, tuomarin katse on tiukasti kiekossa josta taistelle Babtiste ja Bonsaksen ja Bonsaksen huitasee mailalla niin, että lapa osuu Babtisten mahaan.. tosin tuomari ei tätä osumaa voi nähdä, koska pelaajat on selin tähän päin, mutta tähän katse ja käsi ylös.

Toki maalia tuulettaessa jää asioita näkemättä, mutta kaikki kentällä olleet Ilvespelaajat keräänty siis B2 katsomon eteen ja tästä luistelivat laitaapitkin vaihtoon.. seurasin näitä tiukasti ja ihmettelen jos missasin jonkun keihästysyrityksen.. mutta ilmeisesti missasin
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Näkikö joku, oliko keskialueen tuomarillakin käsi pystyssä? Jos tulossa olisi kaksi eri rangaistusta, niin silloin luonnollisesti toinen näistä kumoutuu ja toinen jää voimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös