Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 096 412
  • 4 093

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakkoko sinne on niitä pelaajia päästää jos kerta tekeminen sillä romahtaa? Kärpät ilmoittaa että meidän ukot ei majuhöntsiin mene tai vaihtoehtoisesti suunnittelee otteluohjelmaansa viikon tauon jos oletettavaa että merkittävä osa porukasta pellailee maaotteluita samaan aikaan seurajoukkueen pellaillessa sarjaotteluita. Se "Liiga" joka silkkaa pahuuttaan kampittaa ja vääryydellä tasoittaa on kuitenkin instanssi jossa myös ne isot seurat on mukana ja voisi veikata että esim. puolensuomenjoukkueella on sana sanaa vastaan enemmän vaikutusvaltaa kuin vaikka nyt sillä Sportilla.
Ei näemmä onnistu tästä aiheesta keskustelu ilman lapsellista antipatiaa Kärppiä kohtaan. En ole yllättynyt. Tuskinpa Liigaa pelattaisiin EHT:n kanssa yhtäaikaa, mikäli se olisi Kärpistä kiinni. Taitavat asian puolestapuhujat tulla pikkaisen toiselta suuntaa. Jukureille, Sportille ja muille pienille vallitseva tilanne sopii hyvin. Pikku juttu tämä on. Se kuitenkin alleviivaa jo ennestään selvää tarvetta ylisuuren sarjan keinotekoiseen tasaamisen.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ei liene yllätys että Sport oli junaillut otteluohjelmaan Kärppä ottelun maju otteluiden aikaan.. Ei ole ensimmäinen kerta;) noh näillä avuilla saa vähän tasoitusta sarjaan.. Toki en sitä sano etteikö Sport olisi ollut hyvä Tapparaa, Jypiä ja nyt Kärppiä vastaan. Ilves oli liian iso suupala. Uskon että Sport ei ainakaan jumbosijalla ole kauden lopuksi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hienoahan se on jos tuonne oman joukkueen pelaajia pääsee, vaikka sitten tulisikin turpiin parissa pelissä. Isossa kuvassa tuota pitää katsoa. Ja jos joukkueen kausi nyt kaatuu siihen, että vaikka yksi ketju puuttuu parista pelistä, on siinä muutakin pielessä.
Näinhän se on. Ei tällaiseen Kärppien, HIFK:n tai kenenkään muunkaan kausi kaadu. Ja kyllä, onhan se hienoa, että pelaajat pääsevät kansainväliseen valokeilaan. Minun pointti on ollut ihan toisella suuntaa tai ehkäpä vielä isommassa kuvassa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Näinhän se on. Ei tällaiseen Kärppien, HIFK:n tai kenenkään muunkaan kausi kaadu. Ja kyllä, onhan se hienoa, että pelaajat pääsevät kansainväliseen valokeilaan. Minun pointti on ollut ihan toisella suuntaa tai ehkäpä vielä isommassa kuvassa.
Kärpät ja HIFK voisivat oletusarvoisesti eniten maaotteluista pelaajakadon muodossa kärsivinä joukkueina pitää ylimääräistä maaottelutaukoa olemalla pelaamatta isvestijaviikolla niitä kahta ottelua ja pelaamalla ne vaikka keskinäisinä joillain kahdella muulla kahden pelin viikolla. Toki HIFK ei pelannut tällä viikolla näköjään kuin yhden ottelun, jonka olisi vielä helpommin saanut siirrettyä johonkin muuhun ajankohtaan. Ei ne pikkuseurat ole kuitenkaan ainoita mitkä saa vaikuttaa omaan otteluohjelmaansa.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
EHT-viikonlopun liigapelit ovat ihan tarkoitushakuista sarjan tasoittelua. Liigan omat tasauskierrokset. On tämä vaan härski ja likainen sarja, monellakin tasolla.
Kärpät sekä HIFK hävisivät häntäpään joukkueille ja JYP menetti pisteen. Tavoite saavutettu.
Ei ole yllättävää, että sekä Kärpät että HIFK hävisivät pelinsä häntäpään joukkueille.
No, onneksi suurilla on varaa ja tätähän liiga härskisti käyttää hyväkseen.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että maaottelutauolla ei pitäisi liigaa pelata, mutta aika salaliittoteoreetikko saa olla, että tuossa nyt näkee jonkun tarkoituksellisen liigan tasoittelutarkoituksen. Eihän se nyt ole sanottua, että maajoukkue muodostetaan pääasiassa kärkijoukkueiden pelaajista. Olihan siellä nyt vaikka Kerholtakin maajoukkueen vuoksi poissa joukkueen paras maalintekijä ja kaksi joukkueen TOP-3 pakeista. En nyt viittaa Kerhoon, mutta yleisesti ottaen kun otetaan kapeammalla materiaalilla operoivalta muutama kärkipelaaja pois, niin vaikutus kokonaisuuteen on isompi kuin vastaava lohkaisu laajemmalla materiaalilla toimivaan. Tuo nyt toki oli sitten ikävä sattuma, että Kärpillä oli noin paljon loukkaantumisia vielä lisärasitteena, mutta sitä nyt ei ole sarjaohjelmaa tehdessä voitu tietää.

Tämä on vissiin olevinaan seurausta 60 pelin runkosarjasta, joka pitää tietyllä aikavälillä saada pelattua, jotta pudotuspelit ehditään pelata. Pidän kyllä tätä asiaa tärkeämpänä sitä, että pudotuspeleissä on järkevä ohjelma ja mahdollisimman vähän peräkkäisten päivien pelejä. Tulevan kevään pudotuspeliaikataulu näyttääkin järkevältä. Joka vuosihan ei ole ollut näin. Se on sitten toinen asia, että miksi tälläkin kaudella ollaan nähty jotain yhden ottelun viikkoja joillain joukkueilla. Pariton joukkuemäärä ja CHL selittää vähän, mutta ei kyllä tarpeeksi. Varsinkin tuo perjantain täysi kierros oli kyllä typerästi suunniteltu tuohon.

Mutta loppukaneettina, ei näitä pelejä pitäisi maaotteluiden aikana pelata.

Edit: Korjattu lainauksia, koska aikaisempi liian lyhyt lainaus saattoi altistaa väärinkäsityksiin. Pahoittelut lainatulle.
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällä hetkellä näyttää että kolme jengiä tappelee kutospaikasta ja sitten alla siellä kymppipaikasta mutta eihän tässä ole ees puolta pelattu
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Meillä peljättiin että tulee parissa pelissä turpaan (Jukurit ja TPS) kun ykkösmaalivahti Laurikainen ja liigan tehokkain kenttä eli Nättinen, Siikonen, Palmu olivat kaikki maajoukkueen mukana. Sitäkin pelättiin että laajuutta ei löydy neljään kenttään kun on puhuttu että JYPillä on kapea rosteri. Sinne kuitenkin löydettiin stunttaajia yhteistyöseurasta ja vakiokokoonpanon pelaajat ottivat hienosti haasteen vastaan. Tuloksena 5/6 pistettä viikolta, meni siis todella hyvin odotuksiin nähden, nämä korvaavat pelaajat esiintyivät niin hyvin että emme epäile rosterin laajuttakaan enää, kyllä sieltä pelikelpoisia ukkoja löytyy.
 
Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
No niin, puolet runkosarjasta pelattu. Olen nähnyt aika monta peliä kaikilta. IFK ja Kärpät ovat edellä muita. Kärpät ei ole ehkä niin vakuuttava kuin oletin ja toisaalta IFK on todella hyvä. Kaikki kunnia Nättiselle ja muutamalle muulle, mutta Teemu Turunen on ylivoimainen pelaaja tässä sarjassa. Se Turusen kokonaisvaltainen pelaaminen kaksinkamppailuvoittoineen voi kääntää jopa pudotuspelisarjoja IFK:lle. Kristian Kuusela pääsee kokonaispelaamisessa lähelle Turusta, mutta ikä alkaa hiljalleen Krissellä painaa. Pidän siis IFK:ta ykkössuosikkina vaikka valmennuksessa joukkue antaa tasoitusta. Jos Pennanen olisi IFK:n peräsimessä niin mestaruus olisi jo jaettu.

Kärpät on lähes tasoissa IFK:n kanssa. Materiaalia riittää melkein kahteen hyvään liigajoukkueeseen ja sitten Manner vaan valitsee kuumat pelaajat kentälle. Hieman Kärpissä näkyy ikääntyminen eli Jokinen, Pesonen ym. Onko riittävästi raikkautta mestaruuteen?

Kakkoskorissa tulevat tamperelaiset ja JYP. Ilves pelaa hienoa kiekkoa, missä viisikon tasapaino on parasta koko liigassa. Jos Meskanen ja Ruotsalainen ovat Suomen ohella parhaimmillaan keväällä niin joukkue voi tehdä mitä tahansa. Dostal on toistaiseksi sarjan paras veskari, mutta tietty edelleen mittaamaton tosipeleissä. Hieman Ilveksen kohdalla epäilyttää kokemattomuus. Isoja asioita pitää yleensä oppia voittamaan ja runkosarja on ihan eri tarina kuin pudotuspelit. Tästä on Ilveksen naapurissa todella paljon kertomuksia. Ilves on pelitavallisesti jopa sarjan paras ja se vienee joukkueen ainakin välieriin. Siitä eteenpäin on sitten Ilvekselle iso kynnys...

JYP pelaa Ilveksen tapaan hienoa vauhtikiekkoa. Mutta Ilvestä enemmän JYP on virhealttiimpi puolustuksessa. JYP vaikuttaa haavoittuvalta, kun vastustaja kääntää pelin nopeasti. Mutta jos JYP saa viisikkopuolustuksen timantiksi niin taivas on auki. Silti JYP tuntuu nyt ryhmältä, joka voi juhlia mestaruutta tai lähteä lauluun puolivälierissä.

Tappara on ollut ihan paska reilun kuukauden, mutta silti se on sarjassa toisena! Perjantain paikallispelissä nähtiin ensimmäisen kerran reiluun kuukauteen noin 1,5 erää hyvää Tapparaa. Kirvespaitainen joukkue luuli kauden alussa pyyhkivänsä kaikilla jäätä ja niinhän se silloin tekikin. Sen jälkeen tappioita ei osattu käsitellä oikein ja pisteitä on nyt tullut lähinnä yksilötaidolla. Mutta Tappara on todella vaarallinen, jos tuo jengi vaan herätetään täyteen liekkiin. Paljon on ollut vammoja ja muuta hässäkkää, mutta kaikkien terveenä ollessa Tapparan materiaali on mielestäni jopa Kärppiin ja IFK:hon verrannollinen. Ja vahvistuksia on kuulemma edelleen haussa. Tappara voi JYP:n tapaan olla mestari tai lähteä lauluun puolivälierissä.

Sitten on tietysti Kerho, joka on liigan parhaiten valmennettu ryhmä. Pelaa koko ajan todella hyvää jääkiekkoa. Mutta tuleeko nyt materiaalin rajat oikeasti vastaan. En usko kuin maksimissaan välieräpaikkaan.

Ihmettelen siis, jos finaaleissa pelaa joku muu joukkue kuin IFK, Kärpät, Tappara, Ilves tai JYP. Ja tässä järjestyksessä on myös mielestäni voimasuhteet.

Lukolla voisi olla jotain annettavaa ja Raumalla voidaan jopa välieriä pelata, mutta muuten ihan liian ailahtelevaa meininkiä.

Muille onnea jne. Älyttömällä kevään hurmiolla KooKoo tai KalPa voisivat välieriin yltää.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Erittäin mainio ja objektiivinen arvio voimasuhteista! Itse en pysty noin hyvin joukkueita kategorioihin listaamaan, Ilveksen otteluiden lisäksi olen ehkä viisi muuta ottelua tältä kaudelta nähnyt. Tätä vasten voinkin suurella tietämykselläni sanoa, että en nostaisi HIFKiä ja Kärppiä kaksin ylimpään kategoriaan, vaan pitäisin sinunkin listasi todennäköisimpiä finalisteja samalla viivalla. Mutta itse pidänkin näitä tämänhetkisinä voimasuhteina enkä osaa vielä pudotuspeleihin katsoa.

Jäikö muuten @McTorso 'lta sattumalta noteeraamatta jyväskyläläisten valitukset ja syytökset epäreiluudesta maajoukkuetauon aikana?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@mailanmittaaja, lyhyt lainauksesi viestistäni jättää turhan paljon arvailujen varaan. Jospa lainaisit edes kokonaisen virkkeen. Tuollaisenaan lainauksesi altistaa väärinkäsityksiin.

***

Jäikö muuten @McTorso 'lta sattumalta noteeraamatta jyväskyläläisten valitukset ja syytökset epäreiluudesta maajoukkuetauon aikana?
En ymmärrä kysymystä.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ei näemmä onnistu tästä aiheesta keskustelu ilman lapsellista antipatiaa Kärppiä kohtaan. En ole yllättynyt. Tuskinpa Liigaa pelattaisiin EHT:n kanssa yhtäaikaa, mikäli se olisi Kärpistä kiinni. Taitavat asian puolestapuhujat tulla pikkaisen toiselta suuntaa. Jukureille, Sportille ja muille pienille vallitseva tilanne sopii hyvin. Pikku juttu tämä on. Se kuitenkin alleviivaa jo ennestään selvää tarvetta ylisuuren sarjan keinotekoiseen tasaamisen.

No ei tämä logiikkasi oikein toimi. Esimerkiksi Ilvekseltä puuttuu kaksi parasta sentteriä ja silti voittivat samaisen Sportin ja Tapparan. Jos joukkueessa on tarpeeksi leveyttä ja pelitapa kunnossa, ei pitäisi parin pelaajan puuttuminen tuntua. Ylivoimaisen Kärppien nyt pitää voittaa Sport millä tahansa joukkueella, jos pelitapa on myös ylivoimaisessa iskussa.
 
Viimeksi muokattu:

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Pidän kyllä tätä asiaa tärkeämpänä sitä, että pudotuspeleissä on järkevä ohjelma ja mahdollisimman vähän peräkkäisten päivien pelejä. Tulevan kevään pudotuspeliaikataulu näyttääkin järkevältä.

Mitä tällä tarkoitat? Kaksi pariahan puolivälierissä aloittaa pelaamalla neljä ensimmäistä ottelua viidessä päivässä, eli peli-peli-vapaa-peli-peli. Tämä on aivan tappoaikataulu ja todella idioottimainen ratkaisu. Kaksi muuta pelaa peli-vapaa-peli-vapaa-peli-peli, ja tämäkin on liian tiukka aikataulu, kun vertaa mihin tahansa muuhun sarjaan tai terveeseen järkeen.

Järkevää tosiaan olisi pelata joka toinen päivä, kuten muissa maissa pelataankin, mutta Suomessa tähän ei jostain syystä pystytä ja tällä kaudella on vielä hölmöily kruunattu.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mitä tällä tarkoitat? Kaksi pariahan puolivälierissä aloittaa pelaamalla neljä ensimmäistä ottelua viidessä päivässä, eli peli-peli-vapaa-peli-peli. Tämä on aivan tappoaikataulu ja todella idioottimainen ratkaisu.

No niinpä onkin, pahoittelut, en huomannut tuota. Katsoin vaan noi ensimmäiset puolivälieräsarjat aikataulusta ja oletin, että ne on kaikki niin. Kaksi muuta olikin sitten toisin.

Onko tolla nyt sitten yritetty antaa sääleistä jatkoon tuleville yksi extralepopäivä ennen puolivälierän alkua.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Itseä ihmetyttää tämä, että liigaa tasotellaan keinotekoisesti noilla nuorten mm kisoilla. Ilveskin menettää viisi pelaajaa sinne useammaksi viikoksi. Ei ole kyllä reilu kuvio.

No joo, tämän turnauksen vaikutus on vähän rajumpi, jos jengissä on nuoria avainpelaajia. Muistuupi karvaasti mieleen kausi 2014-2015, kun Kerholta lähti Juuse Saros tuonne kisoihin ja sillä välin otettiin pyöreät nolla pistettä viidestä ottelusta Joni Myllykosken johdolla.

Ja muistanpa tältä jaksolta hyvin elävästi tämän pelin teidän jengiä vastaan, joka alkoi ihan lupauksia herättävästi, mutta pataan tuli perkele siitäkin.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä tällä tarkoitat? Kaksi pariahan puolivälierissä aloittaa pelaamalla neljä ensimmäistä ottelua viidessä päivässä, eli peli-peli-vapaa-peli-peli. Tämä on aivan tappoaikataulu ja todella idioottimainen ratkaisu. Kaksi muuta pelaa peli-vapaa-peli-vapaa-peli-peli, ja tämäkin on liian tiukka aikataulu, kun vertaa mihin tahansa muuhun sarjaan tai terveeseen järkeen.

Järkevää tosiaan olisi pelata joka toinen päivä, kuten muissa maissa pelataankin, mutta Suomessa tähän ei jostain syystä pystytä ja tällä kaudella on vielä hölmöily kruunattu.

Tähän puolivälierien peliohjelmaan liittyen, joukkueiden pelitavat voivat olla jotain ihan muuta kuin runkosarjassa. Ns, tempopelaaminem voi jäädä vähemmälle ja perus träppi pelaaminen todennäköisesti löytyy joka joukkueen työkalupakista.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Edelliseen viestiin lisätäkseni, niin tällä voi olla vielä iso vaikutus miten ottelusarjat päättyvät. Viime keväänä Kärppien pelitapa meni joltain osin uusiksi kevään koitoksissa ja Manner ei pystynyt vastaamaan Pennasen haasteeseen.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
No ei tämä logiikkasi oikein toimi. Esimerkiksi Ilvekseltä puuttuu kaksi parasta sentteriä ja silti voittivat samaisen Sportin ja Tapparan. Jos joukkueessa on tarpeeksi leveyttä ja pelitapa kunnossa, ei pitäisi parin pelaajan puuttuminen tuntua. Ylivoimaisen Kärppien nyt pitää voittaa Sport millä tahansa joukkueella, jos pelitapa on myös ylivoimaisessa iskussa.
Minä en usko mihinkään salaliittoihin että EHT:n aikana pelattaisiin tasoittelun takia.

Silti, en voi käsittää miten tämmöisiä viestejä saa lukea. Siis oikeastiko liigan 1.sijalla olevan pitäisi voittaa ylivoimaisesti liigan viimeinen, vaikka joukkueesta puuttuu 12 pelaajaa + päävalmentaja? On se hiukan eri asia kuin että kaksi parasta sentteriä puuttuu. Kärpiltä puuttui ihan helvetisti muutakin.

Aika surullista kuunneltavaa, että tasoerot olisivat noin järkyttävät. Ei Kärpätkään ole niin kova etteikö se näkyisi, jos pakistosta puolet on A-junioreita, yksi pelaaja Jukurien jämäpakkina ja vain yksi pakkipari normaali. Tuohon päälle hyökkäyspään poissaolot ja valmentaja. Tilanne ei ole mitenkään verrannollinen Ilveksen tämän viikon rosteriin. Ilveksen tämän viikon poissaolot on olemattomia Kärppien poissaolojen rinnalla.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
No ei tämä logiikkasi oikein toimi. Esimerkiksi Ilvekseltä puuttuu kaksi parasta sentteriä ja silti voittivat samaisen Sportin ja Tapparan. Jos joukkueessa on tarpeeksi leveyttä ja pelitapa kunnossa, ei pitäisi parin pelaajan puuttuminen tuntua. Ylivoimaisen Kärppien nyt pitää voittaa Sport millä tahansa joukkueella, jos pelitapa on myös ylivoimaisessa iskussa.

Tähän on kyllä pakko puuttua, ei sinunkaan logiikka oikein toimi kun puhut parin pelaajan puuttumisesta.

Tuskinpa pelkästään maajoukkue poissaolot vaikuttaisi noin paljoa. Mutta kun ikävästi samaan aikaan sattui poikkeuksellisen loukkaantumissuma, niin kyllähän se vaikuttaa hetkellisesti voimasuhteisiin varsin voimakkaasti. Neljän EHT miehen lisäksi loukkaantuneena oli siis myös 7 vakiokokoonpanon ukkelia. Siihen nähden voitto HPK:sta oli positiivinen yllätys ja tappio Sportille ei niinkään yllätys.

Henkilökohtaisesti ei haitannut ollenkaan, oli mielenkiintoista nähdä miten nuorukaiset ja rotaatiopelaajat pärjäävät, kun saavat enemmän vastuuta. Ja varaahan meillä oli muutama piste menettääkin tässä vaiheessa, sen verran iso kaula kerkesi syntyä jo sarjakakkoseen.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myönnän, että vain yhden kerran olen ollut tosissaan vähän ’katkera’, kun CHL:n ja Liigan sarjaohjelmat suolasivat JYPiä huolella.

Se surullisen kuuluisa runkosarjapeli HIFKiä vastaan Helsingissä 2018.

Mukana oli JYPiltä CHL-ruuhkan takia vain 3 vakiokokoonpanon pelaajaa.
Silti tällä palstalla sai selitellä asiaa. JYP myös hävisi ottelun.

Sen jälkeen tällaiset pikkujutut kuin ykköskentän ja ykkösmaalivahdin puuttumiset eivät ole tuntuneet missään.

Tuntuu täällä toistuvan sama kaava: happamia, sanoi kettu pihlajan marjoista. Eli kun oman joukkueesi pelaajia tai koko joukkuetta ei kutsuta muihin turnauksiin mukaan, sinun voi olla vaikeaa nähdä sinne toiselle puolelle aitaa.

Lisäarvoa tämän otsikon keskusteluihin: katsokaapa HIFKin otteluohjelmaa vuoden 2019 lopuissa peleissä. Jos oikein muistan, niin vastassa Lukko, 2X Pelicans ja TPS. Jos HIFK ei näillä korteilla nouse vähintään JYPin ohitse ennen vuoden vaihtumista, niin olen yllättynyt.

Linkki Iltalehden juttuun
 
Viimeksi muokattu:

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Joo, Krejcik unohtui kyllä minulta.

Niin kuin edellä mainittiin niin ei otteluohjelmaa ja maajoukkue pelejä päätettäessä voitu tietää että Kärpillä on loukkaantumissuma päällä samaan aikaan. Eli toisin sanoen Kärppien huono kokoonpano johtui pääasiassa loukkaantumisista, eikä siitä että maajoukkue vei pelaajat.

Ja onhan siihen helppoja ratkaisuja ettei maju vie niitä jätkiä, hommaa huonompia pelaajia ni ei niitä sinne viedä tai sitten vaan kieltää pelaajia lähtemästä. Tosin voi olla että vetovoima pelaajien silmissä pikkusen vähenee jos pelaajat tietää että kärpät ei päästä maajoukkueen mukaan.

Kummasti JYP otti 5/6 pistettä tällä viikolla vaikka maajoukkueen mukana on koko ykkösketju ja ykkös maalivahti. Ja jypin rosteri on kuitenkin kaikkien mukana ollessa heikompi kuin Kärppien, eli ei se maajoukkueen syytä ole että kärpät ei pärjänny.

Mikä Kärppien huono kokoonpano? esim. SaiPan kanssa vaihtuisi tuokin päittäin varmaan silmää räpäyttämättä 10/10 kerrasta.. ja se, ettei siellä valmentajaa edes (Manner pois?) niin reilu upgrade nykyiseen jo siltänään.

Jos joku nyt hämmästelee, niin perusteita vaikkapa se, että Kärpistä olisi varmaan vieläkin löytynyt höntsiin joku tai joitakin pelaajia noiden kaiken lisäksi, sairaanpaskasta ei taidettu edes ketään kuvitella kysyttävän. Ja joku Tuohimaakin pari kautta sitten veti godmodella kuin eläin Lappeessa, eipä paljoa kyselty mutta kun meni kirkkaisiin valoihin ja pelannut puolet siitä, niin heti mukaan. Toki SaiPalle parempi ettei sieltä ketään huolita, lähtisi vähänkin kykenevät sitten. Toisin tässähän on juuri se kaksipuolinen kolikko, se myös tarkoittaa sitten jotain kun ei kukaan kelpaa..

Summasummarum ymmärrän toisaalta mistä tuo uikutus kumpuaa, mutta toisaalta taas pari peliä, jos on niin kova joukkue josta majuun kelpaa useampi pelaaja on todennäköistä et se joukkue pärjää aika hyvin tässä Liigassakin. Eli niihin pariin peliin tuskin kaatuu - toisaalta taas ne jotka kamppailee varsinkin siinä 6-9 sijan tuntumissa se tuntuu varmasti paljon enemmän.
J.Jalonen otti tähän kantaa ja mielestäni puhui kyllä myös painavaa sanaa, ei varmasti ole heillekään hauskaa. Ittelläkin vähän korvantaukset punoittaisi jos parin hassun maaotteluharjoittelun takia kusisi jonkun joukkueen kaminaan saaden nämä (siis varmaksihan ei voi tietää mut edesauttaa ehkä nyt ainakin jos parhaat pois) pullahtamaan vaikka nyt juuri suorasta paikasta ulos..

Olisi kyllä selkeintä se kuten taitaa muutkin pitää taukoa, että tauko höntsien ajan ja pulinat pois. Sekin puoli, että tiedän monta puoliinnokasta kiekon katsojaa ja kun sitä tulee tuutin täydeltä niin menee maku eikä jaksa niin innostua, varsinkaan halleille enää. Ylitarjonta on HC porukalle jees, mutta väitän HC porukan olevan hitusen pienempi kuin sen "suuren massan" joka kuluttelisi hitusen enemmän jos ei tulisi esim. päälleikkäin kaikkea. Joku Olympia MM EHT KARJALA vuosi Liigan ym. kanssa kuorrutettuna on vaan aika ähkyä aiheuttavaa..
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
No niin, puolet runkosarjasta pelattu. Olen nähnyt aika monta peliä kaikilta. IFK ja Kärpät ovat edellä muita. Kärpät ei ole ehkä niin vakuuttava kuin oletin ja toisaalta IFK on todella hyvä. Kaikki kunnia Nättiselle ja muutamalle muulle, mutta Teemu Turunen on ylivoimainen pelaaja tässä sarjassa. Se Turusen kokonaisvaltainen pelaaminen kaksinkamppailuvoittoineen voi kääntää jopa pudotuspelisarjoja IFK:lle. Kristian Kuusela pääsee kokonaispelaamisessa lähelle Turusta, mutta ikä alkaa hiljalleen Krissellä painaa. Pidän siis IFK:ta ykkössuosikkina vaikka valmennuksessa joukkue antaa tasoitusta. Jos Pennanen olisi IFK:n peräsimessä niin mestaruus olisi jo jaettu.

Kärpät on lähes tasoissa IFK:n kanssa. Materiaalia riittää melkein kahteen hyvään liigajoukkueeseen ja sitten Manner vaan valitsee kuumat pelaajat kentälle. Hieman Kärpissä näkyy ikääntyminen eli Jokinen, Pesonen ym. Onko riittävästi raikkautta mestaruuteen?

Kakkoskorissa tulevat tamperelaiset ja JYP. Ilves pelaa hienoa kiekkoa, missä viisikon tasapaino on parasta koko liigassa. Jos Meskanen ja Ruotsalainen ovat Suomen ohella parhaimmillaan keväällä niin joukkue voi tehdä mitä tahansa. Dostal on toistaiseksi sarjan paras veskari, mutta tietty edelleen mittaamaton tosipeleissä. Hieman Ilveksen kohdalla epäilyttää kokemattomuus. Isoja asioita pitää yleensä oppia voittamaan ja runkosarja on ihan eri tarina kuin pudotuspelit. Tästä on Ilveksen naapurissa todella paljon kertomuksia. Ilves on pelitavallisesti jopa sarjan paras ja se vienee joukkueen ainakin välieriin. Siitä eteenpäin on sitten Ilvekselle iso kynnys...

JYP pelaa Ilveksen tapaan hienoa vauhtikiekkoa. Mutta Ilvestä enemmän JYP on virhealttiimpi puolustuksessa. JYP vaikuttaa haavoittuvalta, kun vastustaja kääntää pelin nopeasti. Mutta jos JYP saa viisikkopuolustuksen timantiksi niin taivas on auki. Silti JYP tuntuu nyt ryhmältä, joka voi juhlia mestaruutta tai lähteä lauluun puolivälierissä.

Tappara on ollut ihan paska reilun kuukauden, mutta silti se on sarjassa toisena! Perjantain paikallispelissä nähtiin ensimmäisen kerran reiluun kuukauteen noin 1,5 erää hyvää Tapparaa. Kirvespaitainen joukkue luuli kauden alussa pyyhkivänsä kaikilla jäätä ja niinhän se silloin tekikin. Sen jälkeen tappioita ei osattu käsitellä oikein ja pisteitä on nyt tullut lähinnä yksilötaidolla. Mutta Tappara on todella vaarallinen, jos tuo jengi vaan herätetään täyteen liekkiin. Paljon on ollut vammoja ja muuta hässäkkää, mutta kaikkien terveenä ollessa Tapparan materiaali on mielestäni jopa Kärppiin ja IFK:hon verrannollinen. Ja vahvistuksia on kuulemma edelleen haussa. Tappara voi JYP:n tapaan olla mestari tai lähteä lauluun puolivälierissä.

Sitten on tietysti Kerho, joka on liigan parhaiten valmennettu ryhmä. Pelaa koko ajan todella hyvää jääkiekkoa. Mutta tuleeko nyt materiaalin rajat oikeasti vastaan. En usko kuin maksimissaan välieräpaikkaan.

Ihmettelen siis, jos finaaleissa pelaa joku muu joukkue kuin IFK, Kärpät, Tappara, Ilves tai JYP. Ja tässä järjestyksessä on myös mielestäni voimasuhteet.

Lukolla voisi olla jotain annettavaa ja Raumalla voidaan jopa välieriä pelata, mutta muuten ihan liian ailahtelevaa meininkiä.

Muille onnea jne. Älyttömällä kevään hurmiolla KooKoo tai KalPa voisivat välieriin yltää.

Todella hyvä kirjoitus, paljolti kaikesta samaa mieltä. Viimeisen lauseen laittaisin muotoon "Muille kiitos osallistumisesta. Ensi vuonna uudelleen"
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kaikkien joukkueiden pelejä katselleena uskallan ottaa kiinni HIFK:sta. Liigan kenties parhaalla materiaalilla pelistä puuttuu toisteisuus ja hyökkäyspeli on erinomaisten yksilöiden varassa.

Niin hurjalle kuin se kuulostaakin on siellä eniten potentiaalia parantaa peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös