Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 096 321
  • 4 093

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei nyt ehkä floppaamisesta voi puhua, mutta olihan tuo Rajaniemi-Aittokallio -tandemi täysin riittämätön kannujahtia ajatellen. Toki tuossa oli taustalla Tarkin yllättävä eläköityminen joulun aikaan, että pieneen pakkorakoon Kärpät tuolloin joutui.
Sanotaanko että näilläkin olisi kyllä ollut finaalipaikka otettavissa, game seveniin päästiin kuitenkin Tapparan kanssa jopa näillä kahdella. Sanoisin että tuona keväänä se homma kaatui viimeistään Nutivaaran loukkaantumiseen välierien alussa ja toki myös siihen ettei se Pitkänen kaikesta toiveikkuudesta huolimatta pystynytkään pelaamaan. Pakkikalustohan olisi VOINUT olla seuraava:

Kukkonen-Masuhr
Pitkänen-Laatikainen
Nutivaara-Hakanpää
Niemelä

Lopulta se oli:

Kukkonen-Masuhr
Ronkainen-Hakanpää
Laatikainen-Niemelä
Pentikäinen

Toki myös sentterikalusto aloitti hyytymisen siinä vaiheessa kun Mika Niemi alkoi kuljettamaan nuuskaa rajan yli ja teki sopparin Jokereihin. Aho paikkasi keskellä ihan ok mutta 18-vuotias Seppe ei kuitenkaan vielä ihan riittänyt Tapparan Lajusille ja vastaaville. Esa Pirnes oli tuona keväänä Kärppien paras sentteri.

Mutta siis joo, en toisaalta tiedä olisiko nämäkään välttämättä riittäneet koska olihan Tappara varsin kuumaa valuuttaa Laineen johdolla, mutta en kuitenkaan pelkän veskaripelin riittämättömyyteen tuota laittaisi. Paskaa säkää kävi paljon muidenkin pelaajien kohdalla.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Ja toinen on sitten tuo Lukko. Vähän kuulostaa hurjalta, että raumalaisia povataan jopa kolmen neljän kärkeen useammissakin veikkauksissa. Hemmetin kova hyökkäyshän Raumalla on, mutta mitä tasoa tuo pakisto on jos Reunanen ja Heinola jäävät rapakon taakse? Itse veikkaan, että Tarmo jää ja Ville pelaa tulevan kauden Raumalla.

Itse asiassa Reunasen paluu Raumalle on aika saletissa johtuen siitä, että vaihtoehdot on joko NHL tai Liiga. Nähdäkseni Rangersin puolustus on jo aika täynnä riippumatta siitä, kuinka Reunanen harjoituspeleissä onnistuu. Ja jos toinen jää rapakon taakse, niin Lukko on ilmoittanut reagoivansa. Tuskin sieltä mitään mestisjamppaa haetaan siinä tapauksessa "menestyksen esteeksi".
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
1. Kori: Kärpät, HIFK ja Tappara. Kärpät on oma suosikkini, Oulussa on kasassa järkyttävän kova materiaali ja varsinkin tuo hyökkäys on tulivoimainen josta löytyy myös kaikkea erikoisosaamista mitä tarvitaan menestyäkseen. Kysymysmerkkinä on joukkueen avainpelaajien korkea ikä (alkaako jalka pikkuhiljaa painamaan pelaajilla Jokinen, Pesonen, Pyörälä?) sekä maalivahtipeli, tuleeko se riittämään mihinkä? Kärppien vahvuutena muihin näen materiaalin laajuuden sekä valmennuksen tason.
HIFK:lla on terävä kärki jonka näen puolestaan sen vahvuutena sekä laadukas maalivahtikaksikko, mutta materiaalin laajuus ei ole mielestäni niin hyvällä tasolla kuin muilla tässä korissa sekä valmennus on vielä suuri kysymysmerkki.
Tappara on vähän tasapaksu, mutta hyvällä tavalla kun ei joukkueesta meinaa oikein löytyä heikkouksia, mutta mielestäni HIFK:lla ja Kärpillä on omat osa-alueensa joilla se on vahvempi. Tapparalla on terävä kärki, mutta näkisin HIFK:lla olevan vielä terävämpi, Tapparalla on paljon laajuutta joukkueessa, mutta näkisin Kärpillä olevan kuitenkin vielä enemmän laajuutta, Tapparalla on hyvä maalivahti, mutta näkisin HIFK:lla olevan tuo osasto paremmassa jamassa ja Tapparalla on hyvä valmennus, mutta Kärpillä on parempi. Tapparalla ei ole mikään osa-alue näistä joukkueista parhaalla tasolla, mutta ei myöskään huonoimmalla.
Näille kolmelle joukkueelle muu kuin kotietu puolivälieriin ja siitä neljän parhaan joukkoon eteneminen olisi suuri pettymys.

2. Kori: Lukko ja Ilves. Näkisin molemmat suoraan pudotuspeleissä. Lukon materiaali on mielestäni lähimpänä muista joukkueista ylemmän korin joukkueita, varsinkin jos Pohjois-Amerikasta palaavat vielä Reunanen ja Heinola. Joukkueesta löytyy Liigan paras hyökkääjä Danforth, löytyy varmoja top-6 tason hyökkääjiä Koivisto, Koivistoinen ja Elo sekä hyvin potentiaaliset ruotsalaisveljekset Pathrik ja Ponthus Westerholm. Tämän lisäksi Nyman ja Tammela omaavat paljon potentiaalia onnistua lyömään itsensä läpi kunnolla tällä kaudella. Eikä joukkueen kapteenia Laaksoa ole syytä unohtaa tai maalivahtia Setästä joka on hyvä maalivahti tähän sarjaan. Näkisin Lukolla olevan ihan kaikki eväät mennä tänä kautena oikeasti pitkälle jos asiat loksahtavat kohdilleen. Valmennus on itselleni kysymysmerkki sekä puolustuksen ulkomaalaiset, jos nämä onnistuvat niin tässä on joukkue jota kukaan ei keväällä halua itselleen vastaan.
Ilveksellä on todella, siis todella potentiaalinen joukkue. Mielestäni nuoresta joukkueesta huolimatta tuolla on tasonsa osoittaneita pelaajia silti jo paljon. Dostal oli todella hyvä jo viime kaudella ja tulee olemaan Liigan parhaita maalivahteja ensi kaudella. Top-6 tason pelaajia ovat Suomi, Jo.Ikonen, Antonen, Lepaus, Rautiainen, Leino ja mahdollisesti vielä takaisin tuleva Ruotsalainen. Pakistostakin löytyy Laaksonen sekä Parikka jotka nuoresta iästään huolimatta olivat viime kaudella todella vakuuttavia. Tähän päälle Peltola sekä uudet kasvot Elorinne ja Maalahti niin puolustuskin näyttää todella kilpailukykyiseltä. Itse henk.kohtaisesti pidän Ilvekseltä aivan loistovetona Elorinteen ja Maalahden hommaamista Ilves-nuttuun, Elorinne on hieman polkenut paikallaan Tapparassa viime kaudet, mutta kopin vaihtaminen vastakkaiseen koppiin voi olla hyvä veto mieheltä, uskon itse tasonnostoon tässä. Niin joo, onhan siellä myös joku ensimmäisellä kierroksella varattu Thomson joka tulee olemaan todella mielenkiintoinen seurattava! ja hyökkäyksessä Maccelli ja Saarela, uskomaton määrä nuoria potentiaalisia kavereita joukkueessa! Valmentajana on hehkutettu Karri Kivi, odotan top-6 sijoitusta tällä joukkueella, muu olisi pettymys. Kysymysmerkkejä ei ole kuin, että pystyvätkö viime kaudella läpimurtonsa tehneet pelaajat pitämään tasonsa ja onko kokemusta väheksytty liikaa kun sitä ei joukkueessa ole käytännössä ollenkaan.

3. Kori: Pelicans ja HPK. Toiselle on paikka kuuden joukossa, toinen jää nuolemaan näppejään. HPK on kokenut rajuja menetyksiä kesän aikana ja suurin näistä on mielestäni Larmin menetys. En millään jaksa uskoa, että Voutilainen tai Karjalainen pystyisi paikkaamaan Larmin jättämää aukkoa, maalivahtiosastolla tapahtunee Kerhon suurin heikennys verrattaessa viime kauteen. Hyökkäyksestä poissa ovat Turunen, Paajanen, Leino ja Tuulola. Pidän Kunykin ja Tikan hankinnoista, mutta en mitenkään näe miten ja millä HPK meinaa saada paikattua noiden lähteneiden pelillisen panoksen? Innala voi parantaa huikeasta viime kaudesta yhä, mutta kuinka paljon? Puustinen parantaa, mutta kuinka paljon? Pystyykö Tikka ja Kunyk nousemaan kuinka lähelle Paajasen ja Leinon jättämää pelillistä tasoa? HPK on heikentynyt liikaa ja kenties jopa parhaan valmennuksen kanssa paikka kuuden parhaan joukossa tulee olemaan todella tiukassa, rehellisesti sanottuna tällä hetkellä en usko siihen vaan uskon enemmän Lahen seuraan. HPK taistelee kuitenkin tuosta suorasta pudotuspelipaikasta loppuun saakka, edelleen joukkueessa on laatua kuten Nenonen, Lucenius, Innala, että uudet Kunyk ja Tikka. Nikkilän pysyminen Hämeenlinnassa on todella iso asia HPK:lle ja kuten sanoin, valmennus on parasta mitä täällä on.
Pelicansin puolustus ei hurraahuutoja aiheuta varmastikaan, mutta tuo hyökkäys sekä maalivahtiosasto ovat ihan Liigan siellä kärjen tuntumassa ja mikä parasta Pelsujen kannalta, monella viime kaudella läpilyönneellä pelaajalla on yhä varaa parantaa ja paljon! Jos Nieminen ja kumppanit saavat tuon puolustuksen pelaamaan hyvin simppelisti ja kiekkoa vauhtiin hyökkääjille niin eväät on mennä ensi kaudella pitkälle, Pelsut saavat helposti neljä pelaavaa ketjua kasaan ja erikoisosaamista löytyy yllin kyllin. On hämmentäjää ja raakaa voimaa mallia Tyrväinen, Vartiainen. On todellisia kiekkotaitureita mallia Aaltonen, Lahtinen. Löytyy loistavia duunareita jotka osaavat laittaa kiekkoa maaliin ja rakentaa peliä kuten Björninen, Ylönen, Mankinen. Näiden nimien lisäksi löytyy nostetta hakevat Tanus, Nieminen, Hari ja Gymer joilla jokaisella on valtavasti potentiaalia. Hyökkäysosasto on Liigan kärkeä, samoin maalivahti Karhunen. Valmennus vaikuttaisi olevan hyvä, kysymysmerkki on ohut puolustus. Tällä sapluunalla mennään kuitenkin kuuden joukkoon ja pelataan runkosarjassa todella viihdyttävää lätkää jossa mennään päästä päähän vauhdilla ja rymistellään. Huuma jatkuu.

4. Kori: JYP ja TPS. Jypin viime kausi oli pettymys enkä usko, että tällä kaudellakaan mitään ihmeitä nähdään. Tirkkonen on hyvä valmentaja ja uskon, että oli oikea päätös Jypin seurajohdolta hommata hänet penkin taakse. Laurikaisen varaan on hyvä rakentaa puolustusta, mutta onko sinne puolustukseen laittaa laatua? Löytyy konkareita mallia Mäenpää ja Kalteva joiden mennyt kausi oli kaikkea muuta kuin hyvä. Nuorista Allen ja Honka ovat semmoisia joilta odotetaan isoa tasonnostoa. Tämän jälkeen nousee esiin nimet Vainio, Ikonen ja Jokinen. Vaikka Honka ja Vainio onnistuisivat ottamaan steppejä eteenpäin niin vaikea on tuota puolustusta nähdä minään kovin hyvänä. Puolustuksen johtohahmo on tällä hetkellä Vainio, nuorilta ja konkareilta tarvitaan tulevalla kaudella huomattavan paljon enemmän, kuinka realistista on, että näin myös käy? Hyökkäyksestä löytyy kokeneet Immonen, Tuppurainen, Hytönen ja Louhivaara, joista Immonen taitaa olla lähimpänä sitä omaa entisaikojen parasta tasoaan. Kaikilla kokeneilla jalka kuitenkin jo painaa ja sitten nuoret ovat mallia Rooba, Turkulainen, Tomasek, Nättinen jne. Parhaassa peli-iässä olevia kavereita ei joukkueen hyökkäyksestä meinaa löytyä, nuorten pitäisi onnistua nostamaan tasoaan ja puolestaan vanhojen pyrkiä säilyttämään se, yhtälö vaikuttaa hieman vaikealta. Jyp on tulevalla kaudella minun "varma" säälijoukkue, vahvistuksia ei ole tullut, mutta uskon joukkueella olevan Tirkkosen kanssa kuitenkin jonkinlainen punainen lanka touhussa toisin kuin viime kaudella oli. Suoraan playoff-paikkaan pelkkä Tirkkosen läsnäolo ei kuitenkaan tule riittämään.

TPS:llä olisi joukkue mielestäni suoran playoff-paikan tasoinen, jos joukkue pysyisi kasassa, jos valmennus onnistuu edes jotenkin pitämään homman yleisesti näpeissään ja jos pakiston ulkomaalaiset osoittautuvat vahvistuksiksi tai sinne saadaan ajoissa pelimiehiä. Monta jos-sanaa, tällä hetkellä TPS on kenties se vaikein veikattava joukkue. Hyökkäyksen nimilistahan on oikeasti todella vahva kun sitä alkaa nimi nimeltä lukemaan, Liigan top-6 joukkue jos katsoo hyökkäyksen nimiä selässä ja maalivahtiosastokin on kunnossa Tirrosen ollessa siellä. Kuitenkin myös loukkaantumisherkkyys nousee nimilistassa esiin ja muutenkin joukkue tuntuu olevan melkoisessa myllerryksessä tällä hetkellä. Onko joukkue enää Kaskisen näpeissäkään? Jos kaikki kaukalon ulkopuoliset hälinät pistäisi sivuun ja tuijottaisi tuota rosteria sekä uskoisi tuon pakiston onnistuvan edes joten kuten niin sanoisin, että tällä joukkueella mennään suoraan pudotuspeleihin. Mutta koska tuo kaikki härdelli joukkueen ympärillä, rosterin loukkaantumisherkkyys ja pakiston tason ollessa suuri kysymysmerkki niin ennustan sijoja 7-10.

5. Kori: Sport, KalPa. Molemmilla on mielestäni potentiaalia yllättää ja mennä sääleihin. Sport oli viime kaudella lähellä tätä, mutta päätöskierroksella Pelicans oli liikaa. Sportin kannalta olisi tärkeää, että Stefan Steen maalinsuulla onnistuisi olemaan Järvistä parempi maalivahti, Järvisen taso ei mielestäni ole ihan riittävä. Ari-Pekka Pajuluoma teki mielestäni viime kaudella erinomaista jälkeä Sportissa ja nyt pitäisi tuon puolustuksen kanssa pystyä loihtimaan pelisapluuna, että tuota hyvää hyökkäyskalustoa saadaan myös hyödynnettyä sekä samalla omissa pitäisi pelata paljon viime kautta paremmin. Tässä näkisin avainasemassa olevan Steenin tason, rehellisesti sanottuna en usko Sportin puolustuskalustoon, mutta jos Steen onnistuu maalinsuulla ja hyökkääjät kuten Kalapudas, Talaja, Kallela, ja Ainali jatkavat viime kauden hyviä otteita niin paikka kympin joukosta on ihan mahdollinen. Pidän uusista hankinnoista hyökkäykseen, Erkinjuntti, Liuksiala ja Asplund ovat jokainen hyviä pelaajia jotka eivät kumminkaan sooloile oma etu edellä ja DeSousa on mielenkiintoinen haku. Kysymysmerkit ovat omalla kenttäpäädyllä (maalivahtipeli, puolustus), vahvuudet hyökkäyspäässä ja penkin takana. Sport on mielestäni ehdottomasti näistä "Mestis"-joukkueista onnistunut parhaiten rakentamaan joukkueelleen jonkinlaisen identiteetin.

KalPan valmennus on kysymysmerkki, se mitä Miettinen on puhunut medialla ja mitä hänestä olen kuullut niin pidän paljon, mutta suoritukset kaukalossa näyttävät sitten totuuden missä mennään. Kilpeläisen paluu Kuopioon on hieno asia, omaan silmään Kilpeläinen-Perhonen kaksikko muodostaa riittävän maalivahtipelin KalPalle, mahdollisesti jopa todella hyvän. Kuten Sportilla myös KalPan puolustusosasto näyttää todella köykäiseltä, Miettisen tehtävä onkin saada tuolle puolustusosastolle toimiva simppeli pelisapluuna, mitään taikatemppuja ei tuolta kalustolta ole odotettavissa. Hyökkäys on tasoa ok/hyvä. Pitkänen, Keränen ja Järvinen ovat mielestäni kaikki tervetulleita hyviä hankintoja KalPaan, mutta eivät riitä jos taustalta ei puske nuoria parrasvaloihin. Jos nuoret yllättävät positiivisesti niin saumat sääleihin löytyy. Sportin kanssa KalPa taistelee minun papereissani siitä viimeisestä sääliplayoff-paikasta, tällä hetkellä antaisin Sportin suuntaan pienen edun.

6. Kori: SaiPa, Ässät, Kookoo, Jukurit. Sori, mutta ei riitä. SaiPa on kokenut tuntuvia menetyksiä ja tulleiden pelaajien yllä leijuu tummia pilviä. Ramstedt oli kokonaan viime kauden pelaamatta, miten tämä näkyy Ramussa ensi kaudella? Tuskin ainakaan positiivisesti. Zaborskyn käyrä on ollut laskeva, nyt mies saa olla johtava hyökkääjä, mutta menikö aika jo ohi? Persson missasi puolet viime kaudesta, potentiaalia kuitenkin olla hyvä voimahyökkääjä Liigassa on. Lehterällä on vielä mielestäni paljon todistettavaa, että häntä voisi kutsua hyväksi Liiga-valmentajaksi. Viime kausi oli sekava eikä SaiPan peli lähtenyt oikein mitenkään toimimaan. Tuohimaa jättää ison aukon maalinsuulle, Westerholmissa on mielestäni potentiaalia, mutta kuinka paljon? Ja missä ajassa se realisoituu? En usko, että jo ensi kaudella Westerholm yltäisi Tuohimaan tasolle. Kuten niin monella muullakin joukkueella myös SaiPan puolustus näyttää joukkueen akilleen kantapäältä. Kiekollinen vastuu näyttäisi jäävän täysin nuoren Salon harteille, muiden yrittäessä keskittyä siihen puolustajan perushommaan eli puolustamiseen, mikä voi sekin olla liikaa pyydetty. Hyökkäys on suuri mysteeri, periaatteessa esim. Persson, Ramu ja Zabo voivat muodostaa loistavan hyökkäysketjun Liigaan, perinteinen voimahyökkääjä-pelinrakentaja-snipperi tyylinen ketju, mutta ennen kuin noin käy niin monen jos-kohdan täytyy käydä toteen. Tämän jälkeen nousee nimet Nikko, Koho ja Kaksonen esiin. Kaikki kunnia mainituille nimille, mutta kuka tässä joukkueessa tekee niitä kiekollisia ratkaisuja? Sääliplayoffit olisi mielestäni enemmän kuin onnistunut suoritus tuolta joukkueelta, epäilen ettei vain riitä sinne asti.

Ässät parantaa viime kaudesta, sehän on ihan selvä kun miettii sitä viime kautta. Selin on just oikeanlainen koutsi palkattavaksi tähän väliin, rautainen ammattilainen osaa laittaa organisaation pyörät pyörimään oikeaan suuntaan. Tommi Kerttula vaikuttaa tuoneen punaisen langan tekemiseen. Maalivahtikaksikko on mielenkiintoinen, Aittokallio yrittää saada uralleen uutta nostetta ja nuori venäläinen Tarasov on kyllä todella mielenkiintoinen nimi. Ne otteet mitä tältä jätiltä olen nähnyt niin ovat olleet lupauksia herättäviä, potentiaalinen top-5 maalivahti. Puolustus ei ole häävi, mutta ei mielestäni samalla tavalla heikkous kuin monella muulla joukkueella. Taimi parantaa viime kaudesta ja Niemeläinen oli hyvä hankinta HPK:sta. Marttinen ja Salmela tuovat oman osaamisensa takalinjoille, ruotsalaisia Stenqvistiä ja Åkerströmiä on mielenkiintoista seurata, että pystyvätkö tuomaan jotain Ässiin. Hyökkäyksestä löytyy joitain ihan mielenkiintoisia nimiä kuten Spinkin veljekset jotka ovat väläytelleet, uusi hankinta Hedberg voi olla myös hyväkin hankinta Liigaan. Hirvonen, Kivenmäki ja Kulmala ovat potentiaalisia pelaajia ja kokeneemmalta osastolta Appelgren, Salmio, Rekonen, Tiivola ja Lähteenmäki voi odottaa tasaista suorittamista. Pihlajamäki on myös mielenkiintoinen nimi seurattavaksi jokaiselle, Mestiksessä joitain kausia seilannut koohottaja on päättänyt tulla Liigaan jäädäkseen ja laittanut kaiken likoon. Miten mahtaa pitkän kauden aikana toimia tuommoinen pelityyli? Joka tapauksessa näen Ässät tästä alimmasta korista lähimpänä ylempää koria, mutta en usko kuitenkaan riittävän kympin sakkiin.

KooKoon tilanne näyttää allekirjoittaneen silmään huonolta. Ulkomaalaisia pelaajia on todella paljon ja kysymysmerkkejä on enemmän joukkueen ympärillä kuin vastauksia. Ahokas on tehnyt hyvää duunia nuorten leijonien parissa, mutta miten mahtaa homma toimia kokeneempien ammattilaisten kanssa? Joukkueesta tuntuu muutenkin nuoret pelaajat puuttuvan lähes kokonaan. Maalivahtiosasto onkin parhaassa kunnossa KooKoolla, Haukeland oli loisto naaraus Tepsistä, tulee torjumaan varmasti joitain ylimääräisiä pisteitä KooKoolle, häneen joukkue ei tule kaatumaan. Puolustuksessa on kohtalaisia palikoita, Rautanen, Manninen, Bonsaksen ja Pelli muodostavat ihan kohtalaisen alakerran, jos jenkki Caito onnistuu on Kookoon pakistossa potentiaalia pelata sääliplayoffien tasoista lätkää. Hyökkäyksen kärki on kovin ohut, Hakulinen on loistava pelaaja ja Haataja myös, mutta ikä rupeaa pikkuhiljaa jo painamaan. Muuten hyökkäyksestä on vaikea nostaa ketään oikein esiin, Oden on mielenkiintoinen nuori ja puolestaan Strömberg on pelaaja, jolla periaatteessa on kaikki avut tehdä hyvää tulosta, mutta onnistumista ei voi kovinkaan varmana pitää. Maalivahtiosasto on ehdoton vahvuus, muuten hieman sekainen nippu kasassa, identiteetti on puuttunut KooKoosta läpi Liiga-taipaleen, vaikea sanoa millaista lätkää Kouvolassa halutaan pelata tai ylipäätään vaikea sanoa mitään KooKoosta. Tämän kauden joukkue ei tule riittämään kuin taisteluun Jukureita vastaan jumbosijan välttämiseltä.

Ja sitten Jukurit. Kangasalustaa pidän hyvänä koutsina Jukureille, hänen pelisapluuna tuntuu olevan hyvin simppeli ja niin se pitääkin olla kun materiaali on mitä on. Maalivahtipelin en usko riittävän, Rajaniemi ei ole ainakaan itseäni onnistunut Liigassa vakuuttamaan, että olisi riittävän hyvä maalivahti. Puolustus on nuori ja mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin köykäisen näköinen. En halua vielä tuota pakistoa tuomita, mielenkiintoista nähdä miten nuori pakisto Kokkosen johdolla pärjää. Weigelin hankinnasta pidän, Partanen tuntuu saavan itsestään Jukureissa enemmän irti, mutta kovin kapea tuo hyökkäys vain on, ennustan maalien tekemisen olevan Jukureille tulevalla kaudella kovin vaikeaa. Weigel ja Tanus ovat kuitenkin mielenkiintoisia nimiä seurattavaksi. Parhaimmillaan Jukurit voivat toimia pienenä kiusankappaleena muille seuroille, mutta vaikea on nähdä, että tuolla materiaalilla edes taisteltaisiin sääliplayoff-paikasta. Holtari on kuitenkin semmoinen nimi, että Jukurien tulevaisuuden voi nähdä jopa valoisana, identiteetti pitäisi vain löytää, näin ulkopuolisen silmään sitä ei ole nähtävissä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kysymysmerkkinä on joukkueen avainpelaajien korkea ikä (alkaako jalka pikkuhiljaa painamaan pelaajilla Jokinen, Pesonen, Pyörälä?)
Sen verran tähän niin CHL-pelien perusteella voi ainakin sanoa että Pyörälä kyllä kestää vauhdissa mukana. Pesonen on myös ollut ihan ok, mutta Jokisen liike on toistaiseksi näyttänyt kyllä melko karmealta. Toki tämä on varmasti ainakin osittain seurausta siitä että viime kevät meni pipariksi sen vuoksi että miehellä oli jalassa murtuma ja lisäksi selässä välilevyn pullistuma. Tämä siis on varmasti sitten heijastunut kesäharjoitteluun ja voihan se olla että nyt on vaan pakko pelata että saadaan rytmistä kiinni.

Niin oudolta kuin kuulostaakin niin veteraaniosaston epävarmin kortti on Jokinen. Eli sinänsä siinä mielessä pullat on aika hyvin uunissa koska Pesonen ja Pyörälä on kyllä näyttäneet että yhä kulkee hyvin. Pesosen uskon tekevän varmasti sen 20 maalia vaikka unissaan, sen verran hyvin mies haistaa nuo maalipaikat. Pyörälä sitten tekee mikapyörälämäiset 35-40 tehopistettä ja siinä sivussa hoitaa myös about kaiken muun.
 

senilix

Jäsen
Pari ihmetyksen kohdetta löytyy tästä ketjusta ja veikkausketjusta. Toinen niistä on JYP, jonka kauneutta en itse VIELÄ ole tunnistanut. Pojasta polvi paranee tulee olemaan kauden teema ja JYPin pelaajisto ei taida olla tämän tarinan poika.

Ja toinen on sitten tuo Lukko. Vähän kuulostaa hurjalta, että raumalaisia povataan jopa kolmen neljän kärkeen useammissakin veikkauksissa. Hemmetin kova hyökkäyshän Raumalla on, mutta mitä tasoa tuo pakisto on jos Reunanen ja Heinola jäävät rapakon taakse? Itse veikkaan, että Tarmo jää ja Ville pelaa tulevan kauden Raumalla. Jos molemmat jää pois, niin pakisto näyttää tältä:

Sevänen-Press
Klok-Kukkonen
Nemecek-Kenttämaa
Palojärvi

Kuvailkaapas joku vähän paremmin pelaajat tunteva tuota pakistoa... Omaan silmään se ei kyllä näytä sellaiselta, jolla tavoiteltaisiin 3-4 sijoja runkosarjassa.
Laitinen uuttuu kokoonpanostasi
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensimmäisenä, todella hyvä kiteytys mielestäni Walkinilta. Kiitokset siitä. Pari juttua nostan esiin KooKoosta.
Rautanen, Manninen, Bonsaksen ja Pelli muodostavat ihan kohtalaisen alakerran
Boldaus oma. Mitenkähän ihmeessä Pelli kuuluu tuohon listaan? Pisteet kylläkin hyviä, mutta kaikki muu tekeminen kentällä on, no vähän niin ja näin. Ihmettelen kylläkin, että miten on tuollaisen määrän saanut pisteitä ikipäivänä, kun kaikki vedot jäävät ensimmäiseen pelaajaan tai sitten paukkuvat pleksit. Ja kuitenkin on suhteellisen hanakasti laukomassa viivasta. Omassa päässä sitten pelaaminen on pelottavaa katseltavaa vähän väliä.

Toisessa olet kyllä todellakin oikeassa. Eli siis:
Strömberg on pelaaja, jolla periaatteessa on kaikki avut tehdä hyvää tulosta, mutta onnistumista ei voi kovinkaan varmana pitää.
Strömberg on siis pelaaja, jota pidin ihan umpilaiturina meille tullessa ja keskelle istutettaessa. Lopulta pistetili jäi lopulta vain kolme pistettä vajaaksi omasta ennätyksestä ja aloituksissa oli (nyt tulee muistista, enkä jaksa tarkistaa) joukkueen paras lopulta. Ainakin jossain kohtaa. Tosin se ei paljon vaatinut viime kauden KooKoossa. Ja sama vaikuttaa jatkuvan myös alkavalla kaudella. Viime kauden 23 pistettä 41 otteluun nostattaa omia toiveitani Strömbergin suhteen. Ehkä sieltä nyt tulee joku 20 peliä tehoin 1+3 ja kengän kuva takalistoon. Toivottavasti ei. Eli siis siinä olet oikeassa, että Strömbergin onnistumisesta ei ole mitään takeita.
 

One-timer

Jäsen
Joukkueesta tuntuu muutenkin nuoret pelaajat puuttuvan lähes kokonaan
Onhan tuolla nyt nuoria Oden, Seppälä, Bucek, Salmela, Jaakola(en kyllä usko,että montaa peliä pelaa tällä kaudella ainakaan), Tamminen ja Korhonen. Pelli Berger ja Gallo 96 syntyneitä, Rautanen 97. Näiden lisäksi A-junnuista ainakin Karri Kapanen voisi mahdollisesti saada peli aikaa liigassa vielä noiden lisäksi. Vaikkei ehkä pisteitä voi odottaa hirveän monelta, mutta kyllähän noita nuoria löytyy kuitenkin jonkun verran
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jaakola(en kyllä usko,että montaa peliä pelaa tällä kaudella ainakaan)
Jaakola ei saanut jatkosopimusta, vaan lähti RoKiin pelaamaan Mestistä. Siis Konsta. Ossi-Petteri sen sijaan on vuonna 2002 syntynyt. Ja siis eivät ole sukua keskenään.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En sitten jaksanut kirjoitella mitään ennakkokatsausta, joten laitetaan tänne omat arviot voimasuhteista:

A Kärpät
A Tappara
A HIFK
_____________
B Ilves
B Lukko
B- JYP
____________
C+ HPK
C Pelicans
C TPS
____________
D+ Sport
D KalPa
D Ässät
D Saipa
D KooKoo
D- Jukurit

Yleistä:

Toisin kuin monilla aikaisemmilla kausilla, nyt ei ole selkeää ennakkosuosikkia Liigan kärkeen. Kärkikolmikko erottuu kuitenkin muista: Kärpät, Tappara ja HIFK ovat materiaalin puolesta hyvin lähellä toisiaan. Mikäli mestari löytyy tämän kolmikon ulkopuolelta, sen voi ainakin allekirjoittaneen mielestä noteerata yllätyksenä.

Kärkitrion takana on kuitenkin tasaista. En lähde kiistelemään, mikäli jonkun mielestä sijat 4-10 tulisi luokitella aivan toisin. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että ryhmän B joukkueet ovat todennäköisimpiä haastajia, kun taistellaan Kanada-maljasta. Suorat pudotuspelipaikat ovat varmasti tiukan taistelun kohteena, joten olisi suoranainen ihme, mikäli voimasuhdeluvut eivät hieman eläisi kauden mittaan.

Ryhmän C joukkueet ovat potentiaalisia pudotuspelijoukkueita, mutta niitä riivaavat heikkoudet jollakin yksittäisellä osa-alueella. Pelicansin kohdalla on selvää, että puolustus muodostaa merkittävän kysymysmerkin menestyshaaveille. Sama ongelma riivaa vaasalaisia, joilla on erittäin iskukykyinen hyökkäys mutta heikko pakisto. HPK:n voisi periaatteessa arvioida top-6-joukkueeksi, mutta itse uskon, että mestaruuskrapulan ja muutamien menetysten (etupäässä Larmi) vaikutus tulee olemaan liian suuri. Pitkin viime kautta arvioin Kerhon olevan vain niukasti kuuden joukossa, enkä näe, että arviota pitäisi radikaalisti muuttaa satumaisten pudotuspelien takia. Runkosarja on hikinen taival, jonka aikana materiaalin laajuus ja tekemisen taso punnitaan. Saa nähdä, pystyykö Pennanen jatkamaan hyvää draivia.

D-kategoria edustaa arvioissani joukkueita, joiden lähtökohtainen tavoite on yltää sääliplayoffseihin. Sport on tässä selkeästi potentiaalisin joukkue, mutta puolustus oli hirveää katseltavaa viime kaudella eikä merkittäviä parannuksia ole tehty. Sport on kuitenkin kategorian kovin joukkue, joka saattaa kolkutella hyvällä tuurilla jopa paikkaa kuuden sakkiin.

Joukkueanalyysit:

1. Kärpät

Puljun myötä ykkössuosikki runkosarjan voittajaksi. Mamban dynamo pauhaa tasaisemmin kuin kilpailijoilla. Menestymisen kulttuuri ja organisaation resurssit mahdollistavat heikkouksien paikkaamisen. Puolustus on heikentynyt aavistuksen, mutta on edelleen Liigan kärkeä. Maalivahtiosasto saattaa olla ratkaiseva palanen: onnistuuko Rybar? Hyökkäyksessä on myös aikamoista pappaenergiaa, kun sekä Jokinen, Pesonen että Pyörälä aloittavat ties monnenko kauden Oulussa. Pieniä kysymysmerkkejä on ilmassa sen suhteen, onko joukkue rakenteellisesti tasapainossa. Aiemmilla kausilla veteraanit ovat olleet lähinnä mausteena mukana, nyt he miehittävät tärkeimpiä ruutuja.

2. Tappara

Ei ole mielestäni heikentynyt viime kaudesta ollenkaan. Hyökkäys on täyttä priimaa, eikä puolustuskaan juuri häviä kilpailijoille.Morley on huippuhankinta ykkösketjuun ja saattaa taistella pistepörssin voitosta. Bertrand pussittaa takuuvarmasti vähintään 20-25 häkkiä. Maalivahtiosasto on hivenen kysymysmerkki, koska Heljanko ei aivan vakuuttanut viime kaudella. Rautakorven diesel saattaa syttyä hitaasti, mutta kauden edetessä Tappara kipuaa kärkikahinoihin. Todennäköinen finaalijoukkue (kaatanee Lukon välierissä).

3. HIFK

Helsingissä on taas tiukka nippu tähtiä, mutta miten on valmennuksen laita? Viime kaudella joukkuepeli ei skulannut (höhöö), vaikka ruorissa oli kokenut Selin. Loppukaudesta vaihto Pikkaraiseen tuotti välieräpaikan, minkä vuoksi valmennuksella on nyt työrauha. Hyökkäyksessä katseet kohdistuvat kärkihankintoihin (Turunen, Paajanen, Saarinen), joilta voi aiempien starojen (Kangasniemi, Lyytinen) ohella odottaa aikamoista karusellia. Maalivahtipeliä on kohenneltu viime kaudesta, kun SaiPasta naarattiin Tuohimaa. Anton Lundell saattaa lyödä läpi kunnolla, mikä tarkoittaa runsaasti pisteitä ja hyvää kahden suunnan lätkää.

En löydä pelaajamateriaalista heikkouksia. Odotan, että HIFK pelaa voitokkaasti etenkin kotona, mutta joukkueen hioutumisen suhteen on kysymyksiä ilmassa. Uskonkin petolauman jäävän vasta kolmanneksi. Kaikki kotiedusta heikommat sijoitukset ovat kuitenkin tällä materiaalilla pettymyksiä.

4. Lukko

Sijoitan oman joukkueeni aika korkealle, mutta en mielestäni perusteetta. Viime kaudella Virran pelisysteemi alkoi vihdoinkin potkia, minkä vuoksi Lukko pelasi suurimman osan kaudesta top-4 -kiekkoa. Harmi kyllä, paletti oli syksyllä pahasti sekaisin, ja samaan katastrofikiekkoon palattiin aivan runkosarjan loppumetreillä. Pelillisesti olin kuitenkin vakuuttunut suurimman osan ajasta. Nyt hyökkäyskalustoa on vahvistettu täsmähankinnoilla (Westerholmit + Elo), ja samalla on näytetty ovea vanhoille luudille (Keränen, DeFazio, Ilomäki), joiden panos joukkueen eteen ei aina tyydyttänyt. Puolustus on lähtökohtaisesti kohtuullisen kova, mikäli Reunanen ja Heinola palaavat. Jos näin ei käy, Lukolla saattaa olla tekemistä kuuden joukkoon pääsemisen suhteen.

5. Ilves

Kiven joukkuetta on suitsutettu pitkin kesää ja alkusyksyä, eikä syyttä. Koossa on Liigan mielenkiintoisin joukkue. Viime kaudella Ilves pelasi vauhdikasta ja aktiivista kiekkoa, enkä usko, että tähän tulee muutosta. Maalivahtipeli on ennakkoon Liigan parasta. Puolustukseen on tehty muutama loistohankinta (Maalahti, Elorinne, Peltola), joten se kestää jo vertailun muihin top-6 -jengeihin. Hyökkäys on pitkälti sama kuin viime kaudella, mutta nyt mukana on useita potentiaalisia läpimurtopelaajia (Macelli, Saarela, Vainionpää, Päkkilä). Ongelmia saattaa tuota kärkipelaajien laatu, mutta Arttu Ruotsalainen saattaa palata paikkaamaan sitä osastoa.

Kaiken kaikkiaan monipuolinen joukkue, jonka pelaajat ovat menossa urallaan eteenpäin. Tässä piilee kuitenkin myös Ilveksen suurin heikkous: löytyykö nuoresta ryhmästä johtajuutta? Kiven harteille on nyt ladattu lähes messiaaninen aura, vaikka Ilves ei ole aiemmillakaan kausilla yltänyt edes kuuden sakkiin. Kausi on pitkä ja kivinen (hehee), joten jokainen joukkue kaipaa myös johtavia luottopelaajia. Ilveksellä tämä osasto on suhteellisen kapea. Ennakkoon silti playoff-joukkue.

6. JYP

Tämä on ehkä ristiriitaisin valintani. JYPin papat olivat pahasti kohmeessa viime kaudella, ja lopulta Merikivi saikin lähteä visioineen muualle. En usko nopeisiin kurssin muutoksiin, mutta näen tässä joukkueessa kuitenkin hyödyntämätöntä potentiaalia. Immonen on edelleen helvetin hyvä niin aloituksissa, pelin johtamisessa kuin ylivoimallakin. Tuppurainen on hidastunut, mutta osaa yhä pisteiden teon. Laurikainen on mielestäni top-3 -maalivahti, ehkä jopa Liigan paras. Tähän kun lisätään ripaus kokemusta (Hytönen, Louhivaara, Mäenpää) ja nuorta talenttia (Honka, Vainio), koossa on iskukykyinen ryhmä. Kyse onkin nyt siitä, saako uusi valmentaja Tirkkonen ulosmitattua kaiken sen, mitä ennen viime kautta povattiin välieräjoukkueeksi.

Alkuun sapluuna saattaa olla hukassa, mutta uskon kokeneen ryhmän parantavan kauden loppua kohden. Viime kaudella JYP hävisi otteluja yhdellä maalilla; jos nuo tasaiset matsit saadaan käännettyä, Jyväskylässä pelataan ensi keväänä pudotuspelejä.

7. HPK

Hämeenlinnalaisilla on lähtökohtaisesti paras valmennustiimi takanaan. Viime kauden ihmettä ei siedä vähätellä. Näen kuitenkin, että tämänkautinen joukkue on materiaaliltaan heikompi. Larmi on korvattu Voutilaisella, mikä on selkeä heikennys. Poissa ovat myös Turunen, Leino, Paajanen, Almari sekä Lindgren. Korvaajiksi on hankittu laatua SaiPasta (Kunyk) ja TPS:stä (Eronen), mutta tulijat eivät ole läheskään lähtijöiden veroisia. Kerholla on kuitenkin hyviä nuoria pelaajia (Innala, Puustinen) ja vähän kokeneempia luottoratsuja (Friman, Nikkilä, Cornet, Lucenius), joten oikealla valmennuksella hämeenlinnalaisten pitäisi taistella suorasta pudotuspelipaikasta viime vuoden tapaan.

8. Pelicans

Moni saattaa rankata lahtelaiset ylemmäs ja ihan perustellustikin. Itse näen, että viime vuoden lento ei enää jatku. Puolustuksesta on kärki (Kousa, Kaski) kadonnut, eivätkä korvaajat ole riittäviä. Pakisto on ennakkoon arvioituna niin heikko, että se saattaa heikentää koko viisikon pelaamista. Hyökkäyksessä on edelleen paljon laatua (Björninen, Aaltonen, Ylönen), mutta leveys on pieni kysymysmerkki. Löytyykö täksi kaudeksi roimasti tasonnostajia? Maalivahtipeli on pistetty kerralla kuntoon (Karhunen), joten sen suhteen ei ongelmia pitäisi olla. Veikkaan, että Pelican kamppailee kovasti kuutospaikasta mutta jää lopulta sääleihin.

9. TPS

Huono aura ympäröi Turkua jo ihan ilman Monsterimonnin Hummpub-sekoilujakin. Kaskinen on epäsuosittu eikä vaikuta tuloksellisesti pätevältä tyypiltä johtamaan menestyspaineiden riivaamaa Palloseuraa. Hyökkäyksen kapellimestari Filppula jatkaa Turussa, mutta nyt hänellä on vähemmän tulitukea kuin viime kaudella. Sairasteluista kärsinyt Korpikoski sekä Zach Budisch ovat avainrooleissa. Puolustukseen on haettu ruotsalaisväriä Windlertin ja Larssonin muodossa. Heiltä edellytetään onnistumisia, mikäli joukkue aikoo mennä pitkälle.

Näen Tepsin materiaalin aika kapeana, ja kun ottaa huomioon valmennukselliset ongelmat, on TPS yksi potentiaalisimmista floppiseuroista. Tämä sanottua, on mahdollista, että TPS myös yllättää positiivisesti. Kaikki riippuu nyt siitä, saako Kaskinen laitettua suojattinsa ruotuun, vai meneekö kaikki paukut auktoriteetin vahvistamiseen.

10. Sport

Vaasalaiset olisi mukava sijoittaa korkeammalle, mutta puolustusta katsellessa realismi painaa päälle. Viime kaudella eniten maaleja (205) päästänyt joukkue ei ole pakiston osalta mainittavista kohentunut. Seigo on aika takuuvarma hankinta muttei mikään ihmemies. Paljon on myös Nevalaisen ja Viljasen harteilla, ehkä liikaakin. Hyökkäys on edelleen iskukykyinen: Kallela, Kala-Antti ja Talaja painoivat jo viime kaudella häkkejä, joten miksei sama jatkuisi kun vauhtiin on päästy. Taustalla kärkkyvät myös Ainali, DeSousa ja Erkinjuntti. Vidgren oli hyvä haku Lukosta ja tulee yllättämään monet positiivisessa mielessä. Asplund on takuuvarma veteraani, joka luutii molempiin suuntiin. Oikeastaan tämä hyökkäys on ennakkoon helvetin kova. Sportin kohdalla kysymys on kuitenkin siitä, onko kahden suunnan peli balanssissa. Mikäli viime kauden hurlumhei jatkuu, vaasalaiset joutuvat tyytymään sääliplayoff-paikkaan.

11. KalPa

Kuopiolaistunut joukkue aloittaa ensimmäisen kautensa Miettisen alaisuudessa. Muutamia kärkipelaajia on häipynyt, mutta tilalle on tullut ihan kohtuullisia kaappauksia (Keränen, Järvinen, Pitkänen). Moni luottomies (Kantola, Jokinen, Lappalainen) myös jatkaa. Puolustus on ohut ja epävarma. Paljon onkin tähtivahti Kilpeläisen harteilla. Uskon Kilpeläisen olevan edelleen Liiga-tasolle huippuvahti, mutta kaikkea hänkään ei voi pelastaa. Kuopiolaiset saattavat jumittua "rebuild"-vaiheeseen ja hiihdellä runkosarjan läpi ilman mainittavaa menestystä. Tavoite on varmasti asetettu sääliplayoffseihin, jonne pääseminen ei ole mahdoton savotta.

12. Ässät

Täytyy myöntää, että en tiedä porilaisten tämän kauden joukkueesta ihan hirveästi. Viime kauden katastrofin jälkeen valmennukseen on hankittu kokenut Selin, joka lähtee nyt luotsaamaan altavastaajajoukkuetta. Hyökkäyksessä Spinkin veljeksiltä odotetaan paljon. Potentiaalisia läpimurtopelaajiakin löytyy (Killinen, Kivenmäki), mutta riittääkö leveys? Lähteenmäen ja Tiivolan tehtäväksi jää tukea nuorten hyökkääjien kokonaisvaltaista pelaamista. Pakistossa luuttuaa tuttuja nimitä (Marttinen, Taimi), mutta puolustuksen syvyydestä ei ole oikein takuita. Avainpelaajien loukkaantumisiin ei ole juuri varaa. Maalivahtiosaston on mielestäni ennakkoon kunnossa: Daniil Tarasov on lupaava veskari, eikä Aittokalliokaan ole hassumpi kakkonen. Kilpailuakin saattaa syntyä, jos Tarasovilla ei jostain syystä koppi tartu.

Ässät ei ole missään nimessä umpisurkea joukkue, mutta viime kauden jäljiltä pitää aika paljon tapahtua, että porilaiset yltäisivät playoffseihin. Tavoitteena lienee eheä kausi ja ehkä sääliplayoffsit.

13. SaiPa

Lappeenrannassa ovat kylmät tuulet puhaltaneet viime aikoina. Lehterän johdolla peli oli ajoittain aika hirveää katseltavaa, vaikka tuloksellisesti SaiPa roikkui keskikastissa koko viime kauden. Nyt materiaali on merkittävästi heikentynyt. Maalilla aloittaa lupaavia otteita väläytellyt Westerholm, jolla on hyvänä kirittäjänä Kaarlehto. Kummallakaan ei ole vielä vahvoja näyttöjä Liiga-tason ykkösvahdin roolista.

Seurajohto on pistänyt hyökkäyksen osalta kaikki munat samaan koriin, kun sekä Zaborsky että Ramstedt suuntaavat kaakkoon. Pisteitä on varmasti luvassa, mutta riittääkö tällainen nimekäs tandem korjaamaan hyökkäyksen muut vajaavuudet? Ramstedtin aiempi visiitti Raumalla näytti, että taitoa on vaikka muille jakaa, mutta ajoittain meno oli verkkaista. Vaikutti siltä, että Ramu ei ehkä ole se kaikista uhrautuvaisin johtaja, joka laittaa kroppaa likoon ja raastaa alivoimalla.

Puolustuksesta on lähtenyt pari kulmakiveä (Kichton, Maalahti), joten paljon on laskettu mm. Robin Salon kehityksen varaan. Aiemmin nähtiin jo, että Salo saattaa ottaa ratkaisijan roolia, mutta miten sujuu oman maalin edustan suojaaminen? Puolustuksessa ei ole liikaa kärkiosaamista. Etenkin Riikola ja Kojo saattavat olla aikamoisia pujottelukeppejä kärkijoukkueille.

14. KooKoo

Nuorten maajoukkueessa menestynyt Jussi Ahokas aloittaa ensimmäisen kauden Kouvolassa. Pelaajamateriaali on heikko mutta kapea. Strömvallin kaltaisia timantteja täytyy hioutua Ahokkaan opeissa, mikäli joukkue mielii menestyä. Hakulinen breikkasi viime kaudella ja on kärkihyökkääjä yhdessä Haatajan kanssa. Pakistossa katseet kääntyvät Matthew Caitoon, jonka on onnistuttava molempiin suuntiin. Jos jokin osa-alue on KooKoolla kunnossa, se on ehdottomasti maalivahtipeli. Haukeland pelasi erinomaisen kauden Turussa ja on vedenkestävä ykkösvahti tähän liigaan. Puolustusta katsellessa herää kuitenkin kysymys, onko norjalaisen varaan laskettu liiaksikin.

Kympin sakkiin pääseminen on tälle joukkueelle työn ja tuskan takana, muttei kuitenkaan mahdottomuus. Nuorta Joonas Odenia kannattaa seurata, sillä hän väläytteli jo viime keväänä.

15. Jukurit

Harmittaa vähän sijoittaa mikkeliläiset pahnanpohjimmaisiksi, mutta materiaalin perusteella näin nyt vain on. Etenkin puolustus vaikuttaa aikamoiselta reikäjuustolta, joten Rajaniemellä tulee maalin suulla hikinen kausi. Juhana Aho ei ole oikein vakuuttanut ja jäänee luukkuvahdiksi. Hyökkäys ei ole oikeastaan mahdottoman huono, sillä Partanen on edelleen erinomainen maaliruisku, ja hänen rinnallaan on laatua Pereskokovin muodossa. Piitulainen ja Roine edustavat kokeneempaa kaartia, jolta odotetaan tasaista pistetahtia ja kahden suunnan peliä. Ulkomaalaishankinnat Weigel ja Sarault saattavat olla hyviä täsmähakuja.

Odotan, että Jukurit on ns. "mainettaan parempi" ja tulee raastamaan puolustavalla pelitavallaan monien joukkueiden hermoja. Jos kaikki menee nappiin, joukkue saattaa taistella kymppisijasta, mutta uskon mikkeliläisten ennen pitkää vajoavan kohti häntäpäätä.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
8. Pelicans

Moni saattaa rankata lahtelaiset ylemmäs ja ihan perustellustikin. Itse näen, että viime vuoden lento ei enää jatku. Puolustuksesta on kärki (Kousa, Kaski) kadonnut, eivätkä korvaajat ole riittäviä. Pakisto on ennakkoon arvioituna niin heikko, että se saattaa heikentää koko viisikon pelaamista. Hyökkäyksessä on edelleen paljon laatua (Björninen, Aaltonen, Ylönen), mutta leveys on pieni kysymysmerkki. Löytyykö täksi kaudeksi roimasti tasonnostajia? Maalivahtipeli on pistetty kerralla kuntoon (Karhunen), joten sen suhteen ei ongelmia pitäisi olla. Veikkaan, että Pelican kamppailee kovasti kuutospaikasta mutta jää lopulta sääleihin.

Pienin kysymysmerkki kenenkään liigajoukkueen missään osa-alueessa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pienin kysymysmerkki kenenkään liigajoukkueen missään osa-alueessa.
Joo ihan oikeassa olet tässä. Katsastin tarkemmin tuota osastoa ja onhan siellä sellaista keskitason Liiga-jyrää melkoisesti. Toisaalta lähteneissä (Zohorna, Siikonen, Saarinen, Kivelä) oli kovia seppiä. Potentiaalia hyökkäyksestä löytyy ihan kivasti; katsotaan realisoituuko se täksi(kin) kaudeksi.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo ihan oikeassa olet tässä. Katsastin tarkemmin tuota osastoa ja onhan siellä sellaista keskitason Liiga-jyrää melkoisesti. Toisaalta lähteneissä (Zohorna, Siikonen, Saarinen, Kivelä) oli kovia seppiä. Potentiaalia hyökkäyksestä löytyy ihan kivasti; katsotaan realisoituuko se täksi(kin) kaudeksi.

Zohorna ja Saarinen olivat menetyksiä. Siikonen on kyllä korvattu ja Kivelä ei yleispelaamiseltaan riittänyt. Tilalle on tullut kuitenkin niin paljon nimenomaan leveyttä ja potentiaalia, ettei Pelicans-leiristä juuri kukaan taida olla huolissaan hyökkäyksen riittävyydestä. Mielestäni hyökkäys on resursseihin nähden erinomaisesti rakennettu ja tulee neljän ketjun leveydellä tekemään kovaa tulosta ensi kaudella.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ensimmäisenä, todella hyvä kiteytys mielestäni Walkinilta. Kiitokset siitä. Pari juttua nostan esiin KooKoosta.

Boldaus oma. Mitenkähän ihmeessä Pelli kuuluu tuohon listaan? Pisteet kylläkin hyviä, mutta kaikki muu tekeminen kentällä on, no vähän niin ja näin. Ihmettelen kylläkin, että miten on tuollaisen määrän saanut pisteitä ikipäivänä, kun kaikki vedot jäävät ensimmäiseen pelaajaan tai sitten paukkuvat pleksit. Ja kuitenkin on suhteellisen hanakasti laukomassa viivasta. Omassa päässä sitten pelaaminen on pelottavaa katseltavaa vähän väliä.

Kiitokset.

Kai tässä on käynyt sitten klassiset, että aina silloin kun KooKoota on nähnyt niin Pelli on tuntunut saavan vastuuta hyvin ja tuntunut pärjäävän ihan kohtalaisesti, sitten katsoo vielä tilastot niin syntyy kuvitelma ihan hyvästä Liiga-pakista. Kun KooKoota rupesi miettimään ja sen pakistoa niin ihan ensimmäisinä niminä sieltä mieleen tuli nimenomaan Pelli ja sitten Bonsaksen.

Toivotaan Strömbergille hyvää kautta, sympaattinen pelaaja kyseessä joka on kyllä pystynyt Liigassa tekemään hyvää jälkeä myös.

Onhan tuolla nyt nuoria Oden, Seppälä, Bucek, Salmela, Jaakola(en kyllä usko,että montaa peliä pelaa tällä kaudella ainakaan), Tamminen ja Korhonen. Pelli Berger ja Gallo 96 syntyneitä, Rautanen 97. Näiden lisäksi A-junnuista ainakin Karri Kapanen voisi mahdollisesti saada peli aikaa liigassa vielä noiden lisäksi. Vaikkei ehkä pisteitä voi odottaa hirveän monelta, mutta kyllähän noita nuoria löytyy kuitenkin jonkun verran

Toki nuoria löytyy siis, mutta kuinka paljon heitä voi odottaa olevan pelaavassa kokoonpanossa? Oden, Seppälä, Bucek varmaan ovat mukana mites nuo muut? Pelli Berger ja Rautanen tietysti myös. Suhteessa moneen muuhun Liiga-joukkueeseen KooKoolla ei ole mielestäni mitenkään nuori joukkue ja puolestaan Ahokas on nimenomaan nuorien parissa tehnyt kiistatta hyvää työtä. Tämän takia tämän pointin halusin nostaa omassa tekstissäni, ei KooKoolla siis mitenkään myöskään vanha nippu ole Liigan mittapuulla jalkeilla ja jonkun toisen valmentajan kanssa ei varmaan olisi asiaa noteerannut edes tekstissäni.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Zohorna ja Saarinen olivat menetyksiä. Siikonen on kyllä korvattu ja Kivelä ei yleispelaamiseltaan riittänyt. Tilalle on tullut kuitenkin niin paljon nimenomaan leveyttä ja potentiaalia, ettei Pelicans-leiristä juuri kukaan taida olla huolissaan hyökkäyksen riittävyydestä. Mielestäni hyökkäys on resursseihin nähden erinomaisesti rakennettu ja tulee neljän ketjun leveydellä tekemään kovaa tulosta ensi kaudella.

Näin näen itsekin, joukkueen hyökkäyksestä löytyy huippuyksilöitä eri rooleihin ja leveyttä. Pelsut tulevat elämään hyökkäyksen tehoista ensi kaudella, maali- ja tapahtumarikkaita otteluita pitäisi olla luvassa. Viihdettä koko rahalla.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
SaiPan on tän kauden heittopussi. Onneks on kausikortti...

Niin ilahduttavaa kuin se onkin, että KooKoo riepottelee SaiPaa, niin ei tuosta voi tehdä vielä mitään johtopäätöksiä. Kaksi kierrosta pelattu, derbyt tasan.

KooKoolle saatte toki hävitä suurinumeroisesti aina, mutta ei tästä viikonlopusta pysty sanomaan vielä yhtään mitään. Aika jäätävän paskan kauden saa SaiPa Ramstedteineen ja Zaborskyineen pelata, jos edes Jukurit ei jää taakse. Jos noilla kahdella ukolla alkaa kulkea kuten aikoinaan IFK:ssa, niin pystyvät tuomaan SaiPalle pisteitä ihan yksinään. Pelasivat ihan maagisesti Stögön IFK:ssa, joka on lähihistorian paras ilman mestaruutta jäänyt liigajoukkue. Vaikka tottakai näiden onnistuminen on iso jos.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Onkohan Tappara vetänyt harvinaisen löysän reenikauden, kun sarja on alkanut tuloksellisesti kaiketi paremmin kuin koskaan (Korven-)Rautakorven-Tapolan aikana?

Onhan tuo hyökkäyskalusto toisaalta aivan älytön Liigaan, vaan niin pitää ollakin, jos meinaa tosissaan haastaa hallitsevan Suomen mestarin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ainakin jos mediahehkutuksen tulkitsee alkukauden menestysennusteeksi, niin tamperelaisten osalta löytysi varsin selvä kääntäen verrannollisuus.

Tappara ei saanut lähinnä muuta kuin epäilyä ja kritiikkiä kaiken Ilves-hehkutuksen keskellä ja siellä on näköjään Kirvesrinnat sarjataulukon kärjessä ja Tupsukorvat viimeisenä.

Käärmemäisempi ameeba näyttää ihan hyvältä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
sarja on alkanut tuloksellisesti kaiketi paremmin kuin koskaan (Korven-)Rautakorven-Tapolan aikana?

Paha tuosta sanoa, mutta 2016-17 homma toimi alusta loppuun aika hyvin ja joulukuussa tippuivat paskat rattailta.

Ihan hyvin, kun Liigan virallinen ahdistusjoukkue sysäsi ensin raikkaan Ilveksen tappiokierteeseen ja latoi perään viisi maalia kohu-Tarasovin selän taakse. Taulukon kärjessä tasapistein ovat yllättävästi Kärpät ja Tappara. Kärpät repäissee loka- tai joulukuussa 10-15 pisteen kaulan ja niissä asemissa körötellään runkosarja loppuun.

Mutta Tapparalla menee näin kolmen pelin otannalla varsin hyvin Liigan voimasuhteissa: tmk. 4,67 ja Garteigin pmk. 0,00. Pistepörssissä viisi pelaajaa kymmenen joukossa, mutta nehän menevät Ojasen lanseeraamilla kakkossyötöillä™.
 
Onhan tuo hyökkäyskalusto toisaalta aivan älytön Liigaan, vaan niin pitää ollakin, jos meinaa tosissaan haastaa hallitsevan Suomen mestarin.

Ei tässä nyt sentään tuollaisesta uskalla edes haaveilla, kun on toistaiseksi kohdattu noita vähän heikompia suorittajia.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Pelsu on aika kova joukkue. Pelasivat Lukkoa vastaan hyvin. Molemmat tykkää myllyttää pitkiä hyökkäyksiä ja omaavat virtuooseja (Aaltonen, Lahtinen, Press, Sopanen, Danforth). Eilen olisi voitu enemmänkin maaleja latoa, mutta molemmissa maaleissa oli muurit vastassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös