Vanha tuotanto ei ole aivan yhtä rauhallista kuin Damnation. Oma suosikkini on Blackwater Park, jossa on paljon enemmän särmää. Delivarence sijoittuu ehkä johonkin näiden kahden välimaastoon. Suosittelen lämpimästi tutustumista vanhempaan materiaaliin, loistavaa tavaraa alusta alkaen.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Sarjapisteet tasan: TUTO ja Hokki voittivat toinen toisensa peräkkäisissä peleissäLue lisää »
-
Kasper Kulonummi pelaa läpimurtokautta ja voittaa kamppailuja kovalla prosentillaLue lisää »
-
MTV: Miroslav Svobodan loukkaantuminen uhkaa ykkösmaalivahdin koko loppukauttaLue lisää »
-
Taponen nollasi Sportin Liigan juhlapelissäLue lisää »
-
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voittiLue lisää »
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an alternative browser.
You should upgrade or use an alternative browser.
Levyarvosteluketju
- Viestiketjun aloittaja Arnold
- Alkaa
- 27 720
- 151
Lisää vaihtoehtoja
Ketjuun kirjoittaneetLipstick Traces, a Secret History of Manic Street Preachers
Viimesyksyinen Forever Delayed esitteli Manic Street Preachersin turvallisemman puolen, tämä kokoelma kurkistaa tuntemattomammalle, ellei peräti pimeälle puolelle. Tämä tupla-cd pitää sisällään 20 bändin omaa sävellystä ja 15 coverversiota. Ainakin on ollut varaa mistä valita, sillä Nicky Wire on laskenut, että Manicsit ovat tehneet 98 b-puolta ja muuta ei-albumiraitaa. Omissa laskutoimituksissani pääsin muistaakseni hieman pienempään lukuun, tiedä sitten onko tuossa mukana jotain live-versioita tai kenties julkaisemattomia biisejä.
Ainoa kokonaan ennenkuulematon biisi on Judge Yr'self, joka oli viimeinen biisi, jonka bändi levytti nelimiehisenä. Kappaleen oli tarkoitus päätyä Judge Dredd-leffan soundtrackille, mutta homma meni jäihin, kun Richey James katosi pian levytyksen jälkeen. Nyt tuo ihan kelvollinen vedätys on sitten päässyt ihmisten ilmoille. Toinen biisi, mitä markkinoitiin ennen julkaisemattomana, eli 4 Ever Delayed, on kyllä julkaistu jo aiemminkin, tosin vain Japanissa ja Saksassa. Silloin sen nimi oli peräti kirjoitettu kunnolla, eikä tuolla typerällä teinityylillä. Haluaisinpa tietää, kenen kuningasidea on ollut muuttaa kirjoitusasu noin vajaamieliseksi.
Ykköslevy potkaistaan käyntiin loistavalla Prologue To Historylla, joka kuuluu sarjaan A-puoltaan paremmat biisit. Se ei ole ihan pieni saavutus, sillä kyseisen sinkun paraatipuoli on bändin suurin hitti If You Tolerate This Your Children Will Be Next. Valtaosa levyn biiseistä on ihan parasta a-luokkaa, mainitaan nyt erikseen vaikkapa Sorrow 16, Socialist Serenade, Mr Carbohydrate, Sepia ja Democracy Coma. Muutamia turhiakin raitoja on eksynyt sekaan, kuten tylsä yökerhohymistely Horses Under Starlight ja Spectators Of Suicide. Jälkimmäinen on kyllä ihan hyvä biisi, mutta kun toinen versio siitä on julkaistu Generation Terroristsilla, se tuntuu jokseenkin turhalta tilansyöjältä. Motorcycle Emptinessin takapuoli Bored Out Of My Mind on myös lähinnä nimensä veroinen biisi.
Itse olisin kaivannut mukaan mm. sellaisia helmiä kuin Starlover, Hibernation, Us Against You, Black Garden, Masking Tape ja Fear Of Motion, nyt muutamia mainitakseni. Ykköslevy olisi siis voinut olla huomattavasti parempikin, mutta onhan nämä ainakin jossain määrin makuasioita...
Kakkoslevy sisältää 15 cover-versiota ja niiden alkuperäisartistit vaihtelevat Burt Bacharadista Guns N' Rosesiin ja Whamista Nirvanaan... Vaihtelua siis riittää. Aiemmin julkaisemattomia biisejä on mukana kaksi, Nirvana-cover Been A Son ja Wham-cover Last Christmas. Kumpikin niistä on tosin kiertänyt jo vuosikaudet netissä täsmälleen samoina, radiota varten nauhoitettuina versioina. Camper Van Beethoven-cover Take The Skinheads Bowling on eri versio kuin Australia-sinkulla oleva, mutta kansilehti ei kerro, onko se kokonaan uusi versio vai pelkästään eri otto samoista sessioista. Bright Eyes on sikäli mielenkiintoinen, ettei sitä olla aiemmin julkaistu CD:llä. Tosin masterointi on tainnut unohtua, sillä se kuulostaa suoraan sanottuna kamalalta. Kuulostaa siltä, että nupit on väännetty kaakkoon ja laitettu cd-soitin polttamaan... Itse asiassa se versio, jonka olen itse metkuillut tietokoneen avulla CD:lle, kuulostaa saundeiltaan paremmalta...
Cover-levyn parhaita paloja ovat esim. We Are All Bourgeois Now, tuo McCarthyn biisi, joka alunperin piilotettiin Know Your Enemy-albumin piiloraidaksi ja muhkeasaundinen Rollari-cover Out Of Time. Tällä kakkoslevyllä ei ole kestoa kuin hieman yli 40 minuuttia, joten bändin loputkin cover-versiot, joita on noin 5 kpl, olisivat mahtuneet hyvin mukaan.
Sapiskaa voi antaa myös karusta kansilehdestä, josta ei löydy sitten mitään informaatiota pakollisten säveltäjätietojen ja julkaisuvuosien lisäksi. Julkaisuvuosissa on joitain kummallisuuksiakin, kuten Raindrops Keep Falling On My Headin 2001, vaikka mielestäni kyseessä on täsmälleen sama versio kuin vuonna 1995 ilmestyneellä Help-hyväntekeväisyysalbumilla.
Erinomainen paketti, mutta se VOISI olla paljon parempikin. Pikku puutteiden takia:
***½
Viimesyksyinen Forever Delayed esitteli Manic Street Preachersin turvallisemman puolen, tämä kokoelma kurkistaa tuntemattomammalle, ellei peräti pimeälle puolelle. Tämä tupla-cd pitää sisällään 20 bändin omaa sävellystä ja 15 coverversiota. Ainakin on ollut varaa mistä valita, sillä Nicky Wire on laskenut, että Manicsit ovat tehneet 98 b-puolta ja muuta ei-albumiraitaa. Omissa laskutoimituksissani pääsin muistaakseni hieman pienempään lukuun, tiedä sitten onko tuossa mukana jotain live-versioita tai kenties julkaisemattomia biisejä.
Ainoa kokonaan ennenkuulematon biisi on Judge Yr'self, joka oli viimeinen biisi, jonka bändi levytti nelimiehisenä. Kappaleen oli tarkoitus päätyä Judge Dredd-leffan soundtrackille, mutta homma meni jäihin, kun Richey James katosi pian levytyksen jälkeen. Nyt tuo ihan kelvollinen vedätys on sitten päässyt ihmisten ilmoille. Toinen biisi, mitä markkinoitiin ennen julkaisemattomana, eli 4 Ever Delayed, on kyllä julkaistu jo aiemminkin, tosin vain Japanissa ja Saksassa. Silloin sen nimi oli peräti kirjoitettu kunnolla, eikä tuolla typerällä teinityylillä. Haluaisinpa tietää, kenen kuningasidea on ollut muuttaa kirjoitusasu noin vajaamieliseksi.
Ykköslevy potkaistaan käyntiin loistavalla Prologue To Historylla, joka kuuluu sarjaan A-puoltaan paremmat biisit. Se ei ole ihan pieni saavutus, sillä kyseisen sinkun paraatipuoli on bändin suurin hitti If You Tolerate This Your Children Will Be Next. Valtaosa levyn biiseistä on ihan parasta a-luokkaa, mainitaan nyt erikseen vaikkapa Sorrow 16, Socialist Serenade, Mr Carbohydrate, Sepia ja Democracy Coma. Muutamia turhiakin raitoja on eksynyt sekaan, kuten tylsä yökerhohymistely Horses Under Starlight ja Spectators Of Suicide. Jälkimmäinen on kyllä ihan hyvä biisi, mutta kun toinen versio siitä on julkaistu Generation Terroristsilla, se tuntuu jokseenkin turhalta tilansyöjältä. Motorcycle Emptinessin takapuoli Bored Out Of My Mind on myös lähinnä nimensä veroinen biisi.
Itse olisin kaivannut mukaan mm. sellaisia helmiä kuin Starlover, Hibernation, Us Against You, Black Garden, Masking Tape ja Fear Of Motion, nyt muutamia mainitakseni. Ykköslevy olisi siis voinut olla huomattavasti parempikin, mutta onhan nämä ainakin jossain määrin makuasioita...
Kakkoslevy sisältää 15 cover-versiota ja niiden alkuperäisartistit vaihtelevat Burt Bacharadista Guns N' Rosesiin ja Whamista Nirvanaan... Vaihtelua siis riittää. Aiemmin julkaisemattomia biisejä on mukana kaksi, Nirvana-cover Been A Son ja Wham-cover Last Christmas. Kumpikin niistä on tosin kiertänyt jo vuosikaudet netissä täsmälleen samoina, radiota varten nauhoitettuina versioina. Camper Van Beethoven-cover Take The Skinheads Bowling on eri versio kuin Australia-sinkulla oleva, mutta kansilehti ei kerro, onko se kokonaan uusi versio vai pelkästään eri otto samoista sessioista. Bright Eyes on sikäli mielenkiintoinen, ettei sitä olla aiemmin julkaistu CD:llä. Tosin masterointi on tainnut unohtua, sillä se kuulostaa suoraan sanottuna kamalalta. Kuulostaa siltä, että nupit on väännetty kaakkoon ja laitettu cd-soitin polttamaan... Itse asiassa se versio, jonka olen itse metkuillut tietokoneen avulla CD:lle, kuulostaa saundeiltaan paremmalta...
Cover-levyn parhaita paloja ovat esim. We Are All Bourgeois Now, tuo McCarthyn biisi, joka alunperin piilotettiin Know Your Enemy-albumin piiloraidaksi ja muhkeasaundinen Rollari-cover Out Of Time. Tällä kakkoslevyllä ei ole kestoa kuin hieman yli 40 minuuttia, joten bändin loputkin cover-versiot, joita on noin 5 kpl, olisivat mahtuneet hyvin mukaan.
Sapiskaa voi antaa myös karusta kansilehdestä, josta ei löydy sitten mitään informaatiota pakollisten säveltäjätietojen ja julkaisuvuosien lisäksi. Julkaisuvuosissa on joitain kummallisuuksiakin, kuten Raindrops Keep Falling On My Headin 2001, vaikka mielestäni kyseessä on täsmälleen sama versio kuin vuonna 1995 ilmestyneellä Help-hyväntekeväisyysalbumilla.
Erinomainen paketti, mutta se VOISI olla paljon parempikin. Pikku puutteiden takia:
***½
Tuosta Moton yllä olevasta arvostelusta täytyy olla samaa mieltä. Ja kun itseä ei voi miksikään Manics-tietäjäksi laskea hyvällä tahdollakaan, on kappaleista vain noin 1/3 ennalta tuttuja. Joten kyseinen tuplahan on kuin uusi levy :-)
Siksipä biisivalinnoista en sano juuta enkä jaata. Paljon hyviä biisejä on mukaan mahtunut - mutta myös muutama keskinkertaisuuskin. Cover-biiseistä sain tunnistettua lähes kaikki, vaan mikä mahtaa olla Velocity Girlin alkuperäinen esittäjä. Pixies?
Risut tulevat kuitenkin ulkomusiikillisista asioista. Levyhän on kerrassaan komia, mutta infoa ei ole juurikaan. Vähintä mitä pakettiin olisi pitänyt lisätä on se tieto, missä biisit on alunperin julkaistu. Ja jotkut pikku jututkin biisien synnystä tms. olisivat olleet suhteellisen pienellä vaivalla nostamassa plätän profiilia. Onkohan jollekin tullut kiire saada levy kauppoihin?
Kokonaisuutena kuitenkin kiitettävä paketti.
Samalla kun puolisoni sijoitti euronsa tuohon tuplaan, pengoin minä Anttilan alelaarista mukaani kolmella eurolla Everlastin Eat At Whitey's -levyn. Siinhän on tuo hieno Black Jesus -biisi, mutta siihen se sitten minun osaltani jääkin. Eli ei tule varmastikaan kovinkaan montaa kertaa levyä kuunneltua tuon biisin lisäksi. Plussat kuitenkin siitä, että Santana-hirvitys Turn The Lights Off on laitettu vikaksi. Ei tartte skipata.
Siksipä biisivalinnoista en sano juuta enkä jaata. Paljon hyviä biisejä on mukaan mahtunut - mutta myös muutama keskinkertaisuuskin. Cover-biiseistä sain tunnistettua lähes kaikki, vaan mikä mahtaa olla Velocity Girlin alkuperäinen esittäjä. Pixies?
Risut tulevat kuitenkin ulkomusiikillisista asioista. Levyhän on kerrassaan komia, mutta infoa ei ole juurikaan. Vähintä mitä pakettiin olisi pitänyt lisätä on se tieto, missä biisit on alunperin julkaistu. Ja jotkut pikku jututkin biisien synnystä tms. olisivat olleet suhteellisen pienellä vaivalla nostamassa plätän profiilia. Onkohan jollekin tullut kiire saada levy kauppoihin?
Kokonaisuutena kuitenkin kiitettävä paketti.
Samalla kun puolisoni sijoitti euronsa tuohon tuplaan, pengoin minä Anttilan alelaarista mukaani kolmella eurolla Everlastin Eat At Whitey's -levyn. Siinhän on tuo hieno Black Jesus -biisi, mutta siihen se sitten minun osaltani jääkin. Eli ei tule varmastikaan kovinkaan montaa kertaa levyä kuunneltua tuon biisin lisäksi. Plussat kuitenkin siitä, että Santana-hirvitys Turn The Lights Off on laitettu vikaksi. Ei tartte skipata.
Viestin lähetti Everton
Cover-biiseistä sain tunnistettua lähes kaikki, vaan mikä mahtaa olla Velocity Girlin alkuperäinen esittäjä. Pixies?
Velocity Girl on Primal Screamin tuotoksia. Muistaakseni alunperin niiden ensimmäisen tai toisen sinkun b-puoli, eli ei tosiaankaan mikään tunnettu hitti.
Viestin lähetti Everton
Risut tulevat kuitenkin ulkomusiikillisista asioista. Levyhän on kerrassaan komia, mutta infoa ei ole juurikaan. Vähintä mitä pakettiin olisi pitänyt lisätä on se tieto, missä biisit on alunperin julkaistu.
Ja kun minulla on tekemisen puutetta, voisin tietty tässä kirjoitella biisien alkuperäiset lähteet:
1. Prologue To History -> If You Tolerate This...
2. 4 Ever Delayed -> Japanilainen Forever Delayed-EP ja saksalainen Motorcycle Emptiness-uusintajulkaisu
3. Sorrow 16 -> Motown Junk (ja Slash N' Burn)
4. Judge Yr'self -> julkaisematon
5. Socialist Serenade -> You Stole The Sun...
6. Donkeys -> Roses In The Hospital
7. Comfort Comes -> Life Becoming A Landslide
8. Mr Carbohydrate -> A Design For Life
9. Dead Trees And Traffic Islands -> A Design For Life
10. Horses Under Starlight -> Kevin Carter
11. Sepia -> Kevin Carter
12. Sculpture Of Man -> Faster/PCP
13. Spectators Of Suicide -> You Love Us (Heavenly) (ja From Despair To Where)
14. Democracy Coma -> Love's Sweet Exile
15. Strip It Down (live) -> You Love Us (Heavenly)
16. Bored Out Of My Mind -> Motorcycle Emptiness
17. Just A Kid -> Ocean Spray
18. Close My Eyes-> Masses Against The Classes
19. Valley Boy -> The Everlasting
20. We Her Majesty's Prisoners -> Motown Junk (ja You Love Us (Sony))
1. We Are All Bourgeois Now -> Know Your Enemyn piiloraita
2. Rock And Roll Music -> Masses Against The Classes
3. It's So Easy -> You Love Us (Sony)
4. Take The Skinheads Bowling -> uusi versio, alunperin Australia
5. Been A Son -> julkaisematon
6. Out Of Time -> 1 Love-kokoelma
7. Raindrops Keep Falling On My Head -> Help-kokoelma
8. Bright Eyes -> A Design For Life-kasettisinkku
9. Train In Vain -> You Stole The Sun...
10. Wrote For Luck -> Roses In The Hospital
11. What's My Name -> La Tristesse Durera
12. Velocity Girl -> Australia
13. Can't Take My Eyes Off You -> Australia
14. Didn't My Lord Deliver Daniel -> Let Robeson Sing
15. Last Christmas -> julkaisematon
Viimeksi muokattu:
Mun tarvii kyllä esittää eriävä mielipide. Minäkin löysin tuon levyn 3€ hinnalla, ja yllätyin positiivisesti. Aikaisemmin en ollut kuullut varmaan muita miehen biisejä kuin What it's like -"hitin", joten ei ollut oikein mitään odotuksiakaan.Viestin lähetti Everton
Samalla kun puolisoni sijoitti euronsa tuohon tuplaan, pengoin minä Anttilan alelaarista mukaani kolmella eurolla Everlastin Eat At Whitey's -levyn. Siinhän on tuo hieno Black Jesus -biisi, mutta siihen se sitten minun osaltani jääkin. Eli ei tule varmastikaan kovinkaan montaa kertaa levyä kuunneltua tuon biisin lisäksi. Plussat kuitenkin siitä, että Santana-hirvitys Turn The Lights Off on laitettu vikaksi. Ei tartte skipata.
Mielestäni tuo Put your lights on(olihan sulla yks sana oikein. hymiö) on hyvä biisi. Muita hyviä on ainakin One, two ja Babylon feeling (Santana myös tässä mukana). Se huono puoli levyssä on, että kappaleet ovat aika samanlaisia. Poikkeuksia tähän kylläkin ovat tuo One, two ja Deadly assassins, jotka ovat lähinnä hiphoppia, mukana "starat" Kurupt ja B-Real.
Kokonaisuutena kuitenkin antaisin hyvän arvosanan, mukana pari nättiä kipaletta, ja kyllä on ainakin hintansa väärti..
Mew - 156 [single]
1. 156
Sama versio kun levyllä, erittäin hyvä kappale. Eroaa todellakin vanhasta Half The World Is Watching Me:n versiosta suhteellisen paljon, säkeistöt huomattavasti hitaammalla tempolla.. Kuitenkin toisin, kuin Moto tässä ketjussa aikaisemmin sanoi, minun mielestäni tuo c-osa sopii tähän kappaleeseen erittäin hyvin. Tätäkin versiota tullut niin paljon kuunneltua, että paha on sanoa, kumpi on parempi versioista. Kummassakin omat hyvät puolensa
2. King Christian
Taas kerran vanha biisi uusittu, tällä kertaa mielestäni tosin tämä on ehkä epäonnistunein kaikista yrityksistä. Uusitut rytmitykset säkeissä eivät toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmassa versiossa, ja kertosäkeestä on jätetty toinen ääni pois. Tässäkin toisaalta pidän uudesta "c-osa"sta... (in the water...), eikä tämä muutaman kuuntelukerran jälkeen aivan huonolta vaikuta (en ole vielä onnistunut löytämään yhtään huonoa biisiä Mewiltä), mutta vanha versio olisi kyllä ollut parempi
3. Comforting Sounds [Live]
Täysimittainen liveversio (tuskin bändi tulee lyhyttä versiota (onneksi) koskaan keikoilla esittämäänkään) tästä upeasta biisistä pelasti sinkun. Uskomatonta, että Jonas pystyy laulamaan noin puhtaasti myös keikoilla, ja vaikkei tämä biisi aivan yhtä mahtavaksi livenä tule, niin tämän version kuultua odotus seuraavaa Suomen keikkaa varten nousee jälleen..
4. 156 [Video]
Animoitu video, jonka tyyppistä en ainakaan ihan heti muista nähneeni. Mew:n musiikki syntyi alun perin kuvista ja keikoillakin visuaalisuudella on suuri merkitys taustakankaalle heijastettavien kuvien muodossa. Vaikuttavaa työtä.
Kokonaisuutena siis aika mukava ~18 minuutin pituinen sinkku, jossa mukana vielä tuo video. suosittelen Mewistä pitäville ja niille, jotka eivät vielä Mewistä pidä :)[/Video]
1. 156
Sama versio kun levyllä, erittäin hyvä kappale. Eroaa todellakin vanhasta Half The World Is Watching Me:n versiosta suhteellisen paljon, säkeistöt huomattavasti hitaammalla tempolla.. Kuitenkin toisin, kuin Moto tässä ketjussa aikaisemmin sanoi, minun mielestäni tuo c-osa sopii tähän kappaleeseen erittäin hyvin. Tätäkin versiota tullut niin paljon kuunneltua, että paha on sanoa, kumpi on parempi versioista. Kummassakin omat hyvät puolensa
2. King Christian
Taas kerran vanha biisi uusittu, tällä kertaa mielestäni tosin tämä on ehkä epäonnistunein kaikista yrityksistä. Uusitut rytmitykset säkeissä eivät toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmassa versiossa, ja kertosäkeestä on jätetty toinen ääni pois. Tässäkin toisaalta pidän uudesta "c-osa"sta... (in the water...), eikä tämä muutaman kuuntelukerran jälkeen aivan huonolta vaikuta (en ole vielä onnistunut löytämään yhtään huonoa biisiä Mewiltä), mutta vanha versio olisi kyllä ollut parempi
3. Comforting Sounds [Live]
Täysimittainen liveversio (tuskin bändi tulee lyhyttä versiota (onneksi) koskaan keikoilla esittämäänkään) tästä upeasta biisistä pelasti sinkun. Uskomatonta, että Jonas pystyy laulamaan noin puhtaasti myös keikoilla, ja vaikkei tämä biisi aivan yhtä mahtavaksi livenä tule, niin tämän version kuultua odotus seuraavaa Suomen keikkaa varten nousee jälleen..
4. 156 [Video]
Animoitu video, jonka tyyppistä en ainakaan ihan heti muista nähneeni. Mew:n musiikki syntyi alun perin kuvista ja keikoillakin visuaalisuudella on suuri merkitys taustakankaalle heijastettavien kuvien muodossa. Vaikuttavaa työtä.
Kokonaisuutena siis aika mukava ~18 minuutin pituinen sinkku, jossa mukana vielä tuo video. suosittelen Mewistä pitäville ja niille, jotka eivät vielä Mewistä pidä :)[/Video]
Viestin lähetti Manic
Mew - 156 [single]
...
Ajan myötä olen oppinut tykkäämään tuosta uudestakin 156:sta, mutta silti alkuperäinen versio on mielestäni edelleen parempi.
Uusi King Christian oli ensikuulemalla aikamoinen "shokki", mutta enää en oikein tiedä, kummasta versiosta tykkään enemmän. Olen totutellut tuohon uuteen jo yli kuukauden, kun tilasin Briteistä sen uuden Am I Wry-sinkun, jolla oli tuon lisäksi uusintaotos myös Micasta. Se ei poikkea yhtä paljoa alkuperäisestä ja on kohtuullisen onnistunut.
Nyt olen sitä mieltä, että uusista versioista eniten epäonnistunut on Her Voice Is Beyond Her Years. Tosin sitä biisiä ehdittiin pilata jo aiemmin jonkin verran, kun sinkkujulkaisua varten biisin ihan erillinen loppuosa ("In the morning... can you see me..." tjsp)nyppäistiin pois ja taisi siinä olla jotain muutakin eroa.
Mutta kaipailisin niiltä jo jotain ihan uuttakin. Laittaisivat nyt aluksi vaikka jonkun sinkun takapuolelle sen That Time On The Ledgen.
Re: Deep Purple: The Deepest Purple
Itse en omista tätä Purple kokoelmaa, mutta ihmettelen, että eikö levy sisällä Deep Purple kautta aikojen parasta biisiä Child In Timeä? Omassa biisi rankingissäni tämä biisi menee sinne ihan kärkipäähän, taistelemaan maailman parhaan biisin tittelistä. Child In Time on alusta asti niin täydellinen, että tuskin voi paljoa parempaa biisiä tehdäkään. Toinen ehdoton Purple suosikkini Perfect Starngers löytynee myös varmasti tältä kokoelmalta.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Ted the mechanic on huono biisi. Se on väkisin väännetty, tällaiseksi 90-luvun hitiksi. Täytynee todeta, että ei Purple ole ollut entisensä enää 80-luvun jälkeen. 90-luvun tuotanto on jo aika väkisin väännettyä minun mielestäni. Toki joitain poikkeuksia löytyy, kuten Any Fule Know That, joka on ihan hyvä biisi. Ajatttelin itsekin käydä hankkimassa tämän kokoelman myös omaa levyhyllyyni.
Arvatkaapa kuka lähtee marraskuussa katsomaan Deep Purplea livenä? Niin ja tulee nähtyä vielä Uriah Heepkin samassa konsertissa....
Viestin lähetti hörkkö
Näin tämän Deep Purplen kokoelmalevyn jossain alennusmyynnissä, ja pakkohan se oli ostaa 9.00 euron hintaan.
Levyltä löytyy siis Purplen 18 parasta biisiä. Ja ne kappaleet ovat todella monipuolisia.
Mikään kappale ei ole oikestaan huono, paitsi ehkä Ted the machanic...
Highway star on ehkä paras kappale, sen jälkeen seuraavat Never before, Woman from tokiyo, fireball, burn...ym.ym.
Harmi kun tällaista laatumusiikkia ei enää tehdä....=(
Arvosana 10
En jaksanut levyä enempää ruotia....
Itse en omista tätä Purple kokoelmaa, mutta ihmettelen, että eikö levy sisällä Deep Purple kautta aikojen parasta biisiä Child In Timeä? Omassa biisi rankingissäni tämä biisi menee sinne ihan kärkipäähän, taistelemaan maailman parhaan biisin tittelistä. Child In Time on alusta asti niin täydellinen, että tuskin voi paljoa parempaa biisiä tehdäkään. Toinen ehdoton Purple suosikkini Perfect Starngers löytynee myös varmasti tältä kokoelmalta.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Ted the mechanic on huono biisi. Se on väkisin väännetty, tällaiseksi 90-luvun hitiksi. Täytynee todeta, että ei Purple ole ollut entisensä enää 80-luvun jälkeen. 90-luvun tuotanto on jo aika väkisin väännettyä minun mielestäni. Toki joitain poikkeuksia löytyy, kuten Any Fule Know That, joka on ihan hyvä biisi. Ajatttelin itsekin käydä hankkimassa tämän kokoelman myös omaa levyhyllyyni.
Arvatkaapa kuka lähtee marraskuussa katsomaan Deep Purplea livenä? Niin ja tulee nähtyä vielä Uriah Heepkin samassa konsertissa....
Sledge Hammer!
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Ted on tyypillinen 90-luvun lopun Purple-sävellys: neljän erinomaisen muusikon jamittelu + Gillanin laadukas sanoitus.
Valittaen on sanottava että yhtyeessä ei varsinaista säveltäjää ole ollut Blackmoren lähdön jälkeen, silti huonona päivänäkin nämä old school-kaverit vetävät maton kidrockien ja limpbizkitien alta.
Uusi levy muuten ilmestyy 25.8 ja kantaa kammottavaa nimeä: Bananas....
Edit: kirjoitusvirhe
Valittaen on sanottava että yhtyeessä ei varsinaista säveltäjää ole ollut Blackmoren lähdön jälkeen, silti huonona päivänäkin nämä old school-kaverit vetävät maton kidrockien ja limpbizkitien alta.
Uusi levy muuten ilmestyy 25.8 ja kantaa kammottavaa nimeä: Bananas....
Edit: kirjoitusvirhe
Ted the Mechanic tosiaan ei ole kovin kaksinen biisi, itse asiassa Purpendicularin huonoimpia biisejä. Mutta ei pidä vähätellä yhtyeen viimeisiä levyjä suinkaan, Purpendicularilla on muutama helvetin hyvä biisi, mm. loistava Sometimes I Feel Like Screaming, Loosen My Strings ja The Aviator. Abandon on noista se ehdottomasti parempi levy ja on kokonaisuutena tasaisen hyvä levy. Any Fule Kno That -hitti menee taas oikeastaan levyn huonompaan kastiin.
Eli aika hyvää kamaa kyllä ovat siltikin saaneet ulos viimeisinä vuosinaan, vaikka bändiltä puuttuisikin säveltäjät kokonaan. :) 80-luku sen sijaan taisi olla sitä bändin kamalinta aikaa, lukuunottamatta Perfect Strangersia, jolla olikin paras mahdollinen kokoonpano.
Eli aika hyvää kamaa kyllä ovat siltikin saaneet ulos viimeisinä vuosinaan, vaikka bändiltä puuttuisikin säveltäjät kokonaan. :) 80-luku sen sijaan taisi olla sitä bändin kamalinta aikaa, lukuunottamatta Perfect Strangersia, jolla olikin paras mahdollinen kokoonpano.
Viestin lähetti Vteich
Mutta ei pidä vähätellä yhtyeen viimeisiä levyjä suinkaan, Purpendicularilla on muutama helvetin hyvä biisi, mm. loistava Sometimes I Feel Like Screaming, Loosen My Strings ja The Aviator.
Sometimes I feel like screaming on mielestäni yksi parhaimmista 90-luvun biiseistä. Ei siis pelkästään Purplelta vaan kaikilta artisteilta.
Käsittämättömän kauniit kitarat...
Re: Lipstick Traces, a Secret History of Manic Street Preachers
En ole vielä Lipstickiä hankkinut, koska kaikki biisit lukuunottamatta vasta tällä levyllä julkaistuja löytyvät. Manicsistä voisi sen verran sanoa, että järkyttävän tuottelias bändi ja olisi halutessaan voinut julkaista muutaman albumillisen enemmänkin, eikä laatu olisi tippunut lainkaan. Käsittämätöntä, että esim. tuo Prologue to History, Sepia, Pedestal tai Masking Tape eivät ole mahtuneet varsinaisille levyille.
Nicky on muuten saattanut laskea tuohon 98:n biisin listaan kaikki Suicide Alleystä ja näistä ekoista omakustanteista lähtien.
Viestin lähetti Moto
Ainakin on ollut varaa mistä valita, sillä Nicky Wire on laskenut, että Manicsit ovat tehneet 98 b-puolta ja muuta ei-albumiraitaa. Omissa laskutoimituksissani pääsin muistaakseni hieman pienempään lukuun, tiedä sitten onko tuossa mukana jotain live-versioita tai kenties julkaisemattomia biisejä.
***½
En ole vielä Lipstickiä hankkinut, koska kaikki biisit lukuunottamatta vasta tällä levyllä julkaistuja löytyvät. Manicsistä voisi sen verran sanoa, että järkyttävän tuottelias bändi ja olisi halutessaan voinut julkaista muutaman albumillisen enemmänkin, eikä laatu olisi tippunut lainkaan. Käsittämätöntä, että esim. tuo Prologue to History, Sepia, Pedestal tai Masking Tape eivät ole mahtuneet varsinaisille levyille.
Nicky on muuten saattanut laskea tuohon 98:n biisin listaan kaikki Suicide Alleystä ja näistä ekoista omakustanteista lähtien.
Re: Re: Lipstick Traces, a Secret History of Manic Street Preachers
Laskin ne myös omaan lukuuni mukaan ja muistaakseni sain tulokseksi jotain 70-80 väliltä. Luin tarkemmin jutun, missä herra Vaijeri mainitsi tuon luvun ja se puhuikin nimenomaan B-puolista. Ehkäpä tuohon lukuun pääsee, jos laskee pelkät b-puolet ja ottaa mukaan myös sellaiset sinkkujen "kakkosversiot", millä on pelkkiä remiksauksia ja livebiisejä. (Se juttu oli staybeautiful.net:issä.)
Mutta kyllä Manicsit ovat tosiaan jättäneet järkyttävän määrän parhaan a-luokan biisejä mätänemään sinkuille. Eipä se minua sikäli haittaa, että ainakin tuntee saavansa rahoille vastinetta, kun ostaa singlen. Poltin tuossa pari viikkoa sitten "jatko-osan" Lipstick Tracesille ja sillekin riitti 37 biisiä, eikä mukana edelleenkään ole remixejä tai sellaisia live-raitoja, mistä on olemassa studioversio. Itse asiassa se paketti ei tunnu mitenkään huonommalta kuin Lipstick Traces...
Viestin lähetti Oates
Nicky on muuten saattanut laskea tuohon 98:n biisin listaan kaikki Suicide Alleystä ja näistä ekoista omakustanteista lähtien.
Laskin ne myös omaan lukuuni mukaan ja muistaakseni sain tulokseksi jotain 70-80 väliltä. Luin tarkemmin jutun, missä herra Vaijeri mainitsi tuon luvun ja se puhuikin nimenomaan B-puolista. Ehkäpä tuohon lukuun pääsee, jos laskee pelkät b-puolet ja ottaa mukaan myös sellaiset sinkkujen "kakkosversiot", millä on pelkkiä remiksauksia ja livebiisejä. (Se juttu oli staybeautiful.net:issä.)
Mutta kyllä Manicsit ovat tosiaan jättäneet järkyttävän määrän parhaan a-luokan biisejä mätänemään sinkuille. Eipä se minua sikäli haittaa, että ainakin tuntee saavansa rahoille vastinetta, kun ostaa singlen. Poltin tuossa pari viikkoa sitten "jatko-osan" Lipstick Tracesille ja sillekin riitti 37 biisiä, eikä mukana edelleenkään ole remixejä tai sellaisia live-raitoja, mistä on olemassa studioversio. Itse asiassa se paketti ei tunnu mitenkään huonommalta kuin Lipstick Traces...
Ajattelin tässä arvostella Nightwishin Century Child levyä. Hommasin levyn itselleni tänään, joten arviot saattavat osua hieman yläkanttiin.
Mielestäni levy on todella tasainen, eikä heikkoa hetkeä löydy, etsimälläkään. Kaikki biisit ovat todella hyviä ja jotkut suorastaan taivaallisia. Tunnelma on läpi levyn hieno ja itsekin pääsee helposti mahtaviin fiiliksiin. Suosikkibiisini ovat ehkäpä Ocean Soul ja Beauty Of The Beast. Ja jos musiikki on täydellistä, niin ovat kannetkin todella hienot. Suosittelen kaikille jotka vähääkään pitävän Nightwishin musiikista.
Arvosana:9+
Mielestäni levy on todella tasainen, eikä heikkoa hetkeä löydy, etsimälläkään. Kaikki biisit ovat todella hyviä ja jotkut suorastaan taivaallisia. Tunnelma on läpi levyn hieno ja itsekin pääsee helposti mahtaviin fiiliksiin. Suosikkibiisini ovat ehkäpä Ocean Soul ja Beauty Of The Beast. Ja jos musiikki on täydellistä, niin ovat kannetkin todella hienot. Suosittelen kaikille jotka vähääkään pitävän Nightwishin musiikista.
Arvosana:9+
Re: Re: Re: Lipstick Traces, a Secret History of Manic Street Preachers
Joo sama juttu :) Itse poltin 3 CD:llistä näitä samoja biisejä ennen The Masses against the Classesia ja niihin biisejä tuli reilut 50 kpl ilman mitään mainitsemiasi remix yms versioita. Senkin jälkeen on jo tullut aika monta singleä, joista on jo yksi CD poltettu :) Vähän samanlaista tuotteliaisuuspolitiikkaa harrastaa toinen ikisuosikkini Suede, jonka sinkkuihin myös on mennyt kohtuullisesti rahaa..
Viestin lähetti Moto
Poltin tuossa pari viikkoa sitten "jatko-osan" Lipstick Tracesille ja sillekin riitti 37 biisiä, eikä mukana edelleenkään ole remixejä tai sellaisia live-raitoja, mistä on olemassa studioversio. Itse asiassa se paketti ei tunnu mitenkään huonommalta kuin Lipstick Traces...
Joo sama juttu :) Itse poltin 3 CD:llistä näitä samoja biisejä ennen The Masses against the Classesia ja niihin biisejä tuli reilut 50 kpl ilman mitään mainitsemiasi remix yms versioita. Senkin jälkeen on jo tullut aika monta singleä, joista on jo yksi CD poltettu :) Vähän samanlaista tuotteliaisuuspolitiikkaa harrastaa toinen ikisuosikkini Suede, jonka sinkkuihin myös on mennyt kohtuullisesti rahaa..
Kovaa settiä Zeppeliniltä?
Tämä ei ole levyarvostelu, vaan pikemminkin pyyntö sellaiseksi. Voisikohan joku asiaan perehtynyt ilmaista näkemyksensä tuoreesta Led Zeppelinin kolmen cd:n livepaketista "How the west was won"? Lähinnä haluaisin kuulla, onko tuo satsi hankkimisen arvoinen satunnaiselle fanille. Alkuperäiset LZ-tuotokset ovat toisinaan viihtyneet mainiosti soittimessa, ja nyt hieman kutkuttaisi panostaa 26 erkkiä ostokseen (kohtuullinen hinta), kun uusi julkaisu on saanut ylistäviä arvioita osakseen mediassa.
Paketissa kuitenkin arveluttaa lähinnä se, jaksaako tällainen vähemmän kuin kuolemanvakavasti ko. orkesteriin suhtautuva musiikin ystävä kuunnella parinkymmenen minuutin mittaisia jamitteluversioita klassikkobiiseistä. Tällaisia näytti levyiltä löytyvän useampia. Maksaako vaivan vai tuleeko vain päänvaivaa?
Tämä ei ole levyarvostelu, vaan pikemminkin pyyntö sellaiseksi. Voisikohan joku asiaan perehtynyt ilmaista näkemyksensä tuoreesta Led Zeppelinin kolmen cd:n livepaketista "How the west was won"? Lähinnä haluaisin kuulla, onko tuo satsi hankkimisen arvoinen satunnaiselle fanille. Alkuperäiset LZ-tuotokset ovat toisinaan viihtyneet mainiosti soittimessa, ja nyt hieman kutkuttaisi panostaa 26 erkkiä ostokseen (kohtuullinen hinta), kun uusi julkaisu on saanut ylistäviä arvioita osakseen mediassa.
Paketissa kuitenkin arveluttaa lähinnä se, jaksaako tällainen vähemmän kuin kuolemanvakavasti ko. orkesteriin suhtautuva musiikin ystävä kuunnella parinkymmenen minuutin mittaisia jamitteluversioita klassikkobiiseistä. Tällaisia näytti levyiltä löytyvän useampia. Maksaako vaivan vai tuleeko vain päänvaivaa?
Nostetaanpas tämä ylös..
Ostin tuossa menneellä viikolla Re:Play 3:en. Ajattelin, että voisin heittää (kotiin päästyäni illalla) jonkinlaisen arvostelun koko sarjasta, kun kaikki sarjan kolme levyä itseltäni löytyvät.
Myös PMMP:n levy tulee tuota pikaa arvosteluun, koska levyn omistan. Oli muuten yllättävän hyvä!
Alkupaloiksi pari pikaista singlepoimintaa:
Redrama - Hang It Up (CDS)
Kovin suomalainen rappaaja? No niin no, sanotaan näin, että Suomen Sean Paul. Dancehallreaggeraphiphop-artistihan tämä Redrama on. Junnaava -paikoin nyt monta kertaa kappaleen kuulleena- ärsyttävän laahaava biitti. Redraman lyriikka putoaa hyvin, siinä ei ole mitään valitettavaa.
Palefacen keskittyessä hieman helpompaan hiphoppiin, Redramalla on mahdollisuus näyttää kielitaitonsa helmiä englanniksi. Potentiaalia on, onhan puoleuroa (50 Cent) lämmitelty jo. Silti se biitti alkaa ärsyttämään. Mitäs vielä.. niin, se singlessä oleva remix kappaleesta. Uuh, se vie kokonaisarvosanaa yhden pykälän pienemmäksi. Ei toimi remix sitten millään.
Ai niin, ja se Suomen kovin englanniksi heittävä rap-artisti on Tommy Lindgren.
7/10
I'DeeS - Brave & Optimistic Girl (CDS)
Turun tyttönelikkö yllättää. Lauri Järvilehto, tuo outo konemies, on saatu säveltäjäksi ja tuottajaksi, ja sehän toimii kuin rasvattu oven sarana! Kappale on radioystävällistä poppista, josta kerrankin tykkää. Yleensä radiosoittolistashittiin kyllästyy aika nopeasti, mutta tässä on monia toimivia koukkuja.
Itämainen kansanmusiikki on joka koneartistin tämän hetken kova sana, niin myös tässä kappaleessa kuullaan pieniä vivahteita sieltä suunnasta. Joku miesääni holottaa loppupuolella bhrangaa. Enää pitäisi tietää, onko miehellä kovakin sanoma, heh..
Rauhallinen "Time" oli aikoinaan hyvä ja toistaiseksi paras I'DeeS-viisu. Tästä menevästä kappaleesta tulee hyvä kakkonen, joka ei kalpene sen rinnalla yhtään. Molemmissa kappaleissa kuuluu kiitokset suomalaisille konemusamiehille. Aiemman kappaleen takaa löytyy henkilökuntaa aina Slusnik Lunasta lähtien, nyt puikoissa on tosiaan Järvilehto.
Eikä tässäkään viisussa se remix oikein viehätä. Pistää toki paremmaksi kuin Redramassa.
9/10
Ostin tuossa menneellä viikolla Re:Play 3:en. Ajattelin, että voisin heittää (kotiin päästyäni illalla) jonkinlaisen arvostelun koko sarjasta, kun kaikki sarjan kolme levyä itseltäni löytyvät.
Myös PMMP:n levy tulee tuota pikaa arvosteluun, koska levyn omistan. Oli muuten yllättävän hyvä!
Alkupaloiksi pari pikaista singlepoimintaa:
Redrama - Hang It Up (CDS)
Kovin suomalainen rappaaja? No niin no, sanotaan näin, että Suomen Sean Paul. Dancehallreaggeraphiphop-artistihan tämä Redrama on. Junnaava -paikoin nyt monta kertaa kappaleen kuulleena- ärsyttävän laahaava biitti. Redraman lyriikka putoaa hyvin, siinä ei ole mitään valitettavaa.
Palefacen keskittyessä hieman helpompaan hiphoppiin, Redramalla on mahdollisuus näyttää kielitaitonsa helmiä englanniksi. Potentiaalia on, onhan puoleuroa (50 Cent) lämmitelty jo. Silti se biitti alkaa ärsyttämään. Mitäs vielä.. niin, se singlessä oleva remix kappaleesta. Uuh, se vie kokonaisarvosanaa yhden pykälän pienemmäksi. Ei toimi remix sitten millään.
Ai niin, ja se Suomen kovin englanniksi heittävä rap-artisti on Tommy Lindgren.
7/10
I'DeeS - Brave & Optimistic Girl (CDS)
Turun tyttönelikkö yllättää. Lauri Järvilehto, tuo outo konemies, on saatu säveltäjäksi ja tuottajaksi, ja sehän toimii kuin rasvattu oven sarana! Kappale on radioystävällistä poppista, josta kerrankin tykkää. Yleensä radiosoittolistashittiin kyllästyy aika nopeasti, mutta tässä on monia toimivia koukkuja.
Itämainen kansanmusiikki on joka koneartistin tämän hetken kova sana, niin myös tässä kappaleessa kuullaan pieniä vivahteita sieltä suunnasta. Joku miesääni holottaa loppupuolella bhrangaa. Enää pitäisi tietää, onko miehellä kovakin sanoma, heh..
Rauhallinen "Time" oli aikoinaan hyvä ja toistaiseksi paras I'DeeS-viisu. Tästä menevästä kappaleesta tulee hyvä kakkonen, joka ei kalpene sen rinnalla yhtään. Molemmissa kappaleissa kuuluu kiitokset suomalaisille konemusamiehille. Aiemman kappaleen takaa löytyy henkilökuntaa aina Slusnik Lunasta lähtien, nyt puikoissa on tosiaan Järvilehto.
Eikä tässäkään viisussa se remix oikein viehätä. Pistää toki paremmaksi kuin Redramassa.
9/10
Puranpa mieltä taas vanhasta levystä. Teeskentelenpä vielä että joku jaksaa lukeakin...
Maija Vilkkumaa: Meikit, ketjut ja vyöt
Esittelyssä musiikillinen Donnie Darko. Molemmat ammentavat 1980-luvulta. Molemmat ovat outoja ja kauniita.
Pistin eilen pitkästä aikaa soittimeeni Maija Vilkkumaan levyn Meikit, ketjut ja vyöt. Helkkari, se potkii! Vaikka kaikenlaista on maapallolla tallustellessa tullut kunnelluksi, niin eipä juuri mitään parempaa. Vaikka Maija myöhemmin on tehnyt vähän typerää ja korostetun vinkeää musiikkia, niin ei se tämän mestariteoksen arvoa tietenkään alenna. Vilkkumaa on valitettavasti Iltalehden seurapiiripalstojen vakioesiintyjiä, ja soittolistaradioiden suosikki, jolloin oikeasti lahjakkaan muusikon auraan tulee ylimääräinen särö. Hänen levyynsä on yhä vaikeampi tarttua jos joutuu pitämään ulkopuolisille kulissia uskottavana rokkipoliisina. Liian harva on vieläkään valmis myöntämään, että nykypopistakin puhutaan 30 vuoden päästä aivan eri sävyyn. Kyllähän 1960-luvun listoillakin kaikkea scheissea oli, mutta ne on autuaasti unohdettu. Vain avoimin mielin vastaan otettu levy palkitsee täysin. Meikit, ketjut ja vyöt on uskomaton taideteos.
Muistan kuulleeni avausraidan __Prinsessa Jää__ ensi kerran ollessani armeijassa. Sluibailin jonakin luppohetkenä ja radio soi luvatta. Mankasta tullut kappale iski siinä unen rajalla vaeltaessani kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Tuli äkkiä kova kiire päästä siviiliin. TJ oli sinä hetkenä liikaa, aivan liikaa. Kun koko kesän ja syksyn olin pakkokuunnelltu Novaa, jossa soitettiin vain Aikaa, Mambaa ja Jennifer Lopezia, (se piisi soi päässä taas!) nyt toisen kerran koko kuukausien aikana joku soitti jotain kuunneltavaa (aiemmin saman ilmiön aiheutti Zen Cafen Eipä tiennyt tyttö.). Prinsessa Jää on sellainen single, jossa sanotaan sana maireus. Kuka toinen niin sanoo!
Toisen kappale on __Noinko vaikeeta se on__? Se on ankara pala, Maija laulaa kummallisesti ja lähes ärsyttävästi. Mutta kappaleeseen tottuu, kertosäe on hyvä, väliosien kanssa on niin ja näin. "Sun silmiä aristaa, hän tupakkaansa karistaa" tökkii vieläkin, mutta loppujen lopuksi kappale on kestävällä pohjalla. Kun sen metkut on oppinut sietämään, se istuu levylle kuin tauti koululaiseen. Piisi jopa kasvaa loppua kohti.
Alkaa kolmen piisin ilotulitus. Jarruttelusta ei ole mitään tietoa. __Teen mitä vaan__ on se piisi jossa lauletaan "ja jokaikinen ainoa päivä on kuin isku palleaan." Se tuntuu palleassa! "Jos sä tulet takaisin mä oon paljon paremmin." En juuri välitä ihmissuhdesanoituksista, koska olen kylmäkiskoinen kusipää, mutta Maija sanoo kaiken niin paljon ovelammin, että sen kestää. Mutta voiko tästä enää parantaa..
__Rikkinäinen sähikäinen__- piisistä Maija sai kritiikkiä sanoituksista. Lyhytnäköistä touhua! Jos nyt yksi kiertoilmaus tökkii, niin ei se pilaa uskomatonta rokkipiisiä. Laulu jossa on sana "mekko" voi olla hyvä, mikä ennen tämän levyn kuulemista vaikutti mahdottomalta. Kertosäe on sellainen tappokone että sen jälkeen ei henki kulje, mutta ajatus lentää ilman järkeä.
Levyn viides piisi on SE stadioninlaulatuspiisi. __Totuutta ja tehtävää__ kilpailee suomalaisen musiikin kaikkien aikojen parhaan piisin asemasta. Olen kuunnellut Wigwamini, Pressan ja Tabula Rasan, Juicea, Eppuja ja Davea. Mutta ei kukaan ole tehnyt tällaista kertsiä! Ainoa mieleen tuleva kilpailija on Absoluuttinen Nollapiste, jolla jokaisessa kappaleessa on killerikoukkuja muutama. Totuutta ja tehtävää ei koko piisinä ole aivan korkealuokkaisin, mutta tuo venyttelevä kertsi pistää meikäläisen hiljaiseksi. Muistan armeijasta lomilla ollessani soittaneeni tuota kappaletta repeatina tuntikausia, enkä väsynyt. Samaan on kyennyt Kate Bushin Wuthering Heights, Nollapisteen Ja jos, Jethro Tullin Too old to rock n´ roll ja eräs Procol Harumin kappale, jonka nimeä en vieläkään tiedä. Mestarillista!
Maija palaa toisen piisin laulusoundiin kappaleessaan __Sä et tiedä mitään__. Piisillä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä vaikutusta äskeisen seireenipiisin jälkeen. Mutta omillaan se toimii kohtalaisesti. Sen aikana voi vetää henkeä, kunnes Maija ottaa mukaan Marjo Leinosen ja levyn rennoin piisi, ja eräällä tavalla vakuuttavin osaamisen ilmentymä, __Ilosanoma__ pääsee ämyreistä pihalle. Se on ikään kuin uuden levyn alku. Osa levyn tarjoamaa kunnon ateriaa, mutta välipalanakin paikkansa puolustava. Sanat levyn selväpiirteisimmät kaikessa maagisuudessaan. Jos sanonta rokkaa kuin hirvi pitäisi määritellä, tämä piisi tekisi sen.
Maija koukkaa jälleen omimpaan materiaaliinsa. __Se pistää ajoittain itkemään__ on ehkä piisi, jolla tämän levyn voisi summata yhdellä kertaa. Uskomaton on tämäkin! Tulee mieleen Satumaa-tango, mutta huolimatta siitä, että kyseinen piisi on mestariteos, on tämä parempi. Sanoitus on kyllä eräällä tavalla korni desantteineen ja europoleineen, mutta kun Maija laulaa niin minä uskon! "Kun kyttää viikossa seitsemän yötä ystäviään, se pistää ajoittain itkemään." Maijan sanoitushistorian helmiä.. kai muistatte vielä Satumaan "Mulla on valtaa, mä koulutan muita" jota kokelaat laulavat armeijassa... minnehän tuo toinen lause sopii!? Oikeastaan en enää tiedä onko se Totuutta ja tehtävää edes paras... on se. Hieno piano muuten tässä. Vaikuttava todella.
__Ingalssin Laura__-single on vähän liian keskellä levyä. Harmittomuudessaan ja yksinkertaisuudessaan se olisi sopinut alkuun. Hyvä rokkipiisi, mutta tunnen itseni rokkipoliisiksi kun sanon, että tämä suosittu single on levyn tylsin kappale. Taitavasti tehty, nokkelat sanat, mutta kiltin tytön kapina, josta Maija usein puhuu, ei nyt sytytä. Voisin painaa skipiä.
__Suomen neito__ on taas vähän sitä kummallisempaa osastoa. Nyt lauletaan lastenklinikan kummeista. Ei toimi. Sanoituksen kömpelyydet kääntyvät tässä kohdin persoonallisuuden vahvistamisesta ärtymyksen aiheuttamiseen. Täytepiisi mikä täytepiisi. En ole siis kritiikitön, MOT.
__Yksin huudat sun yöt__ on lupaava piisin nimi. Täytepiisin vieressä se saa lisää voimaa, mutta on tämä nyt hel... kkari vie vaan niin upea itsessään. Onkin yhtäkkiä niiin vaikea laittaa näitä järjestykseen. Raivoisa kertsi ja kaunis väliosa. Juuri tämä piisi vakuuttaa, että tämä levy on sukua Donnie Darko-elokuvalle! Juuri kun luulee että se loppuu, niin tulee uusi koukku!
On finaalin aika. Itse tosin olen tottunut soittamaan Totuutta ja tehtävää-piisin vielä kerran, mutta __Kristallitiara__ on virallisesti se viimeinen laulu. Onneksi se ei ole mikään loppuun dumpattu tekele, vaan mukava piisi sekin.
Mestariteoshan tämä on. Neljä, viisi parasta kappaletta on sellaista taidenautinoa, että harva elokuva, harva kirja tai harva levy pystyy tarjoamaan samanlaista. Jos vertaan vaikka Bob Dylanin klassikoihin, joita arvostan suuresti, niin eivät ne samalla tavalla vetoa tunteisiin, vaan enemmän järkeen. Ne on cooleja levyjä ne. Mutta valot laitetaan pois kun kuunnellaan Crowded Housea, Van Morrisonia, Blackia tai Maijaa.
Maija Vilkkumaa: Meikit, ketjut ja vyöt
Esittelyssä musiikillinen Donnie Darko. Molemmat ammentavat 1980-luvulta. Molemmat ovat outoja ja kauniita.
Pistin eilen pitkästä aikaa soittimeeni Maija Vilkkumaan levyn Meikit, ketjut ja vyöt. Helkkari, se potkii! Vaikka kaikenlaista on maapallolla tallustellessa tullut kunnelluksi, niin eipä juuri mitään parempaa. Vaikka Maija myöhemmin on tehnyt vähän typerää ja korostetun vinkeää musiikkia, niin ei se tämän mestariteoksen arvoa tietenkään alenna. Vilkkumaa on valitettavasti Iltalehden seurapiiripalstojen vakioesiintyjiä, ja soittolistaradioiden suosikki, jolloin oikeasti lahjakkaan muusikon auraan tulee ylimääräinen särö. Hänen levyynsä on yhä vaikeampi tarttua jos joutuu pitämään ulkopuolisille kulissia uskottavana rokkipoliisina. Liian harva on vieläkään valmis myöntämään, että nykypopistakin puhutaan 30 vuoden päästä aivan eri sävyyn. Kyllähän 1960-luvun listoillakin kaikkea scheissea oli, mutta ne on autuaasti unohdettu. Vain avoimin mielin vastaan otettu levy palkitsee täysin. Meikit, ketjut ja vyöt on uskomaton taideteos.
Muistan kuulleeni avausraidan __Prinsessa Jää__ ensi kerran ollessani armeijassa. Sluibailin jonakin luppohetkenä ja radio soi luvatta. Mankasta tullut kappale iski siinä unen rajalla vaeltaessani kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Tuli äkkiä kova kiire päästä siviiliin. TJ oli sinä hetkenä liikaa, aivan liikaa. Kun koko kesän ja syksyn olin pakkokuunnelltu Novaa, jossa soitettiin vain Aikaa, Mambaa ja Jennifer Lopezia, (se piisi soi päässä taas!) nyt toisen kerran koko kuukausien aikana joku soitti jotain kuunneltavaa (aiemmin saman ilmiön aiheutti Zen Cafen Eipä tiennyt tyttö.). Prinsessa Jää on sellainen single, jossa sanotaan sana maireus. Kuka toinen niin sanoo!
Toisen kappale on __Noinko vaikeeta se on__? Se on ankara pala, Maija laulaa kummallisesti ja lähes ärsyttävästi. Mutta kappaleeseen tottuu, kertosäe on hyvä, väliosien kanssa on niin ja näin. "Sun silmiä aristaa, hän tupakkaansa karistaa" tökkii vieläkin, mutta loppujen lopuksi kappale on kestävällä pohjalla. Kun sen metkut on oppinut sietämään, se istuu levylle kuin tauti koululaiseen. Piisi jopa kasvaa loppua kohti.
Alkaa kolmen piisin ilotulitus. Jarruttelusta ei ole mitään tietoa. __Teen mitä vaan__ on se piisi jossa lauletaan "ja jokaikinen ainoa päivä on kuin isku palleaan." Se tuntuu palleassa! "Jos sä tulet takaisin mä oon paljon paremmin." En juuri välitä ihmissuhdesanoituksista, koska olen kylmäkiskoinen kusipää, mutta Maija sanoo kaiken niin paljon ovelammin, että sen kestää. Mutta voiko tästä enää parantaa..
__Rikkinäinen sähikäinen__- piisistä Maija sai kritiikkiä sanoituksista. Lyhytnäköistä touhua! Jos nyt yksi kiertoilmaus tökkii, niin ei se pilaa uskomatonta rokkipiisiä. Laulu jossa on sana "mekko" voi olla hyvä, mikä ennen tämän levyn kuulemista vaikutti mahdottomalta. Kertosäe on sellainen tappokone että sen jälkeen ei henki kulje, mutta ajatus lentää ilman järkeä.
Levyn viides piisi on SE stadioninlaulatuspiisi. __Totuutta ja tehtävää__ kilpailee suomalaisen musiikin kaikkien aikojen parhaan piisin asemasta. Olen kuunnellut Wigwamini, Pressan ja Tabula Rasan, Juicea, Eppuja ja Davea. Mutta ei kukaan ole tehnyt tällaista kertsiä! Ainoa mieleen tuleva kilpailija on Absoluuttinen Nollapiste, jolla jokaisessa kappaleessa on killerikoukkuja muutama. Totuutta ja tehtävää ei koko piisinä ole aivan korkealuokkaisin, mutta tuo venyttelevä kertsi pistää meikäläisen hiljaiseksi. Muistan armeijasta lomilla ollessani soittaneeni tuota kappaletta repeatina tuntikausia, enkä väsynyt. Samaan on kyennyt Kate Bushin Wuthering Heights, Nollapisteen Ja jos, Jethro Tullin Too old to rock n´ roll ja eräs Procol Harumin kappale, jonka nimeä en vieläkään tiedä. Mestarillista!
Maija palaa toisen piisin laulusoundiin kappaleessaan __Sä et tiedä mitään__. Piisillä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä vaikutusta äskeisen seireenipiisin jälkeen. Mutta omillaan se toimii kohtalaisesti. Sen aikana voi vetää henkeä, kunnes Maija ottaa mukaan Marjo Leinosen ja levyn rennoin piisi, ja eräällä tavalla vakuuttavin osaamisen ilmentymä, __Ilosanoma__ pääsee ämyreistä pihalle. Se on ikään kuin uuden levyn alku. Osa levyn tarjoamaa kunnon ateriaa, mutta välipalanakin paikkansa puolustava. Sanat levyn selväpiirteisimmät kaikessa maagisuudessaan. Jos sanonta rokkaa kuin hirvi pitäisi määritellä, tämä piisi tekisi sen.
Maija koukkaa jälleen omimpaan materiaaliinsa. __Se pistää ajoittain itkemään__ on ehkä piisi, jolla tämän levyn voisi summata yhdellä kertaa. Uskomaton on tämäkin! Tulee mieleen Satumaa-tango, mutta huolimatta siitä, että kyseinen piisi on mestariteos, on tämä parempi. Sanoitus on kyllä eräällä tavalla korni desantteineen ja europoleineen, mutta kun Maija laulaa niin minä uskon! "Kun kyttää viikossa seitsemän yötä ystäviään, se pistää ajoittain itkemään." Maijan sanoitushistorian helmiä.. kai muistatte vielä Satumaan "Mulla on valtaa, mä koulutan muita" jota kokelaat laulavat armeijassa... minnehän tuo toinen lause sopii!? Oikeastaan en enää tiedä onko se Totuutta ja tehtävää edes paras... on se. Hieno piano muuten tässä. Vaikuttava todella.
__Ingalssin Laura__-single on vähän liian keskellä levyä. Harmittomuudessaan ja yksinkertaisuudessaan se olisi sopinut alkuun. Hyvä rokkipiisi, mutta tunnen itseni rokkipoliisiksi kun sanon, että tämä suosittu single on levyn tylsin kappale. Taitavasti tehty, nokkelat sanat, mutta kiltin tytön kapina, josta Maija usein puhuu, ei nyt sytytä. Voisin painaa skipiä.
__Suomen neito__ on taas vähän sitä kummallisempaa osastoa. Nyt lauletaan lastenklinikan kummeista. Ei toimi. Sanoituksen kömpelyydet kääntyvät tässä kohdin persoonallisuuden vahvistamisesta ärtymyksen aiheuttamiseen. Täytepiisi mikä täytepiisi. En ole siis kritiikitön, MOT.
__Yksin huudat sun yöt__ on lupaava piisin nimi. Täytepiisin vieressä se saa lisää voimaa, mutta on tämä nyt hel... kkari vie vaan niin upea itsessään. Onkin yhtäkkiä niiin vaikea laittaa näitä järjestykseen. Raivoisa kertsi ja kaunis väliosa. Juuri tämä piisi vakuuttaa, että tämä levy on sukua Donnie Darko-elokuvalle! Juuri kun luulee että se loppuu, niin tulee uusi koukku!
On finaalin aika. Itse tosin olen tottunut soittamaan Totuutta ja tehtävää-piisin vielä kerran, mutta __Kristallitiara__ on virallisesti se viimeinen laulu. Onneksi se ei ole mikään loppuun dumpattu tekele, vaan mukava piisi sekin.
Mestariteoshan tämä on. Neljä, viisi parasta kappaletta on sellaista taidenautinoa, että harva elokuva, harva kirja tai harva levy pystyy tarjoamaan samanlaista. Jos vertaan vaikka Bob Dylanin klassikoihin, joita arvostan suuresti, niin eivät ne samalla tavalla vetoa tunteisiin, vaan enemmän järkeen. Ne on cooleja levyjä ne. Mutta valot laitetaan pois kun kuunnellaan Crowded Housea, Van Morrisonia, Blackia tai Maijaa.
Lone Wanderer
Jäsen
Arvostelussa:
Denigrate-Dismal Euphoria.
Kyseessä siis kesän 2002 radiossa soineesta Mombasa-coverista tutun bändin keväällä ilmestynyt ensilevy, jonka tänään ostin.
Loistava levy kertakaikkiaan, levy ei siis sisällä yhtään suomeksi lulettua biisiä, eikä yhtään coveria, vaan on bändin omaa tuotantoa, melodista metallimusiikkia.
Biiseistä olin 4 kuullut ennen levyn ostoa, kaikki kolahtivat ensimmäisellä kerralla, eivätkä 6 muutakaan biisiä(+intro) jää yhtään huonommaksi.
Kolmen kuuntelukerran jälkeen voin todeta, että kyseessä on loistava levy, jota voi erityisesti suositella ihmisille, jotka pitävät brittibändi Anatheman musiikista, sekä tietysti suomi-metallin ystäville.
Arvosanaksi antaisin 9-
Denigrate-Dismal Euphoria.
Kyseessä siis kesän 2002 radiossa soineesta Mombasa-coverista tutun bändin keväällä ilmestynyt ensilevy, jonka tänään ostin.
Loistava levy kertakaikkiaan, levy ei siis sisällä yhtään suomeksi lulettua biisiä, eikä yhtään coveria, vaan on bändin omaa tuotantoa, melodista metallimusiikkia.
Biiseistä olin 4 kuullut ennen levyn ostoa, kaikki kolahtivat ensimmäisellä kerralla, eivätkä 6 muutakaan biisiä(+intro) jää yhtään huonommaksi.
Kolmen kuuntelukerran jälkeen voin todeta, että kyseessä on loistava levy, jota voi erityisesti suositella ihmisille, jotka pitävät brittibändi Anatheman musiikista, sekä tietysti suomi-metallin ystäville.
Arvosanaksi antaisin 9-
Turmion Kätilöt - Teurastaja (CDS)
Nyt sitä tulee, nyt sitä saa. Jaa mitäkö? No suomalaista industrialia! Ai että kun kuulostaa kivalta, kun vihdoin Suomestakin tulee tämäntyylistä musiikkia. Kyllä olen odottanutkin kauan aikaa jo.
Kappale tuo väkisinkin mieleen Rammsteinin. Musikillinen antaumus on samantyylistä (huom: ei samanlaista), mutta laulantatapa on aivan erilaista. Lyriikoista on paha sanoa mitään, muuta kuin että Rammstein liikkuu pikkutuhmalla alueella niissä. Näin kerran niitä lyriikoita suomeksi, ja huh huh. Mutta TK:sta. Lyriikka on "rankkaa" huumoria. Teurastajan pylly heiluu ja teurastaja teurastaa. Lyriikka pistää siis väkisinkin suun hieman virneeseen.
Tausta on mahtavan koneellinen, josta isot propsit. Soundimaailmassa on potkua ja vetovoimaa. Singlessä on totuttuun tapaan myös b-puoli ("4 käskyä"). Se pistää taustallisesti vielä paremmaksi, mutta muuten ei yllä samaan kuin a-puolen "Teurastaja". Ai niin, pitäähän sitä mainita ketkä tähän projektiin kuuluvat. He ovat MC Raaka Pee ja DJ Vastapallo. Erittäin persoonalliset nimet etten sanoisi.
9/10
Rockin Da North - Katujen ääni / Sun kanssa (CDS)
"Katujen ääni" kun lähtee soimaan suomirappareiden toimesta, niin heti havahtuu, että mikäs sample se tässä on. Itseäni oikein kadutti, kun tunnistin artistin, mutta en kappaletta. Bon Jovi tuli kuin apteekin hyllyltä, mutta "Runaway" tuli mieleen vasta siinä vaiheessa, kun ostin singlen.
Ihan hyvä vetäisy tutun kappaleen melodiaa hyväksi käyttäen. Rapit kuulostavat hyvältä, mutta ei tämä mitään suurta ahaa-elämystä saa aikaiseksi. Yor123:n suomenkielinen räppäys on aina yhtä ovelan kuuloista.
Singlen toinen a-puoli "Sun kanssa" on tyylikkäämpi esitys. Kappaleen kertosäkeen hoitaa Krisu, jonka naisvokaalit toimivat erittäin pornahtavasti. Rappi on leppoisaa, ja mieli pysyy iloisena. Ihan hyvän singlekokonaisuuden pojat ovat ilmoille pistäneet.
8/10
edit: toinen arvostelu
Nyt sitä tulee, nyt sitä saa. Jaa mitäkö? No suomalaista industrialia! Ai että kun kuulostaa kivalta, kun vihdoin Suomestakin tulee tämäntyylistä musiikkia. Kyllä olen odottanutkin kauan aikaa jo.
Kappale tuo väkisinkin mieleen Rammsteinin. Musikillinen antaumus on samantyylistä (huom: ei samanlaista), mutta laulantatapa on aivan erilaista. Lyriikoista on paha sanoa mitään, muuta kuin että Rammstein liikkuu pikkutuhmalla alueella niissä. Näin kerran niitä lyriikoita suomeksi, ja huh huh. Mutta TK:sta. Lyriikka on "rankkaa" huumoria. Teurastajan pylly heiluu ja teurastaja teurastaa. Lyriikka pistää siis väkisinkin suun hieman virneeseen.
Tausta on mahtavan koneellinen, josta isot propsit. Soundimaailmassa on potkua ja vetovoimaa. Singlessä on totuttuun tapaan myös b-puoli ("4 käskyä"). Se pistää taustallisesti vielä paremmaksi, mutta muuten ei yllä samaan kuin a-puolen "Teurastaja". Ai niin, pitäähän sitä mainita ketkä tähän projektiin kuuluvat. He ovat MC Raaka Pee ja DJ Vastapallo. Erittäin persoonalliset nimet etten sanoisi.
9/10
Rockin Da North - Katujen ääni / Sun kanssa (CDS)
"Katujen ääni" kun lähtee soimaan suomirappareiden toimesta, niin heti havahtuu, että mikäs sample se tässä on. Itseäni oikein kadutti, kun tunnistin artistin, mutta en kappaletta. Bon Jovi tuli kuin apteekin hyllyltä, mutta "Runaway" tuli mieleen vasta siinä vaiheessa, kun ostin singlen.
Ihan hyvä vetäisy tutun kappaleen melodiaa hyväksi käyttäen. Rapit kuulostavat hyvältä, mutta ei tämä mitään suurta ahaa-elämystä saa aikaiseksi. Yor123:n suomenkielinen räppäys on aina yhtä ovelan kuuloista.
Singlen toinen a-puoli "Sun kanssa" on tyylikkäämpi esitys. Kappaleen kertosäkeen hoitaa Krisu, jonka naisvokaalit toimivat erittäin pornahtavasti. Rappi on leppoisaa, ja mieli pysyy iloisena. Ihan hyvän singlekokonaisuuden pojat ovat ilmoille pistäneet.
8/10
edit: toinen arvostelu
Viimeksi muokattu:
The Essential Bruce Springsteen
Pitkään pähkäilin, kannattaako tähän kolmen CD:n pläjäykseen tuhlata rahoja, kun kahden varsinaisen CD:n 30:sta biisistä 23 löytyy minulta jo aiemmin. No, kun hinta oli kuitenkin vain noin yhden normaali-cd:n luokkaa, ajattelin että rajoitetun painoksen täysmittaisen vinyylin kestoinen bonuslevy voisi olla sen arvoinen.
Sonyn The Essential-sarja vaikuttaisi varsin toimivalta kokoelmasarjalta, tämä on ensimmäinen minkä olen itse hankkinut, mutta muidenkin biisilistat näyttävät varsin päteviltä. Simppeli idea on siis tunkea kaksi CD:tä täyteen biisejä ja ainakin osassa, kuten tässä, artisti on itse tehnyt suuren osan valinnoista.
Varsin tasapainoisesti koottu kokoelma sisältää Brucen jokaiselta studioalbumilta vähintään yhden näytteen, mutta ei miltään kolmea enempää. Vähimpään ovat saaneet tyytyä 90-luvun ei niin onnistuneet albumit Human Touch ja The Ghost Of Tom Joad, joilta on mukana vain nimikappaleet. Kolme biisiä on Greetings From Ashbury Parkilta, Born To Runilta, Darkness On The Edge Of Townilta, Born In The USA:lta ja ehkä hieman yllättäenkin The Risingilta. Lopuilta on kaksi näytettä. Niinpä esimerkiksi The River-tupla jää aliedustetuksi, mukana ovat vain... niin arvasitte oikein, juuri ne kaksi.
Taiteellista vapautta on onneksi käytetty sen verran, että mukaan ei ole otettu orjallisesti vain suurimpia hittejä, vaan myös albumiraitojen toimivaksi todettua kermaa, kuten Jungleland, Mary's Place ja toki kahden ensimmäisen levyn biisit, joita ei varsinaisesti hiteiksi voi kutsua. Jonkin verran lisääkin olisi voinut käyttää rohkeutta, vaikkapa Born In The USA:n kohdalla. Toki nimikappale, Dancing In The Dark ja Glory Days ovat isoja hittejä ja ihan hyviä biisejäkin, mutta esim. Bobby Jean, No Surrender ja My Hometown olisi ollut "taiteellisessa mielessä" parempi kolmikko. Lucky Townin biisivalinnat ovat myös aika erikoiset (eivät välttämättä epäonnistuneet), sillä mukana ovat nimikappale ja Living Proof. Niinpä esim. levyn ainoa varsinen hitti Better Days ja varsinkin liveversiona hieno If I Should Fall Behind puuttuvat.
Suurin sapiska tuleekin melkeinpä siitä, että kakkoslevyn lopussa on kohtuullisen turhana tilansyöjänä MOLEMMAT Live In NYC-levyn uusista biiseistä, American Skin (41 Shots) ja Land Of Hope And Dreams. Biisit eivät oikein istu Essential-otsikon alle ja ovat vielä roimasti ylipitkiä. Niinpä niiden tilalle olisi saanut ehkä jopa 4-5 studioraitaa. Voisiko se kenties kieliä siitä, että Live in NYC-levyä ollaan poistamassa markkinoilta ja halutaan turvata noiden kahden biisin saatavuus tulevaisuudessakin?
Vuoden loppuun asti (?) saatavilla oleva bonuslevy onkin sitten oikeastaan mielenkiintoisin osuus tästä paketista. Mukana on ennenjulkaistua materiaalia leffojen soundtrackeilta ja hyväntekeväisyyslevyiltä (Missing, Lift Me Up, Dead Man Walkin', Viva Las Vegas) ja joku b-puoli, mutta suurin osa materiaalista on ennenjulkaisematonta. Luulisi, että massiivisen Tracks-boksin jälkeen Brucen "roskis" on jo tyhjennetty kelvollisesta materiaalista, mutta varsin mehevää matskua vielä tännekin on löytynyt. Ainakin Dave Edmundsille tehty From Small Things on ihan parhaan a-luokan revitys, jota ei olla aiemmin kuultu Brucen itsensä esittämänä. Kuin myös E-street Bandin comeback-kiertueella livenä äänitetty Code Of Silence.
Levyn kansivihko on mukavan muhkea, mutta valitettavasti sieltä ei löydy biisien sanojen lisäksi muuta kuin puolen sivun alkusanat Brucelta sekä lyhyet selostukset bonuslevyn biiseien alkuperästä.
Noin 3 tuntia 20 minuuttia musiikkia halvimmillaan yhden CD-levyn hinnalla. Varsin kannattava ostos ainakin sellaiselle, jolla ei aiemmin ole juuri Springsteenin levyjä.
****
Pitkään pähkäilin, kannattaako tähän kolmen CD:n pläjäykseen tuhlata rahoja, kun kahden varsinaisen CD:n 30:sta biisistä 23 löytyy minulta jo aiemmin. No, kun hinta oli kuitenkin vain noin yhden normaali-cd:n luokkaa, ajattelin että rajoitetun painoksen täysmittaisen vinyylin kestoinen bonuslevy voisi olla sen arvoinen.
Sonyn The Essential-sarja vaikuttaisi varsin toimivalta kokoelmasarjalta, tämä on ensimmäinen minkä olen itse hankkinut, mutta muidenkin biisilistat näyttävät varsin päteviltä. Simppeli idea on siis tunkea kaksi CD:tä täyteen biisejä ja ainakin osassa, kuten tässä, artisti on itse tehnyt suuren osan valinnoista.
Varsin tasapainoisesti koottu kokoelma sisältää Brucen jokaiselta studioalbumilta vähintään yhden näytteen, mutta ei miltään kolmea enempää. Vähimpään ovat saaneet tyytyä 90-luvun ei niin onnistuneet albumit Human Touch ja The Ghost Of Tom Joad, joilta on mukana vain nimikappaleet. Kolme biisiä on Greetings From Ashbury Parkilta, Born To Runilta, Darkness On The Edge Of Townilta, Born In The USA:lta ja ehkä hieman yllättäenkin The Risingilta. Lopuilta on kaksi näytettä. Niinpä esimerkiksi The River-tupla jää aliedustetuksi, mukana ovat vain... niin arvasitte oikein, juuri ne kaksi.
Taiteellista vapautta on onneksi käytetty sen verran, että mukaan ei ole otettu orjallisesti vain suurimpia hittejä, vaan myös albumiraitojen toimivaksi todettua kermaa, kuten Jungleland, Mary's Place ja toki kahden ensimmäisen levyn biisit, joita ei varsinaisesti hiteiksi voi kutsua. Jonkin verran lisääkin olisi voinut käyttää rohkeutta, vaikkapa Born In The USA:n kohdalla. Toki nimikappale, Dancing In The Dark ja Glory Days ovat isoja hittejä ja ihan hyviä biisejäkin, mutta esim. Bobby Jean, No Surrender ja My Hometown olisi ollut "taiteellisessa mielessä" parempi kolmikko. Lucky Townin biisivalinnat ovat myös aika erikoiset (eivät välttämättä epäonnistuneet), sillä mukana ovat nimikappale ja Living Proof. Niinpä esim. levyn ainoa varsinen hitti Better Days ja varsinkin liveversiona hieno If I Should Fall Behind puuttuvat.
Suurin sapiska tuleekin melkeinpä siitä, että kakkoslevyn lopussa on kohtuullisen turhana tilansyöjänä MOLEMMAT Live In NYC-levyn uusista biiseistä, American Skin (41 Shots) ja Land Of Hope And Dreams. Biisit eivät oikein istu Essential-otsikon alle ja ovat vielä roimasti ylipitkiä. Niinpä niiden tilalle olisi saanut ehkä jopa 4-5 studioraitaa. Voisiko se kenties kieliä siitä, että Live in NYC-levyä ollaan poistamassa markkinoilta ja halutaan turvata noiden kahden biisin saatavuus tulevaisuudessakin?
Vuoden loppuun asti (?) saatavilla oleva bonuslevy onkin sitten oikeastaan mielenkiintoisin osuus tästä paketista. Mukana on ennenjulkaistua materiaalia leffojen soundtrackeilta ja hyväntekeväisyyslevyiltä (Missing, Lift Me Up, Dead Man Walkin', Viva Las Vegas) ja joku b-puoli, mutta suurin osa materiaalista on ennenjulkaisematonta. Luulisi, että massiivisen Tracks-boksin jälkeen Brucen "roskis" on jo tyhjennetty kelvollisesta materiaalista, mutta varsin mehevää matskua vielä tännekin on löytynyt. Ainakin Dave Edmundsille tehty From Small Things on ihan parhaan a-luokan revitys, jota ei olla aiemmin kuultu Brucen itsensä esittämänä. Kuin myös E-street Bandin comeback-kiertueella livenä äänitetty Code Of Silence.
Levyn kansivihko on mukavan muhkea, mutta valitettavasti sieltä ei löydy biisien sanojen lisäksi muuta kuin puolen sivun alkusanat Brucelta sekä lyhyet selostukset bonuslevyn biiseien alkuperästä.
Noin 3 tuntia 20 minuuttia musiikkia halvimmillaan yhden CD-levyn hinnalla. Varsin kannattava ostos ainakin sellaiselle, jolla ei aiemmin ole juuri Springsteenin levyjä.
****
Mahtiankka
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Pop Art, Pet Shop Boys, The Hits
Tällaisen levyn pukki toi allekirjoittaneelle joululahjaksi. Täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että Pet Shop Boys on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimmista yhtyeistä. Järkyttävä määrä hittejä. Tämä rajoitettu painos sisältää kolme levyä joissa yhteensä 45 biisiä, joista kaksi on kokonaan uusia tuttavuuksia.
Pakkaus sisältää seuraavat biisit:
CD1, Pop:
1. Go West
2. Suburbia
3. Se a vida é (That's the way life is)
4. What have I done to deserve this?
5. Always on my mind
6. I wouldn't normally do this kind of thing
7. Home and dry
8. Heart
9. Miracles
10. Love comes quickly
11. It's a sin
12. Domino dancing
13. Before
14. New York City Boy
15. It's Alright
16. Where the streets have no name ( I can't take my eyes off you)
17. A red letter day
CD2, Art
1. Left to my own devices
2. I don't know what you want but I can't give it any more
3. Flamboyant
4. Being Boring
5. Can you forgive her?
6. West End girls
7. I get along
8. So hard
9. Rent
10. Jealousy
11. DJ Culture
12. You only tell me you love me when you're drunk
13. Liberation
14. Paninaro'95
15. Opportunities (Let's make lots of money)
16. Yesterday, when I was mad
17. Single - Bilingual
18. Somewhere
CD3, Mix
1. Can you forgive her? (Rollo remix)
2. So hard (David Morales Red Zone mix)
3. What have I done to deserve this? (Shep Bettibone mix)
4. West End Girls (Sasha Mix)
5. Miserablism (Moby Electro mix)
6. Before (Danny Tenaglia Classic Paradise mix)
7. I don't know what you want but I can't give it any more (Peter Rauhoffer New York mix)
8. New York City Boy (Lange mix)
9. Young offender (Jam and Spoon Trip-o-matic Fairy tale mix)
10. Love comes quickly (Blank and Jones mix)
Kun katsoo pakkauksen sisällä olevassa kirjasessa mainittuja UK chart sijoituksia, niin herää suuri hämmästys. Miksi tästä yhtyeestä puhutaan todella vähän? Viimeisen päälle hittikone, eikä suurta huomiota kovin laajalti. UK Chartin ykkössijalle ovat nousseet Always on my mind (1987), Heart (1988), It's a sin (1987), West End Girls (1985), kakkossijalle ovat yltäneet Go West (1993) ja What have I done to deserve this (1987). Kaiken kaikkiaan UK Chartin Top 20 listalle ovat nousseet tämän levykokoelman kappaleista peräti 33.
Levyn todellinen helmi on paljon kehuja myös Jatkoajassa kerännyt It's a sin, jonka voi huoletta nimetä yhdeksi kaikken aikojen parhaista kipaleista. Hieman uudempaa tuotantoa oleva Go West on myös todella hyvä biisi. Suburbia oli minulle jostain syystä aivan uusi tuttavuus, todella positiivinen yllätys, hieno kappale, en vain tiedä miksi en ole sitä aiemmin kuullut. Suburbia nousi heti kaikkien aikojen biisilistalleni. Always on my mind ja Se a vida é ovat tunnetuimpiin kuuluvia, ja ne ovat todella hyviä, molemmissa on päähän soimaan jäävä kertosäe. Omiin suosikkeihini kuuluu myös Can you forgive her. PSB:n uusimpiin kuuluva Miracles on mielenkiintoinen tuttavuus, Neil Tennant osaa edelleen. Kaikinpuolin todella kattava kokoelma, erikoisinta tässä levykokoelmassa on se, ettei yksikään biiseistä ole huono, kaikki ovat aivan kuunneltavia. Mix levyllä ei ensimmäisellä kuuntelulla ollut mitään huikeita helmiä, mutta useampi kuuntelukerta saattaa tehdä radikaalin muutoksen tähän mielipiteeseen, usein näin ainakin käy. Mix levylle olisin tosin toivonut version myös It's a sinistä, mutta ehkä se on niin, ettei täydelliseen biisiin kannata koskea.
Tämä levy tulee soimaan Mahtiankan cd-soittimessa usein. Yksi parhaista kokoelmista, mitä on tehty.
Suosittelen levyä lämpimästi kaikille Pet Shop Boys -faneille.
Arvosanaksi antaisin Pop cd:lle 10-, Art cd:lle 9+, Mix cd:lle yhden kuuntelun jälkeen 8-. Kokonaisuutena tämä paketti ansaitsee numeroksi 9.
Tällaisen levyn pukki toi allekirjoittaneelle joululahjaksi. Täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että Pet Shop Boys on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimmista yhtyeistä. Järkyttävä määrä hittejä. Tämä rajoitettu painos sisältää kolme levyä joissa yhteensä 45 biisiä, joista kaksi on kokonaan uusia tuttavuuksia.
Pakkaus sisältää seuraavat biisit:
CD1, Pop:
1. Go West
2. Suburbia
3. Se a vida é (That's the way life is)
4. What have I done to deserve this?
5. Always on my mind
6. I wouldn't normally do this kind of thing
7. Home and dry
8. Heart
9. Miracles
10. Love comes quickly
11. It's a sin
12. Domino dancing
13. Before
14. New York City Boy
15. It's Alright
16. Where the streets have no name ( I can't take my eyes off you)
17. A red letter day
CD2, Art
1. Left to my own devices
2. I don't know what you want but I can't give it any more
3. Flamboyant
4. Being Boring
5. Can you forgive her?
6. West End girls
7. I get along
8. So hard
9. Rent
10. Jealousy
11. DJ Culture
12. You only tell me you love me when you're drunk
13. Liberation
14. Paninaro'95
15. Opportunities (Let's make lots of money)
16. Yesterday, when I was mad
17. Single - Bilingual
18. Somewhere
CD3, Mix
1. Can you forgive her? (Rollo remix)
2. So hard (David Morales Red Zone mix)
3. What have I done to deserve this? (Shep Bettibone mix)
4. West End Girls (Sasha Mix)
5. Miserablism (Moby Electro mix)
6. Before (Danny Tenaglia Classic Paradise mix)
7. I don't know what you want but I can't give it any more (Peter Rauhoffer New York mix)
8. New York City Boy (Lange mix)
9. Young offender (Jam and Spoon Trip-o-matic Fairy tale mix)
10. Love comes quickly (Blank and Jones mix)
Kun katsoo pakkauksen sisällä olevassa kirjasessa mainittuja UK chart sijoituksia, niin herää suuri hämmästys. Miksi tästä yhtyeestä puhutaan todella vähän? Viimeisen päälle hittikone, eikä suurta huomiota kovin laajalti. UK Chartin ykkössijalle ovat nousseet Always on my mind (1987), Heart (1988), It's a sin (1987), West End Girls (1985), kakkossijalle ovat yltäneet Go West (1993) ja What have I done to deserve this (1987). Kaiken kaikkiaan UK Chartin Top 20 listalle ovat nousseet tämän levykokoelman kappaleista peräti 33.
Levyn todellinen helmi on paljon kehuja myös Jatkoajassa kerännyt It's a sin, jonka voi huoletta nimetä yhdeksi kaikken aikojen parhaista kipaleista. Hieman uudempaa tuotantoa oleva Go West on myös todella hyvä biisi. Suburbia oli minulle jostain syystä aivan uusi tuttavuus, todella positiivinen yllätys, hieno kappale, en vain tiedä miksi en ole sitä aiemmin kuullut. Suburbia nousi heti kaikkien aikojen biisilistalleni. Always on my mind ja Se a vida é ovat tunnetuimpiin kuuluvia, ja ne ovat todella hyviä, molemmissa on päähän soimaan jäävä kertosäe. Omiin suosikkeihini kuuluu myös Can you forgive her. PSB:n uusimpiin kuuluva Miracles on mielenkiintoinen tuttavuus, Neil Tennant osaa edelleen. Kaikinpuolin todella kattava kokoelma, erikoisinta tässä levykokoelmassa on se, ettei yksikään biiseistä ole huono, kaikki ovat aivan kuunneltavia. Mix levyllä ei ensimmäisellä kuuntelulla ollut mitään huikeita helmiä, mutta useampi kuuntelukerta saattaa tehdä radikaalin muutoksen tähän mielipiteeseen, usein näin ainakin käy. Mix levylle olisin tosin toivonut version myös It's a sinistä, mutta ehkä se on niin, ettei täydelliseen biisiin kannata koskea.
Tämä levy tulee soimaan Mahtiankan cd-soittimessa usein. Yksi parhaista kokoelmista, mitä on tehty.
Suosittelen levyä lämpimästi kaikille Pet Shop Boys -faneille.
Arvosanaksi antaisin Pop cd:lle 10-, Art cd:lle 9+, Mix cd:lle yhden kuuntelun jälkeen 8-. Kokonaisuutena tämä paketti ansaitsee numeroksi 9.
E-Type - Paradise (CDS)
Tuo veikeä eurohumppamies Ruotsin maalta tekee tuloaan taas kolmen vuoden tauon jälkeen. Miehen uusi single on perus-Erikssonia, eli eurohumppaa, jota ei enää 2000-luvulla muiden toimesta kuulla. Toki vanhoja hittejä pistetään uusiksi nykytrancemuotoon, eikä niistä aina tule toivottua tulosta aikaseksi. No, onneksi E-Type tekee vielä puhdasta eurodancea.
Odotukset olivat suuren suuret, tulos jää odotettua vaisummaksi. Tämä sama ollaan kuultu jo aiemmin. Viimeksi hittisinglessä "Life", joka oli vuonna 2001 kova sana joka puolella. "Paradise" muistuttaa liiaksi "Lifea" ja muutenkin E-Typen ääni on ihmeen puuroinen verrattuna aiempaan tuotantoon. Puhelaulu on peruskamaa, mutta se ääni on tosiaan jotenkin puuroista, eikä saa niin hyvin selvää. Nana Hedin, Ruotsin parhaimman äänen omaava vokalisti, tuo taas omat vokaalinsa vahvasti esiin.
Singlessä on mukana extended versio ja kaksi remixiä, joista toinen kulkee nimellä club mix. Silti (onneksi!) tässä ei kuulla tranceversiota. Remixit tuovat oman häröt äänensä mukaan ja tavallaan ne on erittäin mukavia, kun on lähes pelkästään kuullut trancemuotoisia remixejä viime aikoina. Extended versio tuo puolenvälin jälkeen erittäin mielenkiintoisen kohdan kappaleeseen. Juuri nämä eri versiot pelastavat "Paradisen" liian huonolta arvosanalta.
Ai niin, pikkulinnut ovat laulaneet, että levy, joka ilmestyy maaliskuun lopulla, on kokonaisuutena huikea. Itsehän odotan innolla ja olen oitis ostamassa levyä ja heitän arvostelun sitten tähän ketjuun.
8/10
Ace Of Base - Singles Of The 90s
Kaupasta jäi sitten käteen myös tälläinen levy, kun Vilenin hintaan sai. Ace Of Base on ABBA:n jälkeläinen, joka soittaa ABBAa 90-lukumaisesti. Suomesta lähin vertailukohde oli jo edesmennyt Aikakone. Molemmissa nais- ja mieskiintiöt täytetty tasaisesti.
Kuten levyn nimikin sanoo, kyseessä on kokoelmalevy. Se kokoaa AOB:n hitit aina alkuajoista vuoteen 1999 asti. Kappaleiden jako on tosin liian epätasainen paikoitellen. 90-luvun loppupuolen Ace Of Base-kappaleet olivat liian radiosoittolistamaista paatoksellista "hei meillä on kivaa"-musiikkia. Joten sanomatta lienee selvää, että vanhimmat kappaleet ovat parhaita.
Levyn alkupuolella "The Sign" ja "Beautiful Life" räjäyttävät pankin. Etenkin "Beautiful Lifea" tuli aikoinaan kuunneltua lähes paikat hellinä. Levyn paras kappale. "Hallo Hallo" jatkaa hyvää linjaa, kunnes "Always Have, Always Will" pistää ilmoille tuota edellä mainittua radiosoittolistakamaa. "Love In December" on taas huikea hieman menevämmän taustansa takia ja "All That She Wants" tuo mieleen nuoruusajan levyraadit kaverin luona. Huikea viisu sekin. Seuraavat kolme kappaletta ovat tasapaksuja kappaleita ennen Bananarama-coveria, "Cruel Summeria". Se on ainoa kunnon kappale 90-luvun loppupuolen Ace Of Baselta.
Legendaarinen "Happy Nation" nostaa taas tunnelmaa, ja seuraavaksi levyllä oleva "Lucky Love" vie sen tunnelman taas pois. "Lucky Love" on silti huomattavasti parempi kuin esmes muut tusinakappaleet levyllä. "Never Gonna Say I'm Sorry" on perusviisu, ihan jees. "Life Is A Flower" on puhdas "Lucky Love"-klooni, eli ei tarjoa mitään uutta eikä hämmentävää. "Wheel Of Fortune" päättää levyn AOB:n alkuaikojen tunnelmissa.
Kuten sanottua levyn epätasaisuus häiritsee hieman. Hypittäviä kappaleita riittää liiaksi. Ace Of Basen suomalainen klooni Aikakone pisti omalla kokoelmallaan huomattavasti paremmaksi. Se oli täyden kympin levy, ja tämä saa:
7/10
Tuo veikeä eurohumppamies Ruotsin maalta tekee tuloaan taas kolmen vuoden tauon jälkeen. Miehen uusi single on perus-Erikssonia, eli eurohumppaa, jota ei enää 2000-luvulla muiden toimesta kuulla. Toki vanhoja hittejä pistetään uusiksi nykytrancemuotoon, eikä niistä aina tule toivottua tulosta aikaseksi. No, onneksi E-Type tekee vielä puhdasta eurodancea.
Odotukset olivat suuren suuret, tulos jää odotettua vaisummaksi. Tämä sama ollaan kuultu jo aiemmin. Viimeksi hittisinglessä "Life", joka oli vuonna 2001 kova sana joka puolella. "Paradise" muistuttaa liiaksi "Lifea" ja muutenkin E-Typen ääni on ihmeen puuroinen verrattuna aiempaan tuotantoon. Puhelaulu on peruskamaa, mutta se ääni on tosiaan jotenkin puuroista, eikä saa niin hyvin selvää. Nana Hedin, Ruotsin parhaimman äänen omaava vokalisti, tuo taas omat vokaalinsa vahvasti esiin.
Singlessä on mukana extended versio ja kaksi remixiä, joista toinen kulkee nimellä club mix. Silti (onneksi!) tässä ei kuulla tranceversiota. Remixit tuovat oman häröt äänensä mukaan ja tavallaan ne on erittäin mukavia, kun on lähes pelkästään kuullut trancemuotoisia remixejä viime aikoina. Extended versio tuo puolenvälin jälkeen erittäin mielenkiintoisen kohdan kappaleeseen. Juuri nämä eri versiot pelastavat "Paradisen" liian huonolta arvosanalta.
Ai niin, pikkulinnut ovat laulaneet, että levy, joka ilmestyy maaliskuun lopulla, on kokonaisuutena huikea. Itsehän odotan innolla ja olen oitis ostamassa levyä ja heitän arvostelun sitten tähän ketjuun.
8/10
Ace Of Base - Singles Of The 90s
Kaupasta jäi sitten käteen myös tälläinen levy, kun Vilenin hintaan sai. Ace Of Base on ABBA:n jälkeläinen, joka soittaa ABBAa 90-lukumaisesti. Suomesta lähin vertailukohde oli jo edesmennyt Aikakone. Molemmissa nais- ja mieskiintiöt täytetty tasaisesti.
Kuten levyn nimikin sanoo, kyseessä on kokoelmalevy. Se kokoaa AOB:n hitit aina alkuajoista vuoteen 1999 asti. Kappaleiden jako on tosin liian epätasainen paikoitellen. 90-luvun loppupuolen Ace Of Base-kappaleet olivat liian radiosoittolistamaista paatoksellista "hei meillä on kivaa"-musiikkia. Joten sanomatta lienee selvää, että vanhimmat kappaleet ovat parhaita.
Levyn alkupuolella "The Sign" ja "Beautiful Life" räjäyttävät pankin. Etenkin "Beautiful Lifea" tuli aikoinaan kuunneltua lähes paikat hellinä. Levyn paras kappale. "Hallo Hallo" jatkaa hyvää linjaa, kunnes "Always Have, Always Will" pistää ilmoille tuota edellä mainittua radiosoittolistakamaa. "Love In December" on taas huikea hieman menevämmän taustansa takia ja "All That She Wants" tuo mieleen nuoruusajan levyraadit kaverin luona. Huikea viisu sekin. Seuraavat kolme kappaletta ovat tasapaksuja kappaleita ennen Bananarama-coveria, "Cruel Summeria". Se on ainoa kunnon kappale 90-luvun loppupuolen Ace Of Baselta.
Legendaarinen "Happy Nation" nostaa taas tunnelmaa, ja seuraavaksi levyllä oleva "Lucky Love" vie sen tunnelman taas pois. "Lucky Love" on silti huomattavasti parempi kuin esmes muut tusinakappaleet levyllä. "Never Gonna Say I'm Sorry" on perusviisu, ihan jees. "Life Is A Flower" on puhdas "Lucky Love"-klooni, eli ei tarjoa mitään uutta eikä hämmentävää. "Wheel Of Fortune" päättää levyn AOB:n alkuaikojen tunnelmissa.
Kuten sanottua levyn epätasaisuus häiritsee hieman. Hypittäviä kappaleita riittää liiaksi. Ace Of Basen suomalainen klooni Aikakone pisti omalla kokoelmallaan huomattavasti paremmaksi. Se oli täyden kympin levy, ja tämä saa:
7/10
Depeche Mode: Ultra (1997)
Eipä ole mikään uutuus mutta tämä levy ei kuole koskaan, eli arvostelu on aina ajankohtainen.
1. Barrel Of A Gun
2. The Love Thieves
3. Home
4. It's No Good
5. Uselink
6. Useless
7. Sister Of Night
8. Jazz Thieves
9. Freestate
10. The Bottom Line
11. Insight
12. (Junior Painkiller)
Biisi biisiltä
Levyn aloittaa muutaman vuoden hiljaisuuden rikkonut Barrel Of A Gun, joka iskee kuin miljoona volttia. Loistava koneiden ja rokin yhdistelmä, joka jää päähän jylläämään. Heti avausraidan jälkeen tunnelma rauhoittuu The Love Thieves-biisin myötä. The Love Thieves on todella hieno tunnelmapala, jossa laulaja Dave Gahanin tulkinta osuu hienosti kohdalleen. Pala kurkussa-osastoa. Levyn kolmas sinkkujulkaisu Home jatkaa siitä mihin The Love Thieves jäi ja kasvattaa tunnelmaa pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs. Biisntekijä Martin L. Goren upea vokaalisuoritus ja koko biisin ajan voimistuva jousisoundi tekevät tästä klassikon. Homea seuraa toinen levyn todella kaupallisen kuuloisista kappaleista, It's No Good. It's No Good on selvästi popimpaa ja perinteisempää Depparia kuin levy tähän asti. Päähän jäävä kertosäe on hieno, vaikka kappale on ehkä hieman yksiulotteinen ja kuluu monia muita raitoja helpommin jatkuvalla soitolla. Seuraava kappale, Uselink, on pariminuuttinen instrumentaali, joka toimii lähinnä introna Useless-kappaleelle. Useless on se toinen selvää radiomateriaalia oleva biisi It's No Goodin lisäksi. It's No Goodia selvästi kitaravetoisempi kappale toimii sitä paremmin, mitä useampaan kertaan levyä kuuntelee. Uselessia seuraava Sister Of Night on hienoa tasapainoilua tunnelmallisuuden ja popimman ilmaisun välillä, ja väliosassa yhtäkkiä ja odottamatta ilmoille pärähtävä koneellisempi osa kuulostaa hyvältä idealta toisesta kuuntelukerrasta eteenpäin. Jazz Thieves on toinen lyhyt instrumentaali, jota seuraa hieno tunnelmapala Freestate. Goren tekstit ja Gahanin tulkinta lyövät jälleen upeasti kättä ja lopputulos tekee mieli kuunnella heti uudestaan sen päätyttyä. Homen lisäksi toinen Goren tulkitsema kappale The Bottom Line on levyn kokonaisilmeen mukainen hidas ja koskettava balladi, jonka upeat sanat koskettavat. Seuraava kappale, Insight, taitaa olla levyn hitain kappale ja täynnä tunnetta. Levyn kannen mukaan levy päättyy tähän, mutta lopuksi tulee kolmas lyhyt instrumentaali, Junior Painkiller. Omituinen raita levyt lopetukseen, mutta kapple alkaa toimia kun levyä kuuntelee repeatilla ja Junior Painkilleristä tulee Barrel Of A Gunin intro.
Yleisarvio
Loistavan bändin upea tunnelmalevy. Levyn ainoa huono puoli on mielestäni epätasaisuus. En tarkoita tällä että levyllä olisi huonoja kappaleita, vaan hittibiisin ominaisuuksia omaavat It's No Good, Useless ja Barrel Of A Gun eivät välttämättä sovi samalle levylle tunnelmallisempien kappaleiden, kuten The Love Thieves, Home ja Freestate, kanssa.
Arvosana: 10-/10
Eipä ole mikään uutuus mutta tämä levy ei kuole koskaan, eli arvostelu on aina ajankohtainen.
1. Barrel Of A Gun
2. The Love Thieves
3. Home
4. It's No Good
5. Uselink
6. Useless
7. Sister Of Night
8. Jazz Thieves
9. Freestate
10. The Bottom Line
11. Insight
12. (Junior Painkiller)
Biisi biisiltä
Levyn aloittaa muutaman vuoden hiljaisuuden rikkonut Barrel Of A Gun, joka iskee kuin miljoona volttia. Loistava koneiden ja rokin yhdistelmä, joka jää päähän jylläämään. Heti avausraidan jälkeen tunnelma rauhoittuu The Love Thieves-biisin myötä. The Love Thieves on todella hieno tunnelmapala, jossa laulaja Dave Gahanin tulkinta osuu hienosti kohdalleen. Pala kurkussa-osastoa. Levyn kolmas sinkkujulkaisu Home jatkaa siitä mihin The Love Thieves jäi ja kasvattaa tunnelmaa pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs. Biisntekijä Martin L. Goren upea vokaalisuoritus ja koko biisin ajan voimistuva jousisoundi tekevät tästä klassikon. Homea seuraa toinen levyn todella kaupallisen kuuloisista kappaleista, It's No Good. It's No Good on selvästi popimpaa ja perinteisempää Depparia kuin levy tähän asti. Päähän jäävä kertosäe on hieno, vaikka kappale on ehkä hieman yksiulotteinen ja kuluu monia muita raitoja helpommin jatkuvalla soitolla. Seuraava kappale, Uselink, on pariminuuttinen instrumentaali, joka toimii lähinnä introna Useless-kappaleelle. Useless on se toinen selvää radiomateriaalia oleva biisi It's No Goodin lisäksi. It's No Goodia selvästi kitaravetoisempi kappale toimii sitä paremmin, mitä useampaan kertaan levyä kuuntelee. Uselessia seuraava Sister Of Night on hienoa tasapainoilua tunnelmallisuuden ja popimman ilmaisun välillä, ja väliosassa yhtäkkiä ja odottamatta ilmoille pärähtävä koneellisempi osa kuulostaa hyvältä idealta toisesta kuuntelukerrasta eteenpäin. Jazz Thieves on toinen lyhyt instrumentaali, jota seuraa hieno tunnelmapala Freestate. Goren tekstit ja Gahanin tulkinta lyövät jälleen upeasti kättä ja lopputulos tekee mieli kuunnella heti uudestaan sen päätyttyä. Homen lisäksi toinen Goren tulkitsema kappale The Bottom Line on levyn kokonaisilmeen mukainen hidas ja koskettava balladi, jonka upeat sanat koskettavat. Seuraava kappale, Insight, taitaa olla levyn hitain kappale ja täynnä tunnetta. Levyn kannen mukaan levy päättyy tähän, mutta lopuksi tulee kolmas lyhyt instrumentaali, Junior Painkiller. Omituinen raita levyt lopetukseen, mutta kapple alkaa toimia kun levyä kuuntelee repeatilla ja Junior Painkilleristä tulee Barrel Of A Gunin intro.
Yleisarvio
Loistavan bändin upea tunnelmalevy. Levyn ainoa huono puoli on mielestäni epätasaisuus. En tarkoita tällä että levyllä olisi huonoja kappaleita, vaan hittibiisin ominaisuuksia omaavat It's No Good, Useless ja Barrel Of A Gun eivät välttämättä sovi samalle levylle tunnelmallisempien kappaleiden, kuten The Love Thieves, Home ja Freestate, kanssa.
Arvosana: 10-/10
Re: Kovaa settiä Zeppeliniltä?
Myöhässäkö? No joka tapauksessa:
Itse olen melko kova Zeppelin-fani, joten ostos oli minulle pakonomainen. No eipä tarvinnut pettyä. Loistavia konserttitaltiointeja, hienosti yhdistetty "virallisempaa" matskua bootlegin kanssa. Ykköslevy koostuu lähes yksinomaan massiivisesta Royal Albert Hallin keikasta. Siinä nähdään sitä jamitusta ja rajojen kokeilua oikein olan takaa, lähinnä Jimmyltä ja Bonzolta. Ehdottomia helmiä White Summer, Moby Dick ja How Many More Times. Kakkosella on sitten hieman useammasta konsertista tavaraa. Pidän kakkoslevystä enemmän lähinnä sen takia, että sen sisältämät laulut ovat niin kovaa luokkaa. Jos nyt et tässä reilussa puolessa vuodessa ole tätä settiä ostanut, niin käy ihmeessä hakemassa. Mieluummin sen rahan tähän tuhlaa kuin vaikka viinaan tai vaatteisiin ;).
EDIT: Jäi sanomatta, että itselläni on tuon DVD-boksi. En sitten tiedä, paljonko tunnelmasta jää kuvan ulkopuolelle. Mutta lienee kokeilemisen arvoinen.
Viestin lähetti pygmalion
Tämä ei ole levyarvostelu, vaan pikemminkin pyyntö sellaiseksi. Voisikohan joku asiaan perehtynyt ilmaista näkemyksensä tuoreesta Led Zeppelinin kolmen cd:n livepaketista "How the west was won"? Lähinnä haluaisin kuulla, onko tuo satsi hankkimisen arvoinen satunnaiselle fanille. Alkuperäiset LZ-tuotokset ovat toisinaan viihtyneet mainiosti soittimessa, ja nyt hieman kutkuttaisi panostaa 26 erkkiä ostokseen (kohtuullinen hinta), kun uusi julkaisu on saanut ylistäviä arvioita osakseen mediassa.
Paketissa kuitenkin arveluttaa lähinnä se, jaksaako tällainen vähemmän kuin kuolemanvakavasti ko. orkesteriin suhtautuva musiikin ystävä kuunnella parinkymmenen minuutin mittaisia jamitteluversioita klassikkobiiseistä. Tällaisia näytti levyiltä löytyvän useampia. Maksaako vaivan vai tuleeko vain päänvaivaa?
Myöhässäkö? No joka tapauksessa:
Itse olen melko kova Zeppelin-fani, joten ostos oli minulle pakonomainen. No eipä tarvinnut pettyä. Loistavia konserttitaltiointeja, hienosti yhdistetty "virallisempaa" matskua bootlegin kanssa. Ykköslevy koostuu lähes yksinomaan massiivisesta Royal Albert Hallin keikasta. Siinä nähdään sitä jamitusta ja rajojen kokeilua oikein olan takaa, lähinnä Jimmyltä ja Bonzolta. Ehdottomia helmiä White Summer, Moby Dick ja How Many More Times. Kakkosella on sitten hieman useammasta konsertista tavaraa. Pidän kakkoslevystä enemmän lähinnä sen takia, että sen sisältämät laulut ovat niin kovaa luokkaa. Jos nyt et tässä reilussa puolessa vuodessa ole tätä settiä ostanut, niin käy ihmeessä hakemassa. Mieluummin sen rahan tähän tuhlaa kuin vaikka viinaan tai vaatteisiin ;).
EDIT: Jäi sanomatta, että itselläni on tuon DVD-boksi. En sitten tiedä, paljonko tunnelmasta jää kuvan ulkopuolelle. Mutta lienee kokeilemisen arvoinen.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Sarjapisteet tasan: TUTO ja Hokki voittivat toinen toisensa peräkkäisissä peleissäLue lisää »
-
Kasper Kulonummi pelaa läpimurtokautta ja voittaa kamppailuja kovalla prosentillaLue lisää »
-
MTV: Miroslav Svobodan loukkaantuminen uhkaa ykkösmaalivahdin koko loppukauttaLue lisää »
-
Taponen nollasi Sportin Liigan juhlapelissäLue lisää »
-
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voittiLue lisää »
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »