Maanista nirvanaa
90-luvun alun ahdistuneet nuoret miehet lykkäsivät uriensa ensimmäiset varsinaiset kokoelmalevyt samana päivänä kauppoihin. Pelkkää sattumaa varmastikin, mutta Manic Street Preachersin ja Nirvanan urasta löytää helposti muitakin yhtäläisyyksiä. Molemmat nousivat pienten piirien kulttisankareista koko maailman ihailemiksi (ja myös vihailemiksi) lähes-megatähdiksi ja molemmista päätti yksi jäsen päivänsä (todennäköisesti) oman käden kautta. Toisen ura loppui siihen, toisen ei, mutta sai aika erilaisen jatkon. Sitten vielä se, että Manic Street Preachers on tehnyt omat versionsa kahdesta Nirvana-biisistä, Pennyroyal Tea ja Been A Son. Ensimmäinen on julkaistu ihan virallisestikin (nimellä Penny Royalty) ja jälkimmäinen, alunperin radio-ohjelmassa esitetty, kiertää netissä mp3:ina ja luultavasti on joillain bootlegeillä.
Manic Street Preachers : Forever Delayed - The Greatest Hits
Kuten Nicky Wire haastattelussa sanoikin, tämä kokoelma olisi kannattanut julkaista jo ennen Know Your Enemyä. Nyt bändi on vähän sellaisessa tilanteessa, että yhden cd:n kokoelmalta jää paljon tärkeää pois, mutta tupla-cd:n julkaisu olisi liioittelua. Pieni ongelma on se, että tämän kokoamisessa on yritetty selvästi tehdä kaikki iloisiksi, mutta se on aiheuttanut niin paljon kompromisseja, että lopputulos taitaa olla se, ettei oikeastaan kellään ole hauskaa. Ensinnäkin, onko tämä Greatest Hits? No ei varsinaisesti, koska viime vuotinen TOP10-hitti Found That Soul ja useampi TOP20-hitti puuttuu, mutta huimasti sijalle 94 päässyt Motown Junk on mukana. Best Ofiksikin kutsuminen olisi liioittelua, sillä esim. You Stole The Sun From My Heart ei sellaiselle kuuluisi ja missä ovat mm. kokoelmalle nimen antanut Roses In The Hospital tai Slash N' Burn puhumattakaan ei-sinkkubiisien kermasta?
Kahdelta suurimmalta menestysalbumilta Everything Must Go ja This Is My Truth Tell Me Yours on otettu kaikki sinkut mukaan. Periaatteessa ymmärrettävää, mutta kun niihin (8 kpl) lisätään uudet biisit (2 kpl), onkin puolet levystä täytetty ja se tarkoittaa sitä, että neljälle muulle albumille ja yksinäisille sinkkubiiseille (mitä Manicsilla on nykybändiksi poikkeuksellisenkin paljon) jää jäljelle kovin vähän tilaa. Kolmas ja pahin ongelma on se, että tämä levy on ahdettu liian täyteen. Niin täyteen, että joitain biisejä on julmasti pätkitty. Pahiten tämä puree yli kuusiminuuttisiin Motorcycle Emptinessiin ja The Everlastingiin. Ensimmäisen loppupuolelta on otettu pois pätkä sieltä ja toinen täältä, jälkimmäisen tulos on suoranainen katastrofi, sillä poistetuista pätkistä johtuen Bradfieldin lauluun tulee suorastaan koomisia korkeudenvaihteluita. Koomista kyllä, molemmista olisi ollut jo valmiiksi olemassa huomattavasti paremmin editoidut Radio Editit. Ainakin ME:n kohdalla se olisi ollut jopa lyhyempi. You Love Usista on mukana se huonompi ja uudempi versio, joka on pilattu lopullisesti pätkäisemällä biisin "häntä" pois. Nyt biisi pysähtyy sulavasti kuin seinään törmäisi. EMG:n ja TIMTTMY:n viimeiset sinkut olisi voinut karsia pois, niin kaikista biiseistä olisi mahtunut täysimittaiset versiot mukaan. The Holy Bible albumikin olisi ansainnut enemmän näytteitä kuin yhden.
Uusista biiseistä parempi on se toistaiseksi sinkkuna julkaisematon, eli Door To The River. Ei mikään klassikko, mutta paranee joka kuuntelukerralla ja on tunnelmaltaan mukavan hämyinen.
Kenelle tämä levy sitten on tarkoitettu? Ehkäpä myöhäisherännäisille faneille, jotka haluavat albumeilta löytymättömät sinkut Motown Junkin, Theme From M.A.S.H.in ja The Masses Against Classesin kokoelmiinsa, mutta ovat liian laiskoja koluamaan divareita tai hankkimaan kalliita import-levyjä. Tai sitten niille, jotka haluavat vain radiosta tutut Everything Must Gon ja This Is My Truthin sinkut.
Ensipainoksen mukana olevalla remix-bonus-cd:llä ei juuri käyttöä ole. Parempi vaihtoehto olisi ollut laittaa parikymmentä parasta b-puolta bonuslevyksi. Tai ehkä hyvä ettei niin tehty, niin vaivalla hamstratut vanhat sinkut tuntuvat arvokkaammilta...
Nirvana
Jos Manics-kokoelma on liian täysi, tämä on sitten liian tyhjä. Noin 55 minuuttia kestävälle ja 15 biisin levylle olisi siis mahtunut 5-6 biisiä lisää ja silloin mukaan olisi saanut myös tuntemattomampia albumiraitoja. Niinpä tämä kokoelma ei tarjoa edes tällaiselle Nirvanan studioalbumeita omistamattomalle oikeastaan mitään ennenkuulematonta, paitsi tietysti "uuden" biisin You Know You're Right. Ei kovin ihmeellinen esitys, mutta kukapa "arkiston aarteelta" ihmeitä odottaisikaan? Toinen aiemmin julkaisematon raita on singlemiksaus Pennyroyal Teasta. Kyseinen sinkku jäi aikoinaan julkaisematta, no kaikki varmaan arvaavat miksi... En luultavasti ole kuullut alkuperäistä albumiversiota, joten paha mennä vertailemaan.
Kyllähän Narvanalla on muutamia kivoja poppikappaleita sen yhden lisäksikin, vaikka bändi ei suurimpiin suosikkeihini kuulukaan. Onkohan bändin ensilevy Bleach sitten tosiaan niin huono, ettei ansainnut kuin yhden näytteen? Se yksi näyte onkin sitten albumin parhaita hetkiä, eli About A Girl. Nevermindilta ja In Uterolta on molemmilta neljä biisiä, Unpluggedilta kolme ja niiden lisäksi kaksi varhaista sinkku/ep-raitaa ( Been A Son ja Sliver).
Vielä erityiskiitos molemmille kokoelmille siitä, että kumpikaan ei ole kopiosuojattu. Kiitän ja kumarran.
90-luvun alun ahdistuneet nuoret miehet lykkäsivät uriensa ensimmäiset varsinaiset kokoelmalevyt samana päivänä kauppoihin. Pelkkää sattumaa varmastikin, mutta Manic Street Preachersin ja Nirvanan urasta löytää helposti muitakin yhtäläisyyksiä. Molemmat nousivat pienten piirien kulttisankareista koko maailman ihailemiksi (ja myös vihailemiksi) lähes-megatähdiksi ja molemmista päätti yksi jäsen päivänsä (todennäköisesti) oman käden kautta. Toisen ura loppui siihen, toisen ei, mutta sai aika erilaisen jatkon. Sitten vielä se, että Manic Street Preachers on tehnyt omat versionsa kahdesta Nirvana-biisistä, Pennyroyal Tea ja Been A Son. Ensimmäinen on julkaistu ihan virallisestikin (nimellä Penny Royalty) ja jälkimmäinen, alunperin radio-ohjelmassa esitetty, kiertää netissä mp3:ina ja luultavasti on joillain bootlegeillä.
Manic Street Preachers : Forever Delayed - The Greatest Hits
Kuten Nicky Wire haastattelussa sanoikin, tämä kokoelma olisi kannattanut julkaista jo ennen Know Your Enemyä. Nyt bändi on vähän sellaisessa tilanteessa, että yhden cd:n kokoelmalta jää paljon tärkeää pois, mutta tupla-cd:n julkaisu olisi liioittelua. Pieni ongelma on se, että tämän kokoamisessa on yritetty selvästi tehdä kaikki iloisiksi, mutta se on aiheuttanut niin paljon kompromisseja, että lopputulos taitaa olla se, ettei oikeastaan kellään ole hauskaa. Ensinnäkin, onko tämä Greatest Hits? No ei varsinaisesti, koska viime vuotinen TOP10-hitti Found That Soul ja useampi TOP20-hitti puuttuu, mutta huimasti sijalle 94 päässyt Motown Junk on mukana. Best Ofiksikin kutsuminen olisi liioittelua, sillä esim. You Stole The Sun From My Heart ei sellaiselle kuuluisi ja missä ovat mm. kokoelmalle nimen antanut Roses In The Hospital tai Slash N' Burn puhumattakaan ei-sinkkubiisien kermasta?
Kahdelta suurimmalta menestysalbumilta Everything Must Go ja This Is My Truth Tell Me Yours on otettu kaikki sinkut mukaan. Periaatteessa ymmärrettävää, mutta kun niihin (8 kpl) lisätään uudet biisit (2 kpl), onkin puolet levystä täytetty ja se tarkoittaa sitä, että neljälle muulle albumille ja yksinäisille sinkkubiiseille (mitä Manicsilla on nykybändiksi poikkeuksellisenkin paljon) jää jäljelle kovin vähän tilaa. Kolmas ja pahin ongelma on se, että tämä levy on ahdettu liian täyteen. Niin täyteen, että joitain biisejä on julmasti pätkitty. Pahiten tämä puree yli kuusiminuuttisiin Motorcycle Emptinessiin ja The Everlastingiin. Ensimmäisen loppupuolelta on otettu pois pätkä sieltä ja toinen täältä, jälkimmäisen tulos on suoranainen katastrofi, sillä poistetuista pätkistä johtuen Bradfieldin lauluun tulee suorastaan koomisia korkeudenvaihteluita. Koomista kyllä, molemmista olisi ollut jo valmiiksi olemassa huomattavasti paremmin editoidut Radio Editit. Ainakin ME:n kohdalla se olisi ollut jopa lyhyempi. You Love Usista on mukana se huonompi ja uudempi versio, joka on pilattu lopullisesti pätkäisemällä biisin "häntä" pois. Nyt biisi pysähtyy sulavasti kuin seinään törmäisi. EMG:n ja TIMTTMY:n viimeiset sinkut olisi voinut karsia pois, niin kaikista biiseistä olisi mahtunut täysimittaiset versiot mukaan. The Holy Bible albumikin olisi ansainnut enemmän näytteitä kuin yhden.
Uusista biiseistä parempi on se toistaiseksi sinkkuna julkaisematon, eli Door To The River. Ei mikään klassikko, mutta paranee joka kuuntelukerralla ja on tunnelmaltaan mukavan hämyinen.
Kenelle tämä levy sitten on tarkoitettu? Ehkäpä myöhäisherännäisille faneille, jotka haluavat albumeilta löytymättömät sinkut Motown Junkin, Theme From M.A.S.H.in ja The Masses Against Classesin kokoelmiinsa, mutta ovat liian laiskoja koluamaan divareita tai hankkimaan kalliita import-levyjä. Tai sitten niille, jotka haluavat vain radiosta tutut Everything Must Gon ja This Is My Truthin sinkut.
Ensipainoksen mukana olevalla remix-bonus-cd:llä ei juuri käyttöä ole. Parempi vaihtoehto olisi ollut laittaa parikymmentä parasta b-puolta bonuslevyksi. Tai ehkä hyvä ettei niin tehty, niin vaivalla hamstratut vanhat sinkut tuntuvat arvokkaammilta...
Nirvana
Jos Manics-kokoelma on liian täysi, tämä on sitten liian tyhjä. Noin 55 minuuttia kestävälle ja 15 biisin levylle olisi siis mahtunut 5-6 biisiä lisää ja silloin mukaan olisi saanut myös tuntemattomampia albumiraitoja. Niinpä tämä kokoelma ei tarjoa edes tällaiselle Nirvanan studioalbumeita omistamattomalle oikeastaan mitään ennenkuulematonta, paitsi tietysti "uuden" biisin You Know You're Right. Ei kovin ihmeellinen esitys, mutta kukapa "arkiston aarteelta" ihmeitä odottaisikaan? Toinen aiemmin julkaisematon raita on singlemiksaus Pennyroyal Teasta. Kyseinen sinkku jäi aikoinaan julkaisematta, no kaikki varmaan arvaavat miksi... En luultavasti ole kuullut alkuperäistä albumiversiota, joten paha mennä vertailemaan.
Kyllähän Narvanalla on muutamia kivoja poppikappaleita sen yhden lisäksikin, vaikka bändi ei suurimpiin suosikkeihini kuulukaan. Onkohan bändin ensilevy Bleach sitten tosiaan niin huono, ettei ansainnut kuin yhden näytteen? Se yksi näyte onkin sitten albumin parhaita hetkiä, eli About A Girl. Nevermindilta ja In Uterolta on molemmilta neljä biisiä, Unpluggedilta kolme ja niiden lisäksi kaksi varhaista sinkku/ep-raitaa ( Been A Son ja Sliver).
Vielä erityiskiitos molemmille kokoelmille siitä, että kumpikaan ei ole kopiosuojattu. Kiitän ja kumarran.
Viimeksi muokattu: