Mainos

Legendaarinen Kummeli

  • 189 049
  • 520

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse altistuin ala-asteella, kun luokan varsinkin pojista monet hoki näitä. Itse en sarjaa tuolloin katsonut, ja nykyinen avomies kaikki kaudet minulle näyttikin meidän alkuaikoina. Koin sivistyneeni isosti. :D No, en ollut vielä liian vanha näihin, huvitti kyllä.

Ja mietin aika monenkin sketsin tunnusmusan kohdalla, että kenen musiikkeja mahtaa olla. Yksi pahimmin päähäni jämähtäviä on tuon aiemmin tänne linkittämäsi Puukon veljesten tunnari. Perintöä odotellessa tulee tässä aika lähellä. Musiikin hauskuutta lisää kyllä Vihinen, Kultakuumeessa loistovetoja saati sitten myöhemmin Vanaja uliuleineen.

Kävin äskettäin Tampereella ja astuin Pub Pikilinnaan. Heti leikkasi sellainen "tämä mesta näkyy muuten Kummeleissa". Hetken piti hakea, mikä se juttu olikaan, mutta tulihan ne jämävitsit sitten mieleen. Olisi hauska tehdä joskus rundi Tampereella, että mitkäs ravintolat/pubit vilahtaakaan Kummeleissa.
Hieno viesti kaikkinensa. Kummelin parissa on tultu "kasvettua", vaikka omat ekat hämärät muistot ovatkin 1999-2000-kaudelta. Vanhemmilla oli onneksi pari VHS-kasettia täynnä 1993-1994 materiaalia, mitä tuli ahmittua. Toistaiseksi viimeisin kausi 2003 tuli sitten tsiigattua "livenä".

Erittäin mielenkiintoista myös nähdä, mitä tuleman pitää. Ikää toki Porkkana Ryhmällä kertyy, mutta jos vielä yksi kausi sketsejä Eero Kakon juontamana olisi heille Suomen kansalle annettavana. 2021 30v-juhlajakso oli jo lupaava.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Helppohan se on albumi tehdä kun ei tee musiikissa, eikä liioin elämässä, lainkaan virheitä.

Perään vielä jos jonnet ei muista:





Yksi kovimmista Kummelisketseistä. "Äetsän sävelkulkulaitokselta pari modulaatiosukkaa."

Ja vielä jatkon jatkoksi: Kummeli-hahmon amerikkalainen esikuva saapuu Helsinkiin – Heikki Silvennoinen kertoo, kuinka legendaarinen tilutus-sketsi syntyi - Helsingin Uutiset

Sinne vaan tulevana lauantaina tsekkaamaan sattuuko soittoon hiuksenhienointakaan virhettä ja lähteekö Patituccin bemari sujuvasti matkaan kohti Äetsän sävelkulkulaitosta, vai betoniseinää.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vanhemmilla oli onneksi pari VHS-kasettia täynnä 1993-1994 materiaalia, mitä tuli ahmittua.

Minun vanhemmatkaan jostain syystä eivät tätä tsekanneet. Siskoni on sinun ikäinen ja hän ei taida tällaiselle edes nauraa yhtään. No, kullakin hupimme ja huumorintajumme. Itselle tämä on ehkä vaan jotain niin hyvää irtautumista kaikesta vakavasta.

Niin ja onhan moni noista tuon ajan ravintoloista varmasti jo lopettanut toimintansa, mutta Pikilinnan ja Ohranjyvän olen tsekannut, niistä on hyvä jatkaa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää on kuin Musacornerin jakso ilman Isoa Pebeä.
Vaikka tiesi, ettei tuo ole sketsi, sitä kuitenkin jotenkin odotti että Kahilainen taikoo syntikasta mojovan pierusaundin, syntikka räjähtää tai jotain vastaavaa.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Nyt on perin vaikea tietokilpailukysymys, mutta kun on jääkiekkopalstasta kysymys niin menköön: Mikä Kummelissa vilahtanut pubi on nykyään Ilveksen omistama tila?
Irjalassa oli yksi hitusen arveluttava juottola johon sittemmin tuli Ilveksen tarrat ikkunaan, nimi on jo kadonnut muistista.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Heh, mä aattelin, että ei sitä pubia kovin moni siitä vilahduksesta voinut tuntea tai edes muistaa koko juttua, mut vartin kesti!
Tuli asuttua n. puolen kilometrin päässä kyseisestä pittoreskista anniskeluravintolasta. Kummeli tuli ennen muuttoa Tampereelle, mutta muistin kyseisen mestan ulkoasun ja bongasin paikan riemuissani, koskaan en rohjennut sisälle.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Noista Kummeli-ukkojen soittohommista kun on ollut nyt puhetta, niin tässä on yksi klippi jonka pariin tulee palailtua aina tasaisin väliajoin. Kuvanlaatu ja kameratyöskentely ovat mitä ovat, eikä iänikuinen ja kulunut Dylan-coverikaan ole sovituksensa puolesta mitenkään erikoista, mutta voi herrasiunaa kuinka maukasta ja mehukasta soolotulittelua Silvennoiselta kun saa oikein luvan kanssa päästellä. Näin kitaristina en voi olla tuntematta pientä nytkähtelyä nivusten tienoilla tätä kuunnellessani. Välillä lainallaan Hendrixiä kuin mausteeksi, ja muuten pistetään omaa einestä soppaan. Tyylitajuinen jätkä.


 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Musacornerin lisäksi Luomisen Tuskaa oli ne sketsit jotka mukulana viuhui äänettömästi yli mutta vahemmiten molemmat on sitä ehdotonta eliittiä.

Kyberneen retket -animaatio, paha kurki, natsi-elokuva ja arkkitehtuuri kaikki ihan puhdasta rautaa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Musacornerin lisäksi Luomisen Tuskaa oli ne sketsit jotka mukulana viuhui äänettömästi yli mutta vahemmiten molemmat on sitä ehdotonta eliittiä.

Kyberneen retket -animaatio, paha kurki, natsi-elokuva ja arkkitehtuuri kaikki ihan puhdasta rautaa.
Yleensä puhutaan että Iso-Pebe olisi ollut Olli Keskisen ainoa "hyvä" rooli Kummelissa Eero Kakon ohella, mutta kyllä tuo näiden sketsien Martti Hakonen menee ehdottomasti samaan kategoriaan. Täysin sama homma itselläkin eli näiden nerokkuus on valjennut vasta vanhemmalla iällä, ja arvostusta nostaa entisestään se että nuo monologit olivat kuulemma aikalailla täysin Keskisen kameran edessä improvisoimia, ilman sen tarkempia käsikirjoituksia. Aivan mieletöntä tajunnanvirtaa.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kummelista syntyi monta elämään jäänyttä lentävää lausetta, mutta jos yksi lainaus pitäisi valita joka on iskostunut pääkallooni, se on Martti Hakosen luonnehdinta Paha kurki -teoksen synnystä:

"Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua... ja minä sitä."
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuli asuttua n. puolen kilometrin päässä kyseisestä pittoreskista anniskeluravintolasta. Kummeli tuli ennen muuttoa Tampereelle, mutta muistin kyseisen mestan ulkoasun ja bongasin paikan riemuissani, koskaan en rohjennut sisälle.
Oliko tämä paikka siinä nykyisen Irjalan kellarin vieressä?
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Kummelista syntyi monta elämään jäänyttä lentävää lausetta, mutta jos yksi lainaus pitäisi valita joka on iskostunut pääkallooni, se on Martti Hakosen luonnehdinta Paha kurki -teoksen synnystä:

"Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua... ja minä sitä."

Selvä
Onks kaikki Okei
Kanada
Pidetään ne kädet omalla puolella
Artisti maksaa
Arttu perkele
Jee-jee

Tuossa mitä äkkiä tuli mieleen, ja varmasti osa unohtui.

Lisäksi Meillä kaveriporukassa elää "vaikka minä homo olisinkin, ei sitä minulle itselle tarvitse kertoa".
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selvä
Onks kaikki Okei
Kanada
Pidetään ne kädet omalla puolella
Artisti maksaa
Arttu perkele
Jee-jee

Tuossa mitä äkkiä tuli mieleen, ja varmasti osa unohtui.

Lisäksi Meillä kaveriporukassa elää "vaikka minä homo olisinkin, ei sitä minulle itselle tarvitse kertoa".
Ainakin allekirjoittaneen perheen käyttöön on jäänyt myös "etsä viitsitsä".

Oliko muuten "dodii" suomen kielessä laajemmin käytössä ennen Potilas Saarista?
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Ainakin allekirjoittaneen perheen käyttöön on jäänyt myös "etsä viitsitsä".

Oliko muuten "dodii" suomen kielessä laajemmin käytössä ennen Potilas Saarista?

Dodii on minusta Kummelia, ja tämä unohtui listasta.

Älytön määrä hokemia, jotka ovat olleet käytössä 30 vuotta. Melkoinen saavutus.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Ainakin allekirjoittaneen perheen käyttöön on jäänyt myös "etsä viitsitsä".

Oliko muuten "dodii" suomen kielessä laajemmin käytössä ennen Potilas Saarista?
Meidän perheessä on jäänyt kanssa Kummeli hokema (vai oliko virallisesti Mankelista) "Tänään on tiistai.... Murekepäivä" ja tietenkin jatkona "Hei! Mureke on mureke!"
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Lisäksi Meillä kaveriporukassa elää "vaikka minä homo olisinkin, ei sitä minulle itselle tarvitse kertoa".
Faija etsiskeli aikoinaan autoa ja kun läheltä löytyi hyvä ehdokas, niin pakkohan oli tokaista: "Pitäskö soittaa?"

Neljä tuntia myöhemmin nimet olivat paperissa ja auto matkalla uuteen kotiin. Kiitos Kummeli Stories.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Mikä pubi ja mikä sketsi tässä on kyseessä? Itsekin vieressä asunut, mutta en osaa yhdistää paikkaa.
Sehän tässä hauskaa onkin kun en nimeä muista vaikka kuinka kaivelee ja sketsikin on mielestä hukassa, mutta se baari on mukana Kummelissa. Kesäisin tulee joskus pyöräiltyä vanhoilla kulmilla ja aina muistaa että tuossa talossa oli se baari ennen.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ainakin allekirjoittaneen perheen käyttöön on jäänyt myös "etsä viitsitsä".

Oliko muuten "dodii" suomen kielessä laajemmin käytössä ennen Potilas Saarista?
Eikö ollut myös "etsä viitsisitsä".

Mutta ehdoton timantti on ladojen vuosikokous ja "Onks se saatana taas kumivene" tjsp.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mutta ehdoton timantti on ladojen vuosikokous ja "Onks se saatana taas kumivene" tjsp.
Olen jopa käyttänyt tätä reaalimaailmassa. Yksi jantteri voitti patikkareissulla matkatoimiston järjestämän leikkimielisen kilpailun ja palkinto jaettiin juhlallisesti yhteisen illallisen yhteydessä. Pakkohan se oli kysyä. Jantteri oli Kummelinsa katsonut ja heitti vastaukseksi muistaakseni "tää katkasee kevään niin sopivasti".

Muuten oma suosikkini noista hokemista on Matti Näsän "mua ei huvita kohta enää mikään".
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikö ollut myös "etsä viitsisitsä".

Mutta ehdoton timantti on ladojen vuosikokous ja "Onks se saatana taas kumivene" tjsp.
Tsätsä!

"Jätkä löi oikeesti!" "Ei tartte auttaa!" "Känni päälle!" "Rybäleitä perseessä" "No onko nyt hyvä fiilis" "Meanwhile in Sweden" Näitä riittää! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös