Mainos

Lapsia vai ei?

  • 176 068
  • 1 367
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Lapsipuolueen jäsenenä ainoa kummastusta herättävä asia näissä keskusteluissa on se ehdottomuus. Minkä takia koetaan loukkaavana ajatus siitä, että mieli saattaa joskus muuttua?...


...Mun mielestä se lastenteko on niin suoraan alisteinen parisuhteelle, ettei siitä voi "päättää" ennen suhteen kehittymistä. Ja vastaavasti, lapsettomuuden nimiin vannovat lienevät keskimääräistä useammin myös pitkiin parisuhteisiin sitoutumatonta tyyppiä. Eivät he edes välttämättä päädy tilanteeseen, jossa lastentekoa aidosti pohditaan.

Kuten olen aiemminkin todennut, menen elämässäni hyvin vahvasti intuition pohjalta myös "isoissa valinnoissa". Ehkä en tunne itseäni kovin hyvin tai jotain, mutta en vain osaa pohtia näitä juttuja pitkälle tulevaisuuten tähyten.

Pikkasen piti saksia tuota lainausta..


Mielihän voi aina muuttua, siitä ei varmasti kahta sanaa. Ja totta tuokin, että lapsen hankkiminen ainakin pitäisi olla alisteinen parisuhteelle.

Mutta näin yli kolmenkympin puolenvälin saavuttaneena voin sanoa, että tuskin se mieli tästä muuttuu. Ajatus itsestäni isänä aiheuttaa edelleen samoja etovia tunteita, kuin mitä ne on aina aiheuttanut. Tyttöystäväni on onneksi samoilla linjoilla kanssani, ja olemmekin jo 10 vuotta onnellisesti tämän mielipiteen jakaneet.

Edelleen odottelen sitä "kyllä se mieli siitä muuttuu" elämystä, joka minulle olisi pitänyt jo 10 vuotta sitten tulla, aika hiljaista on ollut. Hauska juttu muuten, että tuota mantraa minulle on tarjottu vain ja ainoastaan sellaisilta tahoilta, jotka itse on nykyään vanhempia. Edes omat vanhempani eivät ole millään lailla asiaan ottaneet kantaa. Tästä muuten iso virtuaalikumarrus sekä omille, että tyttöystäväni vanhemmille.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Lainailen Leonia, mutta näitä voi yleisestikin soveltaa...

Minua taas ihmetyttää, että leima lyödään otsaan kysymättä. Ei siis edes yritetä keskustella, vaan ilman eri argumentteja minulle kerrotaan, että olen tekopyhä.
Viittaat ilmeisesti vuoden takaiseen, kun totesin muistaakseni yleisesti, keneenkään kohdistamatta, että mielestäni on tekopyhää perustella lapsettomuuttaan jollain ekologisilla arvoilla, jos samaan aikaan kuluttaa surutta luonnonvaroja. Mun mielestäni se nyt on vähän niin. En sitä sulle tarkoittanut henkilökohtaisesti, mutta en toki voi mitään, jos se nyt napsahti. Tekopyhä voi toki olla turhan raju ilmaisu. Teennäinen? Aivanpa sama.

Ja tekopyhän lisäksi olen melkein viisikymppinen naimisissa oleva mies. Sitä mielen muuttumista odotellessa.
Oma kommenttini koski nuoria ihmisiä, mutta en sitä parin viestin takaiseen kommenttiini avannut. Eli en odota enää edes kolmekymppisiltä kavereiltani mitään mielen muuttumisia. Muuttukoon jos muuttuu, ihan jees. Tai sitten on muuttumatta.

Menee kertauksen puolelle, mutta lapsipuolueen anti tähän keskusteluun on ollut, että lapsettomilla on oikeus lapsettomuuteensa vasta, kun ovat kokeneet vanhemmuuden huumaavan vaikutuksen. Näin ulkopuolisena tarkkailijana, se vaikutus kestää muutaman kuukauden. Sen jälkeen katse muuttuu tylsistyneeksi, silmänaluset mustuvat, miehillä hiukset harvenevat, vatsanympärys kasvaa ja entisistä ystävistä tulee isejä ja äitejä. Heidän uudet ystävänsä ovat myös isejä ja äitejä. Ai niin, meillä lapsettomilla on oikeus valintaamme ja se on ihan meidän oma asiamme. Mutta olemme silti väärässä.
Korjaan sen verran, että vässymys saattaa iskeä heti synnytyssalin jälkeen, ja usein iskeekin. Sen sijaan kavereiden jääminen tuskin on sen yleisempää kuin seurustelun alettuakaan, eli alkutotuttelujen jälkeen alkaa arki rullata. Lihominen, passivoituminen tai muu velttous on ihmisestä itsestään kiinni, ja sitä esiintyy niin lapsettomien kuin lapsellistenkin parissa.

Mutta aina voi toki vetää marttyyrin verhoa yllensä ja syödä ärrimurri-keksiä.
 
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers 92-93
Itse asiasta näytämme olevan samaa mieltä, juuri näin sen pitää olla. Senkin takia ihmetyttää tuo purkaus. Mahtoiko olla huono päivä töissä tms. kun argumenttien sijaan tuli tarve suoltaa loukkauksia.

Jokainen päivä on huono töissä, joten se ei käy selityksestä. Toisaalta en löydä tuosta tekstistäni yhtään loukkausta, mutta mikäli sellainen on rivien väriin luikerrellut niin kauheasti anteeksi.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viittaat ilmeisesti vuoden takaiseen, kun totesin muistaakseni yleisesti, keneenkään kohdistamatta, että mielestäni on tekopyhää perustella lapsettomuuttaan jollain ekologisilla arvoilla, jos samaan aikaan kuluttaa surutta luonnonvaroja. Mun mielestäni se nyt on vähän niin. En sitä sulle tarkoittanut henkilökohtaisesti, mutta en toki voi mitään, jos se nyt napsahti. Tekopyhä voi toki olla turhan raju ilmaisu. Teennäinen? Aivanpa sama.
Korjataan nyt tämä erhe, kun se kerran jälleen minun lainaukseni jälkeen tässä sojottaa. En ole mitenkään erityisen ekologinen, mutta kaikessa kyynisyydessäni minua voi ehkä lokeroida misantrooppi-kategoriaan. Ei minulla esimerkiksi ole mitään erityistä hyvää sanottavaa susista, paitsi että ovat komeita eläimiä. Mutta siinä vaiheessa kun ihminen leikkii Jumalaa (johon en edes usko) ja alkaa säädellä kantaa, niin minulla alkaa taas keittää. Ja toinen, mihin yleensä puutun, on se fakta, että ihminen on kohta tehnyt tästä planeetasta asuinkelvottoman paikan levittäytymällä joka paikkaan tunkien kaiken muun pois tieltään, korvaten tuhoamansa luonnonvarat saasteilla. Syyttömänä satuin syntymään tähän tilanteeseen ja pidän maapalloa paskana paikkana, koska ihminen on pilannut sen. Ja loput ihmisen järjettömyydestä voi lukea lehdistä tai katsoa telkkarista. Miksi minun pitäisi tukea näin typerän lajin lisääntymistä? Toisaalta, miksi minun pitäisi elää askeesissakaan, kun ainoa kritisoimani asia on ihmisrotu?
 
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers 92-93
Olen jo edellä kertonut kantani lapsensaannin "ihanuudesta", mutta omasta mielestäni väite, että jättää lapset tekemättä sen takia, että maailma on paha paikka, on vähintäänkin paksua kukkua. Jos tämä on niin paha paikka niin suosittelen vetämään itsensä jojoon, pääsee itsekin eroon tästä kamaluudesta. Saa syitä ja tekosyitä käyttää, mutta ei paskoja sellaisia. Paha my arse...
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Korjataan nyt tämä erhe, kun se kerran jälleen minun lainaukseni jälkeen tässä sojottaa. En ole mitenkään erityisen ekologinen, mutta kaikessa kyynisyydessäni minua voi ehkä lokeroida misantrooppi-kategoriaan. Ei minulla esimerkiksi ole mitään erityistä hyvää sanottavaa susista, paitsi että ovat komeita eläimiä. Mutta siinä vaiheessa kun ihminen leikkii Jumalaa (johon en edes usko) ja alkaa säädellä kantaa, niin minulla alkaa taas keittää. Ja toinen, mihin yleensä puutun, on se fakta, että ihminen on kohta tehnyt tästä planeetasta asuinkelvottoman paikan levittäytymällä joka paikkaan tunkien kaiken muun pois tieltään, korvaten tuhoamansa luonnonvarat saasteilla. Syyttömänä satuin syntymään tähän tilanteeseen ja pidän maapalloa paskana paikkana, koska ihminen on pilannut sen. Ja loput ihmisen järjettömyydestä voi lukea lehdistä tai katsoa telkkarista. Miksi minun pitäisi tukea näin typerän lajin lisääntymistä? Toisaalta, miksi minun pitäisi elää askeesissakaan, kun ainoa kritisoimani asia on ihmisrotu?
Noin kun tuon avaat ja jos sen takana seisot, ei mulla ole syytä syyttää sinua tekopyhäksi. Tekee järkeä, vaikken samoja ajatuksia jaakaan.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olen jo edellä kertonut kantani lapsensaannin "ihanuudesta", mutta omasta mielestäni väite, että jättää lapset tekemättä sen takia, että maailma on paha paikka, on vähintäänkin paksua kukkua. Jos tämä on niin paha paikka niin suosittelen vetämään itsensä jojoon, pääsee itsekin eroon tästä kamaluudesta. Saa syitä ja tekosyitä käyttää, mutta ei paskoja sellaisia. Paha my arse...
Juuri kun sain yhden palstaveljen ymmärryksen polulle, toinen astuu tilalle. Kerropa ihan omin sanoin, mikä on lapsettomuuteni takana.
 

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menee kertauksen puolelle, mutta lapsipuolueen anti tähän keskusteluun on ollut, että lapsettomilla on oikeus lapsettomuuteensa vasta, kun ovat kokeneet vanhemmuuden huumaavan vaikutuksen. Näin ulkopuolisena tarkkailijana, se vaikutus kestää muutaman kuukauden. Sen jälkeen katse muuttuu tylsistyneeksi, silmänaluset mustuvat, miehillä hiukset harvenevat, vatsanympärys kasvaa ja entisistä ystävistä tulee isejä ja äitejä. Heidän uudet ystävänsä ovat myös isejä ja äitejä. Ai niin, meillä lapsettomilla on oikeus valintaamme ja se on ihan meidän oma asiamme. Mutta olemme silti väärässä.


No höps! Nyt on Leonin ropelihattu haukannut hiekkaa laakeriinsa. Kyllähän nämä "ikinä en ole maitoa juonut -miehet" ovat pikemminkin näitä lapsettomia oman elämänsä sankareita. Oma hipiäni on ollut aina kuulas kuin ompun kuve, katse valpas ja mieli vireä. Tukkaa kuin hiusmallilla ja vartaloni mukaan on nimetty antiikin Kreikan patsaita uudelleen. Vieläkin, vaikka olen jo kahden lapsenlapsen iso-isä. Ikää meillä näyttäisi olevan likipitäen saman verran - viiskymppiset kaaaaaukana tulevaisuudessa.

Isänä olemisen auvoa on takana noin 28 vuotta ja jos väittäisin, etten vaihtaisi päivääkään pois, niin kivittäkää saman tien hurskastelijana. Vaihtaisin monta. Esimerkiksi kaikki ne, jolloin opiskelijailtamien jälkeisinä aamuina minut kostoksi jätettiin housuihinsa paskovien vauvojen kanssa kahden. Krapuloissa ja säälittä. Hyvityksettä menisi vaihtoon myös valtaosa leikkipuistoissa muiden pienten lasten isien ja äitien kanssa vietetyt päivät. Lasteni kanssa viihdyin, mutta ne idiootteina lässyttävät, huonosti kasvatettujen kakaroiden vanhemmat saivat minut huutamaan ääneen. Traumatisoidun niin, etten suostu vieläkään mennä edes koirapuistoon koiramme kera, koska siellä on samaa tiivistymää ilmassa.

En oikein tiedä mistä alkuhuumasta oikein höpiset. Minulle ja monelle muulle rehelliselle isälle juuri tuo syntymän jälkeinen aika oli veret hyydyttävää. Eukko rötkötti raskausarpien kirjavoittama maha lötkönä Naistenklinikalla vänisevä nyytti kainalossaan, kun menin synnytyksen jälkeisenä aamuna katsomaan. Vauvaa kehuttiin kauniiksi, mutta eihän ne vasta syntyneet ole. Retuliinin värisiä rääpäleitä, joille ei oikein osaa olla mieliksi.
Kotiuttamisen jälkeenkin oli vielä huuma hakusessa, kun ei oikein ottanut uni silmään eikä tiennyt miten päin olla, kun jäi ne vauva-valmennuksetkin väliin. Yötyöt tuohon aikaan jätti ne vähätkin unet väliin, eikä pesääkään saanut pitkään aikaan. Väitän, että nuo maalailemasi huumankuukautesi olivat ainakin minulle elämäni rankinta aikaa. Muut voivat väittää mitä lystäävät tai kehtaavat.

Elämässä ei pidä kuitenkaan hötkyillä - ei näissä lapsiasioissakaan. Pitää malttaa. Huuman hetkiä on toki ollut tässä vuosien varrella paljonkin, mutta nyt homma on vasta lähtenyt lapasesta. 2.5 -vuotiaan tyttären pojan kanssa pannaan hulinaksi ja nautin täysin siemauksin. Olen jopa lopettanut "oikeiden töiden" tekemisen, jotta olen aina iskussa kun Äijää tarvitaan. Kuorin kursailematta kermat päältä ja olen ottanut viihdepäällikön toimen haltuuni. Touhuillaan tuntikausia ja sitten kun väsy tai nälkä yllättää, niin "huoltojoukot" ottavat homman haltuun. Helppoa ja hauskaa.

Tahdoin tässä nyt vaan sanoa Leon, että olit väärässä. Tietenkin, lapsettomana hylkiönä. Yksin jolkottamassa pitkin synkkiä metsätaipaleita. Miten voisitkaan tietää mitään vanhemmuuden ensimmäisten kuukausien huumasta taikka muusta hömpästä...
Siellä mitään huumaa ole. Kannattaa jättää alkupalat ja pääruoka kokonaan väliin ja siirtyä suoraan jälkkäriin. Vanhemmuus vastuineen on yliarvostettua - Mummoina ja Pappoina se vasta lysti on!

Mörkki!

Oliko muita ikenet pehmeinä?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuo on kyllä totta, että isovanhemmat ovat harvinaisen onnellisen oloista porukkaa. Teen tästä johtopäätöksen, että onnellisuuden määrä on vakio.

Enkä oikein muutenkaan tohdi väittää alfaurokselle vastaan. Nautihan pappavuosistasi!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kylläkin vähän pettynyt siihen kun moni puhui, että syntymän ihme on jotain ainutlaatuista mitä ei voi käsittää ennen kuin sen on kokenut jne.

Tässä on muuten jännä juttu, jostain syystä tämän luonnollisen tapahtuman ympärille luodaan hirveästi mystiikkaa. Toki se on sellainen hetki, jossa uusi elämä alkaa äidin ulkopuolella ja vanhemmat tapaa lapsensa ensimmäistä kertaa.

Tuossa kun olin ensimmäisessä perhevalmennuksessa taannoin, sanoi neuvolan täti vähän siihen suuntaan, että se on myytti että kaikki rakastuu lapseensa samantien syntymässä, vaan tunteiden kehittyminen todellisuudessa käy hitaammin ja moni jopa osaa nimetä sen hetken kun tajuaa rakastavansa lastaan.

Mistä se sitten tulee, että tuohon hetkeen laitetaan niin paljon odotusta. Varmaan leffoista.

Toinen mikä itseäni hämmästyttää synnyttämisestä puhuttaessa on se, että siitä puhutaan aika alleviivaten todella rankkana ja kivuliaana kokemuksena. Tulevat äidit pelkäävät sitä jo valmiiksi koska jollain kaverilla repesi perse ja epiduraalia ei ehtinyt ottaa.
 

#76

Jäsen
Missäköhän on mennyt kasvatus pieleen, kun pari lasta on kyllä tullut tehtyä, muttei ole mitään halua saada yhtään enempää. Itse asiassa inho lisämuksuja kohtaan oli sen verran suuri, että asia tuli oikein lääkärin toimesta varmistettua ettei ole enään mahdollistakaan.

Ihmettelen miten paljon muiden teot jaksavat huolettaa ihmisiä. Kukin tehkööt omat valintansa ja vastatkoon seuraamuksista itse.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Tuossa kun olin ensimmäisessä perhevalmennuksessa taannoin, sanoi neuvolan täti vähän siihen suuntaan, että se on myytti että kaikki rakastuu lapseensa samantien syntymässä, vaan tunteiden kehittyminen todellisuudessa käy hitaammin ja moni jopa osaa nimetä sen hetken kun tajuaa rakastavansa lastaan.
Minulla kävi tasan tarkkaan noin. Ei minulla ensimmäisten viikkojen aikana vielä syntynyt kummoista kiintymystä, lähinnä se oli sitä ihmettelyä että miten tätä käytetään. Vasta noin kuukauden päästä se kiintymys alkoi syntyä. Nyt vuoden ja kolmen kuukauden jälkeen kiintymys on jo järjettömyyttä hipovalla tasolla.

Vaimollani tämä "alkuhuuma" oli synnytyksenjälkeinen masennus.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
...Ihmettelen miten paljon muiden teot jaksavat huolettaa ihmisiä. Kukin tehkööt omat valintansa ja vastatkoon seuraamuksista itse.

Nimenomaan noin. Ja vielä lisäksi, kunnioitetaan toisten tekemiä valintoja vaikka se ei omasta mielestä se "oikea" olisikaan. Näin ainakin itse pyrin tekemään. Mikä sopii mulle ei välttämättä sovi sulle ja toisinpäin. Jos joku kavereistani esim. tulee uskoon, niin se ei ole minun asiani mennä häntä siitä moittimaan ja koittamaan kääntää päätä. Onnea matkaan vain. Ei ole minulta pois. Kunhan ei mua koita käännyttää.

Tiedän omasta tuttavapiiristäni pari lapsellista (heh) tyyppiä, joiden on erityisen vaikeaa ymmärtää, että jotkut ei halua lapsia. Todella rasittavia. Vähän kun kiihkouskovaiset tai kiihkovegaanit. Meidän tapa elää on se ainoa oikea, ja jos et tee niinkun me niin oot säälittävä luuseri ja pyllypää. Hohhoijaa..
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ekaksi ketjun varsinaiseen aiheeseen sen verran että eiköhän jokainen osaa itse parhaiten sanoa omalta kohdaltaan että hankkiiko lapsia vai ei. Jos kerran itse on vakaasti sitä mieltä että ei niitä halua niin lienee kaikkien kannalta parasta ettei tällainen henkilö niitä lapsia sitten hanki... Itse olisin halunnut lapsia jo hieman aiemmin kuin vasta nelikymppisenä mutta kun siihenkin hommaan tarvitaan joku kaveriksi... Vaikka oma käsi tuottaa kuinka hyvän nautinnon niin lasta vain ei sillä keinolla aikaiseksi saa.

Tuohon kiintymykseen sitten sen verran että luulen sen synnytyksen jälkeisen välittömän, "silmittömään" rakastumisen siihen omaan lapseen olevan enemmän äidin juttu kuin isän. En tarkoita ettenkö olisi tuohon omaan tirriäiseen kiintynyt heti kun se puoli toista vuotta sitten syntyi mutta kuten palsta toveri tuossa yllä totesi niin nyt vasta alkaa huomaamaan että miten sitä omaa lastaan voikaan rakastaa. Ja se tulee mielestäni siitä että nyt sen kanssa voi leikkiä ja touhuta ihan erilailla kuin silloin paskapistoolina. Pienenä vauva vie vain sen oman lempipaikan äitin tissiltä mutta nyt kun lapsi oppii joka päivä jotain ja sen kanssa kasvaa mukana ja näkee sen innon uuden oppimisesta ja isän kanssa touhuamisesta niin oma kiintymys kasvaa koko ajan.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Henkilökohtainen mielipide väärinkäsitysten välttämiseksi ensin, koska se on jäänyt muutaman sivun taakse: On jokaisen ihmisen tai pariskunnan oma asia hankkiiko lapsia vai ei, ja perustuuko päätös itsekkäisiin tai epäitsekkäisiin syihin.

"Maailma on liian paha paikka" -keskusteluun kuitenkin sen verran, että katselin eilen illalla Ylen esittämän Teiniaivoissa myrskyää -dokumentin, jonka loppukaneettina todettiin, että tulevien sukupolvien alati edeltäjistään kehittyneet aivot ovat ainoa selviytyä tulevaisuudessa uhkaavilta vakavilta kriiseiltä.

Oli muuten mielenkiintoinen dokumentti kaikkiaan. Olen aina ihmetellyt miksi järki ei teini-ikäisen päässä solju aina ollenkaan. Syyt tulivat dokumentissa selvitettyä. Dokkari tulee uusintana Teemalta lauantaina klo 16:25, jos jotakuta kiinnostaa.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kysymykseen "lapsia vai ei" ei tietenkään ole olemassa yhtä kaikille sopivaa oikeaa vastausta. Kysymys on siksikin hankala, että kullekin se oikea vastaus saadaan varmistettua vasta lapsen hankkimisen myötä. Toisaalta on järjetöntä ryhtyä vanhemmaksi vain saadakseen tietää onko lapsen saaminen hyvä vai huono juttu. Tällöin kunkin asiaa aprikoivan kannattaisi ehkä tyytyä omalla kohdallaan vain miettimään asioita mahdollisimman monelta kantilta ja valita mielestään paras arvaus.

Alle koitin listata joitakin asioita, joita kannattaa tämän kysymyksen kohdalla miettiä:

- Onko sinulla asian päätöksen suhteen kiire? Jos ei ole, niin ota rauhassa aikalisä kunnes saat enemmän varmuuden tuntua. Miehillä on se etu, että jos asiat on muuten kunnossa niin isäksi voi päätyä varsin korkeallakin iällä. Naisten ei kannata päätöstä lykätä paljoa yli 40 ikävuoden. Toisaalta kannattaa myös miettiä onko kiva olla murrosikäisen vanhempi eläkeiässä.

- Onko talous sellaisessa kunnossa, että pystyt tarjoamaan lapselle perusjutut? Jos elämä on rempallaan tyyliin ei asuntoa, ei työtä, tili tyhjä, velkaa päällä enemmän kuin pystyy maksamaan, niin aika vaikeaa on lapsen tasapainoinen kasvattaminen. Pistä omat asiat sellaiseen kuntoon, että pystyt suunnittelmaan elämääsi eteenpäin lapsen kanssa. "Kyllä asiat jotenkin hoituu, päivä kerrallaan" -tyyppinen ajattelu ei ehkä kuitenkaan riitä tässä kohdin.

- Oletko ollut viihteellä tarpeeksi, toteuttanut spontaanisuutta, ryypännyt ja rällännyt riittävästi? Jos tuntuu että et, niin panosta näihin ennen lapsen hankkimista. Lapsen kanssa pystyy kyllä harrastamaan kaikenlaista, matkustelemaan jne. mutta asioita pitää järjestellä paljon enemmän. Joka tapuksessa, muutos omaan elämääsi on todennäköisesti huomattava. Esimerkiksi dinkuilla on varmasti enemmäin aikaa ja rahaa käytettäväksi itseensä kuin lapsiperheillä.

- Vaikuttaako mielipiteeseesi jokin ulkopuolinen taho vai pystytkö ajattelemaan asiaa puhtaasti omista lähtökohdistasi? Sinähän lapsesi kasvatat, ei vanhempasi, sukulaisesi, ystäväsi. Kukaan muu ei voi asiaa puolestasi päättää.

- Sukulaisten, ystävien tai naapurien lapset eivät ole sama asia kuin oma lapsi. Tunneside on normaalissa tapauksessa aivan jotain muuta.

- Mikä on pahin asia, jonka voit oikeasti kuvitella tapahtuvan vanhemmuuden myötä? Kuinka todennäköinen tämä tapahtuma on ja voitko mahdollisesti itse vaikuttaa siihen?

- Voit laskea, että ensimmäiset 20 vuotta saat katsoa lapsesi perään, huolehtia hänen asioistaan sekä kaivaa kuvetta tämän tästä. Sitten helpottaa, ja voit toimia tarvittaessa taustatukena ja neuvonantajana kunnes isovanhemman rooli mahdollisesti kutsuu. Hyvin kun hoidat oman hommasi, lapsesi saattaa huolehtia sinustakin sitten kun itsellä ei enää kaikki hommat ole hanskassa.

- Rationaalista tai ei, mutta suvun jatkamisen näkökulmaa ei voi väheksyä. Osa sinusta jatkaa elämäänsä lapsessasi ja hänen lapsissaan sitten kun itse et enää aiheuta hämminkiä. Ilman lasta se on sitten siinä. Voi olla, että asia tulee vaivaamaan loppuvuosina tai sitten ei.

Näitä ja varmaan monia muitakin asioita kannattaa pohtia ja katsoa, että se kumppanikin miettii samat asiat. Omasta puolestani voin sanoa, että ennen lapsen syntymää asiat tuntuivat olevan paljon epävarmemmalla pohjalla kuin ne sitten jälkikäteen ajateltuna olivatkaan.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Mä sain ekan muksuni 19 vuotiaana, en ollut edes oikeastaan ehtinyt ajatella haluanko lapsia vai en. Ehkä siinä odotusaikana päällimmäinen tunne oli pelko, mulla ei ollut oikein mitään kokemuksia paikkulapsista saati vauvoista. Emäntä onneksi on kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorin ja oli moninkertainen täti ja hoitanut niitä suvun muksuja paljonkin.

Me menimme opiskelijabudjetilla siinä aikaa, kävin vielä intinkin siinä välissä. Saihan siinä katsoa ruokien hintoja eikä kertakäyttövaippoihin ollut varaa, mutta ei se muksu kyllä kärsinyt.

Eikä se nyt muutenkaan niin paljon haitannut, pentu on ollut elämänsä ekassa lätkämatsissa alle 2kk iässä. Kantorepussa mun takin alla, useamminkin on tullut vaipat vaihdettua Hakametsän toimitsijakopissa, myös nuoremmalle. Jos homma ei toiminut, lähdettiin pois, tosin en muista kuin yhden kerran, kun nälkä ja väsy menivät yli ja poikien keskinäiseksi tappeluksi, silloinkaan niitä ei meinannut saada lähtemään. Joskus piti jäädä vielä matsin jälkeenkin katsomaan Zambonia.

Vaan se mitä omasta kokemuksesta sanon, kun se nyytti on sylissä ja näkee sen kasvavan ja kehittyvän joka päivä sekä sen rajattoman luottamuksen vanhempiinsa, niin paha on sanoa, että tuo ainakaan virhe oli. Jälkikäteen ajatellen paras asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Että sikäli ymmärrän sen , ettei sitä tunnetta voi ymmärtää, ennen kuin se muksu on oikeasti sylissä, en ainakaan minä osannut etukäteen kuvitellakkaan millaista isyys on. On siinä omat huonotkin hetkensä, mutta kyllä loppusumma on vahvasti positiivinen.

Silti lapsenteko on jokaisen oma päätös, jos vaan sattuisi joskus tulevaisuudessa kiinostamaan, niin sitä ensimmäistä vaihetta prosessissa kannattaa harjoitella ahkerasti.

t. hanu
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Satuin tänään autossani kuuntelemaan Yle Puheelta erästä ohjelmaa, jossa pohdittiin, että tekevätkö lapset vanhempansa onnellisemmiksi. Kuunnelkaapa hieman alusta ja jos ei jaksa koko ohjelmaa kuunnella niin kohdasta 33.40 eteenpäin. Ohjelmassa kerrotaan, että yliopistotutkimukset osoittavat, että länsimaissa lapset tekevät ihmiset keskimäärin onnettomimmiksi. Lopussa tosin oli hieman toisenlaistakin evidenssiä.

Ohjelman nimi on Maria Petterson ja jakson nimi on Lapset eivät tee onnelliseksi.

Veikkaan, että tämän postaukseni johdosta monet vanhemmat antavat lapsensa pois ja ryhtyvät elämään lapsetonta elämää. Eiku. Nyt kaikki lapselliset nirhaavat minut, kun muka vihaan lapsia ja väheksyn vanhemmuutta, vaikka olen vain viestintuoja. Kuolintavaksi en toivo ainakaan hirttämistä enkä sähkötuolia, brutaaleimmista listimiskeinoista puhumattakaan. Jos valita saan, niin kuula kalloon tai ydinpommilla päähän.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En justiinsa ehdi kuunnella tuota, mutta kuuntelen illan mittaan. Näin nopeasti tuli vain mieleeni kommentoida, että mikä se onnellisuus sitten on, mikä lasten myötä ei lisäännykkään. Ovatko odotukset niin pastellinsävyisiä ja epärealistisia, että sitten ne valvotut yöt tai kurinpitäminen saavat tuntemaan onnettomaksi itsensä? Ei ehkä kaikilla niinkään, mutta veikkaisin, että osa vanhemmaksi tulevista on liikkeellä niin epärealistisin kuvitelmin, ettei sitä aukkoa täytä mikään. Sitten ollaan hirveen niinku onnettomia niiden muksujen kanssa, kun joutuu asettamaan rajoja, tai siis pitäisi muttei jaksa sitäkään.

Mun mielestäni Käyttäjänimettömälle riittää lievä piinaus vailla kuolemaa tahi pysyvää fyysistä vammaa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Niin. Ohjelmassahan todettiin että mitä vanhemmaksi vastaajat menivät, sitä enemmän vastaukset kallistuivat lapsellisten onnellisuuden puoleen.

Kuuntelin tuon silloin kun se alunperin tuli ja kyllähän se vaikutti suuresti ohjelmalta jonka päätavoite oli saada toimittaja hyväksyttämään oma näkökulmasta valinnasta olla ilman lapsia.

En ota kantaa kummankaan puolesta. Jokainen tavallaan.
 

Andrew

Jäsen
Satuin tänään autossani kuuntelemaan Yle Puheelta erästä ohjelmaa, jossa pohdittiin, että tekevätkö lapset vanhempansa onnellisemmiksi. Kuunnelkaapa hieman alusta ja jos ei jaksa koko ohjelmaa kuunnella niin kohdasta 33.40 eteenpäin. Ohjelmassa kerrotaan, että yliopistotutkimukset osoittavat, että länsimaissa lapset tekevät ihmiset keskimäärin onnettomimmiksi. Lopussa tosin oli hieman toisenlaistakin evidenssiä.

Suurin osa tutkimuksista mitä olen itsekin lukenut on osoittanut, että onnellisimpia Länsimaisessa yhteiskunnassa ovat lapsettomat parit.

Tämä on tietenkin hyvin yksilöllistä ja onnellisuutta on vaikea mitata, mutta jollain tavalla pidän noita tuloksia loogisina. Ajatellaan meidän nykypäivän vaativaa työelämää ja epävarmuutta. Kyllä se vaikuttaa suurimpaan osaan meistä negatiivisesti. Tällöin oma rauha ja aika korostuu, pitää olla harrastuksia ja mukavaa ajanvietettä, että saa akut ladattua.

Mutta korostan silti, että tämä on hyvin yksilöllistä ja jotkut onnistuvat yhdistämään vaativan työelämän ja vanhemmuuden. Siitä hatun nosto heille.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Tämä on tietenkin hyvin yksilöllistä ja onnellisuutta on vaikea mitata, mutta jollain tavalla pidän noita tuloksia loogisina.

Yksi keskeisistä elämänlaatua heikentävistä tekijöistä on stressi. Se altistaa sekä henkisille että fyysisille sairauksille ja nakertaa elämästä ilon. Ja stressiähän lapset tullessaan tuovat. Vauva-ajan rumba valvomisineen saattaa olla jo pelkästään fyysisenä suorituksena erittäin vaativa, eikä vastuu senkään jälkeen lopu. Kun siihen päälle kasataan muut tehoyhteiskunnan vaatimukset, niin ihan järkevältä tuntuu ajatus siitä, etteivät lapset onnea ja autuutta tuo.

Varmasti lapsista on aivan valtavasti iloakin ja he luovat elämään syvemmän merkityksen, mutta lapsien ja onnen suoraviivainen yhdistäminen on aikansa elänyttä. Se on kulttuurissa kulkenut totuus, jota ei ole aikaisemmin kyseenalaistettu. Nyt kyseenalaistaminen on alkanut.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä keskustelussa kannattaa muistaa keneltä kysytään. Mikäli kysytään pienten lasten tai murrosikäisten vanhemmilta, vastaukset ovat täysin erilaisia kuin esim. aikuisten lasten vanhemmilta. Pienet lapset aiheuttavat varmasti stressiä, kuten suuriosa murroikäisistäkin. Mutta lapset ennen murrosikää, jotka syö, ulostaa ja pukee itse, tuovat varmasti paljon lisäarvoa elämään. Samoin vanhemmalla iällä on mukava nähdä aikuisten lasten perheitä.

Tämä keskustelu kuvaa silti aika hyvin nykyelämää, kaikki mikä vaikeuttaa elämää ei tee onnelliseksi. Ei ihme, että meillä mielenterveysongelmat kasvavat jatkuvasti.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tässä keskustelussa kannattaa muistaa keneltä kysytään. Mikäli kysytään pienten lasten tai murrosikäisten vanhemmilta, vastaukset ovat täysin erilaisia kuin esim. aikuisten lasten vanhemmilta.
Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes tämän sivun ensimmäisen viestin, niin huomaisit, että niinhän tuossa tutkimuksessa juuri tehtiin, että kysyttiin ihan kaikenikäisten lasten vanhemmilta.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes tämän sivun ensimmäisen viestin, niin huomaisit, että niinhän tuossa tutkimuksessa juuri tehtiin, että kysyttiin ihan kaikenikäisten lasten vanhemmilta.

Jep. Ja lopputulema oli että nuoremilla eli pienten lasten vanhempien ikäluokassa lapsettomat olivat onnellisempia ja mitä vanhemmaksi mentiin, nousi lapsellisten onnellisuus ja lapsettomien taas muistaakseni hieman laski ja tulos kääntyi toisin päin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös