Lapsi- ja vanhemmuusasiat

[BOL]

Lapset on perseestä. Toisinaan. Todella. Vanhempana olo on perseestä. Toisinaan. Todella. Aika usein tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Paskaako tässä omistaan kunnollisia kansalaisia kasvattamaan, kun niin moni muukin jättää sen tekemättä. Pääsisivätkö omat lapset elämässään helpommalla, jos olisivat samanlaisia itsekeskeisiä vinkujia kuten niin monet muutkin? Eikö jokainen vanhempi halua lapselleen parempaa kuin mitä itse on kokenut? Jos näin, en voi välttämättä suositella omille lapsilleni tätä olotilaa, missä aika usein tunnen taistelevani tuulimyllyjä vastaan ihan aikuistenkin keskuudessa. Olisiko elämä oikeasti helpompaa, jos vain olisi juntti moukka, joka paskat nakkaa siitä, miltä muista tuntuu tai mitä muut itsestä mahdollisesti ajattelevat, jos on tyrinyt?

Kun itse lähden ulos aikuisten kanssa, en välttämättä jaksa naapuripöydässä meluavia lapsia. Normaali lapsista lähtevä ääni on ihan ok, mutta en välttämättä jaksa sitä siltikään. Ja tämä johtuu siitä, että saan kokea sitä aivan riittävästi himassa. Mulle ei tulisi mieleenikään viedä lapsia sellaisiin ravintoloihin, mitkä eivät ole lapsille tarkoitettu. Toiset aikuiset ovat vain niin itksekkäitä, ettei heitä kiinnosta sen kummemmin lapset kuin muutkaan ihmiset. Ja toisilla on ihan oikeasti sellainen tilanne, ettei ole lastenvahteja käytettävissä ja jonnekin pitää edes joskus päästä. Tosin itse omalla kohdallani miettisin silti hyvin tarkkaan, minkälaisiin ravintoloihin tai paikkoihin omat lapseni raahaisin. Rossot ja muut ketjupaikat ovat siksi hyviä paikkoja lasten kanssa ulkonasyömiseen, että siellä on otettu lasten viihtyvyys myös huomioon. Jossain näitä ulkonasyömisen jaloja taitoja on opeteltava. Ruoka nyt on mitä on, mutta ihan kelvollista syötäväksi kuitenkin. Pienten lasten kanssa ulkonasyöminen nyt ei muutenkaan ole mikään suuri nautinto, ainakaan minulle. Silti sitäkin tulee harrastettua, vieläpä aika usein. Mä pyrin aina ottamaan mukaan lapsille myös jotain ajanvietettä, kuten väristyskirjan tai vastaavaa. Tällöin ne kaikkein suurimmat känkkäränkkäilyt luultavasti jäävät tulematta, kun lapsi voi keskittää energiansa itselleen mielekkääseen tekemiseen.

Joka paikassa on ihmisiä, jotka eivät lapsista pidä tai heidän seuraansa siedä. Se ei ole lapsellisten ongelma, jos joku on täysin kohtuuton (näitäkin on, enkä viittaa nyt erityisesti keneenkään täällä). Lähes joka paikassa on lähes aina myös vähintään se yksi Virtasen perhe, jonka janicat ja joachimit saa tehdä, mitä haluavat. Hekin kaikki ovat perseestä. Mutta kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Suora ystävällinen palaute pyynnön tai huomautuksen muodossa, ketään nolaamatta on oman kokemukseni mukaan paras vaihtoehto, jos haluaa johonkin vaikuttaa. Valitettavasti kaikkien kanssa sekään ei toimi. Elämä ja ihmiset on joskus ihan perseestä. Onneksi on niitäkin tilanteita, mitkä ei vituta ollenkaan :).

 

[sampio]

Olisiko elämä oikeasti helpompaa, jos vain olisi juntti moukka, joka paskat nakkaa siitä, miltä muista tuntuu tai mitä muut itsestä mahdollisesti ajattelevat, jos on tyrinyt?

Joskus itsekin mietin, että pitäisi varmaan kasvattaa omista muksuista vielä kusipäisempiä kuin itse on, koska siten tuntuu pärjäävän parhaiten ainakin pinnallisesti. Mutta ehkä nuo käytöstavat ja jonkinmoinen muiden huomioiminen antaa myös heille itselleen työkaluja ihmissuhteisiin ja elämään yleensä, luulisin. Tai toivoisin. Ainakin itse olen huomannut, että jotain hyötyä kiltteydestä ja käytöstavoista on, vaikka joskus tuntuu siltä, että vain kyynärpäillä pärjää.

Mutta joo, onhan se niinkin, että joskus me loistavimmatkin vanhemmat satumme kohtaamaan väärässä paikassa väärään aikaan, ja voi sitä riemua, miten kusipää toinen sattuu olemaan lapsilaumansa kanssa. Kaikenlaista.

 

[Kapulainen]

ISuomessahan me tietysti olemme, mutta jonkin verran lapsilaumani kanssa ulkomaillakin ruokailleena sanoisin, että me suomalaiset olemme tiukkapipoja ravintolaruokailijoita verrattuna etelämmän asukkeihin.
Jossain välimeren maissa lapset otetaan ihan omalla erityishuomiolla vastaan jo ruokailemaan mennessä ja paikalliset asiakkaat vähintäinkin hymyilevät vieraille lapsille, usein poikkeavat sanomaan muutaman sanankin. Suomessa noin ei useinkaan tapahdu vaan päinvastoin, mitä enemmän sinulla on lapsia mukanasi sitä kauhistuneempia katseita saat osaksesi.

Tuo on täysin totta. Esimerkiksi Englannissa ihmiset kadulla, ravintoloissa, kaupoissa... ottavat lapsiin aivan eri tavalla kontaktia. Siellä toistenkin lapsista pidetään selvästi ja se halutaan näyttää. Mielestäni tämä näkyy myös ravintola-asikkaiden suhtautumisessa lapsiin ja heidän aiheuttamiin ääniin. Toki toisenlaisiakin poikkeuksia on. Vuoden asumisen kokemuksella väittäisin, että suhtautuminen on kuitenkin hyvin erilainen kuin Suomessa.

 

[pernaveikko]

Mielestäni tämä näkyy myös ravintola-asikkaiden suhtautumisessa lapsiin ja heidän aiheuttamiin ääniin. Toki toisenlaisiakin poikkeuksia on. Vuoden asumisen kokemuksella väittäisin, että suhtautuminen on kuitenkin hyvin erilainen kuin Suomessa.

Usean vuoden kokemuksella voin sanoa, että moni asia ei ole oksettavampaa kuin englantilaisten tapa raahata lapset pubiin, että voi itse ryypätä. Muutama lelu mukaan ja kello on ties kuinka paljon ja lapsi aivan väsynyt, mutta seurue ottaa vielä pari mukia. Onneksi tupakointi on sentään loppunut.

Sinänsä mitään vaaraa siitä ei aiheudu, ei vanhemmat sillä tavalla jurrissa ole, mutta ei lasten paikka ole pubissa. Jos ei saa lastenvahtia, niin sitten jätetään menemättä tai vielä paremmin jätetään ne lapset hankkimatta.

 

[Kapulainen]

Usean vuoden kokemuksella voin sanoa, että moni asia ei ole oksettavampaa kuin englantilaisten tapa raahata lapset pubiin, että voi itse ryypätä. Muutama lelu mukaan ja kello on ties kuinka paljon ja lapsi aivan väsynyt, mutta seurue ottaa vielä pari mukia. Onneksi tupakointi on sentään loppunut.

En puhunut pubeista ilta-aikaan, vaan aivan normaaleista ruokapaikoista, joita ravintolat ja pubit ovat päiväsaikaan. Toki ikäviä esimerkkejä on vaikka millä mitalla lasten laiminlyömisestä. Nyt kyse oli enemmän siitä kuinka päiväsaikaan ihmiset suhtautuvat lapsiin ja heidän kykyynsä käyttäytyä julkisilla paikoilla. Kaikille lienee selvää, että esimerkiksi 2-vuotias saa välillä suunnattomia kiukkukohtauksia, vaikka olisi kuinka hyvin kasvatettu. Siinä iässä lapsi ei yksinkertaisesti kykene kontrolloimaan tunteitaan samalla tavalla kuin aikuiset tai isommat lapset.

Se, miten siihen ympärillä olevat aikuiset (vanhemmat sekä ymäröivissä pöydissä) suhtautuvat, onkin toinen asia. Oma kokemukseni oli, että englannissa oli varsin ymmärtäväistä ja lapsiin otettiin kontaktia paljon. Ainakin omat lapsemme pitivät oikein paljon siitä, että aikuiset huomioivat heitä.

 

[sampio]

Kylläpä on ollut keinottomia, tyhmiä ja laiskoja kasvattajia maailmassa paljon aina 1990 -luvulle asti. Tuolloinhan alkoi tämä fyysisen kurituksen taivastelu ja vapaan kasvatuksen ihannointi, joiden satoa nyt niitetään.

Eikös ns. vapaa kasvatus ole paljon vanhempaa perua kuin 90-luvulta? Tai paljon ja paljon, mutta jonnekin 70-luvulle sen sijoittaisin itse. Jos nyt siis puhumme samasta käsitteestä. Mulle tämä nykyinen suuntaus oikein ymmärrettynä natsaa kyllä paljon paremmin kuin selkäsaunat ja tukkapöllyt, vaikka en kovin pahana pientä rypistystä ohimosta pidäkään. Viimeinen keino se toki on, ja harvoin käytettävä.

Luulisin sopulin tarkoittaneen sitä, että vanhemman on lähtökohtaisesti kasvatettava muksunsa pienestä pitäen niin määrätietoisesti, ettei auktoriteettia tarvitse hakea leikki-ikäiseen tai vanhempaan lapseen vitsalla tai muilla fyysisillä konsteilla. Yleensä jos rajat on tehty selviksi ja niiden asettaminen on ollut johdonmukaista, riittää keskustelu. Enkä tarkoita mitään lässytystä, vaan sitä, että lapselle annetaan mahdollisuus tajuta mokansa, eikä vain ruoskita hampaat irvessä. Ongelma muodostuu siitä, että kaikki vanhemmat eivät osaa tai välitä asettaa jälkipolvelleen rajoja, ja siinä sitten on kikkailua kerhossa ja koulussa, kun homma ei toimi. Toki luonne-erot ja eri käytänteet normaaleissakin perheissä tekevät osansa ongelmista, mutta suurimmat kyllä aiheutuvat siitä, ettei lapsille tai nuorille ole annettu selkeää ja johdonmukaista esimerkkiä riittävän ajoissa.

Mitä tulee tuohon 80-luvun touhuun, jouduin itsekin kerran ekaluokkalaisena istumaan jossain yhteisessä juhlassa erityisopettajan hellässä niskaotteessa. Sattui koko juhlan ajan. En ollut ainoa, joka häiritsi tuossa tilanteessa, mutta yksi pääjehuista kuitenkin, joten kurinpalautus oli ihan paikallaan, mutta tapa oli aika hanurista. Olin pohjimmiltani aivan tolkuttoman ujo ja arka, ja täytyy sanoa, että itseäni on kyrsinyt näin aikuisena se tapa, jolla asia hoidettiin. Jouduin pidättelemään itkua koko juhlan ajan, kun tajusin, että jos liikahdan, ääliö puristaa todennäköisesti kovempaa. Kaveri oli kuitenkin sen verran auktoriteetti koulussa muutenkin, että pelkkä vieressä istuminen olisi riittänyt.

Suurin osa nuorista ja lapsista on sen verran fiksua porukkaa, että he tajuavat puhetta. Osaan niistä, jotka sitä eivät tajua, tehoaisi varmasti karttakeppi, mutta osalle se taas nostaisi vain suuremman kiukun esiin. Tämän näkee jo pelkässä äänenkäytössä työpaikallani. Määrätietoinen mutta nolaamaton ja loppupelissä kuitenkin keskusteleva tyyli tuo mielestäni parempia tuloksia kuin äärimmilleen viety huutaminen. Kai siihen ladataan se tukahdutettu fyysisyys sitten. En meinaa sitä, etten itse korottaisi ääntä koskaan, mutta noin pääsääntönä kurinpidossa mulla on se, että määrätietoinen ja selkeä huomauttaminen riittää. Jos oma linja on johdonmukainen, aivan kuten omienkin lasten kanssa, homma toimii myös luokassa. On mullakin yksi sankari yli sadan opetettavani joukossa, joka luulee sanelevansa sääntönsä, mutta melkein sataan prosenttiin linjani on purrut hyvin.

 

[tant gredulin]

Eikös ns. vapaa kasvatus ole paljon vanhempaa perua kuin 90-luvulta? Tai paljon ja paljon, mutta jonnekin 70-luvulle sen sijoittaisin itse.

'Summerhilliläinen' ajattelu sai jalansijaa 60-luvun lopulla, vaikka olikin vanhempaa perua. Tässä pikakurssia:
A. S. Neill's Summerhill School ja
Tässä ja nyt - Summerhill | Elävä arkisto | yle.fi

 

[Murmeli]

Eikös ns. vapaa kasvatus ole paljon vanhempaa perua kuin 90-luvulta? Tai paljon ja paljon, mutta jonnekin 70-luvulle sen sijoittaisin itse. Jos nyt siis puhumme samasta käsitteestä.

En puhunut mistään varsinaisesta termistä vaan viittasin viimeistään 90 -luvulla juurtuneeseen periaatteeseen, että kaikenlainen fyysinen kajoaminen rangaistuskeinona lapseen / nuoreen on pahasta. Tukistamisesta on annettu oikeuksissa sakkotuomioita ynnä muuta paskaa.

Se on ihan selvä juttu, että 80 -luvulla teiniksi kasvaneet kunnioittivat vanhempiaan ja käyttäytyivät yleisesti ottaen paremmin kuin 2000 -luvulla teiniksi kasvaneet. Yksi merkittävä syy on mielestäni se, että nykyajan nuorille on annettu sosiaaliviranomaisten (tai miksi heitä sitten kutsutaankaan) taholta viesti: "Te olette koskemattomia."

 

[tutzba]

Yksi merkittävä syy on mielestäni se, että nykyajan nuorille on annettu sosiaaliviranomaisten (tai miksi heitä sitten kutsutaankaan) taholta viesti: "Te olette koskemattomia."

En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta onhan nykymaailma ihan naurettava. Opettaja ei saa koulussa tehdä mitään, armeijassa ei saa tehdä mitään kun kaikki on simputtamista jne. Kyllähän siinä lapset ja teinit oppivat löytämään porsaanreikiä ja kyykyttämään opettajia koulussa aivan 100-0.

En tiedä millaista elämä on ollut joskus 50-luvulla, enkä edes millaista se on ollut 80-luvulla, mutta oma kotikasvatus on ainakin ollut sellainen, että nykyjunnujen touhua ei voi kuin ihmetellä.

 

[KiVi]

Minulla on aiheeseen liittyen hauska muisto. Olin pienenä vekkulina saunassa ja tein jotain kelvotonta, en nyt muista mitä. Isä kuitenkin kielsi tekemästä niin ja kiellon jälkeen kysyi: "Uskotko, vai annanko luunapin?" Uhmapäissäni pyysin luunapin ja sen kumahtaessa kalloon tulikin sitten itku. Loppui muuten sen kiusan teko siihen. Noin muutenkin on tullut tukkapöllyjen kanssa kasvettua. Sanallinen varoitus, jossa kerrotaan, että seuraavasta kerrasta tulee tukkapölly on minusta oikein mainio kasvatuskeino. Pelkät varoitukset ilman mitään rangaistuksen uhkaa ovat tyhjä arpa sen jälkeen, kun on kerran katsonut bluffin.

Lapsia on tietysti erilaisia. Yhden sisarukseni raivotessa, isä nappasi tämän syliinsä, ja sanoi, että laskee irti, kunhan tämä rauhoittuu. Tunnin verran olivat painineet ennen kuin sisarukseni rauhoittui. Oli kuulemma hiki päässä isälläkin. Tässäkin tapauksessa tuli kuitenkin kaikille selväksi, kuka määrää ja miten tehdään. Toiseen sisarukseeni tehosi puolestaan järkipuhe jo pienenä. Hän oli käyttäytynyt huonosti ruokapöydässä, joten vanhempani vei hänet toiseen huoneeseen ja selitti, ettei noin voi käyttäytyä, eihän tuosta tule yhtään mitään. Tehosi.

Yhteenvetona sanoisin, että tärkeintä on, että annettu sana pitää ja on selkeät linjaukset, miten eletään. Kun tietää, että noin toimiessa tulee rangaistus, joka tuntuu, lapsikin ymmärtää toimia näin. Tosin tasaisin väliajoin sitä tuli kokeiltua, onko uhkaus tyhjä sana. Ei se koskaan ollut :D

Vierailuilla tuli muuten aina kehuja, miten on hyvin kasvatetut lapset, kun ei huudettu kuin syötävät ja juostu paskarinkiä, vaikka pieniä oltiinkin.

Vituttaa kurittomat pennut, jotka pompottavat vanhempiaan.

Edit: Jos joskus hankin lapsia, käytän varmasti vanhempieni menetelmiä. Niistä on hyviä muistoja kaikilta osapuolilta.

 

[Snakster]

'Summerhilliläinen' ajattelu sai jalansijaa 60-luvun lopulla, vaikka olikin vanhempaa perua. Tässä pikakurssia:
A. S. Neill's Summerhill School ja
Tässä ja nyt - Summerhill | Elävä arkisto | yle.fi

Summerhill ymmärrettiin Suomessa aikanaan lähes täydellisesti väärin. Eihän siinä pitänyt kyse olla siitä, että lapset saavat elää kuin pellossa ja tehdä mitä tahansa mikä sattuu huvittamaan. Neillin perusajatus oli, että lapsella on oltava valta päättää omaan elämäänsä liittyvistä asioista siinä määrin kuin se on mahdollista ilman, että samalla loukkaa toisten mahdollisuuksia samaan. Summerhill-koulussa sai osallistua haluamilleen oppitunneille ja koulussa päätöksenteko tapahtui demokraattisesti lasten kokouksissa. Kuitenkaan kyse ei ollut siitä, että lapset olisivat halutessaan saaneet esimerkiksi kivittää ikkunoita tms.

Varmaan lähimmäksi Neillin ajatuksia Suomessa pääsee demokraattinen Feeniks-koulu: Feeniks-koulu

 

[tant gredulin]

Samaan aikaan elettiin mm. Pariisin kevättä, Summer of Lovea ja Woodstockia, joten oli liiankin helppo poimia ne osat, jotka oikeuttivat omankin toiminnan :)

70-luku puolestaan oli kouluneuvostojen kulta-aikaa oppilasjäsenineen ja kuvittelisin, että tuo ajatus oli myös peräisin 'Summerhillistä'.

 

[Timbit]

Yhteenvetona sanoisin, että tärkeintä on, että annettu sana pitää ja on selkeät linjaukset, miten eletään. Kun tietää, että noin toimiessa tulee rangaistus, joka tuntuu, lapsikin ymmärtää toimia näin. Tosin tasaisin väliajoin sitä tuli kokeiltua, onko uhkaus tyhjä sana. Ei se koskaan ollut :D

Nimenomaan. Tuo tyyli antaa lapselle turvallisuuden tunteen. Lapsi tietää, ettei tarvitse ottaa vastuuta niistä isoista hankalista asioista, koska vanhemmat hoitavat ne. Vanhempien kannalta taas on aika paljon helpompaa kasvattaa lasta, jos lapsi tietää, että isän ja äidin sanaan voi luottaa ihan riippumatta siitä, minkälainen viesti milloinkin on annettu.

Viikko sitten poika oli kiusannut kaveriaan päiväkodissa aika ikävällä tavalla. Kotiin lähtiessämme sanoin autossa, että poika saa nyt itse kertoa, mitä meni tekemään, ja että emme poistu autosta ennenkuin hän on sen kertonut. Kotiin tultuamme istuimme autossa kotipihassa noin 40 minuuttia, kunnes asia tuli hoidettua. Ette muuten usko, miten paljon lapsi voi kiemurrella siis ihan fyysisesti, kun sitä hävettää todella paljon ja syvästi.

 

[BOL]

Mä olen miettinyt viime päivinä, mikä oikeastaan on lapsen nolaamista. En halua nolata tai nöyryyttää lapsiani, mutta jos kehoitukset ja varoitukset eivät mene jakeluun, pitänee ottaa kovemmat aseet käyttöön. Eilen tapahtui seuraavaa:

Meillä oli pari lastemme kaveria kylässä. Ovat kuin sisaruksia toisilleen, joten sellainen "normaali" kaverikäytös on joskus ehkä liikaa vaadittu. Mutta sisarellisista väleistä huolimatta oletan, että toisia kohdellaan kunnioittavasti. Meillä on suuri ongelma 6v. tytön puhetyyli ja äänensävy mm. sisarelleen, meille vanhemmille ja nyt siis näille ystävilleen. Pomotteleva tyyli ja sättiminen on ihan päivittäistä ja tästä huomautetaan ja jopa riidellään ihan joka ikinen päivä. Ei näytä menevän jakeluun. Varoitukset, miinukset ja miinuslistan täyttymisestä johtuvat seuraukset ovat käytössä, mutta silti asia on jokainen päivä tapetilla. Tuntuu, että meiltä hajoaa päät täällä, kun samoista asioista väännetään koko ajan. Tuollainen käytös kuulemma jossain määrin kuuluu tuohon ikäkauteen, mutta mielestäni ihan mitä tahansa ei pidä sietää, vaikka kuuluisikin johonkin vaiheeseen. Samaan vaiheeseen kuuluu myös ottaa vanhempien jälkiseuraukset, jos ryssii.

Eilen hän sitten pomotteli kaveriaan ja totesin siihen, ettei noin puhuta. Huomautin useaan otteeseen ja aina vastaus oli tiuskaisu "joo, joo". Lopulta mulla sitten paloi pinna ja laitoin tytön nurkkaan seisomaan kuudeksi minuutiksi. Ja kaverit olivat siis paikalla. Kerroin tästä kylässä olleiden lasten äidille siltä varalta, että asia nousee jotenkin esille. En halua, että tyttäremme muuttuu sellaiseksi ystäväksi, jonka kanssa ei ole hauska leikkiä. Nyt on jo käynyt vähän niin, että tämä naapurin 5v. tyttö leikkii yhtä paljon meidän kohta 4v. tytön kanssa kuin 6v:n. Toki sekin on ihan normaalia. Mutta hieman pelottaa, että osa siitä johtuu myös siitä, ettei vanhempi tyttäremme olekaan niin kivaa seuraa enää.

Tämä ystäväni sitten vain otti tämän lastemme sisarellisen suhteen esiin ja oli sitä mieltä, että on täysin normaalia. Jossain määrin olen samaa mieltä, mutta siltikin sitä mieltä, ettei kenellekään puhuta rumasti. Siksi uskalsin hänet jäähylle heittääkin, kun oli parhaat kaverit kylässä.

Mietinkin nyt, että nöyryytinkö mä nyt häntä jotenkin? Toivoisin, että saisin käyttööni sellaisen "uhan", kuten selkäsauna tiistaisin klo 18:15, jolla pääsisimme tästä jatkuvasta vääntämisestä eroon. En halua todellakaan piiskata lapsiani, mutta kyllä sellainen pieni pelko tekisi ihan hyvää. Että jos ei totella tiistaina treffataan Koivuniemen herra. Oppisivat olemaan. Mutta kai sekin johtuu enemmän siitä, että on itse niin väsynyt tähän jatkuvaan vääntämiseen. Kun kotona ei ole järin viihtyisää tällä hetkellä, se on kurjaa. Olisi kiva antaa lapsillekin sellaiset lähtökohdat, missä kaikki viihtyvät kotona.

Ja meillä kyllä puututaan huonoon käytökseen, eikä pyritä lasta musertamaan mitenkään. Tavallaan on hienoa, että lapsi uskaltaa kokeilla rajojaan, mutta liika on liikaa. Vanhemmuus on ihan hirveän rankkaa. Iloitsen tietenkin siitä, että lastemme käytös saa kodin ulkopuolella jatkuvasti kehuja ja tiedän heidän oikeasti olevan toiset huomioonottavia. Joskus vain olisi kivaa, kun itsekin pääsisi nauttimaan näistä piirteistä. Mutta ei kai ne enää jaksa kotona käyttäytyä, kun ovat ihastuttavia kaiket päivät päiväkodissa. Pakko vain jaksaa olla johdonmukainen, silläkin uhalla, että kotona on kamalaa ja "mä olen kakkapää". Kai se joskus helpottaa?

 

[Baloun]

Mietinkin nyt, että nöyryytinkö mä nyt häntä jotenkin? Toivoisin, että saisin käyttööni sellaisen "uhan", kuten selkäsauna tiistaisin klo 18:15, jolla pääsisimme tästä jatkuvasta vääntämisestä eroon. En halua todellakaan piiskata lapsiani, mutta kyllä sellainen pieni pelko tekisi ihan hyvää. Että jos ei totella tiistaina treffataan Koivuniemen herra. Oppisivat olemaan.

Teit ihan oikein. Tuossa kohtaa se kavereiden edessä nöyryyttäminen oli oikein. Josko sitten tajuaa, että jos ei ole kunnolla, tapahtuisi sama jatkossakin. Ja samalla kannattaa kehua hänen ystäviänsä siitä, että he ovat kilttejä jne(jos näin siis on)

Itse olisin saman tehnyt. Tuossa kohtaa ei päde kuin kova kuri. Ei pääse kavereiden kanssa mihinkään, ei jälkiruokia jne. Ei mitään hauskaa, saattaisi silloin oppia, ota siis hauskat ja tärkeimmät asiat hetkeksi aikaa pois.

Asiasta toiseen.

Oman vaimon pikkuveli on poika ja 9v.

Sen äiti luulee mukamas pitävänsä kovaakin kuria, mutta tosiasiasta läheltä seuranneena sellaista ei ole. Äitipoika yhdessäoloa ei ole(vaikkakin siis saman katon alla ovat). Mitään eivät siis yhdessä tee. Pojalla ei ole kavereita. Paras(pahin) tässä oli kun hänen äitinsä lupasi hänelle luokalta pääsyn päätteksi koiran. Nyt onkin käynyt niin, että tämä äiti ei edes koiraa etsi, ja tämä 9v!!! poika joutuu itse jollakin tapaa keräämään rahat.

 

[mjr]

En nyt kuitenkaan kauheasti ihailisi menneiden aikojen remmi- ja lumihanki -kasvatustakaan. Vaikka onkin vaikea uskoa tässä sontamedia-yhteiskunnassa niin väkivaltatilastot ovat menneisyydestä selvästi parantuneet ja ympäristö on itse asiassa paljon turvallisempi kuin mitä se takavuosina oli (toki tätä vanhemmat eivät sisäistä, ja nykylasten reviirit ovat paljon pienempiä kuin entisaikoina).

Paras tapa kasvattaa on antaa niin rajoja kuin rakkauttakin, eikä se rajojen antaminen edellytä mitään sen fyysisempää kuin kyvyn tarvittaessa nostaa uhmaileva lapsi jäähylle. Ei se tukistamisen tai läimäyttämisen puuttuminen keinovarastosta ole mikään todellinen ongelma, todellinen ongelma on, se että jotkut vanhemmat, syystä tai toisesta, eivät jaksa välittää lapsistaan.

 

[sampio]

Paras tapa kasvattaa on antaa niin rajoja kuin rakkauttakin, eikä se rajojen antaminen edellytä mitään sen fyysisempää kuin kyvyn tarvittaessa nostaa uhmaileva lapsi jäähylle. Ei se tukistamisen tai läimäyttämisen puuttuminen keinovarastosta ole mikään todellinen ongelma...

Olen aika pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, vaikka tuossa viime viikolla ikäänkuin tämän keskustelun kruunuksi jouduin turvautumaan taas pieneen korvatillikkaan. Selvitän nyt mahdollisten pahoinpitelysyytteiden välttämiseksi, että en revi tai riuhdo tytärtäni korvasta, vaan otan häntä kiinni korvanlehdestä ja sanon, että päästän heti irti, kun rauhoitut kuuntelemaan, ja sitä enemmän koskee, mitä enemmän riuhdot itseäsi karkuun.

Fyysisen kurittamisen yksi varjopuoli on siinä, että se menee helposti omien patoutumien purkamiseksi. En ihmettele yhtään kertomuksia pahoinpidellyistä lapsista, jos funtsi niitä omia varsin primitiivisiä tuntemuksiaan, joita joskus mielessä pyörii, kun muksut melskaavat. Siksi vastustan ehdottomasti tukkapöllyjä ja remmiä jatkuvana konstina. Kuvaamani konsti on minulla käytössä vain silloin, kun tytölläni menee fiilikset niin yli, ettei minkään sortin puhe, uhkailu tai jäähy tehoa. Hän on siis kohta seitsenvuotias, joten omaa tahtoa löytyy jo vaikka kuinka, ja kotoakin on muutettua tyhmien vanhempien luota pois about viikottain. Jokaiseen kurituskertaan, olipa sitten aresti tai korvatillikka, kuuluu ehdottomasti jutustelu siitä, mikä meni pieleen ja mistä paha mieli sai alkunsa yms. Pakko todeta, että mainitsemani viimeisin korva-episodi vaikutti todella selvästi. Tyttö taisi tajuta pitkästä aikaa, ettei voi päästellä suustaan mitä tahansa ja pyrkiä pompottelemaan muita miten tahtoo.

...todellinen ongelma on, se että jotkut vanhemmat, syystä tai toisesta, eivät jaksa välittää lapsistaan.

Uskoisin, että suurin osa kuitenkin haluaisi jaksaa, tai jopa jaksavat ja välittävätkin, mutta eivät vain osaa. Joskus syynä voi olla itseaiheutettu kyvyttömyys, mutta omiin kokemuksiini nojaten syynä on varmasti myös se, että lapsen kasvu- ja kehitysprosessiin ikäänkuin sokaistuu. Esim. oma tyttöni oli pikkulapsena todella helppo. Kiltti, tottelevainen jutustelija, jonka kanssa oli helppo käydä kahviloissa ja ravintoloissa. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että mulla jäi päälle kasvattajana hetkeksi aikaa tuo kuva, vaikka tyttö kehittyi ja muuttui enemmän omaksi persoonakseen. Onhan se pohjimmiltaan vieläkin kiltti jutustelija, eilenkin istuimme pihakeinussa tunnin ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta kuten kuuluukin, on kuvaan tullut miös välillä aivan tolkuton itsekkyys, ylimielisyys meitä kohtaan ja kovapäisyys. Jotenkin sitä ei pysynyt itse kaiken kiireen keskellä kärryillä näissä kehitysvaiheissa, ja olin jossain määrin jopa aseeton muutamissa tilanteissa tuossa talven mittaan. Kuri kyllä on ollut olemassa, mutta oikeanlainen määrätietoisuus siitä puuttui. En sano, että korvatillikka olisi se avain onneen, mutta joku selkeä viesti lapselle on kuitenkin annettava tavalla tai toisella, että nyt sinä menit tietyn rajan ylitse. Kolmevuotiaalle pojallemme tehoaa jäähyt, viisivuotiaana tytöllemme tehosi karkkipäivän skippaaminen, mutta nyt vaille kouluikäisenä hänelle täytyy taas päivittää rajoja ja seuraamuksia.

Hauskaa silti, että kaiken tämän kikkailun ja hermojaraastavan uurastuksen saa kuitattua eilisenkaltaisella juttutuokiolla kahdestaan tai lukutuokiolla iltapuhteeksi.

 

[tutzba]

Miten muuten Jatkoajan tupakoivat vanhemmat ovat hoitaneet tuon lapset ja tupakka -yhdistelmän? Tuli vain mieleen, kun odottelin linja-autoasemalla kyytiä ja vieressä oli vanhemmat ja kolme lasta. Molemmat vetivät röökiä ja lapset joutuivat haistelemaan savua kun olivat ihan vieressä. Siinä oli ihan virallinen tupakkapaikkakin noin 10 metrin päässä, joten olisiko ollut parempi mennä hiukan sivumpaan? Lapset olivat kuitenkin jotain 5-10-vuotiaita, joten varmasti olisivat sen tupakan mittaisen ajan kyenneet olemaan keskenään. Vai onko tämä nyt vain jotain ylireagoivaa hössötystä passiivisen tupakoinnin vaaroista jne.

 

[sampio]

Mun mielipiteeni tupakointiin ylipäätään on se, että aivan tolkuttoman typerä aktiviteetti on kyseessä, olipa sitten lapsia tai ei. Omien muksujensa myrkyttäminen autossa tai kämpässä on jo jotain niin käsittämätöntä, ettei löydy sanoja.

Jos nyt joku satunnainen jamppa sattuu kaupungilla lähelläni polttamaan, en siitä mitään haloota nosta, mutta pihapiirissäni en anna armoa tumpin maahan heittäjille. Lasteni lähellä polttajat potkin kuoliaaksi saman tien. Olen opettanut lapsilleni myös muutaman törkeyden, joita voivat ladella syöpäkääryleiden imeskelijoille, ja jos tilanne vaatii, niin olen antanut vanhemmalle lapselleni luvan potkaista miespuolisia nivusiin.

 

[finnjewel]

Lapset ja lomamatkat

Tänään 11.6. aamu-uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan 20 % suomalaislapsista "ei pääse" kesälomallaan vähintään viikon kestävälle koti- tai ulkomaanmatkalle tai kesäleirille ja "joutuu" olemaan koko kesälomansa kotimaisemissa.

Tämä kohtalo koskettaa erityisesti yksinhuoltajaperheiden ja ulkomaalaistaustaisten perheiden lapsia.

Haluaisin myös tietää oliko tutkimuksessa kyselty sitä kuinka moni ei todellakaan halua kesälomamatkalle tai kuinka moni matkalle lähtijöistä on mukana pakosta.

Miedän poika kyllästyi reissaamiseen täysin 5-10 vuotiaana ja viettää kesänsä paljon mieluummin kotona.

 

[sidney]

Kerronpa tapauksen mikä sattui minulle. Noin viikko sitten sain kaupungilta postia jonka avattuani olin saada kirjaimellisesti halvauksen.
Kirje sisälsi lastensuojeluilmoituksen kahdesta teini-ikäisestä pojastani.
Noh, ensijärkytyksestä toivuttuani soitto kyseiselle viranomaiselle kertoi, että ilmoitus on tehty nimettömänä. Yllätys.
Seuraavaksi selvisi syyt miksi: lapsiani kuulemma pahoinpidellään, heidän ruokaansa säännöstellään ja isä kohtelee heitä "sairaalla tavalla".
Eipä ollut puhelun jälkeen kovin juhlava olo.

Lastensuojeluviranomaiset halusivat tavata koko perheen, joten sinne siis. Tänään oli sitten aika johon mentiin poikien kanssa.
Huoneeseen minun ja lasten lisäksi tulee 2 sosiaalitätiä, toimet/virat
jäi kyllä epäselväksi, mutta tuskin tuolla nyt suurtakaan merkitystä oli.

Alettiin käydä "syytteitä" läpi. Heti alkuunsa selvisi kuka ilmoituksen teki.
Toki lapset ei sitä ehkä ymmärtäneet, enkä usko että tarvitsee tietääkään, että heidän entinen äitipuolensa oli asian takana.

"Syyte 1. pahoinpitely." Syytteessä olin siis vain toiseen poikaan kohdistuvasta pahoinpitelystä. Tällä kyseisellä lapsella on
tarkkaavaisuushäiriö (ADD) johon liittyy itsesäätelyn ja kontrollin ongelmia joka taasen merkitsee sitä, että tietyissä tilanteissa lapsen
oman ja toisten turvallisuuden takia häntä on pakko "sylittää", eli toisin sanoen kietoa vaikkapa mattoon taikka muuten pitää häntä aloillaan,
vasten hänen omaa tahtoaan. TUOMIO--> syytön

"Syyte 2. ruoan saannin rajoittaminen" Ilmoituksen mukaan lapseni
eivät saa iltaisin riittävästi ruokaa vaan joutuvat nälissään
menemään nukkumaan. Todellisuus siis on seuraavanlainen. Olen vuorotyössä jolloin teen pojille joko ruoan valmiiksi jota voi lämmittää silloin
kun olen töissä. Tai on tarvikkeet joista pojat osaavat itse tehdä ruoan
(koska ovat innostuneita ruoan tekemisestä).
Joskus kuitenkin päivän aikana ruoka ei ole maistunut ja kun iltapalan aika on vaihtoehtona on syödä ruokaa joka päivällä olisi pitänyt syödä
(toki ei tarvitse kylmänä syödä) tai olla syömättä. Ideana tässä on se ettei vatsaa täytetä pelkällä leivällä vaan syödä terveellisesti. TUOMIO--> syytön

Kolmannen "syytteen" kohdalla keskustelu päätettiin lopettaa
tarpeettomana.

Miksi sitten tämän tänne kirjoitan. Ihan vain varoittavana esimerkkinä
ja vitutuksena.
Yllättävän paljon voi yksi katkeroitunut exä saada pahaa mieltä aikaan. Sekä itselle että tietysti lapsille. Sekä ylimääräistä huolta
ja ylimääräistä vaivaa selvitellä tällaisia asioita.
Kyllä ihmisen mieli saattaa sitten olla sairas!! JA tietysti kuluttaa yhteiskunnan varoja ja aikaa todellisten ongelmien hoitamiselta.
Tuskin tuo 45min aika ihan ilmainen tälle kaupungille oli.

Mikä asiassa sitten hyvää on. Olen nyt todettu ihan viranomaisten
taholta kunnolliseksi ja kelvolliseksi vanhemmaksi. Hymiö.
En tiedä osaanko selittää, mutta kyllä aloin epäillä vahvasti omaa mielenterveyttä lukiessani kyseisen kutsun ensimmäistä kertaa.
Tuli sellainen olo, että entäs jos olenkin täysin kujalla ja vahingoksi
omille lapsilleni.
Nyt tuokin asia selvisi. En ole päästäni vialla enkä hullu. Eivätkä
lapsetkaan ole sekaisin vaan varsin fiksuja ja
kunnollisia nuoria miehiä.

Tekisi niin mieleni varata aika mielenterveyslääkäriltä tälle
kyseiselle exälle joka tämän prosessin sai alkuun.
Ihan vaan ilmoittaa että olen tehnyt sinulle palveluksen.
"Menet vaan tuohon ja tuohon aikaa tuohon ja tuohon paikkaan,
sieltä saat hyvää hoitoa ja apua pään sisällä oleviin ongelmiisi.
Ajattele, sun ei tartte itse tehdä mitään muuta kuin
mennä vaan paikalle. Kaikki muu on tehty sun puolesta!!"

Tai toinen vaihtoehto mitä mietin on oikeusprosessi.
Kaipa tuosta jonkinlaisen jutun saisi nostettua. Eriasia
toki mitä se auttaisi puhumattakaan siitä kuinka paljon
sen läpikäyminen veisi aikaa ja rahaa.

Perkele!

Tällaista asiaa tällä kertaa. Tuskin olen ainoa tälläisen tilanteen
kokenut joten tsemppiä vaan muille.

 

[tant gredulin]

Tai toinen vaihtoehto mitä mietin on oikeusprosessi.
Kaipa tuosta jonkinlaisen jutun saisi nostettua. Eriasia
toki mitä se auttaisi puhumattakaan siitä kuinka paljon
sen läpikäyminen veisi aikaa ja rahaa.

Ja mieti sitä, miten paljon sinua ärsyttäisi ja ketuttaisi koko sen ajan kun prosessi kestäisi... ehkä vuosia? Ei kannata.

Onnittelut 'hyvän vanhemman papereista' :)!

 

[TosiFani]

e

...Tai toinen vaihtoehto mitä mietin on oikeusprosessi.
Kaipa tuosta jonkinlaisen jutun saisi nostettua. Eriasia
toki mitä se auttaisi puhumattakaan siitä kuinka paljon
sen läpikäyminen veisi aikaa ja rahaa.

Perkele!

Tällaista asiaa tällä kertaa. Tuskin olen ainoa tälläisen tilanteen
kokenut joten tsemppiä vaan muille.

Unohda ja keskity poikiisi, se on oikea vaihtoehto. Tämä vaihtoehto saataa tuntua epäreilulta, mutta se on pidemmän päälle helpoin.

 

[Pavlovin Koira]

Huomisesta alkaen on sitten meitin nuorempikin lapsi jo koululainen. Huh huh, miten ne vuodet vierii.

 

[Datsun]

Oi lapselliset hoi! Mites...eskari-ikäinen kärttää että alettais lukea Harry Potteria. Mutta onkohan vielä kuusivuotiaalle pikkuisen liian hankalaa? Tää ko. tytär ei ihan pienestä hätkähdä, ei ole arka, ei yleensä näe painajaisia eikä ole mitenkään säikky. Pystyy tosi hyvin keskittyä kuuntelemaan vaikka muuten onkin aika seko ja vilkas.

Ehkäpä kokeilen ja sitten tuo nähdään. Aiheutan vielä loppuiäksi jonkun trauman - tosin se nyt on muutenkin vain ajan kysymys, heh ja hoh.