Lapsi- ja vanhemmuusasiat

[Hemingway]

Jos vanhemmat ovat perusterveitä ihmisiä mieleltään, niin mitäpä väliä on, vaikka ne aatokset siirtyvätkin lapsille.

Siinä on sellainen ongelma, että vanhemmat ovat kasvaneet erilaiseen maailmaan kuin mihin lapset kasvavat. Uusia ongelmia ei ratkota vanhoilla asenteilla ja keinoilla. Siksi vanhempien tehtävä on valmistaa lapset kohtaamaan todellinen maailma. Vanha maailma oli ja meni. Siitä on osattava laskea irti, jos tavoitteeksi asetetaan yhteiskunnan ja yleensä ihmiskulttuurin kokonaisetu.

Realismi kunniaan. Romanttinen haikailu menneeseen on paskaa. Varmaan jotain helsinkiläisyyttä.

 

[TosiFani]

Siinä on sellainen ongelma, että vanhemmat ovat kasvaneet erilaiseen maailmaan kuin mihin lapset kasvavat. Uusia ongelmia ei ratkota vanhoilla asenteilla ja keinoilla...

Nyt täytyy varmaan tehdä käsitteenmäärittely, jotta puhumme samoista asioista. Kun puhutaan lapsille opetettavista arvoista ja aatteista, puhutaan moraalista, hyvästä ja pahasta yleisellä tasolla. Mielestäni tällöin lapsen ei tarvitse vielä ratkoa maailman ongelmia vaan he toivottavasti saavat elää viatonta lapsen elämää. Tällöin vanhemman tehtävä on opettaa lapselle oikean ja väärän ero, ei saa varastaa, ei saa lyödä jne.

 

[Hemingway]

Tällöin vanhemman tehtävä on opettaa lapselle oikean ja väärän ero, ei saa varastaa, ei saa lyödä jne.

Vanhemmuus on siitä kiva nakki, ettei siinä voi epäonnistua. Mä esimerkiksi olen epäonnistunut (ja vieläpä tosi raskaasti joiltain osin) lapsena, opiskelijana, sotilaana (komppanian päällikkö sanoi), työntekijänä (pomo sanoi), puolisona (vaimo sanoi), moraalisena olentona, yhteiskunnan jäsenenä (erityisesti veronmaksajana) ja vieläpä ihmisenäkin.

Mutta jos ryhtyisin vanhemmaksi, niin voisin olla varma onnistumisestani, koska vanhemmat eivät oikeasti voi epäonnistua. On kasvatusvastuuta, haastetta, erityislapsia, resurssien puutetta sun muuta, mutta vanhempien epäonnistuminen on tabu. Miten muuten voisi ollakaan, koska vanhemmista vain pieni osa onnistuu.

Vanhemmuudessahan ei riitä edes se, että palikat tökitaan suunnilleen oikeanmuotoisiin reikiin, koska vanhemman ja lapsen suhde on vuorovaikutuksellinen. Perusominaisuuksiltaan vanhemmaksi kelpo voi olla huono vanhempi omalle lapselle.

Jos aiotte kakaroita tehdä, niin miettikää nyt herran jumala sitä, että muksu voi kolmikymppisenä tuumata, että kyllä on paska mesta. Olisi kannattanut jäädä syntymättä.

Ja sen vielä sanon, ettei ole lapsesta kiva, jos kotona juodaan tai riidellään. Jättäkää se yksikin kalja ottamatta. Alkoholi ei kuulu vanhemmuuteen.

 

[sampio]

Realismi kunniaan. Romanttinen haikailu menneeseen on paskaa. Varmaan jotain helsinkiläisyyttä.

Realismi kunniaan, nimenomaan. Sen vuoksi vanhemmuudesta ei pidäkään tehdä oppikirjojen mukaan opiskeltavaa rakettitiedettä. Sitäpaitsi perusasiat maailmassa ovat aikalailla järkähtämättömiä, kuten Tosifani edellä kirjoitteli.

Vanhemmuus on siitä kiva nakki, ettei siinä voi epäonnistua. Mä esimerkiksi olen epäonnistunut (ja vieläpä tosi raskaasti joiltain osin) lapsena, opiskelijana, sotilaana (komppanian päällikkö sanoi), työntekijänä (pomo sanoi), puolisona (vaimo sanoi), moraalisena olentona, yhteiskunnan jäsenenä (erityisesti veronmaksajana) ja vieläpä ihmisenäkin.

Kuka väittää, ettei vanhempana voi epäonnistua? Jos vanhempi lyö lapsen perustarpeet laimin ja käyttää henkistä ja ehkä fyysistäkin väkivaltaa häntä kohtaan, niin vanhempana on silloin raskaasti epäonnistunut. Silti lapsi saattaa kasvaa tervepäiseksi. Tai vastaavasti vanhempi saattaa olla rakastava ja huolehtiva, mutta silti muksu potkii mummoja ja vetää huumeita parikymppisenä. Miten näitä oikein arvottaa?

Jos väität, että olet epäonnistunut lapsena, niin epäilen vahvasti, että epäonnistuja on silloin oikeasti vanhempasi. Tai ainakin he ovat mokanneet jossain vaiheessa pahasti.

Mutta jos ryhtyisin vanhemmaksi, niin voisin olla varma onnistumisestani, koska vanhemmat eivät oikeasti voi epäonnistua. On kasvatusvastuuta, haastetta, erityislapsia, resurssien puutetta sun muuta, mutta vanhempien epäonnistuminen on tabu. Miten muuten voisi ollakaan, koska vanhemmista vain pieni osa onnistuu.

Paskat se mikään tabu ole. Turha sitä silti on pelätä, koska elämää tässä vietetään.

Vanhemmuudessahan ei riitä edes se, että palikat tökitaan suunnilleen oikeanmuotoisiin reikiin, koska vanhemman ja lapsen suhde on vuorovaikutuksellinen. Perusominaisuuksiltaan vanhemmaksi kelpo voi olla huono vanhempi omalle lapselle.

Kyllä, olemme samaa mieltä asiasta.

Jos aiotte kakaroita tehdä, niin miettikää nyt herran jumala sitä, että muksu voi kolmikymppisenä tuumata, että kyllä on paska mesta. Olisi kannattanut jäädä syntymättä.

Voi jumankautsu. Eipä tuohon osaa kommentoida mitään.

Ja sen vielä sanon, ettei ole lapsesta kiva, jos kotona juodaan tai riidellään. Jättäkää se yksikin kalja ottamatta. Alkoholi ei kuulu vanhemmuuteen.

Olen kokenut railakkaasti juoneen isukin ja normi-äidin riidat, ei ollenkaan kivoja muistoja. Onneksi ne loppuivat ennen yläkouluikää. En ole koskaan ollut humalassa, mutta oluita särvin ihan kotioloissa n. pullollisen per viikko. Eipä ole tullut edes mieleeni, että lapseni siitä kärsisivät, koska heillä ei ole asiasta minkäänlaista verrokkia. Erään tuttavaperheen lapsien nähden en sen sijaan viitsisi edes olutpulloa näyttää, alkoholisti-isästä kun ovat saaneet kärsiä.

 

[ms.qvist]

Jos aiotte kakaroita tehdä, niin miettikää nyt herran jumala sitä, että muksu voi kolmikymppisenä tuumata, että kyllä on paska mesta. Olisi kannattanut jäädä syntymättä.

Tämä sopii paremmin kuin hyvin minuun. Ajatukseni ovat olleet jo hyvin nuoresta pitäen sensuuntaiset, että parempi kun en olisi syntynyt laisinkaan tähän maailmaan. Parempi olisi ollut, jos vanhempani eivät olisi tavanneet toisiaan lainkaan tai mikäli olisivat tavanneet, niin olisivat edes käyttäneet jotain ehkäisyä. He eivät olleet valmiit vanhemmuuteen, enkä halua ottaa sitä riskiä, että minä epäonnistuisin samalla tavalla kuin he - joten lapsettomuus, näillä aatoksilla, on se minun juttu. Tähän päälle parisuhdettomuus, joka sopii minulle hyvin, olen toistaiseksi onnellisimmassa tilassa mitä voin olla pl. se, että en olisi syntynyt lainkaan - se olisi kenties se "onnellisin tila" minulle.

Joku voi kenties kysyä, aiheesta poiketen, että miksi helvetissä en tapa itseäni, jos kerran pidän syntymääni totaalisena hutilaukauksena? Nyt, juuri tällä hetkellä, haluan kuitenkin nähdä ja kokea erinäisiä asioita - lähinnä tieteen ja taiteen saralla - joten katson, että itsemurha on liian hätäinen päätös juuri tällä nimenomaisella hetkellä mutta en tiedä, tietenkään, mikä tilanne on vuoden kuluttua.

vlad.

 

[Hemingway]

Tämä sopii paremmin kuin hyvin minuun. Ajatukseni ovat olleet jo hyvin nuoresta pitäen sensuuntaiset, että parempi kun en olisi syntynyt laisinkaan tähän maailmaan.

En minäkään täällä vapaaehtoisesti elä. Ihan moraalisesta velvollisuudesta ja ehdollistetusta vastuuntunnosta sinnittelen. Sen verran olen joutunut paskassa lapsesta saakka kahlaamaan ja siihen ja sen aiheuttamaan häpeään myöhemmin juuttunut, ettei elämästäni iloksi saakka irtoa.

Joku voi kenties kysyä, aiheesta poiketen, että miksi helvetissä en tapa itseäni, jos kerran pidän syntymääni totaalisena hutilaukauksena?

Tämähän johtuu siitä, että maailmaan tehty on pakotettu vastuuseen. Jotenkin juttu näyttää kiepsahtavan niin, että ensin vanhemmat itsekkäistä syistä paneskelevat muksun. Muksun kasvettua he sitten rupeavat toivomaan ja usein olettamaankin, että muksu kantaa huolta heistä ja suvusta. Itsemurha nyt ei ainakaan ole mahdollisuus. Sehän olisi vanhemmille suruksi ja häpeäksi.

Että naikaa vain kuin kanit. Vastuutanne ette kuitenkaan pysty koskaan kantamaan. Joidenkin kohdalla sattuma saa asiat näyttämään siltä, että vastuu on kannettu, mutta sekin on vain sattumaa. Älkää sitä ainakaan ansioksenne laskeko.

 

[sampio]

Mitäpä tähän muuta kirjoittamaan, kun palstan kaksi ilopilleriä tyhjensivät jo pankin.

 

[Vanha Len]

joten katson, että itsemurha on liian hätäinen päätös juuri tällä nimenomaisella hetkellä mutta en tiedä, tietenkään, mikä tilanne on vuoden kuluttua.vlad.

Uskon vakaasti, että vuoden kuluttua kirjoitat Jatkoaikaan edelleen päivittäin eli mitäs näitä asioita synkistelemään...?

 

[Hemingway]

Mitäpä tähän muuta kirjoittamaan, kun palstan kaksi ilopilleriä tyhjensivät jo pankin.

Pistähään se vituttamaan, kun sama kuvio toistuu sukupolvesta toiseen. Ensin vanhemmat itsekkäistä syitä tekaisevat mukuloita ja sen jälkeen alkavat vaatia heiltä milloin mitäkin.

Kannattaisi muistaa, että vanhempi ei ole moraalisesti oikeutettu esittämään lapselle missään ikävaiheessa ainuttakaan vaatimusta, koska lapsi ei ole tähän maailmaan valinnut tulla. Vastuu on yksinomaan vanhemmilla. Siitä ei pidä kuokkaista muruakaan lapsen harteille.

 

[Vanha Len]

Kannattaisi muistaa, että vanhempi ei ole moraalisesti oikeutettu esittämään lapselle missään ikävaiheessa ainuttakaan vaatimusta, koska lapsi ei ole tähän maailmaan valinnut tulla.

Sitten kun tämä lapsi saa omia jälkeläisiään ja alkaa vaatimaan näiltä asioita (joka on täysin normaalia) niin sekös vasta outoa on tuon teikäläisen ajatusmallin mukaan. Anna tähän jokin järkevä ajatus.

 

[Hemingway]

Sitten kun tämä lapsi saa omia jälkeläisiään ja alkaa vaatimaan näiltä asioita (joka on täysin normaalia) niin sekös vasta outoa on tuon teikäläisen ajatusmallin mukaan. Anna tähän jokin järkevä ajatus.

Ei minua tuo kiinnosta, koska en ole vanhempi.

Minua kiinnostaa se, että vanhempani ovat pilanneet elämäni luonnehäiriöllä ja alkoholilla.

Minua vituttaa se, että olen sitkeästi yrittänyt päästä eteenpäin ja kääntää uuden sivun, mutta lapsena aivoihini taottu paska ei sieltä millään poistu, minkä vuoksi jokainen päiväni on arvoton, pelokas ja yksinäinen.

Ja minua vituttaa se, että yhä vielä vanhempani jaksavat valittaa iltaisin viinahöyryissään yksinäisyydestään.

Älkää tehkö lapsia. Ette te heistä kuitenkaan pysty vastuuta ottamaan. Kuvittelette vain.

 

[sampio]

Pistähään se vituttamaan, kun sama kuvio toistuu sukupolvesta toiseen. Ensin vanhemmat itsekkäistä syitä tekaisevat mukuloita ja sen jälkeen alkavat vaatia heiltä milloin mitäkin.

Kyllä sulla on mielenkiintoinen tapa lähestyä asioita, täytyy myöntää. En ole varma, onko tämä nyt sitä kuuluisaa trollaamista, mutta kokeilaan nyt kuitenkin vielä.

Ymmärrän kyllä, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat voimakkaasti ihmisiin. Tiedän myös sen, ettei vanhempien osa lapsen tulevaisuuteen ole aina se ratkaisevin, vaan joskus sattuma puuttuu voimakkaasti peliin. Kuitenkin keskimäärin päihdeongelmaisten lapset ovat rikkonaisempia ihmisiä kuin normaalituloisten ja perusterveiden vanhempien lapset. Jälkimmäinen ei tietenkään sulje pois päihdeongelmia, mutta ymmärtänette, mitä haen. Vanhempien rooli on tottakai merkittävä lapsen kehittymiselle, joten en nyt aivan allekirjoita väitettäsi, että kyse on puhtaasta sattumasta. Samalla annan sinulle oikeuden mielipiteeseesi ja lapsettomuuteesi. Ehkä sunkin olisi syytä ymmärtää, että perheellinen voi olla onnellinen kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen, ja että lapseton ei välttämättä tajua mitään siitä onnentunteesta, minkä vanhemmuus voi antaa.

Edit: Ok. Ehkä ei olisi edes kannattanut yrittää.

Älkää tehkö lapsia. Ette te heistä kuitenkaan pysty vastuuta ottamaan. Kuvittelette vain.

 

[sampio]

Kysytäänpä nyt tähän kaiken itsesäälin ja itkeskelyn sekaan, että millaisia hyviä kokemuksia palstalaisilla on omasta lapsuudestaan?

Omat vanhempani olivat ala-asteen ajan aikalailla perustyyppejä, viikonloput viihteellä ja arkisin kovaa duunia. Isukilla kului alkoa melko reilusti silloin kun otti, mutta olen todella kiitollinen siitä, ettei hän koskaan sotkenut viinaa jouluun tai meidän syntymäpäiviin, vaan lapsille tärkeät juhlat vietettiin turvallisten perinteiden merkeissä. Lisäksi minulle tärkeitä hetkiä olivat pihapelit, kalareissut ja erilaiset lautapelit ynnä pöytälätkä, joihin isukki osallistui kiitettävän ahkerasti.

Kun kasvoimme ja isukki raitistui uskoontulonsa myötä, nuo hetket lisääntyivät, vaikka ehkä joillakin elämän alueilla meno meni tiukkapipoisemmaksi. Silti jotkut pituushyppykisat ja pihakaukalon kolaaminen sekä maalien hitsaaminen teinipojille olivat todella kovia juttuja, ja ovat itsellenikin niitä muistutuksia siitä, kuinka tärkeä vanhemman on näkyä lapsen arjessa myös pikkujutuissa. Näin miehenä niihin liittyy vielä se hyvä puoli, että saa kasvatuksen varjolla olla luvan kanssa lapsellinen.

 

[Vanha Len]

Älkää tehkö lapsia. Ette te heistä kuitenkaan pysty vastuuta ottamaan. Kuvittelette vain.

Ollaan tehty jo ja ollaan otettu myöskin vastuu. Pari on jo täysi-ikäisiä ja nuorin 14-vuotias. Kunnon poikia noista on kasvanut ja elämä edessä. Yksi urheilee omalla sarallaan huipulla, toinen on lupaava taiteilijan alku ja nuorin menee hyvillä pisteillä kolmantena perheen lapsista lukioon.

Ei noista niin vastuuta tarvitse enää ottaa:D

 

[TosiFani]

...

Olen todella pahoillani kohtalostasi, mutta on kohtuutonta tulla tänne kertomaan, että valtaosa meistä vanhemmista on sinun vanhempiesi kaltaisia, asia on kyllä päinvastoin.

 

[ms.qvist]

Tämähän johtuu siitä, että maailmaan tehty on pakotettu vastuuseen. Jotenkin juttu näyttää kiepsahtavan niin, että ensin vanhemmat itsekkäistä syistä paneskelevat muksun. Muksun kasvettua he sitten rupeavat toivomaan ja usein olettamaankin, että muksu kantaa huolta heistä ja suvusta. Itsemurha nyt ei ainakaan ole mahdollisuus. Sehän olisi vanhemmille suruksi ja häpeäksi.

Tämä on minustakin hiukan vinksahtanut näkökulma. Ensin tehdään se kakara (tai monta), usein hyvin itsekkäistä syistä - kuten vaikkapa niinkin naurettava syy kuin velvollisuus jatkaa sukua, (kyllä, biologiaa lukeneena tiedän ettei se yleisesti ottaen ole naurettava syy, mutta minä pidän sitä naurettavana syynä) - ja sitten kun se lapsi on kasvanut aikuiseksi ja vanhemmat ovat jo eläkeiässä, kenties jo hyvinkin iäkkäitä, aletaan vaatimaan lapselta palveluksia, aivan kuin hän olisi jotain velkaa vanhemmilleen - jotka, kuten todettua, lähes poikkeuksetta ovat tehneet sen kakaran maailmaan täysin itsekkäistä syistä.

Ymmärrän, että moni velvollisuuden tunnosta huomioi vanhempansa, niin minäkin tiettyyn rajaan saakka, mutta minusta on ehdottoman väärin se, että vanhemmat vetoavat vanhemmuuteensa apua pyytäessään: "Olen äitisi/isäsi, joten velvollisuutesi on...". Velvollisuus? Itsekkäistä syistä tehty lapsi ja sitten vedotaan velvollisuudentunteeseen. Naurettavaa!

Ja, kyllä, olen sanonut vanhemmilleni, että olisi ollut parempi jos he eivät olisi tehneet minua tähän maailmaan.

vlad.

 

[BOL]

On sitä itse kukin nähnyt kaikenlaista paskaa lapsuudessaan ja senkin jälkeen, mutta mitäs sitä voivottelemaan. Rankkaa on ollut, mutta monella on ollut vieläkin rankempaa. Tiettyjen asioiden kanssa joudutaan painimaan ajoittain vieläkin aina silloin tällöin, mutta sellaista se elämä on. Minä ansaitsen parempaa kuin mitä minulle on aina tarjottu. En kuitenkaan usko, että joitain asioita on tehty juuri siksi, että siitä aiheutuisi minulle tai sisaruksilleni mielipahaa tai huonoja muistoja. Toiset ihmiset ovat kykenemättömiä ajattelemaan muita kuin itseään tai tekojensa seurauksia. Siinä sitten joskus jollekin tehdyt lupaukset murskaantuvat. Mutta eivät kaikki ihmiset ole samanlaisia. Eivät edes kaikki isät.

Kohta on Joulu. En erityisemmin pidä siitä, kiitos lapsuusaikojen Joulujen. Mutta kierre loppuu tähän. Minä teen kaikkeni, jotteivät omat lapseni ahdistu Joulusta, kuten itse teen vieläkin. Joudun tosissani pitämään joulumaskia naamallani, mutta toivon, että läpi menee. Haluaisin kokea samaa riemua kuin monet ystäväni, mutta aika ei ainakaan vielä ole kypsä siihen. Ehkä myöhemmin. Yritän kehittyä.

 

[Hemingway]

valtaosa meistä vanhemmista on sinun vanhempiesi kaltaisia, asia on kyllä päinvastoin.

Kun lapsentekoon ryhtyy, tulevasta ei tiedä. Skitsofrenia voi purra, alkoholismi halata otteeseensa, masennus vyöryä, työttömyys jäytää tai vaimo erota ja ryhtyä perkeleelliseksi tai häiriintyä muuten. Eivät minunkaan vanhempani ehdoin tahdoin helvettiä järjestäneet. Heillä oli edellytykset ja aikeet rakentaa lapsilleen hyvä elämä. Elämä ei vain aina jos milloinkaan kulje niin kuin sen toivoisi kulkevan. Paskan kasaantuessa se myös leviää. Uhriksi satutaan, ei ryhdytä.

Vanhemmuuskeskusteluun tarvitaan enemmän realismia. Väitän että:

a) Lapsen alaikäisyyden aikana huomattava osa vanhemmista käyttäytyy lapsiaan kohtaan tuhoisasti vähintään kuukausien mutta usein vuosien ajan.

b) Lapsen alaikäisyyden aikana monet vanhemmat käyvät läpi parisuhdekriisejä, jotka heijastuvat lapsiin. Lapsen persoonasta riippuu, miten turvattomiksi hän ne kokee.

c) Lapsen alaikäisyyden aikana monet vanhemmat käyvät läpi henkilökohtaisia kriisejä. Lapsen persoonasta riippuu, miten turvattomiksi hän ne kokee.

d) Lapsen alaikäisyyden aikana monet vanhemmat yrittävät tehdä samalla uraa, vaikka lasten kasvatus on täysipäiväistä työtä. Nyky-yhteiskunnan päivähoitojärjestelmä ja keinotekoiset repaleiset yhteisöt eivät lapsen ehjää kasvua tue. Lapsen kuuluu kasvaa tiiviissä pienyhteisössä, jossa vanhempien lisäksi on muita jokapäiväisiä pysyviä ihmissuhteita ja jossa lapsi kasvaa jatkuvassa yhteydessä yhteisöönsä ja sen käytäntöihin.

e) Suomessa lapset joutuvat näkemään aivan liikaa alkoholin käyttöä. Kun asiaa on lapsilta tutkimusluonteisesti kyselty, niin tulokset ovat olleet hyvin selviä: yksikin kalja on liikaa. Vanhemman tulisi olla absolutisti lapsensa hyvinvointia tukeakseen.

f) Lapsen alaikäisyyden aikana moni vanhempi pohtii, kannattiko vanhemmaksi ryhtyä. Tämän onneksi jo monet äidit myöntävätkin. Lapsi aistinee isänsä tai äitinsä epävarmuuden tai väsymyksen omasta vanhemmuudestaan.

g) On merkittävä määrä vanhempia, jotka eivät tiedosta, millainen on lapsen kasvun psykologinen perusta tai jotka eivät pysty sitoutumaan siihen. Lapsia yksinkertaisesti kasvatetaan väärin menetelmin, mikä siirtyy lapsen mieleen esimerkiksi luottamuksen puutteena.

h) On merkittävä määrä vanhempia, jotka siirtävät omia käsittelemättömiä ongelmiaan lapsiinsa.

i) Lastenhuollon piiriin kuuluu Vantaalla jo useampi kuin joka kymmenes lapsi. Nämä tapaukset ovat ainoastaan jäävuoren huippu. Huonosti perheissään voivia lapsia on moninkertainen määrä.

Perusongelma lasten teossa kuitenkin on nykymaailma. Lasten kasvu ja kasvatus ja vanhempien palkkatyö eivät kuulu yhteen. Malli pitäisi hakea kivikautisista yhteisöistä, joissa lapset kasvoivat leikkiin, työhön, vastuuseen ja kuuluvuuteen. Eriytetty kilpailuyhteiskunta on lapsille juoksupyörä sekä suoraan että välillisesti.

En tiedä, miksi vanhemmuudesta ja lapsiperhe-elämästä tahdotaan jatkuvasti maalata ruusuinen kuva, vaikka todellisuus on mitä on. Senkin jälkeen, kun helvetit, puolihelvetit ja neljänneshelvetit eli elämänhallinnan puutteeseen liittyvät tilanteet karsitaan pois, jää vielä suuri joukko lapsia ja vanhempia, jotka eivät voi perheissään hyvin.

Vanhemmuus ja lapsena olo on "sotatrauma". Siitä vaietaan, kunnes ongelmia ei enää kestetä ja niistä aletaan puhua. Se aika on vielä edessä. Ehkä silloin lasten tekeminenkin ruvetaan näkemään moniulotteisemmin kuin nykyään. Yhä vielä kulttuurimme tarjoama malli on yksiulotteinen.

 

[sampio]

Kohta on Joulu. En erityisemmin pidä siitä, kiitos lapsuusaikojen Joulujen. Mutta kierre loppuu tähän. Minä teen kaikkeni, jotteivät omat lapseni ahdistu Joulusta, kuten itse teen vieläkin. Joudun tosissani pitämään joulumaskia naamallani, mutta toivon, että läpi menee. Haluaisin kokea samaa riemua kuin monet ystäväni, mutta aika ei ainakaan vielä ole kypsä siihen. Ehkä myöhemmin. Yritän kehittyä.

Tämä on aina yhtä kaurua luettavaa tai kuultavaa. Olen asiasta jutellut muutaman kaverini kanssa ja täälläkin joskus lukenut asiasta, ja onhan se aika karua, että yksi lapsuuden ehkä kollektiivisimmista ja potentiaaliltaan hienoimmista hetkistä on mennyt pilalle. Usein tähän liittyy alkoholi, ja kuten tuossa edellä kirjoitinkin, olen todella onnellinen, että isäni ei sortunut koskaan jouluna juomaan, vaan kykeni pitämään sen juhlan meidän perheen yhteisenä juttuna. Juhannuksena, vappuna ja loppua kohden myös normaaleina viikonloppuina viinaa kyllä kului senkin edestä. Ehkä itse en sen vuoksi kykene hirveästi nauttimaan jussin tienoosta, ja otan pulttia kaikenmaailman juhannuksen supertriploista, koska pelkäsin kesämökillä aika useastikin sitä, että isukki tappaa itsensä typerillä kännitempauksillaan. Väkivaltaan hän ei kuitenkaan sortunut, mutta tuli kyllä uhatuksi kavereidensakin puolesta joskus ja vieläpä meidän lasten kuullen. Viina on todellakin viisasten juoma.

 

[sampio]

e) Suomessa lapset joutuvat näkemään aivan liikaa alkoholin käyttöä. Kun asiaa on lapsilta tutkimusluonteisesti kyselty, niin tulokset ovat olleet hyvin selviä: yksikin kalja on liikaa. Vanhemman tulisi olla absolutisti lapsensa hyvinvointia tukeakseen.

Olen periaatteessa samaa mieltä. Peilaat tätä kuitenkin ehkä liian paljon oman kokemuksesi kautta, koska jos lapsella ei ole negatiivisia kokemuksia alkoholin vaikutuksista, ei hän silloin voi ahdistua vanhempien viikottaisesta saunakaljasta tai sunnuntaisen perheaterian punaviinilasista. Tai sitten manner-Euroopassa on miljoonittain moniongelmaisia lapsia.

Joo, ihan asiaahan sinä raapustelet, mutta väitän silti, että katsot asiaa aikalailla yksiulotteisesti ja inhorealismilla maustettuna. Tosiasioita nuo monet mainitsemasi ongelmat ovat, ja niiden ratkomiseen tulisi satsata enemmän resursseja, mutta samalla tulisi nähdä myös se, että valtaosassa perheitä voidaan kuitenkin hyvin tai ainakin kohtalaisen hyvin. Ei vanhempiakaan voi stereotypisoida uran, asuinpaikan tai muiden ominaisuuksien mukaan, vaan kaikkine puutteineenkin moni ajattelee ja toimii vilpittömästi lapsensa parhaaksi niine kykyineen kuin hänelle on suotu.

 

[BOL]

Tämä on aina yhtä kaurua luettavaa tai kuultavaa. Olen asiasta jutellut muutaman kaverini kanssa ja täälläkin joskus lukenut asiasta, ja onhan se aika karua, että yksi lapsuuden ehkä kollektiivisimmista ja potentiaaliltaan hienoimmista hetkistä on mennyt pilalle. Usein tähän liittyy alkoholi, ja kuten tuossa edellä kirjoitinkin, olen todella onnellinen, että isäni ei sortunut koskaan jouluna juomaan, vaan kykeni pitämään se juhlan meidän perheen yhteisenä juttuna...

Itseasiassa, omat lapsuuteni Joulut olivat suurimmaksi osaksi sellaisia, että alkoholi ei näytellyt juuri minkäänlaista roolia. Isä saattoi ottaa saunaoluen ja ruoan kanssa, mutta siinä kaikki. Sellaisiakin muistoja on, että Joulut isän luona vaihtuivatkin Jouluiksi äidin siskon luona, mutta vaikka ne kyllä varsin selvästi muistan, ei ne niin kauheasti ole koskaan vaivanneet.

Eniten mua on ahdistanut se, että faija on ollut niin ahdistunut. Hänen omat kokemuksensa lapsuudessa eivät aina olleet niitä hienoimpia ja luulen, että Jouluisin se köyhyys jotenkin vielä korostui. Tai sitten se, ettei perhe ollut yhdessä. En tiedä perimmäisiä syitä, koska meillä ei koskaan ole puhuttu asiasta. Faija ei ole halunnut.

Mutta se ahdistaa vieläkin, kun faija aina itki Jouluaattona. Sitä kesti vain hetken ja hän yritti skarpata, mutta kyllä sen näki. Se, että isä itkee Jouluna on pienelle lapselle kova paikka. Kun asiasta ei puhuttu, lapsen hämmennys kasvoi. Ja seuraavina vuosina sitä pelkäsi jo etukäteen. Ja odotti ja toivoi, josko tänä jouluna isi ei itkisikään.

Kyllä mäkin Joulusta ajatuksena pidän. Mutta aatto on se pahin. Tulee paha mieli siitä, että toisella ihmisellä on ollut niin paha mieli, ettei ole kyennyt hillitsemään itkuaan omien lastensa edessä, vaikka kovasti yrittikin.

Ja tästä tunteesta mä yritän nyt omien lasteni vuoksi päästä eroon. Jotta he saisivat itse sitten joskus valita, miten haluavat Joulunsa viettää. Iloisesti riekkuen tai hiljaisesti mietiskellen.

 

[Hemingway]

koska jos lapsella ei ole negatiivisia kokemuksia alkoholin vaikutuksista, ei hän silloin voi ahdistua vanhempien viikottaisesta saunakaljasta tai sunnuntaisen perheaterian punaviinilasista.

Ei lapsi alkoholista ahdistukaan vaan vanhemman muuttuneesta käytöksestä. Lapsi on erittäin herkkä aistimaan pienetkin muutokset.

En myöskään oikeasti ole sitä mieltä, että yksi tai kaksi kaljaa horjuttaa turvallisessa ilmapiirissä kasvanutta lasta, mutta sen verran inhorealisti todellakin olen, etten luota ihmisten kykyyn jättää juomista muutamaan.

Jos vanhemmat aloittavat juomisen lasten seurassa, niin monilla määrät alkavat vähitellen kasvaa. Lopulta juominen voi karata käsistä tai olla niin runsasta, että se oikeasti on uhka lapsen turvallisuudelle joko fyysisesti tai henkisesti.

Muutenkaan en pidä itseäni inhorealistina. Seinien sisäpuolelle kätketään paljon.

 

[BOL]

En myöskään oikeasti ole sitä mieltä, että yksi tai kaksi kaljaa horjuttaa turvallisessa ilmapiirissä kasvanutta lasta, mutta sen verran inhorealisti todellakin olen, etten luota ihmisten kykyyn jättää juomista muutamaan.

Voin lohduttaa sinua ja kertoa, että luota pois. Tai ainakin siihen, että kunnollisia ja luotettaviakin ihmisiä on olemassa.

Itse olen äärimmäisen tarkka siitä, että lapset eivät joudu kokemaan alkoholin aiheuttamaa turvattomuutta. Mies saattaa ottaa silloin tällöin 2-3 olutta illan aikana, mutta kertaakaan hän ei ole kännissä ollut. Itse otan lasillisen silloin tällöin, mutta siinä kaikki. Kotona ei kännissä heiluta. Ja tästä asiasta en edes neuvottele.

Kun joskus todella harvoin vedetään lärvit, mennää hotelliin tai kaverille yöksi. Tai lymytään makuuhuoneessa, kunnes kehtaa lasten eteen tulla. Ja siellä ollaan mielummin liian pitkään kuin liian vähän aikaa. Ollaan varmaan onnistuttu ihan hyvin, koska lapset eivät ymmärrä mikä on humalainen ja miten niin kaljaa voi juoda liikaa, kun pillimehuakaan ei voi :).

 

[TosiFani]

...

Ymmärrän sinua ja Vlad:a, teille lapsuus on ollut varsin kovaa aikaa. Tästä on seurannut kyvyttömyys nähdä normaalia elämää ympärillä, te tunnistatte kaikkialla vastaavia perheitä ja lapsia. Totuus on kuitenkin toisenlainen, enemmistö perheistä perusonnellisia perheitä. Olen itse kokenut vähän samanlaisen tilanteen, koska olen työskennellyt kymmenen vuotta lastensuojelulaitoksessa huostaanotettujen lasten parissa, välillä on ollut vaikea ymmärtää, että pääosa lapsista on täysin tavallisia mukuloita.

Listasi vanhemmuuden ongelmista on, anteeksi nyt vaan, varsin vainoharhainen. Listasi perustuu ilmeisesti hyvin pitkälti sinun omiin kokemuksiisi, sillä aika harvaan löytyy todellista tutkimustietoa.

Mielestäni olisi reilua, mikäli antaisit vanhempien olla onnellisia omassa vanhemmuudessaan, etkä syyllistäisi heitä henkilökohtaisten kokemustesi kautta. Maailmassa on kasvatettu lapsia aina ja jos riittää rakkautta ja rajoja, niin lapset ja perhe kestävät suuretkin vastoinkäymiset.

 

[Hemingway]

Ymmärrän sinua ja Vlad:a, teille lapsuus on ollut varsin kovaa aikaa. Tästä on seurannut kyvyttömyys nähdä normaalia elämää ympärillä

Älä viitsi. Kun joka kymmenes lapsi elää pääkaupunkiseudulla lastenhuollon piirissä, niin ei ole vainoharhaisuutta otaksua, että 20-30 % lapsista elää huonoissa olosuhteissa. Huonot olosuhteet näet alkavat jo paljon ennen kuin lastenhuolto kolkuttaa ovella. Lisäksi hyvissä perheissä totuutta on tapana piilotella, koska sen paljastuminen on häpeällistä.

Olosuhteiden ja lapsen persoonan vuorovaikutuksesta riippuu, miten tuhoisia jälkiä riitaisa, jännitteinen tai ongelmallinen kotielämä lapseen jättää.

Ettei vain olisi niin, että perheonnen paapominen mediassa ja yleisessä keskustelussa yhdistettynä oman (lapsiperhe)elämän sujuvuuteen saa ihmiset unohtamaan, että kaikilla ei mene hyvin. Eriarvoistuminen on yhteiskunnassa kiivaassa vauhdissa, on ollut jo tovin. Jos kuuluu ylemmän kerroksen väkeen, niin tosiasiat saattavat livahtaa ohi silmien.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/12/06/nain-suomi-jakautuu-kahtia/201016851/139