Joo, sorry vaan, luin ainakin omalta osaltani huolimattomasti. No, aivan sama. Lähtökohta vaikuttaa olevan kuitenkin perseestä. Ehkä se elämä muuttuu onnettomammaksi, jos ei osaa itse kehittyä elämän mukana, vaan jumittamaan jonnekin villin ja vapaan kaksvitosen fiiliksiin. Ja meinaan nyt nimenomaan niitä, jotka lapsia hankkivat. Sinkut ja lapsettomat kehittykööt tai olkoon kehittymättä kukin miten haluaa.Miksi puhutte "tuosta tutkimuksesta", vaikka niitä on enemmän? Artikkelikin puhuu itse asiassa kymmenistä. En ole valitettavasti itsekään ehtinyt aiheeseen tarpeeksi perehtymään, mutta ovatko esim. Harvardin ja Princetonin yliopistojen psykologian professorien tulokset oikeasti niin heppoista kamaa, että ne voi tuosta vain mutulla kumota parissa viestissä keskustelupalstalle.
En nyt kohdista tätä pelkästään sinulle, mutta kun kerran esiin jälleen asian nostit, niin lainaan sulta. Eli ihmetyttää suuresti tämä ainainen hokema siitä, että "en mä ole valmis", tai "en tiedä, onko minusta vanhemmaksi". Eihän sitä jumankauta kukaan "tiedä". Jotkut hokevat yläasteelta lähtien, että haluavat viisi lasta ja aikovat olla kotiäitejä ikävuodet 20-40, mutta ei heistä välttämättä tule sen parempia vanhempia loppujen lopuksi kuin jostain vahingossa isäksi tulleesta osastopäälliköksi hinkuvasta sinkkupojusta.Huh, tuollaisella arroganssilla saattaisin itsekin paremmin uskaltautua menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia. Valitettavasti koen kuitenkin olevani vain yksi ihminen monien joukossa, enkä ole lainkaan varma siitä onko juuri minulla niitä ominaisuuksia, jotka auttavat onnistumaan siinä, missä niin monet epäonnistuvat. Nähtäväksi jää kasvanko vielä joskus tuohon rooliin.
Voihan siihen henkisesti valmistautua, kuten ehkä itse tein jo ennen vaimoni naruttamista. Mulle oli selvää, että jossain vaiheessa mulle tulee muksu tai pari, mikäli vain onnistuu, mutta en minäkään mitenkään erityisen valmis siihen sitten lopulta ollut. Päätimme vain vaimoni kanssa, että nyt laitetaan matoa koukkuun ja siinä se. Ei siihen mitään röyhkeyttä tarvittu, vaan ihan vain päätös ja maalaisjärkeä.
Kyllähän vanhemmuuteen kasvetaan, ja kai se kasvu jatkuu jollain tapaa läpi loppuelämän. Eikä se ole ollenkaan huono kokemus. Minä voin ihan suoraan sanoa, että vaikka täällä olenkin kusipää, niin normi-sampio on paljon vähemmän kusipää, kuin ennen lapsiaan. Ehkä väsyneempi, mutta ei niin kusipäinen. Kasvamista kaikki tyynni, ei mitään käsittämätöntä varmuutta siitä, että kyllä (fanfaari), juuri nyt minä tunnen olevani valmis vanhemmaksi.
Hyvä vanhempi voi olla, vaikka lapsi potkisikin teininä roskiksia. Jossain vaiheessa nuori tekee kuitenkin omat ratkaisunsa elämänsä suhteen, eikä niissä tilanteissa aina auta edes hyvä kasvatuskaan. Voihan sitä kelailla, että mitä isukki tai äiti teki väärin missäkin, mutta virheitä tekee aivan jokainen, vaikka kuinka kokisi olevansa valmis rooliinsa. Oikeastaan tuntuu siltä, että ne kaikista valmiimmat pentunsa pistävätkin pilalle, kun kyse on varsinkin alussa ihan perustarpeiden tyydyttämisestä, eikä mistään hiukkaskiihdyttimien rakentamisesta.
Sekavaa tarinaa, mutta pakko mennä korkkaamaan nyt tuo portteri pois tuosta kuleksimasta. En jaksa oikolukea tai jäsennellä tarkemmin, kun kuitenkin kohta poju herää kuumeeseensa ja minusta tulee jälleen onneton.