Mainos

Lapsi- ja vanhemmuusasiat

  • 117 431
  • 676

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen tälle palstalle monesti avautunutkin omista appivanhemmista, ja heidän käytöksestään. Nyt tuli sitten itselle raja vastaan kerralla ja tosissaan.

Meidän kuopuksella on pitkä tukka, mikä tietysti on kamalaa koska kyseessä on poika. Ensinnäkin tukka on ihan saatanan tyylikäs, kunnon rokkitukka. Ja toisekseen kysymys on käytönnöstä, poika on niin vilkas että ei se pysy paikallaan kahta sekuntia kauempaa, yritä siinä sitten leikata tukkaa.

Lapset olivat eilen pari tuntia isovanhemmillaan hoidossa, ja minä kävin hakemassa muksut yksin. Pääsin anoppilaan ja suusta pääsi spontaani "mitä helvettiä pojan tukalle on käynyt". Anoppi kertoo ylpeänä että hän leikkasi sitä, ei kuulema nähnyt mitään kun tukka oli tiellä.

Tunsin kuinka veri rupesi kiehumaan ja kuinka raivo valtaa mielen. Pysyin rauhallisena koska lapset olivat vieressä. Kysyin, että mikä saa heidät ajattelemaan, että he voivat tehdä tämmöisiä päätöksiä meidän lapsien asioista. Appiukko rupesi tuhahtelemaan ylimielisesti, että äläpä siinä isottele. Ja sitten lähti, sanoin että vittu tämä on viimeinen kerta kun teette yhtään mitään tämmöistä, että ei saatana ole teidän asia leikata sitä tukkaa. Teillä ei itseasiassa ole mitään sanavaltaa mihinkään lasten asioihin, onko ymmärretty.

Appiukko lähti kävelemään pois, anoppi jankutti miten poika ei nähnyt mitään. Sanoin että älä jaksa valehdella, ei me niin typeriä olla.

Vaimo sai kotona vielä isomman hepulin, laittoi viestin vanhemmilleen että tämä oli viimeinen niitti, saatanan idiootit.

Paljon minäkin olen paskaa heiltä kestänyt, mutta tässä mentiin kaikkien mahdollisten rajojen yli niin että heilahti. Tarhassa on kuvaukset parin viikon päästä, ja pojan tukka näyttää siltä kuin se olisi ite leikannut sen.

Kuka saatana leikkaa TOISEN lapsen hiuksia, ja vain sen takia, että heitä ahdistaa kun pojalla on pitkä tukka.
Todella törkeää. Sanoisin jopa, että ymmärtäisin jos katkaisisitte suoraan välit.

Meidän pojalla myös pitkä tukka. Omat vanhempani ja anoppi ovat ihan sekopäitä, mutta edes he eivät ole noin sekaisin.
 
Spire

Jäsen
Olen tälle palstalle monesti avautunutkin omista appivanhemmista, ja heidän käytöksestään. Nyt tuli sitten itselle raja vastaan kerralla ja tosissaan.

Meidän kuopuksella on pitkä tukka, mikä tietysti on kamalaa koska kyseessä on poika. Ensinnäkin tukka on ihan saatanan tyylikäs, kunnon rokkitukka. Ja toisekseen kysymys on käytönnöstä, poika on niin vilkas että ei se pysy paikallaan kahta sekuntia kauempaa, yritä siinä sitten leikata tukkaa.

Lapset olivat eilen pari tuntia isovanhemmillaan hoidossa, ja minä kävin hakemassa muksut yksin. Pääsin anoppilaan ja suusta pääsi spontaani "mitä helvettiä pojan tukalle on käynyt". Anoppi kertoo ylpeänä että hän leikkasi sitä, ei kuulema nähnyt mitään kun tukka oli tiellä.

Tunsin kuinka veri rupesi kiehumaan ja kuinka raivo valtaa mielen. Pysyin rauhallisena koska lapset olivat vieressä. Kysyin, että mikä saa heidät ajattelemaan, että he voivat tehdä tämmöisiä päätöksiä meidän lapsien asioista. Appiukko rupesi tuhahtelemaan ylimielisesti, että äläpä siinä isottele. Ja sitten lähti, sanoin että vittu tämä on viimeinen kerta kun teette yhtään mitään tämmöistä, että ei saatana ole teidän asia leikata sitä tukkaa. Teillä ei itseasiassa ole mitään sanavaltaa mihinkään lasten asioihin, onko ymmärretty.

Appiukko lähti kävelemään pois, anoppi jankutti miten poika ei nähnyt mitään. Sanoin että älä jaksa valehdella, ei me niin typeriä olla.

Vaimo sai kotona vielä isomman hepulin, laittoi viestin vanhemmilleen että tämä oli viimeinen niitti, saatanan idiootit.

Paljon minäkin olen paskaa heiltä kestänyt, mutta tässä mentiin kaikkien mahdollisten rajojen yli niin että heilahti. Tarhassa on kuvaukset parin viikon päästä, ja pojan tukka näyttää siltä kuin se olisi ite leikannut sen.

Kuka saatana leikkaa TOISEN lapsen hiuksia, ja vain sen takia, että heitä ahdistaa kun pojalla on pitkä tukka.
Katkaisisin välit kokonaan. Ihan 100%, lapsi ei saisi enää nähdä tuollaisen jälkeen heitä koskaan ja asia olisi sillä käsitelty. Tunsin ihan vihaa lukiessani tuota, hyi helvetti.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Jos minä saisin yksin päättää niin toimisin näin.

Vähän pahoin pelkään, että tässä käy kuten aina aiemminkin. Eli rouva on tietyn aikaa todella vihainen, ja sitten asia vain unohtuu ja asiat jatkuvat kuten tähänkin asti. Enkä minä tiedä miten tuohon väliin asettuisi. Toki omat vierailut loppuivat tähän, mutta enhän minä voi vaimoa pakottaa.

Ai niin, tästä hiuksien leikkaamisesta on puhuttu aiemminkin, ja me ollaan kielletty koskemasta tukkaan varmaan viisi kertaa. Mutta hyvin meni viesti perille.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Hyi olkoon, mitä käytöstä appivanhemmiltasi @Knox ! Tuossa mentiin kyllä niin monen rajan yli, ettei tarvitse varmasti kovin usein lapsia tuonne enää viedä, jos ollenkaan...

Itse olen välillä räjähtänyt omalle appiukolleni, joka ei osaa välillä olla puuttumatta kasvatuksellisiin asioihin, kun meidän 4-vuotiaalla on jokin iso tunne päällä. Tuntuu, ettei hän kestä välillä yhtään sellaista pienen lapsen "meltdownia" vaan saattaa minunkin läsnäollessa ruveta suhteellisen kovaan ääneen puhumaan tytölleni todella ikävään sävyyn. Hänellä on jotenkin hyvin vanhoilliset kasvatusajatukset ja itsepäisenä ihmisenä ei niistä pysty mitenkään irtautumaan. Suurimman osan ajasta toki kuitenkin hyvin rakastava pappa, joka ei missään nimessä tekisi mitään lapsiin liittyviä päätöksiä ilman lasten vanhempien lupaa, joten ei mitenkään verrattavissa tuohon @Knox in tilanteeseen...
 
Oma isäni rupeaa aina lässyttämään ja pelleilemään kun lapset saavat raivokohtauksen. Jos puetaanå ja jompikumpi saa raivarin, niin pappa tulee siihen säätämään. Viimeksi sanoinkin asiasta, että ei se ainakaan helpota, ja nämä kuuluvat asiaan, ei ole tarvetta sirkusesitykselle. Näki että isää vitutti, mutta huomattavasti enemmän vitutti minua.

Mutta tuokin on todella pientä, kun on vähän vertailukohtia.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Päivitystä tähän kutkuttavaan tilanteeseen. Vaimo sai todellisen raivokohtauksen tänään, kun pojan tukkaa katseli. Soitti äidillensä, ja antoi palaa ihan tosissaan. Sanoi että sinä olet niin typerä ihminen, ettet edes ymmärrä mitä olet tehnyt. Ja toinen sanoi että hän ei ole tehnyt mitään :D

Rouva totesi että ei varmaan tarvitse lapsia sinne tuoda, kerta touhu on tämmöistä. Ja mitä vastaa narsistinen anoppi? "Hyvä, ei tarvi meidän jatkuvasti odotella että milloin tarvitsette apua". Ai saatana että mulla keitti, koska me ei todellakaan olla heiltä oltu apua vailla useasti.

Mutta jos tästä jotain positiivista pitää hakea, niin tässä saattaa aidosti olla se tilanne, että rouva lyö välit poikki. En ole koskaan nähnyt sitä yhtä vihaisena.

Niin joo, anoppi tuumasi että turha on murehtia valokuvausta kun onhan pojasta otettu 1-vuotis kuvat. Ei vittu..
 
Jos anoppisi on samanlainen kuin oma narsistinen anoppini, niin hän on sitten 1-2 kuukauden päästä yhteydessä ihan normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kun häntä ei huomioida, niin haukkuu sitten teidät kaikille muille. Ihan kuin sillä mitään väliä olisi teille tai meillekään.

Nää on kyllä sellaisia tapahtumia oman lapsen kanssa, että pistää miettimään omaa lapsuutta ja omien vanhempien käytöstä silloin ihan eri silmin. Jännä kyllä kun lähemmäs nelikymppisenä tajuaa omasta lapsuudestaan asioita, jotka ovat muovanneet omaa käyttäytymistäni sen jälkeen. Eihän sitä itsekään varmasti täydellinen vanhempi ole, mutta tietääpä asioita mitä voi tehdä paremmin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten tulee edes mieleen. Nähtävästi kyseessä on ihmiset, jotka eivät kunnioita toisten rajoja pätkääkään.

Isovanhemmat, tädit, sedät ja kummit jne. eivät kyseenalaista vanhempien valintoja silloinkaan, kun on kyse jostakin kivasta puhumattakaan, että leikkaavat lapsen hiukset tai jotakin muuta idioottimaista omin luvin. Sitten vielä uhriudutaan niin kuin toisten rajoista piittaamattomilla on tapana.
 
Herra Hopotin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Se on joillakin ihan saakelin tiukassa, että tytöillä on pitkät hiukset ja vaaleanpunaista, pojilla lyhyet hiukset ja sinistä. Mitään muuta ei sallita, vaikka kyseessä olisi jonkun toisen lapsi.
Puoliso on töissä miesvaltaisella alalla, ja oli maininnut kahvihuoneessa ohimennen, että poikakin oli halunnut mustaa kynsilakkaa kynsiinsä. Siellä oli muutama repinyt pelihousunsa ihan kunnolla, että ei pojat lakkaa kynsiään. Ollut kuulemma tosi isoa asia näille.

Teki melkein mieli lakata omat kynnet seuraavaksi päiväksi, kerta noin menee junteilla tunteisiin.
 
Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Anteeksi että heitän keskustelua hiukan sivuraiteille mutta haluan tarttua yhteen jutskaan.

Se on joillakin ihan saakelin tiukassa, että tytöillä on pitkät hiukset ja vaaleanpunaista, pojilla lyhyet hiukset ja sinistä. Mitään muuta ei sallita, vaikka kyseessä olisi jonkun toisen lapsi.

Tähän juurikin. Olen monesti miettinyt että haluaisin värjää hiukset blondiksi (minulla on ruskeat hiukset) ja lakata kynsiäni, mutta esteenä on juurikin ollut "muiden mielipiteet" joihin vaikuttaa nämä konservatiiviset normit jotka ovat enemmänkin omassa pääkopassa kuin missään. Olen kysynyt kavereilta että mitä meiltä olisivat jos lakkaisin kynsiä ja lähes tulkoon kaikki on sanonut että olisivat asian kanssa ok ja moni on myös kannustanut minua siihen. Vanhemmat olisi tämän kanssa täysin ok ja jopa isovanhemmatkin olisi, vaikka he ovat 40-luvulla syntyneet.

Sanoin naispuoliselle ystävälle kirjaimellisesti eilen että värjää hiuksiini blondeja raitoja kun menen käymään luonaan parin viikon päästä, ja hän sanoi tekevänsä niin ilomielin.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Puoliso on töissä miesvaltaisella alalla, ja oli maininnut kahvihuoneessa ohimennen, että poikakin oli halunnut mustaa kynsilakkaa kynsiinsä. Siellä oli muutama repinyt pelihousunsa ihan kunnolla, että ei pojat lakkaa kynsiään. Ollut kuulemma tosi isoa asia näille.
NFL:n kevään 1-varaus lakkailee kynsiään, oli oikein hienot oranssit kynnet laittanut eilen pelipäivää varten.

Itse olen myös joskus yläasteella/lukiossa kerran pari pitänyt mustia kynsilakkoja. Mitäs sitten.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Puoliso on töissä miesvaltaisella alalla, ja oli maininnut kahvihuoneessa ohimennen, että poikakin oli halunnut mustaa kynsilakkaa kynsiinsä. Siellä oli muutama repinyt pelihousunsa ihan kunnolla, että ei pojat lakkaa kynsiään. Ollut kuulemma tosi isoa asia näille.

Teki melkein mieli lakata omat kynnet seuraavaksi päiväksi, kerta noin menee junteilla tunteisiin.
Anteeksi että heitän keskustelua hiukan sivuraiteille mutta haluan tarttua yhteen jutskaan.

Tähän juurikin. Olen monesti miettinyt että haluaisin värjää hiukset blondiksi (minulla on ruskeat hiukset) ja lakata kynsiäni, mutta esteenä on juurikin ollut "muiden mielipiteet" joihin vaikuttaa nämä konservatiiviset normit jotka ovat enemmänkin omassa pääkopassa kuin missään. Olen kysynyt kavereilta että mitä meiltä olisivat jos lakkaisin kynsiä ja lähes tulkoon kaikki on sanonut että olisivat asian kanssa ok ja moni on myös kannustanut minua siihen. Vanhemmat olisi tämän kanssa täysin ok ja jopa isovanhemmatkin olisi, vaikka he ovat 40-luvulla syntyneet.

Sanoin naispuoliselle ystävälle kirjaimellisesti eilen että värjää hiuksiini blondeja raitoja kun menen käymään luonaan parin viikon päästä, ja hän sanoi tekevänsä niin ilomielin.
Tehkää juuri kuten itsestä hyvältä tuntuu. Ei maailma koskaan muutu jos aina mennään perinteiden ja normien mukaan. Minusta on esim. älytöntä ettei pitkätukkainen mies voi oikein olla ministeri tai presidentti. Vielä älyttömämpää on ettei monissa maissa nainen voi olla johtotehtävissä.

Minä kerran erehdyin leikkauttamaan itselleni lyhyet hiukset, ja heti tuli työkaverilta kommentti "näytät vihdoin mieheltä". Alkoi niin ärsyttää, että kasvatin pitkät hiukset takaisin ja päätin etten leikkaa niitä enää koskaan lyhyeksi.
 
Tuohon äkkipikaisempi olisi voinut vastata, että miten me muuten saataisiin susta ihmisen näköinen.
 
Tukala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekkokulttuuri
Kaikella tapaa kyllä erittäin ikävä tilanne. Aivan käsittämätöntä käyttäytymistä appivanhemmilta.

Kasvoin itse ilman toisen puolen isovanhempia riitojen takia, minkä takia myös haluan huomioida, että lapset menettävät tässä myös isovanhemmat. Samalla tapaa kuin vaimosi menettää vanhempiensa tuen.

Ja koska se ei ole mitenkään teidän vika tai teidän pitäisi korjata tilannetta, voi vaan todeta, että onpahan surkea tilanne.

Mutta mielummin ei ihmisiä elämässä kuin ikäviä ihmisiä. Toivon teidän perheelle rauhallista jatkoa ja ennenkaikkea sitä, että nuo appivanhemmat yhtenä päivänä tajuaisivat, että miten he käyttäytyivät teitä kohtaan.

Aina voi toivoa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos anoppisi on samanlainen kuin oma narsistinen anoppini, niin hän on sitten 1-2 kuukauden päästä yhteydessä ihan normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mikähän ihmeen sukupolvikokemus tuokin on, että aina kun tapahtuu jotain ikävää, riidellään tai muuta vastaavaa, niin tuo omien vanhempien / appivanhempien sukupolvi pitää muutaman viikon hiljaiseloa ja sen jälkeen ollaan taas kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ihan lohdullista lukea, että muidenkin appivanhemmissa on sekopäitä. Omassa tapauksessa onneksi toilailevat lähinnä keskenään, eikä ole vaikuttanut omiin lapsiin.

Kyllä mä @Knox tapauksessa sanoisin, että ollaan sujut sen jälkeen, kun Knox olet saanut leikata itse anopin hiukset kertaalleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knox

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Kiitoksia kaikille, muutaman kerran repesin ihan nauruun.

Vittumainen tilanne tämä on, ja juurikin vaimon ja lasten puolesta eniten vituttaa. Mutta rajansa kaikella, ja olen oikeasti vain kauhulla odotellut että milloin tämä päivä tulee vastaan, kun appivanhemmat jonkun rajan rikkovat.

Mutta sen tiedän varmaksi, että mitään anteeksipyyntöä sieltä on turha odotella.

Anopin kaljuksi ajaminen olisi varsin houkutteleva vaihtoehto, vaimokin totesi että anna palaa vaan.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta rajansa kaikella, ja olen oikeasti vain kauhulla odotellut että milloin tämä päivä tulee vastaan, kun appivanhemmat jonkun rajan rikkovat.
Tästä jos vähän jatkaa ajatusta, niin nythän yksi aika todennäköinen skenaario on se, etteivät appivanhempasi tule tästä mitään oppimaan, kuten olet implikoinutkin. He menivät aivan häikäilemättömän törkeästi itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden oikeuden rajojen yli, joten mitä muitakaan rajoja he enää kunnioittaisivat? Jos tuo hiustenleikkuu oli heidän mielestään ihan perusteltu toimenpide, jonka ei pitäisi tuntua teistä miltään kunhan vain perustelevat syyt sille, niin vain taivas (tai helvetti) on rajana sille, mitä muuta lapsiinne liittyvää he voivat mielestään päättää.

En missään nimessä aio ehdottaa sinulle tai perheellesi mitään päätöksiä tms. - toimitte kuten parhaaksi näette - mutta sen tiedän, että jos olin itse sinun housuissasi, niin uutta mahdollisuutta ei tulisi. Ei ainakaan ennen kuin aikaa olisi kulunut reippaasti, ja he olisivat pyytäneet anteeksi, katuneet tekoaan kunnolla, ostaneet autoonsa uudet renkaat puhkomieni tilalle ja vannoneet kautta kiven ja kannon ettei mitään vastaavaa tapahdu enää ikinä sen enempää tekojen kuin asenteenkaan osalta, tai mörökölli heidät vieköön.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuomitsen tietysti luvattoman hiustenleikkuun, mutta reaktioita lukiessa tulee kyllä mieleen, että onhan ymmärretty että ne kasvaa takaisin?
Tiedostan, että ihmisillä on erilaisia tukkasuhteita, ja multakin parturi aina kysyy että oletko varma ja haluatko muistoksi tms (olen siis pitkätukkainen about kerran vuodessa parturissa käyvä) ja tiedän että esim vaimo on aina ihan rikki kun leikkauttaa 2cm.
Mutta siis ehkä osa ihmisistä, tässä tapauksessa minä ja @Knox isovanhemmat, ei pidä hiuksia isona juttuna.
Tyhmästi tehty silti, varsinkin jos oli vielä kielletty, mutta joku välien katkaisu tms tuntuu lähes koomiselta ylimitoitukselta. Ymmärtääkseni ei kuitenkaan mitään kesätukkaa oltu leikattu. Nukutaan ja mennään eteenpäin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos ja kun kasvavat takaisin, uudistan esitykseni. Anoppi kaljuksi vaivihkaa, vaikka niin että rouva pitää kiinni.

Sen jälkeen voi katsella, nukutaanko ja mennäänkö eteenpäin. Itse en voisi luottaa moisiin appivanhempiin puolta sekuntia tuollaisen jälkeen, joten helpompi etteivät olisi tekemisissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös