Lapsi- ja vanhemmuusasiat

[wilco]

Totta kai, mutta tuo on minusta nimenomaan sitä tilanteesta koituvista seurauksista aiheutuvaa vitutusta.

Tuosta huolimatta tuossa ei ole missään kohtaa toimittu lain tai moraalin kannalta aupairia kohtaan väärin.

Miettikää nyt vähän. Aupair ilmoittaa ihan yhtäkkiä haluavansa lopettaa hommat kesken määräaikaisen työsopimuksen. Tähän suostutaan, vaikka mikään laki ei tällaista vaatisi. Tähän suostutaan, vaikka aupairin lähtö jättää heidät vaikeaan tilanteeseen. Sehän on ihan inhimllistä, että silloin vituttaa. Mutta vitutuksesta huolimatta tässä toimitaan auiparin tahtotilan mukaisesti.



Jos aupair haluaa lopettaa sopimuksen kesken kaiken, on ihan selvää, että työsuhteeseen kuuluvaa asuntoa ei myöskään sen jälkeen ole.

Tuo "pitäisikö tälle muka kämppä hommata" on taas minusta vain ja ainoastaan sarkastinen vastaus niihin kohtuuttomiin syytöksiin, joita kirjoittaja on saanut tuossa kohtaa osakseen.

Koska kyllä tuo minunkin korvaan kuulosti siltä, että aupairin oletetaan ikään kuin olevan vähän kuin vaikkapa taloudessa asuva vaihto-opiskelija, jolle kuuluu määräajaksi sovittu majoitus ja ruoka, vaikka tämä haluaakin lopettaa työnteon ja lähteä opiskelemaan.



Ei, vaan tälleen...

Jepjep, ei ole mitään väärin tehty juu. Kommentoin vain tuohon, että vasta useamman viestin päästä kerrottiin, että aupairilla on poikkis ja asumismahdollisuus olemassa. Ensimmäisistä viesteistä ei tämä käy ilmi, vaan ilmoitetaan, että edut loppui samalla. Tuokin toki oikein.

Vähän huvittavalle puolelle viestiä vie vihjailut oleskeluluvan päättymisestä.

Ihmettelen myös hieman monen kirjoittajan tarrautumista tuohon määräaikaiseen sopimukseen. Tokihan tuota kuuluisi noudattaa, mutta onhan se nyt aina ollut selvää, että määräaikaisesta työntekijä pääsee eroon, kun ei mee työmaalle.

Että silleen...

 

[Introexpertti]

Ensin esität kirjoittajalle melkoisen ikävän syytöksen, että kahdessa osoitteessa asumisen taustalla on vain joidenkin etujen lypsäminen kahdesta kunnasta. Sen jälkeen sanot, että et tiedä, että onko tällaisia etuja olemassa, mutta annat ymmärtää näin olevan, kun henkilö kerran näin toimii?

Erikoinen tapa keskustella, ja näin sivullisen mielestä on aika erikoista vihjailla tuollaista tietämättä edes syitä kahdessa osoitteessa asumiseen.

Selkeestihhän tuossa on asiaan perehdytty asiaan että mistä kunnasta saa parempaa palvelua ainakin tuon asian osalta. Porsaanreikähän moinen kuntien palveluiden kilpailutus on, ja velmuimpien ainakin kannattaisi laitella kirjojaan sen mukaan mistä saa parasta palvelua, jos on kerran aikaa sitten juosta niiden perässä.
En tiennyt moisesta, mutta uskon asian näin olevan kun kerran näin luin. Eikä kyllä aukene syytöksesi syytöksistäni.

No se on sinun tulkintasi ja näköjään herkkä aihe sivulliselle.

 

[MadMike]

Onhan se varmaan ikävä asia että au pair noin nopealla aikataululla ilmoittaa lopettavansa, mutta kyllä vähän silti isäntäperheen reaktio mietityttää että mikä se todellinen tarve ja motiivi au pairille on.

Ja jos oikein muistan niin samaisella nimimerkillä oli myös isona ongelmana se, että ensimmäisenä vauvavuotena ei oltu päästy kuin muutamana kertana viettämään lapsivapaata viikonloppua. Höh, onpa ikävää.
Sellainen minäminä-ajattelu nyt ei vaan lapsiperheen elämään niin kauhean hyvin sovellu. Tai näin ainakin omalla kohdallani asian olen kokenut.

Aikanaan yhden kaverin varpajaisia viettäessä naureskeltiin, kun ostettiin hänelle 5 kortsun paketti että ”siinähän on vuoden tarpeet höhö”. Pari lasta myöhemmin vois todeta, että kerran viikossa lauantaisin saunan jälkeen ittellekin kelpais.

 

[Sistis]

Selkeestihhän tuossa on asiaan perehdytty asiaan että mistä kunnasta saa parempaa palvelua ainakin tuon asian osalta. Porsaanreikähän moinen kuntien palveluiden kilpailutus on, ja velmuimpien ainakin kannattaisi laitella kirjojaan sen mukaan mistä saa parasta palvelua, jos on kerran aikaa sitten juosta niiden perässä.
En tiennyt moisesta, mutta uskon asian näin olevan kun kerran näin luin. Eikä kyllä aukene syytöksesi syytöksistäni.

No se on sinun tulkintasi ja näköjään herkkä aihe sivulliselle.

Minun on aika helvetin vaikea uskoa, että yksikään pariskunta asuisi etäsuhteessa vain sen vuoksi, että saisi jotenkin kaksia tukia tai valittua paremmin sopivan palvelun. Syyt lienevät jossain muualla.

Minulla on kokemusta etäsuhteesta, eikä se ollut edes lapsettoman pariskunnan kohdalla herkkua. Pienen lapsen kanssa se olisi todennäköisesti ajoittain melkoista helvettiä, ja tuskin yhdelläkään pariskunnalla mikään tavoitteellinen loppuelämän mittainen asumismuoto.

Menee jo vahvasti aiheen sivuun, mutta oma parisuhde oli vajaa kymmenen vuotta sitten seitsemän vuoden yhdessä asumisen jälkeen hetken aikaa etäsuhde-moodissa. Avovaimo oli alan vaihtaja ja valmistui hieman yli kolmekymppisenä yliopistosta. Kotiseudullamme oli käytännössä täysin mahdotonta saada alan työtä ilman työkokemusta, joten sitä haettiin sitten kauempaa. Ensin määräaikaisella puolen vuoden pestillä sen verran kauempaa, että näimme vain viikonloppuisin. Tuon jälkeen aukeni viransijaisuus jo lähempää kotia. Silloinkin piti ottaa työvuorojen vuoksi asunto työskentelykunnasta, mutta itse pystyin sieltäkin käsin käymään töissä, joten elimme muutaman vuoden kahden asunnon eloa, joskin nähden käytännössä päivittäin. Omaa kämppäämme emme laittaneet myyntiin tuon takia, vaan odottelimme, että mistä se vakituinen virka sitten löytyy. No, se löytyi tuon pestin jälkeen naapurikaipungista. Se oli lopulta helpotus, koska ei tuo kahden asunnon elo ollut todellakaan herkkua.

Tukia ei muuten noilla järjestelyillä kusetettu, kun ei sellaisia edes saatu tai haettu. Avovaimon työasunto oli ns. pakollinen lisäkulu. Sitäkään ei itse asiassa saanut ainakaan tuohon aikaan verovähennyksiin, sillä verottajan mukaan lapseton aviopari ei ole oikeutettu tuohon. Tuolla aasinsillalla hieman ketjun aiheeseen.

Aihe ei ole herkkä sivulliselle, mutta aina kun törmää perusteettomiin syytöksiin ja vihjailuihin, alkaa nähdä punaista.

 

[PataJaska]

Tämä on varmaan paras ketju johon ihan vain ihmetellä seuraavaa..

Tänään on se päivä, kun esimerkiksi facebook on täynnä kuvia ihmisten jälkikasvujen kouluvuoden päättymisistä, kuka on saanut stipendin ja kuka nyt sitten on kuvassa todistuksen kanssa muuten vaan. Mutta on se vain jännittävää miten eri elämäntilanteissa täysin samanikäiset ihmiset voivatkin olla. Omasta ikäluokastani (-81 syntyneet) yhdellä vanhalla luokkakaverilla oli tänään naamakirjassa kuva vanhimman lapsensa ylioppilasjuhlista. Ja toisella vanhalla luokkakaverilla taas oli tuossa noin viikko sitten facebookissa vanhimman lapsensa 6kk kuva. Itsellä taas vanhin (ja ainoa) lapsi sitten siitä noiden puolivälistä :D

Niin se elämä vain heittelee meitä eri tavalla..

 

[sampio]

Niin se elämä vain heittelee meitä eri tavalla..

Emme saaneet esikoistamme erityisen nuorina, 25 oli tulossa mittariin samana vuonna, mutta silti porukka on ihmeissään, jos tulee ilmi, että mulla on kohta 20v tytär. Tänään itseasiassa 16-vuotias poikani aiheutti häkellystä kaupan kassalla, kun ikä ja isyyteni ilmeni. Ei nyt mitään erikoista showta, mutta siis kuvitteli poikani olevan huomattavasti nuorempi, kunnes sitten reilu 180 senttinen nuorukainen siihen viereen ilmestyi. Enkä todellakaan ole mikään erityisen hyvin säilynyt kasvoiltani, ihan perus nelifemma pienellä harmaalla parrassa.

Samaan aikaan about mun ikäisilläni on alle kymmenvuotiaita, joillain ihan kerhoikäisiäkin. Eipä siinä, kyllähän ikä tuo kypsyyttä myös kasvattajana, mutta en tiedä, miten ne enää jaksaa painaa menemään pitkin hiekkalaatikoita ja leikkipuistoja.

 

[Patarouva]

Samaan aikaan about mun ikäisilläni on alle kymmenvuotiaita, joillain ihan kerhoikäisiäkin. Eipä siinä, kyllähän ikä tuo kypsyyttä myös kasvattajana, mutta en tiedä, miten ne enää jaksaa painaa menemään pitkin hiekkalaatikoita ja leikkipuistoja.

Mua vuotta nuorempi pikkuveljeni sai samanikäisen vaimonsa kanssa esikoisensa kaksikymppisenä. Kuuden vuoden päästä heille syntyi kolmas lapsi.

Nyt heillä on 5- ja 3- vuotiaat lapsenlapset joiden hoidossa auttavat tarpeen mukaan ja molemmat huolehtivat vielä vanhempiensa asioista. Että kyllä tuolla papalla ja mummilla riittää niin paljon virtaa oman palkkatyönsä lisäksi, että kunnioitan heitä ja heidän jaksamistaan ihan hemmetisti.

 

[PataJaska]

Enkä todellakaan ole mikään erityisen hyvin säilynyt kasvoiltani, ihan perus nelifemma pienellä harmaalla parrassa.

Samaan aikaan about mun ikäisilläni on alle kymmenvuotiaita, joillain ihan kerhoikäisiäkin. Eipä siinä, kyllähän ikä tuo kypsyyttä myös kasvattajana, mutta en tiedä, miten ne enää jaksaa painaa menemään pitkin hiekkalaatikoita ja leikkipuistoja.

Heh, en malta olla sanomatta tuosta ulkonäkö puolesta, että minulla taas on juurikin päinvastainen tilanne. Eli olen sitä ihmistyyppiä, joka on aina näyttänyt ikäistään nuoremmalta. Nuorena lyhyyteni vielä oikein korosti asiaa (nyt aikuisena olen jotain 170-171cm), muutaman kerran menin vielä 14-vuotiaana Porin paikallisbussissa jopa lastenlipulla eli alle 12-vuotiaana. Väitän kyllä nykyään itse omaa naamaa katsellessa, että vuodet ovat kuroneet umpeen sitä pahinta kuilua ulkonäköni ja ikäni välillä, mutta edelleen voittopuolisia ovat nämä "et vuorenvarmasti ole yli nelikymppinen" kommentit. Kaiketi siis näytän ulkoisesti ihan uskottavalta tuollaisen kohtapuoliin yhdeksän vuotiaan isäksi :D

Eli toisin sanoen minä olen about sinun ikäisesi, jolla on alle kymmenvuotias. Eikä tämä kombinaatio tuota vielä mitään ongelmaa, vielä on fysiikka kestänyt jopa polkupyörän perässä juoksemisen sun muut vastaavat iskätouhut, vaikka en edes ole mikään mahdottoman liikunnallinen. Lohduttaudun sillä ajatuksella, että esimerkiksi kun olen 50v, niin poika on sinä vuonna kuitenkin jo sentään 16v eli aloittaa lukion/amiksen. Tuossa edellä kerroin oman ikäisestä luokkakaverista joka sai siis esikoisensa aivan viime vuoden lopulla. Jo ihan eri tavalla hurja ajatus on se, että hänen muksunsa menee ekaluokalle kouluun sinä vuonna, kun hän on 50v

 

[iibor]

Itse olin 34 ja vaimo 30 kun saimme esikoisemme. Hän on nyt 4v ja pikkuveljensä 2v. Kyllä mä juoksen HopLopissa tai vastaavassa ihan into piukeena itsekin :D siellä vedetään kilpaa välillä liukumäissä. Faija tietty voittaa aina.

Toki itse vielä alle nelikymppisenä ihan täys poika vielä, mutta tuskin tämä kunto tai leikkimielisyys tästä yhtäkkiä romahtaa muutaman vuoden sisällä.

 

[Eino_Mies]

Maikkarin sivuilla melko kiinnostava, mutta samalla myös huolestuttava näkemys vanhempien ja koulun vaatimustasosta suhteessa lapsiin:

Vanhemmat vesittivät koulun tärkeän opetuksen – opettaja turhautui: "Huolehdimme lapsemme invalideiksi"

Opettaja kysyy, että miksi me aikuisina toimimme näin?

www.mtvuutiset.fi

 

[Murkula]

Maikkarin sivuilla melko kiinnostava, mutta samalla myös huolestuttava näkemys vanhempien ja koulun vaatimustasosta suhteessa lapsiin:

Vanhemmat vesittivät koulun tärkeän opetuksen – opettaja turhautui: "Huolehdimme lapsemme invalideiksi"

Opettaja kysyy, että miksi me aikuisina toimimme näin?

www.mtvuutiset.fi

Tuo on suorastaan sairasta. Ei noista lapsista monestakaan menestyjiä tule vaan yhteiskunnan epäreiluudesta valittajia ja siitä saa kumarrella vanhempien suuntaan.

Ite olen pistänyt sen merkille että kaikki ohjattu harrastaminen opettaa lapsille myös käytöstapoja, kunnioitusta sääntöjä kohtaan ja etenkin tuota omatoimisuutta.
Voiko olla niin, että esm. vanhemmat luottavat valmentajiin enemmän kuin opettajiin. On myös niin, että palkatta valmentavat ihmiset eivät ole niin orjallisesti aina korrekteja kuin opettajat, vaan vaatimuksiin voidaan lisätä vaikka sitten ääntä tai seuraamuksia joihin opettajien etiikka ei enää tänä päivänä taivu.

Otan tähän esimerkin, kun joku miettii ehkä mitä tarkoitan. Vedetään rataa ympäri lenkkiä ja "pekka" vetää matkalla läskiksi niin viivalla sanot että "pekka" silpaisee tuosta yhden kierroksen lisää kun ei eka maistunut. Näin se myö tekee. Seuraavan kerran "pekka" ei sitten enää vedäkään läskiksi vaan oppii kerrasta.

Tai toinen "ja pekan pyynnöstä kaikki suorittaa x x x"

En usko että nuo on opettajien työkalupakeissa, mutta monilla esimerkiksi valmentajilla on, eikä niistä mene kukaan rikki ja lopuksi "pekkakin" nauraa että pitipäs mennä...tän siitä sai.

Mutta lapset myös oppivat, kaikenkaikkiaan ohjattu harrastetoiminta koulun ohella, olkoot urheilu, musiikkia tai mitä vaan, antaa lapsille lähtökohtaisesti paremmat eväät omassa elämässä pärjäämiseen.

Yksi syy miksi omat lapset ovat olleet vaippahousuista asti urheiluseuroissa mukana.

 

[WildCore]

Otan tähän esimerkin kun joku miettii ehkä mitä tarkoitan, vedetään rataa ympäri lenkkiä ja "pekka" vetää matkalla läskiksi noin viivalla sanot että "pekka" silpaisee tuosta yhden kierroksen lisää kun ei eka maistunut. Näin se myö tekee. Seuraavan kerran "pekka" ei sitten enää vedäkään läskiksi vaan oppii kerrasta.

Tai toinen "ja pekan pyynnöstä kaikki suorittaa x x x"

Juuri näin minä olen toiminut omien valmennettavien kanssa. Kyllä ne äkkiä ymmärtävät, että kannattaa tehdä niin kuin pyydetään tai tulee seuraamuksia. Ei lapset siitä rikki mene, että heiltä vaatii jotain, varsinkin jos se on lapsen omalla taitotasolla.

Ei palvele ketään sellainen, että treeneihin tullaan räkää kaivelemaan, sitä voi tehdä kotonakin.

 

[sampio]

Heh, en malta olla sanomatta tuosta ulkonäkö puolesta, että minulla taas on juurikin päinvastainen tilanne. Eli olen sitä ihmistyyppiä, joka on aina näyttänyt ikäistään nuoremmalta.

Pakko sen verran tarkentaa, että en (mielestäni) ole erityisen kulunutkaan, vaan aikalailla ikäiseni näköinen. Ainakin mitä uusien tuttavien kanssa tulee juteltua ja ikä tulee puheeksi, niin ihan oikeaan haarukkaan sen arvioivat.

Pari ex-kollegaa ovat taas päinvastaiset esimerkit. Toisen kuvittelin olevan kymmenisen vuotta itseäni nuoremman, mutta samanikäinen jamppa olikin. Ei edes mitenkään lyhyt, mutta aika kaita ja poikamainen olemukseltaan. Sitten taas eräs ehkä vähän railakkaampaa elämää viettänyt naisopettaja täyttikin 50 kun kuvittelin hänen kohta jäävän eläkkeelle. Onneksi en ehtinyt onnitella asiasta.

 

[sampio]

Toki itse vielä alle nelikymppisenä ihan täys poika vielä, mutta tuskin tämä kunto tai leikkimielisyys tästä yhtäkkiä romahtaa muutaman vuoden sisällä.

Fyysinen kunto kestää hyvin, mutta kai se on niin, että kun on omansa huolehtinut autonrattiin ja mönkijän selkään, ajatus nuoremmista on niin kaukainen, että henkinen väsy tulee pelkästä mietteestä. Ei sillä, etteikö hyviä muistoja olisi itselläkin, ja leikkipuistot sekä hoplopit on täälläkin kierretty läpi.

 

[Soutukorva]

Meillä lapset ovat alle kouluikäisiä ja nyt jo etukäteen harmittaa heidän nopea kasvunsa. Täytyy vaan nauttia näistä hetkistä täysillä vaikka se välillä niin kovin raskasta onkin. On se jotenkin niin erityistä kun lapset ovat ovella vastassa ja huutavat isiii!
Pienet lapset on niin mahtavia!

 

[Marleau]

Emme saaneet esikoistamme erityisen nuorina, 25 oli tulossa mittariin samana vuonna, mutta silti porukka on ihmeissään, jos tulee ilmi, että mulla on kohta 20v tytär. Tänään itseasiassa 16-vuotias poikani aiheutti häkellystä kaupan kassalla, kun ikä ja isyyteni ilmeni. Ei nyt mitään erikoista showta, mutta siis kuvitteli poikani olevan huomattavasti nuorempi, kunnes sitten reilu 180 senttinen nuorukainen siihen viereen ilmestyi. Enkä todellakaan ole mikään erityisen hyvin säilynyt kasvoiltani, ihan perus nelifemma pienellä harmaalla parrassa.

Samaan aikaan about mun ikäisilläni on alle kymmenvuotiaita, joillain ihan kerhoikäisiäkin. Eipä siinä, kyllähän ikä tuo kypsyyttä myös kasvattajana, mutta en tiedä, miten ne enää jaksaa painaa menemään pitkin hiekkalaatikoita ja leikkipuistoja.

Kai tähän voi lapsettomat myös vastata. Eli joo, itselläni on kyllä se vaihe todellakin elämässä ohitse, että sitä enää näin yli neljäkymppisenä haluaisi niitä lapsia hankkia. Sitä kun on omaan elämäänsä tyytyväinen ilman jälkikasvua ja muutenkin on jo niin tottunut siihen omaan mieleiseen elämänrytmiin ja siihen, että sitä saa mennä ja tulla täysin vapaasti, sekä valita itselleen sopivat työajat ja muut menot, niin ei sitä olisi enää valmis millään tavalla noin suureen elämänmuutokseen, että siihen tulisikin yhtäkkiä rajoituksia.

 

[koukku]

Itse olin 34 ja vaimo 30 kun saimme esikoisemme. Hän on nyt 4v ja pikkuveljensä 2v. Kyllä mä juoksen HopLopissa tai vastaavassa ihan into piukeena itsekin :D siellä vedetään kilpaa välillä liukumäissä. Faija tietty voittaa aina.

Toki itse vielä alle nelikymppisenä ihan täys poika vielä, mutta tuskin tämä kunto tai leikkimielisyys tästä yhtäkkiä romahtaa muutaman vuoden sisällä.

Täytin viime vuonna 40 (lapset tänä syksynä 4 v. ja 6 v.) ja kiipesin HopLopin tulivuorelle viimeksi tänä keväänä, sieltä sitten sukkulana liukumäkeä alas. Mietin kyllä, että tuliko tehtyä joku ikäennätys, mutta kai siellä muitakin yhtä lapsellisia setämiehiä seikkailee :) Että ei se 40 vuotta mitään muuttanut ainakaan täällä päässä.

Edit. Muutaman sanan olen omasta tilanteestani sanonut täälläkin, mutta mulla oli tosiaan iso leikkaus viime marraskuussa ja leikkauksesta jollain tavalla toivuttuani alkoivat (piip) hoidot joulukuun lopusta eteenpäin, jotka sitten jatkuivat jaksoittain toukokuun loppuun asti. Tilanteen ultimaattista paskuutta korosti vielä ero parisuhteesta aiemmin viime vuonna, mutta silti kovimmille tämä on ottanut juuri lasten suhteen, viisivuotias joka tilanteesta jotain ymmärtää, sanoitti asiaa syksyllä päiväkodissakin tyyliin "isi oli ennen tosi vahva, mutta ei nyt pysty nostamaan meitä syliin", kyllä siinä sydän särkyi ja itsellä oli paljon epätoivoa ilmassa. No vähitellen itse kukin mukautui uuteen arkeen ja kuusi viikkoa leikkauksesta kun aloin taas nostelemaan poikia, niin voi sitä vilpitöntä iloa, minkä tällainen pikku juttu voi pienelle ihmiselle tuottaa, jälleen kerran meni kyllä isillä kovasti tunteisiin. Tammikuun alusta eteenpäin uskalsin jo kuntosalille, jossa olen päässyt käymään aina hoitojaksojen välillä ja on kyllä hienoa, miten lihaskunto on palautunut ihan kohtuulliselle tasolle, aiemmasta saliharjoittelusta oli tässä tilanteessa varmasti hyötyä. Lihaskuntoa ja jaksamista noiden kanssa nimittäin vaaditaan melko paljon :) Meillä mennään 50 - 50 lasten hoidon suhteen, vaihto on aina parin päivän välein.

Olen siis pystynyt käymään töissä pieniä poissaolojaksoja lukuun ottamatta sekä hoitanut samalla yksinhuoltajana kahta pientä lasta samalla kun hoidot pyörivät taustalla, kyllä mulle joku sisupuukko pitäisi kuluneesta vuodesta antaa. Mutta toisaalta töistä ja lapsista sain juuri sitä vastapainoa kaikelle sille muulle paskalle, minkä hoitojen myötä vastaanotin, luulen siis kokonaisuuden jääneen hyvinkin plussan puolelle. Aiempaan tulivuorelle kiipeämiseen voisinkin vielä lisätä, että olenkohan ainut avanteen omaava nelikymppinen, joka kiipeämisen on tehnyt...

No vitsit sikseen, tästä eteenpäin elämää rytmittää seurannat ja kuvaukset aina kolmen kuukauden välein ja kovasti haluan uskoa siihen parempaan huomiseen, jossa olen lasteni mukana myös jatkossakin. Loppuun vielä tietokilpailukysymys, mitä yhteistä on jatkoajan nimimerkki koukulla ja herttuatar Catherinella? Näillä "hyvillä" läpillä sitä pitää vaan yrittää eteenpäin :)

 

[Ruutuässä]

Olin 25 kun ensimmäinen lapsi syntyi ja nyt 40, kun hän tänä kesänä pääsee ripille. Kolmas lapsi syntyi kun olin 33 ja jälkikäteen tuntuu, että olin ihan kakara vielä, kun kaksi vanhinta oli pieniä. Aika monta asiaa tekisin eri tavalla, jos saisi uudelleen aloittaa alusta. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen vielä suhteellisen nuori lasten ollessa aikuisia. Käytännössä koko opiskelujen jälkeisen aikani olen suunnitellut omat aikatauluni lasten mukaan ja kun sitä ei tarvitse tehdä, on vielä virtaa tehdä asioita. Toistaiseksi vapaa-aika menee lasten harrastuskuskailuihin ja vaikka se välillä tuntuu raskaalta, yritän nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Kun se aikanaan loppuu, niin sitä varmasti jää kaipaamaan.

Ymmärrän hyvin myös heitä, jotka tämän ikäisinä saavat ensimmäisen lapsensa. Kyllä sitä intoa touhuta hiekkalaatikolla varmasti riittää eikä se ikää katso. Lapset tuovat elämään jotain sellaista, mitä on vaikea kuvitella silloin, kun niitä ei ole. Kyllä siinä jaksaa vähän vanhempanakin touhuta ihan samalla tavalla kuin nuorena. Toivottavasti saan joskus olla niin onnellisessa asemassa, että saan leikkiä lastenlasten kanssa ja seurata heidän kasvuaan.

 

[sampio]

Kyllä siinä jaksaa vähän vanhempanakin touhuta ihan samalla tavalla kuin nuorena.

En usko, että ihan aidosti jaksaa, mutta kun harvalla on molempia omakohtaisesti mahdollista tai halua testata, niin tietenkään vertailukohtaa ei ole, vaan vain kokemus omasta vanhemmuudesta 20- tai 40-vuotiaana, esimerkiksi. Kuitenkin fyysinen vireys laskee iän myötä, 25- ja 40- vuotiailla keskimäärin on jo aikamoinen ero esim. palautumisessa. Toisaalta sitten taas varttuneempana vanhempana varmasti olisin itsekin tehnyt tiettyjä asioita toisin kasvatuksen osalta. Eli komsii komsaa, molempi parempi.

 

[Pottakameli]

Muutaman tunnin Hoplop - sessio tai jalkapallon totinen pelaaminen lasten kanssa vie tietysti vähän enemmän mehut 37 kuin vaikka 27 vuotiaasta, mutta yllättävän helpolla sitä toipuu kuitenkin vielä. Omat lapset on nyt 11 ja 10 eli varsin aktiivisessa iässä jo.

Olin 25 vuotias ensimmäisen syntyessä ja välillä sitä vähän ihmettelee miten on jo muka tullut ikää melkein 40.

Mutta kyllä sitä eroja kuitenkin huomaa jo, vaikka niitä ei reaaliajassa edes tajua, kunnes joku ei vaan sujukaan kuten mielessään ajatteli.

 

[eriatarka]

Kyllä siinä jaksaa vähän vanhempanakin touhuta ihan samalla tavalla kuin nuorena.

Jotkut eivät jaksa, kun ovat fyysisesti niin surkeassa kunnossa.

 

[L. Öysä]

Luulen, että jaksaminen linkittyy kuitenkin enemmän henkiseen kuin fyysiseen puoleen. Jos olet lapsen saanut siten, että viisikymppisiä juhlitaan hoplopissa, on aivot pikkulapsiasennossa ja fysiikkakin kestää rymytä kun ei iske henkinen väsy. Itsellä on vähän reilu 40 mittarissa ja pieninkin alkaa olla teini-iässä. Nyt kun on katraan saanut luotsattua tänne saakka, tuntuu ajatus kaiken uudelleen aloittamisesta aivan saatanalliselta. En jaksaisi, en sitten yhtään. Kai mä vielä fysiikan puolesta lapsen pystyisin hoitamaan, henkinen puoli sitten tuntuukin siltä, että ei ikinä enää sitä ruljanssia.

 

[Patarouva]

Jotkut eivät jaksa, kun ovat fyysisesti niin surkeassa kunnossa.

Ja jotkut ihmiset, kuten äitini aikoinaan, jotka tykkäävät lapsista leikkivät ja touhuavat lasten kanssa vaikka pää kainalossa. Äiti tykkäsi lapsista ja siksi myös lapset tykkäsivät äidistä. Yksinkertaistettuna isä tykkäsi omista lapsistaan ja lastenlapsistaan ja äiti kaikista lapsista.

 

[Snakster]

Tämä on varmaan paras ketju johon ihan vain ihmetellä seuraavaa..

Tänään on se päivä, kun esimerkiksi facebook on täynnä kuvia ihmisten jälkikasvujen kouluvuoden päättymisistä, kuka on saanut stipendin ja kuka nyt sitten on kuvassa todistuksen kanssa muuten vaan. Mutta on se vain jännittävää miten eri elämäntilanteissa täysin samanikäiset ihmiset voivatkin olla. Omasta ikäluokastani (-81 syntyneet) yhdellä vanhalla luokkakaverilla oli tänään naamakirjassa kuva vanhimman lapsensa ylioppilasjuhlista. Ja toisella vanhalla luokkakaverilla taas oli tuossa noin viikko sitten facebookissa vanhimman lapsensa 6kk kuva. Itsellä taas vanhin (ja ainoa) lapsi sitten siitä noiden puolivälistä :D

Niin se elämä vain heittelee meitä eri tavalla..

Minua nämä someen laitetut kuvat omasta jälkikasvusta todistustensa kanssa ovat kohtuullisen vastenmielistä sisältöä. Ihan erityisesti mietin tätä lasten näkökulmaa sekä tietosuojaa ja oikeusturvaakin. Varmasti osa vanhemmista kysyy lapsilta luvan kuvien ja arvosanatietojen jne julkaisemiseen, mutta harvalla peruskouluikäisellä lapsella on riittävää ymmärrystä siitä, millaiselle yleisölle heidän tekemisiään retostellaan. Osa vanhemmista ei varmaan edes kysy tai kerro.

Tämän lisäksi asiaan liittyy vielä sekin, että harvalla lapsella ja nuorella oma polku on sillä tavalla yksiselitteisen lineaarinen, että homma menisi maaliin ilman minkäänlaisia vaikeuksia. On täysin tarpeetonta edistää sellaista ihannekuvaa, että jokaisen pitäisi vetää eri koulutustasteet läpi mimimiajassa ilman vaikeuksia ja parhain mahdollisin arvosanoin. Monella nuorella on monenlaista hämminkiä matkan varrella ja näitä tarinoita tietysti harvemmin kerrotaan, jolloin voi syntyä vähän virheellinen kuva.

Ja sitten vielä sekin, että vaikka lapsen saavutukset vanhemmista tuntuvat ihanilta ja ihmeellisiltä, niin ne ovat kuitenkin lapsen omia saavutuksia. Hän retostelkoon niillä sielunsa pohjasta omissa kanavissaan.

Ja nyt sitten lopuksi kerrottakoon, että ylioppilas tuli omaankin perheeseen. Pari vuotta normiaikataulua myöhemmin ja monenlaisten vaiheiden kautta. Aikuislukion juhla olikin tosi kiva ja sympaattinen, kun kaikissa puheissa oli sellainen klangi, että kaikenlaistahan tässä on itse kullakin ollut matkan varrella, mutta sieltä se tulos on vaan loppujen lopuksi saatu kairattua.

 

[septi]

Paljon onnea uudelle ylioppilaalle perheineen @Snakster !

Edellä olevasta vahvasti samaa mieltä. Lopetin Facebookin ja sitä myöten kaiken somen (pl. tämä foorumi) käytön ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Suurin syy oli siinä että haluan antaa lapsille oman yksityisyyden ja päätösvallan mitä haluavat itsestään jakaa, kun ovat tarpeeksi vanhoja asiasta itse päättämään. Kun datan arvo koko ajan nousee ja käyttötavat lisääntyvät niin ei tiedä mihin kaikkeen niitä lapsista jaettuja kuvia ja tietoja tullaan vielä käyttämään. Myös kun kiusaaminen on muuttunut raaemmaksi ja siirtynyt myös someen niin siinäkin näen omat riskinsä.

Toinen syy jättää some liittyy myös edellä mainittuun, eli sellainen esittäminen ja jonkun brändin rakentaminen itsestään, tietoisesti tai tiedostamatta. Jaetaan kuvia ja kerrotaan vain kaikista hienoista tekemisistä, menemisistä ja onnistumisista, joiden perimmäinen tarkoitus on näyttää muille että "näin hyvin meillä menee" (ainakin somessa) ja lapsetkin tuntuvat olevan joillekin yksi väline tässä oman "brändin" rakentamisessa.

Olen aivan satavarma että some on suurimpia syyllisiä nuorten lisääntyneiden mielenterveysongelmien taustalla, monella eri tavalla ja pahempaan suuntaan mennään. Tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella, mutta se mitä itse voin tehdä on se että en julkaise lapsistani yhtäkään kuvaa tai mitään yksilöiviä tietoja someen. Ainoana poikkeuksena lasten päiväkodilla on eri ryhmille yksityiset Instagram tilit, joihin olemme antaneet päikylle luvan julkaista kuvia lapsistamme. Vaimolla on Instagram -tili niin on sen kautta ihan mukava nähdä mitä kaikkea lapset päivisin siellä touhuavat.