Mainos

Löytyykö kokkeja?

  • 591 511
  • 2 915

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Uunissa tyyli on paahtopaistimainen. Pintaan öljyn kera mustapippuria ja suolaa hieroen, sitten matalalla lämmöllä pitemmän aikaa jatkuvasti laihalla, kevyesti yrteillä maustetulla lihaliemellä kastellen ja kun löytää oikein kypsyysasteen eli roseen, on maku varsin hieno. Siihen toki menee aikaa, mutta lopputulos on hyvä ja aika vaivaton laittaa. Yrtit on valittava oman maun mukaan ja rosepippuri kevyesti mukaan laitettuna on hyvä, jos siitä pitää.

Kaurista en ole tehnytkään mutta ainakin naudan kohdalla paahtopaisti on parhaimillaan noi 63 asteisena. Ja kuten yllä mainittiin niin uuni suht miedolle lämmölle. 120-130 astetta.

Kunnon liha vaatii aina kunnon kastikkeet. Kauriille voisit kokeilla punaviinikastiketta, jos siitä pitää. Kaupan punaviinikastikepussiin vain puolet vettä ohjeesta, toinen puoli oikeaa punkkua lopuksi, siihen hiukan soijaa, voita, mausteita maun mukaan, esim valkosipulia kevyesti, yrttejä hiukan mutta kuitenkin kaikkea muistaen kauriin lihan oman maun säilyttäen.

Koulussa tehtiin aikoinaan hirvelle piparkakkukastike. Eli soosiin ihan kylmästi piparkakkuja muiden "perusaineiden lisäksi"
Toinen juttu joka toimii aika hyvin riistan kansssa on glögikastike. Glögi tosin ei saa olla liian voimakasta. Eli tee punaviinikastike mutta käytä viinin sijaan ihan tavallista glögiä.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Millainen on JA:n kotikokkien itsenäisyyspäivän päivällismenyy?

Itsellä on juuri nyt aukko luovuudessa tuossa kohdin...Pitäisi varmaan kohta keksiä jotain.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Maittavaa Itsenäisyyspäivää kaikille.

Millainen on JA:n kotikokkien itsenäisyyspäivän päivällismenyy?
Itsenäisyyspäivänä kuuluu kaikkien kotikokkien valmistaa perinteisesti Karjalanpaistia.
Koska minä söin sitä jo tänään töissä niin minun kokkini valmistaa tällaista herkkua. Tuossa samalla myös Jokrulle jonkinlainen kaurisohje. Meillä se tehdään hirvestä mutta oikeesti se on Aila Hietalan kaurisohje Metsästäjälehdestä 4/2008

Täytettyä metsäkaurista
ohje 4:lle

600 gr kauriinpaistia
1/2 rasiaa herkkusieniä
1 tl timjamia
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
1/2 pussia kuivattuja luumuja
1/2 prk aurinkokuivattua tomaattia
mausteeksi:
suolaa, riistamaustetta (fondia), mustapippurirouhetta
Vuokaan: 2 dl vettä ja lihaliemikuutio

Kastike:
6 dl lientä(vesi ja uunivuoassa ollut liemi)
punaviinikastiketta
1dl ruokakermaa
Kastike valmistetaan kiehauttamalla nuo aineet "ylös"
kunhan paisti on valmistunut ja nesteen saa uunivuoasta.

Koristelu purjorenkailla ja viherpippureilla

Liha pyyhitään ja leikataan halki avoimeksi kuin kirja.
Nuijitaan hiukan ohuemmaksi.
Mausteet sekoitetaan keskenään ja ripotellaan paistin pinnalle
Viipaloidaan tai kuutioidaan herkkusienet, luumut ja aurinkiokuivatut tomaatit
ja ruskistetaan ne öljyssä lisäten timjami ja suola.
Tuo seos levitetään paistin päälle ja paisti kääritään rullalle, laitetaan hammastikuilla kiinni
ja uunivuokaan tuon 2 dl. vettä plus liemikuution kanssa.
Uuniin 175 asteeseen ja puolen tunnin kuluttua uunin lämpöä alennetaan 150 asteeseen. Paistia pitää myös valella
uunivuoassa olevalla nesteellä.
Kypsymiseen kuluu aikaa noin 1,5-2 tuntia ja tuon jälkeen paistin pitää vielä saada vetäytyä hetken ennen kuin
sitä voi mukavasti leikata.
-------------------------------------------------------
Tuon riistan kanssa olen hurahtanut sellaisiin tummiin pieniin fondipulloihin. Pari teelusikallista Kanttarelli-riista fondia lihaan kuin lihaan ja aikas hyvää on.

Jälkkäriksi sini-valkoisia itse tehtyjä marenkeja, kahvia ja Ural...ei sentään Uralin mocca Itsenäisyyspäivänä, vaihdan sen konjakkiin tai kolmen tähden jalluun.

Terveisin koo
 

Jokru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hawks, sympatiat Sportille, S-Kiekko
Lyö paistinpannulle pari ruokalusikallista voita. Odota, että se tirisee. Aseta sitten fileet pannulle. Sentin paksuisina niiden ei pidä oleman kauan pannulla per puoli - ehkä puoli minuuttua. Odota, että punerva lihaneste nousee pintaan. Siinä menee juurikin tuo 30 sekuntia.

Kun olet kääntänyt ensimmäisen kerran, lisää suola. Mutta muista maltti suolan kanssa: mieluummin liian vähän suolaa kuin liikaa. Suolaahan voi aina lisätä itse ruokaan.
Kiitosta vaan. Ostan tämän. Huomenna emäntä pyöräyttää muusin ja minä lihan.
Ruuan laitto on kyllä tuttua, mutta kauris on vieraampi. Tiesin, että Jatkoaikaan voi luottaa...
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joulu se taas tulla ryskyttää ja jeesuslapsi seuraajineen vaatii jälleen kerran pöytään sikaa. Omissa makunystyröissä tuo possu ja sen lattein versio, kinkku, on kuitenkin niin kulunut että mieli tekee jotain ihan muuta. Omnivorena perinteiset lintuvaihtoehdotkin on kaluttu jo tyhjiin ja kaipaisin kipakasti jotain tuhdimpaa. Kun valasta ei meillä myydä niin ajattelin kokeilla tehdä jotain maukasta hevosesta. Hepanlihaahan voi käyttää valkoisen ja punaisen lihan asemasta joten resepteistä ei pitäisi olla pulaa. Sata vuotta vanhasta keittokirjasta löytyi kyllä kuvauksia mutta ne tuppaavat olemaan hieman ankean kuuloisia pelkkine sipuleineen ja valkopippureineen. Vai onko niin että hepopaistikin maistuu parhaimmalta pelkistettynä? Kysellään siis vinkkejä miten pollea voisi valmistaa noin 6-8 syöjälle.

Vegaanit ja heppahöperöt ei ole tähän keskusteluun tervetulleet.
 

Särki

Jäsen
Pippurimyllyjen Rolls Royce

eli Peugeotin pippuri- ja suolamyllyä olen etsimässä. Mistähän tuollaisia oikein saisi, perusmarketit on käyty ja kierretty, mutta jokaisessa paikassa on tarjolla vain perinteisiä malleja. NetAnttilakin noita kauppaa, mutta "kivijalka" Anttilassa niitä ei ollut.

http://www.mtv3.fi/koti2006/tila2006/klassikko.shtml?520438

Onko noista kellään käyttökokemuksia?

Edit: Kiitoskset vinkeistä ja kommenteista. Lähin ostospaikka näytti olevan Vaasa. Sinne siis.
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
eli Peugeotin pippuri- ja suolamyllyä olen etsimässä.
..
Onko noista kellään käyttökokemuksia?
Pippurimylly on pahuksen hyvä ja suolamylly ainakin mun mielestä ihan romu. Käytän mielummin suolamyllynä tuota Fiskarssia, jossa keraamiset "rouhimet". Nuo Peugeotin metalliset "rouhimet" heti tukossa, kun vähänkin kuumaa höyryä tulee ja ei muutenkaan hääppöisesti toimi. Eli pippurimyllynä suosittelen, mutta en suolamyllynä.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
eli Peugeotin pippuri- ja suolamyllyä olen etsimässä. Mistähän tuollaisia oikein saisi, perusmarketit on käyty ja kierretty, mutta jokaisessa paikassa on tarjolla vain perinteisiä malleja. NetAnttilakin noita kauppaa, mutta "kivijalka" Anttilassa niitä ei ollut.

Kuopion Sokoksella ainakin on, eli varmaan löytyy muistakin Sokoksista.

Itse kaipailisin vinkkejä paahtopaistin suhteen. Ajattelin, että sopisi hyvin perheen joulupöytään tänä vuonna, mutta vähän jännittää tuo valmistus. Olen kerran maistanut keittiömestari-ystäväni valmistamaa paahtopaistia, enkä usko että koskaan tulen parempaa saa. Ainakaan itse tehtynä. Mutta vinkkejä kaipailisin.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuopion Sokoksella ainakin on, eli varmaan löytyy muistakin Sokoksista.

Itse kaipailisin vinkkejä paahtopaistin suhteen. Ajattelin, että sopisi hyvin perheen joulupöytään tänä vuonna, mutta vähän jännittää tuo valmistus. Olen kerran maistanut keittiömestari-ystäväni valmistamaa paahtopaistia, enkä usko että koskaan tulen parempaa saa. Ainakaan itse tehtynä. Mutta vinkkejä kaipailisin.

No ihan ehdottomasti kannattaa muistaa ainakin sääntö numero yksi: Älä koskaan missään olosuhteissa osta valmiiksi marinoitua paahtopaistia. Ei koskaan.

Itse paistin valmistaminen on helppoa kuin heinänteko. Mitään marinadia ei välttämättä tarvita, vaan riittää, että sitoo paistin puuvillalangalla ja hieroo pintaan pippuria ja suolaa. Jos haluaa marinoida, niin yön yli voi pitää seoksessa, johon tulee punaviiniä, soijaa, mustapippuria, valkosipulia, paprikajauhetta ja muita mausteita ja yrttejä (rosmariini, basilika etc.) oman maun mukaan.

Paisti pannaan 125 asteiseen uuniin paistimittarilla varustettuna. Kun sisälämpötila on 55-60, paisti on valmis. Paistaessa ei paahtopaistia tarvitse valella.

Paistista uunivuokaan valunut neste, samoin kuin mahdollinen marinadi, kannattaa hyödyntää kastikkeen teossa, joka periaatteessa on ihan tavallinen vehnäjauhopohjainen ruskea kastike.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Onkos kenelläkään jotain simppeliä marinadia kalkkunafileelle? Sellainen pitäisi tapanina tehdä. Ei mielellään mitään kauhean tulista, koska toivottavasti sitä joku muukin syö kuin minä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hoi mestarikokit! Kauanko (=montako minuuttia) olette paistaneet tonnikalapihvejä ja kuinka kuumalla pannulla? Onko minuutti liian vähän ja kaksi liikaa? Tarkoitus olisi jättää ne keskeltä roosaksi. Tietenkin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hoi mestarikokit! Kauanko (=montako minuuttia) olette paistaneet tonnikalapihvejä ja kuinka kuumalla pannulla? Onko minuutti liian vähän ja kaksi liikaa? Tarkoitus olisi jättää ne keskeltä roosaksi. Tietenkin.
Tää on selkeästi kompakysymys. Riippuu pihvin paksuudesta tietenkin! Itse paistaisin 30sek/cm/sivu.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tää on selkeästi kompakysymys. Riippuu pihvin paksuudesta tietenkin! Itse paistaisin 30sek/cm/sivu.
Fiksuin vastaus, minkä olen ikinä sulta nähnyt. Taidat olla jonkun toisen joukkueen myyrä ja vain teeskentelet narria. Mutta pitääkö pannun olla valkohehkuinen, vai silleen miedosti lämmin? Jotenkin voisin arvata, että pihvi saa ottaa heti reilusti väriä, kun sen lyö paistumaan. Kunhan ei käristä. Onko käytettävällä rasvalla/öljyllä kuinka suuri vaikutus lopputulokseen?
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta pitääkö pannun olla valkohehkuinen, vai silleen miedosti lämmin? Jotenkin voisin arvata, että pihvi saa ottaa heti reilusti väriä, kun sen lyö paistumaan. Kunhan ei käristä. Onko käytettävällä rasvalla/öljyllä kuinka suuri vaikutus lopputulokseen?
Pannun pitää olla tuli-tuli kuuma ja ehdottomasti kuiva. Öljy, oliiviöljy ehkä paras vaihtoehto, sivellään pihvin pintaan, samoin mausteet ja sen jälkeen vasta paistetaan.
Terveisin koo
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Pannun pitää olla tuli-tuli kuuma ja ehdottomasti kuiva. Öljy, oliiviöljy ehkä paras vaihtoehto, sivellään pihvin pintaan, samoin mausteet ja sen jälkeen vasta paistetaan.
Terveisin koo
Kuiva pannu? Vaikka käyttäisi valurautaa? Ostat meille uudet pihvit, jos menee pilalle.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuiva pannu? Vaikka käyttäisi valurautaa? Ostat meille uudet pihvit, jos menee pilalle.
Niin, kuiva pannu vaikka olisi mitä, kyllä niistä hyvät tulee - vaikka vähän epäilyttää jos sulla oli fileet jo eilen niin pian pitäis alkaa paisteleen.

Terveisin koo
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Inkivääri

Mites palstalaiset käyttävät inkivääriä?

Itse olen vääntänyt perus-kinkkimössöjä joihin olen sitä raastanut. Yleensä ohjeissa puhutaan esim. vettä 4dl ja siihen inkivääriä raastettuna 1tl. Jotenkin tuo määrä kuulostaa ja maistuu olemattomalta, mutta kun tuon aina kerrotaan olevan voimakasmakuinen mauste jonka kanssa pitää olla varovainen.

Jossain telkkariohjelmassa näin kun heebo suikaloi inkivääriä ihan reilusti vastaavaan mössöön. Itseä jäi kaivelemaan, että miltä toi inkivääri maistuu suikaleena ja toisaalta mikähän on oikea määrä tuota.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Mites palstalaiset käyttävät inkivääriä?

Sunnuntaina väänsimme currya n. 1,5 kilosta lihaa ja sekaan tuli pari purkkia tomaattimurskaa ynnä muuta. Siihen määrään laitoin mukaan inkivääriä kahden täysikasvuisen miehen peukalon verran, eikä se vielä saa sitä liian maustetuksi.

Inkivääriä peruswokkiin (n. 3-400 gr lihaa/kanaakalaa, saman verran kasviksia ja pussi nuudeleita) laitan noin 3 sentin palan ja se on varsin passeli. Raastettuna se olisi kai jotain pari kolme teelusikallista.

Raakana inkivääri on aika tujua, mutta kypsyessään ei enää niin paljoa.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saako suomesta mistään pelmenejä? Tuoreita tai pakastettuja. Enkä tarkoita ravintoloita, vaan kauppoja. Itse ei vaan jaksa aina tehdä.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin omalla työpaikallani (normaalikokoinen Valintatalo) pelmenejä löytyy pakastealtaasta.
Kiitoksia! Ajattelinkin, että kyllä niitä jostain pakastealtaastaa löytää, mutta enpä ole vielä löytänyt. Pitää Valintatalosta käydä kurkkaamassa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Saako suomesta mistään pelmenejä? Tuoreita tai pakastettuja. Enkä tarkoita ravintoloita, vaan kauppoja. Itse ei vaan jaksa aina tehdä.


Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin yksi vaihtoehto on nämä "etniset", eli venäläistä ja virolaista ruokaa myyvät kaupat. Löytyy Itä-helsingistä useitakin. Samalla voi ostaa kunnon sinapit ja makkarat mukaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pannun pitää olla tuli-tuli kuuma ja ehdottomasti kuiva. Öljy, oliiviöljy ehkä paras vaihtoehto, sivellään pihvin pintaan, samoin mausteet ja sen jälkeen vasta paistetaan.
Terveisin koo
Onks tosiaan näin? Siis että on tärkeää jotta erittäin kuuma pannu? Minä olen tehnyt pari kertaa tonnikalapihvejä ihan ummikkona ja "omasta päästä" ja oon kohdellu aika samoin kuin lohtakin. Eli toki suht kuuma pannu, voita pannulle piffi siihen hetkeksi. Ja tonnikalastahan huomaa (kalaa kun on) että millon se rupeaa kypsymään värin ja sen perusteella että se murenee.

Ihan jees ruokaa kyllä ja menee pottumuusin kyljessä mainiosti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös