Mainos

Lätkävaimot

  • 87 034
  • 394

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Milleköhän joulumarkkinalle Helena pukkaa ulos kirjan "Klassisen kullankaivajan nousu, uho ja tuho"?

En mä erityisesti pidä Mikko Koivustakaan, joka ilmeisesti on tullut sukuunsa mulkerona miehenä, mutta Helena on kyllä jotain niin järkyttävää, ettei häntä voi mitenkään sympata. Ja mistä hänellä riittää rahaa näihin oikeusjuttuihin? Hänhän on omien sanojensa mukaan persaukinen ihminen, jota ex-miehen pitäisi elättää.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä koko hommassa on kyse puhtaasti kiusanteosta. Mutta Helena yrittää estää lähestymiskiellolla Natalien oleskelun Kakskerrassa. Ja luonnollisesti hän ei voisi myöskään osallistua mihinkään lapsiin liittyvään (pelit, koulun juhlat, yms.), joihin osallistui esim. koko viime vuoden, kun Helena oli Minnesotassa. Helenahan kihisi raivosta kertoessaan, että Natalie oli osallistunut oikein lasten koulun joulujuhliin. Ja luotettavasta lähteestä saamieni tietojen mukaan kaikki lapset oikeasti pitävät Nataliesta. Mutta eiväthän he voi sitä äidilleen kertoa, koska sehän on Helenan kielellä sama asia kuin sanoisi, etteivät rakasta Helenaa.
Silkkaa julmuutta tämä. Vaikka niin monelle ex-puolison uusi elämänkumppani varmasti kova paikka onkin, luulisi Helenan käsittävän, että on ennen kaikkea hänen lastensa etu, mikäli heillä on läheinen suhde myös ns. bonusäitiin. Natalie kun suhteeseen Mikon kanssa lähti, hän totta kai tiesi, että Mikolla on aiemman puolisonsa kanssa jo kolme lasta, joten varmasti hän alusta lähtien on halunnut olla luotettava ja ystävällinen aikuinen Mikon ja Helenan lapsille. Toimivia uusioperheitä on tässä maassa varmasti tuhansittain, miksi Helena ei voisi tehdä parastaan, että myös he onnistuvat siinä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tyhmä kysymys, mutta miksi kaikissa Cindy Sun ja perheenrikkomismaininnoissa tässä ketjussa täällä nousee heti joku "tätä ei voida todistaa" -kortti? Eikö tuo nyt ole ihan silkkaa faktaa, että Mikolla on ollut vaikeuksia pitää muna housuissa ja Paanas-Sinikin sai leijonakapteenista osansa?

En ole puolustamassa Helenan sekoilua täällä, mutta ihmettelen vain sitä, miksi Mikon pettämiset ovat joku ihmeen salaliittoteoria.

Edit: alla @Mediakuutio kiteytti omat ihmettelyt paremmin sanoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Mikko Koivu on pettänyt Helenaa jo kihloissa ollessaan - ja vielä Helenan odottaessa parin ensimmäistä lasta - näkisin kohtuullisen korvauksen arvioerosta olevan Mikko Koivun tuloilla ja omaisuudella olevan jossain 5-15 miljoonan vaiheilla. Siitäkin huolimatta, että Helena Koivu on mennyt laittamaan nimensä paperiin, jossa erotilanteessa korvaus rajataan 1 miljoonaan.

Sanotaanko näin, että Helena Koivu on ehkä vaikea tapaus, mutta hänellä on ollut aika kusiset paikat mahdollisesti kihlajaisista alkaen läpi avioliiton miehen pettämisen vuoksi. Olettaen siis, että jutut pettämisistä ovat faktaa.

En ihan osta tätä Helena Koivun somessa tapahtuvaa lyömistä. En tiedä yksityiskohtia, mutta halvalla menee suhteen alusta asti pettämiset, joilla on merkittävä vaikutus koko suhteen toimivuuteen. Siihen vielä ylivoimainen taloudellinen asema Mikolla Helenaa vastaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt saatiin tänne hyvää keskustelua.

Eikös Koivu ainakin pettänyt Helenaa kun olivat mahdollisesti kihloissa ja Helena taisi odottaa ensimmäistä lastakin. Toinen osa puoli taisi olla joku ”pornotähti” joka tästä kertoi ihan itse jollekin lehdelle (varmaan Seiskalle).

Noin yleisesti ottaen pettämisestä ei kyllä useinkaan ole mitään yökerhokuvia tai julkisuuteen tulleita henkilöitä. Suurin osa ihmisistä ei halua millekään lehdelle lähteä kertomaan omista suhteistaan. Koivun tekemässä tutkintapyynnössäkään ei suoraan syytetä valehtelusta vaan pääasiallisesti yksityiselämää loukkaavan tiedon esittämiseen tai vaihtoehtoisesti kunnianloukkaukseen. Kunnianloukkauksestahan voidaan tuomita vaikka puhuisi tottakin.

”Mikko Koivu on pyytänyt poliisia selvittämään, onko Helena Koivu mahdollisesti syyllistynyt toiminnallaan ja julkaisullaan omassa sosiaalisessa mediassaan sekä muille medioille antamillaan haastatteluilla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai kunnianloukkaukseen, taikka muuhun mahdolliseen vaihtoehtoiseen rikokseen, Mikko Koivun juristin laatimasta asiakirjasta käy ilmi.”

Lisäksi Mikon mukaan Helena on sekä somessaan että medialle antamissaan haastatteluissa esittänyt vääristeltyjä, harhaanjohtavia ja vihjailevia tietoja.”

Eli mikäli pettämispuheet olisi täysin tuulesta temmattuja niin itse näkisin, että Mikon ja hänen asianajajansa reaktio niihin on aika laimea. Eli tod näk tutkintapyyntö koskee ihan muita asioita.

Noin muuten toivottavasti loppuisi tämän asian läpikäynti julkisuudessa ja somessa. Ja ylipäänsä saisivat nyt jonkun ratkaisun vaikka sitten oikeudessa Suomessa.

Tämä Cindy Sun-juttu on sinänsä mielenkiintoinen, että Helena on tämän itse myöhemmin kiistänyt. Joko storyissaan tai Hörkön ja Enbusken podissa, jota en siis ole kuunnellut. Helena myönsi kuitenkin itse, ettei tämä pidä paikkaansa ja että eivät olleet Mikon kanssa yhdessä tuolloin, jos Mikko on tämän naisen kanssa jotain puuhaillut. Mikkohan ei ole koskaan tätäkään asiaa kommentoinut ja se onkin fiksua. Ei näitä kannata edes kiistää, koska sillä saa vain huomiota asialle. Ja sitä paitsi, silloin, kun tämä mahdollinen, potentiaalinen seksuaalinen kanssakäyminen on tapahtunut, Cindykin oli vielä Sini, parikymppinen opiskelija eikä aikuisviihdetähti. Olen kuullut väitteen, että Sinillä olisi tässä ollut haasteita vähän vuosien kanssa ja kun Helena on kiistänyt väitteen, ei se ainakaan ole vuonna 2013 tapahtunut kuten on väitetty.

Yleensä aina huhuja liikkuu kyllä, jos joku on petturisika. Ja nämä huhut ylittävät kyllä maakuntarajat, kun on iso stara kyseessä. Mäkin tiedän aika monta urheilutähteä, joista liikkuu huhuja, mutta koskaan en ole Mikosta kuullut muuta kuin nämä asumuseron jälkeen tulleet väitteet.

Itsekin olen samaa mieltä, että Mikon tutkintapyynnöt ovat laimeita. Mutta epäilen, että hänen tarkoituksenaan ei ole halu rangaista Helenaa, vaan saada vain hänet lopettamaan valheiden levittelemisen. Mä näen, että Mikko ajattelee tässäkin lapsiaan. Ja hän on puun ja kuoren välissä, koska Helena ei keinoja kaihda ja aivan varmasti puhuu näistäkin asioista lapsille. Kyse ei tässä Mikon keississä ole nähdäkseni lainkaan kyse näistä pettämisasioista muutenkaan, vaan suuremmasta kokonaisuudesta. Helenahan esim. syyttää Mikkoa edelleen taloudellisesta väkivallasta. Ja pitkään syytti Mikon kaapanneen lapset Suomeen. Edelleen jaksaa viikottain jauhaa siitä, että Minnesotan yksityistuomari oli lahjottu, Turun poliisi ja lastensuojeluviranomaiset on lahjottu, jne. Lisäksi Helena on haukkunut Mikon vaimon kodinrikkojaksi, "joka vain halusi maata kaikkien joukkueen jätkien kanssa", vaikka tämä suhde alkoi vasta 2022 ja Helenan oli tuolloin jo asunut toista vuotta Helenan ja lasten kanssa.

Kaikki muut asiat on ratkaistu jo, paitsi Kakskerran rekisteröintiasia on kesken. Helena on toki hakenut Minnesotan KKO:sta valituslupaa avioehdon kumoamiseksi, mutta kuten aiemmin totesin, en pidä todennäköisenä, että ottavat käsittelyyn, kun Minnesota Courts of Appealskin on sen päteväksi todennut. Lisäksi, kumpikaan osapuoli ei enää asu Minnesotassa, en usko, että Helenan perusteet siitä, että hän oli "less sophisticated party" menee läpi, kun hän on paperilla korkeakoulutettu ja Mikko ei.

Jos Mikko Koivu on pettänyt Helenaa jo kihloissa ollessaan - ja vielä Helenan odottaessa parin ensimmäistä lasta - näkisin kohtuullisen korvauksen arvioerosta olevan Mikko Koivun tuloilla ja omaisuudella olevan jossain 5-15 miljoonan vaiheilla. Siitäkin huolimatta, että Helena Koivu on mennyt laittamaan nimensä paperiin, jossa erotilanteessa korvaus rajataan 1 miljoonaan.

Sanotaanko näin, että Helena Koivu on ehkä vaikea tapaus, mutta hänellä on ollut aika kusiset paikat mahdollisesti kihlajaisista alkaen läpi avioliiton miehen pettämisen vuoksi. Olettaen siis, että jutut pettämisistä ovat faktaa.

En ihan osta tätä Helena Koivun somessa tapahtuvaa lyömistä. En tiedä yksityiskohtia, mutta halvalla menee suhteen alusta asti pettämiset, joilla on merkittävä vaikutus koko suhteen toimivuuteen. Siihen vielä ylivoimainen taloudellinen asema Mikolla Helenaa vastaan.

Niin, jos on pettänyt. Ja jotta tällaiseen menetelmään, missä Mikko Koivun $20M omaisuudesta annettaisiin 25-75% ex-vaimolle, vaikka heillä oli voimassa oleva avioehto, joka takasi Helenalle 1M€+indeksit, Helenan pitäisi varmaan toimittaa jotain todisteita näistä pettämisistä. Jos Mikko sanoo, ettei ole pettänyt, niin sehän on sana sanaa vasten. Ja jos luotettavat väitteet Helenan omasta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta pitävät paikkaansa, olisiko myös Helena velvollinen palauttamaan osan Mikon hänelle avioehdon mukaan maksamista korvauksista? Vai onko se jotenkin parempaa pettämistä? Totean myös sen, että Helena on toistuvasti todennut, että olisi vielä v. 2022 halunnut jatkaa itse suhdetta Mikon kanssa, mutta Mikko ei. Eli, ei ne pettämiset Helenaa kuitenkaan sitten niiiin paljon vaivanneet kuitenkaan. Ja jos suhteessa oli pettämistä alusta asti, miksi Helena jäi siihen? Hänellä oli yksi lapsi ja olisi saanut millinsä, vaikka olisi eronnut 6 kk häiden jälkeen. Miksi suhteeseen hankittiin vielä 2 lasta lisää? Ja Helenallahan tässä se kaikki valta on lisääntymisen suhteen ollut.

Helenan bruttopalkka oli 1300€/kk, kun hän tapasi Mikon. He olivat tunteneet n. 2 v., kun menivät naimisiin. Mikko oli jo tehnyt ennen Helenan tapaamista uransa pisimmän ja arvokkaimman diilin ja ostanut perheen kotina olleen talon. Helena on väittänyt, että hän sai avioehdon vasta 2 pv ennen häitä nähtäväkseen ja hänet painostettiin allekirjoittamaan se eikä hänellä ollut lakiapua. Alkuperäisessä avioehdossa ei ollut indeksikorotusta, mutta sellainen sinne Helenan pyynnöstä on kuitenkin lisätty. Uskooko joku, että Helena olisi tämän itse keksinyt 2 pv ennen häitä? Oikeuden päätöksissä lukee, että itse oikeudenkäynnissä Helena oli itse lopulta myöntänyt Mikon lakimiesten "ristikuulustelussa", että kukaan ei ollut painostanut eikä kukaan huutanut hänelle. Kyllä mä nyt enemmän uskon oikeuden pöytäkirjoihin ja päätöksiin kuin Helenaan. Ja jos niissä dokumenteissa olisi oikeasti virheitä, eli ne olisi litteroitu väärin, aivan varmasti Helenan omat lakimiehet olisivat vaatineet oikaisua, koska nauhat kuuntelemalla se olisi helppo todentaa. Tällaista ei ole tapahtunut. Ja Helenan lakimiehet, kaikki 7 tiimiä, ovat hyvämaineisia lakitoimistoja Minnesotassa. Ja näistä 7:stä Mikko Koivu on maksanut 6, 7. oli Helenan valitusoikeutta varten palkkaama lakimies ja maksaa itse viulut.

Tämä on hankala keissi, jos ei ole seurannut aktiivisesti. Helenan jutut voivat kuulostaa ihan uskottavilta, jos lukee tai kuulee niistä silloin tällöin. Mutta silloin, kun on aktiivisesti seurannut ja lukenut oikeuden päätökset, näkee kaikki epäjohdonmukaisuudet, ristiriitaisuudet ja valheet aivan selvästi.

Helena saa nyt somessa tasan sen, minkä on tilannutkin. Ikävä sanoa, mutta niin se on. Valtaosalle ihmisistä ei valheet mene enää läpi, kun on riittävästi häntä kuunnellut. Ja yllättävän moni on ne oikeuden pöytäkirjat lukenut, kun ne kaikkien luettavissa on. Helena ei ole ymmärtänyt, että mediaa ei voi hallita. Seiska on tässä asiassa ollut aivan todella moraaliton, koska tekevät juttunsa pitkälti Helenan instan pohjalta tai sitten Ylimutka on hyvä-toimittajaroolissa. Ovat jo toista vuotta antaneet Helenan kertoa juttujaan ja muokata narratiivia Helenan toivomaksi, vaikka niistä oikeuden pöytäkirjoista käy selväksi, että Helenan väitteet eivät yksinkertaisesti ole totta. Seiskassa vain totuudella ei ole väliä, jos saa hyvät otsikot.

Mutta kuten aina, myös Seiska tulee kääntämään kelkkansa tässäkin asiassa. Teki sen Nykäsen, Tuksun ja Maisa Torpan kanssa ja sama kohtalo tulee olemaan Helenallakin. Seiskan uskottavuus tämän asian tiimoilta on lähellä nollaa, tosin se on sanottava, että Seiska on viime aikoina tehnyt myös Helena-kriittisiä juttuja. Mutta ne ovatkin niiden "pahojen" toimittajien kirjoituksia, ei luottotoimittaja Ylimutkan. Mitä nopeammin Helena tajuaa, että Seiska ei ole hänen puolellaan, sitä parempi se on hänelle itselleen.

Miljoona on iso raha. 500k€ oli varattu asuntoonkin ja loput olisi saanut verottomana handuun. Aika moni hyppisi tasajalkaa, jos saisi millin nettona lapaseen. Siihen päälle vielä elarit 2 vkolta, niin kyllähän noilla rahoilla olisi voinut rauhassa sopeutua lasten kanssa Suomeen ja miettiä, että mitä sitä itse haluaisikaan tehdä. Sen sijaan piffasi frendinsä Super Bowliin, kun luuli tuhlaavansa Mikon rahoja eikä ollut ihan halpa reissu tuo.

Tämä on niin monella tasolla surullinen keissi. Ja täysin turha.

EDIT: Ja näiden avioliitto kesti 5,5 v. ja koko suhde 7,5 v. Ja erotkin laitettiin vireille molempien toimesta kohta 5 v. sitten. Ja se oli muuten Helena USA:ssa, joka laittoi asiat ensin tulille. Mikko vain ehti toimittaa paperit Suomessa ensin. Tämäkin käy ilmi niistä oikeuden papereista. Ja tämäkin sotii tätä Helenan "minut jätettiin"-narratiivia vastaan. Helenan lakimies nimittäin lähestyi Mikon lakimiehiä jo tammikuussa -20, erohakemukset jätettiin parin päivän välein helmikuun alussa, Mikko ennen Helenaa.
 
En ole seurannut tätä juttua käytännössä lainkaan ja luulinpa vielä, että Mikko Koivun omaisuus on luokkaa 50-100 miljoonaa. Ilmeisesti ei ole? Jos vaikka olisi 6 miljoonaa, mihin en usko, tuo 1 miljoona ei olisi kohtuullinen.

Monet tuttavani - joukossa muuten kaksi ex-jääkiekkoilijaa - jotka ovat eronneet puolisoistaan, ovat maksaneet asiallisen korvauksen ex-vaimolleen. Puhutaan kymmenistä prosenteista ja myös tasajaosta vaikka avioehto ei sitä edellyttäisikään.

Kun en ole seurannut tämän jutun vaiheita enkä aio seuratakaan, ikävä tilanne lasten kannalta. Jotenkin tällaisena vanhan ajan setämiehenä katson, että yhteistä elämää tulee arvostaa eron sattuessa ja se arvostaminen tulee näkyä myös taloudellisesti. Jos on toinen ollut lähinnä kotiäiti ja kasvattanut lapset, kyllä sillä on iso merkitys minusta.
 
Mikko toimitti oikeudelle 6000 sivua dokumentteja finansseistaan Helenan lakitiimille ja oikeudelle ja niistä kävi ilmi, että käytännössä kaikki avioliiton aikana tulleet rahat meni elämiseen. Omaisuuden arvoksi todettiin $20M. Ja tosiaan avioehdolla (ja Minnesotan laki olisi myös määrännyt samoin) oli rajattu ennen avioliittoa kertynyt omaisuus ja tuotot Helenan ulkopuolelle.

Helena on itsekin sanonut, että Mikko on tehnyt hänelle useita rahakkaitakin tarjouksia, mutta hän ei voi niitä hyväksyä, koska hän olisi joutunut allekirjoittamaan NDA:n. Ymmärtämättä, että myös laki rajoittaa hänen sananvapauttaan tiettyjen asioiden osalta.

Ovatko nämä NHL-tuttusi eronneet tilanteessa, missä takana on ollut verrattain lyhyt suhde, vaimo pannut rahaa haisemaan, kotona on ollut kaikille omat palkatut lastenhoitajat, ex-vaimo vuodattanut kaikki asiat julkisuuteen ja keksinyt mitä mielikuvituksellisimpia valheita, vaatinut saada jäädä USA:han, hakenut 2 x USA:ssa yksinhuoltajuutta, estänyt isän ja lasten väliset tapaamiset ja rajoittanut yhteydenpitoa, kieltänyt lapsilta matkat eroprosessin aikana Suomeen, piilottanut passit, vaihtanut lasten kotikielen suomesta englanniksi (jotta lasten siteet Suomeen katkeaisi), kieltänyt lapsilta rokotukset, kertonut lapsille koko eroprosessin ajan, että eivät tule muuttamaan Suomeen, vaikka se oli koko ajan todennäköisin vaihtoehto, koska viisumit puuttuivat, jne? Eikä tässä ole edes kaikki Helenan temput eroprosessin aikana. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että Helena haki viime keväänä Suomessa yksinhuoltajuutta, jossa Mikko saisi tavata lapsia lomilla ja kesäisin. No, ei mennyt läpi.

Jos näin, nostan hattua näille miehille. Mutta luulen, että minäkin sitten tietäisin, ketä nämä tuttusi ovat, jos ex-rouvat olisivat toimineet kuten Helena. Tätä keissiä ei voi verrata mihinkään muuhun avioeroon, koska tällaista ei Suomessa ole koskaan ennen nähty. Mikkohan esti elokuuhun asti Helenalle langetetun vankeustuomion toimeenpanon oikeuden halventamisesta. Eikä Mikko Helenaa vankilaan halua. Hän haluaa, että Helena allekirjoittaa vain ne Kakskertaa koskevat päätökset (Mikko omistaa 100%, Helena 0%), jotka oikeus on päättänyt eikä Helena ole niistä valittanut. Ja oikeus päätöksessään vielä erikseen mainitsi, että Helenan pitää nämä MML:n siirtopaperit allekirjoittaa, koska on olemassa vaara, että Helena yrittää käyttää huvilakompleksia vipuvartenaan saadakseen enemmän rahaa. Ja niinhän siinä on nyt käynyt. Ja koska Helena ei oikeuden määräyksiä totellut ja papereita allekirjoittanut, siksi hänestä nyt on se bench warrant annettu ja häntä odottaa 14 pv vankilatuomio, kun astuu USA:n kamaralle.

Mikko on ihan oikeasti ollut todella pitkäpinnainen ja myötämielinen todella kauan. Toivonut, että Helena tulisi järkiinsä ja pääsisivät sopuun. Mutta jossain menee raja ja joskus nämä asiat vain on saatava päätökseen. Ei kukaan voi elää näin loputtomiin. Ei edes Helena itse. Mutta kyse ei ole siitä, etteikö Mikko olisi tullut Helenaa vastaan. Mikko vain ei halunnut jäädä USA:han, ei vaikka oli jenkkityttis, ja se oli yksi Helenan pääehdoista. Ja matkan varrella on sitten tapahtunut niin paljon kaikkea paskaa Helenan toimesta, että on kohtuutonta sanoa Mikolle, että maksa hei enemmän. Mitä sitten, kun nekin rahat on kulutettu? Alkaa sama ralli alusta 100% varmasti. Koska Helena ei ole niin kuin muut. Helenan pelikirja on suora kopio narsistin pelikirjasta ja sitä vastaan pitää pelata tietyillä säännöillä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ovatko nämä NHL-tuttusi eronneet tilanteessa, missä takana on ollut verrattain lyhyt suhde, vaimo pannut rahaa haisemaan, kotona on ollut kaikille omat palkatut lastenhoitajat, ex-vaimo vuodattanut kaikki asiat julkisuuteen ja keksinyt mitä mielikuvituksellisimpia valheita, vaatinut saada jäädä USA:han, hakenut 2 x USA:ssa yksinhuoltajuutta, estänyt isän ja lasten väliset tapaamiset ja rajoittanut yhteydenpitoa, kieltänyt lapsilta matkat eroprosessin aikana Suomeen, piilottanut passit, vaihtanut lasten kotikielen suomesta englanniksi (jotta lasten siteet Suomeen katkeaisi), kieltänyt lapsilta rokotukset, kertonut lapsille koko eroprosessin ajan, että eivät tule muuttamaan Suomeen, vaikka se oli koko ajan todennäköisin vaihtoehto, koska viisumit puuttuivat, jne?

Kirjoitin ex-jääkiekkoilijat. Siitä kuule on pitkä matka NHL:ään. Molempien kohdalla :)

Mutta kun nyt luin viestisi, toki siitä piirtyy ahne ja kusipäinen kuva Helena Koivusta. Tätä en tiennyt, jos faktaa on.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjoitin ex-jääkiekkoilijat. Siitä kuule on pitkä matka NHL:ään. Molempien kohdalla :)

Mutta kun nyt luin viestisi, toki siitä piirtyy ahne ja kusipäinen kuva Helena Koivusta. Tätä en tiennyt, jos faktaa on.

Eikö kaikki pelaajat ole vähintään melkein pelanneet änärissä :)?

Ja tiedot on faktaa, kun olen ne oikeuden pöytäkirjoista lukenut. Varmuuden vuoksi muutamaankin kertaan. Ja osa on Helenan instasta ja haastatteluista. Todellisia motiiveitaan Helena ei ole myöntänyt, mutta ei ole vaikea arvata, etteivät ne ole hänen mainitsemansa lasten ja naisten oikeudet.

Eikä musta ole kiva häntä arvostella, mutta koen, että kun olen aiheeseen perehtynyt, mun pitää korjata virheelliset käsitykset ja kuvitelmat. Oikeuden päätökset löytää helposti, jos joku ei mua usko. Salattua dataa on paljon, mutta niin on myös julkista. Eikä mulla ole tapana ottaa kantaa, ellen ole perehtynyt. Helpommalla pääsisin, jos en olisi ikinä asiaan tutustunutkaan, mutta ei tätä nyt voi oikein keskenkään jättää, kun kiinnostavin loppunäytös on käsillä. Mikon osaltahan tämä ei tule koskaan loppumaan, koska Helenan kaltaiset ihmiset eivät vain yhtenä päivänä herää, tule järkiinsä ja lopeta. Ikävä kyllä.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Somehan on kiva keksintö, fiksuille. Somen on vain pilannut tyhmät, tilanntajuttomat ja sivistymättömät juntit.

@BOL Saanko käyttää tuota lausetta omaan allekirjoitukseeni? Tuossa on tiivistettynä kaikki se mitä en uskaltaisi sanoa julkisesti edes nykyisestä politiikasta tai kaikesta siitä mikä kuohuttaa kansaa.

@Rasvasektori , olen ihan 100% varma, että ilman tätä Helena-showta ketään ei kiinnostaisi Mikko Koivu perheineen ja saisivat elää rauhassa. Ihan niin kuin ei kiinnostanut Sakunkaan perhe.

Somehan on kiva keksintö, fiksuille. Somen on vain pilannut tyhmät, tilanntajuttomat ja sivistymättömät juntit. Ja näitä voi olla koulutettukin kansanosa. Somen voima tässä keississä on ihan omaa luokkaansa. Hyvä esimerkki tähän keissiin liittyen oli Helenan eilen Iida Ketolan omassa somessa jakama kysymys, koskien Seiskan uutisointia ja tätä asiaa. Siis kaikkia ristiriitoja vrt. totuus. Tämä Ketola on ilmeisesti joku ö-luokan julkkis, joka on joutunut kokemaan taksikuskin osalta seksuaalista väkivaltaa ja on kertonut asiasta julkisesti. Helenahan tietysto jakoi nämä Iidan postaukset omassa somessaan ja vittuili päälle "ota selvää"-tyyppisesti. Ja sitähän se Iida yrittikin.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos puhutaan kiekkoilijoiden maksamista korvauksista ex-vaimoilleen niin oma (ehkä liian suomalainen) ajatusmaailma on, että vähän kuin mies perustaisi yrityksen ja vaimo tukisi alussa miehen uran rakentamista ja sitten tulee ero niin totta kai puolisolle kunnon korvaus. Jos taas puoliso astuu matkan varrella valmiiseen yltäkylläiseen pöytään niin korvaus saa olla huomattavasti pienempi.

Mitä tulee pettämisiin niin on myös vainoharhaisia ihmisiä, jotka jatkuvalla syyttelyllään ja epäilyillään tekevät puolison elämästä helvettiä, ja osa heistä saattaa myös itse olla valmiita pettämään heti kun on tilaisuus. Ei näistä kukaan muu voi tietää totuutta kuin asianosaiset.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jos taas puoliso astuu matkan varrella valmiiseen yltäkylläiseen pöytään niin korvaus saa olla huomattavasti pienempi.

Tämän tiedän ihan omasta elämstäni. Tai no, omasta asenteestani. Oli onneksi joskus avioehto, mutta en muutenkaan halunnut joutua osalliseksi tulevan ex-mieheni suvun tiluksiin jne. Olisi ollut pidemmän päälle raskas itselle. Toki kyse oli materiasta, jota myymällä olisi varmaan rahaa saanutkin, mutta ehken halunnut edes lähemmäs sitä yltäkylläisyyttä. Ero muutenkin sellainen, että vaikea kuvitella itseä nostamassa tuosta samanlaista isoa älämölöä kuin Helenan teot.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tämä Cindy Sun-juttu on sinänsä mielenkiintoinen, että Helena on tämän itse myöhemmin kiistänyt. Joko storyissaan tai Hörkön ja Enbusken podissa, jota en siis ole kuunnellut. Helena myönsi kuitenkin itse, ettei tämä pidä paikkaansa ja että eivät olleet Mikon kanssa yhdessä tuolloin, jos Mikko on tämän naisen kanssa jotain puuhaillut. Mikkohan ei ole koskaan tätäkään asiaa kommentoinut ja se onkin fiksua. Ei näitä kannata edes kiistää, koska sillä saa vain huomiota asialle. Ja sitä paitsi, silloin, kun tämä mahdollinen, potentiaalinen seksuaalinen kanssakäyminen on tapahtunut, Cindykin oli vielä Sini, parikymppinen opiskelija eikä aikuisviihdetähti. Olen kuullut väitteen, että Sinillä olisi tässä ollut haasteita vähän vuosien kanssa ja kun Helena on kiistänyt väitteen, ei se ainakaan ole vuonna 2013 tapahtunut kuten on väitetty.

Yleensä aina huhuja liikkuu kyllä, jos joku on petturisika. Ja nämä huhut ylittävät kyllä maakuntarajat, kun on iso stara kyseessä. Mäkin tiedän aika monta urheilutähteä, joista liikkuu huhuja, mutta koskaan en ole Mikosta kuullut muuta kuin nämä asumuseron jälkeen tulleet väitteet.
Mä kaipaisin nyt vähän jotain mustaa valkoisella tähän asiaan. Joko podcast-linkkejä tai kuvakaappauksia storyista. Itse en nimittäin ole etsimälläkään löytänyt mitään mikä viittaisi samaan mitä olet täällä nyt useamman viestin verran kirjoittanut, että Mikko Koivu ei olisi tehnyt mitään Cindy Sunin kanssa saati edes pettänyt.

Faktaa on kuitenkin se, että Cindy Sun on kertonut useaan otteeseen olleensa Mikko Koivun kanssa sillain baari-illan jatkoilla Turussa vuonna 2013, Mikko Koivun kotona. Ensimmäisen kerran tästä on internetin mukaan kerrottu vuonna 2017. Sun on myös kirjoittanut Mikko Koivusta kokonaisen luvun elämäkertaansa vuonna 2022. Kirjan olen lukenut ja siinä oli todella yksityiskohtaisesti kerrottu kaikki, lähestulkoon pariskunnan aktin asennoista alkaen.

Kirjan ohella myös Seiska on uutisoinut Cindy Sunin ja Mikko Koivun väitetystä suhteesta. Muut tunnetut mediat eivät ole uutisoineet, mutta ei sekään sinällään takaa mitään.

Ihmettelen vain sitä, että jos Mikko on kerran ollut niin kunniakas ja uskollinen aviomies, niin miksei hän ja hänen lakimiehensä ole koskaan kiistäneet näitä huhuja? Kaiken järjen mukaan vähintään Seiskalle tulisi noottia, jos nämä uutisoivat virheellisiä asioita. Myös kirjan kirjoittaminen lienee jo sen verran iso juttu, että siinä menisi monella kuppi nurin.

En myöskään ymmärrä lausettasi "silloin, kun tämä mahdollinen, potentiaalinen seksuaalinen kanssakäyminen on tapahtunut, Cindykin oli vielä Sini, parikymppinen opiskelija eikä aikuisviihdetähti". Mitä käytännön väliä tällä edes on? Eikö tässä keskiössä ole se, onko Mikko Koivu ollut Cindy Sanin/Sini Paanasen kanssa? Onko se jotenkin Mikkoa puolustava yksityiskohta, että Sini ei ole ollut vuonna 2013 ainakaan tunnettu pornotähti? Jotenkin hassu tapa ilmaista asia, että "tässä jutussa ei ole mitän perää ja sitä paitsi Sini ei ollut silloin pornotähti".

Epäloogista on myös se, että vuodatat tässä ketjussa todella paljon Helenan epävakaudesta ja valheista mitä tämä suoltaa (josta olemme samaa mieltä). Sitten kuitenkin käytät Helenaa lähteenä sille, ettei Mikolla olisi ollut suhdetta Cindyn kanssa. Ja tällekään Helenan väitteelle ei löydy edes mitään merkintää mistään. Minulla on epäilys, että jos Helena olisi moista laukonut jossain Hörkkö-Enbuske -podissa, olisi tullut äkkiä otsikoita johonkin suuntaan. Tai vähintään jäänyt joku merkintä johonkin päin internetiä vaikkapa keskustelufoorumeille, mutta sellaisiakaan en löytänyt.

Arvostan BOL sinua suuresti kirjoittajana tällä palstalla. Olet yksi palstan parhaita kirjoittajia ja komppaan mielipiteitäsi hyvällä prosentilla. Tässä ketjussa sinulla tuntuu kuitenkin lähtevän pahasti lapasesta. Viestit on pitkiä, sisältävät aika intohimoista omistautumista asialle ja kaikista suurimpana harmina, lähteitä väitteille ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Tämä vertaus on epäreilu, mutta viesteistäsi tulee vähän sellaiset Trumpin tai Severi Lahtisen tukijoiden fiilikset. Kova tarve on väittää, että henkilö on kokenut vääryyttä, mutta mitään lähteitä tai kättä pidempää ei ole kuitenkaan asialle esittää.

Lopuksi ihmettelen vielä sitä, että jossain Teemu Selänteen ketjussa on ihan ok heitellä läppää Kotkan meripäivistä ja miten lätkälegenda painelee vuosi toisensa jälkeen jossain omalla jahdillaan pettämässä Sirpaa nuorten naisten kanssa. Teemun seksiseikkailuista ei taida olla mitään muuta lähdettä kuin yksi intiimi yhteiskuva Tea Khalifan kanssa, mutta tämä on "yleinen totuus". Mikko Koivusta ja Cindy Sunista on olemassa vaikka ja mitä todisteita, mutta tämä lähes identtinen tilanne on sitten täyttä puppua.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL Saanko käyttää tuota lausetta omaan allekirjoitukseeni? Tuossa on tiivistettynä kaikki se mitä en uskaltaisi sanoa julkisesti edes nykyisestä politiikasta tai kaikesta siitä mikä kuohuttaa kansaa.

Anna palaa vaan :)!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut
Kirjan ohella myös Seiska on uutisoinut Cindy Sunin ja Mikko Koivun väitetystä suhteesta. Muut tunnetut mediat eivät ole uutisoineet, mutta ei sekään sinällään takaa mitään.
En tiedä olisko sille joku syy, että vain valtakunnan ykkösmedia Seiska on uutisoinut, mutta muut tunnetut mediat eivät ole ottaneet koppia tästä.
Ihmettelen vain sitä, että jos Mikko on kerran ollut niin kunniakas ja uskollinen aviomies, niin miksei hän ja hänen lakimiehensä ole koskaan kiistäneet näitä huhuja?
Tässä nykyään pätee enemmän tai vähemmän sama kun joku kansanedustaja töhöilee ja pyytää anteeksi: Koskaan se ei kelpaa, eikä ole vilpitöntä ja on jo valmiiksi päätetty, että ei kelpaa koska syyt X ja Y. Mitä tämä sit loppujen lopuksi muuttaisi jos kaikki huhut kiistettäisiin? Mitä luultavimmin siitä valtakunnan ykkösmedia Seiska sais vaan bensaa liekkeihin ja raha vaihtais omistajaa Seiskalta yksityishenkilöille.
Onko se jotenkin Mikkoa puolustava yksityiskohta, että Sini ei ole ollut vuonna 2013 ainakaan tunnettu pornotähti?
Oletetaan nyt vaikka, että jotain on tapahtunut. Jos mulla itsellä ois vispilänkauppaa vaikka jonkun tavallisen kiinteistövälittäjän kanssa ja muutaman vuoden päästä hän olis maankuulu huippu-urheilija, niin mun mielestä ois vähän harhaanjohtavaa uutisoida, että mulla on ollut vispilänkauppaa maankuullun huippu-urheilijan kanssa (sinä aikana kiinteistönvälittäjä).

Nykyään kun eletään sellasessa skandaalinhakusessa maailmassa niin mä suhtaudun aika kriittisesti kaikkeen. Jokainen, sinä mukaan lukien toki saat suhtautua parhaaks näkemälläsi tavalla.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
En tiedä olisko sille joku syy, että vain valtakunnan ykkösmedia Seiska on uutisoinut, mutta muut tunnetut mediat eivät ole ottaneet koppia tästä.
Se syy on todennäköisesti se, että iltapäivälehdissäkin on joku raja sille mikä ylittää uutiskynnyksen. Se, että Mikko harrastaa seksiä tavallisen paikallisen Sinin kanssa (kuten tässä tykkäätte asian muotoilla), ei ole uutinen. Seiskalla sensaationhaku on suurempi ja siellä tehdään juttuja tämänkaltaisesta ripulista. Mikko Koivu ei ole ensimmäinen julkkis tai urheilija, jonka tiedettyjä seksihurjasteluja ei laiteta lehteen. Näissä tilanteissa toimitukset joutuvat punnitsemaan sitä, mikä on uutinen ja mikä on vain turhaa tietoa. Usein päätökseen vaikuttaa esimerkiksi perhesuhteet.

Käännetään asia toisin päin. Voidaanko median hiljaiselosta vääntää siis johtopäätökset, että Teemu Selänne ei ole dipannut nakkiaan muuallakuin Sirpassa vuodesta 1991 alkaen? Ovatko kaikki Kotkan meripäiviin liittyvät huutelut vain kateellisten panettelua, jossa ei ole mitään totuuspohjaa?

Tässä nykyään pätee enemmän tai vähemmän sama kun joku kansanedustaja töhöilee ja pyytää anteeksi: Koskaan se ei kelpaa, eikä ole vilpitöntä ja on jo valmiiksi päätetty, että ei kelpaa koska syyt X ja Y. Mitä tämä sit loppujen lopuksi muuttaisi jos kaikki huhut kiistettäisiin? Mitä luultavimmin siitä valtakunnan ykkösmedia Seiska sais vaan bensaa liekkeihin ja raha vaihtais omistajaa Seiskalta yksityishenkilöille.
Tähän kohtaan suosittelen lukemaan tämän päivän Hesarista jutun, jossa käsitellään mm. Seiskan journalistista tapaa ja siihen liittyviä oikaisuja. Kyllä Seiskakin niitä oikaisee, jos asiat todetaan vääräksi. Se on heidän velvollisuutensa ja näin Seiska myös pääosin tekeekin. Eivät he ainakaan bensaa liekkeihin saa, vaan pikemminkin päin vastoin. Hesarin juttu kertoo esimerkeistä, missä Seiska on joutunut jopa kokonaan poistamaan virheellisiä uutisiaan netistä. Se on ollut Mikko Koivulta kyllä typerä peliliike, jos ovat päättäneet jättää oikaisematta Seiskan uutisia aiheesta.

Oletetaan nyt vaikka, että jotain on tapahtunut. Jos mulla itsellä ois vispilänkauppaa vaikka jonkun tavallisen kiinteistövälittäjän kanssa ja muutaman vuoden päästä hän olis maankuulu huippu-urheilija, niin mun mielestä ois vähän harhaanjohtavaa uutisoida, että mulla on ollut vispilänkauppaa maankuullun huippu-urheilijan kanssa (sinä aikana kiinteistönvälittäjä).
Kyllä, tästä olemme täysin samaa mieltä. Todennäköisesti tämä syy on myös se, minkä takia monet mediat eivät ole lähteneet uutisoimaan Cindyn tapauksesta. Olisi harhaanjohtavaa uutisointia uutisoida vuosia myöhemmin asiasta, kun Cindystä on tullut suuremmin tunnettu pornotähti.

Lisätään keskusteluun myös sekin pointti, että jos/kun Mikko Koivu on käynyt makuulla Cindy Sunin kanssa, se ei vielä tarkoita pettämistä. Se on aika vanhanaikaista ajatella, että seksin harrastaminen muun kuin oman puolison kanssa olisi automaattisesti aina pettämistä. Cindyn kirjassakin viitattu tarina puhui sen puolesta, että Mikolla on ollut lupa olla myös muiden kanssa. Minun papereissani Mikko ei ole siis pettäjä eikä kodinrikkoja, mutta kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että Cindyn kanssa leijonakapteenilla on ollut jotain sutinaa.
 
Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut
Eivät he ainakaan bensaa liekkeihin saa, vaan pikemminkin päin vastoin. Hesarin juttu kertoo esimerkeistä, missä Seiska on joutunut jopa kokonaan poistamaan virheellisiä uutisiaan netistä. Se on ollut Mikko Koivulta kyllä typerä peliliike, jos ovat päättäneet jättää oikaisematta Seiskan uutisia aiheesta.
Niin no tässä tulee varmaan se meidän näkemysero miten asiat kannattaisi hoitaa. Seiska tunnettuun tapaansa yrittää puristaa kaikki mehut ulos mitä saatavilla on. Kyllä, Seiska on myös joutunut korjaamaan ja poistelemaan juttujaan, mutta tässä tapauksessa on sellanen mutka matkassa, että Mikon pitäisi nyt todistaa jotain, että ei ole syyllinen (syyttömyysolettama jne.) ja mihin se sitten loppujen lopuksi johtaisi kaiken tämän jälkeen? En oikeen näe skenaariota, että Seiska lähtis tässä kohtaa enää oikaisemaan juttujaan miten ne Mikon mielestä meni kun tämä on sitten sellanen sana sanaa vastaan ikiliikkuja. Ja miten sen pystyisi todistamaan tässä vaiheessa? Sen takia mun mielestä on parempi, että Mikko ei tässä lähde ainakaan julkisuudessa rimpuilemaan. Ja pidän todennäköisenä kun Mikko (tai lakimiehet) lähtisi oikaisemaan jotain, niin Helena vastaisi omalla vastineellaan.
Lisätään keskusteluun myös sekin pointti, että jos/kun Mikko Koivu on käynyt makuulla Cindy Sunin kanssa, se ei vielä tarkoita pettämistä. Se on aika vanhanaikaista ajatella, että seksin harrastaminen muun kuin oman puolison kanssa olisi automaattisesti aina pettämistä.
Niin no tässä on kyllä pointtia. Ulkopuoliset ei voi määritellä toisten suhteessa, että mikä on pettämistä ja mikä ei.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä kaipaisin nyt vähän jotain mustaa valkoisella tähän asiaan. Joko podcast-linkkejä tai kuvakaappauksia storyista. Itse en nimittäin ole etsimälläkään löytänyt mitään mikä viittaisi samaan mitä olet täällä nyt useamman viestin verran kirjoittanut, että Mikko Koivu ei olisi tehnyt mitään Cindy Sunin kanssa saati edes pettänyt.

Faktaa on kuitenkin se, että Cindy Sun on kertonut useaan otteeseen olleensa Mikko Koivun kanssa sillain baari-illan jatkoilla Turussa vuonna 2013, Mikko Koivun kotona. Ensimmäisen kerran tästä on internetin mukaan kerrottu vuonna 2017. Sun on myös kirjoittanut Mikko Koivusta kokonaisen luvun elämäkertaansa vuonna 2022. Kirjan olen lukenut ja siinä oli todella yksityiskohtaisesti kerrottu kaikki, lähestulkoon pariskunnan aktin asennoista alkaen.

Kirjan ohella myös Seiska on uutisoinut Cindy Sunin ja Mikko Koivun väitetystä suhteesta. Muut tunnetut mediat eivät ole uutisoineet, mutta ei sekään sinällään takaa mitään.

Ihmettelen vain sitä, että jos Mikko on kerran ollut niin kunniakas ja uskollinen aviomies, niin miksei hän ja hänen lakimiehensä ole koskaan kiistäneet näitä huhuja? Kaiken järjen mukaan vähintään Seiskalle tulisi noottia, jos nämä uutisoivat virheellisiä asioita. Myös kirjan kirjoittaminen lienee jo sen verran iso juttu, että siinä menisi monella kuppi nurin.

En myöskään ymmärrä lausettasi "silloin, kun tämä mahdollinen, potentiaalinen seksuaalinen kanssakäyminen on tapahtunut, Cindykin oli vielä Sini, parikymppinen opiskelija eikä aikuisviihdetähti". Mitä käytännön väliä tällä edes on? Eikö tässä keskiössä ole se, onko Mikko Koivu ollut Cindy Sanin/Sini Paanasen kanssa? Onko se jotenkin Mikkoa puolustava yksityiskohta, että Sini ei ole ollut vuonna 2013 ainakaan tunnettu pornotähti? Jotenkin hassu tapa ilmaista asia, että "tässä jutussa ei ole mitän perää ja sitä paitsi Sini ei ollut silloin pornotähti".

Epäloogista on myös se, että vuodatat tässä ketjussa todella paljon Helenan epävakaudesta ja valheista mitä tämä suoltaa (josta olemme samaa mieltä). Sitten kuitenkin käytät Helenaa lähteenä sille, ettei Mikolla olisi ollut suhdetta Cindyn kanssa. Ja tällekään Helenan väitteelle ei löydy edes mitään merkintää mistään. Minulla on epäilys, että jos Helena olisi moista laukonut jossain Hörkkö-Enbuske -podissa, olisi tullut äkkiä otsikoita johonkin suuntaan. Tai vähintään jäänyt joku merkintä johonkin päin internetiä vaikkapa keskustelufoorumeille, mutta sellaisiakaan en löytänyt.

Arvostan BOL sinua suuresti kirjoittajana tällä palstalla. Olet yksi palstan parhaita kirjoittajia ja komppaan mielipiteitäsi hyvällä prosentilla. Tässä ketjussa sinulla tuntuu kuitenkin lähtevän pahasti lapasesta. Viestit on pitkiä, sisältävät aika intohimoista omistautumista asialle ja kaikista suurimpana harmina, lähteitä väitteille ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Tämä vertaus on epäreilu, mutta viesteistäsi tulee vähän sellaiset Trumpin tai Severi Lahtisen tukijoiden fiilikset. Kova tarve on väittää, että henkilö on kokenut vääryyttä, mutta mitään lähteitä tai kättä pidempää ei ole kuitenkaan asialle esittää.

Lopuksi ihmettelen vielä sitä, että jossain Teemu Selänteen ketjussa on ihan ok heitellä läppää Kotkan meripäivistä ja miten lätkälegenda painelee vuosi toisensa jälkeen jossain omalla jahdillaan pettämässä Sirpaa nuorten naisten kanssa. Teemun seksiseikkailuista ei taida olla mitään muuta lähdettä kuin yksi intiimi yhteiskuva Tea Khalifan kanssa, mutta tämä on "yleinen totuus". Mikko Koivusta ja Cindy Sunista on olemassa vaikka ja mitä todisteita, mutta tämä lähes identtinen tilanne on sitten täyttä puppua.

Varmistin frendiltä ja Helena kertoi, ettei Cindy Sun-juttu pidä paikkaansa Enbusken (ja Hörkön?)-podissa. En tosin ole itse sitä kuunnellut, mutta kaveri kuunteli. Tiedoksesi myös, että Vauva-lehden av:lta on poistettu noin 100k viestin verran keskusteluja ja ketjuja aiheeseen liittyen. Sieltä olisi löytynyt tämänkin asian käsittelyä. Mutta nyt ei löydy.

Ai, mitä väliä sillä on, oliko nainen Cindy vai tavallinen Sini? Onhan sillä, paljonkin. Mieti nyt itse, kummalla on enemmän shokkiarvoa? Sillä, että oli mahdollisesti sillai tavallisen opiskelijan vai aikuisviihdeammattilaisen kanssa, on imagon kannalta todella paljon merkitystä. Aikuisviihdetähden kanssa paneskelu on muutamaa astetta paheksuttavampi asia, koska kukaan "normaali" ihminen ei paneskele sellaisten kanssa. Näin siis suuren yleisön mielessä. Ilman kyseistä ammattia hänestä tuskin olisi kirjaa julkaistukaan, ellei sitten olisi jollain muulla saralla tekijänainen. Mutta silloin hän ei varmaankaan olisi kirjoittanut koko asiasta mitään, koska eivät nuo "mies petti vaimoaan minun kanssani" ole kovinkaan hienoja asioita noin niin kuin oman imagon kannalta kuin vain ehkä tietyissä piireissä. Mäkin olen ollut paikalla monissa bileissä ihan kutsuttuna tai jonkun siivellä, mutta se ei tarkoita vielä, että olisin paneskellut kenenkään kanssa.

Mutta, kuten todettua Helena itse on sanonut, että tällaista insidenttiä ei ole tapahtunut eikä hän ole ollut paikalla eikä häntä ole koskaan poistettu mistään bileistä. Ja jos asia olisi totta, miksi Helena yhtäkkiä vaikenee tästä asiasta kuin muuri? Siksi, koska hän on mukava ihminen eikä halua vetää ulkopuolisia heidän riitoihinsa? Juu, ei. Miksi Helena ei ole missään vaiheessa antanut tarkempaa selitystä illan kulusta, mitä tapahtui, jos sellaista olisi tapahtunut? Tämähän olisi hänen kannaltaan ollut hänelle itselleen edullista. Nyt Helena on käyttänyt todisteena vain Seiskan juttua ja senkin on myöhemmin lopulta kiistänyt. Jos mä olisin Helena, niin kyllä mä olisin kertonut ihan koko illan kulun ja heittänyt parin frendin nimetkin mukaan ja kertonut tarkasti, mitä tapahtui. Mielenkiintoista on sekin, että Cindy itse ei ole lähiaikoina tullut asian kanssa julkisuuteen? Tässähän olisi ollut hänelle toinen 15 min. julkisuudessa.

Ymmärrän myös, että kyseenalaistat Helenan lähteenä. Niin itsekin usein kyseinalaistan, koska hän on todistetusti valehtelija. Mutta, Helena puhuu ajoittain myös totta. Ja ne on niitä lipsautteluja. Ja siksi niitä hänen vuodatuksiaan pitää jaksaa kuunnella. Vaikka kaikki on ympäri ämpäri niinku this and that and what ever.

Minä en Mikon pettämisistä tiedä, eikä kiinnostakaan. Jääkiekkoilijat eivät mun kirjoissani kuulu "uskollinen perheenisä"-kategoriaan muutenkaan. Mutta en myöskään väitä, että kaikki jääkiekkoilijat pettävät. Mä kyseenalaistan tässä myös sen, miksi Helena itse on kaivanut ikivanhoja Cindy Sun-juttuja esiin? Kun eivät nämä väitteet Helenankaan asiaa auta. Jos nämä väitteet pitävät paikkaansa, Helena on itse sivuuttanut Mikon huonon käytöksen ja halunnut jatkaa suhdetta. Joo, ei ole tavatonta, että pettäjälle annetaan anteeksi ja suhde jatkuu. Mutta, sen ensimmäisen kerran jälkeen vastuu siitä, mitä hyväksyy ja ei hyväksy, siirtyy kyllä itselle. Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me. Joku voi katsoa puolison pettämistä sormien läpi, koska lapset. Tai äveriäs elämäntyyli. Tai se, että on taloudellisesti riippuvainen puolisosta. Tai joku muu syy. Helenan tapauksessa avioehto kuitenkin takasi hänelle taloudellisesti turvatun elämän vuosiksi eteenpäin. Viisaalla rahankäytöllä jopa loppuelämäksi.

Ymmärrän ja otan vastaan myös kritiikkisi koskien viestieni pituutta ja "intohimoani" asiaa kohtaan. Se johtuu yksinomaan siitä, että näitä asioita ei voi selittää lyhyesti, jotta ymmärtäisi kokonaisuuden. Ja tässä asiassa kyse on nimenomaan isosta kokonaisuudesta, ei yksittäisistä väitteistä. Ja kuten olen todennut, olen tippunut tähän kaninkoloon ja tästä on vaikea päästä pois, kun on lukenut oikeuden päätökset ja Helenalta tulee lähes päivittäin kymmeniä storyja. Ja koska en ole ikinä ennen nähnyt mitään vastaavaa. Enkä toivottavasti näekään. Ja tämä on ihan ilmiönäkin ihan kiinnostava, että Helena on saanut taakseen pienen joukon ihmisiä, jotka puolustavat häntä raivoisasti ja vain sivuuttavat kaikki faktat. Tosin veikkaan, että eivät seuraa asiaa muualta kuin Helenan instasta ja sitä kautta saa hyvin erilaisen käsityksen. Helenahan julkaisee säännöllisesti saamiaan tukiviestejä ja ne on kyllä niin täyttä kuraa, että naurattaa. Kaikki Helenan jutut menevät läpi täysin ilman kritiikkiä. Sekin on kiinnostavaa. Mielestäni vertauksesi Trumpin tai Lahtisen faneihin oli aika törkeä, koska mä olen tässä hyvän puolella. Vaikka Mikko olisi pettänyt koko Minnesotan kanssa, mikään ei oikeuta Helenan käytöstä. Ei mikään. Varsinkaan, kun heillä on yhteisiä lapsia. Loukkaantuisin vertauksesta, ellen olisi riittävän fiksu ymmärtääkseni, että et ehkä halunnut kuitenkaan loukata mua.

Ja ne oikeuden pöytäkirjat luin aikoinaan siksi, että kerrankin oli vapaasti luettavissa päätöksiä ja niistä löytyi paljon asioita, mitä ei Seiskan kohujutuista löydy. Ja käytännössä kaikki suuresti ristiriitaisia Helenan narratiivin ja sanomisten kanssa. Mä olen tunnollinen ihminen, joka haluaa tehdä omat johtopäätöksensä mieluiten todennettujen faktojen pohjalta. Ja siitä se sitten lähti. Mutta ilman Helenan omia sekoiluja, olisin tuskin koskaan törmännyt koko asiaan, koska en juurikaan seuraa viihdeuutisia otsikkotasoa enempää ja muiden avioliittoasiat eivät mua kiinnosta. Keskityn omaani. Ja koska olen käyttänyt tähän valtavan määrän omaa aikaa ja Helena edustaa kaikkea sitä, mitä mä elämässä halveksin, myönnän, että voi mennä paatoksen puolelle. Olen pahoillani siitäkin.

Teemun meininkileissönit johtavat paljon pidemmälle kuin Kotkan Meripäiviin. Ja kaikilla on tiedossa, mikä Selänteiden taktiikka on ollut median suhteen uran alusta alkaen. Media on siitä hyötynyt ja siksi huhuista ei ole kirjoitettu. Olen itsekin todistanut yhtä ja toista ysäriltä lähtien ihan omin silmin ja kuullut vieläkin enemmän. Mutta heidänkään avioliittonsa ei mulle kuulu. Mikko Koivusta taas ei ole liikkunut niin suuria huhuja koskaan, että hänestä olisi tullut esim. Stadissa juoruilullisesti kiinnostava hahmo. Ja vaikka en itse kovin juorunälkäinen ihminen olekaan, kyllä mäkin kaikenlaisia juttuja olen kuullut. Turussa voi olla toinen juttu, mutta esim. sinkkumiesten juoruilla ei ole kauheasti arvoa elleivät ole oikeasti raflaavia ja kinkyja.

Tämä yksi Cindy Sun-juttu ei hirveästi muuta tilannetta, ainakaan omasta näkökulmastani. Ja mitä enemmän olen tätä saagaa seurannut, sitä enemmän mulle on käynyt selväksi, että tämä avioliitto ei ole päättynyt Mikon pettämisiin, vaan ihan muihin asioihin. Ja avioliittoja päättyy joka ikinen vuosi valtavia määriä. Olen myös sitä mieltä, että likapyykit pitäisi pestä himassa eikä mediassa. Erityisesti silloin, kun osapuolilla on lapsia. Lasten ei kuulu tietää, miksi avioliitto päättyi, vaan se on vanhempien keskinäinen asia. Myös silloin, kun lapset ovat aikuisia. Kyllä vanhemmilla saa olla ihan täysin henkilökohtaisia ja muille kuulumattomia asioita, vaikka heillä lapsia onkin.

Mulla itselläni olisi Mikkona naru mennyt poikki jo ajat sitten ja olisin sortunut johonkin ylilyöntiin. Mutta Mikolla pokka pitää ja hän etenee johdonmukaisesti virallisia teitä, vaikka varmasti vituttaa Helenan avautumiset ja niistä on ollut ihan valtavasti täysin turhaa vaivaa ja rahan menoakin. Mutta lasten takia ihminen venyy mitä ihmeellisimpiin suorituksiin. Jos Mikko olisi samanlainen kuin Helena, en antaisi lasten tulevaisuudelle paljonkaan toivoa.
 
Ja kun Mikko tuossa kaikenlaista dokumenttia on toimittajalle esittänyt niin hankala nähdä, että hän nyt sen suuremmin olisi tehnyt väärin (tuota etäsuhdetta lukuunottamatta). On yrittänyt aika reilusti tarjota jos jonkinlaista ratkaisua mutta mikään ei taida riittää.
 
Nyt saatiin tänne hyvää keskustelua.

Tämä Cindy Sun-juttu on sinänsä mielenkiintoinen, että Helena on tämän itse myöhemmin kiistänyt. Joko storyissaan tai Hörkön ja Enbusken podissa, jota en siis ole kuunnellut. Helena myönsi kuitenkin itse, ettei tämä pidä paikkaansa ja että eivät olleet Mikon kanssa yhdessä tuolloin, jos Mikko on tämän naisen kanssa jotain puuhaillut. Mikkohan ei ole koskaan tätäkään asiaa kommentoinut ja se onkin fiksua. Ei näitä kannata edes kiistää, koska sillä saa vain huomiota asialle. Ja sitä paitsi, silloin, kun tämä mahdollinen, potentiaalinen seksuaalinen kanssakäyminen on tapahtunut, Cindykin oli vielä Sini, parikymppinen opiskelija eikä aikuisviihdetähti. Olen kuullut väitteen, että Sinillä olisi tässä ollut haasteita vähän vuosien kanssa ja kun Helena on kiistänyt väitteen, ei se ainakaan ole vuonna 2013 tapahtunut kuten on väitetty.

Yleensä aina huhuja liikkuu kyllä, jos joku on petturisika. Ja nämä huhut ylittävät kyllä maakuntarajat, kun on iso stara kyseessä. Mäkin tiedän aika monta urheilutähteä, joista liikkuu huhuja, mutta koskaan en ole Mikosta kuullut muuta kuin nämä asumuseron jälkeen tulleet väitteet.

Itsekin olen samaa mieltä, että Mikon tutkintapyynnöt ovat laimeita. Mutta epäilen, että hänen tarkoituksenaan ei ole halu rangaista Helenaa, vaan saada vain hänet lopettamaan valheiden levittelemisen. Mä näen, että Mikko ajattelee tässäkin lapsiaan. Ja hän on puun ja kuoren välissä, koska Helena ei keinoja kaihda ja aivan varmasti puhuu näistäkin asioista lapsille. Kyse ei tässä Mikon keississä ole nähdäkseni lainkaan kyse näistä pettämisasioista muutenkaan, vaan suuremmasta kokonaisuudesta. Helenahan esim. syyttää Mikkoa edelleen taloudellisesta väkivallasta. Ja pitkään syytti Mikon kaapanneen lapset Suomeen. Edelleen jaksaa viikottain jauhaa siitä, että Minnesotan yksityistuomari oli lahjottu, Turun poliisi ja lastensuojeluviranomaiset on lahjottu, jne. Lisäksi Helena on haukkunut Mikon vaimon kodinrikkojaksi, "joka vain halusi maata kaikkien joukkueen jätkien kanssa", vaikka tämä suhde alkoi vasta 2022 ja Helenan oli tuolloin jo asunut toista vuotta Helenan ja lasten kanssa.

Kaikki muut asiat on ratkaistu jo, paitsi Kakskerran rekisteröintiasia on kesken. Helena on toki hakenut Minnesotan KKO:sta valituslupaa avioehdon kumoamiseksi, mutta kuten aiemmin totesin, en pidä todennäköisenä, että ottavat käsittelyyn, kun Minnesota Courts of Appealskin on sen päteväksi todennut. Lisäksi, kumpikaan osapuoli ei enää asu Minnesotassa, en usko, että Helenan perusteet siitä, että hän oli "less sophisticated party" menee läpi, kun hän on paperilla korkeakoulutettu ja Mikko ei.

Niin, jos on pettänyt. Ja jotta tällaiseen menetelmään, missä Mikko Koivun $20M omaisuudesta annettaisiin 25-75% ex-vaimolle, vaikka heillä oli voimassa oleva avioehto, joka takasi Helenalle 1M€+indeksit, Helenan pitäisi varmaan toimittaa jotain todisteita näistä pettämisistä. Jos Mikko sanoo, ettei ole pettänyt, niin sehän on sana sanaa vasten. Ja jos luotettavat väitteet Helenan omasta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta pitävät paikkaansa, olisiko myös Helena velvollinen palauttamaan osan Mikon hänelle avioehdon mukaan maksamista korvauksista? Vai onko se jotenkin parempaa pettämistä? Totean myös sen, että Helena on toistuvasti todennut, että olisi vielä v. 2022 halunnut jatkaa itse suhdetta Mikon kanssa, mutta Mikko ei. Eli, ei ne pettämiset Helenaa kuitenkaan sitten niiiin paljon vaivanneet kuitenkaan. Ja jos suhteessa oli pettämistä alusta asti, miksi Helena jäi siihen? Hänellä oli yksi lapsi ja olisi saanut millinsä, vaikka olisi eronnut 6 kk häiden jälkeen. Miksi suhteeseen hankittiin vielä 2 lasta lisää? Ja Helenallahan tässä se kaikki valta on lisääntymisen suhteen ollut.

Helenan bruttopalkka oli 1300€/kk, kun hän tapasi Mikon. He olivat tunteneet n. 2 v., kun menivät naimisiin. Mikko oli jo tehnyt ennen Helenan tapaamista uransa pisimmän ja arvokkaimman diilin ja ostanut perheen kotina olleen talon. Helena on väittänyt, että hän sai avioehdon vasta 2 pv ennen häitä nähtäväkseen ja hänet painostettiin allekirjoittamaan se eikä hänellä ollut lakiapua. Alkuperäisessä avioehdossa ei ollut indeksikorotusta, mutta sellainen sinne Helenan pyynnöstä on kuitenkin lisätty. Uskooko joku, että Helena olisi tämän itse keksinyt 2 pv ennen häitä? Oikeuden päätöksissä lukee, että itse oikeudenkäynnissä Helena oli itse lopulta myöntänyt Mikon lakimiesten "ristikuulustelussa", että kukaan ei ollut painostanut eikä kukaan huutanut hänelle. Kyllä mä nyt enemmän uskon oikeuden pöytäkirjoihin ja päätöksiin kuin Helenaan. Ja jos niissä dokumenteissa olisi oikeasti virheitä, eli ne olisi litteroitu väärin, aivan varmasti Helenan omat lakimiehet olisivat vaatineet oikaisua, koska nauhat kuuntelemalla se olisi helppo todentaa. Tällaista ei ole tapahtunut. Ja Helenan lakimiehet, kaikki 7 tiimiä, ovat hyvämaineisia lakitoimistoja Minnesotassa. Ja näistä 7:stä Mikko Koivu on maksanut 6, 7. oli Helenan valitusoikeutta varten palkkaama lakimies ja maksaa itse viulut.

Tämä on hankala keissi, jos ei ole seurannut aktiivisesti. Helenan jutut voivat kuulostaa ihan uskottavilta, jos lukee tai kuulee niistä silloin tällöin. Mutta silloin, kun on aktiivisesti seurannut ja lukenut oikeuden päätökset, näkee kaikki epäjohdonmukaisuudet, ristiriitaisuudet ja valheet aivan selvästi.

Helena saa nyt somessa tasan sen, minkä on tilannutkin. Ikävä sanoa, mutta niin se on. Valtaosalle ihmisistä ei valheet mene enää läpi, kun on riittävästi häntä kuunnellut. Ja yllättävän moni on ne oikeuden pöytäkirjat lukenut, kun ne kaikkien luettavissa on. Helena ei ole ymmärtänyt, että mediaa ei voi hallita. Seiska on tässä asiassa ollut aivan todella moraaliton, koska tekevät juttunsa pitkälti Helenan instan pohjalta tai sitten Ylimutka on hyvä-toimittajaroolissa. Ovat jo toista vuotta antaneet Helenan kertoa juttujaan ja muokata narratiivia Helenan toivomaksi, vaikka niistä oikeuden pöytäkirjoista käy selväksi, että Helenan väitteet eivät yksinkertaisesti ole totta. Seiskassa vain totuudella ei ole väliä, jos saa hyvät otsikot.

Mutta kuten aina, myös Seiska tulee kääntämään kelkkansa tässäkin asiassa. Teki sen Nykäsen, Tuksun ja Maisa Torpan kanssa ja sama kohtalo tulee olemaan Helenallakin. Seiskan uskottavuus tämän asian tiimoilta on lähellä nollaa, tosin se on sanottava, että Seiska on viime aikoina tehnyt myös Helena-kriittisiä juttuja. Mutta ne ovatkin niiden "pahojen" toimittajien kirjoituksia, ei luottotoimittaja Ylimutkan. Mitä nopeammin Helena tajuaa, että Seiska ei ole hänen puolellaan, sitä parempi se on hänelle itselleen.

Miljoona on iso raha. 500k€ oli varattu asuntoonkin ja loput olisi saanut verottomana handuun. Aika moni hyppisi tasajalkaa, jos saisi millin nettona lapaseen. Siihen päälle vielä elarit 2 vkolta, niin kyllähän noilla rahoilla olisi voinut rauhassa sopeutua lasten kanssa Suomeen ja miettiä, että mitä sitä itse haluaisikaan tehdä. Sen sijaan piffasi frendinsä Super Bowliin, kun luuli tuhlaavansa Mikon rahoja eikä ollut ihan halpa reissu tuo.

Tämä on niin monella tasolla surullinen keissi. Ja täysin turha.

EDIT: Ja näiden avioliitto kesti 5,5 v. ja koko suhde 7,5 v. Ja erotkin laitettiin vireille molempien toimesta kohta 5 v. sitten. Ja se oli muuten Helena USA:ssa, joka laittoi asiat ensin tulille. Mikko vain ehti toimittaa paperit Suomessa ensin. Tämäkin käy ilmi niistä oikeuden papereista. Ja tämäkin sotii tätä Helenan "minut jätettiin"-narratiivia vastaan. Helenan lakimies nimittäin lähestyi Mikon lakimiehiä jo tammikuussa -20, erohakemukset jätettiin parin päivän välein helmikuun alussa, Mikko ennen Helenaa.
Nähtävästi homma menee noin kuin kirjoitit joten poistin kokonaan tuon aiemman viestini.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Kyllähän tämä juttu kertoo aika karua kieltä miesten oikeuksista avioeron yhteydessä. Suurin sovittelutarjous oli 5milj euroa, vaikka avioehdossa nämä asiat oli määritelty jo aika selvästi. Tästäkin siis kieltäydyttiin, koska puolet koko omaisuudesta oli se mitä haluttiin tjms.

Onneksi Mikko Koivu selvisi suhteellisen kuivin jaloin, mutta monella ei ole yhtä hyvä onni.
 
Tincat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Carolina Hurricanes
Luin ton Mikon ja Natalien iltalehden haastattelun. Täytyy kyl ihmetellä mite Helenalle ei mikää kelpaa. On tarjottu rahaa ja hienoa asuntoa ja mitä vielä. Moni ois ollu onnensa kukkuloilla et voi jatkaa elämää hyvin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tämä juttu kertoo aika karua kieltä miesten oikeuksista avioeron yhteydessä. Suurin sovittelutarjous oli 5milj euroa, vaikka avioehdossa nämä asiat oli määritelty jo aika selvästi. Tästäkin siis kieltäydyttiin, koska puolet koko omaisuudesta oli se mitä haluttiin tjms.

Onneksi Mikko Koivu selvisi suhteellisen kuivin jaloin, mutta monella ei ole yhtä hyvä onni.
En osoittelisi tässä ketään sukupuolen takia. Sukupuolesta riipumatta on kamalaa, kun jotkut ihmiset jaksavat vuosikausia katkerana riippua menneessä, tapella asioista ja kiusata entistä puolisoaan ja hänen läheisiään. Luulisi tuon käyvän raskaaksi itsellekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös