Vuosien 2006-2007 aikana olin ollut useita kertoja Henry Lepän vetämillä liikuntatunneilla Helsingin Vallillan ammattikoulussa.
Pelasimme todella usein salibandyä hänen tunneillaan. Tämän voisi uskovan liittyvän Henryn suht kovaan kiekkotaustaan.
Kaikki tietävät sen tunteen kun 10 pelaajaa ahtautuvat koulun liikuntasaliin lyömään sitä valkoista reikäpalloa ympäri kenttää. Osa veijareista valitteli ennen tunnin alkua, ettei sisäpelikengät tulleet mukaan. Henry sanoi näille veijareille aina ettei peleihin ollut asiaa, koska varpaankynnet 90 asteen kulmassa ovat hirveä näkymä, tästä voimme päätellä että näin on saattanut tapahtua.
Ylimääräiset paljasjalkaiset ajettiin viereiseen saliin jauhamaan paskaa.
Henry vihelsi pelit käyntiin. Usein hän myös liittyi peleihin mukaan.
Peli oli Henryn läsnäolon takia aika siistiä ja ns. 'vankilasähly' oli jopa hivenen organisoidumpaa, mutta silti sitä tuttua flipperiä päästä toiseen, puolustamisen jäädessä toissijaiseksi. Tällä samaisella parketilla reikäpalloa pelasi myös muuan J.Lajunen tuolloin, nykyään pelaileekin ilmeisesti hivenen erilaisissa piireissä.
Pelin edetessä, tilanteiden viuhutessa ohitse ja tunnin lähestyttyä loppuaan KOPS!
Tämän jälkeen seuraava muistikuvani oli liikuntasalin valot.
Henry ja muutama luokkatoveri oli kerääntynyt ympärilleni. Toivuttuani muutaman sekunnin tajunnanmenetyksestä Henryn ensimmäiset sanat olivat; "Poika, vauhti pois, pää ylös."
Tätä oppia en tähän päivään mennessäkään ole sisäistänyt. Kaukalossa ja parketilla peli-innon kasvaessa tarpeeksi, unohtuu ympärillä olevat asiat. Usein vastustaja muistuttaa tästä hennolla pusulla, jolloin tajuan Henryn sanat, kerta toisensa jälkeen.
