Kuinka päästä läskeistä eroon?

  • 573 704
  • 3 046

444

Jäsen
En ole oikeastaan koskaan erityisen aktiivisesti yrittänyt pudottaa painoa, vaikka oikeastaan 25. vuosirenkaan jälkeen en ole ollut erityisen tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni. Muutama vuosi sitten painoin lähemmäs 90 kiloa ja kun mittaa on hurjat 172 cm sulka päässä ja luistimet jalassa, niin paljonhan siinä oli myös ihan turhaa ihraa.
Muutama vuosi sitten tuli myös tietynlainen stoppi, kun paino oli pudonnut parissa kuukaudessa 15 kiloa ja kaikkien vaivojen jäljiltä sain myös diagnoosin 1-tyypin diabetekselle. Ketoarvot tapissa ja paastosokeri näytti 45, kun se terveellä on n. 4-6. Tehokas dieetti siis. Hoitojen alettua paino hilautui muutamassa kuukaudessa takaisin sinne 88 kilon tuntumaan, mikä ei tietenkään tuntunut kovin hyvältä asialta. Liikuntaa en edelleenkään lisännyt kovin paljon, koska liikuin muutenkin suht aktiivisesti, mutta aloin kiinnittää huomiota ennen kaikkea annoskokoihin. Tänä päivänä paino pyörii 75-76 kilon tuntumassa. Siinä missä ennen pystyin mättämään kokonaisen pizzan tuosta vain ja kebab-annoksen jälkeenkin tuntui olevan jopa nälkä, niin nykyään yhdestä pizzasta riittää helposti kahteen ateriaan, kun puolikkaan jälkeen ei edes tee mieli syödä enempää. Turhaa rasvaa kropassa on silmämääräisesti edelleen, mutta olemus noin muuten miellyttää jo enemmän omaa silmää ja olo on muutenkin freesimpi. Tähän on varmasti vaikuttanut myös se, että lautaselle valikoituu entistä enemmän kasviksia ja ravintolakäynnit ovat muuttuneet enemmän kotona syömiseen. Höttöhiilareita ja kovia rasvoja kuluu edelleen liikaa, mutta niiden aika on sitten joskus.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Välipunnitus 12 viikkoa

Paino: 95,5 kg (+ 0,6 kg)
Vyötärö: 103 cm (+ 1 cm)

Huonompi tulos tähän väliin. Arkiviikko meni vielä hyvin, 45 kilsaa työmatkapyöräilyä ja pari muuta lenkkiä, mutta viikonloppu tuli aloitettua nappaamalla mammuttimarkkinoilta matkaan halpaa cokista, karkkia ja sipsiä, ja kotona pantua samantien pizzanleivonnat pystyyn.

Nestemäiset kalorit pääsevät nopeasti yllättämään, sen takia kannattaa, jos vain suinkin mahdollista, siirtyä zero-colaan ja muihin kevytversioihin. Mielummin sitä ainakin itse kalorinsa syö juomisen sijaan ja omaan makuun zero on parempaa kuin tavallinen, erityisesti tavallinen Pepsi on omaan makuun aivan hirveää.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eilen aamulla vaaka näytti 69,7 kg (pituus 180/181) ja ai helvetti kuinka onnellinen olen. Luultavasti paino alkanut kutosella suunnilleen 25 vuotta sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Samanlaista täälläkin. Edellisen kerran paino alkoi tuolla numerolla varusmiespalveluksen puolivälissä viikon metsäleirin jälkeen, eli 1900-luvun viime hetkillä. Sitten kun alkoi aliupseerin helpompi arki, viimeisenä puolena vuotena tuli viisi kiloa lisää, eikä sen jälkeen ole alle 70 kilon päästy, kuin vasta nyt - 41-vuotiaana.

Jojoilua tämä on ollut siinä mielessä, että rankka opiskeluelämä, pariutuminen ja muuten vaan vähemmälle jäänyt liikunta on aina välillä nostanut kilot sinne 80 tuntumaan, tai joskus sen ylikin. Ennätys oli kai 84 kg, mutta se oli viikon Amerikan reissun jälkeen vuonna 2012, eli siinä oli kyllä reissupöhöä mukana.

Itsellä pituutta se 177cm, joten kyllä nuo luvut jo ylipainon puolelle menivät, mutta aina nuo perinteiset keinot, eli "liiku vähän enemmän, syö vähän vähemmän, punnitse säännöllisesti", tehoavat.

2017 tuli ostettua Omronin kehonkoostumus-mittari. Lukemia ei kannata ottaa absoluuttisina, koska esimerkiksi minulla ne näyttivät rasvaprosentin paljon korkeammaksi kuin ymmärtääkseni luotettavaksi todettu pihtimittaus. Mutta kun käy Omronilla mittaamassa joka aamu, huomaa hitaasti kyllä kehityksen.

Tuolloin 2017 paino oli noin 78 kg. Suunnilleen kaksi kiloa se on pudonnut vuodessa, ja mittarin mukaan juurikin rasvasta. Aiemmin 72 kg on ollut sellainen raja, jonka alle on ollut vaikea päästä. Mutta koronan takia ravintolaillalliset, pubikierrokset ja sukulaisvierailut ovat käyneet vähiin ja liikunta on entisestään lisääntynyt, joten nyt raja rikottiin.

Tällä hetkellä paino pyörii siinä 70 kilon tuntumassa, ja vaa'an ensimmäinen numero vaihtelee päivittäin. Tärkeintä on, että rasvaa on poistunut nimenomaan vatsasta, joka on ollut aina se jonkinlainen ongelmakohta. Olen siis ollut ns. laiha läski.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Nestemäiset kalorit pääsevät nopeasti yllättämään, sen takia kannattaa, jos vain suinkin mahdollista, siirtyä zero-colaan ja muihin kevytversioihin. Mielummin sitä ainakin itse kalorinsa syö juomisen sijaan ja omaan makuun zero on parempaa kuin tavallinen, erityisesti tavallinen Pepsi on omaan makuun aivan hirveää.

Olishan siinä Zeroakin ollut tarjouksessa, mutta omaan suuhun toi aito vaan on parempaa. No, ei aina tartte tietysti saada parasta mahdollista, mutta näin meni nyt taas ostopäätös. Siellä on nyt sitten 21 kpl 0,33l pulloon kaapissa jäljellä. Säilyyhän noi toki kauan, ja pikkupulloissa on se hyvä, että ei tartte avata mitään 1,5l pulloo väljähtyyn ja väkisin juoda parissa päivässä. Niitä isoja pulloja en oo ostanu vuosikausiin.

Joo, mutta ei ollut tosiaan taas ihan fiksuin kauppareissu.
 
Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
2017 tuli ostettua Omronin kehonkoostumus-mittari. Lukemia ei kannata ottaa absoluuttisina, koska esimerkiksi minulla ne näyttivät rasvaprosentin paljon korkeammaksi kuin ymmärtääkseni luotettavaksi todettu pihtimittaus.

Mulla on Huawein älyvaaka ja siinä rasvaprosentti on itselleni suuntaa antava. Tällä hetkellä väittää rasvaprosentiksi n. 17 ja jos 15 prosentilla alkaa vatsalihakset näkymään, niin hajulla toi vaaka ainakin on.

Olen siis ollut ns. laiha läski.

Täältä löytyy sinun vartaloveljesi. :D

Olishan siinä Zeroakin ollut tarjouksessa, mutta omaan suuhun toi aito vaan on parempaa.

Tottakai aito on parempaa, mutta kun itse vaihdoin vakituisesti lightjuomiin 2018 lopussa, niin en edes enää muista miltä sokeriset maistuu ja nämä lightjuomat tuntuvat siltä aidolta.
 
Baldrick

Jäsen
Pepe max on parasta kolaa, mitä kaupasta saa! Itsellä myös erilaiset soodat ja Gatorade kuluu jonnin verran. Koitan kuitenkin juodut kalorit pitää pienenä, kuten yllä joku sanoikin, että mielummin ne kalorit syö.

@Kipinä itselläkin 180cm pituutta ja paino parhaimmillaan 90+, mutta alaspäin tulossa olen vielä vähän jäljessä. Alle 70 en kyllä kuitenkaan tavoittele, sillä se voisi jo mun ruumiin rakenteella mennä aika kuikelomaiseksi, vaikken mikään varsinainen körmy olekaan.

Eilen ja tänään oli salilta pakko pitää välipäivät, kun taas saa kävellä kuin vanhus, kun tuli vedettyä kolmessa päivässä to-la kunnolla koko kroppa helläksi. Toki eilen polvet notkuen tuli parin tunnin kävelyt käytyä ja tänäänkin joku lenkki pitänee tehdä. Huomenna sitten taas aamupuntille, kun pahimmat kivistykset lienevät jo ohi. Onneksi jatkossa tää helpottuu, mutta kyllä aina painojen kanssa pelailun uudelleen aloittaessa tietää tehneensä. Saa siitä kyllä toisaalta vähän kiksejäkin, jos rehellisiä ollaan.
 
Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
itselläkin 180cm pituutta ja paino parhaimmillaan 90+, mutta alaspäin tulossa olen vielä vähän jäljessä. Alle 70 en kyllä kuitenkaan tavoittele, sillä se voisi jo mun ruumiin rakenteella mennä aika kuikelomaiseksi, vaikken mikään varsinainen körmy olekaan.
Mä olen ruumiinrakenteeltani todella hoikka, kunnon ripuliranne. Vaikka salilta on vähän lihastakin tarttunut, niin vieläkin löytyy keskivartalosta läskiä ja luultavasti tällä hetkellä pitäisi päästä 65 kiloon, että olisin tikissä.
 
No sulla ainakin on prokkis hyvin pitkällä ja oot sen 20kg+ saanut jo pois. Mulla on vielä vähän enemmän sulateltavaa tääsä, heh. Katotaan, että tullaanko vastaan jossain vaiheessa, kun sulla nousee paino lihasmassan kasvun merkeissä ja mää vielä hävittelen jenkkakahvoja :P
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
No niin, ostin sitten sähköpyörän. 27 tuntia myöhemmin totean, että missä tämä on ollut mun koko elämän?

Taisinpa löytää liikuntalajin, joka laittaa tämän meikäläisen projektin oikeille raiteille. Olin skeptinen, että mitä liikuntaa se sähköpyöräily muka on, mutta voi veljet, enpä tiennyt, mistä on oikeasti kysymys.

Palataan asiaan punnituspäivänä
 
Baldrick

Jäsen
Itsehän eilen venäytin selkäni varsin ikävästi, mutta katotaan miten kauan kerkeää loppujen lopuksi vaikuttamaan. Vielä on vähän liikkumisvaikeuksia, mutta pitänee tänään syödä salaattia ja koittaa käydä kevyellä kävelyllä, jos iltaa kohti vielä vähän paranee tästä. Illalla kotiinpäästyä lääkäristä söin kyllä pitsan kovaan nälkään, kun lounas oli vain köykäinen salaatti ja siinä kärvistellessä ajattelin, että pitsan kohdalla voi tuoda slaissin naamalle, eikä tartte liikkua itse lähemmäs lautasta missään vaiheessa.

Eilen vedin puntin ja maven viimeinen toisto tuli vedettyä riskillä, mikä ei kannattanut. Ei kuitenkaan tuntunut alkuun kauhean pahalta, joten tein treenit loppuun, jotka ei rasita alaselkää, ja kävelin kotiin tekemään töitä. Sitten himassa istuessa alkoi käymään kivuliaaksi ja kun menin sänkyyn lepuuttamaan selkää, niin en enää meinannut päästä ylös ja tavalliset kipulääkkeet eivät olleet riittäviä.

Tänään on jo kevyesti paremman tuntuinen. Pitää koittaa nyt syödä kevyesti ja lisätä aktiivisuutta paranemisen mukaan, niin alkaa taas alaselän lihakset notkistumaan ja veri kiertämään. Kävelylenkit lienevät tämän viikon agendalla ja kyykyt/mavet saa odottaa muutaman viikon.
 
Viimeksi muokattu:

Sportsguy

Jäsen
Kuulostaa hirvittävälta aina, kun kuulee sanat kesäkunto/dieetti/mikä tahansa hurja muodonmuutos.

Nuo on lähes aina (aina) jojoilua ja lopputulema lienee huonompi kuin aloittaessa. Ruokavalion muutos pysyvämpään, eli sellaiseen, jossa voi pysyä loppuelämän, on ainoa oikea keino. Kaikki muu on ajanhukkaa.
Usein sanotaan, että dieettaan nämä 20 kiloa tästä nyt 4 viikossa ja sit ylläpidän. Ehei, ei toimi. Tuo kalorivaje vaivaa pitkään ja kaikki tulee syötyä takasin.

Pienin askelin, eikä kiellä mitään itseltään. 85% syö viikon aikana terveellisesti niin 15% voi olla jotain muuta. Vasta sitten olet pitkälti oikealla tiellä, kun joudut määräämään itsesi herkuttelemaan.

Kyllä se siitä, mutta unohtakaa nuo pika-dieetit. Oikea muutos vie vähintään 6kk. Ja siitä matka vasta alkaa.

Tsemppiä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Aika karkeaa yleistystä ja yhden ainoan oikean keinon julistusta.

Tiedän kyllä useita tapauksia, jotka ovat tehneet ensin vähän rapsakamman dieetin/muodonmuutoksen ja sen jälkeen pysyneet vuosikausia samoissa mitoissa. Kuten mm. Itseni (ei toki enää, mutta jos vuosien jälkeen alkaa lihoa uudestaan eri syistä niin ei ole oikein sama asia). Se ei tietenkään tapahdu niin, että dieetin jälkeen palaa samaan vanhaan normaaliin. Mutta mikä estää dieetin jälkeen syömästä enemmän kuin dieetillä mutta vähemmän kuin aiemmin?

Jos joku ei toimi sulle, se ei tarkoita etteikö se voisi toimia jollekin muulle.
 
No, toki joku prosentti-osuus voi onnistua tuollaisessakin. Yleistys yleensä aika hyvä keino näissä. Dieetissä ei ole mitään järkeä. Se ei ole terveellistä, ja yleensä terveellisempää kohti näissä mennään.

10 vuoden työ-uran aikana tullut nähtyä kaikkea. Yleensä, kun asiakas mainitsee, että "hitsi kiva olis laihtua, mut kun kesällä paljon juhlia jne, alotetaanko syksyllä?" Ei aloiteta. Joku muu hoitakoon. Ei henkisesti olla silloin valmiita, joku muu jumpatkoon rahat pois noilta.
 
Sportsguy

Jäsen
Aika karkeaa yleistystä ja yhden ainoan oikean keinon julistusta.

Tiedän kyllä useita tapauksia, jotka ovat tehneet ensin vähän rapsakamman dieetin/muodonmuutoksen ja sen jälkeen pysyneet vuosikausia samoissa mitoissa. Kuten mm. Itseni (ei toki enää, mutta jos vuosien jälkeen alkaa lihoa uudestaan eri syistä niin ei ole oikein sama asia). Se ei tietenkään tapahdu niin, että dieetin jälkeen palaa samaan vanhaan normaaliin. Mutta mikä estää dieetin jälkeen syömästä enemmän kuin dieetillä mutta vähemmän kuin aiemmin?

Jos joku ei toimi sulle, se ei tarkoita etteikö se voisi toimia jollekin muulle.
Lisätään nyt vielä, etten mitään keinoa sinänsä julistanut. Otsikkoon pitäisi sitten lisätä "kuinka pääsis läskeistä eroon nyt ja uudestaan ensi keväänä".

Syömällä vähemmän ei laihduta. Syömällä paremmin kyllä.
 
Baldrick

Jäsen
Juu kyllä dieetistä elämäntapoihin tulee jäädä muutoksia, mikäli ei halua jojoilla. Toki jos jojoilla ehdoin tahdoin haluaa, niin se suotakoon, mutta sekään ei loppujen lopuksi taida järin terveellistä olla. Sen sijaan kyllä ns. "huonot ajat" lienevät enemmistön painonpudottajista polulla, eikä kovin monelta onnistu toukan lineaarinen painon pudotus ja ihanteeseen päästyä siinä tiukasti pysyminen, vaan heilunta kuuluu valtaosalla prosessiin. Siinä en näe myöskään mitään väärää.

Itsellä tänä aamuna 82,8kg (-0,1kg) ja kaikki nesteet lihaksista eivät ole vielä edes haihtuneet, vaikka rampana tullut nyt pari päivää köllöteltyä. Onneksi selkä osoittaa paranemisen merkkejä, niin vklp päässee taas pidemmille kävelyille ja ens viikolla puntille.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Välipunnitus 13 viikkoa

Paino: 95,3 kg (- 0,2 kg)
Vyötärö: 102 cm (- 1 cm)

Aktiivisuuden taso otti valtavan loikan eteenpäin tällä viikolla. Ostin maanantai-iltana sähköpyörän, joka osoittautui kyllä mainioksi peliksi. Sanoisko sen niin, että se teki kertaheitolla pyöräilystä tosi koukuttavaa ja mahdollistaa aivan uusille maastoille siirtymisen. Tällä ei hyydy ylämäkiin, eikä pääse tuskastumaan kesken pitkän matkan. Syketaso on helppo pitää haluamallaan tasolla.

Innostuksen tasosta kertonee sekin, että olen aamuisin lähtenyt vähän aikaisemmin, ehtiäkseni ajamaan vähän pidemmän matkan töihin. Päälle vielä muut lenkit, ja reilun viiden päivän ajosaldoksi on kertynyt 153 km!

Arvaatteko mihin olen tässä seuraavaksi lähdössä?

96,4 kg
96,4 kg - 1 vk
95,5 kg - 2 vk
95,7 kg - 3 vk
95,5 kg - 4 vk
96,2 kg - 5 vk
96,4 kg - 6 vk
96,0 kg - 7 vk
95,7 kg - 8 vk
95,4 kg - 9 vk
95,3 kg - 10 vk
94,9 kg - 11 vk
95,5 kg - 12 vk
95,3 kg - 13 vk

104 cm
104 cm - 1 vk
103 cm - 2 vk
103 cm - 3 vk
103 cm - 4 vk
104 cm - 5 vk
104 cm - 6 vk
103 cm - 7 vk
103 cm - 8 vk
103 cm - 9 vk
103 cm - 10 vk
102 cm - 11 vk
103 cm - 12 vk
102 cm - 13 vk
 
Byvajet

Jäsen
Syömällä vähemmän ei laihduta. Syömällä paremmin kyllä.

Kaipa tuo laihtuminen pitkällä aikavälillä on kuitenkin varsin laskennallinen juttu. Jos joka päivä jää miinukselle yhden suklaapatukan verran, laihtuu vuodessa 15 kiloa. Elimistö puuhailee välissä omiaan eivätkä tulokset ole suoraviivaisesti ennustettavia, mutta koska ei kroppa tyhjästäkään energiaa tee, niin energian saantiin kaikki lopulta perustuu.

Siksi vähän vieroksun ammattilaisten ohjeita siitä, että pitäisi syödä vähän ja usein. Itselleni tuo malli ei ole koskaan toiminut, koska se johtaa pysyvään nälkään, mistä seuraa ikävää kontrollointiin liittyvää stressiä ja jatkuvaa lievää ylisyömistä. Kun syö monta kertaa päivässä ja aina nakertaa sen 50 kcalia liikaa, niin siitä kertyy.
 
Olen melko varma, ettei kannata yhden pitsan sijaan vetää neljää pitsaa päivän aikana pikkuhiljaa.

Oma päiväruokailu ollut jo pitkään tämä:

-Aamupala klo 8 (puuro, mustikat, cashew-pähkinät)
-1kpl Banaani, satsuma
-Lounas klo 12 (kotiruokaa) + vihanneksia
-Hedelmiä + raejuustoa
-Päivällinen klo 17 (kalaa, kanaa etc)
-iltapala klo 20 (sama kuin aamupala)

Ei ehdi tulla nälkä (oleellista), mutta kuitenkin on ruokahalua.

Treeni jossain välissä, 30min käsipaino-jumppa tai 5 km lenkki. 2krt viikossa molemmat samana päivänä.

Jos joku miettii pääsiskö kuntoon niin kokeile noin vaikka 2 viikkoa. Ei ole dieetti eikä ole vaikea jatkaakaan.
 
Byvajet

Jäsen
Olen melko varma, ettei kannata yhden pitsan sijaan vetää neljää pitsaa päivän aikana pikkuhiljaa.

Kysymys ei ole mistään suurista energiamääristä, mutta jos aterioita on paljon ja jokaisella syö ihan vähän liikaa, niin pitkällä aikavälillä se rupeaa näkymään kropassa.

Minun on paljon helpompi hallita painoani niin, että syön harvoin, jolloin minun ei tarvitse välittää siitä, paljonko syön, koska saan syödä niin paljon kuin hyvältä tuntuu.

Olen oppinut ohittamaan nälän tunteen. Kun aikansa odottaa, se menee ohi. Nälän tunne ja todellinen energiantarve ovat eri asioita.

Aika pitkälle pääsee jo sillä, kun rehellisesti oppii arvioimaan, onko minulla nälkä vai tekeekö minun mieli ruokaa. Nälkään kannattaa aina syödä, mutta mielitekoon ei.
 
Olet oikeassa, että jokainen toki tekee kuin pystyy. Jos energiat riittää niin hyvähän se on.

Lähinnä tarkoitus oli herättää muutamia siihen, ettei projektit ole se helpoin tie. Kestävä kehitys jne. Yleensä aikataulut on ihan mahdottomia, ihan kuin olisi kiire 30 vuoden 'läskeilyn' jälkeen. Jokainen pystyy pääsemään haluamaansa kuntoon, kunhan keinot ovat oikeat.

Pelottaa tämä varsinkin naisten keskuudessa lisääntyvä 'kehopositiivisuus'. Sinänsä ihan hyvä hyväksyä itsensä, mutta useat julkkikset jopa kehottavat lihottamaan, "ostat vaan isommat shortsit". Kuvottavaa, ja varmaan tästä tulee isot laskut. Miksi aina pitää vetää niin ääripäihin?
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Jos joku ei toimi sulle, se ei tarkoita etteikö se voisi toimia jollekin muulle.

Se ei toimi kenellekkään. Siis, se ei toimi koska vanhojen huonojen tapojen ja sen dieetin välillä ei ole mitään saavutetun painon ylläpitoelämistä suunniteltu. Poikkeuksia on, kenties löydetty vaikkapa vihannekset ja se on korvannut jonkun huonon aineksen. Lähtökohtasesti laihduttaja tietää mitä syö kun haluaa painoa alaspäin, ei valitettavasti yleensä muuta.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Pelottaa tämä varsinkin naisten keskuudessa lisääntyvä 'kehopositiivisuus'. Sinänsä ihan hyvä hyväksyä itsensä, mutta useat julkkikset jopa kehottavat lihottamaan, "ostat vaan isommat shortsit". Kuvottavaa, ja varmaan tästä tulee isot laskut. Miksi aina pitää vetää niin ääripäihin?

Ei varsinkin, vaan pelkästään. Lihava mies on aina lihava mies.
 
Baldrick

Jäsen
82,6kg tänään eli 200g alaspäin tultu perinteeksi muodostuneessa torstaimittauksessa, joka ei aina osu torstaille. Eilen oli vielä 200g vähemmän, mutta näillä mennään. Aloitin puntin jo sunnuntaina selkää varoen ja eilen tuli jo hieman selkääkin rasitettua. Katsotaan jos maven uskaltaisi kevyillä painoilla puhtaisiin toistoihin tähdäten ottaa jo viikonloppuna takaisin räpylärepertuaariin.

Fiilis on hyvä, painot nousee ja paino tippuu heiluvalla käyrällä alaspäin. Punttiin, sekä painon pudottamiseen on kova into ollut päällä. Eilen tuli vielä vilkaistua kuvia ajalta ennen tässä ketjussakin aktivoitumista viime syksynä ja ero on kyllä merkittävä.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Välipunnitus 14 viikkoa

Paino: 95,0 kg (- 0,3 kg)
Vyötärö: 101 cm (- 1 cm)

Paino liikkuu maltillisesti, mutta liikunnan lisääntynyt määrä näkyy kyllä kropassa ja vyötärössäkin. Pyöräilyä tuli tälläkin viikolla n. 150 km ja pari juoksulenkkiäkin kävin heittämässä.

Herkuttelua on puolestaan esiintynyt tällä viikolla vähän liikaa, ja eilenkin oli pakko taas ottaa sipsipussi syliin, kun aloin Suomen peliä seuraamaan. Pussi ehti vielä tyhjentyä ennen kuin Eriksen lyyhistyi. Siihen olisi muuten varmaan herkutteluhalu pysähtynyt.

Onneksi olin käynyt Lidlissä, jossa megapussin käsite on vain 250g.

Jatketaan.

96,4 kg
96,4 kg - 1 vk
95,5 kg - 2 vk
95,7 kg - 3 vk
95,5 kg - 4 vk
96,2 kg - 5 vk
96,4 kg - 6 vk
96,0 kg - 7 vk
95,7 kg - 8 vk
95,4 kg - 9 vk
95,3 kg - 10 vk
94,9 kg - 11 vk
95,5 kg - 12 vk
95,3 kg - 13 vk
95,0 kg - 14 vk

104 cm
104 cm - 1 vk
103 cm - 2 vk
103 cm - 3 vk
103 cm - 4 vk
104 cm - 5 vk
104 cm - 6 vk
103 cm - 7 vk
103 cm - 8 vk
103 cm - 9 vk
103 cm - 10 vk
102 cm - 11 vk
103 cm - 12 vk
102 cm - 13 vk
101 cm - 14 vk
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös