Kuinka päästä läskeistä eroon?

  • 571 382
  • 3 045

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä on keski-ikäistymisen myötä päässyt vähän keskivartalo paisumaan. Nyt olisi tarkoitus ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada painoa tiputettua pysyvästi noin 20kg, eli noin 105kg pitäisi päästä noin 85kg, joka olisi sellainen hyvä normaalipaino. Motivaationa on se että on alkanut vituttaa kun ei saa enää perkele edes luistimia kunnolla kiristettyä kun on pakki tiellä ja metsurinhousutkin muistutti päällä enemmän legginssejä kun työvaatetta.

Mitään poppaskonsteja en ainakaan aluksi meinaa ottaa käyttöön. Tein alle vähän listaa millaisia muutoksia omaan arkeen olisi tarkoitus saada runnottua läpi. Toivon että kun lista on ”julkinen” täällä niin tulisi itsellekin vähän paineistusta sitä myös noudattaa.

- Oluen juonti vähemmälle. Mikään suurkuluttaja en ole, viikossa menee normaalisti keskimäärin varmaan noin 10-15 annosta bulkki-, hifistely- ja ykkösolutta. Joskus harvoin jos lähtee oikein viihteelle niin sama määrä menee illassa. Eli enemmän vissyä ja ottaa ne parit oluet sitten vaikka vaan sen lauantaisaunan yhteydessä.

- Annoskokojen pienennys. Kotona pitää oppia syömään niiltä Arabian pieniltä ja keskikokoisilta lautasilta, eikä pidä ottaa aina sitä suurinta vatia. Työpäivän lounaat vaihdan itsepalvelupaikoista sellaisiin ravintoloihin missä lounas tulee keittiöstä annoksena, näissä paikoissa yleensä ruokakin on parempaa.

- Lautasmalli kuntoon. Lautasmallissa taitaa olla vähiten petrattavaa, itse lautanen on ollut vaan ihan liian iso. Huomiota pitää kyllä kiinnittää säännölliseen syömiseen, usein käy niin että jää aterioita välistä ja sitten vedetään se kolminkertainen annos kerralla.

- Kalorit tutuiksi. Kun vähän malttaa katsoa mitä eri ruuissa on kaloreita niin oppisi ehkä ymmärtämään mitä sitä kannattaa suuhunsa laittaa ja kuinka paljon. Esimerkiksi olen pitänyt mysliä jonain kevyenä laihdutusruokana mitä voi syödä niin paljon kuin haluaa, pelkästään ravintoarvoja vilkaisemalla huomasin ettei näin ole, muitakin esimerkkejä löytyy.

- Sipsien ja karkkien kanssa herkuttelun vähentäminen. Jos maksimissaan kerran viikossa sallisi itselleen napostelun ja sekin ainostaan mikäli on kuluttanut herkutteluhetken kalorit ensin.

- Liikuntaa enemmän. En sinänsä ole mielestäni huonossa kunnossa, jaksan painaa fyysisiä hommia koko päivän jos on tarve, mutta kun niitä hommia on niin harvoin. Tavoitteena on käydä vähintään kolme kertaa viikossa ottamassa urheiluhiki päälle. Näistä tulee jo pari siitä että lähtee muksun harrastuksen ajaksi ihan lenkille juoksemaan, aikaisemmin on tullut mentyä jonnekin munkkikaffelle tms.. Työpaikan sählyvuoro on myös sellainen mikä pitäisi hyödyntää aina kun sinne vaan ehtii, koskaan en ole ”ehtinyt” mutta se ”ehtiminen” on kuitenkin järjestelykysymys. Onpa tässä tullut poltteita kaivaa kiekkovehkeetkin naftaliinista...

- Terveellistä yhdessäoloa perheen kanssa. Enää ei viikonloppuja rötvätä kotona neljän seinän sisällä jollei ole muuta tekemistä, vaan pistetään vähän evästä (ei olutta) reppuun ja lähdetään jonnekin luontopolulle tai muualle ”mettään”. Itse tykkään, mukula tykkää ja vaimokaan ei liikaa protestoi; hienoja polkuja ja paikkoja on lähiseutu täynnä.

Eli tällaiset elämäntapamuutokset olisi tavoitteena. Pitää yrittää muistaa päivittää tilannetta tänne aina silloin tällöin.

Vajaa kymmenen viikkoa sitten tuli aloitettu jonkinlainen elämäntaparemontti. Ihan hyvin on mennyt, paino on tullut alas 105kg > 91kg, tällä hetkellä. Painoa on lähtenyt itseasiassa odotettua enemmän, eikä enää edes tunnu että tässä "laihdutetaan" vaan elostellaan uuden normaalin mukaan ja paino tulee tasaisesti alas siinä sivussa.

Ihan hyvin on alkuperäiset suunnitelmat ovat pitäneet. Keskikalja on korvautunut lähes kokonaan ykkösellä. Vaikka se ykkönenkin uppoisi suurissakin määrissä ihan helposti niin olen pyrkinyt pitämään sitä jonkinlaisena palkintona kulutetusta energiasta, Viikkotahti huitelee siellä reilu kymmenessä tölkissä.

Syömiseen on myös tullut järkeä jo niin paljon että annokset ja lautasmallit pysyvät ihan hyvinä asiaan sen enempää keskittymättä. Kyllähän sitä herkuteltukin on ja syöty "hyvin", muttei kovin useasti, lähinnä vaan viikonloppuisin. Korona on projektiani auttanut kun työmatkustaminen on jäänyt, yleensä kun siellä reissun päällä tulee syötyä/juotua aina vähän epäterveellisemmin.

Urheilussa pääsin hyvään vauhtiin, mutta korona on käytännössä stopannut nyt oman urheiluliikkumisen. Sitävastoin ollaan muutettu torpalle, missä on niin paljon tekemistä ulkona että iltaisin tulee kaikenlaisen touhuilun takia liikuttua kuitenkin ihan hyvin. Puhelimen askelmittari on näyttänyt järjestään yli 10k askelta vaikka päivät onkin tullut istuttua toimistolla. Viikonloppuisin askelmäärät ovat huidelleet noin 25k:ssa.

Pienenä miinuksena tässä voi pitää että kohta tämä touhu kolahtaa talouteen kun pitää alkaa ostelemaan uusia vaatteita. Alkaa vanhojen vaatteiden istuminen päällä jo nyt vähän niin ja näin.

Pitää vielä kiittää tänne kommentoineita nimimerkkejä. Alussa kun oli askelmerkit hieman hukassa esimerkiksi tarvittavien kalorien määrissä niin täällä korjattiin hyvin ja asiallisesti omia käsityksiäni. Vaikken kaikkiin viesteihin sen enempää vastannutkaan niin kyllä minä ne olen lukenut ja yrittänyt ottaa opiksi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vanhanliiton ohje toimii itselle. Peilikuva harvoin valehtelee, paremmin sieltä näen tuloksia kun vaakaan astuessa.
Siksi en asettele niitä ruokiakaan vaakaan.
Ei ruokia tarvitse punnita, jos homma on perusteiltaan hallinnassa. On kuitenkin silmiäavaavaa pitää vaikka ihan lyhytkin jakso, jonka aikana merkkaa ruokamääränsä johonkin sovellukseen. Sitä helposti aliarvioi rasvan ja sokerin vaikutuksen tai toisaalta yliarvioi proteiinit päivittäisessä ruokailussaan. Varsinkin jos tavoitteena on yhtään muokata kehoaan pelkän painonpudotuksen lisäksi, pieni kalibrointi energiansaantiin ja makrojakaumaan on ihan paikallaan, ja punnitsemalla saa näppituntuman siihen, millaisia määriä suurinpiirtein kannattaa syödä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Nimenomaan aloittelevan laihduttajan kannattaa punnita ruokia ja laskea kaloreita. Nopeasti sieltä sitten oppii about kaavan millä sitten laskee melko tarkasti päässään kaloreita. Toimin itse hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka vituilleen voi nimenomaan alakanttiin arvioida syömisiään, ihmettelin kun paino ei laske millään vaikka pyöräilin työmatkat jne. Noh... Faktahan oli se että kulutin kyllä paljon, mutta saantipuolellakin oli sitten päivittäin sen 5-6k kilokaloria. Eli "syömällä nälkääni" mätin niin paljon ruokaa, että tavantallaaja olisi kokoajan aivan ähkyssä.
 
redpecka

Jäsen
Vieläkö tässä ehtisi biitsikuntoon? Vai onko kesä peruttu koronan vuoksi.

Hyvät perinteiset konstit mielestäni on edelleen hyvä ja säännöllinen ruokavalio ja haluamisen mukaan ripaus liikuntaa mukaan, ei välttämätöntä, mutta suotavaa, sillä se myös virkistää mieltä ja auttaa eteenpäin. Alkoholi ja makeiset luonnollisesti pois.

Olen alkanut teorian sekä käytännön tasolla kehittelemään myös temppuja, joilla voisi yrittää boostata läskinpoisheittoa jos tuntee että biitsikausi tulee eteen liian nopeasti. Jos ja kun aivot tarvitsevat paljon energiaa, niin sanaristikoiden täyttäminen tai vaikka Jatkikseen kirjoittaminen voisi olla aineenvaihduntaa lisäävä komponentti. Lisäksi olen järkeillyt, että tasapainon ylläpitämiseksi aivot joutuvat kalkutoimaan ihan tolkuttomasti koko ajan niin tähän voi lisätä vaikeusastetta vaikka lämmittämällä mikrossa lautasellisen vettä ja kävellä tämä kädessä kämpillä ympyrää tunnin pari. Lisäksi vitutus ja stressi tästä tylsästä toiminnasta saa sydämmen pumppaamaan ihan hurjana.

Tosin petyin vähän, kun tässä wikiartikkelissa... Ihmisaivot – Wikipedia ...sanotaan, että aivot käyttää levossa ja aktiivisessa toiminnassa suunnilleen yhtä paljon energiaa, joten... Täytyy vielä vähän kehitellä näitä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

On hyvä pitää itseään suht paljon liikkeessä. Eli kävely- ja juoksulenkkejä (jos pystyy) ja vaikka pyöräilyä, niin aineenvaihdunta pysyy vilkkaampana. Sanoisin että liikunnalla on erittäin iso positiivinen vaikutus kaikkeen, fyysisesti ja psyykkisesti.
 
teppana

Jäsen
Taas päässyt kilot nousemaan. Kun 30-vuotta tuli mittariin on kilot alkanut kertymään paljon helpommin. Huomaa kyllä, että ruokavalio on ollut puolisen vuotta vähän retuperällä. Alkoholia ei ole paljon tullut otettua, mutta karkkia ja muuta roskaruokaa kyllä senkin edestä.

Jos koronavirus avaa ovet, olisi tarkoitus Joulukuu viettää Australiassa. Eli siihen saakka on aikaa saada turhat löysät pois. Sinänsä homma on tuttua kun viimeisen viiden vuoden aikana olen sen 3-4 kertaa onnistuneesti laihduttanut ne ylimääräiset kilot pois. Tuppaavat vain aina tulemaan takaisin kun ruokavalio repeilee.

Eli, kaikessa yksinkertaisuudessaan lopetan herkkujen syömisen. Mehujäätä sallin itselleni, koska jotain hyvää pitää välillä saada. Alkoholia ei nautita kuin äärimmäisessä hädässä. Kun listoilta tiputtaa karkit, sipsit, pizzan ja oluen sillä pärjää. Lounaaksi puuroa ja illalla sitten kotona ruokaisa salaatti, keitto tai silloin tällöin pasta. Auton sijasta pyörällä töihin ja muut urheilu saa pysyä samanlaisena. Kokemuksen mukaan n. 2-3 kuukautta kun jaksaa aidosti pitää tuosta kiinni, niin saa sen 98kg ---> 90kg mikä on minulle aika hyvä. Toki saisi olla vaikka alle 90kg, mutta jos nyt aluksi tähtäisi tuohon tasalukuun.
 
teppana

Jäsen
On hyvä pitää itseään suht paljon liikkeessä. Eli kävely- ja juoksulenkkejä (jos pystyy) ja vaikka pyöräilyä, niin aineenvaihdunta pysyy vilkkaampana. Sanoisin että liikunnalla on erittäin iso positiivinen vaikutus kaikkeen, fyysisesti ja psyykkisesti.

Ainakin omalla kohdalla iltaisin lenkkeily tai kuntosali tulee juuri mainiosti täyttämään sen ajan mihin yleensä tunkee sen Netflixin ja jäätelön. Toki myös lisäksi tulee henkisesti parempi fiilis ja fyysisesti jaksaa paremmin. Mutta myös ajankäytöllisesti se on hyvä tapa karsia pahoja tapoja pois. Jo pelkästään kävelylenkki joka ilta auttaa poistamaan sitä houkutusta ottaa herkkuja ja katsella töllöä.
 
redpecka

Jäsen
Eli, kaikessa yksinkertaisuudessaan lopetan herkkujen syömisen. Mehujäätä sallin itselleni, koska jotain hyvää pitää välillä saada. Alkoholia ei nautita kuin äärimmäisessä hädässä. Kun listoilta tiputtaa karkit, sipsit, pizzan ja oluen sillä pärjää. Lounaaksi puuroa ja illalla sitten kotona ruokaisa salaatti, keitto tai silloin tällöin pasta. Auton sijasta pyörällä töihin ja muut urheilu saa pysyä samanlaisena. Kokemuksen mukaan n. 2-3 kuukautta kun jaksaa aidosti pitää tuosta kiinni, niin saa sen 98kg ---> 90kg mikä on minulle aika hyvä. Toki saisi olla vaikka alle 90kg, mutta jos nyt aluksi tähtäisi tuohon tasalukuun.
Aika maltilliset suunnitelmat sinulla, mikä on varmasti hyvä ja jokaisellahan nämä asiat toimii enemmän tai vähemmän yksilöllisesti aineenvaihdunnasta persoonaan. Mutta tuommoinen 8kg... Tietysti jos et paljon kaljottele kuten sanot, niin ei välttämättä ole sitä "juice-höttöä" niin paljon. Minä kun silloin tällöin teen väliaika remontteja kroppani kanssa niin viikossa lähtee jo tuo 8kg kun nestettä poistuu. Sitten kun ylimääräinen pöhötys saatu pois, ja ruoka- ja liikuntarytmit on kohdillaan niin 1,5 kg lähtee viikossa.

Ainakin omalla kohdalla iltaisin lenkkeily tai kuntosali tulee juuri mainiosti täyttämään sen ajan mihin yleensä tunkee sen Netflixin ja jäätelön. Toki myös lisäksi tulee henkisesti parempi fiilis ja fyysisesti jaksaa paremmin. Mutta myös ajankäytöllisesti se on hyvä tapa karsia pahoja tapoja pois. Jo pelkästään kävelylenkki joka ilta auttaa poistamaan sitä houkutusta ottaa herkkuja ja katsella töllöä.
Nimen omaan. Luo kivan rytmin vuorokauteen, mieli virkistyy ja ei edes tee mieli mitään mössöä alkaa vetää naamariin, saati riipaista sixpäckiä olutta.

Maailma iltapäivälehtineen on tietysti täynnä asiantuntijoita jotka kukin vuorollaa kertovat mikä on terveellistä ja mitkä kaikki asiat olet aina tehnyt elämässäsi väärin, mutta aika hämmästyttävää on, kuinka ruoasta ei tuppaa olee sellaista vakavastiotettavaa tieteellistä koulukuntaa, en tiedä onko yliopistoissakaan mitään linjoja tästä ja siten tämä valistus jää teurastomoiden ja meijereiden itsensä kertomaksi ja nehän nyt on kun tupakkatehtaat että hyvää on, ei ollenkaan vaarallista.

Itse olen kuullut, ja käytännössä myös havainnut, että monesti liikunnan merkitystä itse rasvanpoltossa liioitellaan. Kuten tässä todettu, liikunta on kaikin tavoin hyvä asia, mutta painonpudotuksessa suurin tekijä on ruokavalio. Olen kuullut, että liikunnan merkitys olisi joku 15%. Tällä nyt ei ole mitään väliä mitä minä olen kuullut, enkä lähde väittelemään, mutta itse laihduin kerran jonkun 15 kiloa syömällä terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti parin kuukauden ajan, enkä juuri ulkoillut paitsi mitä nyt kaupassa kävin. (Ei karkkia tai alkoa luonnollisestikaan). Istuin tietsikan ääressä vain ja voin hyvin.

Harmi etten osaa pitää terveellisiä elintapoja yllä pitemoiä aikoja kun kalja vie monesti eikä rapulassa jaksa salaattia puputtaa.
 
Glove

Jäsen
iHarmi etten osaa pitää terveellisiä elintapoja yllä pitemoiä aikoja kun kalja vie monesti eikä rapulassa jaksa salaattia puputtaa.
Viikon jaksaa ja sitten seuraava viikko menee vituiksi. Sitten taas viikko ok. On kai sekin parempi kuin ei mitään. Äidin kuoleman jälkeen on mennyt vähän liikaa menovettä. Ihan hyvä, ettei pääse baareihin. Jospa minä saisin tuon asian käsiteltyä ja muutkin stressaavat tekijät helpottaisivat hieman niin jaksaisi taas pysyä hyvällä tiellä. 25 kiloa jo lähti kuten aiemmin mainitsin, mutta jonkin verran on nyt tullut takaisin tämän vuoden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Nuoruudessa lähti hyvin kiloja, kun aloin juoman kaljaa oikein urakalla. En siis syönyt juurikaan kittasin vain kaljaa. Nykyisin ei toimi ihan samalla lailla. Kumma juttu toi aineenvaihdunta.
 
redpecka

Jäsen
Viikon jaksaa ja sitten seuraava viikko menee vituiksi. Sitten taas viikko ok. On kai sekin parempi kuin ei mitään. Äidin kuoleman jälkeen on mennyt vähän liikaa menovettä. Ihan hyvä, ettei pääse baareihin. Jospa minä saisin tuon asian käsiteltyä ja muutkin stressaavat tekijät helpottaisivat hieman niin jaksaisi taas pysyä hyvällä tiellä. 25 kiloa jo lähti kuten aiemmin mainitsin, mutta jonkin verran on nyt tullut takaisin tämän vuoden aikana.
En ollut lukenut sun edellistä viestiäsi (kuten en vissiin koko ketjuakaan aikaisemmin).

Kaipa se kun yrittää edes tehdä jotain "on parempi kuin ei mitään". Ehkä. Sitten on taas se toinen puoli, että edestakainen hissiliike (muualla kuin genitaalialueilla) ei ole kuulemma hyväksi. Ja epäonnistumiset asettamissaan tavoitteissa vaan lisää kierrettä ettei tästä tule vittuakaan.

Mutta älä ole liian ankara itselles silloin nyt kun jos on tapahtunut jotain todella ikävää. Painon- ja elämänhallinta on meillä täällä todella vaikeeta ja - anteeksi kevyt ilmaisu - jos ei joku läheinen kuole niin vähintään kengännauhat ei pysy kiinni.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika maltilliset suunnitelmat sinulla, mikä on varmasti hyvä ja jokaisellahan nämä asiat toimii enemmän tai vähemmän yksilöllisesti aineenvaihdunnasta persoonaan. Mutta tuommoinen 8kg... Tietysti jos et paljon kaljottele kuten sanot, niin ei välttämättä ole sitä "juice-höttöä" niin paljon. Minä kun silloin tällöin teen väliaika remontteja kroppani kanssa niin viikossa lähtee jo tuo 8kg kun nestettä poistuu. Sitten kun ylimääräinen pöhötys saatu pois, ja ruoka- ja liikuntarytmit on kohdillaan niin 1,5 kg lähtee viikossa.

Nimen omaan. Luo kivan rytmin vuorokauteen, mieli virkistyy ja ei edes tee mieli mitään mössöä alkaa vetää naamariin, saati riipaista sixpäckiä olutta.

Maailma iltapäivälehtineen on tietysti täynnä asiantuntijoita jotka kukin vuorollaa kertovat mikä on terveellistä ja mitkä kaikki asiat olet aina tehnyt elämässäsi väärin, mutta aika hämmästyttävää on, kuinka ruoasta ei tuppaa olee sellaista vakavastiotettavaa tieteellistä koulukuntaa, en tiedä onko yliopistoissakaan mitään linjoja tästä ja siten tämä valistus jää teurastomoiden ja meijereiden itsensä kertomaksi ja nehän nyt on kun tupakkatehtaat että hyvää on, ei ollenkaan vaarallista.

Itse olen kuullut, ja käytännössä myös havainnut, että monesti liikunnan merkitystä itse rasvanpoltossa liioitellaan. Kuten tässä todettu, liikunta on kaikin tavoin hyvä asia, mutta painonpudotuksessa suurin tekijä on ruokavalio. Olen kuullut, että liikunnan merkitys olisi joku 15%. Tällä nyt ei ole mitään väliä mitä minä olen kuullut, enkä lähde väittelemään, mutta itse laihduin kerran jonkun 15 kiloa syömällä terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti parin kuukauden ajan, enkä juuri ulkoillut paitsi mitä nyt kaupassa kävin. (Ei karkkia tai alkoa luonnollisestikaan). Istuin tietsikan ääressä vain ja voin hyvin.

Harmi etten osaa pitää terveellisiä elintapoja yllä pitemoiä aikoja kun kalja vie monesti eikä rapulassa jaksa salaattia puputtaa.

1,5 kg pr viikko on aika hyvä tahti. Itellä lähti 1-1,2 kg viikkotahtia. En punninnut annoksia, mutta suht tarkkaan katsoin ainesosat. Alkoholi ja makeiset oli täysin nollatoleranssilla. Kahteen kuukauteen kaksi ateriaa "ohi" mättösafkaa.
Nyt menty kuukausi pari vähän lähemmällä linjalla ja paino pysynyt suht samana.

Mutta yksilöllisiähän nämä ovat. Lisäksi jos tarkastelujakso on lyhyt, tulee siinäkin jo hieman heittoa. Kävin nyt kahtena päivänä peräkkäin vaaalla suurin piirtein samaan aikaan ja tasan kilo oli painoero.
 
No tässäpä tämä juuri. Ja tietysti tuo 1,5/1,2 kg per viikko kaikesta yksilöllisyydestä ja sukupuolesta huolimatta liittyy myös ihan ikään. Itse kertoilin noita stooreja ajalta 40-50 ikävuotta. Ja ehkä kaikista isoin muuttuva parametri on kuitenkin lähtöpaino: 60-kilosen aikuisen alkaisi olla jo vaarallista alkaa laihtua puoltoista kiloa viikossa kun taas 180-kiloiselle monsterimonnille tulee ihan päivän mittaan parin kilon heittoja ihan että onko käynyt just paskalla.
 
K

Kiekkokatsoja

Lähestymiskielto läskeille.. no kuulostaa väärältä.
Onkos täällä ollut, että kuinka eri ikävuosikymmeninä, se ylipaino tarttuu? Aineenvaihdunta muuttuu.
Tai toki yleisempää, kuinka eri elämän tilainteissa kilot tarttuu.
Oli kilomäärät mitä tahansa, se vaati hurjan muutoksen. Muutoksen joka kestää vähintää jokapäiväisenä 6kk. Eli se vaatii tsemppiä ja kannustajia.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Itellä lähtee kilot aika lailla kahdella muutoksella: alkoholi pois ja reipasta kävelyä tunti päivässä. Tästä pidin kiinni joka päivä ja parissa kuukaudessa kiloja lähti lähes 10. Muut muutokset tulevat vähän kuin kylkiäisenä kun olo alkaa parantua.

Kun olo paranee niin alkaa tehdä mieli vähän venytellä iltaisin ja ehkä jopa juosta pieni lenkki silloin tällöin. Myös syöminen mulla automaattisesti jotenkin muuttuu kun käy reippailla kävelyillä. Ei tee mieli niin paljon mitään paskaa vaan kunnon ruokaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ainakin omalla kohdalla iltaisin lenkkeily tai kuntosali tulee juuri mainiosti täyttämään sen ajan mihin yleensä tunkee sen Netflixin ja jäätelön. Toki myös lisäksi tulee henkisesti parempi fiilis ja fyysisesti jaksaa paremmin. Mutta myös ajankäytöllisesti se on hyvä tapa karsia pahoja tapoja pois. Jo pelkästään kävelylenkki joka ilta auttaa poistamaan sitä houkutusta ottaa herkkuja ja katsella töllöä.

Tosi hyvä! Yllättävänkin moni ajattelee liikunnan ainoastaan vain painon kautta. Onhan se yhtä isossa roolissa painonhallinnassa kun esim. ruokailutkin, mutta tosiaan kroppa toimii kaikinpuolin paremmin kun liikkuu.

Paremmasta aineenvaihdunnasta oli jo puhettakin, ja liikunnan myötä parantunut verenkierto auttaa mm. siinä, kuinka nopeasti odotusarvoisesti vaikka tekonivel-leikkauksista toipuu, jos sellaisia pitää tehdä. Ja moni ihminen voi olla painon kanssa ihan "viitearvoissa", mutta silti on esim. rasvaa sisäelimien ympärillä enemmän kuin olisi liikunnan kanssa, tai peruskunto niin huono, ettei jaksa juurikaan ottaa hölkkäaskeleita, tai tehdä edes muutamaa lihaskuntoliiketta.

Eniten jotenkin ihmetyttää ehkä se, miksi suht harva harrastaa mitään aerobista liikuntaa vaikkapa 50+ ikäisistä, vaikka ei olisikaan mitään fyysistä estettä siihen. Heidän tavallaan juuri pitäisikin, kun aineenvaihdunta väkisinkin hidastuu iän myötä. Mutta nää on näitä :)
 
Ei ole tietoa mulla näistä tutkimuksista tai mutuista.

Yleisellä tasolla: varmaan kissaa isompien koirien omistajat liikkuvat jo ulkoilutuslenkkien myötä enemmän. Toisekseen maalaiselämässä mummo joutuu lapioimaan pari lusikallista lunta jotta pääsee postilaatikolle kun maunulassa mainoslehtiset tippuu vaan eteiseen edellisten päälle.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hyviä perusjuttuja käyty yllä läpi, ja komppaan vahvasti.
Itselle edelleen paras läskeistä eroon pääsemis -teesi on joka päiväinen tekeminen. Olin paljon läskimpi kun mietin niitä paria viikon urheilupäivää ja mitä silloin tekisi kuin että nykyään on joka aamu reipas noin tunnin kävelylenkki vaihtelevassa maastossa(keskinopeus +6kmh) ja siihen päälle lähes joka päivä ulkoliikuntapisteillä punnerruksia, dippejä, leukoja, vatsoja ja painan edelleen sen +90kg joten ihan hyvä vastus tulee lihasjumpallekin.

Tuo on se joka päiväinen liikuntapuoli sitten joka päiväinen syömispuoli on vieläkin tärkeämpi. Leivän määrää olen vähentänyt ja kaikki kokokauraa tai ruista, vettä se 1-2 litraa päivässä, riisi/pasta/peruna minimiin, toinen päivän pääaterioista kevyempi kuten salaatti tai keitto, iltapala ajoissa jotta tulee oltua vähintään puolet vuorokaudesta syömättä eli noin 12-14 tuntia. Vain vesilasi ennen aamun reippailua. Nää on perusjuttuja mulle.

Käänteisesti voisi sanoa koska yllä mainitut on joka päiväisiä niin poikkeukset sääntöihin tekee noin kerran kaks viikossa tiukemmat urheilut ja tiukemmat syömiset. :)

Lisätään vielä lepo, ilman sitä et laihdu vaan todennäköisesti lihoat.
Vuorokaudesta tulisi olla yllä mainitut puolet syömättä ja se on helponta kun nukkuu sen vähintään 8 tuntia.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen havahtunut siihen seikkaan , että olen alkanut tanakoitumaan vatsan seudulta. Painoa ei ole mitenkään hirveästi, mutta lievä ylipaino kuitenkin ylittyy. Suurin syy lienee se ettei muuta liikuntaa ole hetkeen tullut harrastettua kuin työmatka pyöräilyt ja satunnaiset sähly -ja lätkähöntsät.

vähäinen liikunta vaihtunut tietokoneella istumiseksi ja pelaamiseksi. Lisäksi olut on hyvää ja vaikka en sitä hirveästi juo, niin on sekin silti ylimääräistä. Ruokaa en mitenkään ihan hirveästi syö liikaa ja se puoli on ihan ok, joten siksi varmaan en ole sen enempää lihonut.

Täytyy tarkkailla tilannetta!
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lisäksi olut on hyvää ja vaikka en sitä hirveästi juo, niin on sekin silti ylimääräistä.
Olut ei ole yksiselitteinen asia.
Itse en nykyään juo olutta juuri ollenkaan, olen viihdekäyttäjä eli kavereiden kanssa lätkämastissa tai terassilla voi mennä helposti useita tuoppeja mutta kotona ei maistu, kesällä kotiterassilla ehkä yksi tai kaksi olutta kuukaudessa.

Se pointti, mielestäni olut sotkee yöunia jos juon tuopillisen klo 18 jälkeen. Se muutama viihdekäyttö vuodessa on ok kun tiedän että seuraava aamu on vapaa ja otan iisisti. En usko siihen että oluen kalorit on se ongelma jollei juo useita päivässä, ne kalorit tulee siitä mitä syö oluen kanssa ja päinvastoin esimerkiksi talkoohommien päälle iltapäivällä yksi tai kaksi olutta toimii hyvin, kunhan ehdit ns palautua niistä illaksi mikä tarkoittaa että juot vaikkapa sen puoli litraa vettä niiden oluiden jälkeen.
 
Käsittääkseni alkoholi vaikuttaa myös aineenvaihduntaan. Jätin oluet kokonaan pois painonpudotuksen "kiihkeimmässä" vaiheessa ennemminkin siksi, että tissuttelu passivoi helposti, tulee syötyä huonommin ja tuo vaikutus aineenvaihduntaan. Ei niinkään ne oluen sisältämät kalorit, kuten itsekin mainitsit.
 
Niinpä! Jos painoa haluaa pudottaa, niin alc. juomat kannattaa pistää aikas minimiin siksi ajaksi. Sen jälkeen kun on saanut painon, liikunnan ja syömiset sellaseen hyvään balanssiin, niin katsoo sitten miten sitä yleensä lipittelee.

Oluista puheen ollen...
Niistä en mielelläni luovu, koska hyvät bisset ovat kyllä herkkua ja hyvä rentoutusmuoto itselle. Eikä onneksi ole tarviskaan luopua. Haluan harrastaa paljon liikuntaa, enkä tissutella pitkin viikkoa, niin olen "ratkaissut" homman niin, että yleensä joko pe tai la nautiskelen sen määrän oluita kun viikon aikana ylipäätään käytän. Eli karkkipäivä, kuten siinä yhdessä sketsissä hyvin vedettiin :D

Se on hyväksi havaittu tapa, eikä mene koko viikon unet ja syömiset sekasin, koska jo muutamakin olut vaikuttaa niihin kumpaankin.

Noh, jokaisella on omat tapansa tässäkin asiassa.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
...iltapala ajoissa jotta tulee oltua vähintään puolet vuorokaudesta syömättä eli noin 12-14 tuntia.
- - -
Vuorokaudesta tulisi olla yllä mainitut puolet syömättä ja se on helponta kun nukkuu sen vähintään 8 tuntia.
A) Tämähän ei ole mikään pointti laihtumisen kannalta. Olen antanut itseni ymmärtää, että kokonaiskalorit vuorokaudessa, huolimatta mihin kellon aikaan ne käyttää on merkityksellistä. (Taas näitä "olen kuullut että"...)

B) Mutta! vaikka mulle järkeen käykin tuollainen teoria rasvanpoltosta niin skarppailuinani luon tarkat rytmit tekemiselle kuten sinäkin ilmeisesti, eli ruoka-ajat säännölliseksi: jos menen nukkumaan puolenyön jälkeen niin vikat safkat vedän viimeistään kuudelta - pesen hampaat ja unohdan siksi illaksi kaikki ruoka-ajatukset. Eikä tule edes nälkä kun tottuu ja asennoituu ja iltakävelylenkillä mieli lepää.

Eli vaikka sillä ei "lääketieteellisesti" olisikaan vaikutusta mihin aikaan kalorinsa nauttii niin psykologisesti sillä on suuri vaikutus.

Jaa-a. Alkais tekee jo mieli laittaa pientä remonttia pydeen.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Nyt on, tai ollut jo about viikon ajan koska käytän noin-arvoja, lähtenyt 15 kiloa. Muistaakseni lokakuun lopussa aloitin, ja jouluna oli pari viikkoa ±0 (ennen joulua siis vajaaseen kahteen kuukauteen 7 kg ja sitten joulun jälkeen kahteen kuukauteen 8 kg). Minusta ekat neljä kiloa lähti todella nopeasti, joten siinä ei varmaan hirveästi rasvaa palanut (aloituspainon otin kauheassa kankkusessa, kun peilistä katsoi joku tyyppi jalkapallo hartioiden välissä). Tavoitteena oli tiputtaa vuoden ajan 2 kg/kk, eli nyt on menty harmillisesti melkein tuplavauhtia. Ennenkin kyllä liikuntaa harrastin säännöllisesti ja noin niin kuin suosituksiin nähden reilusti enemmän. Paino pysyi ylhäällä syömällä vitun isoja annoksia sekä napostelemalla jotain keksejä ja pullaa.

Nykyisin käytännössä syön päivän aikana pelkästään aamiaisen, lounaan ja päivällisen, ja olen ainakin yrittänyt pienentää annoksia ja vähentää leipää, lisäkettä ja juustoa. Kaljanjuonnista en ole lähtenyt hirveästi tinkimään, enkä ole havainnut sillä päivittäisessä seurannassa painon kannalta haitallisia vaikutuksia. En myöskään ole hirveän tiukkapipoinen, josko silloin tällöin jonkun pullan syö. Kunhan 90-prosenttisesti pysyy suunnilleen päässä tieto siitä, paljonko on materiaalia ottanut sisään.

Liikuntaa tulee 1-3 tuntia päivässä, josta tehokasta varmaan 0,5-3 tuntia. No, pienihän sen liikunnan rooli sinänsä on, mutta onpahan tavallaan virkeämpi ja tekee jotain muuta kuin syö. Eikä tuota puolentoista ämpärillisen kevenemistä oikein kyllä huomaa isoperseisellä peilissä. Vaatteet on jonkun verran löystynyt. Luulisin kyllä, että tämä painonputoaminen hidastuu, koska aletaan olla siinä pisteessä, etten ikinä ole ollut eläissäni näinkään hoikassa kunnossa, eli ei ole muistia kropalla. No, ehkä kymmenen vanhana saatoin olla, mutten ennen enkä jälkeen.

For the record, niin alussa oli 110,5 ja nyt on 95,5. Alkuperäinen tavoite oli noin 85 kg. Luonnollisesti primääritavoite oli juoksukunnon, räjähtävyyden ja vauhtikestävyyden parantaminen, mutta näkisin ylipainon olevan haitaksi noihin kaikkiin.

Sekin on jännä, että aiemmin painoani on veikattu johonkin 90-95 välille, eikä valtaisaa eroa ole havaittu.

Joo nyt on 89,8. Korona-aikaan liikuntamäärä kasvanut, mutta aika yksitoikkoista lenkkiä ja lihaskuntoa ollut. Annoksetkin on saattaneet aavistuksen kasvaa tai ainakin on taas tullut turhan usein otettua leipää. Kaljaa tulee edelleen juotua perjantaisin ja/tai lauantaisin (isompia ryyppäjäisiä ei nyt olekaan maaliskuun alun jälkeen ollut) ja pullaa yms. menee jonkun verran viikonloppuisin. Mutta napostelua ei ole ollut ollenkaan. Tarkistin myös alkuperäisen aloituspäivämäärän, elikkä 21 kiloa on tippunut nyt 6 kuukauden ja 9 päivän kuluessa. Eiköhän tässä voisi tarkentaa tavoitetta kasikympin tietämille seuraavan puolivuotisen aikana.

Jos olisi kunnolla dietöinyt, niin paljonhan olisi enemmän pudonnut?
 
Jees, eipä tuo mainitsemasi "yksitoikkoinen juoksulenkki ja lihaskunto" mun mielestä ole ollenkaan huono homma. Siinähän on jo todella tehokasta perustreeniä kropalle ja päänupille, kun on aerobista ja lihaskuntoa sen päälle. Tohon on muuten hyvä lisätä ihan kävelylenkkejä myös, niin palauttaa hyvin juoksulenkkien välissä. Kuntosalit on aikalailla kiinni vielä, mutta niihinkin ehtii kunhan tää tilanne vähän tasottuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös