Tähän ketjuun "Kuinka päästä läskeistä eroon?", on aina tehnyt mieli mukahauskutella: Lähettäkää ne Afrikkaan. Mutta nyt on kalikka kalahtunut omaan nilkkaan. Havaihduin tuossa viitisen viikko sitten, että olen "vähän" pyöristynyt. Kauhukseni huomasin, että vaaka näyttää 107,5 kg. Olen 183 pitkä, eli saisi painaa aika paljon vähemmän.
Rupesin samoin tein laihduttamaan. Vaihdoin lämpimät ateriat näkkäriin ja hedelmiin. Näkkärin päälle toki reilusti kinkkua/kalkkunaa ja vihanneksia. Viisi viikkoa on mennyt kilo per viikko tahtia. Tämä vauhti ei kuitenkaan tyydytä, joten olen nyt tällä viikolla koittanut vielä vähän lisätä liikunnan määrää, jotta vauhti kasvaisi.
Homman ongelma on tietenkin se, että vaikka paino tippuukin, niin tämä laihdutusvaihe ei auta mitenkään siihen miten pitäisi elää, jotta ei liho uudestaan. Mutta olen päättänyt murehtia sitten vasta sitten kun paino alkaa kasilla. Lähipäivien tavoite on, että pääsee alle sadan, ja voi ruveta punnitsemaan itsensä kirjevaa'lla, kuten muutkin keijukaiset.

Viimeksi muokattu: