Koulukiusaajat

  • 84 708
  • 388

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hei! Taasko sinä aloitat tämän leikin täällä? Ymmärrätkö mitä olet taas tekemässä? Erittäin iso osa tämän palstan sekä lukijoista että kirjoittajista ei ole niitä, jotka ovat ns. sisäpiiritietoa koulun käytänteistä. Niin kuin hyvin tiedät, niin olen aineenopettaja ja KiVa-tiimin jäsen. Olen joutunut/päässyt setvimään lähemmäs 100 kiusaamistapausta. Koen erittäin loukkaavaksi tuon aineenopettajien kiusaamisenvastaisen työn vähättelyn. Kokemuksesta voin sanoa, että sillä ei ole väliä oletko "erityisopettaja", luokanopettaja vai aineenopettaja. Osa edellämainituista näkee kiusamista, jos vain haluavat nähdä. Tiedän, että tuosta kolmikosta löytyy myös niitä opettajia, jotka eivät näe tai ole näkevinään.

Sitten näille sankareille, jotka ylpeilevät koulukiusaamisella, niin kaikkea pahaa!

T: nimim. virittäytynyt

Kuten viestissäni sanoin, kaikki eivät ole virittäytyneitä tunnistamaan hienovaraista kiusaamista. Minä toimin tällä hetkellä pääosin yläluokkien oppilaiden parissa, vaikka yhtenäiskoulussa olenkin, ja usemman kerran olen kuullut aineopettajilta sanat, en ole huomannut mitään erikoista. Tämä on ymmärrettävää, kun kyseinen opettaja tapaa oppilasta 1 - 3 oppituntia viikossa, silloin keskittyy opettamiseen, eikä välttämättä huomaa esim. jonkun oppilaan syrjimistä luokassa.

Kyllähän meilläkin on aineopettajia, jotka kuuluvat KiVa-tiimiin ja ovat jäseniä oppilashuoltoryhmässä (tai nykyään kouluntukipalvelutiimissä). Mutta totuus on se, että suurinosa aineopettajista keskittyvät omaan tehtäväänsä, mikä on opettaminen, ei silloin välttämättä ehdi huomioimaan pinnan alla olevia kiusaamisenmerkkejä (katseet, ilmeet, viestit jne.).

Meillä minä olen luonut itselleni tietyn roolin koulussa, karrikoiden sanottuna, olen mulkku, jotta opettajat saavat opettaa. Tämä pitää sen 5%:n ongelmaryhmän pääosin kurissa ja ennalta ehkäisee monia hölmöilyjä. Valitettavasti sitten on se pinnan alla oleva vittuilu, väheksyntä, alistaminen jne. mihin on äärettömän vaikea puuttua ilman oppilaan avautumista. Tätä esiintyy varmasti joka koulussa ja varsinkin tyttöjen parissa. Itse teen työtä sen eteen, että oppilaat uskaltaisivat kertoa näistä asioista jollekin aikuiselle.
 

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hei! Taasko sinä aloitat tämän leikin täällä? Ymmärrätkö mitä olet taas tekemässä? Erittäin iso osa tämän palstan sekä lukijoista että kirjoittajista ei ole niitä, jotka ovat ns. sisäpiiritietoa koulun käytänteistä. Niin kuin hyvin tiedät, niin olen aineenopettaja ja KiVa-tiimin jäsen. Olen joutunut/päässyt setvimään lähemmäs 100 kiusaamistapausta. Koen erittäin loukkaavaksi tuon aineenopettajien kiusaamisenvastaisen työn vähättelyn. Kokemuksesta voin sanoa, että sillä ei ole väliä oletko "erityisopettaja", luokanopettaja vai aineenopettaja. Osa edellämainituista näkee kiusamista, jos vain haluavat nähdä. Tiedän, että tuosta kolmikosta löytyy myös niitä opettajia, jotka eivät näe tai ole näkevinään.

Sitten näille sankareille, jotka ylpeilevät koulukiusaamisella, niin kaikkea pahaa!

T: nimim. virittäytynyt

Minun mielestäni melko monet aineenopettajat tai aineenopettajaksi ryhtyvät eivät ymmärrä, että yläkoulussakin opettajana toimiminen on vielä pääosin kasvattamista. Tärkeintä tuntuu olevan, että opetetaan oppiaineen sisältöjä, mutta sitten kasvatuksellinen aspekti jää sivuun monelta aineenopettajalta. Lisäksi monet aineeopettajat eivät ole hakeutuneet alalle siinä mielessä, että haluaa opettajaksi, vaan opettajan pätevyys on usein hankittu sen takia, että muita sen oman alan töitä on vaikea löytää.

En tietenkään voi sanoa tätä kaikista aineenopettajista, mutta tällainen on oma kokemukseni monista aineenopettajista. Arvostan vahvasti sinun työtäsi kiusaamisen ehkäisemisessä ja olet varmasti hyvä siinä, vaikka oletkin aineenopettaja.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiusaaminen ei ole niin yksiselitteinen asia miltä se tuntuu. Suurin virhe on nähdä asiat liian yksinkertaisina. Kiusatun vika/opettajien piittaamattomuuden syy/kiusaajan heikko itsetunto/vika systeemissä/vapaa kasvatus jne.
Olen myös ollut kiusattuna muutamaan kertaan. Ei mitään niin vakavaa onneksi mistä olisi isoja traumoja jäänyt. Pari esimerkkiä.


Kiusaaja 1. Ala-asteen ensimmäinen luokka. Mulle oli sattunut välittömän ambulanssikeikan ja useamman vuoden lääke/tutkimusrumban vaatinut sairaskohtaus koulun ruokalassa. Eiköhän eräs vuotta vanhempi oppilas saanut tästäkin naurun aihetta. Älkää koskeko tohon, sillä on tauti. Kerran heidän luokkansa piirsivät jokainen jonkun töherryksen jotka sitten opettaja teippasi koulun käytävään. Kyseinen kiusaaja piirsi maassa makaavan henkilön jolta tuli vaahtoa suusta. Kaikki paitsi opettajat tiesivät mitä tuo tarkoitti. Äärimmäisen hauskaa. Tämä on ainoa tapaus josta kerroin aikuiselle

Kiusaaja 2. Ala-asteen lopulla. Periaatteessa viatonta päänaukomista, josta en hirveästi välittänyt vaan annoin palaa takaisin. Ongelmana tässä oli se, että kyseinen henkilö, sanotaan nyt Abu-Babu, oli alkujaan Välimeren eteläpuoliselta mantereelta joten kaikki häneen kohdistuneet vastakommentit opettajien johdolla tuomittiin rasismiksi. Tyyliin jokaisesta N-sanasta tuli puoli tuntia jälki-istuntoa. Abu-Babu käytti tätä hyväkseen, kerran hän jopa suoraan sanoikin: "et voi haukkua mua mutta mä voin sanoo sulle mitä tahansa".
Abu-Babu teki tätä myös muille. Kerran olimme kaverin kanssa pelailemassa futista kun Abu-Babu tuli viskomaan meitä kivillä. En tiedä luuliko hän meitä musliminaisiksi vai mikä oli tuossa syynä. No, kaveri oli onneksi ns. "lellikkioppilas" ja hänen suustaan opettaja uskoi meitä. Vähän myöhemmin Abu-Babu siirrettiin toiseen kouluun. Aikuisiällä kuulin että Abu-Babu olisi istunut vankilassakin pahoinpitelyistä. Ei yllätä.

Kiusaaja 3. Olin yläasteella, oli liikuntatunti jossa pelattiin jotain pallopeliä, en muista mitä. Opettajalla oli tapana nakittaa muutama keräämään pallot/maalit sivuun. Tällä kertaa arpa osui kohdalleni. Suurin osa ryhmästä siis meni jo pukukoppiin. Itse menin sinne siis pari minuuttia myöhemmin ja eikös joku talipää ollut keksinyt laittaa farkkuni vessanpönttöön. Rahat, puhelimet ym olivat onneksi repussa piilossa.
Kysyin ääneen että kuka tämän teki. Ei vastausta, mutta muutama luokkakaveri hihitteli siinä. Seuraavalla viikolla meillä oli muuten voimistelurata painisalissa. Samat henkilöt A,B ja C josta kerroin edellisessä viestissä olivat tämän farkkuepisodin takana.
Loppujen lopuksi tilanne päättyi sikäli onnellisesti että kiusanpito loppui. Ystäviä meistä ei tullut mutta kykenemme morjestamaan mikäli kadulla törmäämme.

Farkut laitoin muovipussissa reppuun ja kotona repäisin niistä lahkeen rikki. Sanoin äitilleni että lahje jäi fillarin ketjuihin. Onneksi mutsi on "ei se mitään, ostetaan uudet" -tyyppiä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Niin. Eihän nämä kiusaamisjutut juuri koskaan ole yksinkertaisia asioita. Hyvin moni entinen kiusattu vaihtaa puolta. Kiusatusta tulee kiusaaja. Koston kierre jatkuu ja jatkuu ja....
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Miksi ihmeessä teit näin?
Ei se ole helppoa tuollaista vanhemmille kertoa. Mäkään en koskaan kertonut, vaikka koko peruskoulu tuli saatua paskaa niskaan lähes päivittäin. Kai mä halusin että oli edes yksi paikka, jossa kukaan ei sääli tms. Ja sitä lopulta häpesi, että oli kiusattu. Kyllä mä jollain tasolla edelleen ajattelin, että oma vika/ei ihme että mua kiusattiin. Mitäs olen niin outo ja tyhmä ja ruma. Niin se vaan menee, kun se itsetunto on hajalla.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Kyllä minä ymmärrän ernestipotsia. Mielestäni kiusaajalla on joku tietty kohde/kohteita, jotka joutuvat aina kärsimään. Ernestipotsilla ei näin ollut, tapaus yksi oli väärinkäsitys, kolme oli yksittäinen jäynä ja neljäskin väärinkäsitys. Se tosin oli rikollista muttei varsinaista koulukiusausta.

Tapauksen kaksi on lähimpänä "oikeaa" koulukiusaamista, mutta miettikää: kuka oikeasti valittaa opettajalle ylimääräisistä lihapullista? Saa olla naurettavan pikkusieluinen ihminen, kaikkihan niitä liikaa ottavat enkä tiedä ketään joka olisi niin mulkku että tuollaisesta valittaa. Ei ainakaan meidän ala-asteella. Olisin itsekin jotain halunnut tehdä tuollaiselle, uskomaton tapaus.

Ja tiedän kyllä mitä kiusaaminen on, silllä olen itsekin koulukiusattu. Että on minulla jotain näkökulmaa tähänkin asiaan. Muutimme uudelle paikkakunnalle kun menin 4. luokalle. Murehdin etukäteen miten saisin kavereita sillä olen aina ollut todella ujo. Kävi järjetön säkä ensimmäisellä välitunnilla: uudet luokkalaiseni, jotka pelasivat jalkapalloa joukkueessa, sekoittivat minut johonkin vastustajaansa joka oli hyvä pelaaja ja olettivat minun pelaavan jossain joukkueessa. Näin he pyysivät minua heti ekalla välitunnilla pelaamaan ja pärjäsin joukossa hyvin ja pidän jalkapallosta vaikken tuo luultu pelaaja ollutkaan. Siitä asti on ollut kavereita joiden ansiosta selvisin ylä-asteen.

Ylä-asteella sitten kaikki muuttui: koulu oli täynnä isoja oppilaita (lukio samoissa tiloissa) ja minä olin pieni ja ujo, koko koulun pienin. Murrosikä alkoi kasiluokan aikoina ja vasta ysillä olin "samalla viivalla" muiden kanssa. Pukeutumistyylinikin oli pikkupoikamainen verkkarit ja joku reikäinen paita. Minulle naurettiin minne meninkin, joka puolella oli ivallisia virneitä. Se oli raastavaa, varsinkin jos kaverit (kokonaista kaksi kappaletta ala-asteen futisjengistä sattui luokalleni) olivat kipeitä. Olin monesti purskahtaa itkuun kun odotin käytävällä tunnin alkua isojen ysiluokkalaisten katsellessa minua ja nauramassa. Omalla luokallanikin oli isoja poikia jotka seiskalla polttivat tupakkaa ja pussikaljoittelivat viikonloput, heiltäkin sain jatkuvaa päänaukomista osakseni. En ujona osannut pistää vastaan, punastelin ja olin hiljaa. Fyysistä väkivaltaa en kohdannut, varmaan eivät kehdanneet näin pientä hakata. Erityisen paha isku oli penkkaripäivä. Koulun seinät olivat täynnä julisteita joissa oli abien tekemiä hauskoja juttuja liittyen koululaisiin ja opettajiin. Ne keskittyivät lähinnä lukiolaisiin, mutta olin lähes ainut seiskaluokkalainen joka pääsi julisteeseen. Olin "abityttöjen päiväuni", ja se lempinimi ei ihan heti lähtenyt. Kotiinlähtö oli suuri helpotus, pelkäsin koulua mutten koskaan jättänyt koulua kiusaamisen takia väliin.

Kiusaaminen vaikutti minuun paljon vaikka se oli vain henkistä. Monesti on vainoharhainen tunne että ihmiset ympärillä tuijottavat minua. Ala-asteella en pelännyt ihmisiä, olin vain ujo tuntemattomille mutta iloinen muuten. Yläasteen aikana koin kiusaaamisen takia muutoksen, en ole niin ujo kuin ennen mutta en pidä tuntemattomista ihmisistä ja ajattelen etteivät he pidä minusta. Koulussa olen melkein aina yksin, kun kaverini vaihtoivat koulua ja minä jäin lukioon kotipaikkakunnalle.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun mielestäni melko monet aineenopettajat tai aineenopettajaksi ryhtyvät eivät ymmärrä, että yläkoulussakin opettajana toimiminen on vielä pääosin kasvattamista. Tärkeintä tuntuu olevan, että opetetaan oppiaineen sisältöjä, mutta sitten kasvatuksellinen aspekti jää sivuun monelta aineenopettajalta. Lisäksi monet aineeopettajat eivät ole hakeutuneet alalle siinä mielessä, että haluaa opettajaksi, vaan opettajan pätevyys on usein hankittu sen takia, että muita sen oman alan töitä on vaikea löytää.

En tietenkään voi sanoa tätä kaikista aineenopettajista, mutta tällainen on oma kokemukseni monista aineenopettajista. Arvostan vahvasti sinun työtäsi kiusaamisen ehkäisemisessä ja olet varmasti hyvä siinä, vaikka oletkin aineenopettaja.

Hmm, opettajan päätehtävä on kuitenkin opettaminen. Siinä sivussa koetetaan tukea koteja kasvatustehtävässä. Noin sen siis pitäisi olla, mutta me kaikki tiedämme, että totuus on toinen. Aineenopen on pakko katsoa OPS:aa ja sen sisältöjä ja tavoitteita. Ne eivät ole lainkaan vähäisiä nykyisin, eikä sisällöissä ole ajateltu käytettävän aikaa muuhun. Tahti on hirvittävä, on pakko puskea eteenpäin. Kukaan ei halunne esim. lautakunnan eteen selittämään, että on käyttänyt kurssinsa tunnit kasvattamiseen ja unohtanut samalla esim. maantiedon opettamisen tyystin. Mielestäni opettajaa ei tule syyllistää siitä, että hän haluaa täyttää OPS:n tavoitteet. Ei, vaikka vaakakupin toisella puolella olisi häiriköiden kasvattamisen "sivuuttaminen".

Meillä paapotaan häiriköitä ihan liian paljon. Kaiken maan tukea ja muuta pitäisi soveltaa muun opetuksen sisällä, jotta häirikkö saisi olla luokassa ja jatkaa häiriköintiään. Yksinkertainen ja toimiva resepti on nakata häiriköt (luen tunneilla kiusaajat myös heihin) ulos luokasta ja antaa heidän kärsiä vahinko nahoissaan. Luokan muitakin oppilaita tulisi ajatella, eikä aina hyysätä häiriköitä. Näissä kysymyksissä ajatuu erityisopen kanssa helposti törmäyskurssille. Mutta mieluummin vahinko sille yhdelle tampiolle kuin viidelletoista muulle. TosiFani lienee eri mieltä, mutta mielestäni resurssien ylenmääräinen haaskaaminen elämäntapahäiriköihin ja -kiusaajiin normaalissa luokkaopetuksessa on jokseenkin järjetöntä. Häiriköt ja kiusaajatkin oppivat paremmin, kun heillä ei ole yleisöä ja ovat omassa luokassaan kera v-mäisen opettajan.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olin yläasteella jossain kiusaajan ja kiusatun välimaastossa. Ne kaikkein cooleimmat kiusasivat mua, jonka takia mä sitten kiusasin joitain muita saadakseni hyväksyntää näiltä "siisteiltä" tyypeiltä. Mä en tosin käynyt kiusaamisessani fyysiseksi. Toki koulussa tuli muutama flaidis, mutta se oli ihan normaalia poikien välienselvittelyä. Kuitenkin, nuo elämänsä kiusaamiselle pyhittäneet saivat opettajien toimesta olla suhteellisen rauhassa. Tarkkailuluokalla näistä suurin osa oli ja siellä opettaja kävi välillä vähän käsiksikin, kuten olen aiemminkin jonnekin tänne kirjoittanut. Melkein kaikki muut opettajat ummistivat silmänsä kiusaajien touhuille, katsoivat toiseen suuntaan, mutta tuo tarkkiksen opettaja parin muun lisäksi toimi vanhan liiton malliin, oli auktoriteettia ja aitoa kiinnostusta puuttua kiusaamiseen.

Tuosta tyttöjen keskinäisestä kiusaamisesta ei ole kokemuksia, mutta juttujen perusteella se on aika helvetin julmaa. Jos minä saisin päättää, laitettaisiin nämä kiusaajat joko ruumiillisen kurituksen kautta järjestykseen, tai sitten nöyryytettäisiin julkisesti, laitettais vaikka saatana alasti jalkapuuhun koulun aulaan. Mutta eihän se käy, tietenkään. Nykymaailmassa ymmärretään ja taputetaan päähän, ennen vanhaan sanottiin että perkele, antaa olla viimeinen kerta, seuraavasta tulee sitten jo tukkapöllyä tai karttakeppiä nakeille.

Pitäis perustaa joku vapaaehtoinen porukka, joka joko ilmaiseksi tai sitten nimellistä korvausta vastaan kiertäisi kouluissa puuttumassa kiusaamiseen. Toki tämäkin on käytännössä mahdotonta, koska jos otetaan tilanne, jossa huomaa selkeää kiusaamista, ei ilmeisesti ole edes oikeutta napata olkapäästä kiinni ja kuskata opettajanhuoneeseen. Ja sitten kiusaaminen kai siirtyisi enemmän kouluajan ulkopuolelle. Vittu mitä paskaa. Minua on (todella harvoin) kuritettu ruumiillisesti himassa ja joskus jopa koulussakin. Ei siis pahoinpidelty, vaan kuritettu ruumiillisesti. Olen tästä jopa ylpeä siinä mielessä, että ilman rajojen selkeää asettamista olisin varmaan vielä enemmän sekaisin.

On se nyt perkele, jos näitä pässejä ei saada kuriin. Vanhaan malliin ei voida enää palata, vaikka se kasvatti huomattavasti paljon enemmän yhteiskuntakelpoista porukkaa kuin tämä nykyinen halihali-malli. Tuollaisen kiusaajakuninkaan kun ottaisi polvelle keskellä pihaa ja antaisi vähän avokämmentä paljaalle perseelle, niin kyllä se nöyryytys on sitä luokkaa, että varmasti miettii toimintaansa uudestaan. Ei se kipu siinä ole mikään tekijä, vaan se julkinen nöyryytys. Ai että tämä vain kasvattaisi kiusaajan aggressiota auktoriteettiä kohtaan? Kyllä se "spirit will break" kun tehdään selväksi, että auktoriteetti on se, joka määrää mitä tehdään ja mitä ei tehdä.

Tämä nyt on huono esimerkki reilu 15 vuoden takaa, mutta kerron kuitenkin. Olin joillakin oppitunneilla "tarkkisluokan" puolella keskittymisvaikeuksien takia. Välitunnille lähdettyäni nakkasin hetken mielijohteesta erään sällin toisen lenkkarin katolle. matalalle sellaiselle, mutta kuitenkin. Kusipäistä toimintaa, tiedetään. Opettaja kuitenkin huomasi tämän, jonka seurauksena Trenchtownia vietiin keittiön suuntaan niin, että hyvä, kun kengät koskettivat maata. Keittiössä rinnuksista kiinni napaten opettaja paiski minua hetken päin jääkaappia ja tiskiallasta. Ei niin, että olisi aiheuttanut vahinkoa, mutta niin, että todellakin pelästyin. Tämän jälkeen Trench kiipesi katolle, pudotti kengän jätkälle, pyysi anteeksi ja keräsi neulaset katolta käsipelillä. Lienee tarpeetonta sanoa, että tuo oli viimeinen kerta tuota paskaa huumoria. Opin siis läksyni, eikä jäänyt traumoja, ei pahaa mieltä. Pieni häpeä, mutta sekin haihtui aikanaan.

Osa näistä ihmisistä ovat edelleen kavereita ja tuttuja. Kukaan ei ole ottanut kiusaamistani niin vakavasti kun olin kuvitellut, mutta kaikilta joilta olen voinut olen pyytänyt ja saanut anteeksi. Se ei poista menneisyyden paskoja temppuja, mutta jonkinlaisen -vaikkakin laimean- synninpääastön se antoi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Meillä paapotaan häiriköitä ihan liian paljon. Kaiken maan tukea ja muuta pitäisi soveltaa muun opetuksen sisällä, jotta häirikkö saisi olla luokassa ja jatkaa häiriköintiään. Yksinkertainen ja toimiva resepti on nakata häiriköt (luen tunneilla kiusaajat myös heihin) ulos luokasta ja antaa heidän kärsiä vahinko nahoissaan. Luokan muitakin oppilaita tulisi ajatella, eikä aina hyysätä häiriköitä. Näissä kysymyksissä ajatuu erityisopen kanssa helposti törmäyskurssille. Mutta mieluummin vahinko sille yhdelle tampiolle kuin viidelletoista muulle. TosiFani lienee eri mieltä, mutta mielestäni resurssien ylenmääräinen haaskaaminen elämäntapahäiriköihin ja -kiusaajiin normaalissa luokkaopetuksessa on jokseenkin järjetöntä. Häiriköt ja kiusaajatkin oppivat paremmin, kun heillä ei ole yleisöä ja ovat omassa luokassaan kera v-mäisen opettajan.

Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä, elämäntapahäiriköt ja -kiusaajat tulee aina ehdottomasti poistaa luokasta. Tästä syystä minäkin opetan vanha-aikaista tarkkista, jonne näitä elämäntapaintiaaneja siirretään ja jossa keskitytään enemmänkin siihen kasvattamiseen. Nyt vaan pitää määritellä mikä on todellista häiriköintiä, kun olen törmännyt siihen, että se opillisesti heikoin tai se tuolilla keikkujakin pitää myös siirtää pois luokasta.

Se, mistä joskus avauduin, oli aineopettajien kyvyttömyys nähdä heikkoa oppilasta yhtenä tavallisena oppilaana, joka tulee toimeen siinä luokassa pienellä mukautuksella. Meilläkin on muutama apukouluoppilas, jotka viedään normaalissa luokassa läpi yläkoulun, koska se on järkevää kokonaistilanteen kannalta. Tällöin olen joutunut selittämään esim. kielten opettajille, että tämä oppilas ei opi aikamuotoja koskaan, mutta hänen tulevaisuutensa kannalta on tärkeää olla osa jotain ryhmää. Heidän tulevaisuudelle niillä aikamuodoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä tutulla ja turvallisella luokalla voi olla suurikin merkitys.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä, elämäntapahäiriköt ja -kiusaajat tulee aina ehdottomasti poistaa luokasta. Tästä syystä minäkin opetan vanha-aikaista tarkkista, jonne näitä elämäntapaintiaaneja siirretään ja jossa keskitytään enemmänkin siihen kasvattamiseen. Nyt vaan pitää määritellä mikä on todellista häiriköintiä, kun olen törmännyt siihen, että se opillisesti heikoin tai se tuolilla keikkujakin pitää myös siirtää pois luokasta.

Se, mistä joskus avauduin, oli aineopettajien kyvyttömyys nähdä heikkoa oppilasta yhtenä tavallisena oppilaana, joka tulee toimeen siinä luokassa pienellä mukautuksella. Meilläkin on muutama apukouluoppilas, jotka viedään normaalissa luokassa läpi yläkoulun, koska se on järkevää kokonaistilanteen kannalta. Tällöin olen joutunut selittämään esim. kielten opettajille, että tämä oppilas ei opi aikamuotoja koskaan, mutta hänen tulevaisuutensa kannalta on tärkeää olla osa jotain ryhmää. Heidän tulevaisuudelle niillä aikamuodoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä tutulla ja turvallisella luokalla voi olla suurikin merkitys.

Olisipa meidänkin koulussa ja kunnassa resursseja tarkkisluokkkaan tai vastaavaan klinikkaan, jonne häiriköt yms. aines voitaisiin siirtää koska tahansa. Mutta kun ei ole, niin nämä mellastavat normaaleissa luokissa häiriten joskus huomattavastikin muiden opiskelua. Joskus pinna palaa siihen, ettei mikään puhe tehoa, vaan jatkuva äänekäs sanallinen häirintä jatkuu kielloista huolimatta. Tästä kun palaverissa mainitsin ja erityisopen apua pyytelin, niin ammattitaitoani alettiin epäilemään. Meillä ei taida olla koulussa yhtään sellaista opettajaa, joka saisi pahimmat adhd-es-jonnet hiljaiseksi. He eivät yksinkertaisesti osaa olla hiljaa, jos ympärillä on yleisöä. Ja erityisope ei heitä halua luokseen (lisää töitä samalla palkalla), vaan piikittelee mieluummin meitä muita. Olisi heidänkin etu saada pienryhmäopetusta, mutta euro sanelee. Lisäksi tilanne on vain huononee tulevaisuudessa; ryhmäkokoja kasvatetaan ja erityisopetuksesta leikataan. Great.

Toisesta kappaleesta samaa mieltä, mutta omassa ryhmässäni kyse ei ole heikoista oppimistuloksista vaan melko vakavista käytöshäiriöistä. Oppimisessa näillä häiriköillä ei ole vikaa, käytöksessä ja motivaatiossa sitäkin enemmän. Mukautus on helppo tehdä, jos oppilaalla on edes jonkinlainen halu tehdä työtä. Osalla oppilaista on vinoutunut käsitys koulukäyttäytymisestä; jos asia/aine ei kiinnosta, on oikeus häiriköidä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisipa meidänkin koulussa ja kunnassa resursseja tarkkisluokkkaan tai vastaavaan klinikkaan, jonne häiriköt yms. aines voitaisiin siirtää koska tahansa...

Mielestäni tämä koulun päätös, mihin erityisopetuksen resursseja käytetään. Meitä on kaksi erityisopettajaa 400 oppilasta kohden + kymppi/ JOPO, luultavasti ihan normimäärä resurssia. Koulussamme on nähty tarve luokkamuotoiselle erityisopetukselle, vaikka se sotii kaikkia hienoja päätöksia vastaan. Tähän asti homma on toiminut ja opettajat ovat olleet tyytyväisiä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Koulussamme on nähty tarve luokkamuotoiselle erityisopetukselle, vaikka se sotii kaikkia hienoja päätöksia vastaan.
Niin nyt, mutta 10 vuoden päästä se on taas in ja trendikästä. Sykleittäinhän nämä menee; välillä apukoulut on se juttu, välillä integrointi, välillä joku siitä väliltä.

Kyllä minun mielestäni erityisluokille on tarvetta nuin yleisesti. Vaikka on hienoa ja edistyksellistä, että erityistä tukea tarvitsevia ei tumpata pienluokkiin tai muuten eroteta ikätovereistaan, niin joskus se kuitenkin on tehtävä ihan kaikkien osapuolten edun vuoksi.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tuskallinen aihe tämä. Minua hivutettiin fyysisesti ja henkisesti kolmannesta luokasta kahdeksanteen luokkaan. Pahimmillaan tilanne oli kuudennella luokalla, kun muita luokkalaisia kaksi vuotta vanhempi vähemmistöläinen pahoinpiteli minua välitunneilla, eivätkä edes välituntia valvovat opettajat uskaltaneet puuttua tilanteeseen, vaikka näkivät mitä tapahtuu. Siinä oli pikkuisen orpo olo ja kuumotus luokkaa sietämätön. Tuli potkua ja lyöntiä päätä lukuunottamatta koko kehoon. Joka vitun välitunti ja koulun jälkeen. Oli minulla hyviäkin kavereita silloin, mutta ymmärrettävistä syistä hekään eivät minun kohtaloani halunneet, eivätkä tulleet väliin. Äitini tapasi 12-vuotiaan Uleåborgirin itkemässä salaa, näki miehen kämmenen kokoiset mustelmat, ja otti minut pois koulusta. Olin viikon pois koulusta ja luokkatoverini heitti kiusaamisen pois. Olin tyypin kanssa kaveri ala-asteen loppuun, mutta aina kun näen vähemmistöläisen, alkaa kuumottaa.

Yläasteella homma jatkui. Yksi rinnakkaisluokkalainen alkoi jollakin tekosyyllä haalia kasaan porukkaa, jonka tavoite vaikutti olevan meikäpojan psyyken murtaminen lopullisesti. Rinnakkaisluokkalainen tuli välitunneilla jatkuvasti iholle, haukkui homoksi, köyhäksi, homojen päiväunelmaksi ja niin vitun edelleen. Samalla hän haukkui vanhempani, sisarukseni ja kävi selkäni takana muun muassa räkimässä reppuuni. Tyypillä oli hännystelijöitä, ja sainkin siinä taistella ypönä kolmen-neljän kaverin porukkaa vastaan. Voi pojat, kun unelmoin sellaisestakin, että otan nirrin pois koko kusipäältä. Suunnitelman tasolle se ei ihan yltänyt.

Kahdeksannella luokalla kiusaaminen huipentui henkisen ja fyysisen rääkkäämisen kliimaksiin. Tyyppi pelasi miesvartiointia kohdallani enkä pystynyt liikkumaan mihinkään koulun käytävällä. Kätyrit pitelivät käsistäni kiinni, räkälimppiä tuli naamaan. Kuumotti ihan saatanasti. Jalat minulla olivat vielä vapaana ja potkaisin niin kovaa kuin jalasta lähti munille kiusaajaani. Ilmeisesti hämmästys oli niin voimakas, että kätyrit päästivät irti. Kiusaaja keräili itseään lattialla, ja kaksi kaveria laittoivat hänet roikkumaan vaatenaulakkoon. Kiusaaminen loppui siihen. Ysiluokka ja lukio olivatkin sitten paratiisia, ihanaa aikaa.

Olen miettinyt kiusaajien motiiveja. Vähemmistöläinen luultavasti iski siihen, mitä olisi halunnut olla. Ja yläasteen kiusaaja käsittääkseni siihen, mihin oli ihastunut. Sillä homppelihan hän oli.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kohdalleni on sattunut niin koulukiusaamista kuin myös pihamaakiusaamista, jälkimmäinen oli ehkäpä rankempaa ja kesti useita vuosia aina viisi-vuotiaasta sinne ala-asteen viidennelle saakka.

Olin lapsena hyvin herkkä ja samalla todella hyväuskoinen tapaus - kenties joko nimittäisi minua hölmöksikin ja toisinaan itsekin kuvittelin olevani aika uuno.

Tämä "pihamaakiusaaja", joka tosin ulotti kiusauksen niin koulumatkoille kuin myös kouluun saakka oli minua vuoden vanhempi tapaus. Hän aloitti kiusaamiseni likipitäen välittömästi sen jälkeen kun olivat muuttaneet naapuriimme. Kiusaamiseni oli nimittelyä mutta myös fyysistä väkivaltaa. Hän saattoi ehdottaa, että ajaisin häntä takaa leikisti ja sitten kun lähdin takaa-ajoon, hän aivan yllättäen saattoikin pysähtyä kamppaamaan minut jalallaan ja nauroi sitten minulle, kun keräsin itseäni kasaan tantereesta ja usein ne polvet olivat ruvella. Tai hän saattoi uskotella minulle, että rahaa on jossain ja kun mentiin etsimään sitä, tuli iskuja tai pään hakkaamista seinään. Tätä jatkui siis vuosia ja vaikka tämän (kusipään) vanhemmille sanottiin asiasta, he eivät uskoneet sitä vaan kovin tavanomaiseen tyyliin totesivat: "Mutta eihän meidän A... nyt ketään kiusaa". Mutta kun kiusasi ja sitä jatkui aina sinne viidenteen luokkaan saakka. Eräänä päivänä odottelimme liikuntatunnille pääsyä talvella. Tämä sälli tuli tapansa mukaan nimittelemään minua ja sitten tönimään, tässä vaiheessa minulla sitten kiehui yli ja kävin hänen kimppuun silmittömän raivon vallassa. Hakkasin ja potkin häntä, kaavoin hänet maahan ja vedin turpiin niin perusteellisesti. Ai että teki hyvää nähdä hänen kärsivän. Seuraus: väkivallan käytöllä sain kiusaamisen loppumaan siihen hetkeen. Sen jälkeen hän ei kertaakaan yrittänyt tulla nimittelemään minua tai tönimään minua - itseasiassa vältteli minua kivasti niin koulussa kuin myös pihamaallakin.

Toinen tapaus on sitten kenties aika tavallinen jossa yllättäen kaksi hyvää ystävää muuttuvat vihamiehiksi. En oikein vieläkään tiedä miksi, kenties syynä on heidän ja minun vanhempieni yllättäen tulehtuneet välit, mutta niin kuitenkin kävi, että kiusaaminen alkoi. Tämä oli lähinnäkin nimittelyä ja uhkailua niin koulussa kuin pihamaallakin. Fyysistä väkivaltaa ei juurikaan käytetty, uhattiin kyllä pahoinpitelyllä, sen sijaan he tyytyivät puhkomaan pyöräni renkaita tai laskemaan ilmat kumeista pihalle, varastamaan venttiilit (samaa tekivät myös neljä vuotta nuoremmalle veljelleni). Tätä jatkui niin kauan kunnes muuttivat pois samasta talosta. Eivätkä heidänkään vanhemmat uskoneet sitä, että poikansa eivät olekaan enkeleitä...

Tuolloin 70-luvulla ja 80-luvulla kiusaamiseen ei vielä niin ankarasti koulussa puututtu. Se oli poikien leikkiä se tjsp. Kertaalleen naapurinluokalla kiusaajan ja kiusatun välisiä ongelmia ratkottiin myös vanhempien kesken mutta tuolloin syynä oli se, että tämä kriminaalinalku oli sanallinen nimittelyn ja lievän pahoinpitelyn lisäksi ryhtynyt uhkailemaan teräaseilla tms. Mutta kyllä tuolloin joutui olemaan aika yksin jo joutui kiusaamisen kohteeksi.

vlad.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Tuo renkaiden tyhjentäminen toi mieleeni taas yläasteajat. Pyörästäni puhjottiin renkaat parikymmentä kertaa, se raivon tunne oli sietämätön kun lähti koulusta ja huomasi renkaan olevan tyhjä. Koskaan en saanut selville kuka oli syyllinen. Ainakin paikallinen urheiluvälinekauppias hyötyi kun ostin uusia sisäkumeja. Kerran koulussamme järjestettiin yösählyturnaus, jossa onnistuimme tiukan kamppailun ja vastustajan pyörityksen jälkeen voittamaan paikallisen alfaurosjoukkueen 2-1. Peli meni todella rumaksi heidän osaltaan, ja kun turnaus päättyi ja lähdin kohti pyörää oli takakumi viillelty ja revitty irti.

Sama vihan kulttuuri minua kohtaan näkyy yhä. Vaikkei abi-ikäistä kiusatakaan enää, ulkojäillä harvoin kun saadaan pelit niin olen ikään kuin yksin muita vastaan. Ne jotka joutuvat puolelleni eivät syöttele minulle ollenkaan ja vastustajat taklailevat, koukkivat ja ronkkivat surutta vaikka pelaamme ilman varusteita enkä koskaan tee mitään vastaavaa. Kiehuttaa mutta lisään vain luistelua ja pelaan entistä kiihkeämmin. Uskomattoman kypsää touhua noilta paikallisilta herrasmiehiltä, ilman hallivuoroja olisin menettänyt jo uskoni jääkiekon mukavuuteen. Hyviä/hauskoja ulkojääpelejä en ole kokenut murrosiän jälkeen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sopivasti tänään nousi esille meillä, että pari suorahousuista urpoa on jo jonkin aikaa terrorisoinut lähiseutuja viikonloppuisin. Rahan ja tupakan pummaamista, uhkailua ja myös näihin liittyen muutama pahoinpitely. Oman ja naapuriyläkoulun oppilaita. Uskomattomia pellejä, anteeksi vain. Ei ainakaan haavistolainen suhtautuminen nosta päätään noiden heimoveljien kanssa asioidessa.
---

Ilmeisesti pitää olla muuten ihan tyytyväinen koulumme ja kuntamme resursseihin, kun meillä on 350 oppilaan koulussa kolme pienryhmää, joista yksi on esy-jengiä eli pitkälti entisistä tarkkismeininkiä, yksi käsittääkseni emulaisia, eli heillä on yksi tai useampi aine mukautattu ja yksi edy/evy-ryhmä, jossa on näitä enemmän tukea tarvitsevia, esim. neurologisista häiriöistä kärsiviä. Toki nämä menevät jonkin verran ristiin, mutta kuitenkin. Lisäksi on vielä klinikka läpi viikon kera erityisopen ja yksi integraatioluokka, jonka mukana kulkee avustaja ja ope. Tuota integraatioluokkaa opetan itsekin, 26 oppilasta kaikkinensa, näistä kuusi erityisoppilaita. Toki aikuisiakin on kolme. Ja lisäksi erityisoppilaat ovat mukavasta päästä. Lähinnä ongelmana on se, että jos antaa yhtään siimaa, koko muu luokka lähtee erkkojen mukaan pulisemaan.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itsehän olen reilusti päälle kolmekymppinen, mutta muistan hyvin sen minkälaista oli pelätä seuraavaa koulupäivää. Ja minkälaista oli vältellä seuraavan tunnin alkua, ettei tarvitse kohdata kiusaajiaan. Eli joo, mua kiusattiin yläasteella, aika rankastikin. Mitään syytä tolle ei varsinaisesti ollut, kuten ei yleensäkään ole, paitsi tietysti se, että mulle koulu oli helppoa ja olin ilman lukemistakin aika hyvä monissa aineissa. Se näitä tulevia autonrassaajia ja levyseppähitsaajia (ei sinänsä mitään näitä ammatteja vastaan!) tietysti harmitti, mutta olen myöhemmin oppinut ymmärtämään myös heitä. Eihän kaikille ole kauhalla annettu kun on lahjoja jaettu ja joillakin on käynyt vain paska tsägä vanhempiensa suhteen.

Itse olin vielä yläasteella suhteellisen pienikokoinen ja kaikille kilttinä tyyppinä olin varmaan helppo kohde. Muistan jopa aikoinaan kelailleeni ottavani veitsen mukaan kouluun ja monia muita juttuja, jotka jälkikäteen ajatellen tuntuvat käsittämättömiltä, mutta jotka siinä ahdingossa tuntuivat ainoalta keinolta päästä ulos siitä. Omalla kohdalla kiusaaminen loppui sitten siihen kun pari luokkakaveria auttoivat vaihtamaan toiseen opetusryhmään, jossa näitä vittupäitä ei tarvinnut nähdä.

Nyt kun on oma skidi tulossa tähän maailmaan, olen täysin varma siitä, että jos omaa lastani kiusataan, vedän tarvittaessa kiusaajaa turpaan. Vaikka olisi kuinka lapsi. Oppiipahan olemaan, saatanan nulikka.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin kuin hyvin tiedät, niin olen aineenopettaja ja KiVa-tiimin jäsen. Olen joutunut/päässyt setvimään lähemmäs 100 kiusaamistapausta. Koen erittäin loukkaavaksi tuon aineenopettajien kiusaamisenvastaisen työn vähättelyn. Kokemuksesta voin sanoa, että sillä ei ole väliä oletko "erityisopettaja", luokanopettaja vai aineenopettaja.
Sitten näille sankareille, jotka ylpeilevät koulukiusaamisella, niin kaikkea pahaa!

Hienoa, että olet ylpeä duunistasi. Hieman kyllä vierastan tuota KiVa -hommaa, asiat kyllä voi koulun sisällä hoitaa ilman mitään järjestelmää. Jotenkin vaan tämä Kivakoulu ( ei siis Kiekko-Vantaa) tuli ja sai jotkut koulutyöntekijät haltioitumaan. Ja taas perustettiin työryhmä. En ole enää peruskoulun puolella töissä, joten siinäpä se. Jokainen koulutyöntekijä, joka ei puutu kiusaamiseen, on luuseri. Mutta miksi kirjoitit erityisopettajan lainausmerkkeihin? Onko tässä arvolataus? Mutta koulu on kuitenkin niin aikuisten, kuin lasten ja nuortenkin työpaikka. Työpaikalla pitäisi saada olla vain oma itsensä, pelkäämättä muita.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
KiVa-koulu on oikein hyvä toimintatapa ja antaa selkeät työkalut noiden tapausten selvittelyyn. Varmasti homma toimii ilmankin ja maalaisjärjellä yleensä, mutta ei kai siihen pienet raamit mitään haittaa. Taitaapi olla ihan tutkittua tietoa, että kiusaamistapaukset ovat vähentyneet sen avulla, joten tuskin se aivan lävitse paska systeemi on.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KiVa-koulu on oikein hyvä toimintatapa ja antaa selkeät työkalut noiden tapausten selvittelyyn. Varmasti homma toimii ilmankin ja maalaisjärjellä yleensä, mutta ei kai siihen pienet raamit mitään haittaa. Taitaapi olla ihan tutkittua tietoa, että kiusaamistapaukset ovat vähentyneet sen avulla, joten tuskin se aivan lävitse paska systeemi on.

Se on oikein hyvä systeemi ja selkeästi on auttanut kiusaamistapausten kuriin saamisessa. Ongelma ehkä on yleisempikin suomalaisessa elämässä eli se, että kun huomataan joku epäkohta, niin perustetaan työryhmä ja hanke tai projekti ja sitten ajatellaan, että homma on täysin hanskassa. KiVa-koulu on hyvä toimintatapa, mutta se ei ole mikään automaatio, vaan järjestelmä jota pitää edelleen kehittää ja josta huolimatta perusjärki ja pelisilmä ovat edelleen opettajan tärkeimmät työkalut.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Arka aihe minulle, koska minullakin on kiusatuksi joutumisesta kokemusta yllin kyllin. Minua kiusaattiin aina ala-asteen ensimmäisistä luokista 8. luokkaan asti. Olen aina ollut todella kiltti, liiankin kiltti, ja samalla altistunut kiusaamiseen. Ala-asteella olin pienessä koulussa, jossa joutui olemaan lähes aina isompien kanssa tekemisissä. Jostain syystä eräs kusipää päätti ottaa minut silmätikuksi. Kiusaaminen ei ollut fyysistä kovinkaan monta kertaa, mutta sellaista henkistä kiusaamista se oli, jota kutsutaan vittuiluksi.

Jouduin menemään yläasteelle uuteen kouluun, kaikki olivat tuntemattomia ja yllättäen satuin luokkaan yhdessä iki-ihanien kusipäiden kanssa. He yllättäen ottivat kiltin maalaispojan, eli minut, kiusatuksi. Kiusaajia oli yläasteella enemmän kuin ystäviä. Ei minulla aluksi ollut ollenkaan ystäviä ja oli aika hankalaa taistella yksin valtavaa laumaa kusipäitä vastaan. Kiusaaminen oli lähinnä henkistä, mutta myös tönintää ja muuta sellaista oli. Ei ollut tukijoita ja lopulta päädyin opettajan apuun ja kiusaaminen saatiin hetkeksi loppumaan. Eiväthän ne typerykset tietenkään oppineet mitään, vaan sama homma jatkui. Minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri lopulta, kun pari kusipäätä lähti pois luokalta muualle maailmaa ja ilmapiiri puhdistui. Lopultakin minut hyväksyttiin. 9. luokka oli parasta aikaa yläasteella, koska porukka kasvoi henkisesti ja luokka hieman yhtenäistyi. Lopultakin tunsin kuuluvani joukkoon ja sain silloin ensimmäiset ystäväni yläasteelta.

Eikä kiusaaminen kuulunut vain kouluun, vaan myös sitä tapahtui harrastuksissa. Pelasin pari kautta salibandya. Tulin joukkueeseen, jossa jo oli alunperin ollut vinoutunut ilmapiiri. Tulin niinsanottuun kusipääsakkiin. Toki oli minunkinlaisia kilttejä harjoittelijoita mukana joiden kanssa tulin toimeen, mutta joukkueessa oli käytännössä koko ajan muutaman henkilön toimesta vittuilu-ilmapiiri. Ensimmäinen vuosi meni ihan mukavasti, mutta kesäkauden aikana kehityin paljon, kun muut vain laiskottelivat. Kävi kauden alettua aika hassusti. Tulin kovalla itseluottamuksella pelaamaan, koska tiesin kehittyneeni, mutta yllättäen porukka ei halunnut minun olevani parempi pelaaja, vaan alkoivat armotta dissaamaan minua ja moittimaan joka virheestä. Itseluottamukseni tuhoutui, jätin väliin treenejä, koska en halunnut mennä pelaamaan, koska tiesin, että paskaa tulee niskaan. Eikä ollut ihme, että hävittiin pelejä paljon, koska porukka oli niin hajanainen. Kusipäät vs. kiltit pojat. Lopulta kauden loputtua oli mennyt viimeinen kipinä koko lajiin ja lopetin. Enkä ole katunut päätöstäni. On paljon mukavampi pelata porukassa, jossa tuntee olonsa mukavaksi.

Kiusaaminen on vakava asia, koska se vaikuttaa ihmisen persoonaan. Raskaiden kiusaamista täynnä olevin vuosien jälkeen en mielestäni ole ollut enää aivan oma itseni. Nykyisinkin pelkään edelleen samaa kohtaloa, jonka sain aiemmin. En vain uskalla olla täysin oma itseni, kuin aivan läheisimpien ystävieni kanssa. Yksin olleessaan ajattelen kun joku nauraa vieressä, että he nauravat minulle. Uusien ihmissuhteiden luominen on vaikeampaa, kun pelkää tavallaan tuntemattomiin ihmisiin tutustumista. Kiusaaminen on myös vaikuttanut persoonaani. Ennen olin hyvin avoin ja muista välittävä ihminen, mutta nykyisin olen hieman ehkä itsekeskeinen, koska en halua alistua kiusaamiseen uudelleen. Enkä tiedä löydänkö omaa itseäni enää koskaan uudelleen. Kiusaaminen vaikuttaa ihmisen mieleen. Jokainen voi omalla käyttäytymisellään vaikuttaa muiden kuin itsensäkin hyvinvointiin. En oikeastaan käsitä miten joku voi nauttia, kun joku toinen kärsii.

Olen kertonut omat kokemukseni kiusatuksi joutumisesta, joten voitte nyt jatkaa juttuanne.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuossa ylempänä oli puhetta kuinka huonosti opettajat pystyvät pitämään kuria yllä tunneilla. Yläasteella yksi rinnakkaisluokista oli 7. luokalla sen verta kauhea, että koko luokka hajoitettiin. Oppilaat siirrettiin 2-3 oppilaan laumoissa siitä sitten eri luokille. Osalle oppilaista helvetin hyvä ratkaisu, kun taas osalla se sama häiriköinti jatkui sitten uudessa luokassa.

Koulussani oli toki tarkkisluokka, mutta tuolta luokalta siellä olisi varmaankin ollut puolet pojista ellei jopa enemmänkin. Joka ei varmaan ole ihan ideaalitilanne opetuksellisesti.

Kiusaamisesta sen verta, että ei sen kiusaamisen tarvitse olla edes kovin kummoista, että se vaikuttaa ihmisen persoonaan. Itse olin tavallaan väliinputoaja, jotkut kiusasivat minua ja itse taisin harvoin puhua pahaa/paskaa taas muista (omaa pahaa oloa lievittääkseni). Enkä sitä tavallaan tuolloin tajunnut, että ne pienetkin kommentit olisi voinut jättää sanomatta, vaikka "koko muu" luokka käyttää henkilöstä X nimeä Y, ei se missään nimessä tarkoittanut, että se on ok hänen mielestään. Tästä toki joutuikin lähes puolet luokan pojista puhutteluun lopulta. Tuokin nimittely taisi lähteä ihan vain siitä, kun kyseinen kaveri oli parempi jääkiekkossa kuin silloiset luokan kingit ja "uutena" sekä kilttinä oppilaana oli helpohko kohde varhaisen murkkuikänsä myötä.

Näin jälkikäteen, kun miettii sitä niin eihän se minuun kohdistunut kiusaaminen ikinä mitään kovin vakavaa ollut, mutta silti se tuntui silloin todella pahalta. Nyt suurin osa tuskin hetkauttaisi lainkaan, vaikka ei edelleenkään hyvältä tuntuisi.

Suurin osa tuskin edes tajuaa, että pienikin henkinen/fyysinen kiusaaminen tai naljailu mitä kavereiden kesken tehdään voi tuntuakkin jonkun toisen mielestä tosi pahalta. Pojat on poikia ja lapset osaavat olla julmia (osa sitä edes tajuamattaan). Pienimuotoista kiusaamista on opettajien lähes mahdoton huomata, korkeintaan uhrin oireilusta voi jotain tajuta, mutta mitenkä kukaan opettaja huomaa tyttöjen keskinäistä henkistä väkivaltaa / fyysisellä väkivallalla uhkaamista, jos se menee luokkakavereiltakin ohi. Saati sitä muuta vittuilua/kiusaamista mitä välitunneilla sattuu. Ei yksi opettaja kaikkea näe ja kuule.

Toki ainakin meidän koulussa oli myös paljon niitä luonnevammaisia idiootteja /lastarin kasvatteja joista nyt vaan oli kiva kiusata helppoja uhreja. Onneksi ainakin oma luokkani yläasteella oli pääasiassa täynnä hyviä tyyppejä.

Jos miettii sitä mitä muutoksia itselleni tuo pienikin kiusaaminen on aiheuttanut niin ainakin olen paljon hiljaisempi sekä rauhallisempi kuin lapsena. Olen paljon varautuneempi, en näytä tunteitani kovinkaan helpolla ja aika usein tulee fiilis, että jos joku nauraa lähettyvillä se johtuu minusta. Toki nämäkin oireet ovat hiljalleen lievittyneet iän karttumisen myötä. Vaikea edes kuvitella minkälainen ihmisraunio minustakin olisi tullut vakavemman kiusaamisen myötä. Pitänee lukaista tuo tarina mitä täälläkin on linkitetty...

Edit: Pitänee vielä lisätä, että suurin osa noista kiusaajista mitä omissa kouluissani olen nähnyt lähinnä peittelivät niitä omia epävarmuuksiaan ja pahaa oloaan tuolla toiminnalla tai vastaavasti hakivat muiden hyväksyntää siellä. Lähes jokainen pahimmista häiriköistä/kiusaajista oli kuitenkin lastarista tai muuten vain "huonosta" perheestä lähtöisin. Kiltti ja hyvin koulussa menestynyt tyttö ei ihan sattumalta muutu kiusaajaksi, vaan taustalla oli vanhempien avioero sun muuta. Toki tämä vain yhtenä esimerkkiä omien kokemusien pohjalta.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joops, ei yläasteiässä monikaan tajua sitä piikittelyään, ja kuinka pahalta se saattaa tuntua. Puutuin yhden luokan suosittujen poikien naljailuun, kun tuntuivat koko ajan aukovan päätään luokan nörteille. Puhuttelin ensin päänaukojat ja sanoin, että tieto menee luokanvalvojalle sekä KiVa-vastaavalle. Sitten juttelin nörttipoikien kanssa heitin fiiliksistään. Lopputulema oli se, että sanoin pojille ottavani jatkossa suoraan yhteyttä vanhempiin, jos touhu ei lopu. Minun tunneillani homma on toiminut, en sitten tiedä muusta. Fiksuja tyyppejä nuo kiusaajat sinänsä ovat, 8-9 tyyppejä, joten kai kyse on lähinnä 15-kesäisten ja tyttöjen suosiossa olevien nassikoiden ylimielisyydestä pitkiä ja hinteliä nörttipoikia kohtaan. Se nyt ei sinänsä mitään oikeuta, mutta voisin kuvitella, että jossain vaiheessa tajuavat tekonsa. Toivottavasti sain edes vähän järkeä heidän päähän.

Poikien välinen naljailu on kyllä siinä mielessä paha juttu, kun välillä siitä ei sitten millään ota selvää. Välillä kun erehtyy menemään väliin, on kyseessä tietenkin "läppä vaan, saa kai huumoria olla". Siis molemmin puolin, myös "kiusattu" hokee samaa. Ja toisaalta taas välillä nuo luokan toiselta puolelta tulleet huudahdukset ovat oikeasti aika osuvia. Siinä sitten yrität pokkaa pitää, ettet syyllisty kiusaamiseen..

Ope: "Niin, kerrotaan, että iso penis oli homoseksuaalisuuden merkki joissain antiikin kulttuureissa."
Jonne: "Repe, mä oon haukkunu sua homoks, mutta sorry, et sä ookaan!"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös