Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 019 999
  • 81 135

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Pitääkö aina ja kaikessa olla joku ihmeen agenda? Kun teho-osaston hoitaja kertoo työpäivästään, sen vaatimuksista ja koronan siihen tuomista muutoksista, eikö sitä voisi ottaa vaan kertomuksena työpäivästä?

Aika helvetin monella on tässä agenda mukana. Näin se vain on.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hallitus on muutakin kuin pääministeri. AVI:n johtajan lausunnossa viitataan STM:ään eli Krista Kiuruun.

ain mukaan asia kuitenkin kuuluu alueviranomaiselle, minkä takia on hämmentävää viranomaisen esittää hämmentynyttä. THL ja hallitus eivät ole viranomaisia.

Minusta meillä on tässä esimerkki, josta pitäisi nähdä kunnon journalistista työtä sen sijaan, että media lainaa lausuntoja tai haastatellaan kilpaa ylilääkäriä, tilastotieteilijää ja ministeriä.
Jos nyt kuitenkin mennään hallituksen strategian ja säätämien lakien mukaan, niin silloin katse kyllä kohdistuu itse hallitukseen, vaikka se saattaa joistain epämukavalta tuntuakin.


”AVI noudattaa hallituksen omaa strategiaa ja sen säätämää lakia.”
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Puolitoista vuotta. Takana on puolitoista vuotta tätä sekoilua, ja kukaan ei vieläkään tiedä, millä toimivaltuuksilla mennään? Päätöksiä tehdään, puhuvia päitä on paljon mutta vastuuta ei tunnu olevan kenelläkään. Noh, ehkä seuraavaan pandemiaan mennessä kehitetään joku selkeämpi johtamis- ja viestintästrategia.

Noin lähtökohtaisesti pidän jopa positiivisena, että vastuuta annetaan paikallisille aveille, ettei hallitus / STM vedä koko maan osalta yhtenäistä päätöstä mahdollisista rajoituksista. Suomi on suuri maa, joten jonkinlainen paikallisuus päätöksissä olisi suotavaa. AVIt tekevät päätökset heille annettujen ohjeistusten puitteissa, parhaan harkintansa mukaan heillä olevaa tietoa ja asiantuntijoiden (THL / STM / paikalliset terveysviranomaiset) lausuntoja soveltaen. Paikallisuus ei ehkä kaikin osin ole toiminut, mutta yritystä oikeaan suuntaan on ollut. Juuri nyt hallituksen edustajat juoksevat oikein vauhdilla seinään yrittäessään pestä käsiään viimeisistä käänteistä. Vaikka muodollinen päätösvalta on AVIen puolella, eivät päättäjät näistä osattomia ole. AVIen päätökset perustuvat aina STMn ja hallituksen ohjaukseen sekä näiden asettamiin rajoihin. Eivät AVIt voi tehdä päätöksiä, joita hallitus ei lainsäädännöllään mahdollista. AVIt ovat kuitenkin tämänkin pandemian aikana ajoittain olleet vain kumileimasimia. Ovat antaneet päätöksen, koska se muodollisesti pitää AVIn tehdä, hallitus ei voi kaikkea kieltää. Lakien mukaan pitää kuitenkin mennä.

Mutta onko tässä touhussa mitään järkeä, kun julkisuudessa ääntä pitää AVI:n edustaja, joku STM:stä, THL, ministerit omalla linjallaan, useammasta sairaanhoitopiiristä useampi eri lääkäri / asiantuntija... Ei siinä kai sinänsä ongelmaa olisi, jos viesti olisi edes suurin piirtein samansuuntaista. Mutta nyt ollaan taas päästy siihen tilanteeseen, että taho X tekee päätöksiä tahon Y yrittäessä pestä kätensä aivan vastakkaisella kannalla... Sitten joukolla ihmetellään, miksi kansan keskuudessa alkaa näkyä väsymystä tähän touhuun. Olisihan tämä hieman helpompaa seurata, jos keskenään erimielisiä puhuvia päitä ei olisi toista tusinaa. Tai jos joku vaikka ottaisi vastuuta tehdyistä päätöksistä.
 
Tehohoito:
"Potilaasta lähtee hengitysputken lisäksi monta muutakin letkua.

Nenä-maha-letkun kautta saa ravintoa ja lääkkeitä.

Ranteessa oleva kanyyli mittaa verenpainetta ja sen kautta otetaan verikokeita muutaman tunnin välein. Niistä tarkkaillaan muun muassa veren happipitoisuutta.

Hyvin usein tarvitaan myös keskuslaskimokatetri. Se on pieni putki, joka menee kaulalta syvään laskimoverensuoneen. Myös sen kautta annetaan lääkkeitä ja ravintoa.

Myös virtsarakossa on katetri. Rinnassaan potilaalla taas on sydämen sähköistä toimintaa seuraavan EKG-laitteen sensorit.

Lääkkeitäkin on enemmän kuin vain nukutus- ja kipulääkkeet sekä tulehduksen hillitsemiseen käytetty kortisoni.

Yli puolet saa verenkiertoa tukevaa lääkitystä, yleensä tehohoitojakson alussa. Sitä tarvitaan, koska sekä tauti itse että nukutuslääkkeet laskevat verenpainetta.

Koronaan liittyy myös veritulppien riski, ja siksi potilaat saavat verenohennuslääkkeitä."

Tehohoito ja tehovalvontahoito ovat kaksi eri asiaa:

"Tehovalvontahoidossa on valmius peruselintoimintojen jatkuvaan valvontaan ja hoitoon. Tehovalvontahoitoon siirtymisen syynä voi olla myös leikkaus tai muu toimenpide, jonka jälkeen potilas tarvitsee jatkuvaa valvontaa tai potilas tarvitsee äkillisen voinnin huonontumisen takia hengitystukea. "

@teroz luulen että ystäväsi oli jälkimmäisessä. Helppo tarkistaa: jos on helvetisti reikiä nahassa, ja mahdollisesti uusia aukkoja kropassa niin kyseessä on tosiaan tehohoito.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ks. varusmies on nyt ollut jutun mukaan metsässä putkeen 1,5 viikkoa. Jos tuossa ajassa kärsii ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista, niin sotilas ei tositilanteessa olisi sitä aivan parasta ainesta? Sääkin on vielä kesäinen ja lämmin, sekä valoa riittää.

Kysyn sinulta tamimaisesti: "Montako sotaa olet itse sotinut"?

Olen itsekin sitä mieltä, että nykyihmiset ovat kovin helposti ahdistuvaa ja usein turhastakin kitisevää sorttia. Onko se sitten nuorison vika vai kenties heidän helposti ahdistuvien vanhempiensa? En tiedä. Mutta, sitä en pidä lainkaan ihmeellisenä tai paheksuttavana, että jengiä vituttaa tämä tilanne. Jos se jatkuva vitutus ahdistaa, kun et tiedä, haluatko oikeasti sen koronan ja iskeekö se itselle kovaa vai hyvin lievänä, pystyn sen ymmärtämään. Onhan se nyt oikeasti aivan terveen järjen vastaista, elikkäs ihan saatanan sairasta, toivoa itselleen mahdollisesti kovanakin iskevän viruksen tartuntaa, jotta pääsisi helpommalla ja tulevaisuuteen tulisi jotain selkeyttä.

Mitkään oikean elämän realiteetit eivät viranomaisia näytä koskettavan. Hallitus toki piipittää, että AVIt toimivat oman päänsä mukaan, mutta uskokoot ken tahtoo. Minä en usko. Ensi viikolla päätöksiä pyörretään, kun hallitus on lähettänyt ohjauskirjeitään ja kas kummaa, meillä onkin aivan mielettömän voimakasta johtajuutta täällä kautta linjan, "kun hallitus kantaa todellista vastuuta jämäkällä johtamisellaan". Tai jotain muuta paskaa. Eilisten päätösten perusteella lapset ja nuoret ovat välttämätön paha. Ikävä kuluerä. Arvomaailma näyttää olevan sellainen, että suojellaan lasten tulevaisuuden kustannuksella loputtomiin niitä, jotka tämän paskan tuleville sukupolville ovat itse asiassa keittäneet ja jotka ovat rikasta ja vapaata elämää jo viettäneet.

Onko kukaan muuten kysynyt näiden suojeltavien mielipidettä? Enkä nyt tarkoita niiden, jotka kirjoittelevat päivästä toiseen paniikkiviestejään median kommenttiosioihin, vaan esim. yksinään kotona tai vaikka palvelutalossa asuvien mielipidettä? Satun nimittäin tietämään useammankin jo elämänsä ehtoopuolella olevan ikäihmisen, joka on sitä mieltä, että nuorissa on tulevaisuus eikä heitä saa kurittaa enää yhtään kuin nyt on jo tehty. Eikä varsinkaan siksi, että ikäihmisiä suojellaan yltiöpäisesti. Kotona on kuulemma yksinäistä ja palvelutaloissa samoin. Mitään ei oikein ole voinut reiluun vuoteen tehdä ja hoitajilla on aina kiire. Ovat mukavia, mutta kiireisiä. Kavereita kuolee viikottain kuka mihinkin. Koko ajan on vähän jotain pientä surua, vaikka sellainen kuuluukin seniorikansalaisen elämään. Monen on vaikea ymmärtää, miltä heitä nyt oikeasti suojellaan, kun tulevaisuus ei tästä nyt ainakaan ruusuisemmaksi ole muuttumassa.

Jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen ymmärtää, että elämä loppuu joskus ja mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän käsität elämän rajallisuuden. Kukaan ei halua kuolla kivuliaasti, mutta harva ikäihminen elää enää oikeasti rikasta elämää. Ja kun heiltä kysyy, kumman tulevaisuus on arvokkaampaa, ikäihmisen vai nuoren, väitän, että vähintään 95% sanoo, että nuoren. Eikä tässä olla nyt ketään ehdoin tahdoin tappamassa ja ymmärrän, että jonkun mielestä tämä kuulostaa nyt kylmältä ja kovin julmalta. Mutta asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä ja suoraan. Tuntuu, että näistä päätöksistä puuttuu täysin ymmärrys elämän realiteeteista ja vahvasti unohdetaan, että meillä on oikeasti elämä elettävänä täällä. Totta kai asiat muuttuvat ja erilaisiin asioihin pitää reagoida ja välillä tulee eteen ikäviä ja vaikeita asioita. Mutta eikö täällä oikeasti keksitä järkeviä ratkaisuja, mihin ihmiset voisivat sitoutua? Suomen kansahan se on viimeiset 1,5 v. pärjännyt koronataistossa erinomaisesti ja nyt sitten kiitettiin tällä tavalla sekoilemalla. Taas. Mitä helvettiä, oikeesti?

Vituttaa, hävettää ja melkein itkettääkin, niin vihainen mä olen. Keinoja tilanteesta pois pääsemiseksi olisi niin paljon muitakin, mutta ei. Ei taaskaan. Ihan vähän parempaa ansaittaisiin kuin taas on tarjottu.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@teroz luulen että ystäväsi oli jälkimmäisessä. Helppo tarkistaa: jos on helvetisti reikiä nahassa, ja mahdollisesti uusia aukkoja kropassa niin kyseessä on tosiaan tehohoito.

Tämä on hyvä tarkennus, varmaankin näin. Kyllä reikiä on kaverissa, mutta kaukana oli vielä hengityskoneesta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyse on enemmänkin siitä, miten tilanteeseen suhtautuu. Tottahan se on, että joku rajoitus osuu toiselle paljon pahemmin kuin toiselle ja toiset sopeutuu paremmin kuin toiset.

Silti, jos antaa homman kaatua omaan niskaan, niin on se myös omalla vastuulla. Siis sanotaan näin, että jos sählyjoukkueessa on 20 pelaajaa ja vuorot loppuu ja pelit on pelattu. Sitten 10 tyyppiä treenaa kuntoa lenkkeillen ja muuten, 5 tekee noita sillointällöin ja 5 ei tee mitään muuta kuin syö sipsejä, niin kyllähän näillä kaikilla on teoriatasolla ihan samat mahdollisuudet ja en nyt oikein keksi, että miten sohvalle jämähtänyt voi jotenkin perustella niille edelleen kunnossa oleville miksi ei ole tehnyt mitään.

”Kuntoilu ei ole vaan mun juttu, tää pelaaminen on”.

Tai miten se menee, kenen vastuulla se sitten on?

Tämä juuri. Korona vaikuttaa kaikkiin, mutta toisiin toki enemmän kuin toisiin. Itse olen selvinnyt helpolla, kun moni minulle tärkeä harrastus (pyöräily, retkeily) onnistuu ongelmitta, ja kulttuuripuolen keikat, elokuvat ja teatterit pystyy jollain tasolla korvaamaan kotisohvalta. Parhaiten minusta pärjää, kun keskittyy miettimään, mitä kaikkea voi tehdä, eikä murehdi sitä, mitä ei voi tehdä.

On ihan fakta, että omasta kunnosta pystyy pitämään huolta, vaikka ne itselle mukavimmat keinot jäisivätkin tauolle. Ja kunnosta huolehtiminen kannattaa, koska se auttaa myös henkistä jaksamista.

Ihan jokatalvinen ilmiö itselläni. Retkeily ja pyöräily ovat tauolla, joten oman pään kasassa pitämisen vuoksi on keksittävä muuta. Hiihto ja kävely pimeässä eivät ole makuuni samalla tavalla kuin nuo retkeily tai pyöräily, mutta kotona makoilu on paljon huonompi vaihtoehto jaksamisen vuoksi. Korvikkeet käyttöön, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Faktat on joskus jänniä.

Aina sanotaan, että makuasioista ei kannata kiistellä. Mutta edesmennyt isäni sanoi aina, että niistähän juuri voikin, kun eihän faktoista kannata, sillä fakta on aina fakta eikä muuksi muutu.

No, toki tässä on viime vuosina noussut esiin aivan uusi faktan muoto, eli vaihtoehtoinen totuus, josta sitten puhumista riittääkin.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Aina sanotaan, että makuasioista ei kannata kiistellä. Mutta edesmennyt isäni sanoi aina, että niistähän juuri voikin, kun eihän faktoista kannata, sillä fakta on aina fakta eikä muuksi muutu.

No, toki tässä on viime vuosina noussut esiin aivan uusi faktan muoto, eli vaihtoehtoinen totuus, josta sitten puhumista riittääkin.
Niinpä. Itse olen kuullut ja käyttänytkin sanontaa että faktat on siitä jänniä, että ne on faktoja. Mielipiteistä ja makuasioista kannattaa tosiaan keskustella ja vaikka kuinka pitkään, se on oivaa ajanvietettä. Kunhan keskustelu pysyy asiallisena.

Edesmennyt isäsi oli fiksu mies.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kun näitä rajoitustoimien outoja tulkintoja lukee, niin jotenkin syntyy kuva, että meneillään on niin hallituksen kuin viranomaisten käsienpesu. Ollaan ikäänkuin petaamassa tilannetta lain edessä sellaiseksi ettei kukaan voi jälkeenpäin osoittaa etteikö olisi yritetty estää viruksen leviämistä mikäli paska osuisi tuulettimeen. Samalla kaikki kuitenkin tietävät, että mitään ei ole suoranaisesti tehtävissä rokotusten ulkopuolella.

Työnnetään outoja rajoituksia samalla kun jätetään auki porsaanreikiä elinkeinoelämän tarpeisiin. Lapset, nuoret, ravintola- ja tapahtuma-ala on heitetty sitten rajummin bussin alle.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos nyt kuitenkin mennään hallituksen strategian ja säätämien lakien mukaan, niin silloin katse kyllä kohdistuu itse hallitukseen, vaikka se saattaa joistain epämukavalta tuntuakin.

Koko koronastragia kuulostaa sanana pelkältä sanahelinältä, jos sen takana ei ole lakeja, ja ymmärtääkseni tartuntatautilakiin ei ole tehty merkittäviä muutoksia. Kritiikki pitäisi olla siinä, miksi tarvittavia muutoksia ei ole tehty. Esimerkiksi miksi ryhmäliikunta on haavoittuvammassa asemassa kuin kouluopetus.

Se on selvä, että hallitus on poliittisesti vastuussa, mutta hallitus ei määrää ikäryhmistä ja etäisyyksistä, vaan niissä valta on aluehallinnoilla. Tämän takia AVI on ilmeisesti täsmentänyt eilistä päätöstään: ”…harrastajien ei kuitenkaan edellytetä jatkuvasti olevan kahden metrin etäisyydellä toisistaan.” Hallitus ei myöskään voi antaa noudatettavia ohjeistuksia, ellei niitä ole kirjattu laiksi. Siksi kai joillakin meni toissakeväänä sekaisin rajoitukset ja suositukset.

Samalla AVI ei voi tehdä ratkaisuja, jotka ovat lain kanssa ristiriidassa, ja hallituksen onnistuminen ei mitata koronalukemilla, vaan aikaansaaduilla lailla. Siksi en esimerkiksi voi sietää pääministerin tapaa esittää onnistumista puheilla vähäisillä kuolemalla ja sairastumisilla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No, toki tässä on viime vuosina noussut esiin aivan uusi faktan muoto, eli vaihtoehtoinen totuus, josta sitten puhumista riittääkin.

Näin yleisellä tasolla, ja viittaamatta mihinkään nyt käytyyn keskusteluun, tämä on juuri näin. Ja sitten tähän on vielä tullut mukaan koulukunta, jonka mukaan pitää tehdä kompromissi, jossa totuus onkin oikean ja vaihtoehtoisen faktan välissä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos jokin ottaa joka kerta päähän, niin se on tällainen vittuileva ja kaikkitietävä setämiesasenne, jossa on pakko länkyttää kaikenlaista turhanpäiväistä paskaa nuorempia sukupolvia kohtaan. Olisit itse koko ajan karanteenissä metsässä tuon ikäisenä, niin varmaan alkaisi vanne kiertämään päässä. Helppo se on tuomita tietokoneen ääreltä noita pullamössösukupolven edustajia, kun itse voi ottaa rennosti työpäivän(?) aikana ja lukea Iltalehteä.

Tuossa jutussahan sanotaan selvästi, että karanteeni voisi loppua aikaisintaan 25.8., mutta pelätään aiheellisesti, että uusi karanteenikierros lähtee juoksemaan. Epätietoisuus lisää varmasti tuskaa.
Nooh, setämies täältä kommentoi, että helppo se on Vekaran varusmiesten elellä tuollaista omaa leppoisaa asemasotavaihettaan, kun ei tarvitse pelätä tarkka-ampujia, vanginsieppaajia eikä äkillisiä kranaatinheitiniskujakaan. Toista se saakeli oli sotasukupolvella. Lyijykuulaa ja isompaakin kampetta lensi ilmassa välillä niin, että hyvä kun mahtui seasta henkeä haukkaamaan. Sanoo siis setämies, joka kävi oman sotansa Huovinrinteen viihtyisässä toimistossa tietokonetta näpytellen, ja joka nitisti palveluksensa aikana ainakin pataljoonan verran munkkipossuja.

Lyhenee se palvelus metsäkaranteenissakin joka päivä yhden päivän verran. Toki varuskunta voisi järjestää tuonne soveltuvia huoltofasiliteetteja, sikäli kun keikka pitkittyy.

Jos se nyt asianosaisia yhtään lohduttaa, niin kotiuttamispäivää pidempään siellä ei ketään pidetä. Sitten saa vaikka joka päivä syödä pitsaa ja pelata pelikonsolia, ja juosta kanki pystyssä bileissä ja festareilla levittämässä ihan kaikenlaisia tauteja.
 

Undrafted

Jäsen
Ministerit sekä hallituksen kansanedustajat vinkuu ja piipittää somekanavissa, mutta samalla AVI toimii heidän itsensä määräämällä strategialla.
Eihän näitä ennenkään ole sääntökirjan mukaan vihelletty vai miten se sanonta menikään. Poliitikoille tuntuu yllättävän usein tulevan yllätyksenä, että lait on tarkoitettu noudatettaviksi. Ellei laki miellytä, niin hallitukselle pitäisi olla ratkaisu omissa käsissään.
 

Jeffrey

Jäsen
AVIssa ollaan ymmärrettävästi hämmentyneitä hallituksen toimista:

"– Olemme hämmentyneitä keskustelusta. Hallituksen johto sanoo, ettei päätös ole hallituksen linjan mukainen, mutta ymmärtääksemme STM on hallituksessa, hän kertoo HS:lle."


Toistaiseksi edelleen saman kysymyksen jota kysynyt usein edellisen puolentoista vuoden aikana: kuka tätä maata oikein johtaa?

Samalla melko ymmyrkäistä politiikkaa hallitukselta säätää lakeja, jonka jälkeen haukkua niitä irtopisteiden toivossa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Samalla melko ymmyrkäistä politiikkaa hallitukselta säätää lakeja, jonka jälkeen haukkua niitä irtopisteiden toivossa.
Valmistellaan niin paskoja lakeja, ettei ne mene perustuslakivaliokunnasta läpi. Sitten nostellaan kädet ilmaan, lomaillaan, syötetään parempaa meetwurstia kansan piikkin koko suvulle ja haukutaan sitten AVI kun se noudattaa lakeja. Normivuosi Suomessa.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kohtalainen kärjistys tosiaan. Morjesta pöytään.

Mikäli tosiaan on niin, että Suomessa hoitajien määrä ja ammattitaito on tällä hetkellä limitillä niin se on sitten vaan hyväksyttävä. En ole tiennyt, että hoitoalalle ei saa resursseja lisäämällä lisää voimaa/tehoa, mutta aina sitä oppii uutta.

Erikoiseksi menee nämä jutut kun resursseja ei voi koronapotilaiden hoitoon lisätä millään normaaleilla keinoilla ja ainoaksi totuudeksi muodostuu yhden tehohoitajan "kertomukset työpäivästä".

Miten sinä lisäisit resursseja tehohoitoon? Anestesiahoitajat ovat niitä, joista ensisijaisesti lähdetään kouluttamaan (ja luultavasti myös lyhyin koulutus tarvitaan) ja hekään eivät hetkessä siihen pysty. Lisäksi anestesiahoitajien olemassaoleva resurssi vaikuttaa tätä kautta esim. leikkaustoimintoihin eli niitä ei pystytä tekemään, hoitojonot kasvavat, jne. mitä suurempi määrä heistä koulutetaan tehohoitajiksi.

Raha ei ole varmastikaan tässä se ongelma tai haaste tällä hetkellä mutta lyhyellä tähtäimellä on käytännössä aika lailla mahdotonta kouluttaa lisää porukkaa teho-osastolle - siinä kun pitää ottaa huomioon muukin perioperatiivinen toiminta ja sen toteutuminen hoitolaitoksessa. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki muu ei-akuutti leikkaustoiminta voidaan keskeyttää määrittelemättömäksi ajaksi?
 

Center#30

Jäsen
Suosikkijoukkue
CAR, FLA, Suomen maajoukkue(et)
Tämä juuri. Korona vaikuttaa kaikkiin, mutta toisiin toki enemmän kuin toisiin. Itse olen selvinnyt helpolla, kun moni minulle tärkeä harrastus (pyöräily, retkeily) onnistuu ongelmitta, ja kulttuuripuolen keikat, elokuvat ja teatterit pystyy jollain tasolla korvaamaan kotisohvalta. Parhaiten minusta pärjää, kun keskittyy miettimään, mitä kaikkea voi tehdä, eikä murehdi sitä, mitä ei voi tehdä.

On ihan fakta, että omasta kunnosta pystyy pitämään huolta, vaikka ne itselle mukavimmat keinot jäisivätkin tauolle. Ja kunnosta huolehtiminen kannattaa, koska se auttaa myös henkistä jaksamista.

Ihan jokatalvinen ilmiö itselläni. Retkeily ja pyöräily ovat tauolla, joten oman pään kasassa pitämisen vuoksi on keksittävä muuta. Hiihto ja kävely pimeässä eivät ole makuuni samalla tavalla kuin nuo retkeily tai pyöräily, mutta kotona makoilu on paljon huonompi vaihtoehto jaksamisen vuoksi. Korvikkeet käyttöön, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.
Jokainen varmaan ymmärtää, että aikuiset mukautuvat helpommin muuttuviin tilanteisiin ja löytävät kyllä keinot pitää omasta kunnosta ja jaksamisesta huolen. Siitä ei epäilystäkään.

Kysymys onkin viime päivinä ollut lasten ja nuorten harrastamisesta. Silloin kokonaisuus muuttuukin huomattavan monimutkaisemmaksi. Tämä kulunut 1,5 vuotta on ollut järjettömän raskasta ja mitä monimuotoisempia korvaavia harjoittelumuotoja on pyritty järjestämään, koska sisätiloissa harjoittelu on ollut välillä kielletty kokonaan. Voin vakuuttaa, että ei ole ollut helppoa löytää innostavaa treenimuotoa 13-15 -vuotiaille pojille, joille salibandy on ollut se The Juttu ihan juniorista lähtien. Puolitoista vuotta tällaisessa poikkeustilanteessa on äärimmäisen raskasta niin nuorille kuin valmentajille sekä taustajoukoille. Pojat ovat ammattimaisesti treenanneet 3-4 kertaa viikossa jo usean vuoden ajan painottuen nimenomaan lajiin ja lajille tyypillisten taitojen kehittämiseen. Tottakai fysiikka yms. treenit ovat osa kokonaisuutta ja niitäkin pitää tavoitteellisessa joukkueessa olla. Viimeisen 1,5 vuoden aikana tämä suhde on keikahtanut täysin päälaelleen eli pääpaino harjoittelussa on ollut fysiikassa (koska sitä voi tehdä missä tahansa, myös ulkotiloissa) ja lajiharjoittelu on jäänyt todella vähiin. Tätä kaikkea on jaksettu yhdessä luottaen siihen, mitä hallitus on monella suulla vakuutellut - laspset ja nuoret ensin.

Voit kuvitella sen tyrmistyksen ja pettymyksen määrän, minkä eilinen avi:n ilmoitus aiheutti. Saa tässä taas yrittää vakuutella pojille, että jaksetaan vielä hetki niin ehkä saatetaan päästä vaikka pelaamaan. Eihän viimeisimmästä pelistäkään ole aikaa kuin 10 kuukautta. Edellinen peli pelattu lokakuussa 2020.

Suosittelen lukemaan tämän artikkelin tämän päiväisestä Hesarista:
Yksi koronavuosi vei urheilusta kymmeniätuhansia nuoria – sama katastrofi ei saa toistua - Urheilu | HS.fi
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Samalla melko ymmyrkäistä politiikkaa hallitukselta säätää lakeja, jonka jälkeen haukkua niitä irtopisteiden toivossa.
Marinit tekevät populistista oppositiopolitiikkaa hallituksesta käsin. Nyt on tämäkin nähty.
 

Mölnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK




Selvennys eiliseen pk-seutua koskevaan päätökseemme: lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua, kun järjestelyissä huomioidaan turvatoimet - tiloista vastaavien toimijoiden on varmistettava, että osallistujat voivat halutessaan välttää lähikontaktin.

Tämähän selventääkin asiaa reippaasti. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kuvitteellinen vantaalainen koripalloseura Hussi-Pukat elikäs HuPu. HuPu treenaa ja pelaa pelejä Vantaan kaupungin omistaman koulun liikuntasalissa.

Etelä-Suomen Avi velvoittaa antamansa tartuntatautilain 58 d §:n mukaisen päätöksen mukaan tilojen hallinnasta vastaavia ja niitä toiminnassaan käyttäviä toimijoita järjestämään tilojen käytön siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan tässä yhteydessä ihmisten oleskelua samassa sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa.

Toisin sanoen koripallotreeneissä Vantaan kaupungin ja HuPun on järjestettävä tilojen käyttö siten, että fyysinen kontakti voidaan välttää. Voiko avin velvoitteen kohteena HuPu tiloissa olevana toimijana muka ohjeistaa samalla treeneissä pelaajia tekemään normaaleja pelinomaisia harjoitteita. Eli kun valmentajat joutuvat ohjeistamaan, että pelatkaa välttäen fyysistä kontaktia, niin siinä jää sitten esim. 10 vuotiaille lapsille valta itsenäisesti halutessaan päättää, että pidetäänkö sitä turvaväliä vai ei.

Tuo Avin "selventävä" kommentti on silkkaa saivartelua ja vastuun pakoilua. Sama pätee ministereihin sekä STM:n, Pääkaupunkiseudun kuntien, THL:n ja HUS:n kommentoijiin. Olisiko kannattanut mainita lausunnoissa, joita avi päätöstä valmistellessaan edellä mainituilta organisaatiolta pyysi, että lapset on syytä rajata päätöksen soveltamisalan ulkopuolelle, jos tämä oli näkemyksenä. Nyt kun se unohtui mainita, niin ollaan tässä tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä, mikä on sallittua ja mikä ei.

Vastaava rajoitus on ollut muuten voimassa Pirkanmaalla jo reilun viikon. Ollaanko siellä hitaita hämäläisiä, ettei olla vielä huomattu koko päätöstä vai eikö siellä vaan tehrä tästä ny numeroo. Luulisi, että sielläkin olisi noussut haloo.

Meinaa kyllä pää räjähtää tähän touhuun.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään siis 926 uutta tartuntaa.

TAYS:ssa selvästi sairaalaluvut pienentynyt, kun taas HYKS:ssä vähän lisääntynyt. Muuten alueet pysynyt aika samoissa luvuissa.

Havaintoja:

1. HUS:ssa 7pv tartuntamäärä 21% nousussa. Tartuntojen kasvu kovenee.

2. Pirkanmaalla 7pv tartuntamäärä 6,8% laskussa. Kivaa laskua, vaikka Pirkanmaan uutiset muuta puhuukin.

3. Varsinais-Suomessa 7pv tartuntamäärä kääntynyt pienoiseen nousuun, mut edelleen 14pv:n ilmaantuvuusluku jatkaa laskuaan.

4. Kainuussa 7pv tartuntamäärä rajussa laskussa. 14pv:n ilmaantuvuuskin kääntynyt jyrkkään laskuun.

5. Pohjois-Pohjanmaalla jatkuu edelleen kova nousu. Lappiinki 52 tartuntaa, marjanpoimijoita varmaan osa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eniten tässä ainakin itseäni kiinnostaa sisäpalloilulajeissa junnujen karsintaturnaukset jotka pitäisi pyörähtää käyntiin viikon kuluttua.

Liitoissa istutaan perseellään taas viimeiseen asti viime kauden tapaan eikä kantaa tule suuntaan tai toiseen. Että varmasti kaikki tekevät kaikkensa järjestelyissä ja sitten siirretään tai sitten ei.

Vittujen vittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös