Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 993 056
  • 81 131

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eihän tuossa varmasti tarvitse vaihto-opiskelijoita tai ulkomaalaisia työntekijöitä mitenkään rajoittaa jos vain testaus rajalla toimisi kuten pitäisi.

Itse kuitenkin uskoisin, että nämä vaihto-opiskelijat eivät ainakaan suuremmilta osin ole olleet koronan kantajia silloin kun ovat tulleet maahan. Muistelen uutisissakin olleen, että maahan saapumisen yhteydessä pidettiin karanteenit, jotka olivat jo loppuneet. Tuosta päätellen maahantulosta on jo niin kauan aikaa, että "tuliaisina" tuota korona olisi jo parantunut.

Enemmän uskoisin tässä tapahtuneen niin, että joku on saanut koronan kaupungilla ja se on sitten levinnyt tehokkaasti tuossa porukassa. Tähän myötävaikuttaa tiiviissä porukassa yhdessä vietetty aika, juhliminen useana iltana sekä monen henkilön tausta kulttuureissa, johon sosiaalinen etäisyys ei kuulu samalla tavalla kuin suomalaisilla.

Ei vaihto-opiskelijoita tuosta voi niinkään syyttää. Suomessa on tehty valinta, että ravintolat saavat olla auki, joten niitä saa käyttää.

Olen silti sitä mieltä, että nyt olisi ollut hyvä valtiovallan toimesta tehdä valinta, että kevääksi ei olisi otettu uusia vaihto-opiskelijoita Suomeen, mutta tämä on pitkälti jo myöhäistä, koska uusia opiskelijoita tuskin olisi enää tulossa. Täällä jo olevia ei tietenkään olisi edes taudin torjunnan näkövinkkelistä hyötyä poistaa maasta. Tärkeämpää on nyt uusien rajan yli tulevien tartuntojen esto. Ja kotimaan rajoitusten pitäminen sillä tasolla, että tauti pysyy kurissa, tai mieluiten painuu tuntuvaan laskuun, niin yhteiskunnan avaaminen olisi todennäköisempää.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämän kevään porukka jaksanee vielä kohtuuhyvin kärvistellä rajoitusten kanssa mutta varmasti kyllääntymispiste on sitten saavutettu. Kesästä alkaen antakaamme nuorten olla nuoria ja kokoontua. Koskee toki muutakin väestöä. Harrastukset ja urheilut täysillä käyntiin ja tulta päin.
Henkilökohtaisesti itselläni tulee ainakin kesällä raja vastaan. Olen lähes päivittäin seurannut tuota tilanteen kehittymistä täällä meidän kaupungissamme. Tässä on nyt useampi viikko mennyt, että tartuntoja ei ole tainnut olla ensimmäistäkään, tai jos on ollutkin, niin niitä on ollut erittäin vähän. Mistähän tämän näkisi nimenomaan kaupunkikohtaisesti?

Joka tapauksessa tämä toimenpiteiden kokoluokka rupeaa taas tuntumaan ihan naurettavalta. Jos/kun kesällä tilanne on sama, kuin viime vuonnakin, niin minun maskit lentää ainakin roskikseen tai poltan ne. Ja uusia ei tule enää tilalle, ellei jostain nyt joku ihan superyybervariantti vielä tule johon mikään rokote ei tehoa, ja koko homma pitää aloittaa alusta.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 401 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 258
Helsinki 114
Vantaa 56
Espoo 46
Järvenpää 9
Kerava 6
Nurmijärvi 9
Kirkkonummi 2
Hyvinkää 1
Tuusula 3
Sipoo 4
Vihti 2
Lohja 3
Mäntsälä 1
Kauniainen 1
Siuntio 1

Varsinais-Suomi 39
Turku 22
Salo 2
Kaarina 5
Raisio 2
Uusikaupunki 2
Paimio 3
Pöytyä 2
Koski Tl 1

Pirkanmaa 12
Tampere 5
Nokia 3
Kangasala 1
Sastamala 2
Akaa 1

Pohjois-Pohjanmaa 10
Oulu 4
Kempele 1
Muhos 2
Oulainen 1
Alavieska 2

Etelä-Pohjanmaa 2
Seinäjoki 1
Kurikka 1

Keski-Pohjanmaa 2
Kokkola 1
Kannus 1

Keski-Suomi 10
Jyväskylä 5
Äänekoski 1
Laukaa 1
Muurame 3

Vaasa (alue) 24
Vaasa 7
Mustasaari 2
Pietarsaari 1
Närpiö 5
Vöyri 2
Uusikaarlepyy 1
Luoto 1
Korsnäs 4
Laihia 1

Kanta-Häme 4
Hattula 3
Hausjärvi 1

Päijät-Häme 5
Lahti 3
Orimattila 1
Myrskylä 1

Kymenlaakso 5
Kouvola 1
Kotka 4

Pohjois-Savo 5
Kuopio 3
Siilinjärvi 1
Iisalmi 1

Etelä-Savo 3
Mikkeli 2
Juva 1

Itä-Savo 2
Savonlinna 2

Satakunta 11
Pori 5
Rauma 5
Eura 1

Pohjois-Karjala 1
Juuka 1

Etelä-Karjala 2
Imatra 1
Ei kuntatietoja 1

Lappi 1
Inari 1

Länsi-Pohja 4
Tornio 3
Kemi 1

Ahvenanmaa 1
Maarianhamina 1
 

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Päijät-Hämeessä 0 tartuntaa eilen, edellinen nollapäivä 18.1. Muuten ollut niin hurjia tartuntamääriä kuin 1-5 tartunnan päiviä. Sairaalahoidossa kaksi ihmistä.

Tilanne silti erittäin huolestuttava, mieli on musta, leviäminen kiihtymässä ja kiihtyminen leviämässä. Lisää ruoskaa vaan Krista.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Päijät-Hämeessä 0 tartuntaa eilen, edellinen nollapäivä 18.1. Muuten ollut niin hurjia tartuntamääriä kuin 1-5 tartunnan päiviä. Sairaalahoidossa kaksi ihmistä.

Tilanne silti erittäin huolestuttava, mieli on musta, leviäminen kiihtymässä ja kiihtyminen leviämässä. Lisää ruoskaa vaan Krista.

Aika monta rastia saisit kerralla bingossa johon alla oleva linkki vie

 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten nämä vaihtarit ovat käyttäytyneet enemmän välinpitämättömin tai ohjeistuksia vastaan kuin Levin Ihkun jengi tai ne kaikki muut baarissa käyvät? Baarit siis ovat auki, siellä voi jengi olla kuten lystää, kerääntyä tanssilattialle jne. Eivätkö nämä vaihtarit ole vain tehneet samaa kuin monet muut nuoret koko syksyn ajan? Mielestäni se ensisijainen ongelma on silloin baareissa, ei vaihtareissa.

(Oma kysymyksensä sitten onko karanteeneja maahan tullessa noudatettu)

Itse olen niin nynny, että mulle ei tulisi mieleenkään toimia jonkun demokraattisen valtion ohjeistusten vastaisesti, jos käsillä on maailmanlaajuinen pandemia. Jossain kohtaahan näillä vaihtareillakin on varovaisuus pettänyt, kun tartuntoja on noinkin paljon löytynyt. Jos erilaiset kokoontumiset on kielletty, ne on kielletty kaikilta. Myös suomalaisilta. Mutta itse peräänkuulutan kyllä erityistä harkintaa ja varovaisuutta myös ulkomaalaisilta, oli sitten työssäkäyviä tai opiskelijoita, jos ovat tulleet paikoista, missä on enemmän tartuntoja kuin Suomessa. Eli, käytännössä mistä päin maailmaa tahansa. Mun sympatiat on ihan oikeasti erityisesti nuorison puolella, mutta silti pitää olla vastuullinen.

Se, että baarit ovat auki, ei oikeuta ketään käyttäytymään vastuuttomasti. Vastuu on jokaisella yksilöllä. Jos ei pysty käymään baareissa vetämättä niin hirveitä naamoja, ettei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja pitämään turvavälejä, pitää pysyä kotona. Jos pystyy nauttimaan sivistyneesti alkoholia ja pitämään turvavälit ja muutenkin noudattamaan ohjeistuksia ja asiaankuuluvaa varovaisuutta, en näe, miksi baareissa ei voisi käydä ja tukea suomalaista työllisyyttä. Järkikin sen pitäisi sanoa, että jos baarissa on paljon jengiä eikä varovaisuus enää käytännössä onnistu, älä mene sinne, vaan etsi joku toinen baari, missä varovaisuutta voi noudattaa tai mene Alkon tai kaupan kautta kotiin ja nauti virvokkeita siellä. Ja sama koskee myös ruokaravintoloita. Jos ei pysty olemaan vetämättä kunnon lärvejä, taitaa olla aika hakea ammattiapua.

Ihan kuin ihmisistä olisi tullut jotenkin syyntakeettomia: ei jakseta enää välittää ja kun kerran on ihan loppu, on ihan ok lyödä lekkeriksi ja vähät välittää mistään. "Kun baarit on kuitenkin auki..." Sittenkö ollaan tyytyväisiä, kun ne baarit todella on kiinni ja moni niistä ei koskaan enää aukea? Miksi aina pitää mennä sen urpoimman väestönosan mukaan?

Ja joo, itsekin kaipaan kavereitani ja sosiaalista kanssakäymistä livenä ja kun tämä joskus loppuu, taidan riipaista oikein kunnon kännin. Enkä varmasti tee sitä yhdenkään perheenjäseneni läheisyydessä. Mutta sen aika ei todellakaan ole nyt. Jos sen nyt tekisin ja menisin baariin rilluttelemaan, paska osuisi kuitenkin tuulettimeen ja sitten onnistuisin tahtomattani jollekin koronan tartuttamaan, joka tartuttaisi sen eteenpäin ja joku sairastuisi sitten oikeasti pahasti. Koska niin mun tuurilla kuitenkin kävisi. Juon pari lasia kotona, koska ulkona on kylmää ja paskaa ja odotan parempia aikoja.

Ja tätä tekstiä ei nyt ollut osoitettu lainaamalleni kirjoittajalle. Turhautuneen ihmisen paskanjauhamista tämä. Kiitos ja anteeksi.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse en usko että karanteenit ovat pitäneet kun opiskelijat ovat tulleet Suomeen. Sehän riittää et yhdellä tartunta, sitten keräännytään sillä "omalla porukalla" joka on karanteenissa. Tästä viikko eteenpäin kun ollaan päästy karanteenista, näille muille tulee oireita mutta uskotaan vain että kaikki hyvin, koska oltiin porukalla karanteenissa.

Saattaa kuulostaa katkeralta avautumiselta tämä, mutta noin siinä on oletettavasti käynyt. Jokainen voi itse muistella miten aivot toimi parikymppisenä. Itse olisin toiminut samalla tavalla jos minua olisi siihen aikaan roudattu esim Ranskaan jonkun ryhmän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Päijät-Hämeessä ei todettu torstaina yhtään koronavirustartuntaa. Ihmiset eivät varmaan ole käyneet tarpeeksi hanakasti testeissä... vai miten tämä on mahdollista. Edellinen nolla päivä oli 17.1. eli ei kovin kaukana sekään. Ollaanko me täällä muuten vielä leviämisvaiheessa? Ei kyllä vaiheet vaikuta omaan elämään niin en ole tullut seuranneeksi...
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Päijät-Hämeessä ei todettu torstaina yhtään koronavirustartuntaa. Ihmiset eivät varmaan ole käyneet tarpeeksi hanakasti testeissä... vai miten tämä on mahdollista. Edellinen nolla päivä oli 17.1. eli ei kovin kaukana sekään. Ollaanko me täällä muuten vielä leviämisvaiheessa? Ei kyllä vaiheet vaikuta omaan elämään niin en ole tullut seuranneeksi...

Päijät-Hämeen tartunnat ovat vähentyneet siinä määrin, että viime viikon lopulla Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimesta ilmoitettiin koko Päijät-Hämeen olevan kiihtymisvaiheessa. Sitä ennen Lahti ja Hollola olivat leviämisvaiheessa ja muu Päijät-Häme kiihtymisvaiheessa.

Tänään paikallinen sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat laittoi uutisotsikon näin:
5.2. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Alueelta löytynyt toinenkin brittimuunnoksen aiheuttama tartunta

Olisi voinut varmaan otsikoida myös, että viimeisen vuorokauden aikana ei yhtään todettua tartuntaa.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taiwanissa laitettiin rajat kiinni ja aika hyvin on mennyt, talouskin kasvaa.


Kontrasti Suomen toimintaan on aika suuri, ei varmaan olisi ollut Jyväskylän kaltainen koronarypäs tuolla edes mahdollista.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän kesällä täytyy olla nähtävissä jo se miten tämän viruksen kanssa tullaan jatkossa elämään.
Tätä tuskin voi taata. Toiveissa tietysti on samanlainen kesä kuin viime vuonna, ellei parempikin.

Jos/kun tilanne on rauhoittunut viime kesän tapaan ja riskiryhmät ja jo aikuisväestöäkin on rokotettu, paluu normaaliin on aloitettava. Ihan kaikissa tapauksissa. EIkä mihinkään uuteen normaaliin.
Kannattaa varautua hyvissä ajoin pettymykseen. Hallitus tuskin rupeaa riskeeraamaan parin kuukauden takia. Näillä näkymin nuoret aikuiset (pahin levittäjäryhmä) saavat rokotteen ehkä joskus syksyllä. Jos niin käy, kesä mennään vielä jonkinlaisten rajoitusten kanssa.

Tämän kevään porukka jaksanee vielä kohtuuhyvin kärvistellä rajoitusten kanssa mutta varmasti kyllääntymispiste on sitten saavutettu. Kesästä alkaen antakaamme nuorten olla nuoria ja kokoontua. Koskee toki muutakin väestöä. Harrastukset ja urheilut täysillä käyntiin ja tulta päin.
Näin sanottiin myös keväällä 2020.

Käytännössä tuo "täysillä tulta päin"-strategia toteutuu siinä vaiheessa, kun valtaosa kansasta (tai lähes kaikki) on rokotettu. Realistinen arvio nykyisellä rokotustahdilla sijoittuu jonnekin syksyn korville.

Jo nyt menemme siinä mielessä rajoilla että hoito on tautia pahempi. Kun rokotukset ovat pitkällä niin parhaamme on tehty, sen jälkeen ei voida enää nuorta väkeä kurittaa.
Tuskin ollaan lähelläkään "kipupisteitä". Monissa maissa on vedetty kuukausikaupalla lockdownit ja ulkonaliikkumiskiellot päällä. Seuraukset taloudelle sitten sen mukaiset.

Suomessa valtaosa yhteiskunnasta on pyörinyt, vaikka rajoituksia onkin ollut. Eli erilaisten muuttujien (harva asutus, kulttuuri, yhteiskunnallinen luottamus) ja hallituksen toimien seurauksena pahimmat kolhut taloudelle on väistetty. Vaikea nähdä, että näin menestyksekä strategia muutetaan paria kuukautta ennen laumasuojan saavuttamista.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En itse käy yökerhoissa enää mutta monen työpaikkahan niissä silti on. Tosin hallituksen mielestä niillä ei näytä olevan väliä, nurin vain.
Ravintola-ala, johon yökerhot laskettaneen, uusiutuu jatkuvasti ilman koronaakin. Kioskeja menee nurin milloin mistäkin syystä, ja aina siellä on silti kärkkymässä uutta yrittäjää. Ei toki aina, mutta useimmiten.

Suomen talouden kannalta jollain seduloilla ei ole suurta merkitystä. Se on ikävä fakta niille yksittäisille yrittäjille. Aivan kuten tapahtuma-alakin, yökerhot tullaan mitä luultavimmin pitämään kiinni niin kauan kuin tautitilanne on uhkaava. Ja uhkaavudella en tarkoita absoluuttisia tartuntamääriä, vaan riskiä niiden leviämiseen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tapahtumateollisuudessa toimii noin 3200 yritystä valtakunnallisesti. Toimialan kokonaisarvo on 2,35 miljardia euroa ja se työllistää lähes 200 000 ihmistä. Ennen koronapandemiaa tapahtumatoimiala on ollut viimeiset vuodet vahvassa kasvussa niin alalla toimivien yritysten, alan kokonaisliikevaihdon kuin kannattavuudenkin mittareilla tarkasteltuna.
- tapahtumateollisuus.fi

Mutta ei toki ole sellainen toimiala, minkä johdosta Suomi kaatuu, tai nousee, mutta ei oikein mikään nyrkkipajakaan. Se on totta myös, että ravintolla-alalle on ominaista suuri vaihtuvuus, mutta en mä nyt kuitenkaan näkisi asiaa niin, että saavat mennä, koska eivät olisi varmaan pystyssä muutenkaan viiden vuoden sisällä. Onko sitten suljetussa sarjassa toimivien osakeyhtiöiden, joiden parhaille työntekijöille maksetaan satoja tuhansia euroja vuodessa, tukeminen a) järkevää, b) onko niiden nurinmenolla kansantaloudellisesti mitään merkitystä?

Mutta arvovalintojahan nämä. Joku ei tykkää baareista, joillekin jollain satubalettitunnilla, tai sillä missä kersat räplää älyluuriaan, ei ole vitunkaan väliä. Itse tykkään baareista. Haluaisin myös pitää lapsille ja nuorille mahdollisuuden käydä olemassa ryhmässä ja tekemässä ohjattuja asioita, jotka on mukavia. Kouluista olen ollut kahta mieltä. Jossain vaiheessa halusin kaikki kiinni, mutta jotenkin on niin reipasta menoa nuorisolla nyt, että jos koulujen auki pitäminen vähentäisi tuota sekoilua, niin ehkä se riski pitää ottaa, oli ne kuinka linkoja tahansa.

Veikkaus: Bändivetoiset tapahtumat vapautuvat hiljalleen kesällä, yölkerhot vasta syksyllä. Tai vasta sitten kun koronasta saa lukea, jostain antiikkisesta wikipediasta, eikä neuromolekyyli-älylaseista, jotka ovat vuoden 2050 hittituote. :) Tai seuraavan hallituksen aikana, en minä tiedä.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta ei toki ole sellainen toimiala, minkä johdosta Suomi kaatuu, tai nousee, mutta ei oikein mikään nyrkkipajakaan. Se on totta myös, että ravintolla-alalle on ominaista suuri vaihtuvuus, mutta en mä nyt kuitenkaan näkisi asiaa niin, että saavat mennä, koska eivät olisi varmaan pystyssä muutenkaan viiden vuoden sisällä.
Tuskin argumenttina on se, että menisivät kumminkin nurin. Lähinnä kyse on vaihtoehtojen puutteesta. Nyt noita ravintoloita on kovankin kritiikin saattelemana pidetty auki, vaikka tiedetään, että se on tautitilanteen suhteen riski.

Onko sitten suljetussa sarjassa toimivien osakeyhtiöiden, joiden parhaille työntekijöille maksetaan satoja tuhansia euroja vuodessa, tukeminen a) järkevää, b) onko niiden nurinmenolla kansantaloudellisesti mitään merkitystä?
Samalla viivalla kai näiden pitäisi olla. Lähinnä erona on se, että jääkiekon alueellinen merkitys ja sidos kuntapolitiikkaan on vahva.

Mutta arvovalintojahan nämä. Joku ei tykkää baareista, joillekin jollain satubalettitunnilla, tai sillä missä kersat räplää älyluuriaan, ei ole vitunkaan väliä. Itse tykkään baareista.
En usko, että siinä on tykkäämisestä juuri kyse. Pikemminkin priorisoinnista. Usein näillä baletti-, ooppera- ja lätkäfaneilla on vain epärehellisemmät argumentit käytössä, kun voi vedota johonkin kansalliseen menestykseen tai kulttuurilliseen sivistykseen. Jollekin se lähibaari voi olla sosiaalisesti tärkeä paikka, jossa tavataan kavereita ja katsotaan formuloita. Mutta onhan sitä vaikeampi perustella "suurelle yleisölle" tukipaketin saajaksi kuin jotain perinteikästä Liiga-seuraa tai oopperataloa.

Veikkaus: Bändivetoiset tapahtumat vapautuvat hiljalleen kesällä, yölkerhot vasta syksyllä. Tai vasta sitten kun koronasta saa lukea, jostain antiikkisesta wikipediasta, eikä neuromolekyyli-älylaseista, jotka ovat vuoden 2050 hittituote. :) Tai seuraavan hallituksen aikana, en minä tiedä.
Eiköhän kesällä pysty pienempiä tapahtumia järjestämään. Isommat festarit vaikuttaa tässä vaiheessa epätodennäköisemmiltä. Niillä on toki sekin ongelma, että artisteja aletaan buukkaamaan vuosi ennen h-hetkeä, joten kassa saattaa olla kovilla, jos rokki ei soi kesällä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 368 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 228
Helsinki 133
Vantaa 34
Espoo 20
Järvenpää 8
Kerava 2
Nurmijärvi 4
Hyvinkää 1
Porvoo 3
Tuusula 5
Sipoo 2
Vihti 3
Lohja 2
Mäntsälä 2
Kauniainen 1
Raasepori 1
Karkkila 6
Askola 1

Varsinais-Suomi 18
Turku 13
Salo -2
Kaarina 2
Raisio 1
Lieto 1
Naantali 1
Masku 1
Paimio 1

Pirkanmaa 17
Tampere 6
Pirkkala 1
Valkeakoski 1
Ylöjärvi 2
Kangasala 1
Sastamala 1
Jämsä 1
Virrat 1
Hämeenkyrö 3

Pohjois-Pohjanmaa 18
Oulu 9
Ylivieska 4
Tyrnävä 1
Muhos 1
Siikalatva 3

Etelä-Pohjanmaa 2
Alajärvi 1
Kauhajoki 1

Keski-Suomi 17
Jyväskylä 13
Äänekoski 2
Laukaa 1
Hankasalmi 1

Vaasa (alue) 20
Vaasa 9
Mustasaari 1
Närpiö 2
Vöyri 1
Uusikaarlepyy 2
Maalahti 1
Uusikaarlepyy 3
Laihia 1

Kanta-Häme 9
Hämeenlinna 3
Riihimäki 1
Janakkala 2
Hausjärvi 1
Forssa 2

Päijät-Häme 8
Lahti 6
Orimattila 2

Kymenlaakso 3
Kouvola 1
Kotka 2

Pohjois-Savo 6
Kuopio 3
Siilinjärvi 1
Vieremä 2

Itä-Savo 3
Savonlinna 3

Satakunta 4
Rauma 3
Säkylä 1

Pohjois-Karjala 4
Joensuu 4

Etelä-Karjala 2
Lappeenranta 2

Lappi 2
Kittilä 1
Ei kuntatietoja 1

Länsi-Pohja 6
Tornio 5
Ylitornio 1

Kainuu 1
Sotkamo 1
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Helsingin tartuntatilanne on ollut kohta kolmisen viikkoa tasaisessa nousussa ja viikkokeskiarvo on kasvanut vajaasta 60 tartunnasta/päivä 91:een. Kasvu ei ole kuitenkaan kiihtynyt, eikä sairaalahoidossa ole näkynyt kasvua, joten tartuntojen kasvu lienee ollut pääasiassa nuoremmissa ikäluokissa.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Vaasan tilanne huolestuttaa itseä. Siellä ei nyt millään saada noita tartuntoja kuriin samalla tavalla kuin muualla maakunnissa. Taitaa olla nuo ruotsin vierailut ja tietty ulkomaalaisporukka joka tässä toimii epidemian moottorina. Ei hyvä.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Täällä osa oikeasti on siis sitä mieltä että Suomen hyvä tautitilanne johtuu hallituksesta.
Kaipa tuo hallitus osasyy siihen on. Täälläkin huudeltiin Tegnelliä pelastajaksi vielä viime keväänä, kun taas samaan aikaan parissa maassa osasto Trump ja Bolsonaro veti hommat vihkoon.

Hallituksesta ei tarvitse pitää, ja sen toimia on hyvin perusteltua kritisoida, mutta me emme voi tietää, olisiko toinen pohja paremmin vetänyt.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kaipa tuo hallitus osasyy siihen on. Täälläkin huudeltiin Tegnelliä pelastajaksi vielä viime keväänä, kun taas samaan aikaan parissa maassa osasto Trump ja Bolsonaro veti hommat vihkoon.

Hallituksesta ei tarvitse pitää, ja sen toimia on hyvin perusteltua kritisoida, mutta me emme voi tietää, olisiko toinen pohja paremmin vetänyt.

Kaikki rajoitukset sun muut on sen kaltaisia että peräkammarin poika Peräseinäjoelta olisi nuo osannut kyllä tehdä. Enemmän hämmästelen tuota rajan kiinni laittamista ja pakkotestauksen puutetta samalla kun nuorisoa kuritetaan. Ei ihan mene järkeen. Kaikissa muissa maissa toimii, jopa Ruotsissa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Eiköhän kesällä pysty pienempiä tapahtumia järjestämään. Isommat festarit vaikuttaa tässä vaiheessa epätodennäköisemmiltä. Niillä on toki sekin ongelma, että artisteja aletaan buukkaamaan vuosi ennen h-hetkeä, joten kassa saattaa olla kovilla, jos rokki ei soi kesällä.
Täysi hönkä on päällä kyllä ja näin toki oltavakin, koska juuri kuten sanoit. Inhorealisti minussa pyyhkisi paksulla punaisella tussilla muutaman megatapahtuman kesäkuulta pois. Heinäkuu siinä ja siinä ja elokuu ehkä jo normaalimmin. FLOW Festival lähestyi uutiskirjeellä tuossa viikko, pari sitten, jossa kärkenä oli se, että kovasti järjestellään ja luottamus on siihen, että elokuussa hipsteröidään, mutta yhtään artistijulkistusta ei vielä tipu. Weekend tosin julkaisi jo opening concertin pääesiintyjän ja muut artistit. Noh, heilläkin "vasta" yksi ulkkarideejii ja kolme suomalaista kollegaa ohjelmistossa, että varovaisuutta myös heillä ilmassa, kun pääjuhlan artisteista ei vielä ole mitään infoa.
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuli tuossa kuultua vähän juttua Jyväskylän vaihto-opiskelupiireistä ja surullisen kuuluisasta baari-illasta. Kuuleman mukaan vaihtareiden tutorit olivat ennen tapahtumaa korostaneet yhteisesti kaikille vaihtareille, ettei tässä koronatilanteessa ole mitään asiaa baariin. Tämä oli vain yksi ylimääräinen muistutus muiden joukossa, vaihtareille rummutetaan kaikkea koronainfoa tietenkin jatkuvalla syötöllä.

Tästä muistutuksesta huolimatta sinne baariin meni vaihtareita (sekä muita opiskelijoita). Sellainenkin episodi nähtiin, että vaihtareilla oli jonkin sortin yhteinen fyysinen pienimuotoinen tapahtuma, johon tulijoilta vielä erikseen varmistettiin, että ettehän olleet eilen baarissa. Ei oltu ei tuli vastauksia ja vaihtarit tutoreineen vietti aikaa keskenään. Vasta päivä-pari tämän jälkeen lähti koronamylly käyntiin julkisuudessa ja sen jälkeen sieltä alkoikin tulla viestiä tutoreille, et sori mut me oltiinkin oikeasti tuolla baarissa. En tiedä nasauttiko joku porukasta vielä positiivisen koronatestin, mutta tämä tutor-tuttuni joutui lopputulemana kuitenkin karanteeniin ja periaatteessa aivan turhasta. Oli kaveria vähän vituttanut, kun erikseen kysyy oliko joku baarissa ja aikuiset ihmiset valehtelee päin naamaa.

Toinen erikoisuus vaihtaripiireistä kuultuna: joillakin vaihtareilla on hankaluuksia ymmärtää mitä karanteeni tarkoittaa. Siellä on jotkut porukasta soitelleet kotimaahansa ja kyselleet ohjeita karanteeniin. Sitten kun siellä kotimaassa on joku lääkäri tai jopa oma äiti ollut sitä mieltä, että suomalainen karanteeni on ylimitoitettu, niin sitä on alettu uhmaamaan. Eli vaihtarit ovat todenneet että ei meillä Espanjassa tartte näin pitkään olla karanteenissa ja kotoa on poistuttu kylille.

Luultavasti tässäkin tapauksessa 1% pilaa 99% viattoman maineen, mutta en hirveästi lämpene vaihto-opiskelijoille tässä maailmantilanteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös