Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 994 750
  • 81 131

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Todennäköisesti Suomessakin kohta on uutisissa Tirolissa leviävä B.1.351 eli koronaviruksen n.k. Etelä-Afrikka -mutaatio. Alueella 15 prosenttia tartunnoista on tuota varianttia (5 prosenttia brittivarianttia), joka muualla Euroopassa ei ilmeisesti ole vielä juuri levinnyt.

Itävallan hallitus kaavailee Tirolin eristämistä variantin leviämisen ehkäisemiseksi. Alueen tartuntatilanne kokonaisuudessaan ei ole sen huonompi, kuin se on koko maassa (Tiroli 102,7 tartuntaa / 100 000 asukasta / 7 päivää, koko maa 105,3).

Jotkut valtakunnalliset mediat syyttävät tästä auki olevia hiihtokeskuksia ja väläyttelevät "toista Ischgliä". Näitä varmaan tullaan toistelemaan myös ulkomaisissa medioissa siinä vaiheessa, kun ne tästä alkavat kirjoittamaan. Sanon kuitenkin tässä vaiheessa, että mitään näyttöä siitä ei ole, että variantin leviäminen olisi jotekin hiihtokeskuksiin johdettavissa: mitkään après-ski -baarit, hotellit tai edes rinneravintolat eivät ole auki ja kaikissa hisseissä on velvollisuus käyttää FFP2-maskia. Tartuntaketjuja variantin osalta sen kummemmin kuin muidenkaan tartuntojen osalta ei ole jäljitetty hiihtokeskuksiin. Turisteja ei luonnollisestikaan ole, koska rajat ovat vapaa-ajan matkustamisen osalta kiinni.

Tuon variantin leviämisen ehkäiseminen on tietysti otettava vakavasti ja kannatan jopa osavaltion eristämistä, jos asiantuntijat näkevät sen oikeaksi ratkaisuksi. Toivoisin kuitenkin, ettei tässä haukuttaisi väärää puuta ja yhdistettäisi tätä tilannetta viime talveen ja kevääseen, jolloin koronavirus levisi samalta alueelta ympäri Eurooppaa massaturismin kautta. Asia ei ole nyt näin, koska turismia ei ole.

 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki näin varmasti on, mutta onhan se hintalappu yhteiskunnalle huomattavasti suurempi pitämällä maata kiinni versus nuo sairaalassa olevat. Et ihan sitäkin voisivat korostaa että kuinka tämä sulku näkyy yhteiskunnan kokonaislaskussa? Sitä ulostuloa kaipaisin hallitukselta, miten tästä aletaan avaamaan yhteiskuntaa, kun rokotus lisääntyy ja tartunnat laskee? Mikä on hallituksen suunnitelmana jotta työttömyys ei lisäänny ja yritykset pärjäävät? Lisävelanotto ei voi olla se ainoa ratkaisu.

Omana tulkintana on vähän jäänyt sellainen fiilis että nyt saadaan näillä ulostuloilla puheenaihe tämänhetkiseen koronaan ja samalla ne oikeat yhteiskunnaliset huolet tulevaisuudessa saadaan lakaistua maton alle.

Olen samaa mieltä. Olen aikaisemminkin jo maininnut, että viestintä koko korona-aikana on vedetty aivan perusteellisen vihkoon. Ja joitain yksittäisiä tai yksittäisten henkilöiden viestimisiä en laske tähän mukaan, koska iso kuva on miinuksella. Ehdottomasti pitäisi tuoda esille myös sitä, että kaikki rajoitukset maksavat aivan mielettömästi koko yhteiskunnalle ja seuraavassa hengenvedossa voisi myös sanoa senkin, että meillä jokaisella on sekä valta että vastuu vaikuttaa siihen, miten tässä pärjätään.

Hallituksesta ja sen toimista olen oman mielipiteeni sanonut moneen kertaan: sekavaa, kokemattomien ja itsestään epävarmojen ihmisten pätemistä, missä ideologiset asiat menevät yleisen edun edelle. Erikoisajat, joo, mutta näinä aikoina pitäisi jopa normaalitilanteita paremmin osata katsoa myös pidempää aikaväliä. Vähän nyt tulee sellainen nuorisomainen hetkessä eläminen mieleen, missä huomisesta ei ole huolta, koska "asioilla on tapana järjestyä". Mutta se tästä hallituksesta. En diggaa, eikä ole mun hallitukseni.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhallusratsiat ovat liikenteen seulontaa, jossa yritetään etsiä liikenteelle vaarallisia kuljettajia. Tässä vaiheessa ketään ei vielä epäillä rikoksesta, vaan kyseessä on liikenneturvallisuuden eduksi tehtävä kuljettajan vapaaehtoisuuteen perustuva toimenpide. Voit aivan huoletta kieltäytyä puhaltamisesta, kukaan ei voi sinua siihen pakottaa. Kieltäytyminen tosin herättää poliisissa epäilyn, että veressäsi on jotain mitä ei saisi olla, ja siksi poliisi epäilee sinua rikoksesta. Tähän tilanteeseen löytyy oma lainsäädäntönsä, jolla epäilty voidaan vastoin tahtoaankin toimittaa verikokeeseen, jossa verikoe otetaan, halusitpa tai et. Siksi puhaltaminen on järkevämpi valinta, jos salattavaa ei ole. Säästää aikaa ja rahaa.

Tätä samaa prosessia ei voida hyödyntää viruksen seulontaan, kun laki ei ole siihen tarkoitettu.

Minusta tällä logiikalla voitaisiin yhtälailla hoitaa massatestaaminenkin. Nythän pakollisen testaamisen pitää perustua "yksilölliseen" epäilyyn (kuten esimerkissä pakollinen puhallutus). Puhallusratsian tapaan voitaisiin siis laittaa vapaaehtoinen testaus joka sisään-/uloskäynnille. Voit aivan huoletta kieltäytyä vapaaehtoisesta testistä. Kieltäytyminen tosin herättää epäilyn, että sinulla on yleisvaarallinen tartuntatauti mutta haluat välttää karanteenin. Tähän tilanteeseen löytyy oma lainsäädäntönsä (tartuntatautilaki) jolla epäilty voidaan vasten tahtoaankin toimittaa testattavaksi tai karanteeniin. Siksi koronatesti on järkevämpi valinta...

Enkä tarkoita kirjoitusmuotojen matkimisella vittuilla sinulle, joka tuotat hyvää tekstiä ketjuun. Ennemminkin koitan vähän herätellä näkemään sen puolen, että näissä jutuissa on usein enemmän kyse tulkinnasta/semantiikasta kuin varsinaisesti siitä mahdollistaako lain kirjain jotain vaiko ei. Puhallutusratsiassa puhaltaminen on de facto pakollista. Onko koronatesti liian eri asia jotta siitä kieltäytymiseen ei voitaisi analogianomaisesti soveltaa samaa "perusteltua epäilystä" tartuntatautilaissa mainittujen pakkokeinojen avaamiseksi?

Jos korona voitaisiin havaita ilman nenään työnnettävää tikkua, en usko että tällaista keskustelua edes vakavasti käytäisiin vaan pakkotestaus olisi puhallutuksenomainen selviö.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 444 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 265
Helsinki 115
Vantaa 69
Espoo 45
Järvenpää 5
Kerava 8
Nurmijärvi 2
Kirkkonummi 1
Porvoo 1
Tuusula 3
Sipoo 3
Vihti 1
Lohja 4
Mäntsälä 1
Raasepori 2
Karkkila 3
Siuntio 1
Pornainen 1

Varsinais-Suomi 52
Turku 26
Salo 1
Kaarina 3
Raisio -1
Lieto 3
Loimaa 1
Masku 2
Uusikaupunki 1
Loimaa 7
Aura 1
Kemiönsaari 1
Pöytyä 3
Pyhäranta 2
Sauvo 1
Marttila 1

Pirkanmaa -33
Tampere -40
Nokia 1
Pirkkala 1
Ylöjärvi 1
Jämsä 2
Hämeenkyrö 2

Pohjois-Pohjanmaa 15
Oulu 7
Ylivieska 1
Ii 1
Sievi 1
Muhos 1
Kalajoki 4

Etelä-Pohjanmaa 3
Kauhajoki 1
Kauhava 1
Lappajärvi 1

Keski-Suomi 81
Jyväskylä 80
Laukaa 1

Vaasa (alue) 15
Vaasa 4
Pietarsaari 1
Närpiö 2
Vöyri 1
Uusikaarlepyy 3
Luoto 1
Maalahti 1
Kristiinankaupunki 1
Korsnäs 1

Kanta-Häme 4
Hämeenlinna 3
Janakkala 1

Päijät-Häme 4
Lahti 3
Hollola 1

Kymenlaakso 8
Kouvola 1
Kotka 2
Hamina 1
Pyhtää 4

Pohjois-Savo 6
Kuopio 3
Siilinjärvi 1
Vieremä 2

Itä-Savo 9
Savonlinna 8
Rantasalmi 1

Satakunta 5
Pori 2
Rauma 2
Kankaanpää 1

Etelä-Karjala 4
Imatra 1
Ruokolahti 1
Luumäki 1
Parikkala 1

Lappi 3
Rovaniemi 2
Salla 1

Länsi-Pohja 3
Tornio 2
Keminmaa 1
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Kumpi on tärkeämpää pitää auki, koulut vai harrastukset?
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kumpi on tärkeämpää pitää auki, koulut vai harrastukset?

Niin siis tämä yksi todella asiantuntevan oloinen perheenisä sanoo, että harrastukset ovat riski ja sieltä tulee tauti. Tätä ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan.

Ja kysymykseen molemmat ovat tärkeitä ja pidettävä auki. Avainkysymys varmaan olisi mitä järkeä on laittaa tuollainen määrä oppilaita karanteeniin. Vastaus: ei yhtään mitään. Hysteria on kovaa.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Kumpi on tärkeämpää pitää auki, koulut vai harrastukset?

Luitko edes tuota juttua vai mikä siinä nyt oli?

"vantaalaisisä avautuu"

"Tartunnat eivät ole lisääntyneet harrastustoiminnan avaamisen jälkeen, eikä meillä ole tiedossa tartuntoja harrastustoiminnasta. Sellaista johtopäätöstä ei voida vetää. Enemmän tässä vaikuttaa se, kun tartuntoja on, niitä tietysti osuu myös kouluihin, Valtonen sanoo."

Että silleen...
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Noista israelilaisten tartuntaryppäistä rokotustenkin jälkeen kannattaa huomioida, että siellä on useat vaikutusvaltaiset ortodoksijuutalaiset väittäneet, ettei koko viruksella ole mitään väliä ja ettei tautia käytännössä ole lainkaan olemassa.

Ja muutama päivä sitten mm. nähtiin kokoontumissuositusten halveksuntaa rabbin hautajaisissa. Linkki vie BBC:n uutiseen aiheesta, josta näette millaisesta väenpaljoudesta oli kyse: Covid: Thousands attend Israel funeral for orthodox rabbi

Ei ihme, jos koronavirus tuolla jyllää rokotuksista huolimatta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Luitko edes tuota juttua vai mikä siinä nyt oli?

"vantaalaisisä avautuu"

"Tartunnat eivät ole lisääntyneet harrastustoiminnan avaamisen jälkeen, eikä meillä ole tiedossa tartuntoja harrastustoiminnasta. Sellaista johtopäätöstä ei voida vetää. Enemmän tässä vaikuttaa se, kun tartuntoja on, niitä tietysti osuu myös kouluihin, Valtonen sanoo."

Että silleen...

Harrastustoiminta on avattu maanantaina ja jo keskiviikkona näitä kommentoidaan. Kertoo paljon kommentoijAsta. En tiedä peilasiko syksyn kokemuksiaan jolloin tautitilanne oli rauhallinen.

No ajan kanssa tämäkin selviää nyt viikkojen kuluessa jos ei harrastuksia suljeta uudelleen.

Ja itsekin olen sitä mieltä että molemmat.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Niin siis tämä yksi todella asiantuntevan oloinen perheenisä sanoo, että harrastukset ovat riski ja sieltä tulee tauti. Tätä ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan.

Ja kysymykseen molemmat ovat tärkeitä ja pidettävä auki. Avainkysymys varmaan olisi mitä järkeä on laittaa tuollainen määrä oppilaita karanteeniin. Vastaus: ei yhtään mitään. Hysteria on kovaa.

Oman elämän virologi taas vauhdissa. Sanoo, että jos harrastukset menisivät kahdeksi viikoksi tauolle niin tästä päästäisiin yli! Juuri olivat tauolla marraskuusta eikä päästy yli.
 
F

Flonaldo

Noista israelilaisten tartuntaryppäistä rokotustenkin jälkeen kannattaa huomioida, että siellä on useat vaikutusvaltaiset ortodoksijuutalaiset väittäneet, ettei koko viruksella ole mitään väliä ja ettei tautia käytännössä ole lainkaan olemassa.
Lontoon ortodoksijuutalaisten yhteisön keskuudessa vasta-aineverikokeet kertoivat, että 64 % on jo saanut tartunnan. Samaa suuntaa taisi olla New Yorkissa. Osa varmaan on ihan välittämättömyyttä. Osa taas sitten siitä, että samassa taloudessa asuu 8+ henkeä. Ja kun ainoa tapa, millä heille voi jakaa informaatiota on työntää jiddishiksi kirjoitettu paperilappu kouraan.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huomio Himoksella lomailleet! Viime viikonloppuna 29.-31.1. Himoksella on ollut useita mökkibileitä, joiden jäljiltä on tullut esiin koronan jatkotartuntoja. Lisäksi useita oireisia odottaa näytevastauksia. Paikalla on ollut juhlijoita kaikkialta Suomesta. Jos olit viime viikonloppuna Himoksella, on suositeltavaa:
noudattaa maskisuosituksia,
välttää ei-välttämättömiä tapaamisia seuraavan kymmenen päivän ajan ja
hakeutua pienistäkin oireista koronatestiin.

Yllä oleva teksti on kopsattu facebookista ja Tays:in päivityksestä..


Ei tainnu olla kyse kuitenkaan mistään panobileistä? Tai siis varmaan siellä on paneskeltu, mutta ei oo läpystä vaidettu?

Mökkibileiden määritelmä voi olla aika laaja, kun puhutaan koronatartunnoista.

Varattiin maaliskuussa porealtaallinen mökki Himokselta. Poikaporukalla reissuun, kun futiksen EM-kisatkin meni puihin (2 kertaa)... Pääsee rinteeseenkin, justhan mä v.1994 olin. Ehkä vähän korttiakin.

Luokiteltaisiinkohan meidänkin reissu mökkibileiksi, jos korona osuisi/osuu tuulettimeen? Tuskin panobileiksi vaikka hirvimeiningillä ollaan liikenteessä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli helsingissä kunnon rypäs vaihto-opiskelijoista lähtöisin, tartunnat ja altistukset baarista. Kyllä on kohtuullisen idioottimaista a. Että tänne voidaan tulla koronan kanssa noin vaivattomasti b. Sitä mennään levittämään bilettämisellä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hallitus esittää eduskunnalle: Ravintolarajoitukset jatkuvat nykyisellään kesäkuun loppuun saakka

Monelle yökerhoyrittäjälle tämä olisi varmasti viimeinen naula arkkuun. Kulut juoksevat mutta tiloja ei saisi avata vielä puoleen vuoteen
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On siis nyt talven aikana tullut ilmi, mutta ennen koronaa 98% tuskin on ajatellut tätä yhtään.
Sanoisin, että syksyllä tuli ilmi kun tietoa rokotteista alkoi tulla julki. Mutta hiusten halkomista toki. En tarkoittanut pahalla.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Se lienee selvää ettei Marinin ja Kiurun hallituskausilla yökerhoja enää nähdä.

Itse en yökerhoissa juurikaan enää käy mutta kun terassit aukeavat kesällä niin tekisi mieli välillä istua pidempään kuin 22. asti mutta kun se perhanan korona kuulemma iskee heti siinä puolen yön korvilla niin rajoitukset jatkuvat varmaan koko vuoden 2021
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Se lienee selvää ettei Marinin ja Kiurun hallituskausilla yökerhoja enää nähdä. Vielä ku baaritkin saataisiin kiinni niin olisi hyvä. Järjetöntä touhua.

onneksi Suomen etämyynti kielto kaatuu ihan näillä näppäimin niin voi tilata ulkomailta kotiovelle juomat. Lennot varmaan jatkossakin edullisia niin voi lähteä vkl reissuille Ulkomaille niin pääsee samalla yökerhoissa käymään. Ainoa huonopuoli ettei näistä paljon euroja jää härmään mutta minkäs teet.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
onneksi Suomen etämyynti kielto kaatuu ihan näillä näppäimin niin voi tilata ulkomailta kotiovelle juomat. Lennot varmaan jatkossakin edullisia niin voi lähteä vkl reissuille Ulkomaille niin pääsee samalla yökerhoissa käymään. Ainoa huonopuoli ettei näistä paljon euroja jää härmään mutta minkäs teet.
En itse käy yökerhoissa enää mutta monen työpaikkahan niissä silti on. Tosin hallituksen mielestä niillä ei näytä olevan väliä, nurin vain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös