Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 016 506
  • 81 135
Suosikkijoukkue
IFK
[/QUOTE]
En itse käy yökerhoissa enää mutta monen työpaikkahan niissä silti on. Tosin hallituksen mielestä niillä ei näytä olevan väliä, nurin vain.

Suurin osa ravintoloista pyörii kutakuinkin normaalisti, koska ovat lounasravintoloita. Iltaravintoloilla on rajoituksensa, mutta tuosta ei kärsi kuin ne iltavuoroa tekevät, joiden elämän rutiiniin perseet työpäivän päätteeksi on kuulunut. Yökerhot on kiinni, mutta valtio subventoi avustuksilla, joilla pystyvät maksamaan vuokransa ja osan kiinteistä kuluistaan.
Monenko yökerhon tiedät tehneen konkurssin? Montako työpaikkaa niissä on mennyt?
Kaikenkaikkiaan ravintolatoimintaa haittaa viruksen aiheuttama asiakaspula nyt paljon enemmän kuin rajoitukset.

Tapahtuma-ala on ollut nyt lähes totaalisesti seis maaliskuun puolivälistä. Messuja, tapahtumia, isoja yhtiökokouksia, ei ole järjestetty juuri lainkaan. Musiikki ja teatteri minimalistista toimintaa. Täyspäiväisiä ja freelancer messurakentajaa, roudaria, valomiestä, somistajaa, suunnittelijaa, myyjää ja projektipäälikköä on nyt ollut ilman töitä liki vuoden. Duunarit on suureksi osaksi omilla toiminimillä, yrityksillä tai laskutuspalveluilla toimivia pienyrityksiä, jotka ovat nyt pysyneet pystyssä sillä, että hallitus otti heidät työttömyysturvan piiriin.

Jos ravintola- ja tapahtuma-alaa vertaa keskenään, niin ravintolatoiminnan toimintaedellytykset ovat juuri nyt loistavat tapahtuma-alaan verrattuna. Molemmat ovat kumminkin selvinneet ekasta vuodesta, ja ainakin omasta lähipiiristä tulee aika tavallakin tunnustusta valtion toimille. Ysärin lamassa firmoja lahdattiin aivan surutta. Finanssikriisin aikaan vakuutusyhtiöt vaati kirjallista maksusuunnitelmaa, kun firman maksut olivat kaksi päivää myöhässä, ja lupasit hoitaa ne kolmen päivän sisään. Nyt eläke- ja muut vakuutusyhtiöt tuputtamalla työntävät maksuaikoja ja -järjestelyjä.

Hallitus on tehnyt kaikkensa, jotta konkursseilta vältyttäisiin. Se on ollut aivan helvetin kallista, mutta nyt yrittäjäkenttä on hyvinkin tyytyväinen siitä, että hallitukselta on tullut kerrankin kylmää käteistä pelkkien puheiden sijaan. Täällä paskapuhe ja hallituksen dissaaminen on jokaisen länkyttäjän ykköshokema tietämättä vittuakaan siitä, mitä maassa oikeasti tapahtuu, millaista pandemiakriisiä yrityselämä käy läpi, ja mitä kaikkea ihmiset sekä siellä että hallinnossa tekee pitääkseen maata ja yrityksiä pystyssä. Pientä rajaa, pyydän.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllättävän hiljaista ollut tässä ketjussa viime päivinä. Olisiko koronaväsymystä? Ketjun tulevaisuus on veitsenterällä ja kahden viikon päästä ollaan siinä tilanteessa että ketju menee lukkoon.

No, mitä mieltä? Maskit vai ei? Baarit auki vai kiinni? Lasten harrastukset auki vai kiinni? Kiuru jakkupuvussa vai Marin alasti?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kaikki rajoitukset sun muut on sen kaltaisia että peräkammarin poika Peräseinäjoelta olisi nuo osannut kyllä tehdä. Enemmän hämmästelen tuota rajan kiinni laittamista ja pakkotestauksen puutetta samalla kun nuorisoa kuritetaan. Ei ihan mene järkeen. Kaikissa muissa maissa toimii, jopa Ruotsissa.

Ruotsi on juuri se ylivoimaisesti paras vertailukohde verrattaessa hallitusten toimia ja pärjäämistä pandemian kanssa. Loistavaa!

Eri maissa on erilaista lainsäädäntöä, ja nyt Suomessa on voimassa lakeja, jotka takaavat kansalaisilleen tiettyjä oikeuksia, joita ei voida ilman hyvin painavaa syytä kumota. Pitäisikö hallituksen ryhtyä laittomiin toimiin? Niinkö? Rajoista menee yli enää työnsä vuoksi liikkuvia, tai muun erittäin painavan syyn vuoksi matkustavia. Finnair vaatii nyt kaikilta korkeintaan 72h vanhan koronatestin. Rajaliikenne on tuonut nyt n. 4%-5% tartunnoista, joten mikään varsinainen virusralli siellä ei ole päällä. Hallitus on kyllä hommansa hoitanut, mutta onko samaa kyennyt taas ne n. 400 joka ikisenä päivänä tartunnan saanutta, joilta ei ole kovin vaativaa panosta tähän savottaan pyydetty; pitää itsensä terveinä. Tämä pandemia ei mene ohi millään muulla kuin sillä, että jokainen itse pitää itsensä terveenä. Minkä helvetin takia siihen ei kyetä? Hallituksenko sekin on hoidettava?
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kaikki kiinni!!

Ei vaan, jotenkin minusta tuntuu että tilanne on rauhoittunut, tai sanotaanko ihmiset. Itsellä ainakin on taas viime päivinä tullut sellainen fiilis että no kohta tämä on ohi. Eihän tässä ole montaa viikkoa niin on maaliskuu, no sittenhän se on jo melkein kesä. Tämä kun saadaan nopeammin lyötyä ensimmäistä piikkiä ihmisille suhteellisen nopeasti on varmasti luonut sellaisen fiiliksen että nyt ei oikein edes kiinnosta miettiä koronaa, odotellaan nyt vain että saadaan ne piikit jaettua.

Olenko ainoa joka ajattelee niin?

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan kyllä samaa, että tässä on tavallaan löytynyt jonkinlainen tasapaino. Tartuntamäärät on aika tasaiset ja sairaalassa tasainen tilanne, tosiaan kaikki odottaa poteroissaan maski päällä omaa piikkiään.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Pitää vähän avautua ihmisistä. Kävin tänään lähikaupassa hakemassa itselleni olutta illaksi. Kaupassa kaikki käytti maskia, oli ilo silmälle. Pääsin kassalle, maksoin. Samalla siihen viereen tuli sellainen maskiton pubiruusu kyselemään onko niillä smartin punaista (tai joku muu sellainen pulitupakka). Ei saakeli, että rupes tämä akka ottamaan päähän. Tasan tarkkaan kaikki muut paitsi tämä löllöjortikka osas käyttäytyä.

On tämä maailma mennyt hulluksi. Ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Kyllä se olisi perseestä kun on vuoden väistänyt ihmisiä, mikäli Mervi Tapola vol2 antaisi lahjaksi koronan.

Olis nyt edes polttanut sivistyneesti Marlboron punaista kuten me muut riskiryhmäläiset. :)

Ja tämä oli sitten vähän huumoria vain, ei ehkä tämän ketjun kamaa, mutta menkööt.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
En nyt lähtisi tähän maskikyttäyksen linjalle, kun kerran todistetusti välimatka ym. hygienia on se juttu. En todellakaan laita lähikauppaan maskia naamalle täällä jumalan selän takana. Sanoi muut mitä sanoi, ihan sama. Hallitus on epäonnistunut surkeasti koronakriisin hoidossa ja loppuvuodesta tähän havahdutaan että oho.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja tämä oli sitten vähän huumoria vain, ei ehkä tämän ketjun kamaa, mutta menkööt.

Saatanan maskipoliisi. Poltan kaikki maskini huomenna ihan vittuillakseni. :)

Kun itse lähdin yksi päivä töistä, hissiin tuli yhdessä kerroksessa siivooja, jolla oli maski - komeasti leuan alle siirrettynä. Meni onneksi vain yhden kerrosvälin, mutta kyllähän tuo otti ainakin hitusen päähän. Kiinteistössä ohjeistetaan, ettei hissiin mentäisi kuin yksitellen, vaikka ei tuota kyllä kukaan noudata. Kello oli tuona päivänä niin paljon, että eipä hän olisi joutunut uutta hissiä kovinkan kauaa odottamaan, etenkin kun niitä on kaksi. No, altistumista ei noin lyhyessä ajassa tapahdu, mutta ihmetyttää tuollainen maskin wannabe-käyttäminen. Selvisin kuitenkin hengissä, joten jatkan maskipoliisin matkaa hyvillä mielin.

Tämäkin oli huumoria. En minäkään noin vähästä oikeasti säikähdä.
 
Hexa

Jäsen
En nyt lähtisi tähän maskikyttäyksen linjalle, kun kerran todistetusti välimatka ym. hygienia on se juttu.
Sekä myöskin samassa tilassa vietetty aika. Aiemminhan oli jossain, että tartunta vaatii ainakin 15 minuutin altistumisen. Mutta maskipoliiseja riittää tässä maassa. Vaikka edelleenkään se pelkkä maski ei tee ketään autuaaksi ja asiantuntijat sanovat, että pääsääntöisesti koronavirus ei tartu alle 15 minuutin kohtaamisissa. Brittivariantti voi toki tarttua hieman helpomminkin. Mutta hyvin on kansa onnistuttu pelottelemaan koronan suhteen.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Eri maissa on erilaista lainsäädäntöä, ja nyt Suomessa on voimassa lakeja, jotka takaavat kansalaisilleen tiettyjä oikeuksia, joita ei voida ilman hyvin painavaa syytä kumota.
Löysitkö ihan tahattomasti sen asian ytimen eli jos perustuslaki takaa jotain niin se on ensisijaisesti Suomen kansalaisia varten.

Miksi siis se raja testaus ja karanteeniin määräykset on niin vaikeaa vaikka itsekin tiedät ettei niiden määräämiseen ole mitään oikeaa estettä.
Este on vain ja ainoastaan hallituksen halu rajoittaa kansalaisten elämää, ei mikään muu.
Sen näkee hallituksen reagtioista siihen kun sairaalassa on vähemmän väkeä kuin marraskuun alkupuolella.
Mitään perusteltua syytä näihin rajoitteisiin Suomen sisällä ei ole perusteita.

Ulkorajojen rajoitteisiin sen sijaan on isot perusteet kun käyttännössä kaikkialla muualla on enemmän tarjontoja.
 
Sä voit höpötellä omiasi ihan niinkuin huvittaa. Sillekin on lain suoma oikeus. Valitettavasti. Mutta nuo harhasi eivät muuta tosiasioita yhtään mihinkään.

Seuraava näytös on hallituksen seuraava esitys rajaliikenteeseen liittyen, katsotaan kuinka sen käy, kun Kokoomuskin on kääntänyt asiasa kelkkansa.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sä voit höpötellä omiasi ihan niinkuin huvittaa. Sillekin on lain suoma oikeus. Valitettavasti. Mutta nuo harhasi eivät muuta tosiasioita yhtään mihinkään.

Seuraava näytös on hallituksen seuraava esitys rajaliikenteeseen liittyen, katsotaan kuinka sen käy, kun Kokoomuskin on kääntänyt asiasa kelkkansa.
Jännä juttu, ettei juuri kukaan lakiasiantuntija ole tukenut näkemystäsi siitä, ettei rajatestit onnistuu.
Siihen nimenomaan laki tarjoaa mahdollisuuden ja sitä nykyinen hallitus ei ole käyttänyt.

Se kertoo siitä ettei hallitus oikeasti välitä paskaakaan siitä kuinka paljon tartuntoja Suomessa on.
Sen sijaan heille on tärkeämpää päästä rajoittamaan ihmisten elämää.
Tärkeintä on se, että saadaan rajoittaa ei mikään muu.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Yllättävän hiljaista ollut tässä ketjussa viime päivinä. Olisiko koronaväsymystä? Ketjun tulevaisuus on veitsenterällä ja kahden viikon päästä ollaan siinä tilanteessa että ketju menee lukkoon.

No, mitä mieltä? Maskit vai ei? Baarit auki vai kiinni? Lasten harrastukset auki vai kiinni? Kiuru jakkupuvussa vai Marin alasti?

Maskit: Kyllä
Baarit: Kiinni
Lasten harrastukset: Auki mutta ulkona
Kiuru: Jakkupuvussa
Marin: Alasti
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Maskit: Kyllä
Baarit: Kiinni
Lasten harrastukset: Auki mutta ulkona
Kiuru: Jakkupuvussa
Marin: Alasti

Kiurusta ja Marinista näät märkiä unia?
Harrastuksista kovin moni harrastus ei ulkona onnistu tällä kelillä vai meinaatko että salibandyä ja uintia harrastetaan ulkona - 20 pakkasessa? No, parempi sekin kuin että muutama 85-vuotias kuolee.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kiurusta ja Marinista näät märkiä unia?
Harrastuksista kovin moni harrastus ei ulkona onnistu tällä kelillä vai meinaatko että salibandyä ja uintia harrastetaan ulkona?

Eiku Kiurun haluan pysyvän jakkupuvussaan. En suinkaan näe hänestä märkiä unia. En varsinaisesti Marinistakaan mutten pistäisi ollenkaan vastaan, jos haluaisi esiintyä alasti.

Salibandyä ja uintia harrastavat joutuvat tässä skenaariossa keskittymään peruskuntoharjoitteluun ulkona. Ehkä se uinti menisi yksi kerrallaan ihan lajihsrjoitteluna sisälläkin, mutta kysymys oli aseteltu liian tiukasti tällaiseen pohdintaan.

Noin yleisesti ottaen tuntuu, että tästä ketjusta on tullut karmea öyhötyspaikka, jossa kaikki tuntuu olevan paskaa - myös kusi.
 
Niin no lähinnä vaan nuo maskipakkojen ja rajoitusten toivomiset näillä tartunta- ja sairaanhoitomäärillä on sitä öyhöttämistä
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Niin no lähinnä vaan nuo maskipakkojen ja rajoitusten toivomiset näillä tartuntamäärillä on sitä öyhöttämistä

No sinä näet asian noin. Minä näen oikeastaan kaiken koronan vähättelyn jonkin asteisena öyhötyksenä.

On olemassa monta hyvää esimerkkimaata, miten voi käydä, jos homma menee vituiksi. Me olemme onneksemme päässeet todella vähällä. Samaa toivon jatkossakin, vaikka se vähän ponnisteluja vaatisikin.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Jännä juttu, ettei juuri kukaan lakiasiantuntija ole tukenut näkemystäsi siitä, ettei rajatestit onnistuu.
Siihen nimenomaan laki tarjoaa mahdollisuuden ja sitä nykyinen hallitus ei ole käyttänyt.

Se kertoo siitä ettei hallitus oikeasti välitä paskaakaan siitä kuinka paljon tartuntoja Suomessa on.
Sen sijaan heille on tärkeämpää päästä rajoittamaan ihmisten elämää.
Tärkeintä on se, että saadaan rajoittaa ei mikään muu.

Sulla on joku outo pinttymä siitä, että minä näkemyksilläni olisin jotenkin hallituksen esitysten esteenä. Naurettava ajatus. Kyllä siellä on asioista ihan oikeasti tietävät ihmiset, jotka noista päättää. Sä jaksat onanoida ihailtavan sitkeästi yhden Tuomas Ojasesta kirjoitetun artikkelin kanssa, mutta oletko huomannut, että juttu hävisi kuin kusi lumeen. Ja se oli tietysti tarkoituskin, koska Ojasen päämääränä oli ilmeisimmin häivyttää hänen ja Mikko Kärnän välisen kiistan julkisuutta. Huomioida kannattaa sekin, että tuo sinun mielestäsi ilmiselvä lupa kaikkien testaamiseen, oli Ojasenkin puheissa aika varauksellinen.

Mä tiedän, että noi hallituksen tekemiset ei sua kiinnosta minkään vertaa, mutta kertaillaan nyt kumminkin vähän, että mitä kaikkea siellä on tehnyt rajaliikenteeseen liittyen. Täyspäinen näkee jo silmäyksellä, että syytökset hallituksem toimettomuudesta ovat aivan paskaa. Sitä samaa shaissea on tämä uusin aivopierusi, ettei hallitus välitä pätkääkään tartuntojen määrästä.

19.8.2020

1.10.2020

JULKAISTU 15.10.2020 17:12
Perustuslakivaliokunta antoi tänään tylyn tuomion hallituksen esitykselle koronan testaa ja tule -mallista. Perustuslakivaliokunta katsoi, ettei muutosehdotuksia voi sellaisenaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Koska lakiesitys ei mennyt läpi, hallitus käytti omistajaohjausvaltaansa, ja edellytti Finairin testauttamaam kaikki asiakkaansa:

10.12.2020

Ja odota vaan, lisää on luvassa, jos tartuntoja ei saada laskuun:

22.1.2021

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
No sinä näet asian noin. Minä näen oikeastaan kaiken koronan vähättelyn jonkin asteisena öyhötyksenä.

On olemassa monta hyvää esimerkkimaata, miten voi käydä, jos homma menee vituiksi. Me olemme onneksemme päässeet todella vähällä. Samaa toivon jatkossakin, vaikka se vähän ponnisteluja vaatisikin.

Nii alkaa siis taas tää Suomen vertailu johonki Brasiliaan jossa esim. 40 kertaa enemmän ihmisiä?

Ja ei, se vähällä pääseminen ei vaadi ponnisteluja paitsi Kiurulta ja Marinilta. Ollaan päästy vähällä nyt koko koronan ajan nii en tiiä mitä vitun räjähdystä säki oikee odotat.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sulla on joku outo pinttymä siitä, että minä näkemyksilläni olisin jotenkin hallituksen esitysten esteenä. Naurettava ajatus. Kyllä siellä on asioista ihan oikeasti tietävät ihmiset, jotka noista päättää. Sä jaksat onanoida ihailtavan sitkeästi yhden Tuomas Ojasesta kirjoitetun artikkelin kanssa, mutta oletko huomannut, että juttu hävisi kuin kusi lumeen. Ja se oli tietysti tarkoituskin, koska Ojasen päämääränä oli ilmeisimmin häivyttää hänen ja Mikko Kärnän välisen kiistan julkisuutta. Huomioida kannattaa sekin, että tuo sinun mielestäsi ilmiselvä lupa kaikkien testaamiseen, oli Ojasenkin puheissa aika varauksellinen.

Mä tiedän, että noi hallituksen tekemiset ei sua kiinnosta minkään vertaa, mutta kertaillaan nyt kumminkin vähän, että mitä kaikkea siellä on tehnyt rajaliikenteeseen liittyen. Täyspäinen näkee jo silmäyksellä, että syytökset hallituksem toimettomuudesta ovat aivan paskaa. Sitä samaa shaissea on tämä uusin aivopierusi, ettei hallitus välitä pätkääkään tartuntojen määrästä.
Kumma juttu, että kukaan muu ei enää jankkaa perustuslaista esteenä tai laista ylipäätänsä kuin sinä kun ne pykälät kaivettiin esiin.
Se vaan sattuu Suomessakin olemaan totuus, että jos hallitus haluaa niin virkamiehet toteuttaa määräykset nyt hallitus ei ole halunnut toteuttaa rajatestauksia vaikka siihen olisi mahdollisuuksia ja sen takia tartuntoja tulee kokoajan lisää maahan.

Jos hallitus haluaisi niin sillä olisi jo nyt täysi mahdollisuus estää isompien lisätartunta määrien tulo Suomeen, mutta hallituksen toiminnan perusteella sillä ei sitä ole.
Yhä sen perustuslain tärkein tehtävä on taata Suomen kansalaisille tietyt oikeudet ja Suomen hallituksen on edistettävä Suomen kansalaisten oikeuksia. Nyt vaan näyttää siltä, että muiden maiden kansalaisten oikeuden liikkua ovat suurempia kuin Suomen kansalaisten oikeus turvalliseen elämään mutta eihän sillä ole mitään väliä.

Hallitus tekee sitä mitä on kivaa ja helppoa mitään oikeaa rajoittavaa toimenpidettä tämä hallitus ei ole tehnyt ja sen näkee tartuntamääristä.
Siitä voi päätellä sen, että rajoitusten vaikuttavuuden arviointi on jätetty tekemättä täysin.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Minusta tällä logiikalla voitaisiin yhtälailla hoitaa massatestaaminenkin. Nythän pakollisen testaamisen pitää perustua "yksilölliseen" epäilyyn (kuten esimerkissä pakollinen puhallutus). Puhallusratsian tapaan voitaisiin siis laittaa vapaaehtoinen testaus joka sisään-/uloskäynnille. Voit aivan huoletta kieltäytyä vapaaehtoisesta testistä. Kieltäytyminen tosin herättää epäilyn, että sinulla on yleisvaarallinen tartuntatauti mutta haluat välttää karanteenin. Tähän tilanteeseen löytyy oma lainsäädäntönsä (tartuntatautilaki) jolla epäilty voidaan vasten tahtoaankin toimittaa testattavaksi tai karanteeniin. Siksi koronatesti on järkevämpi valinta...

Enkä tarkoita kirjoitusmuotojen matkimisella vittuilla sinulle, joka tuotat hyvää tekstiä ketjuun. Ennemminkin koitan vähän herätellä näkemään sen puolen, että näissä jutuissa on usein enemmän kyse tulkinnasta/semantiikasta kuin varsinaisesti siitä mahdollistaako lain kirjain jotain vaiko ei. Puhallutusratsiassa puhaltaminen on de facto pakollista. Onko koronatesti liian eri asia jotta siitä kieltäytymiseen ei voitaisi analogianomaisesti soveltaa samaa "perusteltua epäilystä" tartuntatautilaissa mainittujen pakkokeinojen avaamiseksi?

Jos korona voitaisiin havaita ilman nenään työnnettävää tikkua, en usko että tällaista keskustelua edes vakavasti käytäisiin vaan pakkotestaus olisi puhallutuksenomainen selviö.

Alkuun kiitos, kirjoitustyylini tuntuu riepovan moniakin, niin hauska kuulla, että edes jollekulle kelpaa. :)
Laki rattijuopoista tehtiin aikana, jolloin ei ollut alkometrejä. Silloin epäilys alkoholin nauttimisesta todennettiin alkoholin hajuna hengityksestä. Sisu-pastillimiesten väittäessä kiven kovaa, että "Mittään en ole othanu, vaikhen perkele jaloilllani meinaakhan pyshhyähyä..." keksittiin ensin joku lasikuuppa, ja sittemmin alkometrit, joilla mitata alkoholipitoisuutta. Nämä tuli joskus 50 luvulla, ja silloin lain säätäminen oli lasten leikkiä nykytilanteeseen verrattuna. Eikä kaikesta toiminnasta edes ollut lakeja, toimittiin mikä hyvältä ja järkevältä tuntui.

Suomessa on edelleen voimassa 1700 luvun lakeja, yksi tuoreempi taisi olla, että jos talonpoika ei pistä torppansa nurkalle humalaa kasvamaan, niin saa taalerin sakon. Tässä voisi olla hallitukselle aika hyvä tulonlähde, en vaan tiedä sen taalerin nykyarvoa, mutta omakotitaloja on paljon. No tuollainen ei menisi tietenkään nykyisin läpi.

Laki kirjoitetaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kirjallisessa ilmaisussa on puutteensa, jolloin joudutaan tulkitsemaan lakia. Kehityksestä saadaan kiittää mm huumausainekauppiaita, joilla on ollut rahaa palkata juristeja vääntämään mitä mielikuvituksellisimpia tulkintoja vapautuakseen. Lain pitää kohdistua oikein, eli pahiksen kanniskeleman paineilmapullon ja naulapyssyn kieltäminen ei saa viedä pyörätuolivammaisen oikeutta happipulloonsa, vaikka se samanlainen paineastia onkin. Lakia käytetään myös politiikan välineenä. Jossain vaiheessa oppositio koitti väittää kaikkia hallituksen ehdotuksia EU-lakien vastaisiksi koittaessaan luoda mielikuvaa siitä, kuinka vastenmielinen päsmäri brysseli on. Nyt perustuslakivaliokunta ottaa aika isoa roolia, ja mielenkinnolla seuraan, että ketä sieltä kenties ilmoittautuu kunnallisvaaliehdokkaaksi. Mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että uusien lakien on oltava hyvää lainsäädäntöä, joka ei saa olla ristiriidassa muun lainsäädännön kanssa. Tätä on jonkun hallituksen ja eduskunnan ulkopuolisen tahon hyvä valvoa. Eli perustuslakivaliokunnan työtä ei ole mitään syytä perusteettomasti haukkua. He tekevät, mitä heidän on tehtävä.

Ratamoottoriveneilyn kansaivälisessä ääntökirjassa oli ensimmäisenä pykälänä aikoinaan, että sääntöjä on tulkittava niiden kirjaimen ja hengen mukaisesti. Ranskalaiset oli joskus ajatelleet, ettei joka pikkuasiaa viitti säännöissä erikseen mainita, vaan mennään vähän khin fairplay-hengessä. Törmäys radalla piti viimeisenä keinona estää peräyttämällä omaa alustaan, mikä nyt on kaikkein typetin sääntö, kun kaikkien yritys on mennä mahdollisimman kovaa eteenpäin. Ei liity tähän mitenkään, mutta tulipahan mieleen. Tai no, se oli ajatukseni, ettei laki voi jäädä niin avoimeksi, että sen voidaan tulkita antavan toimintavapauksia, joita se ei suoraan kiellä. Nyt suuresti framilla olevassa pakollisessa testaamisessa rajoilla ongelma on, että vanha tartuntatautilaki sallii terveystarkastuksen, mutta siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Ja tämä vapaaehtoisuus kumotaam seuraavassa pykälässä:

16$
Pakollinen terveystarkastus
Aluehallintovirasto voi päättää, että 14 ja 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä.

Ja tuo välttämätöntä on nyt se sana, joka ymmärtääkseni hiertää. Rajan yli on tullut 4-5% tartunnoista, joten se ei riitä tuoksi välttämättömäksi syyksi. Se ei ole ollut koko pandemian aikana välttämätöntä, eikä voi siksi yhtäkkiä muuttua, ellei viruksessa tai tartuntojen määrässä tapahdu jotain fataalia muutosta. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on antanut oman hyvin varauksellisen näkemyksensä testien mahdollisuudelle jo nykysäädöksin:
"Perustuslaki ei estä pakkotestejä, jos ne voidaan osoittaa välttämättömiksi koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanoo." Jos Suomi olisi samassa kusessa kuin vaikkapa Belgia, niin tilanne voitaisiin hyvinkin katsoa silloin välttämättömäksi, ja laki voitaisiin ottaa käytöön. Nyt sen käyttö on vain kiinni tuon sanan 'välttämätön' tulkinnasta.

Tavallisen matkaajan alistumiselle testiin ei pitäisi olla mitään tervepäistä estettä. Luulisi jokaisen edun olevan, että tietäisi ennen petheensä ja omaistensa tapaamista, että onko terve vai ei. Virosta tulevilla työporukoilla on sitten jo eri säännöt. Useat tekevät töitä virolaisten henkilöstövuokrausfirmojen kautta, joilla ei ole mitään työsuhdeturvaa. Jos et ole töissä, et saa palkkaa. Jos tuot mukanasi koronan työyhteisöön, ja siitä joutuu muut kärsimään, niin tulee vähän muutakin kuin pahaa silmää. Siksi testeihin ei haluta mennä, koska jos oletkin oireeton kantaja, ja testin perusteella koko työporukka pistetään ulos työmaalta, niin sitä riskiä ei kukaan ota. Itse satsaisin noihin koronakoiriin. Jos ne oikeasti voivat yksilöidysti haistaa henkilöstä koronan, niin hänet voidaan jo nykylaeillakin tartuntatautilääkärin määräyksellä testata, määrätä karanteeniin, jopa eristää. Mutta katsotaan mitä halitus (virkamiehet) keksii, luotan, että keksivät.

Itse en usko vapaaehtoisuuteen ainakaan noiden etelä-hesalaisten työporukoiden kanssa, vaikka testi olisi kuinka helppo. Prosentti on niin pieni, että välttämättömäksi testejä on vaikea perustella, ja siksi kansalaisen vapautta ei voida rajoittaa. Mielenkiintoinen case.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kumma juttu, että kukaan muu ei enää jankkaa perustuslaista esteenä tai laista ylipäätänsä kuin sinä kun ne pykälät kaivettiin esiin.
Se vaan sattuu Suomessakin olemaan totuus, että jos hallitus haluaa niin virkamiehet toteuttaa määräykset nyt hallitus ei ole halunnut toteuttaa rajatestauksia vaikka siihen olisi mahdollisuuksia ja sen takia tartuntoja tulee kokoajan lisää maahan.

Jos hallitus haluaisi niin sillä olisi jo nyt täysi mahdollisuus estää isompien lisätartunta määrien tulo Suomeen, mutta hallituksen toiminnan perusteella sillä ei sitä ole.
Yhä sen perustuslain tärkein tehtävä on taata Suomen kansalaisille tietyt oikeudet ja Suomen hallituksen on edistettävä Suomen kansalaisten oikeuksia. Nyt vaan näyttää siltä, että muiden maiden kansalaisten oikeuden liikkua ovat suurempia kuin Suomen kansalaisten oikeus turvalliseen elämään mutta eihän sillä ole mitään väliä.

Hallitus tekee sitä mitä on kivaa ja helppoa mitään oikeaa rajoittavaa toimenpidettä tämä hallitus ei ole tehnyt ja sen näkee tartuntamääristä.
Siitä voi päätellä sen, että rajoitusten vaikuttavuuden arviointi on jätetty tekemättä täysin.

Kun kerta olet noin totaalisen pihalla siitä, että kenen edes kuuluisi käyttää tuota meuhkaamaasi Tartuntalain pykälää, niin lues tuo:

14 §
Kohdennetut terveystarkastukset

Aluehallintovirasto voi määrätä järjestettäväksi toimialueensa jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville terveystarkastuksen, jos tarkastus on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeen. Terveystarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Terveystarkastuksen suorittaa lääkäri tai asianmukaisen koulutuksen saanut muu terveydenhuollon ammattihenkilö lääkärin valvonnassa. Tarkastuksen osana voidaan ottaa välttämättömiä näytteitä ja tehdä muu tutkimus, josta ei aiheudu merkittävää haittaa tutkittavalle.

Työntekijällä on oikeus käydä 1 momentissa tarkoitetussa terveystarkastuksessa tai tutkimuksissa työaikana, jollei se ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana. Se aika, joka työntekijän päivittäisestä säännöllisestä työajasta käytetään mainittuun tarkoitukseen, luetaan työssäoloajaksi.

16 §Pakollinen terveystarkastus

Aluehallintovirasto voi päättää, että 14 ja 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä.

Siis Aluehallintovirasto. A-lu-e-hal-lin-to-vi-ras-to!
Mutta kun ei voi, koska tuota ei katsota tällä hetkellä välttämättömäksi.
Hallitus on koittanut pariin kertaan esittää uutta lainsäädäntöä, jonka perusteella testaus voitaisiin katsoa nyt jo tarpeelliseksi, mutta nämä uudet lakiehdotukset on tyrmätty perustuslaillisten ongelmien vuoksi.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös