Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 912 867
  • 81 126

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Tullut nyt paria eri maskimallia testattua varsin huonolla menestyksellä. Eivät tahdo asettua mitenkään hyvin kasvoille (omaan siis kapeat kasvot) vaikka yritetty useita kertoja ja se suurin ongelma on, että silmälasit huurtuu todella pahasti. Ja kyllä, olen ihan googletellut asiaa ja yritän kyllä asetella maskin kasvoille ihan oikein, mutta ei vaan natsaa.
 
Vastaahan reippaasti esittämiini kysymyksiin ensin.

Aivastusoksennus hammaslääkärin suuhun on kyllä oikeasti erikoisinta mitä olen hetkeen kuullut. Kaiken tämän lisäksi syytät minua saivartelusta. Kaikkea sitä.

Olen todistanut tapauksen, jossa henkilö aivasti pian oksennuksem jälkeen. Laattaa levisi ympäristöön myös nenän kautta. Ehkä se olikin sitten yksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Kasvomaskien historia Siinä kasvomaskien historiaa. Hyödyt hengitystieinfektioiden leviämisen ehkäisemisessä perustuvat edelleen arvioihin ja spekulointiin. Hammaslääkäreiden keskuudessa maskit yleistyivät vasta 1980-luvulla HIV-epidemian myötä. Tilannehan antaa teoriassa mahdollisuuden potilaan veren siirtymiselle runsaana hammaslääkärin suun limakalvoille. Ei ku niin ei varmaan suu veressä voi aivastaa. Se olisi kai erikoisinta, mitä olen kuullut hetkeen.
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Tullut nyt paria eri maskimallia testattua varsin huonolla menestyksellä. Eivät tahdo asettua mitenkään hyvin kasvoille (omaan siis kapeat kasvot) vaikka yritetty useita kertoja ja se suurin ongelma on, että silmälasit huurtuu todella pahasti. Ja kyllä, olen ihan googletellut asiaa ja yritän kyllä asetella maskin kasvoille ihan oikein, mutta ei vaan natsaa.

Sama ongelma mulla ja kapeat kasvot täälläkin. Kokoajan meinaa liukua nenän päältä pois, vaikka mitä oon yrittänyt. Lasit huurtuu aina, mut onneks pärjään ilman laseja, niin voi ottaa ne pois hetkeksi. Tyttöystävä ei pärjää ja joutuukin monesti käyttämään piilareita maskin kanssa, kun normaalit lasit huurtuisi.

Mulla myös lapsena korvanlehti halkesi ja tästä syystä on arvetasta johtua kohouma korvanlehden rustossa just siinä kohdassa mihin maskin hihna tulee. Tää kohta kipeytyy ja hiertyy, jos joutuu maskia pitää pidempään päässä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Iltalehti kertoo, että Pietarsaaressa ois Tokella jaossa ilmaisia ämpäreitä ka mahdollisesti myös jotain muuta..
Mitä veikkaisitte miten somalaiset käyttäytyy kun on mahdollisuus saada ämpäri ilmatteeksi
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mitä tämä mm. somessa kulovalkean tavoin leviävä maski- ja rokoteskeptisyys sekä "suojaudut koronalta syömällä kasviksia"-disinformaatio oikein on? Väkisinkin tulee mieleen, että johtavatko jäljet taas trollitehtaalle, jonka intresseissä on tunntetustikin heikentää länsimaalaisten luottamusta päättäjiin sekä viranomaisiin?
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Sama ongelma mulla ja kapeat kasvot täälläkin. Kokoajan meinaa liukua nenän päältä pois, vaikka mitä oon yrittänyt. Lasit huurtuu aina, mut onneks pärjään ilman laseja, niin voi ottaa ne pois hetkeksi. Tyttöystävä ei pärjää ja joutuukin monesti käyttämään piilareita maskin kanssa, kun normaalit lasit huurtuisi.

Jep, ihan samat ongelmat täällä. Piilareita en ole koskaan käyttänyt kuivien silmien takia ja ilman laseja olen puolisokea. En tiedä, ehkä pitää vielä yrittää löytää joku sopiva maski mutta jos ei siitäkään apua ole niin sitten saa olla ja menen hamaan tappiin saakka ilman maskia. Pahoja katseita sillä kyllä kerää.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nostakaa maski ylemmäs ja lasit alemmas nenällä, niin ei huurru yhtä pahasti.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@Harhasyöttö ja @Cloaca Maxima oletteko kokeilleet kangasmaskeja vai noita kertakäyttöisiä? Tokella ainakin oli myynnissä mustia kangasmaskeja, 5 kpl paketti tais olla n. 15 e tjsp.
Tuntui istuvan aika hyvin ja on ehkä hieman parempi kuin kerttis. Lisäksi ekan puhdistuskeittämisen jälkeen tuntui hieman kutistuneen, istui paremmin naamalle.
Itsellä myös rillit.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Nostakaa maski ylemmäs ja lasit alemmas nenällä, niin ei huurru yhtä pahasti.

Olen (olevinaan ainakin) tätäkin kokeillut mutta joku siinä vaan mättää. Saattaa ehkä hetken toimia paremmin, mutta ei mene kauaa kun se maski alkaa sitten valumaan alaspäin. Olen myös yrittänyt saada maskia kireämmälle jopa niin, että vedän ne narut takaraivon taakse solmuun. Ei ollut apua tuostakaan ja siinä vaiheessa alkoi olemaan jo vähän liiankin kireä. Myös korvien taakse ristiin olen ne narut laittanut.

Se juurisyy on selkeästi tämä minun huono pää - ehkä tällekin pärställe joku suht hyvä maskimalli löytyy.

Edit:


@Harhasyöttö ja @Cloaca Maxima oletteko kokeilleet kangasmaskeja vai noita kertakäyttöisiä?

Yhtä kangasmaskia (kaveri lainasi, pestyn toki) ja kahta kertakäyttöistä. Kuten todettua, kyllä varmaan itsellekin sopiva löytyisi kun vaan jaksaisi etsiä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Helsingin kaupungin oma seuranta ilmoittaa tälle päivälle 110 uutta tapausta, kun viikko sitten 19.11. niitä oli 155 kappaletta. Ilmeisesti jo aikaisemmin tehdyt lievemmät rajoitukset ovat auttaneet ja ihmisten varovaisuus lisääntynyt jo edellisviikon korkeiden lukemien myötä. Trendin varmistumiseen täytyy vielä seurailua jatkaa pari päivää, mutta juuri nyt näyttää hyvältä.
 

chubster

Jäsen
Mielenkinnosta kyselen, että mikä tämän testauksen funktio mahtaa olla? Eikö kaikkien sääntöjen mukaan tämä pikkumieskin vietä nyt kotona karanteenia ajan x?

samaa mietin. Karanteenis ovat viettäneet tosiaan siitä saakka kun minä tulin kipeäksi eli sunnuntaina, tosin virallisen karanteenikäskyn saivat eilen. Ja silloinkin sairaanhoitaja ei ollut osannut sanoa onko karanteeni 10 vai 14vrk. Yleensä ilmeisesti perheen sisällä 14vrk mutta koska minä eristäydyn eri osoitteessa on asia epäselvä. Olinunohtanut kysyä lääkäriltä asiaa. Samalla ilmoitti tuon että testaaja tulee perjantaina kotiin ottamaan pojalta näytteen, kun oli tullut puheeksi kuume. Tiedä sitten. Alkaisiki muiden karanteeni sitten alusta jos poikakin testataan positiiviseksi. Tiedäppä sitä. Aikamoinen sattuma lieneisi että hänellä pelkkä flunssa olisi tässä tapauksessa...
 
Mitä tämä mm. somessa kulovalkean tavoin leviävä maski- ja rokoteskeptisyys sekä "suojaudut koronalta syömällä kasviksia"-disinformaatio oikein on? Väkisinkin tulee mieleen, että johtavatko jäljet taas trollitehtaalle, jonka intresseissä on tunntetustikin heikentää länsimaalaisten luottamusta päättäjiin sekä viranomaisiin?

Rokotteiden tehosta on vedenpitävä tieteellinen näyttö aina Napoleonin ajoista lähtien. Maskien tehosta on vain "osviittaa". Myös käytäntö osoittaa, että maskien merkitys on korkeintaan vähäinen. Korona leviää maskipakoista huolimatta eri maissa.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mahtavaa unilääkettä tuo Kiurun puhe. Sisällössä varmasti ois asiaa jos tuota puhetyyliä jaksais kuunnella. Sama kuin kuuntelisi puhetta klingoninkielellä.

Heti perään Varhila parrasvaloihin ja toteaa korkean tartuntariskin tiloiksi kaikki liikuntapaikat. Voi morjes.

Kiurun puheista sai sellaisen käsityksen, että näillä eri tautitilanteiden luokitteluilla voidaan heittää vesilintua. "Etupainotteisesti ja ennakoivasti kaikki leviämisvaiheen toimet käyttöön täysimääräisesti ja maksimaalisesti kaikilla alueilla."

Rokoteasiaakin sivuttiin, mutta ei siitä mitään hyödyllistä kerrottu. Itseäni olisi kiinnostanut pääsiäisen pyhien vaikutus rokottamisiin, kun on jo käynyt ilmi, ettei ainakaan joulun pyhinä ketään jaksa rokotusten eteen tehdä yhtään mitään.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rokotteiden tehosta on vedenpitävä tieteellinen näyttö aina Napoleonin ajoista lähtien. Maskien tehosta on vain "osviittaa". Myös käytäntö osoittaa, että maskien merkitys on korkeintaan vähäinen. Korona leviää maskipakoista huolimatta eri maissa.
Kaipa tupakoinnin ja keuhkosyövän välillä on edelleen myös vain "osviittaa".

Kunhan piruilen. Minusta on outoa olla noin ehdoton maskeja vastaan, vaikka tehosta ei olisi auringonvarmaa näyttöä. Ei tässä ole kuitenkaan mistään pakollisesta peräpuikosta kyse.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Pystyyhän sen toteamaan ihan maalaisjärjellä, että maskilla on vaikutusta siihen kuinka paljon esim. puhuessa sylkeä ympäriinsä erittyy. Varmaan moni on sitä täällä jo vääntänyt rautalangasta.

Jos hyöty on edes vähäinen niin eikö se silloin puolla maskin käyttöä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottamatta muuten kantaa teidän väittelyyn, niin steriilin sairaalaolosuhteen vertaaminen johonkin kansalaisten ulkomaailmassa käyttämään maskiin tuntuu jotenkin huonolta argumentilta. Kyseessä on kaksi täysin eri tilannetta ja kaksi täysin eri käyttäjää. Toki jos ulkomaailma ois täysin steriili ja käyttäjät osaisi käyttää maskia täydellisesti, niin vois vertailla.
Ongelmahan tässä argumentissa on se, että maskeja käsitellään asiaa muodossa: ”onko maski 100% suoja koronavirustartunnassa”

Lyhyt vastaushan tähän on selkeä ”ei”. Se on edelleen sama vastaus, muuttaen sanamuotoja ”hyvä, täydellinen, ainoa oikea, täkein suojaväline” jne.

Maskeja on pidetty tässä tilanteessa osana suojautumista. Tärkein suojautumisen keino on sosiaalinen etäisyys ja kontaktien vähyys, jolla voidaan vaikuttaa siihen että joutuuko edes altistumaan missään vaiheessa. Sitten tulee maskit ja käsienpesu ja desinfiointi oletuksena, että olet tilanteessa missä on mahdollista altistua, silloin maski on lisäsuoja. Käsienpesu kuuluu lähinnä perushygieniaan ja käsidesi sitä tehostamaan.

Sitten on nämä kysymykset siitä että miten maskia käytetään oikein. Kun sen voi tehdä väärin monella tavalla, ensimmäinen on se että sitä ei käytetä. Sitten tulee ne, että se puetaan väärin, siihen kosketaan, sitä pidetään liian kauan jne. Maskin käyttäminen ulkona vesisateessa on suht hyödytöntä.

Mikään suojautuminen ja varominen ei ole 100% suoja. Tartunnan voi silti saada. Kyse on siitä että se pitää tehdä mahdollisimman epätodennäköiseksi. Eli hankaloitetaan koronaviruksen elämää. Se tarkoittaa väliaikaista kärsimystä.

Vittu, en minäkään pidä siitä että kaikki on peruttu ja kiinni. En minä tykkää pitää maskia tai tykkää sopia omien vanhempien kanssa että nyt ei nähdä, mutta pitää soitella useammin.

Mutta jos tässä on kyse että valtiovalta pyytää ja vaatii sitä että nyt yritetään, niin silloin minä olen mielestäni velvollinen toimimaan. Olen sitten samaa mieltä tai en. Joutuuhan tässä muutenkin noudattamaan sääntöjä ilman että on samaa mieltä vaikka siitä mihin verorahat menee.
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Pystyyhän sen toteamaan ihan maalaisjärjellä, että maskilla on vaikutusta siihen kuinka paljon esim. puhuessa sylkeä ympäriinsä erittyy. Varmaan moni on sitä täällä jo vääntänyt rautalangasta.

Jos hyöty on edes vähäinen niin eikö se silloin puolla maskin käyttöä?

Lähinnä ehkä se, että joillekin tuntuu olevan käsitys, että maski on hopea nuoli, joka ratkaisee kaikki ongelmat ja karkottaa koronan ja jos ei käytetä maskeja, niin korona leviää valtoimenaan. Hyötyä maskeista on, mut se on vaan yks väline muiden kanssa ja itse näen hyödyn lopulta aika marginaalisena, mutta se on olemassa.

En oo siis tällä palstalla nähnyt tätä ilmiötä, mut yleisessä keskustelussa tullut liikaakin esille et ollaan keskitytty aivan liikaa vaan maskeihin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomessa on ilmoitettu tänään 570 uutta koronavirustartuntaa, mitkä jakautuvat useammalle päivälle.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ah, ulkonaliikkumiskielto osana keinovalikoimaa, jonka mitään osaa ei ole järkevää tässä vaiheessa sulkea pois (Marin). Olisihan sekin toisaalta ihan jännä kokea ainakin kerran elämässä.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuulostaa uskomattomalta. Onko linkkiä lähteeseen? Itsellä ei ole tuommoisia outoja kokemuksia.

Siinähän se linkki oli alkuperäisessä viestissäni. Ei sitä oikein voi tutkimuksen tuloksia kumotakaan, vaikka tuo uskomattomalta tuntuikin.

Noin 570 tänään. Eteenpäin on menty - valitettavasti.
 

Salama44

Jäsen
Tänään on tulossa Suomessa ennätyslukemat koronatartunnoissa n. 570 tapausta, kertoi Mika Salminen. HUS:n kasvu on ollut viimeisen viikon aikana räjähdysmäinen 70 % ja tilanne lähestyy kevään tilannetta.

Taudin leviäminen näkyy nyt selvästi hoidossa ja tehohoidossa olevien määrien lisääntymisenä. Toki on isoja alueellisia eroja ja siksi on hyvä että rajoituksia tehdään nyt alueellisesti.

Näyttää siltä että korona Joulusta ja Uudesta Vuodesta tulee pahempi kuin korona Juhannuksesta jolloin tartunnat vähenivät. Yleiset juhlat varmasti perutaan ja pienissä piireissä vietetään nämä juhlapäivät.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Nyt saatiin hieno ja iso lukema, jolloin hallituksen lausunnot otetaan enemmän tosissaan. Eiköhän eilen ja edellispäivänä jätetty laittamatta vähän tartuntoja rekisteriin ja julkaistiin ne vasta tänään, jotta on parempi selkänoja kiurulle.

noin muuten trendi on nouseva. Siinä ei ole mitään yllättävää. Ja tulee nousemaan vielä pitkän aikaa. Lueskelin vähän noita uudenmaan kovia rajoituksia ja veikkaisin, että uimahallien ja urheiluhallien sulkemisien ja kokoontumisrajoitusten tms. Vaikutus on paljon pienempi mitä tämä viruksen luonnollinen kasvuvauhti talvea kohden. Minkä verran noita tartuntoja olikaan jäljitetty tähän vaaralliseen urheiluun? Joku 5%? Koulut etään voi vähän enemmän vaikuttaa, en tiedä. Eipä sielläkään kuitenkaan naamatusten kyhjötetä.

samaa mietin. Karanteenis ovat viettäneet tosiaan siitä saakka kun minä tulin kipeäksi eli sunnuntaina, tosin virallisen karanteenikäskyn saivat eilen. Ja silloinkin sairaanhoitaja ei ollut osannut sanoa onko karanteeni 10 vai 14vrk. Yleensä ilmeisesti perheen sisällä 14vrk mutta koska minä eristäydyn eri osoitteessa on asia epäselvä. Olinunohtanut kysyä lääkäriltä asiaa. Samalla ilmoitti tuon että testaaja tulee perjantaina kotiin ottamaan pojalta näytteen, kun oli tullut puheeksi kuume. Tiedä sitten. Alkaisiki muiden karanteeni sitten alusta jos poikakin testataan positiiviseksi. Tiedäppä sitä. Aikamoinen sattuma lieneisi että hänellä pelkkä flunssa olisi tässä tapauksessa...
Ei tarvitse ihmetellä, mihin terveydenhoidon resurssit menevät. Yhdeltä henkilöltä pari tuntia taas hukkaanheitettyä aikaa turhanpäiväisen kotikäynnin ansiosta.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pystyyhän sen toteamaan ihan maalaisjärjellä, että maskilla on vaikutusta siihen kuinka paljon esim. puhuessa sylkeä ympäriinsä erittyy. Varmaan moni on sitä täällä jo vääntänyt rautalangasta.

Jos hyöty on edes vähäinen niin eikö se silloin puolla maskin käyttöä?
Minusta hieno analogia oli semmoinen kuva, missä naapuri käy kusemassa reidellesi. Siinä on neljä vaihtoehtoa, kummallakaan ei ole housuja, kummallakin on tai vain toisella. Oleellisinta on se, että sillä joka kusee on housut jalassa. Oletan stadilaisjärjellä, että virus toimii ainakin osittain samaan tyyliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös