Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En halua kääntää keskustelua kantasuomalaiset vs muut, mutta onhan se aika selvää että mikäli tällaista tehdään ympäri maata, ja vielä "tehokkain tuloksin", tästä ollaan hiljaa ettei tule just tuota että "perkeleen tummat levittää koronaa".
Jotenkin huvittavaa sekin, että ensin viranomaiset kertovat, että maahanmuuttajilla on koronaa suhteellisesti enemmän kuin muilla. Media raportoi asiasta, käy Itäkeskuksessa haastattelemassa ei-kantaväestön edustajia, joista osa kertoo kuinka ei enää jaksa välittää koronasta jne.

Sen jälkeen kirjoitetaan kuinka aina näissä tilanteissa maahanmuuttajia syytellään, ihmiset välttelevät heitä eikä näin saisi tehdä.

Onko tämä käyttäytymismalli näiden toimien jälkeen oikeasti jollekin yllätys?
 
Are you Bockybautakallio?
Suosikkijoukkue
HIFK, Lexaa
En halua kääntää keskustelua kantasuomalaiset vs muut, mutta onhan se aika selvää että mikäli tällaista tehdään ympäri maata, ja vielä "tehokkain tuloksin", tästä ollaan hiljaa ettei tule just tuota että "perkeleen tummat levittää koronaa".
Tästä sanoin muutama sivu taaksepäin, että maailmanhistoriassa tartuntataudit ja nationalismi leviää aina samaan tahtiin.

Tätä olen itsekseni pohtinut, että tässä on aika isoja riskejä tosi isoille kahtiajaoille. Me vs. Ne, terveet vs. Sairaat, potentiaaliset tartuttajat vs. turvalliset jne.
Rokotetut vs. Rokottamattomat jne.
Tää paljon esillä oleva Hanna Nohynek (?) ehdotti keväällä koronan sairastaneille pinssiä tai hihamerkkiä.

Nyt sitten meillä tulee massiivinen talousahdinko, populismin ja nationalismin mahdollinen nousu jne.

Sitten kun miettii kuinka rationaalisesti ihmiset toimi vessapaperin suhteen... niin kyllä tässä saa oikeasti olla aika hereillä.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Maskien käytöstä taas muutama sananen. Tänään oli ensimmäinen kerta kun käytin. Ei kyllä jäänyt positiivista sanottavaa - tosin syy lienee se, ettei ko. maskimalli vain sovi itselleni. Suurin ongelma oli, että maskien sivuille jäi jäätävät "tuuletusaukot" joista kyllä tositilanteessa pääsisi korona leviämään ihan valtoimenaan. Maski ei siis istu naamalleni hyvin.

Yritin korjata tätä laittamalla ne narut korvien taakse "ristiin", jolloin maski kiristyy hieman ihomyötäisemmin kasvoille. Tästä oli pientä apua "tuuletusaukko" ongelmaan, mutta vastaavasti nyt puhuminen tmv. kasvojen liikkeet sai maskin tipahtamaan koko ajan pois nenän päältä. Ja tuossa tilanteessahan sitä maskin asentoa ei saisi korjata räpläämällä itse maskia.

Kasvojen muotoni on tyyliä kapea, joka vaikuttanee alkuperäiseen ongelmaan. Pitäisi varmastikin testata erilaisia maskeja, mutta kun ei viitsisi useaa lajia ostaa paketillista. Toki jo seuraava malli saattaisi olla se sopiva...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko vahvemmat etäsuositukset olla yksi vaihtoehto saada tautia kuriin, itse ainakin olettaisin että kevään onnistumisen avainsanoja oli tuo koulujen sulkeminen joka herätti varsinkin ne lapsiperheet mutta ehkä myös yksin asuvia. Jossain määrin kuitenkin ne etäyhteidet on kouluissa nyt kunnossa niin miksei vaikka yläasteikäiset siirtyisi pahimmilla paikkakunnilla etäopetukseen, tässähän se osittain samalla menisi joululoman jatkeena, samalla myös vahvemmat suositukset työpaikoille.
 
Hockeyarena.net
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zale

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Uskoisin, että kyllä. Ja joku kahden viikon mittainen etäopetus ihan kaikilla asteilla voisi olla myös äärettömän tehokasta, vaikka ymmärrän hyvin, ettei siihen ryhdytä.

Olen pohtinut, että vaikka tartunnat eivät tutkimusten mukaan leviä niin tehokkaasti koululaisten keskuudessa, niin voisiko tuossa olla jotain välillistä vaikutusta? Esimerkiksi kun koululaisia kulkee opinahjoonsa, julkisessa liikenteessä tulee helposti ruuhkaa, ja tällöin aikuisetkaan eivät pysty niin hyvin pitämään turvavälejä toisiinsa.
 
Hö.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eli tällä logiikalla oikeusvaltioita eivät ole mm. Usa, Iso-britannia, Ruotsi, Ranska, Saksa, Espanja,Italia ja Itävalta?
Jos noissa maissa on mahdollista laittaa lockdown päälle lain mukaan niin ovat oikeusvaltioita. Jos Suomessa ei lain mukaan voida jotain tehdä, mutta valtio koittaa sitä silti tehdä niin voidaan sanoa että se rapauttaa oikeusvaltiota.

Toki tälläkin palstalla monet tykkäisivät siitä kun Marin tulisi dominan asussa tiedotustilaisuuteen ja määräisi kaikki setämiehet lockdowniin ja kieltäisi runkkaamisen.

Toinen porukka haluaisi Uudenmaan(=Helsingin) kaikki asukkaat karanteeniin kun siellä asuu maahanmuuttajia ja Vihreiden äänestäjiä yms. hipstereitä.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Nyt tautia on edelleen vähemmän kuin keväällä. Nyt rajoitusten kiristäminen todennäköisesti tehoaisi paljon nopeammin. Veikkaan, että parin tai kolmen viikon "kurinpalautus" saattaisi hyvinkin riittää, ja sen jälkeen voitaisiin mennä melko kevyin ja paikallisesti kohdennetuin toimin kohti rokotteita, joita todennäköisesti on jo viiden kuukauden päästä melko hyvin päästy antamaan ihmisille.
Niin, "kurinpalautus". Kansalaiset toimivat tällä hetkellä niiden rajoitusten ja höllennysten puitteissa, joita meille on annettu. Siksi minä toin esille tuon "päättymättömän lockdownin". Vaikka tässä mulla soi sama levy koko ajan, niin ei voi oikein mielestäni vaatia sitä, että mindset olisi keväässä, kun elämme loppusyksyä ja maailma ei pudonnutkaan niskaan, vielä. En sitä kiistä, etteikö olisi hieman hassua puhua koronaväsymyksestä, kun takana on kuitenkin suht normaali kesä poislukien festarit ja syksykin alkoi suht vapaissa tunnelmissa. Että mihin tässä ollaan väsytty? Toki tämä hallitsee kaikkea tekemistä, korona siis, mutta "koronaväsymykselle" pitäisi kyllä löytää parempi termi esim. lastensadusta, missä poika huutaa sutta leikillään, ennen kuin onkin tosi kyseessä. Natsi-Saksan propagandakoneiston 1.0 sääntö valheen toistamisesta ei ainakaan täällä pidä paikkaansa. Tulikin vastareaktio. Ravintolatoimen rajoituksista olen sanonut jo kaiken tarvittavan, mutta ehkä minua ei voi siitä huolimatta lukea ainakaan rajoitusten vastustajiin. Jotainhan tässä pitää nyt tehdä ainakin Helsingin alueella, koska näyttää siltä, ettei hyvältä näytä, mutta haluaisin vain tuon syyllistämisen (en viittaa sinuun) pois, että itsekäs nuoriso ja ahneet yrittäjät, kun homma on vähän monitahoisempi.

Lukisin korona-ajanjaksomme suurimpiin epäonnistujiin suomalaisen median.
 
Viimeksi muokattu:

Last Night a DJ Saved My Life
Je suis koronasika

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskoisin, että kyllä. Ja joku kahden viikon mittainen etäopetus ihan kaikilla asteilla voisi olla myös äärettömän tehokasta, vaikka ymmärrän hyvin, ettei siihen ryhdytä.

Olen pohtinut, että vaikka tartunnat eivät tutkimusten mukaan leviä niin tehokkaasti koululaisten keskuudessa, niin voisiko tuossa olla jotain välillistä vaikutusta? Esimerkiksi kun koululaisia kulkee opinahjoonsa, julkisessa liikenteessä tulee helposti ruuhkaa, ja tällöin aikuisetkaan eivät pysty niin hyvin pitämään turvavälejä toisiinsa.
Käsittääkseni kuitenkin se yksi isoiten kasvava kohderyhmä on alle 20v ihmiset pääkaupuniseudulla ja jos kerta tuossa kohderyhmässä monesti tauti sairastetaan "lieväoireisene" tai jopa ilman oireita niin jääkö nykyisellään sitten todella paljon myös tuossa kohderyhmässä tauti havaitsematta ja se sitten tartuttaa myös helpommin aikuisia. Varsinkin kuitenkin tuo voi olla pieni vaaranpaikka että joulu tulossa ja kokonnutaan suvun, joten juuri nyt joulukuun alkupuolella olevasta koulujen sulusta voisi olla apua. Lisäksi olisihan jo pelkästään jäljitykselle apua jos jossain kohderyhmässä saa lukelmia alas vaikka lapset ei herkesti tartuttaisi toisia.
 
Hockeyarena.net
Suosikkijoukkue
HIFK, Lexaa
Jos noissa maissa on mahdollista laittaa lockdown päälle lain mukaan niin ovat oikeusvaltioita. Jos Suomessa ei lain mukaan voida jotain tehdä, mutta valtio koittaa sitä silti tehdä niin voidaan sanoa että se rapauttaa oikeusvaltiota.
En tarkemmin tiedä, onko näissä maissa toimittu lainsäädännön mukaan.

Enemmänhän keväällä oli puhetta siitä, että suomen laki on niin jäykkä, ettei asioita voinut tehdä. Toisin sanoen, ei oltu varauduttu pahan päivän varalle.

Mitä valtio nyt tekee, mikä on vastoin lainsäädäntöä?
 
Flonaldo

Jäsen
Käsittääkseni kuitenkin se yksi isoiten kasvava kohderyhmä on alle 20v ihmiset pääkaupuniseudulla ja jos kerta tuossa kohderyhmässä monesti tauti sairastetaan "lieväoireisene" tai jopa ilman oireita niin jääkö nykyisellään sitten todella paljon myös tuossa kohderyhmässä tauti havaitsematta ja se sitten tartuttaa myös helpommin aikuisia. Varsinkin kuitenkin tuo voi olla pieni vaaranpaikka että joulu tulossa ja kokonnutaan suvun, joten juuri nyt joulukuun alkupuolella olevasta koulujen sulusta voisi olla apua. Lisäksi olisihan jo pelkästään jäljitykselle apua jos jossain kohderyhmässä saa lukelmia alas vaikka lapset ei herkesti tartuttaisi toisia.
Tältä osin käsityksesi vain on virheellinen. 20-49-vuotiaat ovat se ryhmä, missä tartunnat ovat nyt varsinkin kasvussa. 10-19-vuotiaat ovat käytännössä tasoissa 50-59-vuotiaiden kanssa. Lapsilla jo ihan luontaisesti on enemmän kontakteja kuin viisikymppisillä. Nykyhetkessä viisikymppisten kontaktit ovat oletettavasti hyvä jos puolet normaalista, joten lukujen merkittävyys on vieläkin suurempi.

Mitä lieväoireisempi tai oireeton, sitä vähemmän virusta on kropassa ja sitä epätodennäköisempää on ketään muuta tartuttaa.

Jos tässä joku ikäryhmä haluttaisiin valikoida erityisten rajoitusten kohteeksi (mitä ei tulla varmasti tekemään), se ei oikein perusteltuna voisi olla lapset, vaan pikemmin sitten ne neli- tai viisikymppiset.
 
Ei tule kukaan kiikkustuolissa sanomaan, mikset tehnyt mitään jännää, kun olisit voinut.

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä toi ikähaitari 10-19 on ihan hanurista. Se pitäisi olla jaettu vähintään kahtia, ehkä mieluiten kuitenkin kolmeen osaan: 10-12, 13-15 ja 16-19 ihan jo siksikin, että nämä ryhmät oleskelevat kaiket päivät jo eri kouluissakin. 10v. lapsen elämä on erilaista kuin 15 v:n, 19 v:stä puhumattakaan. Itse veikkaan, että n. 90% ikäryhmän 10-19 tartunnoista on ryhmässä 16-19.

Jo tämäkin kertoo siitä, että Suomessa on hyvästä toiminnasta huolimatta paljon parantamisen varaa pienemmissä asioissa. Ja sen sanon, että Krista Kiuru pitäisi laittaa pakkolomalle. Hän on kävelevä katastrofi.
 
"Yks maali Nordenskiöldinkadulla vastaa kymmentä maalia maakunnissa". -Ville Nieminen (1.1.2016)

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lockdown kaikkiin niihin kuntiin, kaupunkeihin ja alueisiin, joissa ollaan leviämisvaiheessa. Alkuun vaikkapa klo 22:00-05:00 ja kolme viikkoa kestoksi. Vain viranomaisilla on oikeus liikkua ulkona ko. aikoina.

Lisäksi maskipakko, kun lähtee pois kotoaan, vain syödessä/juodessa voi ottaa maskin pois.
 
On sama pelaatko jääkiekkoa Raumalla vai New Yorkissa. -Toni Häppölä-

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kun pääkaupunkiseutu on saavuttanut New Yorkin ilmaantuvuustason on myös aika lopultakin ottaa tilanne tosissaan. Mitä aikaisemmin käänne saadaan aikaan, sitä vähemmällä loppujen lopuksi selvitään. Nyt voisi vielä hyvällä tuurilla riittää kahden kolmen viikon etäkoulu + maskipakko sisätiloissa + ravintoloiden sulkeminen klo 18 + ravintoloiden paikkamäärän rajoitus esim 25%.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä sanoin muutama sivu taaksepäin, että maailmanhistoriassa tartuntataudit ja nationalismi leviää aina samaan tahtiin.
Avaatko tarkemmin nationalismin nousua vuosien 1957-1958 (Aasialainen influenssa) ja 1968-1969 (Hongkongilainen influenssa) aikana? Rotuajattelu vaikkapa Yhdysvalloissa ei kelpaa vastaukseksi, koska ilmiö on paljon kyseisiä pandemioita vanhempi.

Mitä tulee koronapandemiaan, niin kyllä nationalismi ja populismi ovat olleet nousussa länsimaissa jo huomattavasti ennen kuin koko viruksesta on ollut minkäänlaista tietoa, eli en nyt suorilta osta ajatusta, että ilmiöillä olisi minkäänlaista syy-/seuraus -yhteyttä keskenään. Toki siinä olet oikeassa, että yksilöiden rajoittaminen sekä taantuma ovat omiaan ruokkimaan polarisaatiota mikä on tietenkin bensaa liekkeihin kaikennäköisille ääri-ilmiöille.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottamatta kantaa Krista Kiurun kompetenssiin, niin hän on kyllä todella epäkiitollisessa tehtävässä tuossa roolissa. Vähän veikkaisin, että ei ole olemassa ihmistä, joka tuossa tehtävässä ollessaan ei saisi niskaansa roppakaupalla paskaa. Kansa vihastuu, kun joku joutuu olemaan se, joka kertoo ikävät totuudet.

Myönnän kuitenkin, että ei Kiuru erityisen särmää kuvaa toiminnastaan ole antanut. Siinä mielessä joku toinen henkilö voisi sopia rooliin paremmin...

Koronan, nationalismin ja populismin välisestä yhteydestä en erityisen hyvin tiedä, mutta ainakin yksi virassa oleva populisti hävisi vaalit tuolla rapakon takana pitkälti koronaviruksen takia. Veikkaisin, että virus on julma lähes kaikille vallanpitäjille huolimatta näiden nationalismin tai populismin asteestaan...
 
Hö.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lockdown kaikkiin niihin kuntiin, kaupunkeihin ja alueisiin, joissa ollaan leviämisvaiheessa. Alkuun vaikkapa klo 22:00-05:00 ja kolme viikkoa kestoksi. Vain viranomaisilla on oikeus liikkua ulkona ko. aikoina.

Lisäksi maskipakko, kun lähtee pois kotoaan, vain syödessä/juodessa voi ottaa maskin pois.
Olis aika jännä kun ei töissä voisi käydä enää. Vois olla moni paikka aika likainen kun ei yöllä pääsis siivoamaan.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koronan, nationalismin ja populismin välisestä yhteydestä en erityisen hyvin tiedä, mutta ainakin yksi virassa oleva populisti hävisi vaalit tuolla rapakon takana pitkälti koronaviruksen takia. Veikkaisin, että virus on julma lähes kaikille vallanpitäjille huolimatta näiden nationalismin tai populismin asteestaan...
Hyvä pointti. Tähän mennessä korona on lähinnä laskenut populistijohtajien kannatusta, koska se on konkreettisesti osoittanut kansalle kyseisen ideologian onttouden. Yhdysvallat toki tästä erinomaisin esimerkki, mutta leviävät kuvat venäläisistä sairaaloista tuskin nekään ruokkivat Putinin suosiota, vaikka siellä vallanvaihto ei olekaan aivan niin yksinkertainen asia kuin demokraattisissa valtioissa.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suunta pääkaupunkiseudulla on hyvin huolestuttava erityisesti kun katsoo mitä muualla maailmassa tapahtuu. Pessimistinä vaikuttaa selvältä että ratkaiseva osa ihmisistä ei joko kykene älyämään, että pidättäminen auttaa nimenomaan ennen kuin tavara on housuissa eikä sitten kun uppiniskaisimmallekin puupäälle on selvää että "okei, no nyt on paha tilanne, tartteis tehdä jotain".

Näitä suunnasta välittämättömiä vallitsevaan tilanteeseen perustuvia nerokkaita perustelujahan on nähty maailmallakin ihan yhtälailla. Esimerkiksi Roger Kimballin maaliskuinen tapa suhtautua koronaan istuu täälläkin edelleen sitkeässä muutamilla nimimerkeillä.

Ai niin, maikkarihan uutisoi kesällä täysin sensaatiohakuisesti "itsemurhien tuplaantumisesta" tms. perustuen täysin satunnaisvaihtelun piikkiin meneviin lukuihin parilta kuukaudelta. No tässäkin asiassa totuus oli toinen...

"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen 423 uutta ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 281
Helsinki 145
Espoo 60
Vantaa 53
Järvenpää 5
Hyvinkää 6
Nurmijärvi 4
Porvoo 2
Tuusula 3
Vihti 1
Mäntsälä 2

Varsinais-Suomi 19
Turku 8
Salo 1
Kaarina 1
Lieto 1
Naantali 3
Kemiönsaari 3
Parainen 1
Paimio 1

Vaasa (alue) 2
Vaasa 1
Pedersören kunta 1

Pirkanmaa 26
Tampere 19
Nokia 1
Ylöjärvi 1
Lempäälä 3
Valkeakoski 1
Parkano 1

Keski-Suomi 10
Jyväskylä 6
Muurame 3
Saarijärvi 1

Pohjois-Pohjanmaa 23
Oulu 15
Kempele 2
Ii 1
Raahe 1
Oulainen 2
Tyrnävä 2

Kanta-Häme 8
Hämeenlinna 1
Riihimäki 7

Päijät-Häme 8
Lahti 6
Hollola 1
Heinola 1

Pohjois-Savo 10
Kuopio 2
Rautalampi 8

Etelä-Savo 2
Mikkeli 1
ei kuntatietoja 1

Itä-Savo 1
Savonlinna 1

Kymenlaakso 7
Kouvola 3
Kotka 1
Hamina 3

Länsi-Pohja 4
Kemi 3
Tervola 1

Satakunta 2
Rauma 1
Eurajoki 1

Pohjois-Karjala 15
Joensuu 14
ei kuntatietoja 1

Etelä-Karjala 3
Lappeenranta 2
ei kuntatietoja 1

Kainuu 2
Sotkamo 2
 
Hercule Poirot: "Käytä pieniä harmaita solujasi." "Koko maailma on näyttämö ja kaikki miehet ja naiset vain näyttelijöitä." Ote Shakespearen parodiasta "Kuten haluatte."
Jokaisella ihmisellä on itsessään se pimeämpi puoli. Se, kuinka hyvin osaamme hallita tätä pimeää puolta itsessämme, määrittää meidät hyviksi ihmisiksi.
"People should not be afraid of their governments. Governments should be afraid of their people." --> Goodbye Trump!

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yllätyin hieman, kun kuulin että 65 vuotta tupakointia harrastanut ja keuhkotautinen mummini käyttää maskia asioilla käydessään. Siihen nähden hieman erikoista, kuinka vaikeaksi kovin moni tuntee maskin käyttämisen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Flonaldo

Jäsen
Uusin ehdotus koronatartuntojen ehkäisemiseksi on... että ihmiset heittäytyvät kodittomiksi Suomen marraskuussa, koska teatterissa käyminen on luonnollisesti tärkeämpää.

"Kun suurin osa tartunnoista tulee kotipiirissä, kannattaisiko riskejä välttelevän henkilön mennä kodin sijasta konserttiin tai teatteriin, joissa tartuntariski on olematon tai joka tapauksessa pienempi kuin kotona?"

Muu kannanotto vaikuttaa olevan 100 % tosissaan, ilman minkäänlaista huumoria, kirjoiteltulta, joten kai tuo nyt on sitten ihan heidän aito näkemyksensä.

Ei tule kukaan kiikkustuolissa sanomaan, mikset tehnyt mitään jännää, kun olisit voinut.

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lockdown kaikkiin niihin kuntiin, kaupunkeihin ja alueisiin, joissa ollaan leviämisvaiheessa. Alkuun vaikkapa klo 22:00-05:00 ja kolme viikkoa kestoksi. Vain viranomaisilla on oikeus liikkua ulkona ko. aikoina.
Ei tällaista ole Suomessa ihan helppo toteuttaa. Aina joku valittaa johonkin instanssiin ja päätöksien voimaan saaminen venyy ja venyy. Ulkonaliikkumiskielto olisi erittäin kova toimenpide Suomessa ja sen valvominen vaatisi hirveästi resursseja ja aina olisi oltava poikkeuslupia näille, jotka joutuvat öisin tekemään välttämättömiä töitä (huolto/siivous/kunnossapito jne).
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************
Suosikkijoukkue
HIFK, Lexaa
Avaatko tarkemmin nationalismin nousua vuosien 1957-1958 (Aasialainen influenssa) ja 1968-1969 (Hongkongilainen influenssa) aikana? Rotuajattelu vaikkapa Yhdysvalloissa ei kelpaa vastaukseksi, koska ilmiö on paljon kyseisiä pandemioita vanhempi.
No en kyllä pysty avaamaan noin tarkasti, tämä kyllä perustuu ihan rehellisesti siihen mitä itse olen kuullut.

Aiheeseen liittyvä tutkimus: Pathogens and Politics: Further Evidence That Parasite Prevalence Predicts Authoritarianism

Joskaan se ei tietenkään kaikkeen vastaa siten että se tyydyttää yhtään ketään.

Tämä nyt toki on railakas offtopic, mutta voit ihan yhtä hyvin olla sinäkin oikeassa.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muu kannanotto vaikuttaa olevan 100 % tosissaan, ilman minkäänlaista huumoria, kirjoiteltulta, joten kai tuo nyt on sitten ihan heidän aito näkemyksensä.
Tottakai se on heidän aito näkemys kun oma elanto kyseessä. Samahan se on ravintolanpitäjillä ja muilla joille rajoituksista ansionmenetyksiä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy