fat of the land
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Pitänee mainita, että Ruotsissa tartuntamäärät eilen päälle 2000. Meillä siis peruspäivä on tuosta 1/10.
Pitänee mainita, että Ruotsissa tartuntamäärät eilen päälle 2000. Meillä siis peruspäivä on tuosta 1/10.
Niin, itsekin olen kritisoinut Tesla-Jonia täällä suhteellisen kovaan ääneen, joten vastataan tähän. Korostan, etten kiellä näissä uutisisssa esiintyvien oireita. Tesla-Joni nyt on siinä rajoilla, taustansa tietäen.
Se, mikä edelleen jaksaa ihmetyttää, @Denverin Munasyndi n tavoin, on se, ettei tosiaan näihin uutisiin tunnu löytyvän long covid -potilaita, joilla on testein todettu tartunta. Tai itse en näihin uutisiin ole juurikaan törmännyt.
Samoin ihmetyttää, miten kaikkialla mediaa ja lääkäreitä myöten, ollaan varmoja, että esimerkiksi tämä Henrik sairasti nimenomaan koronaa, kun meilläkin pyörii muitakin viruksia ja bakteereita, jotka saattavat aiheuttaa vastaavia pitkäaikaisia oireita. Esimerkiksi nuorten urheilijoiden taudiksi tituleerattu mykoplasma:
Pitkittynyt mykoplasma voi aiheuttaa pahoja oireita – "Vakavin tauti on keuhkokuume"
Mykoplasma muistuttaa oireiltaan pitkittynyttä flunssaa ja menee yleensä ohi muutamassa viikossa. Osalle monenlaisia oireita aiheuttava ja pitkittynyt mykoplasma voi aiheuttaa pahoja jälkitauteja ja vaatii jopa sairaalahoitoa.yle.fi
Huomionarvoista on myös se, että kuten koronassa, myös mykoplasmassa taudin todentaminen on jopa lääkäreille vaikeaa, sillä taudin toteamiseen käytetyt testit antavat epävarmoja tuloksia. Eikä läheskään kaikkia lähdetä edes testaamaan.
Mykoplasma tarttuu kuten muutkin hengitystieinfektiot.
Ja tämä ei edelleenkään tarkoita sitä, etteivätkö nämä long covid -potilaat sairastaisi koronaa, minulla ei sen arvioimiseen kompetenssi riitä. Enkä myöskään missään nimessä kiellä, etteikö koronasta voisi aiheutua pitkäaikaista haittaa, tietenkin voi. Miksi se siinä suhteessa eroaisi muista hengitystieinfektioista? Mutta sanon edelleen vain sen, että kun joka paikassa on korona jatkuvasti esillä, tartuntalukuja ja kuolleisuuslukuja lyödään silmille joka mediasta, kahvipöydissä ja lounaskuppiloissa puhutaan vain koronasta ja sen oireista, Tesla-Jonia haastatellaan joka saatanan lehdessä, niin onko se mikään kauhea ihme, että pienimmästäkin nenän valumisesta ollaan varmoja, notta nyt se korona iski tännekin. Eikä se ole myöskään mikään ihme, että lääkäritkin näitä koronadiagnooseja ilman positiivista testiä antavat, ihmisiähän hekin ovat ja samoin alttiita median ja ympäröivän maailman vaikutuksille kuin kuka tahansa meistä.
Tottahan toki olisi, heti kahden viikon päästä räjähtäisi tilanne käsiin.Olisiko se nyt todellinen katastrofi, jos Stadissa pystyisi esimerkiksi illan UCL-matsit katsomaan sporttibaarissa burgerin ja oluen lomassa?
Tottahan toki olisi, heti kahden viikon päästä räjähtäisi tilanne käsiin.
Itsestäänselvää on, että maskin hyödyt vähenee tai katoaa mikäli sitä ei käytetä edes auttavasti oikein. Tämä ei ole ainakaan minulle mikään uutinen.
Mutta väittäisin, että maskeista on hyötyä mikäli suurin osa käyttää niitä oikein. Se riittää jo aika pitkälle. Ei kai voida olettaa, että kaikkien kapasiteetti tässä yhteiskunnassa riittäisi toteuttamaan tätäkään asiaa kuten se kuuluu toteuttaa.
R-luku on tällä hetkellä saatu painettua ehkä häthätää yhden paikkeille, todennäköisesti hieman yli. Tämä siis valtakunnallisilla nykyisillä rajoituksilla sekä nykyistä selvästi suuremmilla rajoituksilla, jos jollain paikkakunnalla / alueella ilmaantuu nopeasti paljon uusia tapauksia.Miten näitä rajoituksia nyt siis ollaan purkamassa, kun sekä sairaalatapaukset että tartuntamäärät ovat lopettaneet kasvunsa ja näyttävät merkkejä hiipumisesta. Tai siis millä aikataululla ja perustein tapahtuu tarkastelu?
Olisiko se nyt todellinen katastrofi, jos Stadissa pystyisi esimerkiksi illan UCL-matsit katsomaan sporttibaarissa burgerin ja oluen lomassa?
Mikä on se yhtään pidemmän aikavälin ajatus näissä nykyisten rajoitusten poistamisessa? Saadaan tapausmäärät kasvuun ja...?
Eipä näy merkkiäkään siitä laumasuojasta, jonka piti alkaa rajoittaa tartuntoja piakkoin...
Brittitutkimuksen mukaan mitään laumasuojaa ei välttämättä saavuteta
"Vasta-ainetasot olivat tutkijaryhmän havaintojen perusteella korkeimmillaan kolmen neljän viikon kuluttua oireiden päättymisestä, ja ne alkoivat siitä hiljalleen pudota. Vasta-ainetasot putosivat nopeimmin yli 65-vuotiailla ja koronaviruksen oireettomasti sairastaneilla.
Terveydenhoitohenkilöstön vasta-ainetasot pysyivät keskimäärin korkeammalla, minkä oletetaan johtuvan siitä, että he altistuvat virukselle säännöllisesti.
Ward arvioi, että uusien tulosten perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että laumasuojaa koronavirusta vastaan ei voida saavuttaa. "
Laaja tutkimus: Immuniteetti koronavirukselle hiipuu nopeasti tartunnan jälkeen – laumasuojaa ei saada
Tutkimuksen mukaan vasta-aineiden määrä kehossa alkaa nopeasti vähentyä paranemisen jälkeen.www.is.fi
Mikä on se yhtään pidemmän aikavälin ajatus näissä nykyisten rajoitusten poistamisessa? Saadaan tapausmäärät kasvuun ja...?
Tässä nykytilanteessa siis mielestäsi ei mitään rajoituksia pidä olla.Tiivistettynä: Rajoituksia on oltava vain silloin, kun se on täysin välttämätöntä. Ei yksityistä elinkeinoa voi estää harjoittamasta kevyin perustein (kuten nyt tässä tautitilanteessa tehdään).
Eipä näy merkkiäkään siitä laumasuojasta, jonka piti alkaa rajoittaa tartuntoja piakkoin...
Tässä nykytilanteessa siis mielestäsi ei mitään rajoituksia pidä olla.
Oletko yhtä mieltä siitä, että ilman mitään rajoituksia uusien tartuntojen määrä kasvaisi?
Missä olisi se raja, jolloin rajoituksia voidaan asettaa? 500 per päivä? 1000 per päivä? Enemmän? Kun kaikki tehohoitopaikat ovat täynnä ja muu?
Kysymys on yhä sama: mikä se yhtään pidemmän aikavälin ajatuksesi on? Kaikki rajoitukset pois nyt, koska lukemat ovat hyvin matalat. Ja sitten kun ne ovat nousseet merkittävästi... niin mitä silloin?
Tiivistettynä: Rajoituksia on oltava vain silloin, kun se on täysin välttämätöntä. Ei yksityistä elinkeinoa voi estää harjoittamasta kevyin perustein (kuten nyt tässä tautitilanteessa tehdään).
Näin tänään Hjalliksen rantin aiheesta joulumaassa tms. Millä helvetillä se kuvittelee että Britit lähtee joukolla Suomeen lappiin kun eihän ne pääse edes kutakuinkin lähipubiin, Ranska, Saksa ja muu eurooppa sama laulu. Että jos meillä on rajoituksia, niin uskokaa vaan, ei tänne ole ketään tulossa muutenkaan.Näillä rajoituksilla tapetaan matkailuala, ravintola-ala ja tapahtuma-ala. Urheilu siinä sivussa. Kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Noh, ei vissiin tunnu missään.
Kun tehohoidon kapasiteetti saavutetaan, se ei ole mikään tila, missä voidaan vain pysäyttää virus ja todeta, että nyt pysytellään tällä tasolla. Päinvastoin, siinä tilanteessa mennään seuraavana päivänä todennäköisesti 10 % kapasiteetin yli. Kun ylipäänsä kapasiteetin rajoja kolkutellaan, kaikki muu terveydenhoito on käytännössä kärsinyt jo merkittävästi. Tai ollaan Belgian tilanteessa, että koronasairaat lääkärit pakotetaan töihin.Tapauksia voi omasta puolesta tulla vaikka miljoona päivässä, ainut mikä merkkaa on teholla olevien määrä ja sitä kautta sairaalanhoidon kapasiteetti.
Pidemmän aikavälin ratkaisu nimenomaan on muuttaa rajoituksia tilanteen mukaan ja käsittääkseni se oli tämän ihme kiihtymismallisekoilun idea alun perin oli. Nyt ilmeisesti koronapetterit ovat taas sitä mieltä, ettei yhtään tartuntaa saisi tulla.
Näillä rajoituksilla tapetaan matkailuala, ravintola-ala ja tapahtuma-ala. Urheilu siinä sivussa. Kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Noh, ei vissiin tunnu missään.
Miten muuten tauti pystyi leviämään muutamassa kuukaudessa ympäri maapalloa vuosina 1918-1920? Matkustajalentokoneista ollut tietoakaan saati sitten turismista.Espanjantaudin kohdalla laumasuoja saavutettiin, kun kolmannes maapallon väestöstä oli sen saanut, COVID-19 on tarttunut noin puoleen prosenttiin.
(Time, Oct 19/2020)
Joukkojen siirrot, täysin raunioina ollut Eurooppa, erittäin huono vastustuskyky ja sairaanhoitoinfrankin kanssa taisi olla niin ja näin.Miten muuten tauti pystyi leviämään muutamassa kuukaudessa ympäri maapalloa vuosina 1918-1920? Matkustajalentokoneista ollut tietoakaan saati sitten turismista.
Taitaa ainoa argumentti olla ettei tämä ole Suomessa mahdollista. Toinen vaihtoehto on turpa kii hysteerikko.Ja se kysymys yhä: nyt ollaan vedetty niin kauan ilman rajoituksia, että terveydenhoidon kapasiteetin rajat on saavutettu. Mitä nyt?
Kun rajoja muutellaan ja sotilaita kotiutetaan miljoonittain, nälänhätää ja muuta sellaista niin aika äkkiä se pääsee leviämään.Miten muuten tauti pystyi leviämään muutamassa kuukaudessa ympäri maapalloa vuosina 1918-1920? Matkustajalentokoneista ollut tietoakaan saati sitten turismista.
Jep ja tämä on pommin varma juttu että kevyemmällä rajoitustaktiikalla olisi meillä sama tilanne käsillä tammikuussa.On vähän järeämmät keinot Saksassa käytössä kuin mitä Suomessa
"Saksassa määrätään muun muassa kaikki ravintolat, baarit, kuntosalit ja teatterit sulkemaan ovensa maanantaista lähtien koronavirusepidemian kiihtymisen vuoksi, kertoo liittokansleri Angela Merkel.
Tapaamisrajoituksia kiristetään niin, että on sallittua tavata kodin ulkopuolella vain yhden toisen talouden jäseniä niin, ettei yhteishenkilömäärä ylitä kymmentä."
Itse veikkaan, että Suomessa pubeissa viiden vuoden päästä naureskellaan asialle tuopin ääressä. Muistattekos koronan, kun täälläkin tuli valomerkki puoli kymmeneltä ja muualla Euroopassa oli ulkonaliikkumiskielto, heh heh.Suomessa pyyhitään toistaiseksi persettä koronalla. Me ollaan oikeasti onnistuttu hyvin. En vain voi ymmärtää miksi ei voida olla tästä tyytyväisiä. Tämä tilanne on nyt vaan tällainen, ei auta itku nyt. Rokote on tulossa ja itse uskon että tullaan näkemään joku ennennäkemätön spektaakkeli. Resursseja lyödään niin vitusti siihen että saadaan se levitettyä nopeasti. Sen jälkeen tämä on muisto vain.