Eilen puoli ysin uutisissa (Yle) oli juttua hoitovelasta. Jos muistan luvut oikein niin vuosi sitten 2500 ihmistä oli odottanut +6kk hoitoon pääsyä omassa vaivassaan. Nyt lukema oli vajaa 20t. Toki sitä oltiin syyskuussa saatu kurottua kiinni. Hintalapuksi arvioitiin tällä hetkellä 900milj.
Paikallislehdessä oli juuri paikalisen lukion rehtorin haastattelu, jossa esitti huolensa jatkuvasta etäilystä, täällä kun paikallisviranomaiset sitä ovat kai määränneet/suositelleet enemmän kuin monessa muussa maakunnassa. Näkyy kuulema ihan jo arvosanoissa. Esim. 1.luokkalaisilla enemmän hylättyjä kuin tavallisesti. Kaverini kertoi että poikansa 2.asteen koulu Treella on päättänyt jo vetää koko lukuvuoden etänä. Hienoa varmasti ulkopaikkakuntalaiselle, joka tottunut olemaan läsnä luennoilla ja oppitunneilla.
Harrastuksen kieltämisestä onkin jo puhuttu. Se voi tulla naispomoillemme yllätyksenä, mutta monile viikottainen höntsä voi olla henkireikä ja paikka purkaa paineita. Ehkä avautua pelikavereille ongelmista, saada tukea. Esim. vaikka jos saanut sen lomautus- tai irtisanomislapun kouraan. Nyt vaihtoehdoksi saattaa jäädä kaupan kautta kotiin ja "kehityskeskustelu" vaimon kanssa. Samalla saattaa saada lapsetkin osansa. Enkä kaupalla tarkoittanut Lidliä vaan sitä valtion monopolia.
mut joo... reilu 200 tänäänkin. No mut ei ainakaan osu paska tuulettimeen koronan osalla. Jossain muualla voi ollakin jo osunut ja paskan määrä vaan lisäntyy päivittäin.