Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 960 699
  • 81 126

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missä se maskipakko viipyy?

Sama määrä, kuin eilen, joten on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu. Ei ole kyllä yhtään hyvä juttu, kun ei eilisestä vähentynyt!!!

Samassa uutisessa:
"Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän katsauksen mukaan koronavirusepidemiantilanne on Suomessa edelleen vakaa, ja viimeisen seurantaviikon aikana (20.–26.7.2020) ilmoitettiin 51 uudesta todetusta tartunnasta. Viikoittainen tapausmäärä on hieman noussut ja on nyt samalla tasolla kuin kesäkuun lopulla."

THL:
" Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana (22.-28.7.) todettiin 50 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 0,9 tapausta 100 000 asukasta kohden. Edellisellä seurantajaksolla (15.-21.7.) vastaavat luvut olivat 52 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 0,9 tapausta 100 000 asukasta kohden.

--—-----------------------------------

Ei ilmeisesti Iltalehden toimituksessa paljon faktoja tarkastella tai sitten siellä on Lehtosen Lasse freelancerina kirjoittelemassa.

Tuo uutinen on kyllä taas aivan omituisesti kirjoitettu. Mutta jos ajatellaan logiikkaa tuossa THL:n kommenttien takana, niin on siinä ehkä pieni totuuden siemen. Mutta ei minusta mitään erityisen hälyttävää sellaista.

Jos tarkastellaan viimeisen 14 vuorokauden aikana sairastuneita (no, julkaistuja), mikä antaa jonkinlainen kuvan sairaana olevien tämän hetken määrästä, luku on tämän päivän tiedoilla 131. Kuun alkupuolella (14.7.) vastaava luku oli 87. Pitää mennä aina 23.6. asti, että tämä "sairaana olijoiden määrä" olisi suurempi kuin nyt.

Mutta tuossa on niin paljon asioita, mitkä vaikuttavat, etten tuon perusteella menisi tekemään mitään johtopäätöksiä epidemian leviämisestä. Tähän viimeiseen pariin viikkoon osuvat nuo marjanpoimijoiden ryppäät, jotka selittävät ainakin osan tapauksista. Nythän jo liukuva keskiarvo on laskussa, joten epidemia ei ole sen perusteella kiihtymässä.

Todennäköisesti nuo ryppäät selittävät sitä, että sairaalassa olijoiden määrä tuplaantui edellisestä julkistuksesta. Nyt osastohoidossa on kahdeksan potilasta, kun keskiviikkona potilaita oli neljä. Ihmettelen, ettei tästä ole otsikoita revitty.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minun TAYSin ervapiirissäni on ollut koronatilanne hyvin hallussa, yllättävän hyvin on kevät skarpattu.
Ei ole ollut mieleeni rättipäisyys täälläpäin. Eli en ole edes lähes parinkymmenen työläisen kaffetunnilla, aika hintsusti ilmastoidussa tilassa tuntenut tarvetta maskin käyttöön. Käytän toki hengityssuojaimia toisinaan, mutta se on sitten jo työsuojelujuttuja, työterveyttä?
Eli minä en ole kokenut maskeilun tarvetta, varsinkaan koska en jaksa lähteä mihinkään klukuxeiluihin ta muihin anarkistitoimiin.

Mutta mielestäni on järkevää suomalaisuutta pitää taudin olemus mielessä.
Ei tarvitse kaasunaamaria pitää päässä eikä edes säteilysadeviittaa pitää mukana.
Kunhan on tietoisuus knupissa siitä, ettei kaikki ole vielä entisellään.
Normiuhoamiseen ei meillä ole varaa.
 
Ihan mutulla sanoisin, että THL:llä ei ole natsoja tai halua asettaa pakollista karanteenia. Jos se kieltäisi töihin menemisen, niin samalla valtion pitäisi hoitaa korvauspuoli tai säätää lain voimalla, että työntekijä on kaksi viikkoa palkatta pois työpaikalta ilman seuraamuksia. Tuo ohje jättää vastuun työnantajalle.
Voisivat kyllä sätää nyt sellaisen lain, että mikäli henkikö matkustaa sellaiseen maahan johon ei tartuntatautitilanteen takia suositella matkustamista, joutuu henkilö Suomeen palatessaan olemaan pakollisessa karanteenissa kaksi viikkoa. Kyseisen karanteenin ajalta ei makseta tartuntatautipäivärahaa tai mitään muitakaan tukia.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
11 tänään. Vielä alkuviikosta näytti, että viikon aikana ilmoitetut tartunnat olisivat selvästi laskussa edellisviikkoon nähden, mutta sen verran kova loppukiri otettu, että aika lailla taidetaan mennä samoihin lukuihin. Nyt 50, kun yksin päivä tätä kalenteriviikkoa vielä jäljellä. Viime viikolla ilmoitettiin 58 tartuntaa.

Tällä hetkellä siis varsin stabiilia. Kolme tartuntaa HS:n mukaan Helsingin alueella, joten enemmistö olisi muualla Suomessa. Pirkanmaalla oli pitkästä aikaa yksi tartunta, jonka lähde oli ulkomailla.

Ihan stabiilia kokonaisuutena. Ja on ollut jo pitkään. Sinänsä hyvä, mutta toisaalta pidemmän päälle mietittynä tämä tarkoittaa myös sitä, että tauti ei katoa mihinkään, ellei rokotetta saada joskus käyttöön.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sinänsä hyvä, mutta toisaalta pidemmän päälle mietittynä tämä tarkoittaa myös sitä, että tauti ei katoa mihinkään, ellei rokotetta saada joskus käyttöön.
Joko me ollaan päästy yhteisymmärrykseen, että yhteiskunnan avaamisen viivyttäminen parilla viikolla olisi ollut turhaa?
Taisit esittää silloin, että sillä olisi saatu tartunnat painettua nollaan. Olisi tai ei, niin eikö selvää jo ole, että tauti ei sillä olisi hävinnyt vaan taudin olemassaoloon tarvittavat tartunnat olisi joka tapauksessa tulleet ulkomailta?
 
Ollaan päästy. Ei tämä ollut kannanotto mihinkään rajoituksiin tai niiden tarpeellisuuteen. Tuo tartuntojen kehityskulku rajoitusten poiston jälkeen on sellainen asia, jossa olen hyvin mielelläni väärässä, ja toivottavasti olen jatkossakin.

Tuo ulkomaat on juuri se suunta, mistä tauti tulee tänne suurempana annoksena, jos on tullakseen. Se, miten tauti pääsee täällä leviämään, riippuu sitten siitä, millaiset edellytykset sille on annettu - ja tässä rajoitusten ja ihmisten käyttäytymisen vaikutus on oleellinen.

Enemmänkin tuo oli pohdintaa siitä, että miten tilanne tulee jatkumaan. En minä ainakaan keksi mitään muuta keinoa tähän kuin rokote. Tai sitten se, että ulkomailla tapahtuu niin dramaattinen tapausten väheneminen, ettei sieltä enää tule täydennystä. Mutta tämä on aika epätodennäköistä, ja vaatisi sen laumasuojan, joka ei nykytiedon valossa ole oikein todennäköinen, tai sitten viruksen muuttumisen normaaliksi nuhakuumeeksi.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Heinäkuun saldo tässä vaiheessa 189 tartuntaa. Näistä osa on jo parantunut, mutta uusia rekisteröidään vielä lähipäivinä sen verran paljon lisää, että tuossa lienee suunnilleen tämänhetkinen Suomen aktiivisten tapausten lukumäärä. Nämä rekisteröidyt ovat luonnollisesti karanteenissa tällä hetkellä. Tuosta voi jokainen laskeskella todennäköisyyttä sille, että korona osuisi omalle kohdalle. Tämä ei siis ole missään tapauksessa kehoitus hälläväliä-asenteeseen, vaan ainoastaan yksi tilasto lisää.

Tein tänään sellaisen virheen, että luin Hesarin uusimman maskitutkimusuutisen kommentteja. Täytyy nostaa hattua kaikille täällä kirjoittaville, taso on valovuoden edellä, oli mielipide asian suhteen mikä tahansa.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enemmänkin tuo oli pohdintaa siitä, että miten tilanne tulee jatkumaan. En minä ainakaan keksi mitään muuta keinoa tähän kuin rokote.

Mikäli päivässä tulee vaikkapa 20 uutta tartuntaa niin siihen, että tauti käy kaikki suomalaiset läpi tulee kulumaan n.753 vuotta. Rokotekehittäjillä on siis vielä aikaa mikäli uusia tapauksia tulee päivittäin kohtuudella.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäli päivässä tulee vaikkapa 20 uutta tartuntaa niin siihen, että tauti käy kaikki suomalaiset läpi tulee kulumaan n.753 vuotta. Rokotekehittäjillä on siis vielä aikaa mikäli uusia tapauksia tulee päivittäin kohtuudella.

Pointtini oli lähinnä se, että poikkeavia olosuhteita pitää jatkaa, ainakin rokotteen valmistumiseen asti, koska tauti ei tällä menolla ole häviämässä mitenkään muuten.

Tämä tarkoittaa jatkuvaa tasapainoilua ja varuillaan oloa. Hybridistrategiaan pitää tottua, koska sillä mennään. Ja toivotaan, ettei rajoituksiin jouduta missään vaiheessa palaamaan.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tarkoitin tilannetta, jossa työnantaja velvoittaa työntekijän olemaan kaksi viikkoa kotikaranteenissa palkattomalla vapaalla. Eihän työnantaja sellaista voi määrätä. Ja tällaisesta tilanteesta tuossa nimenomaan keskusteltiin, johon vastasin.

Jaa kyllä minä työnantajana kirjoitin ohjeistuksen omaehtoisen matkailkn aiheuttamasta karanteenista. En maksa siitä palkkaa vedoten työehtosopimuksen kohtaan itse aiheutetusta sairaspoissaolosta. Jopa luottamusmies oli yhtämielinen tästä casesta ja kiitti etukäteen annetusta informaatiosta. Kukaan ei ole kyseenalaistanut tätä mallia.

Se ei toki ole sairaspoissaolo mutta on itseaiheutettu.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Heinäkuun saldo tässä vaiheessa 189 tartuntaa. Näistä osa on jo parantunut, mutta uusia rekisteröidään vielä lähipäivinä sen verran paljon lisää, että tuossa lienee suunnilleen tämänhetkinen Suomen aktiivisten tapausten lukumäärä. Nämä rekisteröidyt ovat luonnollisesti karanteenissa tällä hetkellä. Tuosta voi jokainen laskeskella todennäköisyyttä sille, että korona osuisi omalle kohdalle. Tämä ei siis ole missään tapauksessa kehoitus hälläväliä-asenteeseen, vaan ainoastaan yksi tilasto lisää.
Nimenomaan ja jälleen kerran yksi osoitus suhteellisuudentajun perään. Todennäköisyys sille, että sattuisit saamaan koronatartunnan jostain S-marketin tomaattilaarista sen vuoksi, että edellinen ei hinkannut käsiään käsidesillä tullessaan kauppaan sisään on jotain ihan astronomisen pientä. Hälläväliä asenteeseen tässä ei kehoiteta ketään, mutta kyllä silti minusta näiden tosiasioiden eteen tekisi aika monelle hetkeksi hyvää pysähtyä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jaa kyllä minä työnantajana kirjoitin ohjeistuksen omaehtoisen matkailkn aiheuttamasta karanteenista. En maksa siitä palkkaa vedoten työehtosopimuksen kohtaan itse aiheutetusta sairaspoissaolosta. Jopa luottamusmies oli yhtämielinen tästä casesta ja kiitti etukäteen annetusta informaatiosta. Kukaan ei ole kyseenalaistanut tätä mallia.

Se ei toki ole sairaspoissaolo mutta on itseaiheutettu.
Oliko työntekijä tähän tyytyväinen?
Ensi kerralla hän voi miettiä toisenkin kerran, että kertooko siitä työnantajalle jos on käynyt ulkomailla.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tyttären testin tulos viivästy kuulemma... Perjantaina oli siis kolme päivää mennyt.

Eli luultavasti alkuviikosta saa vasta tietää.
Samalla tässä on oltu yövuoroissa ja nyt taas iltavuorossa ja 7 päivän putki edessä ennen kesälomaa. Olisi kyllä mahtavaa, jos tulos olisikin positiivinen.

Itse tyttö on suurin piirtein parantunut entiselleen, mutta kova yskä jatkuu.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuo ulkomaat on juuri se suunta, mistä tauti tulee tänne suurempana annoksena, jos on tullakseen. Se, miten tauti pääsee täällä leviämään, riippuu sitten siitä, millaiset edellytykset sille on annettu - ja tässä rajoitusten ja ihmisten käyttäytymisen vaikutus on oleellinen.

Ulkomaille suuntautuvan matkailun merkityksen mahdollisessa toisessa aallossa tietävät kaikki, mutta kyllä se on nopeasti todettavissa, että matkailu ei ole läheskään samalla tasolla kuin keväällä. Maaliskuussa paska iski tuulettimeen aikalailla 2-3 viikkoa hiihtolomaviikkojen jälkeen. Omassa tuttava- ja kaveripiirissä oli todella paljon porukkaa Levillä, Alpeilla ja ylipäätään ulkomailla viettämässä lomia. Tällä hetkellä tuntuu, että samat reissaajat käyvät korkeintaan mökillä tai naapurikaupungissa.

Itse en ainakaan jaksa innostua ulkomaamatkailusta, koska tässä tilanteessa ei mitään extempore-reissuja oikein tehdä ja Hallitus on hyvin hereillä näiden muiden maiden tautitilanteiden kanssa. Ensi viikolla taas laitetaan uusia rajoituksia varmaan ainakin Belgialle. Uskon vahvasti, että tämä sisärajarajoitusten vahtiminen hillitsee suurinta matkailuintoa vielä pitkään, koska matkoja voidaan perua "aivan yllättäen".

Syksyä kohti, kun mennään niin siinä on onneksi monella lomat lusittu, joten eiköhän matkailu pysy melko pienenä verrattuna alkuvuoteen 2020.

Tein tänään sellaisen virheen, että luin Hesarin uusimman maskitutkimusuutisen kommentteja. Täytyy nostaa hattua kaikille täällä kirjoittaville, taso on valovuoden edellä, oli mielipide asian suhteen mikä tahansa.

Raumalla joku koronapotilas kävi oireettomana kiertelemässä kaupungilla ja ravintoloissa. Paikallislehti teki tästä eilen jutun ja kuten arvata saattaa, uutinen on jaettu lähes kaikkiin paikallisiin someryhmiin. Nyt siellä syytellään vuorotellen jokaista asiaan liittyvää. Kesä-heinäkuun ajan on kyllä ollut silmiinpistävää huomata, kuinka ravintoloissa käyviä tavallisia ihmisiä mustamaalataan porukalla. Jotkut käyvät suurinpiirtein pusikossa kuvaamassa ravintolan terassia ja kuvasta pystyy selvästi tunnistamaan ihmiset. Sitten se kuva nakataan jonnekkin 10tuhannen ihmisen Fb-ryhmään ja moralisoidaan turvaväleistä yms vastuuttomasta käytöksestä. Siellä sitten porukalla demonisoidaan näitä tulevia supertartuttajia.

Odotan jo innolla ensi viikkoa.
Rauman Pitsiturnaus taitaa olla ensimmäisiä isompia sisätapahtumia, joten eiköhän siitäkin tapahtumasta hyvät löylyt saada, kun "känniset kiekkofanit" siellä ahtaasti ja vastuuttomasti sylkevät toistensa päälle.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Oliko työntekijä tähän tyytyväinen?
Ensi kerralla hän voi miettiä toisenkin kerran, että kertooko siitä työnantajalle jos on käynyt ulkomailla.

Tarkalleen ottaen ehkä osin tuon ohjeistuksen vuoksi ei kukaan ole käynyt ulkomailla. Ja kuten kerroin ei kukaan työntekijöistä kyseenalaistanut tätä päätöstä.
Duunareita piti jo keväällä lähteä ulkomaan komennuksille mutta ne peruuntui. Syksyltä peruuntui jätkiltä Brasialia,Etelä-Afrikka ja Chile.
Tai ei peruuntunut vaan siirtyi. Enpä usko että miehilläkään olisi ollut itse haluja lähteä. Pari kaveria perui suunnitellut matkansa.

Meitä ei ole kun vähän päälle 20 niin se on satavarma että jos joku käy ulkomailla niin kaikki tietävät sen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ulkomaille suuntautuvan matkailun merkityksen mahdollisessa toisessa aallossa tietävät kaikki, mutta kyllä se on nopeasti todettavissa, että matkailu ei ole läheskään samalla tasolla kuin keväällä. Maaliskuussa paska iski tuulettimeen aikalailla 2-3 viikkoa hiihtolomaviikkojen jälkeen. Omassa tuttava- ja kaveripiirissä oli todella paljon porukkaa Levillä, Alpeilla ja ylipäätään ulkomailla viettämässä lomia. Tällä hetkellä tuntuu, että samat reissaajat käyvät korkeintaan mökillä tai naapurikaupungissa.

Itse en ainakaan jaksa innostua ulkomaamatkailusta, koska tässä tilanteessa ei mitään extempore-reissuja oikein tehdä ja Hallitus on hyvin hereillä näiden muiden maiden tautitilanteiden kanssa. Ensi viikolla taas laitetaan uusia rajoituksia varmaan ainakin Belgialle. Uskon vahvasti, että tämä sisärajarajoitusten vahtiminen hillitsee suurinta matkailuintoa vielä pitkään, koska matkoja voidaan perua "aivan yllättäen".

Syksyä kohti, kun mennään niin siinä on onneksi monella lomat lusittu, joten eiköhän matkailu pysy melko pienenä verrattuna alkuvuoteen 2020.

Juuri näin. Tämä on myös se suurin syy sille, että tartunnat ovat pysyneet nyt maltillisina. Ja toisaalta syy sille, miksi keväällä tilanne meni nopeasti niin hyväksi, oli se, että ulkomailta tulleet tautitapaukset saatiin hyvin nopeasti suljettua. Tämä jo meni meiltä paremmin kuin Ruotsissa, jossa ulkomailta tuli maahan huomattavasti enemmän tartuntoja. Sitten nopealla reagoinnilla saatiin tuo maan sisäinen tartuntaluku painettua alas, jolloin nuo maahan jo tulleet tautitapaukset eivät ehtineet levitä maan sisäisiksi tartunnoiksi samassa mittakaavassa kuin Ruotsissa. Ja kun siellä rajoitukset olivat muutenkin mitä olivat, niin ei sitä leviämistäkään edes rajoitettu.

Olen todella tyytyväinen siitä, että hallitus seuraa tarkasti epidemiatilannetta muualla, ja näyttää reagoivan asiaan niin nopeasti kuin se vain on mahdollista. Tästä syystä uskon, ettei se toinen aalto pääse täällä niin pahaksi, että siitä kannattaisi ainakaan suuremmin huolestua.

Rajoitusten osalta on kuitenkin varauduttava kaikkiin skenaarioihin. Ja mielestäni rajoitusten osalta olisi hyvä seurata tuota R-lukua, eikä niinkään absoluuttista määrää uusia tartuntoja. Jos absoluuttinen tartuntojen määrä on vielä pienehkö, mutta selvästi jostain syystä nousussa, saataisiin jo todennäköisesti lyhytkestoisella rajoitusten kiristämisellä tilanne normalisoitua. Jos taas odotetaan, että absoluuttisten tapausten määrä nousee jonkun rajan yli, rajoitusten on oltava pitkäkestoisempia ja rajumpia, että tilanne saadaan palautettua normaaliksi.

Epäilen kuitenkin, että tähän ei riitä päättäjien rohkeus, ja vaikea tuota olisi perustella kansalle. Kuitenkin rajoitusten kesto on lyhyempi, mitä aiemmin sellaisiin ryhdytään.

Ja ennen kuin alatte syyttää panikoinnista, tai alatte tehdä tulkintoja, että kaipaisin nyt rajoitusten tiukentamosta, niin mainittakoon, että juuri nyt ei ole tällaisia merkkejä ilmassa. Tilanne on rauhallinen.

Tilanne, jossa R-luvun todettaisiin olevan esimerkiksi n. 1.2-1.5 luokkaa, eikä kyse ole mistään tunnistetuista ryppäistä, saattaisi olla tällaisen pohdinnan paikka.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
11 tänään. Vielä alkuviikosta näytti, että viikon aikana ilmoitetut tartunnat olisivat selvästi laskussa edellisviikkoon nähden, mutta sen verran kova loppukiri otettu, että aika lailla taidetaan mennä samoihin lukuihin. Nyt 50, kun yksin päivä tätä kalenteriviikkoa vielä jäljellä. Viime viikolla ilmoitettiin 58 tartuntaa.
Eipä ne tartuntamäärät tuosta enää mihinkään laske. Jos pysyvät nyt noissa lukemissa, joissa ovat jo olleet sieltä kesäkuun puolivälistä saakka, niin on vielä ihan ok.

Mutta kun rajoituksia purettiin lisää tästä päivästä alkaen, niin kaikki mahdollisuus on olemassa että tartuntamäärä lähtee kasvuun. Osa ihmisistä on jo "kyllästynyt" varomaan, joka tietysti on aika ymmärrettävää. Virus on riepottanut Suomea jo 4,5 kuukautta. Vain harva jaksaa olla kiinnostunut missä mennään tilanteen suhteen ja toimia myös kuten ohjeistus on annettu. Moni ajattelee, ettei se ainakaan itseen iske, koska ei ole vieläkään iskenyt. Ne ovat niitä kuuluisia sanoja ennen kuin tapahtuu.

******

Sinänsä tietysti ihan hyvä, että ihmisiä menehtyy tähän virukseen ympäri maailman. Onhan meitä täällä maapallolla tutkimusten mukaan ainakin 1 miljardin verran liikaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sinänsä tietysti ihan hyvä, että ihmisiä menehtyy tähän virukseen ympäri maailman. Onhan meitä täällä maapallolla tutkimusten mukaan ainakin 1 miljardin verran liikaa.
Minkä tutkimuksen mukaan?
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tarkalleen ottaen ehkä osin tuon ohjeistuksen vuoksi ei kukaan ole käynyt ulkomailla. Ja kuten kerroin ei kukaan työntekijöistä kyseenalaistanut tätä päätöstä.
Tuo on siis ollut työntekijän oma päätös, jos on ottanut pari viikkoa palkatonta. Omaehtoisen karanteenin, joka on ensinnäkin täysin vapaaehtoinen, aikana saa ihan virallisen ohjeistuksen mukaan käydä töissä mikäli työnantaja ja työntekijä eivät pysty keskenään sopimaan etätöistä. Työnantaja ei voi työntekijältä omalla päätöksellään palkkaa tuossa tilanteessa pidättää.
 
hege

Jäsen
Minulla alkaisi työmatkailu painamaan päälle lomien loputtua ja erityisesti Ruotsin suuntaan, mutta siinä kun ryhtyy pitämään aina kahden viikon omaehtoista karanteenia niin muuttuu oma elämä aika vaikeaksi. Toimistolle ei ole mitään asiaan jos Ruotsissa käy (meillä treidingissä ja muutamassa muussa toiminnossa mistä yhdessä itse mukana otettu aika tiukka linjaus Koronan leviämisen rajoittamisen osalta) ja toisaalta ei sitä haluasia ottaa riskiä viruslinkona toimimisesta myöskään vapaalla ollessa. Eli mielenkiintoinen syksy voi olla luvassa jos karkeasti ottaen joka kolmas viikko pitäisi Ruotsissa käydä niin siinä voisi aina joka kolmannen viikon elää normaalia elämää. No onneksi parin kuukauden päästä on jo viisaampi, mutta enää ei oikein voi pitää useamman kuukauden taukoa yhteistyökumppaneiden tapaamisesta ilman, että siitä alkaa oikeasti aiheuta ongelmia työntekoon.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tiukka linjaus koronan leviämisen osalta ja silti "pakko" mennä Ruotsiin tapaamaan kasvotusten porukkaa?
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiukka linjaus koronan leviämisen osalta ja silti "pakko" mennä Ruotsiin tapaamaan kasvotusten porukkaa?

Jep nauratti tämä. Meillä duunissa on tiukka linjaus koronan osalta. Elokuun puolivälissä avataan konttori siten, että sinne saa 30% mennä kerrallaan. Koko EMEA:n matkustuskielto edelleen päällä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kymppi on päivän luku. Vissiin jo hyvän matkaa menty siinä 10 tartunnan hujakoilla?

Aika tasaista ollut mutta joka päivälle löytyy uusia tartuntoja eli jostain (ulkomailta?) niitä tulee jos muuten kotimaiset tartuntaketjut ovat melko hyvin selvillä. Kun pysyy näin pienissä määrissä niin tuo "kymppi päivässä" ei ole mikään ongelma, osoitus vain siitä että koronaa liikkuu jatkuvasti ja uusia tapauksia tulee vieläkin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös