Tuntuu, että tämä koronahomma menee monella todella syvälle tunteisiin ja aiheuttaa kummallisia reaktioita.
Itse olen käynyt töissä ihan koko tämän korona-ajan. Työssäni en voi välttyä lähikontakteilta ”asiakkaiden” kanssa (lähikontaktilla tarkoitan muutaman sentin päässä). Myöskin työyhteisö on hyvin tiivis ja olemme samassa tilassa.
Olen käynyt kaupassa normaalisti jne. Vanhempiani en tavannut silloin keväällä enkä kavereita. Nyttemmin on kemuja ollut muutamana viikonloppuna ja niissä ollut ihmisiä 20-30 henkeä. On tanssittu, laulettu, halailtu jne. Kavereita nään normaalisti. Olen käynyt terasseilla eri kaupungeissa mm. Helsingissä kuukausi sitten vai koska ne terassit aukesivatkaan. Olen tehnyt reissun pohjoiseen kun muualle ei oikein päässyt.
Tästä jo voisi päätellä ettei minua hirveästi jännitä korona. Tai jännittää se tietenkin sillä tavalla, että jos siihen sairastuu niin olisi ikävä homma. Varsinkin kun kuulun riskiryhmään. En vain osaa miettiä sitä niin, että pitäisi vältellä liikkumista ulkona tai kävellä joku suojapuku päällä. Kunnoitan ihmisiä jos he ovat kaupassa maskit päässä ja kumihanskat kädessä. Kierrän heidät kaukaa koska he selvästi pelkäävät.
Syy tähän avautumiseen on se, että olen kirjoittanut Liigan koronaketjuun ja HPK-osioon että mua mietityttää Liigan kannalta tämä koronasetti. Että mitä käy jos joukkueissa todetaan tartuntoja? Joudutaanko pelejä siirtämään tms. Ehkä jopa kausi keskeyttämään.
Noiden pohdintojen kautta minä olen muutaman kirjoittajan mukaan hysteerikko kun tuollaisia pohdin. Onko se sitä, että on niin huolissaan siitä, että lätkäkautta ei mahdollisesti saada pelattua vai mitä? Ei pysty hyväksymään että tälläinen mahdollisuuskin on olemassa ja elämä kaatuu siihen koska ei ole elämässä muuta kuin lätkän fanitus?
Ps. Pesen käteni aina kun tulen kotiin.
