Tää oli hauska.
Itse käytän kaupoissa käsidesiä ja myös autosta löytyy yleensä pottu sitä herkkua. Täytyy sanoa ettei hävetä käyttää sitä ja tuntuu hyvin erikoiselta, jos hameväki alkaisi minua käsidesin käytön takia halveksumaan.
No täällä Pohjanmaalla valitettavasti legenda tosimiehen kuolemattomuudesta elää jollain tasolla edelleen ja miehisyys kaatuu kuules joskus pieniin asioihin :) Helposti mm. tällaisissa asioissa tulee se vässykän leima. Ja, kun asia olisikin vain omaa herkkyyttäni, mutta eräs tuttu paikallinen naishenkilö nimenomaan sanoi minulle toisessa yhteydessä, miten hassuja koronasta panikoivat miehet ovat.
Mutta antaa vaan maineen mennä lopullisestikin. Turvallisuus edellä. Pahimpaan aikaan keväällä oli hanskatkin kaupassa. Maskiakin olisin voinut pitää jos se olisi Suomessa yleinen käytäntö. Ei vaan taida riittää suuressa kuvassa, että vain muutama "sissi" (no pun intended) niitä pitää.