Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 993 237
  • 81 131

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
En tiedä lasketaanko perussairaudeksi, mutta sen jonkun taysin ison lääkärikihon mukaan yhdistävä tekijä tehohoitopotilaille on ollut ylipaino. Samaa tukevat monet tutkimukset ulkomailta. Mikseivät viranomaiset ole jo linjanneet, että ylipainoiset kuuluvat riskiryhmään?

Tämä THLn sivuilta lainattuna.

"Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40) sekä päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi."
 
-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Berliiniläisen yliopiston tutkijaryhmän uunituoreiden tulosten perusteella koulut ovat koronaviruksen leviämiskeskuksia.

Linkki tutkijan Twitteriin (englanniksi)

Juuri kun meillä varsinainen seppä kertoo ettei pidä paikkaansa.

Salmisen mukaan kaikkien yliopistosairaaloiden lastenlääkärit ovat olleet sitä mieltä, että koulujen kiinni pitämisestä ei ole hyötyä.

Sama herra kertoo myös, että epidemian huippu on vielä kaukana.

THL:n tutkija tosin kertoi 4pv sitten että se meni jo.

Selkeetä, eikös? Vai joku muu agenda taustalla? Ota nyt selvää.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En tiedä lasketaanko perussairaudeksi, mutta sen jonkun taysin ison lääkärikihon mukaan yhdistävä tekijä tehohoitopotilaille on ollut ylipaino. Samaa tukevat monet tutkimukset ulkomailta. Mikseivät viranomaiset ole jo linjanneet, että ylipainoiset kuuluvat riskiryhmään?
Kehopositiivisuus? En minä tiedä. Ei sellaista lääkärin sovi sanoa ääneen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä THLn sivuilta lainattuna.

"Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40) sekä päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi."
Okei. Tuota on ilmeisesti päivitetty. Tutkimusten mukaanhan tosin jo lievempikin ylipaino altistaa koronan vaaralliselle versiolle. Sairaalloinen ylipaino vaatii jo aika paljon massaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kehopositiivisuus? En minä tiedä. Ei sellaista lääkärin sovi sanoa ääneen.
Voi olla. Kysymys ei ollut sulle suoraan suunnattu vaikka sinua lainasinkin. Vähän turha lainaus oli.

Juuri kun meillä varsinainen seppä kertoo ettei pidä paikkaansa.

Salmisen mukaan kaikkien yliopistosairaaloiden lastenlääkärit ovat olleet sitä mieltä, että koulujen kiinni pitämisestä ei ole hyötyä.

Sama herra kertoo myös, että epidemian huippu on vielä kaukana.

THL:n tutkija tosin kertoi 4pv sitten että se meni jo.

Selkeetä, eikös? Vai joku muu agenda taustalla? Ota nyt selvää.
Varovasti nyt. Kohta Faktabaari tulee kertomaan, että lainaamasi lauseet on irroitettu asiayhteydestään ja jaat malinformaatiota tarkoituksena heikentää viranomaisen uskottavuutta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Juuri kun meillä varsinainen seppä kertoo ettei pidä paikkaansa.

Salmisen mukaan kaikkien yliopistosairaaloiden lastenlääkärit ovat olleet sitä mieltä, että koulujen kiinni pitämisestä ei ole hyötyä.
Erikoista on tämä taho syyttää THLää kaikesta. Syyttäkää kaikkien yliopistosairaaloiden lastenlääkäreitä tuosta jos ei näkemys miellytä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erikoista on tämä taho syyttää THLää kaikesta. Syyttäkää kaikkien yliopistosairaaloiden lastenlääkäreitä tuosta jos ei näkemys miellytä.
Lastenlääkäreiden mielipide on asian suhteen yhtä pätevä kuin opettajien ammattiliiton. Kummatkaan eivät ole viruksen leviämisen asiantuntijoita.
 
Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
THL:n poppoo on kyllä vertaansa vaille. Varmaan 3 vuoden päästä sanovat, että tautihuippu on vielä kaukana edessäpäin (vaikka olisi rokote). Kumma juttu, että maat missä asiat on hoidettu hyvin esim. Itävalta ja Saksa, niin siellä ollaan sitä mieltä että tautihuippu on ohitettu selvästi mutta varovaisuuteen on tarvetta avaamisen osalta. Pyritään välttämään se toinen aalto. Ei siis kiistetä sitä, että taudin kanssa tullaan taistelemaan vielä pitkään mutta TAUTIHUIPPU on siis ohitettu.
Itselläni luotto noihin THL:n äijiin on kyllä aika lähellä nollaa. Olisivat mielummin hiljaa, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.
 
Suomessa ei samanlaista piikkiä koskaan nähty kun Itävallassa ja Saksassa, koska täällä tilanne tukahdutettiin niin aikaisessa vaiheessa. Emme ole siis samassa tilanteessa. Kannattaa tuoda viimeistä lausetta miettiä siis vielä toisen kerran
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huipun sijoittuminen tosiaan riippuu rajoitusten jatkosta. Jos rajoituksia jatketaan näin, huippu hyvin todennäköisesti meni jo. Kun rajoituksia höllennetään, huippu onkin todennäköisesti edessä päin.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
On meillä kyllä varsinaisia "asiantuntijoita" yksi kertoo, että huippu on jo ohi, toinen taas, että huippu on jossain kaukana tulevaisuudessa. Ota tästä nyt selvää. Parempi on, kun ei usko mihinkään ennustettuun, niin selviää paljon helpommalla.

Sen olen huomannut, kun on THL:n ilmoittamia tartuntalukuja laittanut exceliin, että tällä viikolla uudet tartunnat ovat keskittyneet lähes yksinomaan väkirikkaimille alueille (Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa+ Länsi-Pohja ainoa pienempi). Muutamassa pienessä sairaanhoitopiirissä ei ole uusia tartuntoja tullut kuin muutama ja täällä Etelä-Karjalassa on nyt mennyt jo kaksi viikkoa viimeisestä uudesta tartunnasta. Kai se suuri aalto sieltä tulee, koska niin on sanottu.

Ja sen verran vielä, että en suhtaudu Koronaan kevyesti, vaan terveellä järjellä.
 
Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Suomessa ei samanlaista piikkiä koskaan nähty kun Itävallassa ja Saksassa, koska täällä tilanne tukahdutettiin niin aikaisessa vaiheessa. Emme ole siis samassa tilanteessa. Kannattaa tuoda viimeistä lausetta miettiä siis vielä toisen kerran
Ei tarvitse miettiä yhtään. Erittäin epäjohdonmukaista toimintaa kuten tuossa jo aikaisemmin linkattiinkin. Lausunnot ovat mitä sattuu riippuen keneltä kysyy. Jos tuo jossain herättää luottamusta, niin ok mun puolesta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin 50-60% piti olla maan populaatiosta, ketkä tämän on sairastaneet sen laumasuojan eteen. Vaikka tuosta otettaisiin nolla pois takaa, niin onkohan senkään vertaa vielä missään maassa porukasta läpi käyneet tätä? Näillä rajoituksilla aivan helvetin vaikeaa kuvitella, että missään maassa oltaisiin siellä päinkään, mitä tuo yli 50% vaatii.

Onko tämän vuoksi vähän hassua puhua siitä, että joku tautihuippu on jossain ohitettu. Mitä sillä on väliä, jos ei siitä huolimatta olla saatu lähellekään sitä laumasuojaa? Hemmetin erikoiselta se nimittäin kuulostaisi, että tämä tästä eteenpäin missään on vain kivaa laskettelua kohti auvoisempia aikoja. Samaa rajoitusten kanssa jojoilua ja mahdollisia uusia aaltoja tämä tuo tullessaan jokaisessa maassa, kunnes se toimiva rokote tuodaan saataville.

Pessimisti toki keksii aina syyt olla negatiivinen, mutta ei tässä tilanteessa erityisesti ole siihen minusta nyt aihetta.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tässä mennään nyt tartuntojen saralla:

THL: Suomessa nyt 4 475 koronatartuntaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koko Suomessa on todettu yhteensä 4 475 koronavirustartuntaa. Vielä eilen tartuntoja oli THL:n mukaan koko Suomessa 4 395. Yhteensä uusia tartuntoja todettiin siis koko Suomessa 80.
THL:n mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella on todettu nyt yhteensä 3 010 tartuntaa. Lisäystä eiliseen on 63 tapausta.
Sairaanhoitopiireittäin tilanne näyttää nyt tältä:
- Satakunta: 50 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Vaasa: 46 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Kanta-Häme: 74 tartuntaa (muutos eiliseen: 1 tartuntaa)
- Etelä-Karjala: 14 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Keski-Suomi: 120 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Varsinais-Suomi: 248 tartuntaa (muutos eiliseen: 1 tartuntaa)
- Etelä-Pohjanmaa: 36 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Päijät-Häme: 70 tartuntaa (muutos eiliseen: 2 tartuntaa)
- Kainuu: 55 tartuntaa (muutos eiliseen: 5 tartuntaa)
- Pirkanmaa: 210 tartuntaa (muutos eiliseen: 2 tartuntaa)
- Kymenlaakso: 35 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Pohjois-Karjala: 24 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Ahvenanmaa: 11 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Etelä-Savo: 44 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Itä-Savo: 10 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Länsi-Pohja: 97 tartuntaa (muutos eiliseen: 2 tartuntaa)
- Pohjois-Pohjanmaa: 120 tartuntaa (muutos eiliseen: 4 tartuntaa)
- Pohjois-Savo: 120 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Keski-Pohjanmaa: 13 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- Lappi: 68 tartuntaa (muutos eiliseen: 0 tartuntaa)
- HUS: 3010 tartuntaa (muutos eiliseen: 63 tartuntaa)
 
Salama44

Jäsen

Siitä mittakaavaa kuolleisuuteen. Linkki YLE:n sivuille.

Yksi asia pitää ottaa kuitenkin huomioon että kenenkään ei ole pakko juoda viinaa eikä polttaa tupakkaa, ei ajaa päihtyneenä tai olla noudattamatta liikennesääntöjä. Moniin muihin asioihin voi itse vaikuttaa haluaako lisätä riskiä. Vanhus joka on hoivakodissa on muiden suojelun varassa. Jos urheilu ja kaikki muutkin massatapahtunat pyörisivät koronasra huolimatta normaalisti emme voisi juuri valita saammeko ehkä kuolettavan taudin vai emme. Mitä enemmän niitä on liikkeellä sitä isompi riski.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Se on kyllä jännä miten sokeasti luotetaan muiden maiden viranomaisiin, mutta suomalainen ei vaan luota oman maansa vastaaviin. Vaikka mikä olisi.

Kyllä tälle epäluottamukselle on täydet perusteet. Jatkuvasti THL:n ennusteet ja näkemykset heittää täysin häränpyllyä. Ei minulla ole yhtään luottoa tuon puljun touhuihin.
 
Hexa

Jäsen
Siitä mittakaavaa kuolleisuuteen. Linkki YLE:n sivuille.
Johtuen Suomessa tehdyistä oikea-aikaisista toimenpiteistä ja rajoituksista mitkä vieläkin ovat voimassa ja osittain tulevat olemaankin vielä pitkään. Muuten täälläkin mentäisiin todennäköisesti Ruotsin mallin mukaan kuolleisuudessa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Okei. Tuota on ilmeisesti päivitetty. Tutkimusten mukaanhan tosin jo lievempikin ylipaino altistaa koronan vaaralliselle versiolle. Sairaalloinen ylipaino vaatii jo aika paljon massaa.

Pitää myös muistaa että painoindeksin mukainen lievä ylipaino on melko tulkinnanvarainen käsite. Et paljon lihaksia tarvitse ja hups olet THL:n mukaan ylipainoinen. Kysy vaikka jääkiekkoilijoilta

Itse olen 183cm ja painoindeksin mukaan normaalin painon rajat tälle pituudelle ovat 64-83kg. Väitän että jos jostain syystä painaisin 65kg (nyt 78kg), niin aika moni pitäisi minua kaikkea muuta kuin terveen näköisenä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tässä Hedmanin tapauksessa nähdään, että koronan vaikutukset voivat kestää pitkään vaikka olisi suht kevyesti sen sairastanut

”Ihan tavallinen” keuhkokuume tekee tuon saman, eli jos Hedmanilla oli sillä asteella, erityisesti ei tarvitse olla COVIDin piirre kyseessä. Lainausmerkit siksi, että keuhkokuume on yleisvaarallinen tila monelle terveelle joka tapauksessa. Tästä pandemiasta voisimme oppia senkin - on nimittäin hyvä havaita, ettei korona ole ainoa keuhkokuumeen aiheuttaja.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En tiedä lasketaanko perussairaudeksi, mutta sen jonkun taysin ison lääkärikihon mukaan yhdistävä tekijä tehohoitopotilaille on ollut ylipaino. Samaa tukevat monet tutkimukset ulkomailta. Mikseivät viranomaiset ole jo linjanneet, että ylipainoiset kuuluvat riskiryhmään?

Siksi, koska laajasti eivät kuulu. BMI 40+ on ollut siinä listauksessa ihan alun alkaenkin.
 
Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Se on kyllä jännä miten sokeasti luotetaan muiden maiden viranomaisiin, mutta suomalainen ei vaan luota oman maansa vastaaviin. Vaikka mikä olisi.
Tuo on muuten erikoinen ilmiö. Joku psykologinen juttu? Ei niin väliä mistä maasta lausunto tulee tai mikä sen sisältö on, mutta auktoriteettina pesee suomalaisen sata nolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös