Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 961 202
  • 81 126

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Kun vertailee eri maiden kuolinlukuja, niin pystyy havainnoimaan muutaman olennaisen yhtäläisyyden. Niissä maissa kuolee paljon porukkaa joissa ihmiset hyvin sosiaalisia ja alhainen valtionvallan päätösten tottelemattomuus.

Isotkin maat pystyneet pitämään kuolemat melko pienissä lukemissa sellaisissa maissa, jossa kulttuuri enemmän introvertiyteen taipuvainen ja samaan aikaan korkea kuuliaisuustaso valtionjohdon ohjeistuksille.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi uutisissa pitää mainita oikein aika, koska maskit saapuu Suomeen? Haluan kuvitella rynnäkön lentokentälle. Päästään taas siihen, että huomennahan ne on sairaaloissa, vaikka väliin pitäisi kuljetuksiakin järjestää. Sairaalan logistiikan kanssa olen ollut tekemisissä ja pelkästään yksi sairaalarakennus on tuossa oma työmaansa.
Porukka oli New Yorkissakin sankoin joukoin kokoontunut seuraamaan sairaalalaivan saapumista.

Suomessa on vähän pienimuotoisempaa jännitystä.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Täältä Böndeltä on uuuhana huudella tuosta Uudenmaan eristämisestä, mutta kuinka montaa siellä asuvaa se on nyt niinkun oikeasti haitannut? Ne joilla on sinne tarve ja lupa tulla, ovat käsittääkseni sinne päässeet ja sieltä on myös päässyt pois? Nyt jos siellä niinkun normaalisti asuisi niin mitä sellaista täällä Böndellä on mitä ei siellä rajan sisäpuolella ole ostettavissa?
Itse en ymmärrä näitä rajalle taas pääsiäisenä tulleita joita on käännytetty että miksi sinne pitää mennä koettaan kepillä et pääseekö yli vai ei. Ei muutakuin sakkolappu käteen kaikille jotka turhaan yrittää...
Koettakaa nyt vielä jaksaa ainakin tämä viikko, ehkä pari viikkoa lisää jos saarto jatkuu...

Itse asun Pirkanmaalla ja mun elämään ei vaikuttaisi vaikka Pirkanmaa lyötäis kanssa kiinni. Tai no jooo, en pääsisi mökille, mutta siihenkin on ratkaisu. Soitto naapurille että käytkö samalla kattoon mökin ( kuten on 60 luvulta asti vuorottain tarkisteltu ) kun meet omallesi.

Ei itsellänikään vaikuttanut muuten, kuin että perinteinen pääsiäisen Vuokatin reissu jäi nyt väliin. Mutta tuota pystyi onneksi siirtämään lähitulevaisuuteen, niin eipä niin haitannut. Mökille ei tosiaan tähän aikaan vuodesta muutenkaan halua mennä. Kunhan nyt kesään mennessä täältä pääsisi pois hetkeksi, niin olisi hyvä.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aiemmin on tullut näitä vertailtua:

Suomi 1615 tartuntaa, 19 kuollutta
Ruotsi 6078 tartuntaa, 333 kuollutta
Colorado 3728 tartuntaa, 97 kuollutta (viime viikonloppuna tartuntoja 1430, kuolleita 20)
Minnesota 742 tartuntaa, 18 kuollutta (viime viikonloppuna tartuntoja 344, kuolleita 2)
Suomi 3064 tartuntaa, 59 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 1615 tartuntaa, 19 kuollutta)
Ruotsi 10948 tartuntaa, 919 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 6078 tartuntaa, 333 kuollutta)
Colorado 7151 tartuntaa, 289 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 3728 tartuntaa ja 97 kuollutta, sitä edellisenä viikonloppuna tartuntoja 1430 ja kuolleita 20)
Minnesota 1616 tartuntaa, 70 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 742 tartuntaa ja 18 kuollutta, sitä edellisenä viikonloppuna tartuntoja 344 ja kuolleita 2). Minnesotassa on ollut nyt tartuntoja vähemmän kuin Suomessa, mutta kuolleiden määrässä ovat menneet Suomesta ohi. (En sanoisi, että reilusti, kun tilastot kasvavat logaritmisesti, ei lineaarisesti.) Onkohan Minnesotasta löytynyt joku vanhaintalo täynnä kuolleita vanhuksia...?

 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Sattui tuossa silmään otsikko Essoten ensimmäisestä koronakuolemasta. Iäkäs riskiryhmään kuulunut ihminen on pääsiäisen pyhinä kuollut ja omaisille siitä osanotot.

Mutta heräsi ajatus, että mikäli eläin jää auton alle, se jää kitumaan ja lopetetaan paikallisen metsästäjän toimesta niin kuoleeko se eläin kolariin vai metsästäjään tekemään teloitukseen. Onko se kuolema liikennekuolema vai metsästäjän suorittama tappo.

Sinällään koko tilanne on absurdi kun näistä kuolleista uutisoidaan siksi että kuolevat koronaan, mutta jos syy olisi influenssa, niin nuo samat kuolemat olisivat about normaalia elämisen kiertokulkua.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Porukka oli New Yorkissakin sankoin joukoin kokoontunut seuraamaan sairaalalaivan saapumista.

Suomessa on vähän pienimuotoisempaa jännitystä.

Joo olen vähän suuruudenhullu. Turusta usein sanon, että on kuin eläisi kuplassa. Tässä tilanteessa ehkä jopa hyvä.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Nuorien kohdalla jotenkin ymmärtää, ettei kestetä kotona oloa, kun itsenäistymisvaihe päällä ja otsalohko vielä kypsymätön, niin itsehillintä ja suunnitelmallisuus on vajaata aikuisiin verrattuna. Kummastelen kyllä, kun ilmeisesti monilla aikuisillakin tekee tiukkaa nykyisillä rajoituksilla ja pitää jotain grillijuhlia ym. järjestää. Eihän tässä ole kuin muutama viikko mennyt. Ulkona on ollut lähinnä hyvät kelit, joten ulkoiluun yksin/oman talouden kesken on ollut hyvät mahdollisuudet. Kotona aika viettyy nykyaikana paremmin kuin koskaan Netflixien, pelien (lauta/tietokonesellaisten), keskustelupalstojen, etäopintojen ym. parissa. Ja nykyaikana on helppo laittaa pystyyn videomiittejä ym. etäaktiviteetteja kaverien kanssa, jolloin saa sosiaalista kanssakäymistä. Kalsarikännitkin porukalla onnistuu näin, jos kaljoitteluseuraa tarvii.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
YLEn mukaan Uudenmaan eristystä ei jatketa, koska yhden alueen eristäminen ei menisi läpi perustuslakivaliokunnasta, kun samoilla perusteilla pitäisi eristää Länsi-Pohja ja Kainuu. Ja näiden eristämistä ei nähdä kannattavana.
 

tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Uudenmaan eristys loppumassa?
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
YLEn mukaan Uudenmaan eristystä ei jatketa, koska yhden alueen eristäminen ei menisi läpi perustuslakivaliokunnasta, kun samoilla perusteilla pitäisi eristää Länsi-Pohja ja Kainuu. Ja näiden eristämistä ei nähdä kannattavana.

Ja voisi olla kepuleille kova paikka eristää omien kannattajien maakunnat :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Sinällään koko tilanne on absurdi kun näistä kuolleista uutisoidaan siksi että kuolevat koronaan, mutta jos syy olisi influenssa, niin nuo samat kuolemat olisivat about normaalia elämisen kiertokulkua.

Näinhän se valitettavasti on. Ja tähän liittyen tämä artikkeli, johon olen muutaman kerran jo viitannut tässä keskustelussa:


Arvioiden mukaan todellinen influenssakuoleminen määrä voi olla vuodessa jopa pari tuhatta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ruotsissa tuplasti enemmän asukkaita ja tartuntoja kolme ja puoli kertaa enemmän ilman, että on tarvinnut ravintoloita sulkea, liikkumista rajoittaa tai että olisi terveydenhuolto romahtanut. Voi kunpa olisivat vanhainkodit suojanneet niin olisivat säästäneet noin 750 vanhuksen hengen.

Kääntäen sama asia, vaikka Suomessa olisi pidetty ravntolat auki ja meillä yhtä paljon tartuntoja kuin Ruotsissa, niin tällä rakenteella meillä olisi kuolleita "vain" parisataa.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
YLEn mukaan Uudenmaan eristystä ei jatketa, koska yhden alueen eristäminen ei menisi läpi perustuslakivaliokunnasta, kun samoilla perusteilla pitäisi eristää Länsi-Pohja ja Kainuu. Ja näiden eristämistä ei nähdä kannattavana.
Miksi Uudenmaan tilanne nähdään samanlaisena kuin Länsi-Pohjan tai Kainuun? Uudellamaalla väestöön verraten on yli kolmannes enemmän tartuntoja kuin Länsi-Pohjassa ja vielä suurempi ero Kainuuseen. Väestöntiheys Uudellamaalla ja sen ympäristössä on suurempi kuin näissä pohjoisen pienissä maakunnissa. Liikkuvuus Uudenmaan rajan yli lienee suurempi väestöönkin suhteutettuna. Lisäksi Uudenmaan väestö (1,7 milj) on valtavasti suurempi kuin Länsi-Pohjan (60 k) tai Kainuun (75 k).

Kai näillä perusteilla voisi jo päätellä Uudenmaan sulun olevan hyödyllisempi kuin jonkun Kainuun. Ja lisäksi se on myös paljon kustannustehokkaampi järjestää kun ulosmenoteiden määrä/väkiluku lienee pienempi.
 

Liukumessias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
YLEn mukaan Uudenmaan eristystä ei jatketa, koska yhden alueen eristäminen ei menisi läpi perustuslakivaliokunnasta, kun samoilla perusteilla pitäisi eristää Länsi-Pohja ja Kainuu. Ja näiden eristämistä ei nähdä kannattavana.

Ymmärrettävää ettei jatketa, perustelut ehkä kuitenkin hieman ontuvat; Uudellamaalla n. 2000 vahvistettua tartuntaa ja Länsi-Pohja + Kainuu yhteensä alle 100 tartuntaa. Uudellamaalla karkeasti ottaen 2/3 Suomen tartunnoista. Suomessa tilanne on ollut harvinaisen hyvä tähän saakka, toivotaan ettei tässä nyt ammuta omaan jalkaan ja tauti lähtisi tämän myötä muualla nousuun.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi Uudenmaan tilanne nähdään samanlaisena kuin Länsi-Pohjan tai Kainuun?
Koska perustuslaki. Pitää näyttää selvästi toteen, että tilanne Uudellamaalla on vakavampi kuin muualla Suomessa. Nyt sitä ei pysty näyttämään toteen, koska muualla on vastaavia tautipesäkkeitä.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Suomi 3064 tartuntaa, 59 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 1615 tartuntaa, 19 kuollutta)
Ruotsi 10948 tartuntaa, 919 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 6078 tartuntaa, 333 kuollutta)
Colorado 7151 tartuntaa, 289 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 3728 tartuntaa ja 97 kuollutta, sitä edellisenä viikonloppuna tartuntoja 1430 ja kuolleita 20)
Minnesota 1616 tartuntaa, 70 kuollutta (reilu viikko sitten viikonloppuna 742 tartuntaa ja 18 kuollutta, sitä edellisenä viikonloppuna tartuntoja 344 ja kuolleita 2). Minnesotassa on ollut nyt tartuntoja vähemmän kuin Suomessa, mutta kuolleiden määrässä ovat menneet Suomesta ohi. (En sanoisi, että reilusti, kun tilastot kasvavat logaritmisesti, ei lineaarisesti.) Onkohan Minnesotasta löytynyt joku vanhaintalo täynnä kuolleita vanhuksia...?

Wisconsinissa eilen 3428 tapausta, 993 sairaalassa ja 154 kuollutta. Populaatio 5,8m eli vähän Suomea enemmän. Pinta-ala puolet Suomesta, eli suht harvaan sielläkin asutaan. Mutta tosiaan kuolleiden määrä ja sairaalahoidossa olevat pistää silmään. Sama Minnesotan ja Coloradonkin osalta verrattuna Suomeen.

Mieleen tulee lähinnä amerikkalaisten ylipaino-ongelmat ja siitä johtuvat sairaudet (verenpaine, diabetes, sydänvaivat, jne). Plus tuo terveydenhoitojärjestelmä. Kuinka moni ilman sairausvakuutusta hakeutuu hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä?
 
Suosikkijoukkue
KalPa
WHO arvioinut että Korona 10 kertaa tappavampi kuin Sika. Siassahan kuoli 44 suomalaista eli tuolla logiikalla 440 menisi. Kuulostaa jopa yläkanttiin..
Tällä taas ollaan influenssan luvuissa meillä.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Koska perustuslaki. Pitää näyttää selvästi toteen, että tilanne Uudellamaalla on vakavampi kuin muualla Suomessa. Nyt sitä ei pysty näyttämään toteen, koska muualla on vastaavia tautipesäkkeitä.
Mielestäni listasin syitä, minkä takia Uudellamaalla on vakavampi tilanne kuin muualla, etenkin koko valtakunnan kannalta. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan riitä.

Lisätään vielä, että en kysynyt millä perusteella sulkua ei olla jatkamassa (koska perustuslaki), vaan millä perustellaan se, että Uudenmaan tilanne on verrattavissa näihin pariin pieneen Pohjois-Suomen alueeseen.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koska perustuslaki. Pitää näyttää selvästi toteen, että tilanne Uudellamaalla on vakavampi kuin muualla Suomessa. Nyt sitä ei pysty näyttämään toteen, koska muualla on vastaavia tautipesäkkeitä.

@Shardik ja @Liukumessias yllä Tadu siitä kirjoittaa. Ylen uutisessa viitataan asukastiheyteen ja siihen verrattuna koronatartuntojen määrä vastaa kyseisissä maakunnissa Uuttamaata.

Ja itselle täysin saman tekevää jatketaanko Uudenmaan sulkua vai ei. Tai no veronmaksajana koen, että Poliiseille olisi parempaakin käyttöä kuin moottoritien varressa seisottaminen.
 

Liukumessias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Wisconsinissa eilen 3428 tapausta, 993 sairaalassa ja 154 kuollutta. Populaatio 5,8m eli vähän Suomea enemmän. Pinta-ala puolet Suomesta, eli suht harvaan sielläkin asutaan. Mutta tosiaan kuolleiden määrä ja sairaalahoidossa olevat pistää silmään. Sama Minnesotan ja Coloradonkin osalta verrattuna Suomeen.

Mieleen tulee lähinnä amerikkalaisten ylipaino-ongelmat ja siitä johtuvat sairaudet (verenpaine, diabetes, sydänvaivat, jne). Plus tuo terveydenhoitojärjestelmä. Kuinka moni ilman sairausvakuutusta hakeutuu hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä?

Korkea määrä sairaalassa olevia ja kuolleita suhteessa tapausmääriin yleensä viittaa siihen että testeistä on pulaa tai jostain muusta syystä läheskään kaikkia ei ole testattu. Wisconsinin tilanne luultavasti on huomattavasti pahempi kuin todetuista tautitapauksista voisi päätellä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni listasin syitä, minkä takia Uudellamaalla on vakavampi tilanne kuin muualla, etenkin koko valtakunnan kannalta. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan riitä.
Ei riitä. Eikä se tilanne Uudellamaalla ole hirveästi vakavampi kuin muualla Suomessa. Enemmän ihmisiä ja liikkuvuutta muiden maakuntien välillä siellä toki on huomattavasti enemmän, mutta se ei kelpaa perusteeksi jos uskomme perustuslakiasiantuntijoita, jotka Suomessa tuntuvat päättävän asiasta kuin asiasta.

Itsellekin täysin sama jatkuuko sulku vai ei. Mielelläni itseasiassa toivon, että jatkuu niin ei ainakaan tarvitse lähteä Helsinkiin työpaikalle.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näinhän se valitettavasti on. Ja tähän liittyen tämä artikkeli, johon olen muutaman kerran jo viitannut tässä keskustelussa:


Tää muuten voi olla ihan jännä juttu, jos nyt Infuluenssatapauksia on vähemmän + muut pöpöt , onnettomuudet jne.. vähenee niin kuoleeko koronan ansiosta tänävuona jopa vähemmän ihmisiä kun normaalisti vuoden aikana? Ainakin toistaiseksi kun luvut on aika maltillisiä ja varmaan ainakin kourallinen näistäkin olisi saattanut muutenkin päättyä tämänvuoden tilastoihin. Pieni kasvukaan ei välttämättä olisi ainakaan se pahin skenaario mikä voisi olla.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ei sitten Uudenmaan sulku taida jatkua. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa tartuntamääriin jatkossa. Alkaako niitä tulemaan mökkimatkailun myötä myös siellä, missä on vielä varsin vähän todettuja tapauksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös