Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 957 366
  • 81 126

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaottelu "ruokaravintoloihin ja baareihin" tuli tartuntatautilain 58 a §:ään, kun sen voimassaoloa jatkettiin 1.11.2020 alkaen. Lakimuutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 139/2020 vp) ei ollut alun perin esitetty tällaista jakoa, mutta eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunta (PeVL 31/2020 vp) edellytti, että rajoitustoimenpiteistä on säädettävä myös erityyppisten ravitsemisliikkeiden osalta eriytetysti siten, että rajoitukset ovat välttämättömiä juuri niissä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Ehdotettua 58 a §:ää muokattiin tämän johdosta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vastaamaan perustuslakivaliokunnan näkemystä.

Ravintoloiden jakoa on taustoitettu seuraavasti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä (27/2020 vp):



Avin sivuilla puolestaan on ohjeistettu seuraavasti:


Toihan on hyvä, että AVIn ohjeessa lukee, että pääasiassa arvion siitä, että onko kyseessä ruokapaikka vai baari tekee ravintola itse. Mikä estää kaikkia baareja määrittelemästä itseään, suolapähkinöiden perusteella, ruokaravintoloiksi? Sanktioita ei ole määrätty. Nyt jos kaikki baarit päättäisivät tänään pitää vähän pidempään auki, niin mitä AVI voisi tehdä?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta kuten sanoin, pelkkä sipsipussi kaljahanan vieressä ei ainakaan toistaiseksi tee paikasta ruokaravintolaa.

Ei, kyllä se ainakin sen euron mikropizzan (ulosmyyntihinta 5e) vaatii, jotta baari voi kutsua itseään ruokaravintolaksi.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Vain 3 244 tartuntaa. Koska viimeksi näin vähän? Olkoonkin että testausta suuresti vähennetty.
Ainakaan pk-seudulla ei testata enää valtaosaa koronaa sairastavista. Tartuntaluvut ovat huono mittari, kun siinä on heittoa pitkin pandemiaa, keitä testataan.

Kuolinkorahteluissa tämän taudin pandemialuokittelu taitaa toivottavasti olla.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ainakaan pk-seudulla ei testata enää valtaosaa koronaa sairastavista. Tartuntaluvut ovat huono mittari, kun siinä on heittoa pitkin pandemiaa, keitä testataan.

Kuolinkorahteluissa tämän taudin pandemialuokittelu taitaa toivottavasti olla.
Onhan se, mutta jokaisessa rajoituspäätöksessä tai rajoitusten helpottamispäätöksessä edelleen tartuntojen määrään viitataan. Ylipäätään turhaa, että ne kaikki lievät tapaukset joita nyt ei testata, näkyisivät THL:n tartuntaluvuissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Niin, ravintolat voivat tosiaan täysin itsenäisesti määritellä itsensä ruokaravintoloiksi. Kontulan ostarillakin on nyt pelkkiä ruokaravintoloita. Näin kävi viimeksikin, kun vastaava idiootimaisuus oli käytössä. Pelkkä sipsipussikin riittää, jos ravintola päättää sillä lähteä liikkeelle.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Toihan on hyvä, että AVIn ohjeessa lukee, että pääasiassa arvion siitä, että onko kyseessä ruokapaikka vai baari tekee ravintola itse. Mikä estää kaikkia baareja määrittelemästä itseään, suolapähkinöiden perusteella, ruokaravintoloiksi? Sanktioita ei ole määrätty. Nyt jos kaikki baarit päättäisivät tänään pitää vähän pidempään auki, niin mitä AVI voisi tehdä?

En ole tutustunut kyseiseen lakiin, mutta olisiko ollut järkevämpää yhdistää rajoitukset lupakäytäntöihin. Aloittaen esimerkiksi niin, että kaikki ravintolat, joissa ei tanssita tai soiteta elävää musiikkia, saavat olla auki ilman rajoituksia. Tämän jälkeen olisi jokaista karaokepaikkaa ja yökerhoa katsottu alueellisesti.

Tämä olisi tarjonnut karaokeravintolalle tai musiikkiklubille mahdollisuuden olla auki pelkkänä anniskeluravintolana. Erilaiset ravintolat tarvitsevat käyttötarkoituskohtaisia lupia, joten erottelu olisi tehty näiden lupien mukaan.

Tämä on osaltani pelkkää pohdintaa, enkä siis tiedä olisiko tämä käytännössä tai edes periaatteessa mahdollista. Sen tiedän, että tässä vaiheessa tartuntatilannetta erottelu on joka tapauksessa turhaa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Koronabotista tälläistä. Eli taas viivettä.

Fimlabilla (K-H, K-S, PIR, P-H, VAA) näyttäisi olevan tavallista pidempi viive numeroiden välittämisessä. Viime viikon maanantain jälkeen luvut ovat pudonneet selvästi aiemmasta ja esim. Pirkanmaalta on raportoitu 7 pv aikana 1479 tartuntaa vs TAYSin julkaisemat 3765.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sopivasti saadaan taas kunnon keskiviikko luvut, kun hallitus kokoontuu neuvottelee rajoitusten puruista.
Uskon silti, että sairaalaluvut on huomenna laskussa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään tosiaan 3 244 tartuntaa. Viimeksi todettu mtv3.fi koronaseurannan mukaan näin vähän tartuntoja 29.12.2021, jolloin todettiin 2 500 tartuntaa.

14pv:n tartuntamäärä nyt 93 785. 14pv:n tartuntamäärä jo 19,5% laskussa 2 viikon takaiseen vastaavaan summaan verrattuna.

Tosiaan Fimlabissa näitä puutoksia, ettei ihan vertailukelpoinen tämän päivän tartuntamäärä.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Mikäs Markkuun on mennyt? Onko siellä Mäkijärvillä harrastettu pitkästä aikaa sitä kauneinta, mitä ilman housuja voi harrastaa?

Tulevina viikkoina omikronista tulisi hänen mielestään ottaa huomioon se, ettei virusta tulisi enää niin paljon pelätä. Varsinkin, jos on rokotesuoja.– Silloin selviää usein lievillä oireilla. Muuten voi mennä kohti normaalimpaa elämää. Ja jos tartunnan saa, se ei ole maailmanloppu.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakaan pk-seudulla ei testata enää valtaosaa koronaa sairastavista. Tartuntaluvut ovat huono mittari, kun siinä on heittoa pitkin pandemiaa, keitä testataan.

Kuolinkorahteluissa tämän taudin pandemialuokittelu taitaa toivottavasti olla.
Oma "ydinperhe" (ts. omat ja vaimon sisarukset perheineen plus isovanhemmat) - positiivisia pikatestejä 20kpl , kun testattuja 21kpl ja näistä tartunnoista 3kpl (kaikki aikuisia) pääsi virallisiin rekistereihin, kun sotealalla työskentelyn johdosta kävivät virallisissa testeissä. Loput sitten sairasti taudin kotioloissa varsin lievin ja/tai olemattomin oirein. Vaikka tämä nyt on vaan omakohtainen kokemus, niin antanee jotain osviittaa sen suhteen, että varsinkin lasten tartuntoja menee "tutkan alla" tällä hetkellä hirvittävä määrä. Eli mikäli nyt aakkosista ei löydy vielä joku "örkkivariantti", niin kyllähän tämä alkaa olla tässä, kunnes sitten kohta on taas nallet ikkunalaudoilla ja Akin mieli mustuu.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

"Tulevina viikkoina omikronista tulisi hänen mielestään ottaa huomioon se, ettei virusta tulisi enää niin paljon pelätä. Varsinkin, jos on rokotesuoja.– Silloin selviää usein lievillä oireilla. Muuten voi mennä kohti normaalimpaa elämää. Ja jos tartunnan saa, se ei ole maailmanloppu."
Markku taas asetteli sanansa vähän hassusti, sillä tuosta saa nyt sen käsityksen, että aikaisemmin virusta on pitänyt pelätä "paljon" ja nyt sitä ei enää pitä pelätä ihan niin paljon, mutta kuitenkin tulee pelätä. Ei tietenkään tarkoita asiaa noin, mutta kun miettii, mitä kaikkia ulostuloja julkisuuteen tämän pohjalta on viimeisten kahden vuoden aikana tehty, niin vähän nykii suupielet ylöspäin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuskin tulee rokotepassia ja hyvä näin. THL:ä ja oikeusministeri ovat rokotepassia vastaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sanoo, ettei korona- tai rokotepassin käytölle näytä nykytilanteessa olevan riittäviä perusteita. Hänen mukaansa alkuperäiset perusteet koronapassin käytölle eivät enää päde.

”Aiempien virusmuunnosten aikaan oli mahdollista pyrkiä estämään tartuntojen leviämistä koronapassilla, kun rokotetut eivät sairastuneet niin todennäköisesti. Nyt omikronmuunnoksen tultua tilanne on ilmeisesti se, että rokote ei estä sairastumista vaan enemmänkin taudin vakavaa muotoa”, Henriksson perustelee.


Ja miksei sillä että rokote vähentää vakavaa sairastumista ole merkitystä tuossa että koronarokotepassi voisi olla vaihtoehtona rajoituksille, jos me nyt kuitenkin suljetaan yhteiskuntaa koronan aiheuttamaan sairaalakuormituksen takia niin jos kerran rokote helpottaa tuota vähentämällä niitä vakavia tapauksia niin onhan se nyt täysin typerää että jos kuormituksen kasvaessa vedetään taas yhteiskunta kiinni kaikilta vaikka valtaosa sairaalakuormituksesta tulee siltä rokotevastaiselta hörhöporukalta.

Toki parasta on jos saadaan yhteiskunta auki kaikille eikä rajoituksiin enää tarvitse palata.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No meillä junnulla lauantaina kuume, päänsärky ja pari kertaa oksensikin. Että sitä laattaa siivotessa jos ei tarttunut niin ei kai sitten tartukaan. Itäminen vain voi viedä sen 3-5 päivää joten turha vielä tuuletella. Meillä muilla on jo keskimmäisellä tenavalla 1 rokote, vanhimmalla tenavalla ja vaimolla 2 rokotetta ja itselläni kolme rokotetta.
Miten teillä on homma edennyt?

Täällä nimittäin hyvin samanlainen tilanne päällä, niin mielenkiinnosta kyselen.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten teillä on homma edennyt?

Täällä nimittäin hyvin samanlainen tilanne päällä, niin mielenkiinnosta kyselen.
Pikkujuniori on taas täynnä virtaa, etikä mitään oireita vaikuta olevan. Itselläni pientä tukkoisuutta ja vaimolla kurkku karheana sekä ääni pois. Vanhemmilla lapsilla ei vielä mitään oireita.
Vaimo ottanut tänään negatiivisen kotitestin.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tässä on aivan erinomainen Twitter-viestiketju syistä, minkä takia Tanska poistaa kaikki rajoitukset, vaikka ilmaantuvuus on räjähysmäisessä nousussa ja myös kuolemien ja sairaalapotilaiden määrä on nousussa. Syynä tähän toimenpiteeseen ovat paitsi se tunnettu: korkean rokotuskattavuuden ja omikronin aiheuttaman huomattavasti lievemmän taudinkuvan takia paine teho-osastoille ei kasva ja nousussa oleva kuolleisuuskin johtuu vielä taannoisesta delta-aallosta, jonka omikron on nyttemmin jo syrjäyttänyt.





Mutta yllämainittu ei edes ole tuon twiittiketjun pääpointti, koska nuo nyt ovat oikeastaan täysin tunnettuja asioita. Pääpointti ketjussa on luottamus.

Michael Bang Petersen kirjoittaa, että syy sille, että vallanpitäjiin epäluottamusta aiheuttava pandemiaväsymys on Tanskassa lievempää, kuin Eurooppalaisissa verrokkimaissa on se, että Tanskassa rajoituksia on lievennetty aina heti, kun se suinkin on ollut mahdollista. Se on antanut ihmisille "lepoa" pandemia-arjesta ja lisännyt luottmausta hallitukseen sekä virkakoneistoon.





Ihmisten luottamus hallitukseen sekä virkakoneistoon puolestaan on aiheuttanut sen, että ihmiset itse ovat valmiita huomimaan muiden ihmisten huolet ja pelot, sekä esimerkiksi pitämään turvavälejä vanhempiin ihmisiin, jotta nämä voisivat tuntea olonsa turvalliseksi. Se, että ihmiset luottavat hallitukseen johtaa siihen, että hallitus voi myös luottaa ihmisten omaan harkintakykyyn aikana, kun pandemia ei vielä ole ohi.





Kun hallitus luottaa kansaan, kansa luottaa hallitukseen. Tämä on erityisen tärkeää, jos ikävä skenaario toteutuu, tulee vielä joku uusi variantti, ja rajoituksia joudutaan vielä asettamaan uudelleen. Yhteiskunta hyväksyy silloin rajoitukset, koska se voi luottaa, että niitä lievennetään taas välittömästi, kun se vain on mahdollista.





***

Aivan täysin sattumalta, aivan samaa asiaa käsittelevä kolumni julkaistiin tänään Helsingin Sanomissa. Kolumnin on kirjoittanut Taru Tujunen.

Tujunen tekee täysin saman huomion: pandemian alussa Suomi pystyi toimimaan nopeasti ja joustavasti siksi, että - aivan kuten Tanskassa - myös Suomessa luotettiin hallitukseen sekä virkakoneistoon.

Bang Petersenin ja Tujusen kirjoituksissa on kuitenkin se sävyero, että toisin kuin asia nähtävästi on Tanskassa, Suomessa hallitus ja virkakoneisto ei luotakaan yhteiskuntaan. Tämä luottamuksen puute on johtanut siihen, että vuoropuhelu päättäjien ja asiantuntijoiden (sekä myös päättäjien ja yhteiskunnallisten toimijoiden, kuten edunvalvontajärjestöjen) välillä ei enää toimi, ja - vastoin asiantuntijoiden mielipiteitä - rajoituksia asetettu ja jatkettu tarpeettomasti ja ilman selkeää tieteellistä oikeutusta.

Yhteiskunnan ja päättäjien välinen luottamus horjuu tilanteessa, jossa sitä eniten tarvittaisiin.


***

Koska en asu Suomessa, minua ei Suomen pandemiatoimenpiteet koske juuri mitenkään. Joten miksi minua edes kiinnostaisi? Koska olen suomalainen ja minulle on tärkeää se, miten Suomella menee. Henkilökohtaisesti olen ollut vihainen tilanteesta juuri näiden syiden takia, mitä ylle linkittämäni twiittiketju sekä Tujusen kolumni käsittelevät - ilman että olen oikeastaan onnistunut sitä kunnolla itse sanoiksi pukemaan. Suomen vahvuus on yhteiskunnan ja valtiokoneiston välinen keksinäinen luottamus, ja nyt - pääosin nimenomaan STM:n moraalittoman ja vastuuttoman toiminnan takia (erityisesti tieteellisten tulosten cherrypicking omien päähänpinttymien pönkittämiseen) - tämä luottamus on asetettu veitsenterälle.

Olkoonkin, että Suomessa toki (ehkä toisin kuin Tanskassa) vallitsee myös ennenkin kritisoimani vahva holhoamisen perinne ja sille löytyy kansasta myös tukijansa. Edes holhoamisen perinne ei kuitenkaan mitenkään oikeuta toimintaa, jota olemme STM:n puolelta joutuneet kokemaan. Eikä holhoamisen perinne tai holhouspolitiikan perimmäinen tarkoitus muuta sitä, että tämmöinen toiminta on aiheuttanut vakavaa epäluottamusta hallintoa kohtaan.

Optimistisena ihmisenä näen kuitenkin mahdollisuuden, että tämä jatkossa vain vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa. Se edellyttää kuitenkin sitä, että nämä pandemiatoimenpiteet ja erityiseti sen viimeaikaiset vaiheet käsitellään läpikotaisin mediassa sekä ylipäätään julkisessa keskustelussa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melkein jakaisin Suomen pandemianhoidon kahteen eri aikakauteen. Ensin oli hallitusviisikon aikakausi, joka alkoi keväällä 2020 (ja myöhemmin Kiurun). Luvattiin, että mikäli nyt tsempataan joukolla, niin kesällä saadaan olla vapaammin. Ja näin sitten kävikin, kuten oltiin luvattu. Keväällä 2021 olikin sitten jo aivan paniikki päällä, kun yritettiin runnoa läpi absurdeja liikkumisrajoituksia, jotka eivät menneet PeV:istä onneksi läpi. Uskon monella menneen luottamuksen päättäjiin tuossa kohtaa, eikä Kiuru irtiotoillaan STM:n kanssa ole muuta kuin pahentanut tilannetta.
 

Mölnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se niin on, että STM tulee jatkamaan uuden ministerinsä johdolla tutulla disinformaation linjalla.


Että tuleva ministeri Linden jättää johtopäätösten tekemisen lukijan vastuulle. Anteeksi nyt vaan. Sapettaa vietävästi tällainen, että tuleva ministeri heittää twitterissä Suomen ja Venäjän kuolinlukuja ja vihjailee sen perusteella, vaikka hyvin varmasti tietää Venäjän lukujen luotettavuuden tason. Ja kyllä Lindenin pitäisi ainakin itse myös tietää se, että Suomen kuolinluvuissa* tulee olemaan tapausmäärien kasvaessa yhä enemmän sellaisia tapauksia, joissa korona ei ollut varsinaisena kuolinsyynä. Suorastaan törkeää tällainen tarkoituksellisen harhaanjohtava viestintä.

* tartuntatautirekisterin mukaiset koronakuolemat (=kuolema 30 päivän sisällä positiivisesta testituloksesta).
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kyllä se niin on, että STM tulee jatkamaan uuden ministerinsä johdolla tutulla disinformaation linjalla.

Tämähän tuli lähestulkoon sellaisena yllätyksenä, että meinasin tuolilta tipahtaa. No, eiköhän tänne kohta jo laukkaa joku "punainen veli" puolustamaan Lindeniä ja demareita.

Uskokaa pois, paniikinomainen suhtautuminen Koronaan ei tule Suomessa muuttumaan ennenkuin nämä tunarit saadaan pois hallituksesta häsläämästä.

Juu, Marin (aka. Ihqu-Sanna) sanoi, että rajoitukset olisi tarkoitus poistaa kokonaan helmikuussa, mutta oli kuitenkin sen verran ovela ettei maininnut, että minkä vuoden helmikuussa. En nimittäin ihan tältä pohjalta usko ettei meillä olisi mitään rajoituksia kuukauden päästä 1.3.2022.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
"Eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä!" Kertoo kyllä jotain tästä maasta, että tuollaiset desantit pääsee vielä vanhoilla päivillään ministeriasemaan tuolla agendalla ja totuutta taivuttaen. Surkea tapaus, mutta niitähän tässä on nyt noussut parrasvaloihin, kuten myrkkysieniä sateella.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Lindenille saatetaan pitää kohtapuolin jonkinlainen somekoulutus Twitterin ja muiden alustojen käytöstä hänen tuleva vastuuasemansa huomioiden. Puolueensa linja ihan pääministerin suulla lausuttuna ei tuskin tässä vaiheessa enää kaipaa tuollaisia ulostuloja. Tietysti tieto on saattanut kulkea sen verran hitaasti, että Aki ei "ole tietoinen", että suuntaa ollaan muuttamassa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoinen asetelma on sinällään menossa viestinnällisesti. Yhtäältä valitetaan siitä, että tieteellisiä faktoja vääristellään kansalaisten toimesta, mutta samalla ikään kuin itse kuitenkin toimitaan täysin samoin. Jos ottaa esimerkiksi Lindenin niin hänellä tuntuu olevan erittäin vahva oma käsityksensä ja hän myös erittäin tarkoitushakuisesti etsii kohtalaisten löyhiä vertauskohtia. Mikähän ajatus mahtoi olla juuri kuolemien vertailussa Suomen ja Venäjän välillä?

Tieteelliselle keskustelulle ominaista on se, että harvoissa asioissa totuus on täysin riippumaton näkökulmasta. Lääketiede on lähellä sitä, mutta aivan kaikkiin kysymyksiin lääketiedetäkään ei tarjoa vastauksia. Tieteen tavoite on kuvata kuitenkin todellisuutta mahdollisimman tarkasti, sellaisena kuin se on. On humanistin aliarvioimista väittää, ettei ihmisellä olisi jonkinlaista vaikuttavaa suhdetta omaan totuuteensa. Mielenkiintoinen pari on se, että politiikassa nämä ihmiset jotenkin kokevat, että heillä on aukoton oikeus tehdä tieteellisiä tulkintoja ilman kyseenalaistuksia, mutta vastaava oikeus ei koskekaan kansalaisia.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pikkujuniori on taas täynnä virtaa, etikä mitään oireita vaikuta olevan. Itselläni pientä tukkoisuutta ja vaimolla kurkku karheana sekä ääni pois. Vanhemmilla lapsilla ei vielä mitään oireita.
Vaimo ottanut tänään negatiivisen kotitestin.
Ok. Meillä tosiaan perheen pienimmällä myös korona ja se nosti lauantaina salamana korkean kuumeen hänelle, oksentelua yms. Nyt jo aika hyvässä iskussa. Itsellä kurkku hieman kipeä, mutta kotitesti näyttää negatiivista. Katsellaan mitä tuleman pitää. Altistuminen on ainakin voimakkain mitä kuvitella saattaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös