Voisitko kirjoittaa tästä hieman laajemmin? Olisi nimittäin mielenkiintoista luettavaa. Eli siis lähinnä mihin kaikkeen tartuntatautilaki antaa mahdollisuudet puuttua ja mitkä ovat sellaisia toimia, mihin valmiuslakia tarvitaan. Antaisi vain niin paljon enemmän tälle ketjulle kuin pelkkä #Tiedotustilaisuus -tägin heittely sarkasmeilla höystettynä.
Esim. aluehallintovirastojen tänä keväänä tekemät päätökset kokoontumisrajoituksista sekä oppilaitostilojen sulkemisista on tehty tartuntatautilain nojalla. Koko valtakunnassa samansisältöisinä, mutta kunkin avin alueella omina, erillisinä päätöksinään. Kaikki tämä on mahdollista myös normaalioloissa alueellisesti ja paikallisesti.
TartuntatautiL 58 §
Laajaan tartunnanvaaraan liittyvät toimenpiteet
Kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan vastaavat päätökset silloin, kun ne ovat tarpeen usean kunnan alueella.
Jos muu kuin 1 momentissa tarkoitettu tartuntatauti aiheuttaa laajaa tartunnan vaaraa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin ja aluehallintovirasto voivat alueellaan päättää oppilaitosten ja päiväkotien sulkemisesta, jos se on välttämätöntä taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään enintään yhden kuukauden ajaksi. Toimenpiteet on heti lopetettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.