Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 265 629
  • 81 152

msg

Jäsen
Oli odotettua, että muutamia tapauksia tulee. Niitä on koko ajan tullut niillekin jotka ovat koko ajan käyneet töissä, kaupassa ym. ja tulee tapahtumaan jatkossakin kun ravintoliita ja kuppiloita avataan saamoinkuin urheilua. Moni peli tulee siirtymään kun ilmenee tartunta ja tulee altistuksia.

Oliko kuitenkin niin että yhteiskuntaa pitää jossain vaiheessa avata ja että talous kärsii ja tulee hirrveästi velkaa. Haluaako ne jotka panikoituvat hirveästi siitä velasta nyt kuitenkin että sitä tulee lisää ja eikö vielä ole koronaväsymystä.

Taudin etenemisen perusteella on arvoitu että tässä vaiheessa tätä kannattaa kokeilla ja olemme syksyä varten taas viisaampia.

Onneksi voimme 100% luottaa Sannaan ja hallitukseen aina ja iankaiken, koska Sannan hallitus ei ole tehnyt, eikä tulevaisuudessakaan tee mitään virheitä? Loukkaukset perusoikeuksiinkin saavat 100 % tuen niin kauan kuin sinussa henki pihisee?
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään tiedotettu 33 uudesta tartunnasta.
HUS: +28
Pirkanmaa: +1
Päijät-Häme: +2
Satakunta: +1
Länsi-Pohja: +1

Alhaisilla luvuilla jatketaan, mutta eiköhän se viimeistään parin viikon päästä rävähdä jälleen jyrkkään nousuun tai jos ei nouse niin toinen aalto tulee takuulla joskus.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alhaisilla luvuilla jatketaan, mutta eiköhän se viimeistään parin viikon päästä rävähdä jälleen jyrkkään nousuun tai jos ei nouse niin toinen aalto tulee takuulla joskus.
Ei tule rävähtämään jos baarit, kuntosalit yms pidemmät kokoontumiset pysyy kiinni. Mun näkemys on, että sairastuminen vaatii pidempiaikaisen altistumisen. Joku viisaampi ku mä väitti, että vaatii 1000 coronaviruksen hyökkäyksen jotta sairastuu ja mä olen taipuvainen uskomaan tuota, ihan uutisvirtaan peilaten.

Ihmiset on edelleen suht varovaisia. Korkeintaan maltillista nousua luvassa. Syksyn toinen aalto on sitten ihan toinen tarina.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei tule rävähtämään jos baarit, kuntosalit yms pidemmät kokoontumiset pysyy kiinni.

Tällä viikollahan hallituksen on määrä päättää ravintoloista miten niitä voidaan alkaa availemaan 1.6.

Pk-seudun kun saisi vielä pitää kiinni niin muualla maassa voisi yökerhoja lukuunottamatta avata kaikki ruokaravintolat ja baarit. Valitettavasti se vain on "kaikki tai ei mitään" joten rajoituksia voi tulla aukioloaikoihin ja asiakasmääriin
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joku viisaampi ku mä väitti, että vaatii 1000 coronaviruksen hyökkäyksen jotta sairastuu ja mä olen taipuvainen uskomaan tuota,

Tulitikun rikkipään kokoiseen palloon mahtuisi miljardeja koronaviruksia, niin tuo tuhat tulee aika mikroskooppisen pienestä pisarasta
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tulitikun rikkipään kokoiseen palloon mahtuisi miljardeja koronaviruksia, niin tuo tuhat tulee aika mikroskooppisen pienestä pisarasta
Kyllä, mutta kun tehdään laboratio-olosuhteissa testejä, että löytyykö virusta pinnoilta tms niin siihen riittää sitten pienemmätkin määrät ja näin saadaan hyviä paniikki-uutisia.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Onkohan noissa tän päivän 33:ssa tartunnassa tai aiemmissa mukana nuo Hussin sairaalan 67 tartuntaa jo vai tuleeko taas se tiistai-keskiviikkopiikkin sitten noiden myötä..?
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Onkohan noissa tän päivän 33:ssa tartunnassa tai aiemmissa mukana nuo Hussin sairaalan 67 tartuntaa jo vai tuleeko taas se tiistai-keskiviikkopiikkin sitten noiden myötä..?
Siis nuohan alkoivat jo maaliskuussa ja vappuna tuli suuremmat tartuntamäärät siellä Laakson sairaalassa. Noiden luulisi olevan jo testatuissa mukana.

EDIT: Ahaa, taidatkin tarkoittaa Suursuon sairaaln tartuntoja. Tiedäpä tuosta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Onkohan noissa tän päivän 33:ssa tartunnassa tai aiemmissa mukana nuo Hussin sairaalan 67 tartuntaa jo vai tuleeko taas se tiistai-keskiviikkopiikkin sitten noiden myötä..?
Jos viittaat siihen uutiseen Laakson sairaalan tartunnoista, kyseessä oli siis lukema koko epidemian ajalta, ei yhdeltä päivältä. Ei siis tule mitään piikkiä niiden osalta näkymään.

E: asia näköjään selvisi ylempänä
 
Viimeksi muokattu:
Ei tule rävähtämään jos baarit, kuntosalit yms pidemmät kokoontumiset pysyy kiinni. Mun näkemys on, että sairastuminen vaatii pidempiaikaisen altistumisen. Joku viisaampi ku mä väitti, että vaatii 1000 coronaviruksen hyökkäyksen jotta sairastuu ja mä olen taipuvainen uskomaan tuota, ihan uutisvirtaan peilaten.

Tästä tuli mieleeni ajatus vitamiineista. Ne nyt on tieteellisin menetelmin todistettu parantavan immuniteettia, joka siis tarkoittaa elimistön kykyä suojautua taudinaiheuttajilta. On myös tieteellisesti todistettua, että vitamiinipuutokset ovat ihmisillä verrattain yleisiä maailmanlaajuisesti.

Jos/kun tuo hypoteesi pitää paikkansa, että altistuminen vaati 1000 koronaviruksen hyökkäyksen, niin oletettavasti tuo luku on alhaisempi sellaisilla, joiden vastustuskyky on heikompi ja vastaavasti korkeampi sellaisilla, joiden vastustuskyky on vahvempi. Kun vitamiinit kerran parantavat vastustuskykyä, niin olisi vähintään hyvä, että K A I K K I huolehtisivat niiden riittävästä saannista.

Tällaista suositusta en muista mediasta lukeneeni. Eli siis suositusta syödä vitamiineja suositusten mukaan, E R I T Y I S E S T I tällaisen pandemian aikana, vaikka toki siitä olisi hyvä huolehtia joka tapauksessa. Sen sijaan kasvomaskeista jaksetaan jauhaa päivästä toiseen valtion korkeinta johtoa myöten.

Tietysti olisi väärin käyttää koronaa hyväkseen vitamiinien markkinoinnissa ja varmaan osittain siitä syystä lääketiede tuntuu suhtautuvan vitamiineihin likipitäen halveksivasti, vaikka niiden hyöty on todistettua. En väitä vitamiineja ratkaisuksi, mutta pitäisin niiden suosittelemista perusteltuna tällaisena aikana, kun kaikenlaiset suositukset ovat vahvasti esillä käsien pesusta alkaen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ei ole liikkumistakaan ja terveellistä ruokavaliotakaan suositeltu, vaikka virallisestikin sairaalloisesti ylipainoiset ovat riskiryhmää ja tutkimusten mukaan lievempikin ylipaino altistaa vaarallisemmalle koronalle.

Perusjamppahan ei mistään vitamiineista välitä, koska syö jo tomaattia ja alle 100-kiloiset punnitaan neuvolassa.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tällaista suositusta en muista mediasta lukeneeni. Eli siis suositusta syödä vitamiineja suositusten mukaan, E R I T Y I S E S T I tällaisen pandemian aikana, vaikka toki siitä olisi hyvä huolehtia joka tapauksessa. Sen sijaan kasvomaskeista jaksetaan jauhaa päivästä toiseen valtion korkeinta johtoa myöten.
Kyllähän lääkäri Hannu Vierola kirjotti mielipidekirjoituksen Hesariin huhtikuun alussa suositellen kunnon D-vitamiiniannoksia.
THL:n vastineessa todettiin sen 10-20 mg riittävän suomalaisille. Itse otan 50 mg päivässä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

jutut alkaa olla vähissä. Täysin selvästi on alusta asti viestitty näistä riskiryhmistä, ja niitä ei todellakaan rajattu pelkästään 70-vuotiaisiin.

Viestinnässä on varmaa oletettu, että nuoret riskiryhmäläiset ymmärtävät itsekin suojata itseään ja välttää riskejä, kun noita ikinuoria hyväkuntoisia yli 70-kymppisiä täytyy varoittaa enemmän ja osa heistä onkin niin hemmetin loukkaantuneita, kun heitä omasta mielestään iän takia syrjitään. Kieltämättä suurin osa rajoituksista valittavista riskiryhmäläisistä on noita iän mukaan riskiryhmäksi laskettavia.
 
Hyviä pointteja, enkä suinkaan epäillyt etteikö mediassa joku sellainenkin löydy, joka peräänkuuluttaa vitamiineja tai muita perus terveyteen liittyviä asioita. Epäsuhta on vain melkoinen, kun käsidesiä hamstrataan hyllyt tyhjäksi, mutta oman immuniteetin vahvistamisella ei niin väliä.

Olen toki sitäkin mieltä, että ei hallituksen pitäisikään ohjeistaa joka ikistä asiaa, vaan järki pitäisi itse kiinnittää rohkeasti satulaan ja miettiä sen turvin miten pysyy itse terveenä. Jopa meikäläisen kaltainen makkaraa rouskuttava valkoinen heteromies pärjää kotikonstein melko hyvin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hesarin tiedoissa oli, että baarit saisivat myydä alkoholia 22 asti (aikaisempi ehdotelma oli 21). kesäkuun alusta lähtien.

"Vielä viime viikolla hallituksessa oli esillä lakiesitys, joka olisi sallinut alkoholin tarjoilun kello 21:een saakka, mutta viime päivien neuvotteluissa rajaa on nostettu tunnilla kello 22:een. Ravintolat saisivat olla auki kello 23:een."

Puolille öin olisi ollut hyvä rajapyykki, tuo 22 on lämpimänä kesäiltana vielä vähän liian aikainen takaraja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos/kun tuo hypoteesi pitää paikkansa, että altistuminen vaati 1000 koronaviruksen hyökkäyksen, niin oletettavasti tuo luku on alhaisempi sellaisilla, joiden vastustuskyky on heikompi ja vastaavasti korkeampi sellaisilla, joiden vastustuskyky on vahvempi. Kun vitamiinit kerran parantavat vastustuskykyä, niin olisi vähintään hyvä, että K A I K K I huolehtisivat niiden riittävästä saannista.

Hyvä esimerkki oli itsellä, kävin laajamittaisissa verikokeissa yksityisellä labralla ilman lääkärin lähetettä, tarkoitus oli aluksi ferratiini mitata mutta päätin ottaa muut kokeet siihen mukaan. Lopulta löytyi että kolesterooli arvot oli pielessä ja D vitamiini arvo oli matala 43 nmol/l. vaikka purkistakin D ottanut. Oikeastaan varmaan olisin todella otollinen uhri koronalle jos altistamista tulisi. Eli en suosittelisi vain huolehtia että saa noita vitamiinejä ja muuta tarvittavaa vaan että niitä myös on elimistössä tarpeeksi.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Pk-seudun kun saisi vielä pitää kiinni niin muualla maassa voisi yökerhoja lukuunottamatta avata kaikki ruokaravintolat ja baarit. Valitettavasti se vain on "kaikki tai ei mitään" joten rajoituksia voi tulla aukioloaikoihin ja asiakasmääriin
Mitenkäs tämä toteutettaisiin niin, että Uudeltamaalta ei nähtäisi invaasiota maakuntien ravintoloihin tai terasseille? Mikäli landella oltiin jo aivan hätää kärsimässä kuukausi sitten hiton hesalaisten invaasion kanssa, niin mitenkäs nyt?

Itselläni ei siis ole mitään alueellisia rajoituksia vastaan, mutta mihin raja vedetään? Mihin asti jengi jaksaa Stadista lähteä terassin perään, koska maakunnissa ei kuulemma koronaa ole niin ei sitä ole hesalaisten sinne syytä viedäkään. Tuusula.. liian lähellä. Hämeenlinna, ehkä..vaan tunnin ajomatka, ei sittenkään. Tampere..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyvä esimerkki oli itsellä, kävin laajamittaisissa verikokeissa yksityisellä labralla ilman lääkärin lähetettä, tarkoitus oli aluksi ferratiini mitata mutta päätin ottaa muut kokeet siihen mukaan. Lopulta löytyi että kolesterooli arvot oli pielessä ja D vitamiini arvo oli matala 43 nmol/l. vaikka purkistakin D ottanut.

Mitäs teit tuolla D-vitskulle? Kävitkö ottamassa sitä lääkäriltä piikillä?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mitenkäs tämä toteutettaisiin niin, että Uudeltamaalta ei nähtäisi invaasiota maakuntien ravintoloihin tai terasseille?

Ei mitenkään, ihmiset ovat niin kovissa baarihimoissaan, että ajaisivat vaikka 100km että pääsevät ostamaan 7e keppanatuopin
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäs teit tuolla D-vitskulle? Kävitkö ottamassa sitä lääkäriltä piikillä?

Itseasiassa en ole mitään sen kummallisempaa tehnyt kun 300 mikrog annoksina nostamaan tuota. En muistanut lääkärissä tuossa mainita kun ärsyttää täällä jyväskylässä aina tapella ulkomaalaisten lääkäreiden kanssa niin saa aina vaan yhden asian hoidettua ja sekin jää puoliksi hoitamatta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Itseasiassa en ole mitään sen kummallisempaa tehnyt kun 300 mikrog annoksina nostamaan tuota. En muistanut lääkärissä tuossa mainita kun ärsyttää täällä jyväskylässä aina tapella ulkomaalaisten lääkäreiden kanssa niin saa aina vaan yhden asian hoidettua ja sekin jää puoliksi hoitamatta.

Mietin vain, että jos se ei sinulla napeista imeydy elimistöön niin vaihtoehto voi olla ottaa ruiskeena. Pitäisi omatkin vitamiiniarvot käydä mittauttamassa kun saisi aikaiseksi varata aikaa Synlabiin
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kuka on hysterisoinut? Aika kova väite.

Satun asumaan täällä Porvoossa ja voi helvetti tätä jeesustelun ja hysterian määrää tuosta koulu tapauksesta. Esim. "meidän Miro-Petteriä ei onneksi viety kouluun". "Kouluja ei olisi pitänyt avata" jne.

Ja nytkö se on hallituksen ja koulujen vika että tuo tartunta tuli. Miksi se lapsi on ylipäätään viety testeihin? Johtuisko siitä että on tai perheenjäsen ollut kipeä? No jos on ollut kipeä, niin mitä helevettiä se sitten siellä koulussa on tehnyt? Eiköhän se syyttävä sormi pitäisi silloin olla niissä vanhemmissa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei tule rävähtämään jos baarit, kuntosalit yms pidemmät kokoontumiset pysyy kiinni. Mun näkemys on, että sairastuminen vaatii pidempiaikaisen altistumisen. Joku viisaampi ku mä väitti, että vaatii 1000 coronaviruksen hyökkäyksen jotta sairastuu ja mä olen taipuvainen uskomaan tuota, ihan uutisvirtaan peilaten.

Ihmiset on edelleen suht varovaisia. Korkeintaan maltillista nousua luvassa. Syksyn toinen aalto on sitten ihan toinen tarina.

kuntosalithan ollut koko ajan normaalisti auki pl oliko elixia joka piti hetken kiinni sekä kunnalliset liikuntapaikat. Nyt pienet päikkärit ja illalla bodaa. Parasta mitä voi tehdä housut jalassa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Viestinnässä on varmaa oletettu, että nuoret riskiryhmäläiset ymmärtävät itsekin suojata itseään ja välttää riskejä, kun noita ikinuoria hyväkuntoisia yli 70-kymppisiä täytyy varoittaa enemmän ja osa heistä onkin niin hemmetin loukkaantuneita, kun heitä omasta mielestään iän takia syrjitään. Kieltämättä suurin osa rajoituksista valittavista riskiryhmäläisistä on noita iän mukaan riskiryhmäksi laskettavia.

Alussahan oltiin tarkkoja riskiryhmienkin määrittelyn kanssa. Sydänpotilaista suuri osa blokattiin pois, neurologisissa määriteltiin melkein lääkkeittäin jne. Tämä ajoi monia myös epätietoisuuteen.

Viime viikolla tuosta yhdestä lehtijutusta lainasin tämän: ”Sairastuneiden joukosta korostuvat miessukupuoli, verenpainetauti, sepelvaltimotauti ja diabetes eli tavalliset kansansairaudet, jotka ovat tällä hetkellä hieman yliedustettuina”, Pettilä sanoo."

Eli ei se tavallisen arjen eläjälle ole tuosta vaan selvää se itsensä suojaaminen. En yleistä setämiehiin tms. tällaisia, mutta monella työikäisellä on valitettavan tehokas ignore tuollaisiin varoituksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös