Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 261 385
  • 81 148

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tilastojen perusteella tarlastettuna Suomen epidemia oli melkein kaksi viikkoa lievässä laskussa. Nyt näyttäisi siltä, että lasku on pysähtynyt tai hidastunut kovasti. Omien laskujeni perusteella r0-luku oli hetken sellaiset 0.85-0.95, mutta nyt ollaan siinä n. 1:n pinnassa.

Viikossa 7 päivän liukuva keskiarvo on pudonnut 106 -> 84 eli sen perustella R on edelleen 0,8 tuntumassa. Näin pienillä tapausmäärillä yksi vauhdikas tartuntaketju esim. vakessa tai muualla sekoittaa nopeasti tilastot.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suomessahan ongelmana on tällä hetkellä se että ilman oireita porukkaa ei saada testeihin ja päivittäiset testimäärät eivät juurikaan kasva vaikka kapasiteettia olisi nyt testata enemmän

Eri sairaanhoitopiireissä ovat ilmeisesti eri kriteerit testaukseen pääsylle. Vielä viime viikollakin olen kuullut, että testeihin ei pääse jossei ole kunnolla kuumetta vaikka muut oireet voisivat hyvin viitata koronaan. Testauskapasiteetti jää pakosti vajaalle käytölle, jos kriteerit sinne pääsyyn ovat luokkaa +39 kuumetta viikon verran
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Testauskapasiteetti jää pakosti vajaalle käytölle, jos kriteerit sinne pääsyyn ovat luokkaa +39 kuumetta viikon verran
Olisikohan saatavilla joku Salmisen lähete, jota esittämällä pääsisi sinne tikun nokittavaksi. Hän kertoi jo pari viikkoa sitten, että "sinne vaan testiin, jos on mitään oireita". On kohtalaisen jäykkää tuo toiminta ja ohjeet tuntuvat olevan ihan erilaisia riippuen jostain henkilöstä, joka nyt sattuu missäkin näistä päättämään ja ehkä kertomaan jollekin.
 
Morgoth

Jäsen
Tämä kohta kannattaa huomata, eli karanteenimääräyksen voi antaa vain virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Toistaiseksi ulkomailta palaavat on ohjeistettu omaehtoiseen karanteeniin, koska ei ole käytännössä ollut mahdollista, että tartuntataudeista vastaava lääkäri olisi henkilökohtaisesti tutkinut jokaisen

Ei kai sen henkilökohtaisesti sitä tarvitse tavata? Eiköhän vastaava lääkäri ole käytännössä aina joku ylilääkäri, joka ei suoranaista potilastyötä tee vaan on enemmän hallinnollinen. Sille tuodaan paperi allekirjoitettavaksi, jonka on varsinaisesti potilaan tutkinut lääkäri on tehnyt?
 
Briteissä tutkittu coronaan vaikutusta eri etnisen taustan omaaviin:

Linkki Britannian sisäministeriön sivulle:

Lainaus jutusta:
" After adjusting for age (Panel A), men and women from all ethnic minority groups (except females with Chinese ethnicity) are at greater risk of dying from COVID-19 compared with those of White ethnicity. Black males are 4.2 times more likely to die from COVID-19 than White males, while Black females are 4.3 times more likely to die from COVID-19 than White females. People of Bangladeshi and Pakistani, Indian, and Mixed ethnicities also had statistically significantly raised odds of death compared with those of White ethnicity. For the Chinese ethnic group, we find a raised risk among males but not females. "

selittäisikö tämä Belgian, Hollannin, Ranskan, Espanjan ja Britannian korkeita kuolleisuuslukuja osaltaan? Ja Ruotsissahan kuolee nimenomaan somalitaustaisia?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näen pelkästään plussana, että 46 allkirjoittajan mukana on taloustietelijöitä. Mutta mitä nämä proffat yms oikeasti tarkoittavat?
Kun julkilausumassa (tms) on seuraava teksti:

Tavoitteenamme täytyy nyt olla uusien tartuntatapauksien määrän painaminen nopeasti ja määrätietoisesti lähelle nollaa. Jos tämän saavutettuamme seuraamme uusia tartuntatapauksia noin kahden viikon ajan ja noudatamme varovaisuutta muun muassa maarajojen karanteeneilla, virus voidaan poistaa Suomesta viidessä viikossa.

Kun tartuntojen määrä on saatu pieneksi, yksittäiset tautitapaukset ja tartuntaketjut on varsin helppo löytää, jäljittää ja kitkeä heti, kun testauskapasiteetti ja tartuntaseuranta on turvattu. Näin saamme ehkäistyä uudet epidemia-aallot.

Nyt osa on allekirjoittajista on sanoutunut tuosta irti. Vai onko sittenkään sanoutunut irti? Esimerkiksi Antti Ripatti toteaa, että ei, emme ole niin naiveja, että uskoisimme viruksen katoavan täydellisesti. Se pitää kuitenkin kitkeä sen verran tarkkaan, että se vaikuttaa ihmisten taloudelliseen toimeliaisuuteen mahdollisimman vähän.

Mitähän Ripatti tarkoittaa sen verran tarkalla ja mahdollisimman vähällä? Ovatko ne eri asioita kuin lähelle nollaa? Nämä ovat aika epämääräisiä heittoja ja tyypillisiä populistisessa kielenkäytössä.

Kun olen jo taustani takia perehtynyt poliittiseen kielenkäyttöön, Ripatti vaikuttaa populistilta suhteessa hallitukseen, jonka toimia allekirjoittajat arvostelevat voimakkaasti. Mahdollisesti täysin syystä arvostelevat, mutta heitot, joiden mukaan virus voidaan poistaa Suomesta viidessä viikossa, ovat populistisia ilman jonkinlaisen realistisen strategian esittämistä.

Ja kun Ripatti toteaa, että virus pitää kuitenkin kitkeä sen verran tarkkaan, että se vaikuttaa ihmisten taloudelliseen toimeliaisuuteen mahdollisimman vähän, niin mikä on todellinen ero hallituksen strategiaan, jossa tukahdutetaan aiempaa enemmän mm. lisäämällä satoja jäljittäjiä, mutta toimitaan kuitenkin hybridinä eli ei estetä virusta liikaa, jotta talous pyörisi ja ihmisten muukin toimeliaisuus olisi mahdollista.

No, ehkä avaavat ajatuksiaan, mutta tällaisena julkilausuma + Ripatin kommentit on kevyttä heittelyä. Silti hallituksen tulee niihin perehtyä. Ongelma vain on kun lausuman luin, että mihin tulisi perehtyä. Jos vetäydytään jollain tavalla (kuten Ripatin kommentteja voi tulkita) tekstistä tai lievennetään sitä, ollaan jo lähellä hallituksen ja Hetemäen paperia.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Briteissä tutkittu coronaan vaikutusta eri etnisen taustan omaaviin:

Linkki Britannian sisäministeriön sivulle:

Lainaus jutusta:
" After adjusting for age (Panel A), men and women from all ethnic minority groups (except females with Chinese ethnicity) are at greater risk of dying from COVID-19 compared with those of White ethnicity. Black males are 4.2 times more likely to die from COVID-19 than White males, while Black females are 4.3 times more likely to die from COVID-19 than White females. People of Bangladeshi and Pakistani, Indian, and Mixed ethnicities also had statistically significantly raised odds of death compared with those of White ethnicity. For the Chinese ethnic group, we find a raised risk among males but not females. "

selittäisikö tämä Belgian, Hollannin, Ranskan, Espanjan ja Britannian korkeita kuolleisuuslukuja osaltaan?

Jenkeissäkin korona on kurittanut tummaihoista väestöä eniten. A new study shows just how badly black Americans have been hit by Covid-19

"Counties across the country with a disproportionate number of African American residents accounted for 52 percent of diagnoses and 58 percent of coronavirus deaths nationally, according to a new study released Tuesday. "

Eli yli puolet USA:n diagnooseista ja koronaviruskuolemista on osunut tummaihoiseen väestöön.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Briteissä tutkittu coronaan vaikutusta eri etnisen taustan omaaviin:

Linkki Britannian sisäministeriön sivulle:

Lainaus jutusta:
" After adjusting for age (Panel A), men and women from all ethnic minority groups (except females with Chinese ethnicity) are at greater risk of dying from COVID-19 compared with those of White ethnicity. Black males are 4.2 times more likely to die from COVID-19 than White males, while Black females are 4.3 times more likely to die from COVID-19 than White females. People of Bangladeshi and Pakistani, Indian, and Mixed ethnicities also had statistically significantly raised odds of death compared with those of White ethnicity. For the Chinese ethnic group, we find a raised risk among males but not females. "

selittäisikö tämä Belgian, Hollannin, Ranskan, Espanjan ja Britannian korkeita kuolleisuuslukuja osaltaan? Ja Ruotsissahan kuolee nimenomaan somalitaustaisia?

Voisi tietysti tutkia hiukan ensin kuolleiden sosioekonoomista asemaa ja verrata sitä menehtyneiden etniseen taustaan, voidaan saada vähän hyödyllisempi selitys kuin "mustat kuolee tykimmin".
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jenkeissäkin korona on kurittanut tummaihoista väestöä eniten. A new study shows just how badly black Americans have been hit by Covid-19

"Counties across the country with a disproportionate number of African American residents accounted for 52 percent of diagnoses and 58 percent of coronavirus deaths nationally, according to a new study released Tuesday. "

Eli yli puolet USA:n diagnooseista ja koronaviruskuolemista on osunut tummaihoiseen väestöön.

Maallikkoveikkaus: Sosiaalinen asema selittää koronakuolleisuutta. Etninen tausta puolestaan korreloi sosiaalisen aseman kanssa monissa maissa erittäin vahvasti.

Edit: hidas
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun ei ole. Tuosta jo päätekijöistä joku mainitsi että IS oli ilman lupaa julkaissut jonkun alustavan tekeleen. Julkilausuma on täällä, eikä siitä löydy tuota kohtaa: +50 tutkijaa ja asiantuntijaa: Koronaviruksen tukahduttaminen on mahdollista – ja se pitää tehdä nyt - Suomen on tukahdutettava koronavirus

Allekirjoittajia on muuten yli 50.

Kiitokset. Ja, prk. En osannut tuota odottaa, että IS:n teksti julkilausumasta on osin väärä. IS ilmoitti julkaisevansa koko lausuman, oletin sen olevan oikein. Mutta. Pyrin silti tarkistamaan sen Ripatin twiitin linkistä lausumaan, mutta siitä tuli page not found.

Oikeassa muodossaan lausuma onkin paljon parempi. Kuten ihan alkuun totesin, hallituksen olisi syytä tähän perehtyä ja luottaa olemassa olevaan tutkimustietoon.

Vielä pitäisi saada tieteellinen arvio tukahduttamisen vaikutuksesta tulevaan mahdolliseen epidemiaan. THL ja kumppanit (myös hallitus) tuntuvat lähtevän siitä, että tukahduttaminen tuo epidemian seuraavat aallot isoina ongelmina, kun taas nyt valittu hybridi olisi tässä parempi. Maallikkona en tästä sano muuta kuin sen, että tutkimusaineistoa on tästäkin tulossa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Kurvisen mukaan lentokentällä on toimivaltainen viranomainen, jolla on oikeus määrätä virukseen sairastunut matkustaja karanteeniin."
Tuossa nimenomaan sanotaan, että virukseen sairastuneet voidaan määrätä karanteeniin. Niistä lentokentälle saapuvista matkailijoista vain harva on virukseen sairastuneita, ja niistä sairastuneistakin vain harva tiedetään sairastuneiksi. Vaikuttaa siltä, että siellä lentokentällä ei siis ole sellaista viranomaista, jolla oikeasti olisi toimivaltaa määrätä kaikki saapuvat matkailijat karanteeniin. Vahvasti voidaan toki suositella ja ehkä joku tuossa markkinointikoneiston edessä erehtyy jopa ostamaan tuon maksullisen karanteenimajoituksen omaan piikkiin, vaikka jopa vankilamajoituksessa puolestaan saisi päivärahaa valtiolta, joten toimivaltaistakin viranomaista vastaan kannattaisi ennemmin pullikoida niin kauan, että pääsee valtionhotelliin kuin, että suostuisi ostamaan karanteenimajoituksen omaan piikkiin.
 
Voisi tietysti tutkia hiukan ensin kuolleiden sosioekonoomista asemaa ja verrata sitä menehtyneiden etniseen taustaan, voidaan saada vähän hyödyllisempi selitys kuin "mustat kuolee tykimmin".

@BitterX

Samasta jutusta myös lainaus:

" To ensure that a broad range of factors were taken into account, we also adjusted for region, rural and urban classification, area deprivation, household composition, socio-economic position, highest qualification held, household tenure, and health or disability in the 2011 Census . Therefore, the fully adjusted results show differences in risk between ethnic groups that are specific to those ethnic groups and are not caused by any of the factors listed on which members of the groups might differ."

Eli tilastoinnissa toki otettu sosio-ekonomisetkin seikat huomioon, ja silti ero on noin suuri.
 
Viimeksi muokattu:

Jos sosioekonominen asema ja nuo muut muuttujat on kontrolloitu (kuten ilmeisesti on) tulos on mielenkiintoinen. Etenkin, kun ottaa huomioon sen, että virus ei erityisen ärhäkkäästi näytä leviävän Intiassa, Pakistanissa tai Bangladeshissa. Afrikasta puhumattakaan. Tietysti niissä väki liikkuu keskimäärin vähemmän, mutta väestötiheyskin on vastaavasti paikoin aivan älyttömän suuri.

Tietysti jos auringolla on noin suuri merkitys, niin se selittää osaltaan taudin todella merkittävää kevään mittaan tapahtunutta hidastumista myös Euroopassa.

Tämä pelkkää spekulaatiota toki.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viikossa 7 päivän liukuva keskiarvo on pudonnut 106 -> 84 eli sen perustella R on edelleen 0,8 tuntumassa. Näin pienillä tapausmäärillä yksi vauhdikas tartuntaketju esim. vakessa tai muualla sekoittaa nopeasti tilastot.

Voi olla minunkin tilastoissa virhe, mutta viimeisin seitsemän päivän keskiarvo on 96.9, kun viikko sitten se oli 101.6. Eli vain melko pieni pudotus. Laskennallinen huippu oli 164.9, mutta silloin joukkoon osui kaksi isoa viiveellä tullutta erää, jotka saattoivat olla osin myös noita Etelä-Koreassa analysoituja.

Joka tapauksessa viime aikoina on tultu hyvää vauhtia alas, mutta nyt on hidastuttu.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Itävaltaa käytetään Suomessa näköjään kohtuullisen usein esimerkkinä taudin "tukahduttajasta" ja joidenkin itseoppineiden koronaexperttien mukaan pitäisi toimia, niinkuin esimerkiksi Itävallassa. No, täällä rajoitustoimia alettiin varsin ripeästi purkamaan, kun päivittäiset tartuntaluvut olivat 300 tietämissä (Suomessa eivät missään vaiheessa ole olleet noin korkealla). Nyt lukema on 50 tietämissä ja rajoituksia on koko ajan vähennetty. Tuolla 50 tasolla ne tartuntamäärät näyttävät silti koko ajan junnaavan viime kuun 18. päivästä alkaen.

Eli ei Suomen strategia näytä täkäläisestä oleellisilta osin ja mitenkään erityisesti eroavan. Toki rajoitukset ovat Suomessa kauttaaltaan olleet selvästi lievempiä, mutta niin oli myöskin epidemian alku maassa.

Tuo koko keskustelu "tukahduttamisstrategioista", "jarruttamisstrategioista" ja mistä lie vaikuttaa lopunkaiken pelkältä jargonilta, joka on noussut keskusteluun median, asiantuntijaa leikkivien kolumnistien sekä erilaisten ulkopuolisten asiantuntijoiden kautta. Tuosta keskustelusta näyttäisi tuleen Suomessa itseänsä ruokkiva ilmiö. Todellisuudessa kyse on siitä, että eri maiden tilanne epidemian suhteen ei ole koskaan suoraan verrattavissa ja joka maassa strategia räätälöidään oman epidemiatilanteen (mm. viruksen maantieteellinen levinneisyys, olosuhteiden (m.m. väestörakenne ja väestötiheys) sekä sairaanhoidon kapasiteetin ja täyttöasteen mukaan. Kaikkialla tavoite on sama: taudin leviämisen radikaali hidastaminen (kokonaan sitä ei voi ilman rokutusta estää), sairaanhoitokapasiteetin riittävyyden varmistaminen ja riskiryhmien suojelu. Lisäksi pyritään varmistamaan muiden reunaehtojen täyttyminen, kuten taloudellisen katastrofin ehkäiseminen ja muiden negatiivisten sosiaalisten ja terveydellisten vaikutusten minimoiminen.

Toistan aikaisemman sanomani: THL:ää, virkamiehiä ja hallitusta kohtaan saa ja kannattaa olla kriittinen. Samalla kannattaa olla kuitenkin kriittinen myös itseänsä profiloivia "ulkopuolisia asiantuntijoita" sekä varsinkin itseoppineita kolumnisteja kohtaan. Sosiaalisen median kaikkitietävistä ja kaukaaviisaista puhumattakaan.
Muistanko oikein että siellä päin tuli jossain vaiheessa ”naamaripakko” ainakin joihinkin paikkoihin? Jos kyllä, niin onko muuten vielä voimassa?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jenkeissäkin korona on kurittanut tummaihoista väestöä eniten. A new study shows just how badly black Americans have been hit by Covid-19

"Counties across the country with a disproportionate number of African American residents accounted for 52 percent of diagnoses and 58 percent of coronavirus deaths nationally, according to a new study released Tuesday. "

Eli yli puolet USA:n diagnooseista ja koronaviruskuolemista on osunut tummaihoiseen väestöön.

Tämä johtunee osaltaan siitä että afro-amerikkalaiset ovat keskimäärin valkoisia köyhempiä ja asuvat ahtaammin. Onko esitetty mitään dataa siitä miksi juuri ihonväri vaikuttaisi sairastuvuuteen tai kuolleisuuteen. Vaikea uskoa ellei ole sitten jotain geeneistä johtuvaa. Espanjantauti runteli aikanaan Suomessa juuri köyhälistöä jotka asuivat ahtaasti ja joiden hygienia oli varsin kehnoa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Eikös Afrikassa ole aika hyvä tilanne taudin suhteen vaikka siellä asuu runsaasti tummaihoisia.

Jenkeissä lisäksi rikkaammilla on varaa parempaan hoitoon.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Muistanko oikein että siellä päin tuli jossain vaiheessa ”naamaripakko” ainakin joihinkin paikkoihin? Jos kyllä, niin onko muuten vielä voimassa?

Jep, pitää paikkansa. Maski on pakollinen kaikissa julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa ja julkisen liikenteen välineissä. Ravintolat aukeaa viikon päästä tiukoin rajoituksin: pöytävaraus on pakollinen, pöytien välillä pitää olla tietty välimatka, yhdessä pöydässä saa istua korkeintaan neljä aikuista ja maskia on pakko käytää, jos esimerkiksi käy vessassa tai muuten heiluu ympäriinsä. Pöydässä toki ei - voisi syöminen olla hankalaa.

Minunkin täytyy sanoa, etten oikein ymmärrä, miksi maskipakko tuntuu olevan Suomessa niin hankala juttu. Minulla on käsitys, että se estää kohtuu tehokkaasti tartuntoja, kunhan se on riittävän yleisesti käytössä. Maskiksi tuommoiseen peruskäyttöön riittää täällä semmoinen perusversio (mitä aasialaisilla turisteilla on nähnyt jo pidempään), omatekoinen kangasmaski tai vaikka puffi.

Jotkut tahot (esim. futisseurat) ovat myös alkaneet myydä kangasmaskeja omalla logollaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän kuolleiden määrä ole mikään mittari ellei sitä katsota vasta koko epidemian jälkeen. On ihan mahdollista, että Ruotsissa on suhteessa vähemmän kuolleita kuin täällä kun parin vuoden päästä katsotaan taaksepäin,

Kaikkihan on mahdollista. Tosin tuntuu siltä, että Ruotsissa pitäisi noiden koronakuolemien loppua tykkänään, ja muutaman jo kuolleenkin herätä henkiin, että Suomella olisi mahdollisuuksia tasoittaa.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jep, pitää paikkansa. Maski on pakollinen kaikissa julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa ja julkisen liikenteen välineissä. Ravintolat aukeaa viikon päästä tiukoin rajoituksin: pöytävaraus on pakollinen, pöytien välillä pitää olla tietty välimatka, yhdessä pöydässä saa istua korkeintaan neljä aikuista ja maskia on pakko käytää, jos esimerkiksi käy vessassa tai muuten heiluu ympäriinsä. Pöydässä toki ei - voisi syöminen olla hankalaa.

Minunkin täytyy sanoa, etten oikein ymmärrä, miksi maskipakko tuntuu olevan Suomessa niin hankala juttu. Minulla on käsitys, että se estää kohtuu tehokkaasti tartuntoja, kunhan se on riittävän yleisesti käytössä. Maskiksi tuommoiseen peruskäyttöön riittää täällä semmoinen perusversio (mitä aasialaisilla turisteilla on nähnyt jo pidempään), omatekoinen kangasmaski tai vaikka puffi.

Jotkut tahot (esim. futisseurat) ovat myös alkaneet myydä kangasmaskeja omalla logollaan.
En itsekään oikein ymmärrä miksi on täällä niin vieras ajatus. Tulee mieleen että pelataan vaan aikaa kun tajuttiin että ne ehkä auttaisivat, mutta niitä ei ole eikä osata hankkia. Nyt sitten ”selvitetään asiaa”.

Eittämättä tulee mieleen myös että tuo on auttanut sielläkin pitämään tartuntoja kurissa ja hallitussa avaamisessa auttanee myös.

Voi toki olla että metsässä olen ajatusteni kanssa ja siksi en terveysalalle ole päätynytkään.
 
Onko esitetty mitään dataa siitä miksi juuri ihonväri vaikuttaisi sairastuvuuteen tai kuolleisuuteen. Vaikea uskoa ellei ole sitten jotain geeneistä johtuvaa.

On, Isossa Britanniassa, kuten edellisellä sivulla siteeraamani Britannian sisäministeriön kattava tutkimus kertoi.

"Therefore, the fully adjusted results show differences in risk between ethnic groups that are specific to those ethnic groups and are not caused by any of the factors listed on which members of the groups might differ."
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
On, Isossa Britanniassa, kuten edellisellä sivulla siteeraamani Britannian sisäministeriön kattava tutkimus kertoi.

"Therefore, the fully adjusted results show differences in risk between ethnic groups that are specific to those ethnic groups and are not caused by any of the factors listed on which members of the groups might differ."

Tuon perusteella luulisi että Afrikassa ihmisiä kuolisi kuin kärpäsiä, näin ei kuitenkaan tapahdu. Miten tämä selitetään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös