Juu, ei ole pelkästään arviointi ja oppitunneilla istuminen. Tuossa aiemmassa vastauksessani viittasinkin siihen, että sosiaalinen puoli on toki merkittävä, ja myönsin jo ennen tätä viestiäsi, että omasta puolestani kyseessä on myös mukavuudenhalu, tunnin pidemmät unet kelpaavat (sekä työt osin omaan tahtiin parhaimmassa tapauksessa vaikka oluen kanssa terassilla, eikä valvontoja välitunneilla). Ei ole tippaakaan vaikeuksia myöntää tätä, kun hoidan kuitenkin duunini ehkä tarpeettomankin hyvin. Tulin myös koulujen vielä auki ollessa eräässä keskustelussa toisaalla sanoneeksi senkin, että mikäli minusta olisi korvaavana työvoimana hyötyä, olisin valmis koulujen kokonaan kiinni mennessä auttamaan kunnan palkollisena siellä, mihin määrätään.
Nyt kuitenkin tilanteen ollessa se mikä on, en näe kovinkaan järkevänä, että kouluja tuon kahden viikon vuoksi avattaisiin. Ainakin yläkoulujen osalta kyseessä olisi liki turha päiväkoti, jossa osa oppilaista kävisi lähinnä syömässä, osa ei sitäkään. Arvioinnin kannalta kahdella viikolla ei ole mitään käyttöä, ja päättöarvioinnilla muuten on kodeissa aika isokin rooli, mitä tuota kaupungin kyselyä ja oppilaiden/huoltajien huolia olen päässyt lueskelemaan. Sosiaalisista suhteistaan se osa oppilaista, jota ei säännöt noin ylipäätään kiinnosta, pitää huolen kyllä luonnostaan, ja taas sitten se porukka, joka pelisääntöjä noudataa, osaa käyttää järkeä myös kavereita tavatessaan.
Ainoa selkeä pointti kahden viimeisen kouluviikon pitämisenä lähiopetuksena on siinä, että oppilashuoltotyö helpottuisi mahdollisesti. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat voineet tavata erityisopettajia tähänkin saakka ja saaneet varmasti jakamattomampaa huomiota ongelmissaan kuin tähän saakka. Nämä siis koulun seinien sisältä katsottuna, saa täydentää, jos jotain unohdin.