Luulen, että hieman nyt missasit pointin (idealismia?) ja vielä selvemmin huomaan, että et työskentele ja pähkäile päivittäin mainitsemieni ongelmien parissa. Sinänsä ymmärrän myös, että totuus sattuu, varsinkin kun meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän vanhoja sekä sairaita omaisia.
Totuus on kuitenkin eri asia kuin välinpitämättömyys. Tarkoitan siis tällä pandemioiden väheksymistä, influenssarokotusten kuittaamista olankohautuksella, koska "ei se minua koske", jne. Luulen että sinunkin asenteestasi kuitenkin osa on peräisin siitä että et ole vanhus ja koet ne aivan luonnolliset itseäsi ja omaa viiteryhmääsi uhkaavat asiat jotenkin "epäluonnollisempana".
Toki omassa työssäni näen hieman korostetusti sitä kurjuutta: dementiaa, fyysisestä sairautta ja pahoinvointia mikä saattaa joskus vääristää ajatteluani. Ymmärrän kuitenkin sen - mitä sinä ehkä et halua ymmärtää - että 80-vuotiaan kuolema johonkin vanhuuden sairauteen (vaikkapa nyt pneumonia) on ns. luonnollinen asia: sen ikäisen keho kun ei enää kestä samaa mitä vaikkapa 40-vuotiaan kestäisi. Tästä asiasta on tullut tabu nykyaikana.
Olen tuosta tabusta samaa mieltä. Kenties sinulla tosiaan ylikorostuu tuo kurjuus, vaikkakin se lienee yleisempää kuin kukoistus. Niin ikään näkisin positiivisena asiana että siitä vanhuuden sairaudesta parannutaan ja voidaan viettää terveempää elämää pidempään.
Ja tottakai nuorikin kuolee, mutta et voi tosissasi vetää yhtäläisyysmerkkejä 40 v ja 85 v kuoleman välille.
Toiset kuolevat luonnollisesti nuorina, toiset kuolevat luonnollisesti vanhoina. Jos huutelee luonnollisuuden perään, en näe näissä sen kummempaa eroa. Jossain mielessä terve, vahva vanhus on luonnollisempi kuin astmaa sairastava, puolisokea diabeetikko. Paleoliittisella kaudellakin alhainen elinajanodote johtui nimenomaan siitä, että todennäköisyys selvitä 15-vuotiaaksi oli vain 60%. Sen sijaan 15-vuotiaaksi selvinneillä elinajanodote oli peräti 54 vuotta, eli osa on elänyt nykymittapuullakin vanhusikään. Astmaa sairastavan, puolisokean diabeetikon mahdollisuuksia selvitä 15-vuotiaaksi en rohkene tuona aikana edes arvailla.
Tietenkin minäkin näen nuoren kuoleman surullisempana ja vanhuksen kuoleman luonnollisempana noin pääsääntöisesti. Joku voisi kuitenkin yhtälailla sanoa että se johtuu vain siitä että olemme vieraantuneet "todellisuudesta", joka on luonnossa ollut se että harva selviää lapsuudesta. Minusta myös vanhusten elämä on arvokasta, sen hukkaan heittämistä ei tule väheksyä, ja sen säilymiseksi hyvänä ja elämisen arvoisena pitää panostaa.
Mielenkiintoinen aihe kyllä ja sopisi vaikeiden eettisten pohdintojen ketjuun.