Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 957 831
  • 81 126

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään tosiaan 8 368 tartuntaa.

7pv:n tartuntamäärä nyt 54 526. Kun viikko sitten melkein 66 000.
Ehkäpä pientä laskua tartunnoissa näillä testauskäytännöillä.

Kuolemia tänään rekisteröity 28.
Viikossa raportoitu kuolemia raportointipäivän mukaan 90.
Maanantaina oli viikossa 97 kuolemaa. Pienessä laskussa ollaan siis maanantaihin verrattuna, vaikka tänään kohtuu iso lukema tulikin.

0-20v osuus tartunnoista 30,7%.
 
-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jäikö muuten ne Kiurun taannoiset puheet ja julistukset lasten urheilun keskeyttämisestä, koululaisille jaettavista kotitesteistä yms puheen tasolle ja ne on vähin äänin kuopattu vai onko ne vielä jossain valmistelussa?

Kotitestit on pöydällä. Meidän kunta tiedotti juuri, että toistaiseksi niitä ei jaeta oppilaille tai kunnan työntekijöille mutta ovat varautuneet siihen. Samassa tiedotettiin, että harrastustoiminta jatkuu normaalisti.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Tuntuvat kuuntelevan kuitenkin vain yhtä asiantuntijajoukkoa ja niistäkin sitä syvässä päädyssä kelluvaa porukkaa. Kuten jo aiemmin sanoin, päättäjien tehtävä ei ole minimoida koronan haittoja, vaan minimoida kokonaishaitat. Lääketieteellisesti kaikkien kannattaa pysyä kotona nyt veitsenterällä ja jaksaa vielä hetki.
Viimeisestä lauseesta olen myös vahvasti eri mieltä, enkä jaksa enää spekuloida millään päädyillä. Päivänselvää on ettei tätä omikronia enää voida pitää hallinnassa, vaan se tulee hallitusti laskea "läpi". Kuitenkin niin että muutkin sairaudet kyetään samanaikaisesti hoitamaan. Olen ymmärtänyt että aika moni asiantuntijataho on jotakuinkin samoilla linjoilla. Päättäjät kuuntelevat sitä tahoa minkä parhaaksi näkevät, siihen minä en voi vaikuttaa. Kuten sanottua, annan palautteeni aikanaan vaaleissa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ehkäpä pientä laskua tartunnoissa näillä testauskäytännöillä.
Käväisin katsomassa raportoitujen testien määrät ja eipä siellä ole tultu käytännössä yhtään alaspäin. 18.1. kirjoissa jo 25000 testiä ja niitä todennäkösesti kirjautuu vielä lähipäivinä lisää. Eli meillä saattaa olla käsillä ihan "oikea" lasku keinotekoisen sijaan.
 
Tämänpäiväisestä viikkokatsauksesta saa eri kuvan, kalvosta 20. Kohtuullinen pudotus. Muutenki kun monessa paikassa testataan vaan riskiryhmäläisiä ja sote-henkilöstöä.

Viikolla 1 tehtiin testejä 196 800.
Viikolla 2 tehtiin testejä 172 800.

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohtuullisen ristiriitainen ajatelma. Eli rajoituksia mitkä ovat toimimattomia eli turhia ja vaikeuttavat ihmisten elämää ja elinkeinon tekemistä ovat ymmärrettäviä. Ei aukea minulle tuo ajattelutapa.
Sitä kutsutaan alistumiseksi ja sellaisiahan me suomalaiset pitkälti olemme. Jupistaan ja pidetään kättä nyrkissä taskussa, mutta mitään ei tehdä ellei some-huutelua sellaiseksi lasketa.
 
Ihmiset ajattelevat eri asioista eri tavalla. Mielestäni kirjoitin että juurisyy sille että tehdään rajoituksia on ymmärrettävä mutta en silti ole kaikista nyt voimassa olevista rajoituksista ja niiden toimivuudesta vakuuttunut, asioita voisi tehdä ehkä toisinkin. En osaa sitä sen selvemmin avata.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihailen tämän kuntosaliketju Liikun omistajan toimintaa. Twitterin puolella kovaa tykitystä päivästä toiseen. Ilman hänen toimia ja HaO-valituksia koko maan kuntosalit olisi edelleen kiinni.
Ei ole koko maan kuntosalit kiinni, mutta ei myöskään auki. Joku voisi sitäkin kyseenalaistaa miksi kuntosalit laitettu eriarvoiseen asemaan, miksi Turussa saa kuntosali olla normaalisti auki mutta Helsingissä ei.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Sitä kutsutaan alistumiseksi ja sellaisiahan me suomalaiset pitkälti olemme. Jupistaan ja pidetään kättä nyrkissä taskussa, mutta mitään ei tehdä ellei some-huutelua sellaiseksi lasketa.
Okei. En kyllä koe eläväni maassa jossa minä tai kanssaeläjäni ovat tuollaisia.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Kiuru sai taas nenilleen. Koululaisten poissaolojen määrät eivät toistaiseksi eroa pääkaupunkiseudulla syksystä, vaikka koronatartuntamäärät ovat korkeampia.

THL:n Helven mukaan on hyvä merkki, että koulujen tilanne nimenomaan pahemmilla epidemia-alueilla ei näytä poikkeavan syksyn tilanteesta.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Okei. En kyllä koe eläväni maassa jossa minä tai kanssaeläjäni ovat tuollaisia.
En sinua suoranaisesti tarkoittanutkaan vaan ihan yleisesti meistä kansana ja esim. myös itseäni.
Vituttaa kuin pientä oravaa meidän päättäjien perseilyt ja silti tyydyn vain kiroamaan sitä täällä palstalla.
Meidän perusoikeuksia rajoitetaan ilman riittäviä perusteita ja alistumme siihen.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ole koko maan kuntosalit kiinni, mutta ei myöskään auki. Joku voisi sitäkin kyseenalaistaa miksi kuntosalit laitettu eriarvoiseen asemaan, miksi Turussa saa kuntosali olla normaalisti auki mutta Helsingissä ei.

Rajoituslogiikassa on valtavia aukkoja, jotka valitettavasti nyt näkyvät meillä aivan joka paikassa. Tämä oli jossain määrin odotettavissa - varsinkin kun ihmiset pystyvät vertailemaan nyt itsekin ja varsin omaehtoisesti eri maiden toimenpiteitä ja tunnuslukuja. Rajoituslogiikka toimii Suomessa edelleen täysin väärin. Tämän hetken logiikka on:

Meillä on paljon koronavirustartuntoja -> tartuntoja pitää saada alas -> rajoitukset auttavat tavoitteessa

Oikea logiikka on:
Meillä on paljon koronavirustartuntoja JA mittavia rajoitteita -> tartunnat eivät laske mittavien rajoitusten seurauksena -> rajoitukset eivät toimi

Niin kauan kuin meillä on vallalla logiikka, että koronavirustartunnat synnyttävät rajoitukset ilman näyttöjä niin mitään muutosta ei voikaan tapahtua. Olemme täysin reaktiivisessa moodissa, jossa tapahtumat ainoastaan vyöryvät päälle ja kukaan ei yritä tätä rikkoa. Tartuntamäärät määrittävät kaikki toimenpiteet, vaikka tartuntamäärillä ja rajoituksilla ei olisi mitään näytettävää yhteyttä. Ajatus siitä, että tartuntoja estämällä saamme tilanteen hallintaan on edelleenkin meillä se dominoiva ajatus. Ajatuksen pitäisi muuttua muotoon, jossa asioita katsotaan niin kuin ne ovat: meillä on koronavirustapauksia ja niitä tulee olemaan myös jatkossa paljon. Emme voi auttaa asiaa juurikaan rajoituksilla, joten pitäisi siirtää painopiste sinne, että selviämme taudista yhteiskuntana.

Kaikki esimerkit antavat ymmärtää, ettei THL:llä tai STM:llä ole mitään luotettavaa näyttöä rajoitusten ja tapausmäärän yhteydestä. Kun tätä näyttöä yritetään keräillä se vaatii aikaa ja samalla rajoitukset ovat päällä. Eihän se nyt voi mennä niin, että rajoitetaan ihmisten toimintaa rankasti, kun ei tiedetä, missä koronavirus kulkee. Vaan kun Suomessa se menee niin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

STM: Mahdollisiin koronalääkehankintoihin varaudutaan, HUSille valtuutus toiminnalle​

Hallitus esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valtuuttaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) toimimaan valtakunnallisena toimijana koronalääkehankinnoissa.

Esityksen mukaan sairaanhoitopiiri valtuutetaan koronavirustaudin hoitoon liittyvien lääkkeiden hankinta-, varastointi- ja jakelutehtäviin.

Ministeriön tiedotteen mukaan STM sitoutuu korvaamaan toiminnasta HUSille aiheutuvat kustannukset enintään 20 miljoonan euron suuruisella valtionavustuksella.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tämänpäiväisestä viikkokatsauksesta saa eri kuvan, kalvosta 20. Kohtuullinen pudotus. Muutenki kun monessa paikassa testataan vaan riskiryhmäläisiä ja sote-henkilöstöä.

Viikolla 1 tehtiin testejä 196 800.
Viikolla 2 tehtiin testejä 172 800.

Tuosta viikon 1 tasosta ollaan kyllä tultu alaspäin (enpä edes katsellut sinne asti), mutta viikkojen 2 ja 3 ero lienee lopulta vain joitakin tuhansia. Täytyy tietysti katsoa, miten loppuviikon aikana testataan, uusien käytäntöjen sisäänajo lienee vielä vähän kesken.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Mä oon miettinyt tätä jo ties miten pitkään, et eikö ikinä mukana tule yhtään edes sellaista semisti arvostelevaa kysymystä.

Meneekö nää kysymykset toimittajien osalta jonkun seulan läpi? Katsovatko asiantuntijat mihin halutaan vastata. Tai sitten toimittajat tosiaan on vässyköitä.
Jotenkin myös tuntuu siltä, että aina kun tulee joku "laadukas" a-studio tai vastaava keskustelupiiri tv:stä, niin paikalla on ns. tukahduttajat ja muita dinosauruksia, eikä rajoitusten kyseenalaistajia valikoidu kutsuvieraiksi. Olisi kiva nähdä joskus tällainen vaaliväittelyn tyylinen tilaisuus. Toki voi olla, että osunu aina väärät lähetykset meikäläisen tutkan alle.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Merkkejä positiivisesta suunnasta. Jos OYS:in ja HUS:in sairaalamäärät alkaa putoilee, kuten TYKS:n.

OYS:ssa enää 9 sairaalahoidossa. Eilen vielä 11. Joitakin viikkoja sitten 25.
Toki tässä luvussa ei ole terveyskeskuksessa olijoita. Mutta luultavasti tähän 9 sisältyy nämä vakavat tapaukset.

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Tänään tosiaan 8 368 tartuntaa.

7pv:n tartuntamäärä nyt 54 526. Kun viikko sitten melkein 66 000.
Ehkäpä pientä laskua tartunnoissa näillä testauskäytännöillä.
Tartuntamäärien huippu on tosiaan todennäköisesti saavutettu jo viime viikolla. 7 päivän trendin kuvaajassa huippukohta on 13.1. Jos näin on, niin mennäään Englannin ja Skotlannin kanssa samalla tavalla. Siellä Omikron-aalto kesti tartuntojen osalta viitisen viikkoa.

Jos taas mennään enempi Tanskan mallilla, niin tartuntojen huippukohta kestää pitempään tai siinä on kaksi huippua, jolloin Omikron-aalto kestää muutaman viikon pitempään.

Suomessahan Omikron-aalto alkoi kunnolla 27.12., jos ajatellaan puhtaasti raportoinnin näkökulmasta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
WHO julkisti tiedotteen jäsenmaille, joka sisälsi päivitettyjä suosituksia. WHO suosittelee muun muassa tapahtumien ja isojen kokoontumisten riskien arviointia sekä matkustuskieltojen poistamista. Uutena suosituksena mukana on koronaviruksen leviämiseen liittyvän epidemiologisen tutkinnan suorittaminen. Lisäksi WHO kehotti jäsenmaitaan olemaan jatkossa kysymättä rokotetodistuksia matkustajilta maahantulon yhteydessä.

Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Suomessahan Omikron-aalto alkoi kunnolla 27.12., jos ajatellaan puhtaasti raportoinnin näkökulmasta.
Helsingissä voisi katsoa starttipisteeksi vaikka luontevasti joulukuun puolivälin. Tartunnat kaksinkertaistuivat 15.12.-22.12. -välillä ja kaksinkertaistuivat uudelleen 23.12.-30.12. -välillä (vertailu 7pv liukuvalla). 31.12. - 6.1. kasvua oli sitten enää vain 8,5%. Toki testauskapasiteetin täyttyminen & pyhät sekoittavat tätä vähän.
 
Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Helsingissä voisi katsoa starttipisteeksi vaikka luontevasti joulukuun puolivälin. Tartunnat kaksinkertaistuivat 15.12.-22.12. -välillä ja kaksinkertaistuivat uudelleen 23.12.-30.12. -välillä (vertailu 7pv liukuvalla). 31.12. - 6.1. kasvua oli sitten enää vain 8,5%. Toki testauskapasiteetin täyttyminen & pyhät sekoittavat tätä vähän.
Helsingissä varmasti näin. Tarkoitin tuolla 27.12. enemminkin sellaista voimakkaimman kasvun alkua, mikä näkyy hyvin tästä kuvaajasta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäiset omikron-tapaukset löydettiin tammikuun alussa. Eli helmikuun alkupuolella voisi täällä olla tartuntahuippu. Sairaalahoidon tarve on kuitenkin pysynyt maltillisena ja sen vuoksi rajoitusten asteittaista purkamista on jo koronanyrkin toimesta ehdotettu.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
WHO julkisti tiedotteen jäsenmaille, joka sisälsi päivitettyjä suosituksia. WHO suosittelee muun muassa tapahtumien ja isojen kokoontumisten riskien arviointia sekä matkustuskieltojen poistamista. Uutena suosituksena mukana on koronaviruksen leviämiseen liittyvän epidemiologisen tutkinnan suorittaminen. Lisäksi WHO kehotti jäsenmaitaan olemaan jatkossa kysymättä rokotetodistuksia matkustajilta maahantulon yhteydessä.

Ikävä kyllä nämä WHO:n ulostulot eivät ole kiinnostaneet suurinta osaa maista koko tämän pandemian aikana muilta osin kuin niiltä osin (olipas Kiurulta kuulostava lause), jotka sopivat maan omaan agendaan. Esimerkiksi STM:n on varsin valikoivasti kelpuuttanut meille erilaisia suosituksia WHO:lta - suositusten hyväksyntä siis riippuu siitä, sopivatko ne sen hetkiseen agendaan. Toi on hieno sana toi "risk-based approach", koska käytännössä kaikki maathan toteuttavat sitä jo, mutta tulkinta on aika erilainen. Risk-based approach voisi tarkoittaa esimerkiksi kohdennettuja suosituksia riskiryhmille, erilaisia suojautumissuosituksia heille sekä tiettyjen tapahtumien maskipakkoa. Käytännössä kuitenkin Suomessakin on tällainen pohjoismainen malli jo hyväksytty, että seuraamme naapurimaita ja toimimme sitten viiveellä - tilanteesta riippuen.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
STM teki nyt uuden asetuksen, jonka mukaan lääkärin ei enää tarvitse tehdä erillistä tartuntatauti-ilmoitusta koronavirustaudista.

Aiemmin koronavirustaudin toteamisen yhteydessä lääkärin on tullut tehdä tartuntatauti-ilmoitus, joita tehdään yleisvaarallisten ja valvottavien tartuntatautien toteamisen yhteydessä.

Näin ei enää ole, vaan tieto koronavirustartunnasta siirtyy valtion järjestelmään itsestään.

Muutos koskee ainoastaan yleisesti koronaviruksena tunnettua, nykyisen koronapandemian SARS-Cov-2-viruksen aiheuttamaa tartuntaa, ei esimerkiksi SARS- tai MERS-virusta, jotka ovat niin ikään koronaviruksia. Asetus tulee voimaan 21.1.2022.

Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös