Toivoisin, että jokainen pysähtyy kuuntelemaan, mitä salissa tapahtuu, kun pääministeri kertoo, että kaikista rajoituksista luovutaan. On ihana kuulla ihmisten vilpitön helpotus, kun päätöksiä tehdään oikeasti inhimillisin perustein ja oikealla tavalla. Suomi ja Saksa edustavat täysin toista, jopa byrokraattista ääripäätä, jossa inhimillisyys katoaa systeemin sisälle.
Pandemia-aika on koskettanut jokaista ihmistä ihan valtavasti. Ihmisten on pitänyt pian kaksi vuotta tottua jatkuvaan epävarmuuteen, yksinäisyyteen, sovittujen menojen perumiseen sekä jonkinlaiseen jatkuvaan pelon tilaan. Siinä, missä joku pelkää terveytensä puolesta niin toisenlaiset huolet ovat Suomessa saaneet väistyä. Huolet toimeentulosta, tulevaisuudesta ja ihmissuhteista.
Inhimillisyys ei saa peittyä koronaviruksen alle - tästä ei puhuta riittävästi. Jokaisen rajoituksen kääntöpuoli tulisi nähdä selvemmin: kuinka monen terveen, toimintakykyisen ja hyvinvoivan ihmisen hyvinvointia on lupa määrittelemättömästi heikentää? Rajoittajat ja rajoituksien kohteet ovat aina samoja ihmisiä: yhtä paljon kuin aluehallintovirasto ja hallitus asettelevat mielestään välttämättömiä rajoituksia niin samalla sen toisen inhimillisen kärsimyksen annetaan vain kasvaa ja kasvaa. Olen erityisen pettynyt suomalaiseen mediaan, jossa kaikista heikoiten inhimillisyyttä on osoittanut YLE. Vaikka YLE tuollaisia @oiler99 kaltaisia artikkeleja suoltaakin niin aika on silläkin, kun ihmisille sanotaan, että nyt ei enää tarvitse jaksaa.
Luin tuossa yhteen kasvatustieteen teoriaan liittyen hieman taustaa - oppimisesta nimittäin. Ihminen oppii parhaiten, kun motivaatiotekijät ovat kunnossa. Motivaatiotakin on monenlaista - ulkoista, sisäistä yms. Kasvatustieteen piirissä puhutaan ns. kasvun ajattelusta oppimisesta: oppiminen itsessään on arvokasta, yrittäminen on tärkeää ja työnteko vaikuttaa lopputulokseen. Haasteet ovat osa oppimista ja haasteista oppii parhaiten. Toinen vaihtoehto on ns. rajoitettu ajattelutapa, jossa motivaatiota ohjataan ulkoapäin. Tärkeämpää on saavuttaa tietynlaisia tuloksia ja arvosanoja kuin itse oppia. Tämä johtaa usein haasteiden pelkoon ja haasteita väistellään. Nyt koko yhteiskunta on motivoitu ulkoisesti välttelemään koronaa - olemme motivoituneet ulkoisesti siihen, että koronaa ei vain saa olla.
Kärsimys jatkuu ja jatkuu. Inhimillisillä kustannuksilla ei ole mitään merkitystä ja joka päivä velka kasvaa entisestään. Ihminen ei jaksa millään ulkoisella tsempillä kovin kauan. Sitä tsemppiä on jaettu kaksi vuotta, pärjäilkää. Jaksakaa vielä hetki. Nämä puheet ovat kääntyneet jo täysin itseään vastaan - alamme muuttua kyynisiksi. Toivottomuus kiteytyy siihen, että ainoa viesti, jonka saamme on se, jaksakaa vielä hetki. Kun jaksaminen loppuu, se loppuu. Kun viimeiset voimat ovat menneet niin se on ihan sama, kuinka paljon tsemppiä sinulle työnnetään niin et saa mitään aikaan. Voisiko jo viimein ajatella, että päästäisiin elämään elämäämme koronan kanssa? Koronan kiertäminen on paljon pienempi paha kuin käyttää yhtään lisää energiaa ihmisiltä tähän. Minä en jaksaisi enää päivääkään. Pettymyksiä, pettymyksiä ja pettymyksiä. Antakaa nyt viimein periksi ja päästäkää ihmiset tästä helvetistä - me tarvitsemme tapahtumia, kulttuuria ja muuta kuin työtä elämäämme.
Kun nämä yhteiskunnan kriittiset alat on turvattu niin mitä jää jäljelle? Jos ihmisen vapaa-ajalle ei enää anneta minkäänlaista arvoa niin mitä hyötyä siitä työssä ponnistelemistakaan enää on?
/img-s3.ilcdn.fi/2a6bb984691ea8651a1f51ba02fffc717f0eff5af2a278419f715c11585097bd.jpg)
