Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 960 551
  • 81 126

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt nähdyllä ripeällä rokottamistahdilla menee tosin enää pari viikkoa, että (halukkaat) ikääntyneet ja muut riskiryhmäläiset on rokotettu kolmannen kerran, poislukien luonnollisesti vasta viime aikoina "rokoterumbaan" lähteneet ex-rokotevastaiset.

Vaikka olkoonkin kolmannen annoksen tuoma lisäsuoja omikronia vastaan vain tilapäinen, olettaisi sen riittävän suojelemaan riskialttimpia väestöryhmiä aallon ajan.

Mistä tosin löytäisi jäitä yhden jos toisenkin hattuihin, suhtautuessa nyt nähtäviin nuorten perusterveiden suuriin tartuntalukuihin? Oli vanhuksia maassamme kuinka paljon hyvänsä, ei virus ole pari-kolmekymppisille suomalaiselle sen vaarallisempi kuin eteläafrikkalaiselle.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Käsittääkseni Kiuru ja tuo Bendel ovat kuitenkin kaksi eri henkilöä?

Pointti oli ehkäpä siinä, että paikkojen olisi pitänyt eräiden puheiden perusteella loppua jo aikaa sitten. Tämä Bendel taisi itsekin pitää tilannetta erittäin huolestuttavana kun potilaita oli pari viikkoa sitten saman verran kuin nyt. Nyt tilanne ei olekaan dramaattinen.

Tartuntojen määrä viittaisi juuri nyt siihen, että päätökset oli oikeita.

Tartuntojen määrä ja sairaalatilastot viittaavat siihen, että taudin pitäisi nopeasti antaa levitä läpi rokotettujen. Miljoona suomalaista saanut kolmannen rokotteen, eli ne kaikkein hauraimmatkin ovat, JÄLLEEN KERRAN, suojattu. Sehän tässä on ollut viimeisen pian kahden vuoden aikana se oleellisin tavoite.

Kaikkein uskomattominta paskaa on mielestäni se, ettei rokotepassista edes puhuta tällä hetkellä. Samaan aikaan vastaava passi on käytössä enenevissä määrin maita. En voi sanoa yllättyväni, mikäli pian on se tilanne, että Suomessa koko maa on solidaarisuuden vuoksi suljettu, kun kaikkialla muualla rokotepassi pitää paikat auki ja talouden rattaat pyörimässä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

Perustuslain 6§ on aika tiukka. Jos yksi kärsii, kaikki kärsivät. Sitä on yhdenvertaisuus lain edessä.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Perustuslain 6§ on aika tiukka. Jos yksi kärsii, kaikki kärsivät. Sitä on yhdenvertaisuus lain edessä.

Nostan edelleen esimerkiksi Uudenmaan sulun, vaikka siitä onkin jo aikaa. Jos sellainen laiton toimenpide saatiin puskettua läpi, ei rokotepassin käyttöönotto pitäisi olla homma eikä mikään.
 
hege

Jäsen
Kundi tosiaan sai positiivisen ja vaikka ei ole kyllä mitenkään kipeä ole ollut niin siitä huolimatta uskoisin että hän olisi rokotettuna välttänyt taudin ja sen ansiosta meillä muutkin olisi välttänyt vapaaehtoisen karanteenin ja hän tietysti itse myös karanteenin. Joku kyseli mitä saavuttaisi alle 12 vuotiaiden rokotuksella niin luultavasti olisi välttänyt lievähkön koronan sekä siihen liittyvät karanteenit yms. muut jumpat eli oma mielipiteeni on se että rokotuksen avulla olisi jääty plussan puolelle.
Meillä muut eivät ainakaan toistaiseksi ole saaneet tartuntaa oireiden tai pikatestin perusteella (itsellä on kyllä jo toisesta piikistä yli 6kk eli joidenkin rokotuskriitikoiden mukaan suojaa ei enää pitäisi olla lainkaan ja muutenkin kuolema on jo nurkan takana), kundi sai tosiaan koronan oireita tiistai-iltana (kova päänsärky, lievä lämpö, oksennus, lihaskipu, väsymys) ja oli hyvin todennäköisesti altistunut joko maanantaina (luokalla oli joku joka todettu positiiviseksi maanantai-iltana) koulussa tai koulun jälkeen samojen kavereiden kanssa. Virallisesta jäljityksestä tosiaan ei ole kuulunut mitään, mutta positiivisen kaverin vanhemmat laittoivat heti viestiä kun heidän kotitesti näytti kaverin olevan positiivinen. Eilen ei kundilla ollut oikeastaan nuhan (ja nuhaa sillä on näillä keleillä aina) ja väsymyksen lisäksi oikein mitään oireita.
Ilmeisesti kaikki on nyt enemmän tai vähemmän ruuhkautunutta testauksen osalta, yksi tuttava yritti varata aikaa testiin eilen kun pikatesti oli positiivinen mutta aikaa viralliseen testiin ei kuulemma saanut kun vasta keskiviikkona, tosin kaveri epäili että muutenkaan ei tarvitse duuniin mennä välipäivinä kun on ravintola-allalla mutta virallinen todistus olisi tietenkin ollut korvausten kannalta kiva.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kovalla prosentilla sairastuu nyt tuttuja johonkin varianttiin. Oireet kaikilla lieviä yhtä rokottamatonta pariskuntaa lukuunottamatta. Taitaapi työpaikoilla olla kiirettä lähiajat kun poissaoloja ilmeisesti tulee piisaamaan.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Perustuslain 6§ on aika tiukka. Jos yksi kärsii, kaikki kärsivät. Sitä on yhdenvertaisuus lain edessä.
Armeijatyyliin sukkasaippuaa kunnes loputkin oppivat käyttäytymään?

edit. Lisätään vielä selvennys että itse kannatan rokotuspakkoa ja hallituksen vaihtoa
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Päijät-Hämeessä eiliselle 86 uutta tartuntaa.

7 edellisen päivän osalta tartuntojen keskiarvo nyt 70 tartuntaa päivässä. Edellisenä 7pv:nä keskiarvo oli 70 tartuntaa päivässä.
Hieman on keskiarvo viimeaikoina noussut.

Sairaalahoidossa 22, joista teholla 4. Eilen vielä 23 sairaalahoidossa, joista teholla 3.

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Armeijatyyliin sukkasaippuaa kunnes loputkin oppivat käyttäytymään?

edit. Lisätään vielä selvennys että itse kannatan rokotuspakkoa ja hallituksen vaihtoa

Mitäs se hallituksen vaihto auttaisi?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Perustuslain 6§ on aika tiukka. Jos yksi kärsii, kaikki kärsivät. Sitä on yhdenvertaisuus lain edessä.

"Ilman hyväksyttävää perustetta" on pykälän avainkohta.

Jostain syystä STM ei ainakaan Puumalaisen suulla halua edes koetella tätä hyväksyttävää perustetta, vaikka jopa erään Firenzen hull...originellin lakimiehen mukaan PL 23 § antaa mahdollisuuden kävellä koko muun lain yli.

STM:ssa oli isolta osin vastustusta koko passin ideaa vastaan ja siellä istuttiin käsien päällä kesällä varsin pitkään lainvalmistelun osalta. Mahdollista tämä olisi, kun PeV ohitti PL 6 § jo esimerkiksi ensi viikolla eduskunnan käsittelyssä olevan tartuntatautilain muuttamisen kohdalla (sote-alan rokotuspakko). Tätä koko ajan eri maissa yleistyvää rokotepassimallia vain ei nyt syystä tai toisesta haluta tuoda lainsäädäntöön, mikä kovasti ihmetyttää.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos tulisi se rokotepakko ja jotain järkeä tähän toimintaan (Kiuru helvettiin ja lopetetaan rokotettujen rankaisu noiden kulkutautimyönteisten takia)

Miten kuvittelet, että rokotepakko toimisi? Poliisit menevät ase ohimolla antamaan piikkiä heille jotka eivät sitä suostu ottamaan?

Olisi jo hauskojen kotivideoiden kamaa, kun Ano Turtiaisen luokse mennään pakottamaan hänet ottamaan rokote. Tosin valitettava fakta taitaa olla, että jos jotain väärää henkilöä mennään väkipakon rokottamaan, niin siinä ei uhreilta vältyttäisi. Ja kyllä, kuvittelen että Suomessakin on sen verran sekopäistä porukkaa, jotka ovat valmiita ampumaan jopa luoteja, ettei rokotetta häneen laiteta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lisää vahvistusta tulee tälle tuon Britannian kansanterveyslaitoksen tutkimuksen myötä.

Olisi mukava tietää, että onko tässä huomioitu rokotukset sekä sairastumisen kautta savutettu immuniteetti, ts. olisiko tauti herkempi leviämään ja Deltaa lievempi myös ilman näitä tekijöitä?

Jos nyt mietitään, että monissa maissa rokotuskattavuus on +80% (E-Afrikassa vastaavasti paljon sairastamisen kautta saavutettua immuniteettia) ja tämä variantti pystyy aiheuttamaan oireellisen infektion paremmalla prosentilla myös rokotetuille sekä taudin kertaalleen sairastaneille, niin on selviö, että A: tartuntoja on enemmän kuin vaikkapa Deltan ollessa valtavirus, koska viruksella on selkeästi paremmat edellytykset levitä väestössä ja B: prosentuaalisesti vakavia tautitapauksia on vähemmän kohdasta A johtuen (eli koska tartunnan saaneista aiempaa suurempi osa on rokotettu tai sairastanut jonkun aiemman varianteista).

E: Haen tällä nyt sitä, että perustuuko väittämä Omikronin lievemmästä taudinkuvasta johonkin viruksessa tapahtuneeseen mutaatioon, jonka vuoksi virus itsessään aiheuttaa lievemmän taudin (oli sairastuneella immuniteettia tai ei) tai siihen, että se kykenee läpäisemään aiemmin saavutettua immuniteettia paremmalla prosentilla.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Jos tulisi se rokotepakko ja jotain järkeä tähän toimintaan (Kiuru helvettiin ja lopetetaan rokotettujen rankaisu noiden kulkutautimyönteisten takia)
Tuskin se hallituksen vaihdolla paranisi. Samat ongelmat siellä edelleen olisi: Perustuslaissa olevat perusoikeudet ja yhdenvertaisuusperiaate. Vaatisi PL:n muuttaminen kiireellisenäkin 2/3 enemmistön. Eli uusi hallitus törmäsi samaan ongelmaan, mihin nykyinen "maan huonoin hallitus" on joutunut.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuskin se hallituksen vaihdolla paranisi. Samat ongelmat siellä edelleen olisi: Perustuslaissa olevat perusoikeudet ja yhdenvertaisuusperiaate. Vaatisi PL:n muuttaminen kiireellisenäkin 2/3 enemmistön.

5/6 enemmistön. Tarkalleen ottaen perustuslakia ei muutettaisi, vaan säädettäisiin lainmuutos perustuslain säätämisjärjestyksessä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuskin se hallituksen vaihdolla paranisi. Samat ongelmat siellä edelleen olisi: Perustuslaissa olevat perusoikeudet ja yhdenvertaisuusperiaate. Vaatisi PL:n muuttaminen kiireellisenäkin 2/3 enemmistön. Eli uusi hallitus törmäsi samaan ongelmaan, mihin nykyinen "maan huonoin hallitus" on joutunut.
Eikös asiantuntijat ole sanoneet että rokotepakon mahdollisuus olisi laissa jo nyt? Ilman muutoksia
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Miten kuvittelet, että rokotepakko toimisi? Poliisit menevät ase ohimolla antamaan piikkiä heille jotka eivät sitä suostu ottamaan?

Olisi jo hauskojen kotivideoiden kamaa, kun Ano Turtiaisen luokse mennään pakottamaan hänet ottamaan rokote. Tosin valitettava fakta taitaa olla, että jos jotain väärää henkilöä mennään väkipakon rokottamaan, niin siinä ei uhreilta vältyttäisi. Ja kyllä, kuvittelen että Suomessakin on sen verran sekopäistä porukkaa, jotka ovat valmiita ampumaan jopa luoteja, ettei rokotetta häneen laiteta.
Tuo sana "pakko" on vähän huono, koska eihän sellaista tietenkään suoraan saada aikaiseksi. Eli ei tule mitään miehiä mustissaan keskellä yötä roudaamaan rokottamattomia junanvaunuihin, jotka kuljettavat ne rokotusleireihin missä liukuhihnalta isketään piikkiä olkaan. Niinkuin jotkut älykääpiöt tämänkin väärinymmärtävät tahallisesti tai typeryyttään.

Vaan "pakollisen rokotepassin" periaatteena vähän sama kuin ajokortissa. Jos ei ole ajokorttia, ei saa (tai saisi) ajaa. Samoin jossei ole rokotepassia, ei saa (tai saisi) osallistua yhteiskunnan toimintaan, koska on jättimäinen riski itselleen ja muille. Tämän nyt ei toki pitäisi olla niin vaikeaa, mutta kertoo edelleen tämän hetken arvoista, kun MINUN OIKEUTENI menevät kaiken muun edelle - vaikka tulisi raatoja siellä täällä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaan "pakollisen rokotepassin" periaatteena vähän sama kuin ajokortissa. Jos ei ole ajokorttia, ei saa (tai saisi) ajaa. Samoin jossei ole rokotepassia, ei tarvi saa (tai saisi) osallistua yhteiskunnan toimintaan, koska on jättimäinen riski itselleen ja muille. Tämän nyt ei toki pitäisi olla niin vaikeaa, mutta kertoo edelleen tämän hetken arvoista, kun MINUN OIKEUTENI menevät kaiken muun edelle - vaikka tulisi raatoja siellä täällä.

Jos ajatellaan, että rokotepakko olisi vaikka +5 vuodesta ylöspäin, niin suljetaanko esimerkiksi koulutaivaltaan aloittava 7v ekaluokkalainen pois koulusta ja muista yhteiskunnan toiminnasta, koska hän on "jättimäinen riski itselleen sekä muille"?

Siinä missä toinen näkee rokotepakon lopullisena ratkaisuna, niin minä näen vain ja ainoastaan ongelmia.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ja kyllä, kuvittelen että Suomessakin on sen verran sekopäistä porukkaa, jotka ovat valmiita ampumaan jopa luoteja, ettei rokotetta häneen laiteta.
Itsekin törmännyt somessa näihin, jotka sanovat olevansa vaikka valmiita kuolemaan sen puolesta, että heihin ei rokotetta laiteta. Ja ihan tosissaan ovat. Että ihan mahdollista kyllä varmaan joidenkin kohdalla (osallahan jää tosin aina puheen asteelle).
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Eikös asiantuntijat ole sanoneet että rokotepakon mahdollisuus olisi laissa jo nyt? Ilman muutoksia

Juridisesti joo mahdollista. Mutta poliittisesti vaikea: rokottamattomat rokotekriittiset saisivat vain lisää syytä siihen, että valtio pyrkii asentaan jokaiseen kansalaisen sirun ym.

Parempi keino olisi viedä korona- ja rokotekriittiset teho-osastoille katsomaan koronapotilaita. Eiköhän se saisi silmät avautumaan.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jos ajatellaan, että rokotepakko olisi vaikka +5 vuodesta ylöspäin, niin suljetaanko esimerkiksi koulutaivaltaan aloittava 7v ekaluokkalainen pois koulusta ja muista yhteiskunnan toiminnasta, koska hän on "jättimäinen riski itselleen sekä muille"?

Siinä missä toinen näkee rokotepakon lopullisena ratkaisuna, niin minä näen vain ja ainoastaan ongelmia.
Mitään lopullista ratkaisua tässä nyt ei varmasti "rokotepakolla" haeta, vaan sitä, ettei rajoituksista tarvisi kärsiä yhtään kenenkään näitä ääripään marginaalihörhöjä lukuunottamatta. Eli olkiukkosi on täysin turha ja juuri sellainen, mitä käytetään hyväksi oman oikeuden idiotismiin puolustamiseksi.

Eli ei, rokotepakkoa ei varmasti tarvitsisi ottaa käyttöön lasten kohdalla lainkaan, jos edes aikuset, jotka kuormittavat terveydenhuoltoa todistetusti käsittämättömän suurella prosentilla saataisiin rokotettua.

PS. Pikkukevennyksenä: Lapset eivät saa myöskään ajokorttia, eikä sekään ole suurensuuri ongelma vaikka joskus joku alaikäinen vähän liikenteessä saattaa sekoillakin...
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Juridisesti joo mahdollista. Mutta poliittisesti vaikea: rokottamattomat rokotekriittiset saisivat vain lisää syytä siihen, että valtio pyrkii asentaan jokaiseen kansalaisen sirun ym.

Parempi keino olisi viedä korona- ja rokotekriittiset teho-osastoille katsomaan koronapotilaita. Eiköhän se saisi silmät avautumaan.
Voin vastata tähän jälkimmäiseen kappaleeseen ihan käytännön tasolta. Ei saisi silmiä avautumaan.

Kyseessähän on oikeasti rokotettu henkilö, kuka siellä teholla on rokotteen aiheuttaman haitan takia tai laskeneen immuniteetin. Halutaan vain valehdella, että potilas on rokottamaton.

Näin se menee ja toimii. On koitettu silmiä avata ja kaikkea. Ei ne avaudu, sakenee vaan se vika siellä jossain hartioiden ja hiusrajan välillä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli ei, rokotepakkoa ei varmasti tarvitsisi ottaa käyttöön lasten kohdalla lainkaan, jos edes aikuset, jotka kuormittavat terveydenhuoltoa todistetusti käsittämättömän suurella prosentilla saataisiin rokotettua.

No mutta mikä se raja on miten rokotepakko määritetään? Virallista linjausta en tiedä, mutta eikö nyt rokotepassi - tai se mitä jäljellä siitä on - ole käytössä +12 iästä ylöspäin? Voidaan sitten ottaa rajaksi se 12 vuotta, niin suljetaanko kaikki 12 vuotta ja yli täyttäneet pois peruskouluista, jos ei ota rokotetta?

Eli olkiukkosi on täysin turha ja juuri sellainen, mitä käytetään hyväksi oman oikeuden idiotismiin puolustamiseksi.

No minä itse olen rokotteet ottanut, joten minun ei tarvitse puolustaa mitään oman oikeuden idiotismia. En ole rokotekriittinenkään, mutta en kyllä ole minkään rokotepakonkaan puolella. Meidän 8v ja 11v on (korona)rokottamatta, enkä ainakaan tällä hetkellä näe tarvetta, että heitä pitäisi mennä rokottamaan, koska lapsille ei se korona vieläkään ole vaarallinen ja korona on lähinnä ylipainoisten, vanhusten sekä monisairaiden vakava ongelma.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos ajatellaan, että rokotepakko olisi vaikka +5 vuodesta ylöspäin, niin suljetaanko esimerkiksi koulutaivaltaan aloittava 7v ekaluokkalainen pois koulusta ja muista yhteiskunnan toiminnasta, koska hän on "jättimäinen riski itselleen sekä muille"?

Siinä missä toinen näkee rokotepakon lopullisena ratkaisuna, niin minä näen vain ja ainoastaan ongelmia.
Jos rokotepakko olisi vaikka 18v ja ylöspäin, olisi lapset pelastettu?

Ellen väärin muista, niin sinulla taisi olla harrastukset olla jäissä ja kummatkin rokotteet hihassa, niin ihmettelen hieman ajatusmaailmaasi. Jos ajatellaan että rokotepakko koskisi vain täysi-ikäisiä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös