Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 016 409
  • 81 135

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
WHO totesi - ja olen sen lainannut - että kaikki maat olivat myöhässä. En ole nähnyt yhdenkään maan väittäneen, että WHO oli väärässä. En myöskään yhdenkään Jatkoajan kirjoittajan.

Ja siksikö ei saisi kritisoida THL:ää?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Maallikkona on vaikea ymmärtää, miksi matkustusrajoitukset eivät auttaisi.

Jos esimerkiksi Lapin terveydenhuolto selviää juuri ja juuri normikuormituksesta, eikö se hyödy siitä, ettei kuormitus äkillisesti kasva turistien tuoman sairauden myötä?

Samaa ajattelen itsekin maallikkona. Että matkustusrajoituksista on etua. Mutta ECDC katsonee asiaa EU:n puitteissa, ei yksittäisen maan. Vaikea sanoa muuta, koska ECDC:n tietämys asiasta on eurooppalaisittain kova.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ai nytkö minä olenkin asiantuntija?

No happikaapeissa ja tehohoitopaikoissa vähintään olla Euroopan ylätasossa.

Vaikka sitten miljoona testiä. Riippuen siitä, olisiko Suomella minkälainen valmius tehostaa valmistusta itselleen tarpeen tullessa. Jos tarve olisikin ollut vähäisempi, niin ne oltaisiin voitu myydä eteenpäin. 200 miljoonaa on aika pieni raha tässä tilanteessa. Vähintään vastaava määrä mitä muilla mailla ja miekuusti enemmän. Vähintään selkeät neuvottelut tuottajien kanssa kapasiteetin huomattavasta lisäämisestä jos tilanne vaatii.
No jos sinä nyt et olekaan asiantuntija, niin sitten ehkä tällaiset arviot on parempi jättää niille jotka ovat.

Facebookissa kommentoin pari viikkoa sitten, että meitä uhkaa sellainen hyvin tappava epidemia kuin kommunismi. Tällaisina taikaseinäajatuksina, että puoli miljardia eroa kertaluontoisena eränä pieni raha. Se on sata euroa per jokainen suomalainen vaarista vauvaan eli työssäkäyville lihaasyöville heteroille useampia satasia. Pitää olla aika saakelin hyvät perusteet, että tuollainen voidaan tuosta noin vain heittää pois.

Jokainen voi itse mennä sen testin teettämään yksityisellä jos tuollainen parisataa ei tunnu missään. Silloin kun niitä tehdään muiden rahoilla, niin perustelujen pitää olla vedenpitävät.

edit: korjattu desimaalipilkkutason laskuvirhe
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja siksikö ei saisi kritisoida THL:ää?

Miksi ei saisi? Minusta THL teki virheitä ja olen ne eritellyt ja perustellut. Sitten kun pysytään faktoissa, THL vähätteli muiden eurooppalaisten vastaavien tahojen kanssa koronaviruksen leviämistä alkuvaiheessa. Laitoin viime viikolla linkinkin, jossa kiinalaiset kertoivat muutaman sadan kuolleen jälkeen saavansa homman nyt haltuun ja se on siinä. EU-valtiot menivät tässä aluksi miinaan, mutta korjasivat kurssinsa kun tietoa tuli lisää.

Suurimmat virheet on kaiketi kuitenkin tehty jo aiemmin, ja niitä linkitetyt WHO:n ja Helsingin Sanomissa olleet asiantuntijarkirjoitukset ovat avanneet hyvin. Tänään laitoin CNN:n asiantuntijakirjoituksen, jossa pohdittiin syitä Etelä-Korean ja Italian kuolleisuusluvuille. Eivät nekään ole niin yksinkertaisia, että kyse on testauksen eroista.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Jos kustannukset on tuota luokkaa, rahat olisi kaivettava välittömästi. Kustannukset nykytilanteesta ja sen venymisestä mitattaneen kymmenissä miljardeissa.
Meinaat, että kaikki palaa täällä ja muualla maailmassa normaaliksi, jos vain ruvetaan testaamaan enemmän ja lisätään tehohoito-paikkoja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos kustannukset on tuota luokkaa, rahat olisi kaivettava välittömästi. Kustannukset nykytilanteesta ja sen venymisestä mitattaneen kymmenissä miljardeissa.
Ei nuo kustannukset tilannetta estä. Ne kymmenet mijardit tulevat siihen päälle.
Testi ei tautia estä ja paranna ja eikä kustannukset nyt tule happikaappien puutteesta vaan siitä, että talous menee seis.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos jopa täällä ihmiset, joilla ei ole mitään asiantuntemusta ymmärivät, että olisi pitänyt varautua paremmin, niin sehän vaan todistaa, että asiantuntijat osaamisestaan huolimatta olivat väärässä pestissä.

Ehkä huikein argumentti, minkä olen tässä osiossa toistaiseksi nähnyt. Seuraavassa pandemiassa komentoketju mielummin tänne jatkikseen kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
VIttu että vituttaa ihmiset.
Idiootteja riittää aina. Broidi höyrysi aamulla kun kertoi muijansa siskonmiehen tulleen edellispäivänä ulkomailta ja sitten oli heti eilen ollut Myllyssä (vitun iso ostoskeskus) pyörimässä. Eikä kuulemma ollut edes mitään tiettyä asiaa siellä toimittanut, kunhan kävi tappamassa viimeisen lomapäivänsä luppoaikaa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Siis 6000 mitä? Tehohoitopaikkaa? Tuossa linkissä oli tehohoitopaikat/100000 kansalaista.
Juu ei mitään. Kirjoitin viestiä, kunnes tajusin, että sekoitin luvun toiseen, enkä lähettänyt sitä. Jäi näköjään kummittelemaan viestikenttään ja päätti lähteä maailmalle tuollaisena torsona. En ollut (vielä) kännissä tai mitään sen dramaattisempaa.
---

Jumalauta. Jos joskus olen ollut kiireinen niin en ole tiennyt kiireestä mitään vrt. tämä viikko sunnuntaista lähtien. En nyt vertaa itseäni 9/11 palomiehiin tai Italian sairaanhoitohenkilökuntaan, mutta sunnuntaina kun opettajakunta alkoi heräillä koulujen sulkemisen mahdollisuuteen ihan aidosti, on muuten kysymyksiä pukannut, puhelin soinut, viestiä lentänyt ja pyyntöjä sadellut. Ihan vitusti. Iltamyöhään olen painanut hommia, kun kerrankin tällä alalla työpanoksesta saa ylimääräistä tilille ja siitä on muille apua ollut. Meinasi vähän väsyttää ja välillä naurattaa, kun seurasin yhtä opea luokkaan, oppilas tulee asian kanssa perässä, kirjoitan puhelimen kanssa viestiä ties monenteenko keskusteluun, toisen koulun kollega soittaa väliin ja vielä siihen yksi kollega huikkaa käytävän päästä, että olisi asiaa. Ja tätä maanantaina, tiistaina ja vielä tänäänkin toki ilman oppilaita. Niin, meillä siis opettajat komennettiin luokkiin etätöihin... No mutta, itse annoin oppilaille tehtäväksi orientaation etäopiskeluun eli käytännössä omasta opetuksestani vapaata, koska tiesin, että vientiä kerrankin mulla on. Ja onhan sitä ollut. Huominen menee vielä kiireessä, mutta ehkä perjantaina jo ehtii oman opetuksen pariin.

Joo, kotiin, ruoka naamariin ja läppärin ääreen auttamaan. Jep, jos olisin oikeasti kiireinen, en kirjoittaisi tätä viestiä. En edes halua yrittää ottaa mitään sankarinviittaa, koska sankarit ovat ihan muualla, jos pitää alkaa nimeämään. Kunhan nyt avasin tätä puolta niille, joita sattui tänne saakka kiinnostamaan. Kovilla on oppilaatkin, jos yhtään kiinnostaa arvosanat ja tekniikka prakaa, samoin huoltajat. Ja moni muukin taho koko tämän skeidan aikana.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
No jos sinä nyt et olekaan asiantuntija, niin sitten ehkä tällaiset arviot on parempi jättää niille jotka ovat.

Ai samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa? Ei tarvitse olla asiantuntija jos on samaa mieltä jonkun muun kuin THL asiantuntijan kanssa ja keskustella aiheesta. Keskustelethan sinäkin aiheesta vaikka et ole asiantuntija, luotat vaan eri adiantuntijoihin.

Facebookissa kommentoin pari viikkoa sitten, että meitä uhkaa sellainen hyvin tappava epidemia kuin kommunismi. Tällaisina taikaseinäajatuksina, että puoli miljardia eroa kertaluontoisena eränä pieni raha. Se on tuhat euroa per jokainen suomalainen vaarista vauvaan eli työssäkäyville lihaasyöville heteroille viisinumeroinen summa. Pitää olla aika saakelin hyvät perusteet, että tuollainen voidaan tuosta noin vain heittää pois.

Jokainen voi itse mennä sen testin teettämään yksityisellä jos tuollainen parisataa ei tunnu missään. Silloin kun niitä tehdään muiden rahoilla, niin perustelujen pitää olla vedenpitävät.

Oletko asiantuntija?
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraavassa pandemiassa komentoketju mielummin tänne jatkikseen kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen skenaario ja olisi hauska nähdä jonkinlainen tosi-tv-formaatti aiheesta. IFK-puolella oli aikanaan kipinävartio. Täälläkin voitaisiin mennä tunti kerrallaan vuoroissa ja vuorossa oleva operoisi diktaattorin valtuuksin.

Meno olisi melkoista kun tunnin väliin laitettaisiin rajat kiinni viruksen takia, rajat auki, rajat kiinni ihan muutenvaan, ulkonaliikkumiskielto voimaan ja valtiovalta ottaa tuotannontekijät yhteiskäyttöön virusepidemiasta selviämisen vuoksi tai sitten ihan muuten vaan kipinässä olevan vakaumuksesta riippuen.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vai että ennusteen mukaan pöpö jatkaa jylläämistään Suomessa syksyyn asti. Noh, eihän 6kk sinänsä ole pitkä aika, mutta ei täällä ole siinä vaiheessa tällä menolla jäljellä enää ainoatakaan kahvilaa, kuppilaa, ravintolaa, elokuvateatteria, hotellia, kuntosalia tai mitään muutakaan vastaavaa. Varmaan syksyllä täällä näyttää ihan DDR:ltä, jos ei jotain keksitä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Miksi ei saisi? Minusta THL teki virheitä ja olen ne eritellyt ja perustellut. Sitten kun pysytään faktoissa, THL vähätteli muiden eurooppalaisten vastaavien tahojen kanssa koronaviruksen leviämistä alkuvaiheessa. Laitoin viime viikolla linkinkin, jossa kiinalaiset kertoivat muutaman sadan kuolleen jälkeen saavansa homman nyt haltuun ja se on siinä. EU-valtiot menivät tässä aluksi miinaan, mutta korjasivat kurssinsa kun tietoa tuli lisää.

Suurimmat virheet on kaiketi kuitenkin tehty jo aiemmin, ja niitä linkitetyt WHO:n ja Helsingin Sanomissa olleet asiantuntijarkirjoitukset ovat avanneet hyvin. Tänään laitoin CNN:n asiantuntijakirjoituksen, jossa pohdittiin syitä Etelä-Korean ja Italian kuolleisuusluvuille. Eivät nekään ole niin yksinkertaisia, että kyse on testauksen eroista.

Mielestäni THL ja hallituksen toimia pitää arvostella sekä kritisoida vahvasti, riippumatta tekivätkö muutkin maat virheitä. THL pelikirja perustui alunperin laumaimmuniteettiin ja tämä oli virhe.

Mistä taas voi kehua on se, että hallitus teki nyt hyviä toimia vaikka vähän myöhässä. Marin otti tämän ensimmäistä kertaa todella tosissaan viimeviikon lopulla, sen näki hänestä, sillä hän tosissaan jumppasi joka paikassa nimenomaan koronaviruksen takia. Viikonloppuna tekivät sitten tosissaan töitä ja saivat asiat eteenpäin.

Mistä myös kehun, on Suomen omavaraisuusaste sekä hoitohenkilöstön suojaus etukäteen. Tässä tosin monet aikaisemmat hallitukset sekä Suomen linjaukset olleet isossa osassa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Nyt tais tulla pieni laskuvirhe, eikös se ole satanen per nuppi?
Tuli eli satanen per nuppi ja jokunen per työssäkäyvä veronmaksaja. Eli jos tuo on pieni raha, niin sillä voi käydä itsensä testauttamassa. Niistä miljoonasta testistä ei kuitenkaan kaikille riitä.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Ensimmäistä lämpöistä kevätpäivää odotellessa. Täyttyykö kaupunkien keskeiset paikat.. puistot, joen/vesistöjen suositut rannat/nurmikkoalueet, torit ym.
Suomalaisen saa helposti jäämään sisälle maaliskuussa, mutta pimeän pitkän talven jälkeen huhtikuussa ja viimeistään toukokuussa suurin osa ulkoilee ja viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella. Silloin väkimäärät normaalisti kasautuu. Tänä vuonna pitäisi toimia koko kevät kuin juhannuksena. Eli mökkiä ja pienporukoita lähinnä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ehkä huikein argumentti, minkä olen tässä osiossa toistaiseksi nähnyt. Seuraavassa pandemiassa komentoketju mielummin tänne jatkikseen kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.

Taas tätä samaa paskanjauhantaa. Monet asiantuntijat tiesi asiasta, myös THL, mutta eivät ottaneet vakavasti ja vetivät täysin väärällä pelikirjalla. Siitä on kyse. Ja toisaalta kyllä, paremmin olisi mennyt jos THL:n päättäjät olisi uskonut nohevan jatkislaisen kommentteja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ai samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa? Ei tarvitse olla asiantuntija jos on samaa mieltä jonkun muun kuin THL asiantuntijan kanssa ja keskustella aiheesta. Keskustelethan sinäkin aiheesta vaikka et ole asiantuntija, luotat vaan eri adiantuntijoihin.

Oletko asiantuntija?
En tiedä miten neuvostoliiton tai Natsi-Saksan asiantuntijat tähän liittyvät, mutta en ole. Siksi linjasin jo kertaalleen mitkä minun mielestäni pitäisi olla lähtökohdat kun lähdetään heitä arvostelemaan ja sellaiseksi itseään kohottamaan:

Minä en siis edelleenkään ala neuvomaan mitä asiantuntijoiden pitäisi tehdä, mutta pidän huolta, että kevyin perustein ympyrän juoksemista ja käsien heiluttelua ei rinnasteta asiantuntijoiden arvioihin,
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
En tiedä miten neuvostoliiton tai Natsi-Saksan asiantuntijat tähän liittyvät, mutta en ole. Siksi linjasin jo kertaalleen mitkä minun mielestäni pitäisi olla lähtökohdat kun lähdetään heitä arvostelemaan ja sellaiseksi itseään kohottamaan:

No jos lähdetään arvostelemaan muiden kuin THL:n asiantuntijoiden luoman tilannekuvan pohjalta, niin se on perusteltu tapa arvostella. Esimerkiksi Etelä-Korean tapa oli oikea ja näin Suomenkin olisi tullut tehdä, eikä sen sanomiseen tarvitse asiantuntevuutta. Ja varsinkin jos sen on sanonut etukäteen.

Onkohan faktabaarilla samat faktantarkistajat kuin YLE:llä?

 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Täälläkin on jo linkitelty tietoja uutisesta, jossa japanilaista rohtoa favipiraviria on käytetty varsin hyvillä tuloksilla koronan hoitoon potilaille, joilla on vasta lieviä oireita / tauti on alkuvaiheissaan. Alkuperäisessä uutisessa sanotaan, että lääke on "erittäin turvallinen" mutta tämä ei ihan pidä paikkaansa - lääke saattaa nimittäin aiheuttaa sikiökuolemia tai sikiön epämuodostumia. Esimerkiksi Japanissa lääkettä on saanut tähän saakka käyttää vain hallituksen erityisluvalla. Vähemmän yllättäen Kiinassa tätä on ilmeisesti käytetty huomattavasti höveliäämmin, toki ajatkin ovat poikkeuksellisia ja kaikki mahdollisuudet on syytä tutkia.

Vaikka tästä lääkkeestä lähdettäisiinkin hakemaan jotain kansainvälistä apua niin pitää muistaa, että nykyisen otannan perusteella lääke lyhentää taudin kestoa vain, jos sitä otetaan taudin alkuvaiheessa jolloin oireet ovat vielä lieviä. Vastaavasti jos tauti on muuttunut vakavaksi muodoksi runsaine oireineen, ei lääkkeellä ole juurikaan havaittu olevan vaikutusta. Tärkeää olisi siis tällöin lääkitä henkilöitä heti, kun tauti alkaa. Tämä tarkoittaisi hirvittävää määrää turhiakin lääkeannoksia jos lääkettä annettaisiin kaikille flunssan oireita poteville tai vastaavasti koronatestien määrää pitäisi lisätä merkittävästi jolloin sitä annettaisiin vain aidosti korona positiivisille tapauksille.

Lähteitä: Iltalehti ja Iltasanomat

Suomessakaan ei ole lääketutkimuksen osalta pyöritelty peukaloita, vaan täällä tutkitaan vasta-aineen kehittämisen mahdollisuutta sekä etsitään muun maailman tavoin apua jo olemassa olevista lääkkeistä. Näissäkin tutkimuksissa on kantona kaskessa raha, tai lähinnä sen puute. Toivottavasti rahoitusta löytyisi vaikkapa sitten kansainvälisenä yhteistyönä.

Tästäkin lisätietoja Iltalehdestä.

Yleisesti ottaen, ongelmana tässä on että vieläkään ei oikein tiedetä antaako kertaalleen sairastettu tauti immuniteetin sille jatkossa. Varsinkin kun virukset ovat hanakoita mutatoitumaan niin on hyvin mahdollista, että emme edes kerran tämän sairastettuamme ole immuuneja uudelle kierrokselle. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei mahdollinen rokotekaan takaa mitään jolloin päästään taas lähemmäs influenssaa siltä osin, että sairaus jää kiertämään maailmaa vuosittaisena tautina. Tällöin oletusarvoisesti seuraava kierros ei toki pitäisi olla yhtä tuhoisa koska edes jonkinlaista immuniteettia on jo olemassa osassa kansasta ja kyllähän tuleva rokotekin jotain tulee auttamaan, vaikka ei 100% suojaa antaisikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ensimmäistä lämpöistä kevätpäivää odotellessa. Täyttyykö kaupunkien keskeiset paikat.. puistot, joen/vesistöjen suositut rannat/nurmikkoalueet, torit ym.
Suomalaisen saa helposti jäämään sisälle maaliskuussa, mutta pimeän pitkän talven jälkeen huhtikuussa ja viimeistään toukokuussa suurin osa ulkoilee ja viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella. Silloin väkimäärät normaalisti kasautuu. Tänä vuonna pitäisi toimia koko kevät kuin juhannuksena. Eli mökkiä ja pienporukoita lähinnä.
No ainakaan Stadissa ei tarvitse odottaa kuin vapunaattoa ja -päivää. Varmaan poliisi on vesitykein hajottamassa 10000 känniääliön laumaa ensin aattona Mantalta ja seuraavana päivänä Ullikselta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Tein parhaani ja katsoin mihin se riittää.
Jatkoajan modetiimi varmaan pitää tarkkaa jöötä uusiksi kirjoittajiksi pyrkiville, joita saattaa tämän uutisen valossa olla paljon tyrkyllä (voisi olla paikallaan sulkea jäseneksiottaminen määräajaksi):

Valitettavasti se matsi hävittiin jo kun narrit lähti Koheloon...
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Satakunnan Kansassa on juttua, miten keskustan kauppakeskuksessa näkyy lähinnä yli 70-vuotiaita.


”Nuoremmat ovat jääneet pois, päälle 80-vuotiaiksi tunnustautuvat naiset virkkovat.


Naisilla on selvä mielipide hallituksen ohjeesta pysyä kotona. Se on ylimitoitettua.

– Minut saa viedä Harjavaltaan, jos joudun olemaan neljän seinän sisällä, Lundén tuumaa.

–Me olemme sodat eläneet. Kyllä me tiedämme, mitä kurjuus on, Laine sanoo.

Rouvakaksikkoa koronatartunta ei pelota. Se mikä tulee, niin tulee kuitenkin.

–  Minulla on muutenkin toinen jalka haudassa. On tehty kaksi ohitusleikkausta ja pallolaajennus, Laine sanoo.

– Kaikkihan johtuu siitä, että ihmisistä on tullut liian rehvakkaita, niin taivaan isä lähettää tämmöisen, Lundén tietää.”

Kysyisin näiltä rouvilta, kukahan tässä on rehvakas. Taidatte itse olla ainakin puheistanne päätellen.

Ja jos se tulee mitä tulee niin helvettiäkö esim. toiselle muorille on tehty kaksi ohitusleikkausta ja pallolaajennus.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No jos lähdetään arvostelemaan muiden kuin THL:n asiantuntijoiden luoman tilannekuvan pohjalta, niin se on perusteltu tapa arvostella. Esimerkiksi Etelä-Korean tapa oli oikea ja näin Suomenkin olisi tullut tehdä, eikä sen sanomiseen tarvitse asiantuntevuutta. Ja varsinkin jos sen on sanonut etukäteen.
Ei THL luo tilannekuvaansa yksin, vaan WHO:n ja ECDC:n avulla. Etelä-Korean tilanne on joka tapauksessa ollut radikaalisti erilainen kuin muualla jos yksittäinen taho tartutti niin merkittävän osan tartunnoista. Silloin sen rajaaminenkin on helpompaa.

Onkohan faktabaarilla samat faktantarkistajat kuin YLE:llä?

Pääasia ettei ole samat tällä Perussuomalaiset -lehdelle.
Kysehän ei edes ollut mistään yksittäisestä kuvasta, vaan pitkästä listasta uutisia ja siinä oli perusteet ihan mukana. Kannattaa lukea ne eikä ulkoistaa ajatteluaan. Tässä kusi jo heti ensimmäinen kohta.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Satakunnan Kansassa on juttua, miten keskustan kauppakeskuksessa näkyy lähinnä yli 70-vuotiaita.


”Nuoremmat ovat jääneet pois, päälle 80-vuotiaiksi tunnustautuvat naiset virkkovat.


Naisilla on selvä mielipide hallituksen ohjeesta pysyä kotona. Se on ylimitoitettua.

– Minut saa viedä Harjavaltaan, jos joudun olemaan neljän seinän sisällä, Lundén tuumaa.

–Me olemme sodat eläneet. Kyllä me tiedämme, mitä kurjuus on, Laine sanoo.

Rouvakaksikkoa koronatartunta ei pelota. Se mikä tulee, niin tulee kuitenkin.

–  Minulla on muutenkin toinen jalka haudassa. On tehty kaksi ohitusleikkausta ja pallolaajennus, Laine sanoo.

– Kaikkihan johtuu siitä, että ihmisistä on tullut liian rehvakkaita, niin taivaan isä lähettää tämmöisen, Lundén tietää.”

Kysyisin näiltä rouvista, kukahan tässä on rehvakas. Taidatte itse olla ainakin puheistanne päätellen.

Ja jos se tulee mitä tulee niin helvettiäkö esim. toiselle muorille on tehty kaksi ohitusleikkausta ja pallolaajennus.

Tämä on niin käsittämätöntä toimintaa noilta ihmisiltä kun Suomi on kiinni pääasiassa iäkkäiden takia.

Ehdotus: Jokaiselle yki 70+ vuotiaalle, joka pyörii nyt tuolla ulkona vastaavalla ajatuksella, pakollinen elvytyskielto lappu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös